Friday, July 09, 2010

Not always according to plan-

Hohhoijaa, tähän on siis päädytty.

Suoraan sanottuna päällänsä on jonkinlainen äärimmäistä turtumusta hohtava olotila. Olen päätynytkin sen tiimoilta lukemaan maitotölkkien takaosia ja muuten vaan nyhjöttämään täällä.

Lisäksi täällä sataa aika helvetistikin. Lupasivat että kuulemma koko yön sataisi ja toistaiseksi se taitaakin pitää paikkaansa. Kävin tänään vain sadekuurojen välissä kaupassa ostamassa erinäisiä hedelmiä, Chiliketsuppia sekä muistaakseni noin 12 litraa kivennäisvettä. Näillä antimilla mennään taas vähän aikaa nuudeleiden ja riisin kera.

Tuo Chiliketsuppi oli kyllä jokseenkin aika paska valinta. Sen pitäisi tosiaan olla molempien sekoitus sopivassa suhteessa, mutta enemmän se kyllä maistuu ketsupilta kuin Chililtä ja vieläpä tämän ohella se ei ole yhtään tulista tai mausteistakaan. Oikeastaan tuntuu siltä että olen joskus syönyt jonkun toisen valmistajan lähes tasan samanlaiselta maistuvaa ja haisevaa tavallista ketsuppia. Pitääpä jossakin vaiheessa käydä ostamassa jostain sitä aitoa ja tulista Chili Saucea, eikä tällaisia ihmeen räpellyksiä.

Lisäksi harvinaisen vittumainen juttu tapahtui tuon soosin kanssa tämän kaiken muun ohella, sitä nimittäin kaatui muutama löräys suoraan housuilleni. Onneksi kuitenkin housut olivat mustat, mutta se ei sinänsä auta asiaa kun noissa kohdissa on edelleen tuollaisia punamustia tahmaisia länttejä jotka nyt vituttavat ja itkettävät pientä kulkijaa siinä määrin että kulkijan on pakko pestä housunsa koneessa jossain vaiheessa. Toisaalta olisin kyllä voinut kaataa nuo sörsselit farkuillekin, jolloin ne olisivat näkyneet huomattavasti brutaalimmin siitä kankaalta muiden ohella.

Olen muuten nähnyt viime päivinä unia erinäisistä naisista. Kaikki unissani esiintyneet naiset ovat olleet kauniita ja haluttavia, eikä yksikään ole torjunut minua ikävällä tavalla. Tämän ohella kaikissa noissa unissa naisten lisäksi on ollut kuuma kesäpäivä, eikä mikään ole haitannut minua näiden unien aikanakaan.

5 comments:

Cottonwinder said...

Hahaa, kun tätä varsin mainiota blogiasi lukee, on kuin katsoisi peiliin. Täälläkin on nimittäin satanut iltapäivästä lähtien aika helvetisti, ja itsekin uskaltauduin käymään kaupassa, siitäkin huolimatta, että aikaisemmat sadekuurot ovat turmelleet sandaalini niin, etteivät remminauhat enää pysy kiinni millään. Pitäisi kokeilla maalarinteippiä. Lisäki tuppaan tiputtamaan epämääräistä paskaa lähinnä popcornin tai pähkinöiden muodossa lattialle, mikä aiheuttaa aina lievää kiroilua.

Olen varmaan ihan pihalla kun kysyn tätä, mutta mahdatko olla paikassa, jonka koodinimi on "G"? Jos näin on, niin ei kai tässä voi sanoa muuta kuin, että "good old times, eh?" Ko. mestassahan on käymisenarvoinen huvipuistokin. Puhumattakaan siitä, että olen joskus muinoin käynyt P. McCartneyn konsertissa kaupungin stadionilla.

Mutta hyviä viikonloppuja joka tapaukessa!

Dalleer said...

Joo, olen jälleen kerran löytänyt itseni G:stä. Ja ihan kivaa good old timesiahan tässä vietetään enemmän tai vähemmän.

Itselleni se huvipuisto oli huomattavasti tutumpi ja kivempi paikka pikkupoikana, mutta sen jälkeen kaikki muut huvitukset ovat kyllä valitettavasti vieneet voiton. Toivoisin että täällä olisi nyt joku McCartneyn keikka, mutta mieluummin ehkäpä omaan makuun vaikka Brian Ferry.

Ja viikonloppuja myös sinne.. jossa täytyy muuten olla tuhat kertaa hauskempaa kuin tässä maassa koskaan.

Cottonwinder said...

No, mutta äläs nyt. Muista, että Sverige är hugget i granit, medan Danmark är utskitet av kalkvatten. Danskjävlar!!

http://www.youtube.com/watch?v=YlTukY9fV9Y

Ja jos sinua kyllästyttää olla siinä maassa, jossa satut tällä hetkellä olemaan, ehdotan että tulet tänne minun luokseni nauttimaan olostasi. Mutta mieluummin vasta syyskuun puolella, koska silloin minulla on enemmän aikaa. Ottaisin sinut mielelläni vieraakseni, koska silloin voisimme vaikka pelata Megaman X:ää kahdestaan. Tai jotain muuta peliä. Olen muuten aivan tosissani. Olet monta kertaa puhunut ns. "maiseman vaihdoksesta", joten mikset tulisi tänne? Ensimmäiseksi hankkisimme sinulle banjon ja olihatun. Täällä tosin sataa tosiaan aika helvetisti, että en tiedä miten suhtautuisit siihen, kun et ainakaan blogikirjoitusten perusteella sateesta sen kummemmin pidä.

Minusta olisi oikeastaan todella kivaa, jos tulisit tänne. Osaksi sen takia, että toivon tänne tulemisen täyttävän sellaisen maiseman vaihdon, jota olet jo jonkin aikaa toivonut. Mutta myös sen takia, että olet muuten aika helvetin hyvä tyyppi.

Cottonwinder said...

Ja joo, puhe oli muuten olkihatusta, eikä olihatusta.

Dalleer said...

Älähän nyt, mä olen tavannut huomattavasti tolkumpaa sakkia Tanskasta kuin täältä.. siis jopa tolkumpaa sakkia kuin mä itse.

Ehkäpä kuitenkin juuri se että mä olen syntynyt tämän maan kamaralla sinänsä selittää kaiken epämääräisyyden mun persoonassani sekä sitten myös sen että miksi mä aina tänne päädyn. Eipä silti, tämä G-town on kyllä huomattavasti kivempi paikka kesällä kuin talvella.

Ja olkihattu sekä Banjo! Ho-hoi, no joo! Voisin kuvitella että jos mulla olisi sellaiset vetimet päälläni, niin ne muut ihmiset siellä katsoisivat mua "lievästi" kieroon ja aggressiivisimmat saattaisi jopa heittää pari pientä kiveäkin samaan suuntaan. Edustaisin heille hyvinkin ns. länsimaista "rappiollista ihmismallia", jonka tapaaminen keskellä päivää jossain kadulla saattaisi pingottaa hermoradat äärimmilleen.

Mutta joo, Japanissa mä en ole koskaan käynytkään. Lähimmäs Japania mä olen päässyt elämässäni syömällä Sushia ja katsomalla Pokemonia, muttei suinkaan molempia samaan aikaan tai tuossa järjestyksessä. Olishan se sinänsä tosi kivaa tehdä sekin vielä joskus, mutta samaan tapaan se olisi kans tosi noloa jos saisin päihini joltain Japanilaisilta skandaalien ryvettämiltä Sumopainijoilta vaan sen takia että näyttäisin juntilta.. Toisaalta se taas olisi kenties ihan oikein.

Ja kyllä vakavasti sanoen joskus mä pakenen joko Hiroshimaan, Tora Boralle taikka sitten viimeisenä keinona Titicaca-järven pohjiin. Mä itseasiassa jopa uskon että "kourallinen" ja alati kasvava määrä ihmisiä jopa haluaisi mun suksivan johonkin noista kolmesta paikasta neljännen ollessa vissiin kuussa.

Muttah, kato niinhän sitä sanotaan että naiset on Venuksesta ja Dalleerit on A(u)nu.. siis jostain.