Monday, July 26, 2010

Eminence Front

Tänään säät jälleen omituisesti kirkastuivat ja lämmintä alkoi jopa olla ilmassakin noin parinkymmenen asteen verran.

Tuossa eräs aamu heräsin epämääräisesti koiran haukuntaan ulkoa. Ihmettelin sitä hetken, sillä volyymi oli sitä tasoa että epäilin sen olevan aikalailla isokin koiraeläin. Haukahdus oli sikäli erikoinen, että se oli muistikuvieni mukaan vain yksittäinen ja erittäin kova. Hetken mietinkin että oliko se unta vai todellisuutta. Sitä kuitenkaan ei kaiketi enää koskaan saada selville.

Olen kuitenkin päättänyt että tänä viikonloppuna ryhdyn metsästämään tämän kaupungin osalta ns. "Action Shot"-valokuvia, joissa kuvataan jotain jännää toimintaa jossakin kohdin tämän kaupungin katuja. Erinäiset maisekuvat sun muut saavat nyt riittää- on aika kokeilla jotakin aivan erilaista! En vain tiedä kuinka hyvin siinä onnistun ja haluanko todella liikkua kaupungilla kameran kanssa yöaikaan, jolloin tietysti tapahtuisi vaikka mitä inhaa ja kuvanarvoista.

No, katsotaan miten viikonlopun kuvausreissu onnistuu.

No comments: