Monday, July 12, 2010

Must be a new record

Aika kovat lämpölukemat olleet täällä viime päivinä ja etenkin tänään. Näistä tällaisista lukemistahan toisaalta tykkään oikein paljon vieläpä siksi että yöt ovat sitten sellaisia mukavan trooppisen leutoja siinä samalla. Tuossa parisen yötä sitten olisin voinut vaikka vannoa että täällä pyöri joitain epämääräisiä trooppisia papukaijoja tai vastaavia sirkuttelemassa ikkunan alla tai jotain.. yöllä nimittäin kuulin joitain todella outoja ilmeisesti linnun tekemiä ääniä tässä päivänä eräänä. En tosin ole aivan täysin varma että näinkö unta vain jostain epämääräisestä "trooppisesta olotilasta", vai oliko tilannetajuni jälleen kerran heittänyt kuperkeikkaa ja pahasti.

Ryhdyin myöskin katsomaan Wallanderia. Tämähän on jo eräänlainen perinne, sillä vanhempani ovat jonkinlaisia ruotsalaisten "crime drama"-sarjojen kuluttajia ja erityisesti Wallanderit ja Beckit ovat heidän mieleensä olleet jo vuosia. Nyt minutkin koukutettiin nähtyäni kaupassa halvalla erään osan jossa oli mielestäni mielenkiintoinen juoni ja siksipä ollaan päädytty tähän tilanteeseen. Tuo taisi olla sitä 2000-luvun Wallander-tuotantoa, eli tätä uusinta materiaali luonnollisestikin. Se nyt ei periaatteessa haitannut minua yhtään, vaikka vähän "huvitti" se miten sillä jätkällä oli koko ajan parta ajamatta ja virkapaidan napitkin olivat niin auki että koko ajan näkyi aluspaita ja rintakarvat kun jollain.. niin jollain! Voidaan kai siis hyvällä omallatunnolla sanoa että siinäpä vasta oli armeijaslangia hyväksikäyttäen ilmaistuna hiukan "Gonahtanut" poliisipäällikkö, vai mikä kriminalkommissarie hän nyt onkaan viralliselta titteliltään.

Kuitenkin niin ihan mielenkiintoisia nuo Wallanderitkin. Seuraavaksi ajattelin että voisin taas tutustua hieman paikalliseen elokuvakulttuuriin katselemalla sellaisen pätkän kuin Jägarna muistaakseni vuodelta '96. Siinä on kuulemma joku suomalainenkin näyttelijä, joka nyt ei sinänsä ole ruotsalaisissa elokuvissa mikään hirveän erikoinen juttu kuitenkaan. On se kuitenkin juoneltaan ihan mielenkiintoinen, eikä tosiaankaan mitään Emil i Lönneberga -tasoa.

No comments: