Vuoden 2012 ensimmäinen ja virallinen postaus.
Tännekin tosiaan tuli nyt talvi.
Oli aika paskamaista herätä eräänä päivänä eräästä pienestä huoneesta, joka ei ollut asunnossani. Paskamaisen tuosta heräämisestä ei tehnyt se etten ollut kotonani, vaan se että ulkona oli sen yhden ainoan yön jälkeen satanut aivan helvetisti lunta. Pakkasta oli myös tuolloin kaksitoista astetta.
Helvetin kiva- deal with it.
Mietin useasti nykyään yksinhuoltaja-äitejä. Miksi se lapsi pitää tehdä jonkun niljakkeen kanssa, jonka sitten kuitenkin jättää? Että lapsi PITÄÄ TEHDÄ, jonka jälkeen voi sitten kuitenkin "ratkaisemattomien erimielisyyksien" vallitessa erota tästä tyypistä vaikka hän on ollut paska jo kauan aikaisemminkin? YH-äitien käyttäytymisen mysteerit eivät oikein ota auetakseen.
Lainasin eilen K-marketista "Apinoiden planeetan synty"-nimisen elokuvan. Se loppui kesken.. siis loppua ajatellen.
Naiset ovat aikamoinen mysteeri. Periaatteessa ilman niitä ei voi elää. Toisaalta ei se ole helppoa elää niiden kanssakaan.
Kaikki te sinkut olette sankareitani. Alan vasta nyt ymmärtämään mitä menetän siinä samalla. Te saatte tehdä mitä lystäätte.
Monday, January 09, 2012
Saturday, December 31, 2011
Another fine mess
Nyt on kai aika sille vuoden viimeiselle postaukselle ja jälleen koota näinä entistäkin kaoottisimpina aikoina hieman fiiliksiä kokoon kuluneesta vuodesta.
Sanotaan nyt näin että jos viime vuosi päättyi vaisusti ja toivottiin vaikka mitä parannuksia niin elämään kuin sen laatuunkin, niin kai nyt voidaan todeta että on ainakin osa noista asioista parantunut tämän kuluneen vuoden aikana. Toki elämä on nyt hyvin kaoottista ja koko ajan tapahtuu jotain (niin hyvässä kuin pahassakin), mutta kaipa siitäkin on oltava omalla tavallaan iloinen(?).
Minusta myös tuntuu että ottaen huomioon ikäni, niin tässä vaiheessa elämää ei tämä elämänlaatu tai ylipäätään meininki voikaan olla mitenkään tasaista. Toivoisin kyllä kaiken olevan tasaista ja seesteistä, mutta toisaalta tässä maailmassa ei myöskään voi saada kaikkea vaikka kuinka haluaisikin. Voi siis saada joko sekavaa, todella elämysrikasta settiä taikka sitten kirjahyllynmakuista, seesteistä tasavirtaa.
Mutta joo, mitä tästä vuodesta nyt sitten jäi käteen? No jaa, yhä ollaan aikamoisessa aallokossa ja entistä enemmän annetaan vaan virran viedä mukanaan. Spontaaniutta minun persoonallisuuteni on kyllä liimaantunut, mutta olen senkin nyt huomannut ettei sekään liiaksi hyvä asia ole.
Ja sitten ovat tietysti nämä seurustelusuhteet. Olen yllättynyt että pelkästään tänä vuonna kaksi naista piti minun seuraani merkityksellinä ja tämä toinen suhde nyt kaikesta ristipaineesta, sekoilusta sun muusta huolimatta jatkuu. Vuosipäivä tulee kai täyteen.. Hmm.. Helmikuun lopussa?
Vaikka kaikki onkin nyt niin sekavaa ja ikävää, niin yritän lohduttaa itseäni koko ajan kertaamalla sitä että tällainen epämääräisyys kuuluu tähän elämänvaiheeseen. Nuorempana miehenä kuuluu sekoilla ja seilata. Vai kuuluuko?
Mitä nyt sitten toivoisin seuraavalle vuodelle? No, ainakin tämän työpaikan lopullista hautaamista ja kenties jonkun kivemman asian tekemistä. Toisekseen haluaisin varmaan taas löytää uudelleen muutamankin harrastuksen, jotka olen mm. työni takia joutunut hautaamaan.
Mutta pitemmittä puheitta hyvää uudempaa vuotta.. ja tervemenoa vanhalle.
Sanotaan nyt näin että jos viime vuosi päättyi vaisusti ja toivottiin vaikka mitä parannuksia niin elämään kuin sen laatuunkin, niin kai nyt voidaan todeta että on ainakin osa noista asioista parantunut tämän kuluneen vuoden aikana. Toki elämä on nyt hyvin kaoottista ja koko ajan tapahtuu jotain (niin hyvässä kuin pahassakin), mutta kaipa siitäkin on oltava omalla tavallaan iloinen(?).
Minusta myös tuntuu että ottaen huomioon ikäni, niin tässä vaiheessa elämää ei tämä elämänlaatu tai ylipäätään meininki voikaan olla mitenkään tasaista. Toivoisin kyllä kaiken olevan tasaista ja seesteistä, mutta toisaalta tässä maailmassa ei myöskään voi saada kaikkea vaikka kuinka haluaisikin. Voi siis saada joko sekavaa, todella elämysrikasta settiä taikka sitten kirjahyllynmakuista, seesteistä tasavirtaa.
Mutta joo, mitä tästä vuodesta nyt sitten jäi käteen? No jaa, yhä ollaan aikamoisessa aallokossa ja entistä enemmän annetaan vaan virran viedä mukanaan. Spontaaniutta minun persoonallisuuteni on kyllä liimaantunut, mutta olen senkin nyt huomannut ettei sekään liiaksi hyvä asia ole.
Ja sitten ovat tietysti nämä seurustelusuhteet. Olen yllättynyt että pelkästään tänä vuonna kaksi naista piti minun seuraani merkityksellinä ja tämä toinen suhde nyt kaikesta ristipaineesta, sekoilusta sun muusta huolimatta jatkuu. Vuosipäivä tulee kai täyteen.. Hmm.. Helmikuun lopussa?
Vaikka kaikki onkin nyt niin sekavaa ja ikävää, niin yritän lohduttaa itseäni koko ajan kertaamalla sitä että tällainen epämääräisyys kuuluu tähän elämänvaiheeseen. Nuorempana miehenä kuuluu sekoilla ja seilata. Vai kuuluuko?
Mitä nyt sitten toivoisin seuraavalle vuodelle? No, ainakin tämän työpaikan lopullista hautaamista ja kenties jonkun kivemman asian tekemistä. Toisekseen haluaisin varmaan taas löytää uudelleen muutamankin harrastuksen, jotka olen mm. työni takia joutunut hautaamaan.
Mutta pitemmittä puheitta hyvää uudempaa vuotta.. ja tervemenoa vanhalle.
Thursday, December 29, 2011
Tuesday, December 27, 2011
Sandbox games
Joulusta selvittyäni yritin sen välittöminä lähipäivinä paeta Helsingistä useampaankin otteeseen. Pakoyritykset estettiin tällä kertaa pirullisen, suorastaan raamatulliset mittapuut saavuttanneen myrskyn toimesta. Myös yleinen urbaani apatia kontributoi asiaan hyvin vahvasti.
Olen päätynyt samanlaisen ilmiön osalliseksi kuin GTA-pelisarjan hahmotkin; nimittäin siihen että elämä rajoittuu kaikenlaisen pahanteon ympärille, eikä siitä omasta hiekkalaatikoksi muodostuneesta kaupungista pääse millään pois vaikka kuinka yrittäisi.
Kaurismäen elokuvissa yritettiin päästä pois Kalliosta ja sieltä sitten Eiraan. Minä taas yritän kovasti poistua Helsingistä, mutta se ei kokonaisuudessaan onnistu kun jonkinlaiset yliluonnollisest voimat ovat saattaneet minut osaksi tätä hiekkalaatikkoa, josta kuulemma moni muukaan ei helpolla pääse poistumaan.
Elämä ei tosissaan helpotu vaikka olisi työ. Elämä ei helpotu vaikka olisi nainenkin. Elämä ei myöskään tule helpottumaan vaikka kuinka perusasiat olisivat kunnossa.
Varokaa tätä vaaran pyhää kolminaisuutta; parisuhde, työ ja johonkin paikkaan juuttuminen!
Olen päätynyt samanlaisen ilmiön osalliseksi kuin GTA-pelisarjan hahmotkin; nimittäin siihen että elämä rajoittuu kaikenlaisen pahanteon ympärille, eikä siitä omasta hiekkalaatikoksi muodostuneesta kaupungista pääse millään pois vaikka kuinka yrittäisi.
Kaurismäen elokuvissa yritettiin päästä pois Kalliosta ja sieltä sitten Eiraan. Minä taas yritän kovasti poistua Helsingistä, mutta se ei kokonaisuudessaan onnistu kun jonkinlaiset yliluonnollisest voimat ovat saattaneet minut osaksi tätä hiekkalaatikkoa, josta kuulemma moni muukaan ei helpolla pääse poistumaan.
Elämä ei tosissaan helpotu vaikka olisi työ. Elämä ei helpotu vaikka olisi nainenkin. Elämä ei myöskään tule helpottumaan vaikka kuinka perusasiat olisivat kunnossa.
Varokaa tätä vaaran pyhää kolminaisuutta; parisuhde, työ ja johonkin paikkaan juuttuminen!
Thursday, December 22, 2011
St. Vitutus
Heräsin tänä aamuna ja huomasin olevani 26.
Tuntuu surrealistiselta tajuta että kohta tässä tosiaan aletaan olemaan lähempänä kolmeakymmentä kuin kahtakymmentä. Siltikään en tunne saaneeni mitään konkreettista aikaan, vaan pikemminkin olen ajelehtinut tässä elämän ristiaallokossa sittenkin aina vain intensiivisemmin parhaimmista pyrkimyksistäni huolimatta.
Älynystyräni- tai siis niiden rippeet yhä edelleen huutavat "TARTTIS TEHDÄ JOTAIN". Sen asian alulle paneminen on kuitenkin äärimmäisen haastavaa ja resursseja kuluttavaa.
Olen tällä hetkellä äärimmäisen ristiriitaisissa tunnelmissa. Uskon että tämä vuosi tulee päättymään vähintään yhtä ristiriitaisissa tunnelmissa, sillä vaikka olenkin kieltämättä saanut monta sellaista asiaa tänä vuonna jota kovasti viime vuonna kaipasin, ovat ne asiat kuitenkin olleet lopulta jollain tapaa sellaisia asioita, jotka eivät olekaan olleet niin pyytettömiä kun aluksi kuvittelin.
Me siis ajelehdimme yhä urbaanin, kaupunkimaisen rappiokulttuurin sekä omien elämäntavoitteiden haaksirikon siivittämässä valtameressä nimeltään Helsinki.
Viime yönä satoi kevyesti lunta maahan. Se ei kuitenkaan enää aamulla ollut juurikaan maassa, vaan tästä nyt tulee tällainen urbaani "eihän etelässä ole lunta"-tason joulu.
Mieleeni näin lopuksi juolahtaa se mitä Robert De Niro sanoi Taxi Driver-leffassa:
All my life needed was a sense of someplace to go. I don't believe that one should devote his life to morbid self-attention. I believe that someone should become a person like other people.
Tuntuu surrealistiselta tajuta että kohta tässä tosiaan aletaan olemaan lähempänä kolmeakymmentä kuin kahtakymmentä. Siltikään en tunne saaneeni mitään konkreettista aikaan, vaan pikemminkin olen ajelehtinut tässä elämän ristiaallokossa sittenkin aina vain intensiivisemmin parhaimmista pyrkimyksistäni huolimatta.
Älynystyräni- tai siis niiden rippeet yhä edelleen huutavat "TARTTIS TEHDÄ JOTAIN". Sen asian alulle paneminen on kuitenkin äärimmäisen haastavaa ja resursseja kuluttavaa.
Olen tällä hetkellä äärimmäisen ristiriitaisissa tunnelmissa. Uskon että tämä vuosi tulee päättymään vähintään yhtä ristiriitaisissa tunnelmissa, sillä vaikka olenkin kieltämättä saanut monta sellaista asiaa tänä vuonna jota kovasti viime vuonna kaipasin, ovat ne asiat kuitenkin olleet lopulta jollain tapaa sellaisia asioita, jotka eivät olekaan olleet niin pyytettömiä kun aluksi kuvittelin.
Me siis ajelehdimme yhä urbaanin, kaupunkimaisen rappiokulttuurin sekä omien elämäntavoitteiden haaksirikon siivittämässä valtameressä nimeltään Helsinki.
Viime yönä satoi kevyesti lunta maahan. Se ei kuitenkaan enää aamulla ollut juurikaan maassa, vaan tästä nyt tulee tällainen urbaani "eihän etelässä ole lunta"-tason joulu.
Mieleeni näin lopuksi juolahtaa se mitä Robert De Niro sanoi Taxi Driver-leffassa:
All my life needed was a sense of someplace to go. I don't believe that one should devote his life to morbid self-attention. I believe that someone should become a person like other people.
Wednesday, December 21, 2011
Till' the bitter end
Tahti kovenee ja jossain kuulemma joku Joulukin on pian tulossa.
Elämä vilisee ohitseni kuin kylmä viima keskellä autioitunutta jääkenttää. Päivät kuluvat kyllä, mutta ilman sen kummempaa sisältöä. Sain itseni ensimmäisille sairauslomillekin viime viikolla. Kaksi päivää poissa töistä.
Alan pikkuhiljaa onnistumaan tästä työstä irrottautumisessa.
Ostin eilen uuden television mm. joululahjaksi sekä syntymäpäiviksi saamillani rahoilla. Raahasin sitä kohtuullisen pitkän matkan yksinäni, eikä minua suinkaan odottanut oven takana joku televisionluvan tarkastaja.
plääh.
Elämä vilisee ohitseni kuin kylmä viima keskellä autioitunutta jääkenttää. Päivät kuluvat kyllä, mutta ilman sen kummempaa sisältöä. Sain itseni ensimmäisille sairauslomillekin viime viikolla. Kaksi päivää poissa töistä.
Alan pikkuhiljaa onnistumaan tästä työstä irrottautumisessa.
Ostin eilen uuden television mm. joululahjaksi sekä syntymäpäiviksi saamillani rahoilla. Raahasin sitä kohtuullisen pitkän matkan yksinäni, eikä minua suinkaan odottanut oven takana joku televisionluvan tarkastaja.
plääh.
Friday, December 09, 2011
Pääkaupunkiseudun jäteasema
Mä en turhaan kutsu tätä koko PK-seutua termillä "Capital Wasteland", sillä sitä yhtä suurta moraalisen, eettisen ja ihmissuhdellisen rappion voittokulkuahan tämä mesta edustaa. Mä olisin saattanut tämän kaiken vielä välttää muuttamalla Espooseen, mutta paitsi että nyt kun en niin tehnytkään, niin saan kärsiä nahoissani. Kaikista ihmisistä jotka muuttaa Espooseen tule ennen pitkään parempia ihmisiä ja juuri siksi niiden kunnan vaakunassakin on mm. hevosenkenkä(mystinen itämaan onnen symboli) sekä kruunu, joka alleviivaa kaikkien Espoolaisten ylivertaista asemaa tämän maan päällä ainoina Aatamin ja Eevan vakavasti otettavina jälkeläisinä.
Oikeasti tämä Helsinki(kin) on aika paska mesta. Ei täältä mitään aitoja normaaleja ihmisiä löydä. Kaikki on vaan jotain ihan ihmeen sekopäisiä seinähulluja tai muuta paskaa. Joskus ne voi myös olla naispuolisia.
Hmm.. Onneksi mä olen saanut elämääni kontrastia siitä minkälainen paikka tämä maa oikein on kokonaisuutena. Toki ongelma numero yksi on aina tietysti se, että maaseudulla(?) ihmiset kuolee tylsyyteen jossain metsätorpassa, kun sitten taas täällä sä kuolet ties mihin ja sun moraalis-eettisen arvot kärsii rappiotiloista ja alat tapaamaan taas uudelleen juuri sellaisia ihmisiä joita luulet jättäneesi taaksesikin joskus silloin entisessä elämässä.
Mä en aina oikein ymmärrä että miksi mulla pitää olla tällainen onni. Että jos mä saan jonkun ihmisen löytämään itseni, niin sitten kuitenkin sen yhden tai kahden hyvän puolen väliin asettuu joku tosi hämärä ja pimeä puoli, joka periaatteessa nollaa kaikki edistykselliset askeleet.
Mä olen kuullut että tosi moni ihminen on tullut onnelliseksi muutettuaan pois Helsingistä. Mä taas olin niin naiivi, että kuvittelin mukamas täällä olevan jotenkin onnellisempaa. Loppupeleissä mä kuitenkin ymmärrän että mikään ei ole enää onnellisuutta tuottavaa sinänsä tässä meidän post-modernissa yhteiskunnassa, vaan vääränlaisten profeettojen kuuntelu ja niille vallan antaminen ruokkii yksittäisen urbaanin ihmisen myrkytystilaa tässä betonisessa todellisuudessa.
Oikeasti tämä Helsinki(kin) on aika paska mesta. Ei täältä mitään aitoja normaaleja ihmisiä löydä. Kaikki on vaan jotain ihan ihmeen sekopäisiä seinähulluja tai muuta paskaa. Joskus ne voi myös olla naispuolisia.
Hmm.. Onneksi mä olen saanut elämääni kontrastia siitä minkälainen paikka tämä maa oikein on kokonaisuutena. Toki ongelma numero yksi on aina tietysti se, että maaseudulla(?) ihmiset kuolee tylsyyteen jossain metsätorpassa, kun sitten taas täällä sä kuolet ties mihin ja sun moraalis-eettisen arvot kärsii rappiotiloista ja alat tapaamaan taas uudelleen juuri sellaisia ihmisiä joita luulet jättäneesi taaksesikin joskus silloin entisessä elämässä.
Mä en aina oikein ymmärrä että miksi mulla pitää olla tällainen onni. Että jos mä saan jonkun ihmisen löytämään itseni, niin sitten kuitenkin sen yhden tai kahden hyvän puolen väliin asettuu joku tosi hämärä ja pimeä puoli, joka periaatteessa nollaa kaikki edistykselliset askeleet.
Mä olen kuullut että tosi moni ihminen on tullut onnelliseksi muutettuaan pois Helsingistä. Mä taas olin niin naiivi, että kuvittelin mukamas täällä olevan jotenkin onnellisempaa. Loppupeleissä mä kuitenkin ymmärrän että mikään ei ole enää onnellisuutta tuottavaa sinänsä tässä meidän post-modernissa yhteiskunnassa, vaan vääränlaisten profeettojen kuuntelu ja niille vallan antaminen ruokkii yksittäisen urbaanin ihmisen myrkytystilaa tässä betonisessa todellisuudessa.
Subscribe to:
Posts (Atom)
