Tuesday, June 26, 2007

Korruptoitunut Pingviinimies(kö) ?

Luin uutisista äsken varsin erikoisen uutisen. Maamme entistä presidenttiä ja nykyistä kansainvälisen rauhanrakentajaa, Martti Ahtisaarta, syytetään 2 miljoonan euron lahjuksien ottamisesta Albaanialaisilta järjestäytyneen rikollisuuden kärkihahmoilta. Uutisen mukaan Saksan tiedustelupalvelu olisi jopa nauhoittanut asiasta jonkinlaisia sopimuskeskusteluja.

Mikä tietenkin näin ensin tulee mieleen kysymyksistä on, että onkohan tällaista nyt sitten ollenkaan edes tapahtunut ? Ymmärrän kuitenkin kansainvälisen politiikan kentällä esitetyn epäilyksenkin arvon. Eli tällaisessa tapauksessa syytöksenkään ei välttämättä tarvitse olla totta - vain sen esittäminen ja siten epäilys riittää tahrimaan maineen ja uskottavuuden. On kuitenkin aivan mahdollista, että maamme entinen presidentti on saattanut syyllistyä lahjuksien ottamiseen. Eipä tuo kaiketi ole varsinkaan entisen Yugoslavian alueen politiikassa mitenkään uusi keino. Ja politiikassahan kaikki on mahdollista. Absolute power corrupts - absolutely.

Itse olen nähnyt kyseisen Mr. Ahtisaaren vain kerran elämässäni. Tuolloin tosin turvamiehet työnsivät minut, viidesluokkalaisen tylysti sivuun yrittäessäni saada hänestä kuvaa kamerallani kymmenen metrin päästä. Toisella kerralla sitten lukioomme saapui Ahtisaaren puoliso, Eeva Ahtisaari. Hän piti suurelle joukolle luennon kehitysmaiden naisista ja heidän oikeuksistaan. Muistan luennosta sen, että Mrs. Ahtisaari ainakin näytti seisovan puolisonsa rinnalla monessakin asiassa.

Monday, June 25, 2007

Sitä ja tätä

Juhannus meni kyllä kieltämättä mukavasti. Tuli tyttöystäväni kanssa käytyä katsomassa ihan omalta aitiopaikalta Kauhavan Juhannuksen - vai pitäisikö sanoa että Lentäjien Juhannuksen näytöstä. Liput olisivat maksaneet kaiketi n. 30 euroa, vaan kyseisen show'n näki aivan valtavan hyvin läheiseltä pelloltakin. Ja voin todeta, että me emme olleet suinkaan ainoat paikalla.

Kauhavankin täyttyi aika onnistuneesti ihmismassoista. Näin jopa kolme Finnairin matkustajakonetta laskeutumisineen tänne. Aika epätodellinen näky - varsinkin kun ajattelee että sitä ei tapahdu kun kerran vuodessa. Onneksi kuitenkin torstaina oli aivan täydellinen ilma - lämmintä ja auringonpaistetta. Taivas oli myös täysin pilvetön - ainakin melkein. Ja olivathan nuo F16-, ja Hornet-koneet hienoja. Ääntä ja pauhua niistä ainakin lähti.

Tänään saatiin sitten pitkästä aikaa sadetta. Kerrankin täytyy todeta, että onneksi sataa! Eilen oli aivan älyttömän kuuma päivä - meinasin kauppareissulla jalkaisin tehtynä kuolla kuumuuteen. Toivottavasti sade ei kuitenkaan jatkuisi aivan loputtomiin, sillä kesänhän ainakin tulisi olla lämmin ja sateeton ollakseen hyvä. Satunnaiset sadekuurot eivät kuitenkaan haittaa -vaan mielestäni pikemminkin auttavat pitämään luonnon tarpeeksi vihreänä. Kuivumisen estämiseksi siis - "Hah hah".

Huuto.netissäkin ovat kaupat hurahtaneet muutamia viikkoja sitten ihan hyvään käyntiin. Sain jopa niin omissa kuin muutaman muunkin nimissä myytyä tavaraa. Rahaa siis tulee kaikille osapuolille - joka on varmasti se tyydyttävin vaihtoehto. Eräs asiakas jopa soitti minulle henkilökohtaisesti - joka on muuten modernin mittapuun mukaisesti aika harvinaista, vaikkakin tietysti epäilemättä kohteliasta. Hyvä kuitenkin että tavara vaihtaa omistajaa ja raha virtaa.

Nytpä täytyy ruveta nostelemaan kohti kauppaa. Juhannuksen jäljiltä ovat nimittäin kaapit tyhjät samoin vatsojenkin kanssa.

Tuesday, June 19, 2007

Porvoon puukotuksesta 18.6.2007

Luin eilen illalla varsin järkyttävän uutisen Porvoon keskustassa tapahtuneesta puukotuksesta. Syy miksi uutinen kiinnosti juuri minua oli se, että Porvoo on kaupunkina minulle varsin tuttu ihan jo pelkästään lukion ajoilta. Tunnen siis sen keskustan ja lähitienoot hyvin.

Sanottakoon näin alkuun, että en olisi tällaisen uskonut tapahtuvan keskellä kirkasta päivää ja vieläpä Porvoon Citymarketin edustalla. Ja mikä pahinta, uhriksi joutui vieläpä toisen maan kansalainen - turisti. Ainakin uutisten antamien tietojen mukaan esitutkinnassa ei ole selvinnyt tarkempaa syytä tekijän käyttäytymiselle. Ennusmerkkeinä kuitenkin voidaan pitää sitä, että kyseinen mieshenkilö omaa rikosrekisterin jo aikaisemmista teoista. Muun muassa huumausainerikoksia yms.

Kyseisen tapauksen sattuminen Porvoossa on minulle ainakin henkilökohtainen tragedia. En olisi voinut uskoa että Porvoossa - mutta toisaalta asiaa ajattellen tarkemmin, on selvää että kyseiseen tekoon pystyviä asuu silläkin seudulla. Tekijä on kuitenkin valitettavasti yhteiskuntamme ulkopuolelta - juurikin tältä kaidalta polulta - poikennut yksilö, jonka teosta ei vastaa kukaan muu kun hän itse.

Uutisraporteissa ja päivälehdissä on kuitenkin julkaistu runsaasti kertomuksia siitä, kuinka puukottaja oli käynyt jo ennen varsinaista tekoaan ainakin kolmen muun ihmisen kimppuun. En moiti mitenkään poliisin ripeyttä, mutta ihmettelen suuresti että miksei poliisia kutsuttua jo muutamaa hetkeä aiemmin Citymarkettiin ? Jos mies oli käynyt ohikulkijoiden kimppuun jo aiemmin, niin mikseivät sitten yksikään uhreista soittanut poliisille aiemmin ? Asiahan on nimittäin niin, että Porvoon poliisilaitos on keskustasta n. kilometrin päässä, ja ruuhka-aikaankin autot antavat varmasti tietä hälytysajoneuvoille. Kenties aiemmat uhrit eivät vain pitäneet sitä tarpeellisena.

Jotkut myös peräänkuuluttivat Citymarketin myymälävartijoiden osuutta asiaan. Kysyttiin, että mikseivät he puuttuneet jo aiemmin häiriötä aiheuttaneen miehen toimintaan ? Itselläni on tähän ainakin osittainen vastaus. Eräs tuttavani Porvoosta työskenteli vielä vuosi sitten Securitaksella, ja hänen asemapaikakseen oli annettu Citymarket. Tällä nuorella ystävälläni ei ollut minkäänlaisia voimankäyttövälineitä tai suojavarusteita - yksinkertaisesti siitä syystä että niihin ei ollut hänellä varaa. Ymmärrätte siis varmasti, että Porvoon Citymarketin myymälävartijat eivät ole parhaimmillaan tilanteessa, missä juopunut, aseistettu ja huumausaineiden vaikutuksenalaisena sekoileva mies riehuu ympäriinsä. Mennessään väliin riskeerasivat vartijatkin enempien uhrien aiheuttamisen. Helsingin ydinkeskustassa - ja joskus ei ilmeisesti aina sielläkään - ovat vartijat aivan eri tavalla varustettuja kuin Porvoon Citymarketissa. Tämä on hyvä muistaa - erityisesti tällaisessa tilanteessa.

Haluankin osoittaa syvimmät osaanottoni kaikille tämän rikoksen uhreille. Toivottavasti tekijä saa ankaran rangaistuksen ja pääsee istumaan kiven sisälle mahdollisimman pitkäksi aikaa.

Sunday, June 10, 2007

Viime aikoina on tullut mentyä vähän liiankin lujaa elämässä. On jäänyt kieltämättä vähän jalkoihin elämän tärkeimmät ihmiset. Kaduttaa kovasti se, mitä on tapahtunut. Uskon kuitenkin pystyväni korjaamaan asiat. Ja lopulta, mikäpä muukaan aika olisi parasta haavojen parantamiselle kuin lämmin kesä. Olen tässä päättänyt, että elämäni on muutamilta osa-alueilta muututtava täysin, sillä muutamat ikävät traumat ovat aiheuttaneet elämäni tärkeimmälle ihmiselle liikaakin mielipahaa. Ensiaskeleet asian korjaamiselle onkin jo aloitettu.

Koin eräänlaisen heräämisen keskusteltuani elämäni tärkeimmän ihmisen kanssa eilen. Kieltämättä minun piti kuulla nämä asiat itsestäni häneltä ennen kuin todella tajusin että mikä on mennyt vikaan kohdallani. On pelottavaa ajatella kuinka sulkeutuneena olen kävellyt ympäriinsä kaiken tämän aikaa. Elämästäni on tainnut puuttua vaikka mitä kaiken tämän valittamisen ja itsekeskeisyyden johdosta. Tällainen potku oli minusta tarpeellinen. Tämä sai minut ainakin arvioimaan koko elämänkatsomustani uudestaan. Näin ei voi enää jatkua - it is eating me from the inside and tearing me apart.

No joo, olenkin päättänyt ottaa mahdolliset tulevat haasteet ja ongelmat täysin "iisisti" tästä päivästä lähtien. Vaikken mikään koulutettu ammattilainen näissä asioissa olekaan, niin kuultuani käyttäytymisestäni palautetta, olen alkanut hieman arvioimaan asenteitani ja ongelmanratkaisukykyäni uudelleen. Olen ollut omasta mielestäni vähän liiankin yksinkertainen monessakin asiassa, jossa sitä moninaisuutta olisi todellakin kaivattu. Eipä silti, minä olen kuitenkin aikuinen ihminen, ja ymmärrän nyt tekojeni seuraukset. Edessä taitaa olla kiirastuli: koettelemus joka varmasti tulee avartamaan ja muuttamaan minua. Muutamien päivien aikana olen myös tajunnut minua vaivanneiden ongelmien syvimmän syyn: kenties nk. "vanhan elämän" jäännökset ennen tänne tuloa ovat jääneet vaivaamaan minua liiaksi. Uskonkin, että niiden jättäminen taakse on perimmäinen tehtävä.

Tämän postauksen jälkeen elämäni tulee varmasti muuttumaan aivan toisella tavalla. Aion nimittäin ruveta katsomaan asioita sellaisella tavalla, että tehdyt virheet eivät enää koskaan tule toistumaan. Voisi kai sanoa, että olen valpastunut siitä minkälainen olen ollut.

The time for change is now.

Friday, June 08, 2007

An hour ago I was flicking through the various channels and noticed something rather surprising on the Finnish music channel, Voice-TV. In my opinion, they don't play old music too much, but for some reason the song 'Estranged' by GNR was on. I had never heard of that one from Guns n' Roses before, and for reason, I liked it alot.

The song had this very late 80's/early 90's feel to it. The good ol' days when GNR was still one of the hardest rocking bands on the face of the earth. Back in the day when W. Axl Rose still wore ripped jeans. The early 90's. The year 1993.. I think that one was a good year.

I was born in the 80's, and must say that the most prominent cultural stuff that took place then passed by me. The early 1990's still had some of that 80's feel to it too, and I remember that alot of that 80's stuff was still around at 1990 to 1993. I feel an odd connection to the 80's and early 90's for the simple reason that those years were the time I grew up from a little child to an adolescent little kiddie.

Thursday, June 07, 2007

Kirjaustosite & Vasara

Muutama tunti sitten palasin kahden viikon työurakalta tyttöystäväni vanhempien luota. Työtehtäviin kuului hommia niin sisällä kuin ulkonakin - eli sisällä "toimistossa" tiliöintiä ja muuta paperihommaa ja ulkona taas muuta tekemistä. Homma oli paikoitellen juuri sään takia aika vaivalloista ulkona, vaan olen kuitenkin juuri näiden kahden viikon aikana huomannut sen että todellakin arbeit macht frei minun tapauksessani.

Vaikka olenkin aina haaveillut kivoista ja mukavista sisätöistä, niin jostain kumman syystä lapio tai leka kädessä huhkiminen naama turpeessa on kyllä jollakin hyvinkin oudolla tavalla vapauttavan tunteen antavaa hyötyliikuntaa. Annettuaan fyysisesti kaikkensa ei jää tilaa minkäänlaiselle mielentilojen vaihtelulle tai muullekaan negatiiviselle toiminnalle. Raskas ruumiillinen työ vapauttaa niin kehon kuin mielenkin kaikenlaisesta tarpeettomasta aggressiosta t ja edistää myös kuntoa. Ruumiillista työtä sanotaan myös nk. "rehelliseksi työksi", jonka merkityksen ainakin omalla kohdallani ymmärrän täydellisesti.

Fallout 3:n teaseri tuli muutama päivä sitten, vaan minun mielestäni se ei kyllä sisältänyt mitään niinkään mullistavaa tietoa varhaista julkaisupäivää lukuunottamatta. Syksyyn 2008 on vielä valitettavasti aikaa - ja sekään ei lopulta ole pelialalla mikään kiveen kirjoitettu totuus julkaisusta. Kieltämättä into hieman laski peliä kohtaan kun saatiinkin tietää että sen julkaisuun on vielä kaikesta huolimatta ainakin puolitoista vuotta. Olisin kyllä toivonut sen ilmaantuvan kauppoihin viimeistään tämän vuoden lopulla.

Sain tänään myös postissa varsin vähäsanaisen asukasviihtyvyyskyselyn. Se oli erilaisilta vastausvaihtoehdoiltaan vähän liiankin monimutkainen - ja siinä jopa kyseltiin halukkuuttani "lunastaa asunto omaksi mikäli se asetetaan myytäväksi". Näkemystä asuintaloni viihtyvyydestä pystyi kuvaamaan kuudella eri vaihtoehdolla, jotka suoraan sanoen olivat kyllä ihan älyttömiä (jokseenkin samaa mieltä ?) kaikessa yksinkertaisuudessaan. Myös isännöinnistä minulla ei ollut mitään hajua - tai pikemminkin minulla ei ollut siitä ja sen toimivuudesta mitään kokemusta tässä talossa. Sitä ei siis ole. Ja mikä parasta, vessanoven kahva on ollut rikki jo kuukausia - mutta isännöitsijämme ennen joulua päätti korjauttaa vain seinästä puoliksi irti olleen puhelinpistokkeen.

Nyt olisi sitten kaiketi taas aika lopettaa tältä päivältä. Työt kutsuvat ja ylimääräiset kirjahyllyt eivät kokoa ja hajoita itseään. Toivotanpa siis kaikille todennäköisille lukijoilleni hyvää kesän jatkoa - ja varokaa joulupukkia !!