P.o.l.i.c.e.

Noh, tänään olikin sitten taas oikein mukava päivä. Paitsi että ei ollut. Tai ehkä olikin.

Läksin tuossa kymmenen aikaan kaupungille, ja tarkoituksenani oli käydä tuolla "joen toisella puolella", jossa sijaitsee oikeastaan aika huomattava osa tätä kaupunkia jo muutenkin. Ainoa syy miksi Göteborgia pidetään kaiketi Göteborgina minun pähkäilyjeni mukaan on se, että keskusta sijaitsee tällä puolella jokea vaikka tuolla toisella puolella on oikeastaan ihan yhtä paljon ja kenties vähän enemmänkin urbaaneja alueita.

Noh kuitenkin niin kävelin tuon keskustan kauppakeskuksen lävitse, ja parikin tyyppiä tunki minulle mainoksia erinäisistä ihonhoitotuotteista ja yleisistä alennuksista kun kävelin pitkin tuon keskustan kauppakeskuksen pitkiä hallimaisia käytäviä. Paikan nimi on muuten Femmanhuset, jos jotakuta kiinnostaa.

Lähdin sitten odottamaan tuohon kaupungintalon viereen raitiovaunua, mutta onnekseni vitosen (Länsmansgården-Torp) raitiovaunu oli jostain kumman syystä pysähtynyt pysäkille ja kaikki sen ovet olivat auki. Sisältä kuului helvetinmoinen huuto ja rähinä, mutta siitäkin huolimatta päätin pujahtaa sisään. Ratikan kuski puuttui, ja ajattelin hänen hävinneen kai tutkimaan rautiovaunun äkillistä rikkoutumista tai jotain. Siinä sitten valtasin yhden penkin itselleni ja istuskelin siinä viitisen minuuttia, jonka jälkeen aivan raitiovaunun perältä alkoi taas helvetinmoinen mekkala. Katsahtelin sinne taakse, ja huomasin että siellähän se kuljettaja oli verbaalisesti ojentamassa jotakuta "pultsarisetää" kovin sanoin. Tämä kuljettaja siellä pyysi enemmän tai vähemmän kohteliaasti äijää häipymään ratikasta, mutta tyyppi vain kökötti siinä viinakassiensa kanssa ja örisi jotain. Sitten lopulta tuo kuljettaja menetti hermonsa ja huusi kovaan ääneen että "HELVETTIIN SUN KANSSAS! TÄMÄ RATIKKA EI LÄHDE MIHINKÄÄN ENNEN KUN SÄ LÄHDET TÄÄLTÄ MENEMÄÄN! MÄ SOITTELEN NYT POLIISIT!", näin niin kuin vapaasti suomennettuna.

Puntaroin siinä hetken että pitäisikö vaan lähteä ulos ratikasta ja odottaa seuraavaa, vaiko jäädä ottamaan osaa päivän viihteelliseen osioon. Päätin jäädä ratikkaan, koska minulla nyt ei totta puhuen ollut parempaakaan tekemistä. Istuskelin siinä hetken ja kuuntelin kun kuljettaja soitti puhelun sieltä paikaltaan kai joko keskukseen taikka kenties suoraan hätäkeskuksen kautta poliisille. Senkin jälkeen kesti vielä noin viitisentoista minuuttia, kunnes poliisi vihdoinkin saapui osittain neonväriseksi maalatuilla V70-farmarimallin Volvoillaan. Tässä vaiheessa ratikassa ei ollut kovinkaan montaa ihmistä, vaan ihan aidosti jonnekin menevät porukat olivat lähteneet jo tiehensä vain kourallisen vielä istuessa raitiovaunussa.

Noh, tässä vaiheessa konstaapelit astuivat sisään ratikkaan ja menivät sanaakaan sanomatta vaunun perälle. Siellä he sitten käskivät äijän nousta sieltä, mutta tyyppi oli ilmiselvästi niin päissään ettei pysynyt pystyssä - jonka jälkeen nämä taluttivat hemmon ulos. Välittömästi tämän jälkeen ratikka sitten lähtikin. Kumma kyllä seuraavilta pysäkeiltä tuli lähes saman verran sakkia sisään kuin lähti ennen välikohtausta uloskin. Minä pelkäsin että poliisi kävisi jonkinlaisen syväluotaavan ja vahvasti emotionaalisen vuoropuhelun tuon tyypin kanssa, mutta onnekseen tällä kertaa tyyppi vain kannettiin tottuneesti ulos.

Tämän jälkeen sitten painuin ostamaan muutaman elokuvan. Ostinkin sadalla kruunulla ensimmäisen kauden sitä My Name is Earl-sarjaa, joka on minusta aivan helvetin hyvää komediaa sekä sympatiaa herättävää materiaalia. Kannessa luki osuvana iskulauseena sarjalle että "Karma is a funny thing", jonka huomatessani hymähdin kaupassa. Tämän ohella ostin - kun halvalla sai - Al Pacinon Scarfacen. Siitä on vuosia aikaa kuin näin sen, ja se on vieläpä täynnä tämänhetkisen lempiaiheeni fyysisiä muodostumia, eli pastellipuvuissa kokaiinia diilaavia 80-luvun miesihanteita.

Kävin kahvillakin, ja koko kahvila oli lähinnä sekoitus tyyppejä Svea-pipoissa sekä sitten porukoita jotka näpertelivät niiden Nokian kommunikaattoriensa kanssa. Eräs tyttö kysyi minulta siellä englanniksi että missähänpäin oli joku "Gatan", ja muistaakseni taisin vastata että "you probably need to go over that large bridge to get there", enkä usko edes neuvoneeni sitä niinkään huonosti. Ei se katu ainakaan voinut olla sielläpuolen, vaikka mistäpä minä todella tiedän. Toivon mukaan se ilmeisesti Brasilialainen ei eksynyt. Here's to hoping.

Eräs asia johon olen muuten kiinnittänyt huomiotani täällä viimeaikaisesti on ollut tuo erinäisten kansanryhmien pukeutuminen kylmillä keleillä. Tuntuu että kaikki poliittisen korrektististi ilmaistuna "ei-kantaruotsalaiset" pukeutuvat pikkupakkasillakin aika sankasti, kun sitten taas nämä paikalliset Svenne Banaanit ja minä olemme usein aivan liian vähäisesti pukeutuneita.

Sitten kun lähdin takaisin, niin meninkin takaisin keskustaan bussilla. Sopivasti bussissa oli taas joku kovaääninen juoppo, ja pelkäänpä että se taisi muuten olla suomalainen tällä kertaa. Jäin välittömästi pois bussista sen jälkeen, sillä ennakoin että kumminkin ennen pitkää bussi taas seisoisi ja poliisisedät saisivat turhanpäiväisiä soittoja. Kävelin sitten loppumatkan sillan jälkeen takaisin Femmanhusetiin ja sen lävitse sitten kohti seuraavaa määränpäätä.

Tuo Rules of Attraction oli muuten hemmetin hyvä kirja eräässä mielessä. Meinasin melkein haukkua Bret Easton Elliksen tässä postauksessa, mutta muutamia päiviä sitten tajusin taas erään asian siitä, joka oli ihan hienosti hoidettu. Pitääpä tästäkin sitten jossakin vaiheessa jauhaa, mutta nyt kuitenkaan ei ole sen aika.