Same old, same old..

Huomenna olisi sitten viimeinen työpäivä tältä erää ennen kuin pamautan itseni jälleen Skandinaavisen rappiokulttuurin pariin.

Tänään oli mukavan lämmin päivä, mutta totta puhuen olen vähän väsynyt roikkumaan noissa hommissa jo nyt. Ympäristön vaihto toiseen tekee hyvää siinä määrin kun "ympäristön vaihtaminen" nyt mitenkään tuo mitään erilaisuutta.

Minä menen nimittäin aina tuonne ihan vaan samasta syystä kuin muut suomalaiset menevät vaikkapa Viroon- pitämään hauskaa. Minulle "pohjoismaiden Beirutiksi" kutsuttu paikkakunta on tosiaan vain huvittelua varten pyhitetty mesta, eikä sillä ole oikeasti mitään muuta funktiota. Tai no, siellä nyt asuu muutama sukulainen.

Eipä silti, onhan tuolla käyminen ruvennut muodostumaan kenties vähän liiankin rutiininomaiseksi tekemiseksikin. Minusta tuntuu että siinä vaiheessa kun menee mukamas toiseen maahan virkistäytymistarkoituksessa ja heti päästyään sen maan kamaralle kaikki tuntuu älyttömän tavanomaiselta, eli rutiinilta monin tavoin niin olisi kenties syytä alkaa harkita maisemankin vaihtamista kokonaan toiseen. Eipä silti, onhan tuolla ihan mukavaa käydä ja muuta, mutta edelleen tuntuu jotenkin kovin normaalilta sinne meneminen ja se takavuosien hohto tuosta kaikesta on kadonnut jo aikoja sitten.

Näin niin kuin muuten niin tuli parisen päivää sitten katseltua eräs Korealainen leffa. Sen nimi oli I'm a Cyborg, but that's OK. Sehän oli myös ihan OK-tason leffakin, sekoittaen periaatteessa romanttista komediaa ja ihan muuten vaan komediaa. Se loppu nyt oli vähän omalaatuinen, mutta niin oli kyllä kokonaisuudessaan se leffakin- että eipä sen suhteen. Hyvä se kuitenkin oli myös.

Nyt vielä huomenna kun jaksaa sotata eteenpäin..

Ja silloin tapahtuikaan mitä?

Tuli ilmeisesti mentyä vähän liian aikaisin nukkumaan kun nyt jo puolen kuuden aikoihin pomppasin ylös. Noin kuuden tunnin yöuni oli tällä kertaa ihan riittävä, sillä en muutenkaan saa kesäöinä nukuttua kovin pitkiä pätkiä tämän valoisuuden takia. Eipä silti, viime yönä satoi ja oli kovin hiljaista ja täten pimeää kaikkialla. Aamun valjetessa kuitenkin tuli jälleen kovinkin valoisaa.

Eilen tuli katseltua yksi leffa jälleen- sellainen kuin Death Proof. Vaikka käsikirjoittaja&ohjaaja olikin Quentin Tarantino, niin nyt täytyy kyllä sanoa että tasaisen keskitasoinen meininki tuosta leffasta jäi makuna suuhuni. Oikeastaan järkyttävintä tuossa leffassa oli se että siinä oli aivan älyttömän väkivaltaisia naisia tekemässä aivan järkyttävän väkivaltaisia juttuja erään juonenkäänteen jäljiltä. Vaikka se olikin aspektina elokuvassa shokeeraavaa, niin siitäkin huolimatta positiivista juurikin sen itsensä shokeeraavuuden johdosta. Loppu oli myös tämän takia varsin yllättävänkin.. raa'an feminististä mättöä.

Lisäksi kyllä vähän rasitti niiden naisten välinen dialogi siinä tällä kertaa. Yleensä Tarantino kirjoittaa todella hyvää dialogia, mutta nyt tuntui että siihen ei oltu saatu mitään muuta kuin todella paljon merkityksettömiä kirosanoja sekä Paris Hiltonin&Lindsay Lohanin kampaajista kertovaa settiä. Yllättävän pinnallisen tylsäähän se siis pitemmän päälle oli. Vieläpä kakkuna kakun päälle Kurt Russell aloitti roolinsa leffassa todella lupaavasti, mutta sitten lopahti loppua kohden.

Jotenkin tuntuu että Tarantinolta on tullut käsittämättömän keskinkertaista tai suoranaisesti paskaa elokuvaa viime aikoina. Tuntuu että viimeinen "kunnollinen" elokuva jonka hän väsäsi oli Kill Billin osa 2. Sen jälkeen kaikki on ollut erittäin kyseenalaista. Vielä muutama vuosi sitten en osannut arvostaa Kill Bill Volume 2:ta, mutta nykyisin ymmärrän sen lopunkin paljon paremmassa valossa. Siksi onkin hyvä sanoa että viimeisimmät selkeän kokonaisvaltaisesti parhaimmat leffat joita hän on tehnyt ovat olleet Kill Billit. Tosin näitä aivan viimeisimpiä tekeleitään häneltä en ole nähnyt, mutta jos minulta kysytään niin Tarantinon parhaimmat leffat ovat (ei missään) järjestyksessä Pulp Fiction, From Dusk till Dawn, Reservoir Dogs, Jackie Brown ja Kill Billit. Myös Desperado oli ihan hyvä muutaman seikan takia.

Mutta, nyt varsinaiseen kysymykseen jota te kaikki olette odottaneet!

Miksi vietät juhannuksesi yksin? No, ihan sen takia että maanantaina pitää lähteä töihin ja vaikka suunnitteilla itseasiassa oli juurikin tälle lauantaipäivälle pitää kiva pikku juhannussetti eräiden tyyppien seurassa, niin eräästä painavasta syystä jätettiin sitten sen toteuttaminen tällä kertaa sikseen. Varmasti kuitenkin tilaisuuksia sille tulee vielä uusintana hiukan myöhemmin.

Nyt kun miettii niin muistini on kyllä taas jälleen todella huono viime vuosien juhannusten osalta. Viime juhannuksen taisin olla ulkomailla, sitten 2008 juhannus kai meni armeijassa taikka sieltä lomilla ollessa.. kun taas se siitä edellinen vuosi on kyllä aika sumeaa muistikuviltaankin. Vähän kyllä pelottaa että tässä iässä muisti on vain noin vuoden tai maksimissaan kahden muistijälkien kantimissa, mutta puolustaudun moisen asian osalta sillä kommentilla että minulla nyt on vain niin paljon meneillään koko ajan pääni sisälläkin etten millään muista aina kaikkea ja varsinkaan mitään niin yhdentekevää kuin monetkin juhlapäivät ovat ainakin itselleni. Tietysti ymmärrän jotkut joulut ja synttärit, mutta juhannukset nyt ovat niitä vähän alemman prioriteettitason juttuja joten ne voikin minun puolestani unohtaa siitäkin huolimatta että ne tapahtuvat erittäin mukavana vuodenaikana, eli kesällä.

Must be Juhannus somewhere- sometimes?

Aika kuuma päivä.

Pääsin jo puolelta päivin pois töistä, eikä siellä tänään poikkeuksellisesti tehtykään mitään muuta kun juotiin kahvia ja taisteltiin eräästä asiasta sen suhteen että kenen piti hoitaa eräs homma. Iso asia se ei ollut, joten jätin todellakin ne asiat sinne minne ne kuuluivatkin.

Töitä on muuten vielä muutama päivä tämän juhannussetin jälkeenkin. Tosin tulevan viikon perjantaina pitäisi lähteä sitten taas tuonne kaikkien pahojen(?) poikien kotimaahan ja "pohjoismaiden Beirutina" tunnettuun kaupunkiin.

Nyt minä kuitenkin istuskelen tässä ja kuuntelen sellaista musiikkikokoelmaa kuin Lounge Box 2. Siinä on paljon tällaista Lounge ja Chillout -musaa, joka sopii tunnelmaltaan tällaisiin juhannuslomiin oikein mukavasti. Sitäpä tässä oikeastaan nyt tarvitaankin- nimittäin tunnelmallista ja rentouttavan heijastelevaa merkityksellisyyttä.

Tiesittekös mikä on muuten tosi hyvä asia nyt näin juhannuksena jos ilmat vaan ovat hyviä? Se että kun ajelee täälläpäin, niin kultaiset viljaniityt ja vainiot näyttäytyvät ohitse ajaville henkilöille moottoriteillä aivan joltain muulta kuin todellisuudelta kuultavassa iltaisen auringon valossa. On mukavaa katsella niitä näin iltasella ja vain ajatella kuinka rentouttavan mukavaa aikaa tämä kesä voisi olla, jos kävisi oikein tuuri ja asiat menisivät hyvin.

Muuten niin eipä taideta olla tänäkään juhannuksena hullua hurskaampia monenkaan asian suhteen. Kaikki on aika samalla tavalla nyt kuin vielä vähän aikaakin sitten.

Hemmetti että väsyttää, mutta sellaista se teettää kun vielä työpäivän päälle jaksaapi näitä sekoiluja kirjoitella.

Sittin' here and waitin'

Pian onkin taasen juhannus. Eipä se nyt toisaalta herätä mitään kummempia fiiliksiä tässä vaiheessa, vaan pikemminkin niin olen siitä tyytyväinen että tulee olemaan toivottavasti ainakin kuivaa ja aurinkoista. Toivottavasti ei sataisi.

Olen tässä jo viikon päivät lueskellut tasaisin väliajoin tuota sadan vuoden yksinäisyyttä. Kieltämättä se on vähän vaikeaselkoinen siinä mielessä että koko kirja on ainakin toistaiseksi koostunut eräänlaisista sukuluetteloista jossa hahmoilla on kaikilla lähes samanlaiset nimet ja muutenkin toiminta hahmojen välillä on poikennut kovin vähän. Jonkin verran on siis ollut vaikeuksia pysyä tapahtumien perässä, mutta kaipa se on pakko lukea loppuun sitten viimeistään matkan jälkeen kun on ehkä taas aikaa. Teoksessa on muuten yli neljäsataa sivua, enkä ole sen tiimoilta päässyt kuin muistaakseni sivun neljäkymmentä paikkeille. Jos tuo kirja on samanlaista sisällöltään niiden loppujenkin sivujen osalta, niin vaarana on käydä samoin kuin aikoinaan tuon Joseph Conradin Nostromon kanssa, jonka lukemista en saanut päätökseen sitten millään. Hauska yksityiskohta näissä molemmissa lukuprojekteissa on muuten se että kyseiset kirjat käsittelevät samanlaisia aiheita jonkun eteläamerikkalaisen näyttämönä toimivan kylän tai kyläyhteisön kautta. Vaaran merkit ovat siis ilmassa senkin suhteen että tämä kirja jää kesken, vaikka en haluakaan minkään sellaisen "helppolukuisen" ihmisen mainetta jonka lukusessiot loppuvat sitten kun teksti alkaa olla mukamas liian vaikeaselkoista.

Muuten niin eipä minulla taas mitään tähdellistä olekaan kerrottavanani. Vietetään tämä juhannus nyt sitten ja katsellaan sen jälkeen että mitä on sanottavanani.

Bad omens

Vähän kyllä väsyttää tässä, mutta pakko kai on näin tuoreeltaan päästettävä ilmoille jälleen viikottainen tekstinpätkäkin.

Tulin töistä tässä vähän aikaa sitten ja päästyäni pihalle huomasin tuossa pihassa varsin vavahduttavan jutun. Nimittäin aivan tuohon keskelle pihaa oli kuollut pieni lintu ja se oli vieläpä kuollut aivan keskelle sitä pihatietä. Minua puistatti hetkisen vain lähinnä siinä tilanteessa se miten heti ensiksi tuo ruumis makasi siinä aivan silmieni edessä ja miten vieläpä olin ihan ensimmäiseksi iskenyt silmäni siihen.

Tuo kuollut lintu oli jälleen varmasti jonkinlainen kieroutunut merkki tulevista tapahtumista. Tarkalleen en tiedä että mitä tässä vielä koetaan, mutta olen aika varma että jotain negatiivista tulee pian tapahtumaan.

Luin loppuun eilen tuon Less than Zeron. Se on ollut lähes yhdeksäkymmentäprosenttisesti pettymys teoksena, sillä se ei ihan oikeastikaan tarjoa enää mitään uutta käsittelevän aihepiirinsä huomioonottaen. Oikeastaan tuota kirjaa voisi kuvata todella tylsäksi ja vieläpä siinäkin määrin että itse Bret Easton Ellis ei tunnu osaavan kirjoittaa kuin tuollaisia haukotuksenomaisia teoksia lähes samoista aiheista koko ajan. Tuntuu kuitenkin kaiketi perimmiltään siltä että jos olisin lukenut kaikki hänen teoksensa kronologisessa järjestyksessä, niin kenties vaikkapa Rules of Attraction ei olisi läheskään se parhain hänen teoksistaan mielestäni, vaan pitäisin sitä kenties yhtä huonona kuin tätä Less than Zeroa nyt.

Nyt kun on laajemmin tutustunut Easton Elliksen teoksiin, niin väkisinkin saa tasan lähes vain yhdenlaisen kuvan hänen teoksistaan; ne ovat lähes kaikki ällistyttävän samanlaisia teemoja, asioita ja ylipäätään hahmoja käsitteleviä teoksia. Suoraan sanottuna vähän ihmetyttää että miksi ne ovat voineet olla näinkin suosittuja, vaikka myönnänkin että Amerikan Psyko on kyllä omalla tavallaan kieroutuneella tavalla usein todella hauskakin. Less than Zero nyt kuitenkaan ei ole erityisen hauska missään vaiheessa ja ne mukamas lukijaa shokeeraavatkin kohdat ja jutut on jo niin koettu noissa muissa teoksissa että koko LTZ on yhtä pitkää haukotusta koko kirja.

No mutta ohhoh, mitä kävikään sille sinun "Bret Easton Ellis on maailman paras kirjailija ainakin vielä seuraavat kuusi vuotta elämästäni"-perseennuolennallesi, kysytte? Noh, minun on vastattava että asiat nyt vain muuttuivat sen jälkeen kun tajusin että BEE on oikeastaan sellainen jätkä että hän osaa kirjoittaa hirveän paljon vain hyvin samanlaisista aiheista ja yrittäessään vähän uudistaakin itseään epäonnistuu siinä todella epämääräisesti. Sinänsä minua kuitenkin kai ihmetyttää se että miten niin samankaltaiset teokset kuten nyt vaikkapa Less than Zero ja Rules of Attractionkin kykenivät ja kykenevät olemaan niinkin suosittuja. Luulisi että Jenkkilässä liian samankaltaiset kirjateokset ammuttaisiin alas ihan yhtä nopeasti kuin liian samankaltaiset telkkarisarjatkin sun muut populaarikulttuurin tuotokset, mutta niin ei selkeästikään ole käynyt.

Täytyy kuitenkin kai myöntää että onhan tuo Less than Zero kirjana parempi kuin se karsean paska elokuvaversio. Se elokuvaversio olisi saattanut olla parempi mikäli se olisi kuvattu mahdollisimman paljon tämän kirjan mukaisesti, eikä siitä olisi tehty toisella tavalla paskaa kuin tuo kirjaversio niin kuin nyt. Eipä silti, eihän LTZ mikään hyvä teoskaan minusta sinänsä ole (lukuajoituksesta johtuen), mutta jos sen perusteella olisi tehty tarkkaan tätä mukaileva elokuva, niin se olisi saattanut olla parempi. En vaan tosin usko ettäkö kovinkaan moni lapsiystävällinen ohjaaja tai edes puoliksi lapsiystävällinen ohjaaja olisi sitä palvelusta tehnyt, mutta onhan aina kiva spekuloida ottaen huomioon kuinka hyvät leffaversiot tehtiin kuitenkin Rules of Attractionista ja Amerikan Psykosta.

Pettynyt siis olen kyllä. Tässä punnitsen että haluanko lukea tuota tämän kirjan pian julkistettavaa jatko-osaa, eli Imperial Bedroomsia edes ollenkaan. Ei minua edes kiinnosta tietää mitä noille hahmoille edes tapahtui, vaan toivon että jokainen heistä kuoli jossain mellakassa tai jotain. Enpä tosin tiedä että haluanko lukea enää edes The Informersiakaan, kun BEE nyt kuitenkin alkaa olemaan hiukkasen tylsä tapaus nyt neljän teoksen lukemisen jäljiltä muutenkin. Ymmärrän kuitenkin että hänellä taitaa olla ihan kivasti näitä Jenkkifaneja ainakin, joten kirjoittipa hän nyt sitten kuinka paljon yhä edelleen samankaltaisia teoksia hyvänsä, niin eiköhän fanilauma seuraa häntä hamaan loppuun asti.

Tässä vielä pieni muistilista hyvistä ja huonoista BEE:n teoksista:

LUKEKAA:

Amerikan Psyko
Rules of Attraction (muistaakseni suomeksi se taitaa olla "vetovoiman lait")

ÄLKÄÄ KOSKEKO (VAROITUS! PASKAA):

Less than Zero
Lunar Park

EPÄVARMAA:

The Informers
Glamorama (tämäkin on kyllä tod.näk. paskaa kaiken ennakkotiedon huomioonottaen)

I've got a bad feeling about this drop, man

Nyt ovat kyllä asiat taas vaihteeksi vähän liian tasapainossa, eli origossa ettäkö näin voisi jatkua kovin pitkään. Itselleni on nimittäin kehittynyt eräänlainen omituinen kuudes aisti näiden asioiden vaistoamisen osalta. Nyt juuri tuntuu siltä että "there's a bad moon rising" sekä että "I've got a bad feeling about this drop, man", kuten todettu.

Mitähän tässä on nyt taasen edessä. Pelottaa ajatellakin, mutta sepä se "kauneus" tässä minun elämässäni aina onkin ja varmaan tulee olemaankin. Aina välillä menee ylämäkeen, tämän jälkeen kuljetaan tasapainossa ja kohta taas iskee enemmän tai vähemmän raju alamäki. Ikävintä on nyt kai se että vähään aikaan ei ole tuntunut mikään näin piinaavan odottavalta- eli sellaiselta hetkeltä ennen myrskyä. Olen jopa pitänyt siitä että nämä negatiiviset ja odottamattomat asiat iskeytyisivät mieluiten vasten kasvojani niin kuin märkä lahna päin odottamattoman kasvoja jossain pimeällä sivukujalla. Niiden tilanteiden iskeytyessä päälle ei ole ollut aikaa jäädä ottamaan sen pahan kuun nousemista, mutta nyt on sellainen tilanne että pystyn ihan oikeasti tuntemaan että jotakin huonoa tapahtuu. Tällainen tilanne vähän mietityttää jälleen.

Mutta joo, siirrytään kevyempiin aiheisiin:

Kävin töiden jälkeen kirjastossa- voitteko uskoa! Siellä oli DVD:eitäkin, ja lainasin sieltä kolme leffaa: Panssarilaiva Potemkin, Metropolis sekä Jim Jarmuschin "Coffee&Cigarettes". Vähänkö ilahduttavaa että tuo Coffee&Cigarettes oli jossain kirjastossa, hei! Enpä olisi uskonut sen olevan jossain yleisesti lainattavassa ja valtion verovaroin ylläpitämässä laitoksessa ihan noin vaan, sillä minun kokemukseni kirjastojen tarjonnasta ovat olleet lähinnä Röllikasettien ja muutenkin lastenleffojen tasoa. Hyvä kuitenkin että löytyi.

Aijoo, ja lainasin yhden kirjankin sillä Less than Zero on pian luettu. Tällä kertaa ajattelin lukea vihdoinkin tuon Gabriel Garcia Marquezin sadan vuoden yksinäisyyden. Ainoa negatiivinen asia mikä tuon kirjan lainaamisessa yhä edelleen on että se oli melko kulahtaneessa kunnossa (perkele!), ja sekös jos mikä minua ottaa päähän. Tämä on juuri se syy miksi aina ostan teoksen mieluummin itselleni kuin lainaan sen kirjastosta, sillä on ikävää lukea kaikennäköistä mähnää sun muuta paskaa sisältäviä sivuja eteenpäin.

Saapa nähdä että millä ajalla ehdin tuon Marquezin teoksen lukemaan. Täytyypä kuitenkin yrittää ja aloitankin sen varmaan jo tässä lähipäivinä.

Lisäksi olen muuten jälleen kiinnostunut jossain määrin enemmän Aasialaisista elokuvista. Akira Kurosawan teokset ovat aikalailla mielenkiinnon kohteina, ja pitäisikin katsella niiden hankintoja jossain vaiheessa kunhan ehtii. Erityisesti sellainen teos kuin "Ran" kiinnostaisi. Lisäksi on pakko sanoa että noissa Kurosawan leffoissa lähes luottonäyttelijänä esiintyvä Toshiro Mifune on kyllä perskeleen hyvä ja ilmeikäs näyttelijä. Pitäisi yrittää katsoa kaikki Kurosawan leffat missä hän on pääosissa, mutta aina ei aika annan myöten.

Toinen "Asian Cinema"-ohjaaja on kyllä kiistatta Wong Kar-wai. Olen nähnyt häneltä toistaiseksi vain kaksi elokuvaa, mutta jo Chungking Expressin nähtyäni olin täysin myyty. Tuo toinen elokuvateos jonka häneltä näin oli sellainen kuin 2046, mutta se oli kyllä suoraan sanottuna hieman pitkäveteinen kokonaisuus. Harmi vaan kun hänen teoksiaan ei oikein saa mistään kovinkaan helpolla hankittua, mutta kenties se nautinto piileekin siinä että kykenee löytämään ylipäätään hänen teoksiaan mistään. Vähän harmittaa suoraan sanottuna etten katsonut silloin telkkarista sitä hänen ihan ensimmäistä teostaan joka tuli jokunen vuosi sitten täälläkin, vaan taisin mennä tyhmyyksissäni nukkumaan jo ennen elokuvan alkua. Kuinka tyypillisen huolimaton ja moukkamainen teko, mutta sehän on jälleen taas niin minua ettei mitään rajaa.

Over and over

Eilen täällä oli aivan helvetinmoinen tuuli ja myräkkä oikeastaan koko päivän. Sähkötkin katkeilivat ja tuossa illasta sitten nettikin meni pimeäksi aamuun (kuuteen) asti.

Katselin yöllä loppuun tuon Akira Kurosawan Sanjuron- tai no sillä nimellä se täällä kai kulkee. Sitä alkuperäisnimeä en enää edes muista, mutta kuitenkin se oli todella säväyttävä elokuva. Visuaalisesti siinä oli muutama todella hyvä kohtaus, vaikka suoraan sanottuna se kasteluletkun paineella ja esteettisyydellä toteutettu veren purskahdus sen yhden samurain haavoista oli vähintäänkin koomista enemmän kuin mitään muuta. Kuitenkin se tämän Sanjuron näyttelijä oli kyllä todella erinomainen valinta pääosaan- lienee tainnut olla joskus 1960-luvulla Japanissa jonkinlainen pop-ikonikin ihan.

Yöllä vettä satoi taas niin paljon että ulos pihalle oli ilmaantunut kaikesta siitä kasaantuneesta vedestä yhteen painaumakohtaan valtava vesilätäkkö. Katselin tuota lätäkköä hetkisen ja mieleeni juolahti välittömästi se kevyehkö vitsi siitä kuinka erään katsantokannan mukaan minulla olisi siellä nyt oma uima-allas. Eipä silti, sitä vettä todellakin oli aika järkyttävän paljon siinä painaumassa, että siinä mielessä jos nyt eläisin Kaliforniassa niin todennäköisimmin siinä "altaassa" olisi uinut joku pummi tai vastaava itseään pesten ja nauttien. Aika inhottava mielikuva moinen, eikö totta? Noh, minäpä voin kertoa että tiedän erään tyypin joka kertoi asuessaan jossain Jenkkilän länsirannikolla että hänen asuinkompleksinsa pihalle oli aina ilmaantunut kuulemma sateen jälkeen jotain puliukkoja kylpemään sen pihamaalla sijaitsevaan "kuoppaan" joka oli toisinaan siellä sataessa täyttynyt vedellä. Onneksi kuitenkaan täällä ei aivan niin käynyt.

Aloitin muuten vihdoinkin erään kirjan lukemisen. En ole lukenut juurikaan kuin yhtä teosta koko viimeisen puolen vuoden aikana tietyistä syistä, joten suoraan sanottuna on alkanut vähän puuduttamaan tämä meininki. Aloitin nyt kuitenkin tuossa aamuyöstä Bret Easton Elliksen Less than Zero'n, joka on siis hänen esikoisteoksensa. Hauska yksityiskohta tuosta teoksesta taitanee olla se että hän kirjoitti sen 21-vuotiaana. Selkeää kirjallista lahjakkuuttahan hänellä on täytynyt olla, sillä en minä olisi 21-vuotiaana osannut moisia vielä kirjoittakaan. Palatakseni kuitenkin nyt itse teokseen, eli Less than Zeroon, niin se on kyllä ollut aika tavanomainen tekele alultaankin toistaiseksi ainakin. Toisaalta eivätköhän nuo kaikki Easton Elliksen teokset ala tuntumaan tavanomaisilta kun ne nyt kumminkin varsinkin alkupäänsä osalta käsittelevät niin paljolti samoja aiheita ja vähän hahmojakin, että siinä mielessä mitään hirveän uutta ei ole kai tiedossa niiden osalta missään vaiheessa. Pakko kyllä sanoa että juuri tuo teosten aiheiden samankaltaisuus toisinaan vähän masentaa tuo Easton Elliksessä, sillä tuntuu hyvin vahvasti että hän ei osaa kirjoittaa mistään muusta kuin rikkaiden valkoisten juppien ja heidän sukupolvensa elämästä eri muodoissa ja eri hahmojen kautta. Sitten taas se ainoa kerta kun hän yritti jopa kirjoittaa jotakin erilaista tuon Lunar Parkin muodossa, niin sekin jotenkin sitten raahautui ja laahautui vain eteenpäin. Eipä silti, en kyllä tunne kovinkaan montaa kirjailijaa joka olisi niin suvereeni mestari ettäkö kykenisi kirjoittamaan mahdollisimman monesta eri aiheesta mahdollisimman mielenkiintoisen ja vieläpä menestyksekkäänkin teoksen. Jos nyt miettii vaikkapa jotain Stephen Kingiäkin, niin eihän hänkään ole koskaan kai mitään muuta kirjoittanutkaan kuin kauhutarinoita eri muodoissaan. Toisinaan eri kirjailijat kai kokeilevat toisia tyylilajejakin, mutta se on sitten ihan epämääräistä että miten tuollaisten irtiottojen kanssa käy. Jotkut onnistuvat ja jotkut taas eivät- Easton Ellis ei ainakaan oikeastaan onnistunut Lunar Parkillaan.

Mutta joo, menipä taas kirjallisuudesta jauhamiseen tämäkin postaus. Oikeastaan olen miettinyt jo jonkin aikaa että jos tästä blogista pitäisi maksaa jotain vaikkapa per palsta, niin tulisikohan sitä syvennyttyä läheskään yhtä tyhjänpäiväisesti näihin aiheisiin kuin nyt. Oikeastaan joku tuollainen maksullinen blogi voisi olla minulle hyvä, koska silloin en suoltaisi kaikkea älytöntä rivitolkulla vaan aina ja kaikkialla pitäisi miettiä vain sitä olennaisinta sisältöä ruudulle siirrettäväksi. Onneksi kuitenkaan ei nyt ihan niin fasistiseen meininkiin lähdetä.

Päivä jona kaikki oli vaikeaselkoista

En voi vaan yksinkertaisesti käsittää että mikä siinä on että aina minä olen se tyyppi joka tapaa netistä ne kusettajat, valehtelijat sun muut epäaidot tyypit. Tunnen muutamankin sellaisen tyypin, jonka onni näissä nettituttavuuksissa on ollut aivan päinvastainen omaani, eli he ovat löytäneet lähes poikkeuksetta aina netistä joitain todella hellyyttäviä persoonia toisin kuin minä!

Siis mikä siinä on ja voi olla!? Olenko minä joku ihmeen netin paskahoukutin? Vai olenko kenties itse tietämättäni yksi tasan samaa paskaa oleva nettipersoona, joka ei ansaitsekaan karmansa puolesta kuin huonoja ihmisiä. Rakas oraakkeli, miksi minä olen kirottu?

Tähän täytyy todella vahvasti liittyä se kauan peräänkuuluttamani Karman laki. Tosin en suoraan sanottuna ymmärrä että mitä vittua voisin muka tehdä enää toisin ettäkö tämä ikuinen paskojen tyyppien miittaus loppuisi ja tilalle saapuisi ihania ihmisiä ilman pimeitä tarkoitusperiä. Oikeastaan tuntuu siltä että tapaan oikeassakin elämässä vain paskoja tyyppejä, mutta kenties olen itsekin niin paska tyyppi että se on vaan loogista.

Olen oikeastaan ihan valmis soittamaan Anita Hirvoselle, Dr. Philille tai jollekin muulle ammattiauttajalle näistä ongelmistani. Olenko kirottu?! Noudatanko väärää Karmaa? Miksi aina väärät ihmiset ilmaantuvat tielleni ja paljastuvat ikäviksi ihmisiksi aivan liian myöhään!? Voi Perälän peräpukama sentään minkälaisilta sotkuilta, itkuilta ja hammastenkiristyksiltä tässä olisi säästytty vuosien mittaan mikäli olisi vain ollut ihan hiljaa eikä tehnyt tai sanonut mitään! Kirottu olkoon sosiaalisuuteni ja uskoni ihmisen sisimmäiseen hyvään! Mutta miksi aina minä, vaaaaa-vaa-vaaaahhh!!!

Hmm.. Tällainen itkuvirsi oli kyllä nyt tarpeellinen vuodattaa jälleen. Tuntuu vaan joskus niin lopullisen kirotulta kun rupeaa oikein miettimään tätä henkilöhistoriaansa juuriaan myöten. Tuntuu vaan toisinaan siltä että ne ihmiset jotka tapaavat mukamas netistä niitä pörröisen pehmoisia ihmisiä ja muutenkin hyviä tyyppejä ovat tasan ihan yhtä "ylimielisiä", "paskantärkeitä" ja egoistisia kuin minäkin. Mitähän helvettiä minä nyt sitten teen tässä kaiken aikaa väärin? Mikseivät muutkin voi hairahtua- tai siis pikemminkin perimmäisin kysymys on että miksi minä tapaan vain kaikenlaisia ikäviä tyyppejä netistä alinomaan ja muut sitten enimmäkseen vaan hyviä, kivoja, mukavia ja söpöjä tyyppejä? Kaikki alkaa vaan osoittamaan enemmän ja enemmän kirouksen suuntaan, vaikka eipä tässä asiassa sinänsä mitään eroa ole oikeaankaan elämääni suhteutettuna kun senkin puolella on lähes sama juttu. Perkele.

Harmi kun en osaa Ruotsia kovinkaan hyvin. Tai no, ymmärrän sitä kyllä mutta en osaa ilmaista itseäni sillä niin hyvin kuin olisi toivottavaa. Ajattelin nimittäin että olisi huitsin kivaa opiskella jossain Uppsalassa varmaan. Eipä silti, ehkäpä minun pitäisi hakea enemmänkin Japaniin Chuo-yliopistoon, sillä sieltäpäin näyttäisi ainakin joku olevan kovin kiinnostunut minun edesottamuksistani.. vaikea varmaan arvata että kuka.

Noh, vilpittömästi onnea ja menestystä sinulle. Kunpa minunkin elämäni ja unelmat oikeasti kiteytyisivät johonkin niinkin helposti toteutettavaan asiaan kuin tiettyyn maahan matkaamiseen ja sen kulttuurin ja elämäntavan omaksumiseen, niin oltaisiinhan tässä nyt huomattavasti onnellisempaa poikaa kuin nyt. Elämässä kuitenkin on vähintään yhtä tärkeää saada toteuttaa niitä unelmiaan sun muuta tasaisin väliajoin tai ehkäpä jopa toteuttaa niitä aina kun voi resurssien mukaan. Se on vaan niin pohjaton harmi kun kaikkien unelmat eivät ole noin helposti toteutettavissa, vaan pikemminkin pahinta on elää kaltaisenani tyyppinä joka ei ole koskaan onnellinen siitä mitä hänellä on eikä sen puoleen tiedä siitäkään mitään että millä sitä "onnea" ja henkistä kylläyttä tässä elämässä voisi saavuttaa. Hyvä kuitenkin että tämä taito on yhä joillain yksilöillä tallessa- minulta se tulee kuitenkin kaiketi pysyvästi puuttumaan tämän itse kehittämäni ja ylläpitämäni pahan onnen oravanpyörän kahlehdittuna häkkieläimenä, joka ei koskaan osannut sanoa mihinkään asiaan mitään muuta kuin sitä kaikkein epäolennaisinta paskaa.

Vilpittömin anteeksipyynnöin ja rajatonta metsästysonnea toivottaen,

--

To know oneself-

Kirjoitin tämän postauksen oikeastaan jo tuossa illalla kun töistä pääsin, mutta päätin ajastaa sen julkaisun vasta nyt yöhön. Oikeastaan syynä siihen ja sille on yksinkertaisesti se että halusin hieman kokeilla tuota ominaisuutta tässä Bloggerissa. Näyttää ilmeisesti toimivan jos tämä nyt todellakin on julkaistuu aamuyöstä lauantain puolella.

Minua on viime aikoina pohdituttanut tämän kaiken keskellä oikeastaan se miten ihmiset aina sanovat toisinaan tietyissä tilanteissa tietyille ihmiselle kuinka he tuntevat tai eivät tunne toista hyvin. Eniten kai minä kuitenkin aktivoidun kirjoittamaan tämän postauksen ajatellessani tuota asianlaitaa milloin joku väittää tuntevansa jonkun "hyvin" sanonnan mukaisesti.

Mitä se hyvin tunteminen oikeastaan on ja mitä se pitää sisällään? Itse väittäisin että kukaan- ei sitten kukaan ole oppinut tuntemaan minua hyvin kaveripiiristäni eikä varsinkaan seurustelusuhteiden osalta. Siltikin minun luonteenpiirteistäni ja luonteestani ihmisenä yleensä on ollut muutamilla niinkin pitkälle menneitä analyysejä, että olen suorastaan yllättynyt siitä kuinka joku muka olisi voinut niinkin pienessä ajassa oppia tuntemaan minua mukamas niin syvällisesti että olisi valmis tuomitsemaan tai ylipäätään väittämään minua tietynlaiseksi ihmiseksi. Olen mielestäni oppinut että kaikissa ihmisissä on vähintäänkin muutamia- mutta usein varsin moniasteisia puolia. Ei yksikään ihminen ole mitenkään erityisen yksi- tai kaksivaiheinen, vaan kaikki ihmiset omaavat enemmän tai vähemmän paljolti erilaisia puolia. Joskus nämä puolet ja persoonallisuuden eri värittymät pulpahtavat pintaan erilaisissa täysin ennalta-arvaamattomissa tilanteissa ja olosuhteissa, jolloin nimenomaan onkin niin kovin tärkeää tarkkailla ihmisiä mikäli meinaa ruveta tekemään heistä jonkinlaisia luonteenpiirteiden tai persoonallisuuden kartoittavaa päätäntöä.

Minulla on sellainen käsitys että kaikki jotka väittävät tuntevansa minun maailmankuvaani, ajatuksenkulkuani tai ylipäätään koko persoonaani ovat suurelti tai täydellisesti väärässä. En ole vielä tavannut yhtäkään sellaista ihmistä jonka voisin väittää tuntevan minut edes "hyvin", vaan pikemminkin väittäisin että kaikki se mitä nämä persoonat ovat minusta nähneet ovat olleet arkiminän ja ulkokuoren tuoman vaikutuksen yhteisummia.

En voisi koskaan ajatella sanovani jostain ihmisestä että "tunnen hänet hyvin" tai ylipäätään väittää että tuntisin jonkun ihmisen niin läpikotaisin pitkänkään ystävyys- tai seurustelusuhteen aikana. Minusta ihmisestä kuin ihmisestä paljastuu toisinaan tietyissä tapauksissa ja olosuhteissa aivan uudenlaisia ja odottamattomia luonteepiireitä ja henkisiä resursseja, joiden olemista ei todellakaan ole kukaan voinut päätellä tai välttämättä aina edes nähdäkään. Totta kai kuitenkin tiettyjä ihmisiä voidaan ennakoida niin käytöksen, päätösten ja oletettujen arvojenkin osalta jonkin verran, mutta edelleen väitteeni on että ihmistä kuin ihmistä et pysty koskaan todella tuntemaan välttämättä pitkienkään aikojen sisässä niin hyvin ettäkö voisit todella väittää tuntevasi hänet tai tietäväsi minkälainen hän sisimmässään on.

Minulle on useasti sanottu että kuulemma tämän väitteen esittänyt henkilö tietää tai tuntee minut hyvin persoonallisuuteni osalta. Olen lähes aina esittänyt sitten vastakysymyksenä pyynnön kertoa avoimesti adjektiivein sen että minkälainen minä nyt sitten olen. Syynä sille miksi yleensä kysyn asiasta vastakysymyksen on ollut ihan se että olen halunnut tietää että minkälaisen kuvan hän on minusta saanut. Jostain syystä kovinkaan moni ei ole näitä adjektiiveja esittänyt, vaikka olenkin sitä suuresti toivonut. Kenties siis kyseessä onkin jonkinlainen esitetty sisällöltään tyhjä kohteliaisuus, jonka syventämistä ei ole sen kummemmin ajateltukaan lausumista pitemmälle.

Loppukaneettina edelleen painotettakoon sitä että ihmistä ei minusta voi koskaan tuntea täydellisesti eikä välttämättä edes tarpeeksi hyvin pitkien ja syventävien aikavälienkään jälkeen. Vain silloin voidaan päästä ihmisen yksilöllisessä tuntemuksessa raottamaan sitä ulkokuorta enemmän jos tämä ihminen itse tarjoutuu tai ylipäätään haluaa näyttää itsestään sellaisia syvempiä puolia toiselle. Mikäli näin ei kuitenkaan tapahdu, niin lopulta vain ja ainoastaan voimme vetää enemmän tai vähemmän lopullisia johtopäätöksiä toisen ihmisen luonteesta, sen piirteistä tai ylipäätään sen koostumuksesta kaiken sen nojalla minkä tämä ihminen on itsestään päättänyt avata ulkomaailmalle tai läheisilleen tarkasteltavaksi. Olen aivan varma että kaikki ihmiset eivät avaa kaikkia omia luonteenpiirteitään tai puoliaan kuin itselleen, joka on ihan normaalia. Kaikilla meillähän on salaisuuksia ja asioita joita emme halua muiden näkevän tai tietävän- joka sekin on aivan normaalia. On kuitenkin mielestäni erittäin epätodennäköistä ettäkö kukaan ihminen saisi todella tuntea toisen aivan täydellisesti, vaan pikemminkin asia taitaa olla niin että joudumme elämään suurelti toistemme kanssa ja keskuudessa pitkälti mielikuvien varassa. Toisinaan tietysti jotakin uutta ja enemmän tai vähemmän hyvää tai huonoa paljastuu toisesta, mutta senkään jälkeen emme ole valmiita sanomaan kenestäkään mitään aivan lopullisen varmaa persoonallisuuteen ja luonteeseen liittyen.

No good deed goes unpunished

Miten onkaan taas sellainen fiilis että joku jossain tälläkin hetkellä suunnittelee piakkoin kirjoittelevansa jotakin varsin pahaa kuunneltavaa ja luettavaa minusta. Asiat ovat menneet vähän liiankin tasaisesti viime aikoina ettäkö ne voisivat jatkua tällä tavalla kovin pitkään.

Ihan piakkoin se taas alkaa. Olen aivan varma siitä- sanokaapa minun sanoneen.

Olen muuten henkisesti kehittynyt vihdoinkin aivan uudenlaiselle tasolle eräässä asiassa. Kun nimittäin syön nuudeleita, niin laitan ne kaikki maustepussit sitä jotain "voita" lukuunottamatta sinne keittoastiaan sisältöjensä osalta. Ennen jätin pois sen voin ja sen Chilin, mutta nykyään sen Chilin on aivan välttämättömän pakko myös päästä sinne keittoastiaan. Huomaankin tällaisen tavan kehittymisen osalta että olen alkanut suorastaan addiktoitumaan sellaisiin korkean maustetason omaaviin ruokiin ja ruoka-aineisiin kuten juurikin nyt Chiliin nuudeleissa ja myöskin Thaimaalaiseen Sweet Chili-kastikkeeseen. Näiden tuotteiden hartaan ja pitkäaikaisen kuluttamisen ansiosta olen päätynyt turruttamaan entistä suurempia määriä vaativia makuhermojani aivan uudenlaisilla seteillä.

Mutta juu, eipä minulla nyt tässä muutakaan ole asiaa tälläkään kertaa. Täytyypä katsella että josko viikonloppuna olisi jotakin asiaa sitten lisää kirjoitettavaksi. Juuri nyt on vähän muuta tekemistä, joten asiaa ei niin varsinkaan tänne julkisen päiväkirjan puolelle irtoa.

Blues for suckers

Ensimmäinen työviikko oli sitten siinä. Olihan siellä taas kaikenlaista hommaa vaikka vähän eri paikassa nyt olenkin hommissa. En suoraan sanottuna jaksa kirjoittaa niistä kaikista jutuista, mutta todetaan nyt näin yleismaailmallisesti että "tapasin uusia ihmisiä, näin ympärillämme jatkuvasti käynnissä olevan muutoksen ja opin että asioilla on aina monta puolta eikä yksi katsantokanta niihin aina riitä millään".

Juuri nyt kuuntelen tuon Leaving Las Vegasin Soundtrack-levyä. Todella erinomainen leffakäännös todella inhorealistisesta novellista. Nicholas Cage ei myöskään sorru tässä leffassa kovin suureen ylinäyttelemiseen, joka tuntuisi olevan valitettavasti hänen tavaramerkkinsä melkeinpä leffassa kuin leffassa. Kuitenkin niin tässä leffaversiossa oli pari aivan helvetin tunnelmallista musiikkikappaletta ja muutenkin minusta se rakkaustarina vetävän ilotytön ja rappioalkoholistin välillä oli todella paljon tätä päivää ja siksipä juurikin omalla tavallaan jotenkin mielenkiintoinen ja uskallanpa jopa käyttää termiä "kaunis".

Muutenkin niin tuossa leffassa se Benin hahmo niin kuin siinä kirjateoksessakin oli oikeastaan todella hyvä siinä tietynlaisessa lopullisuudelta haiskahtavassa pessimistisyydessäänkin. Jos minä haluaisin olla loppuunpalanut rappioalkoholisti joka muuttaa Las Vegasiin juodakseen itsensä hengiltä ja siinä sivussa rakastuu ilotyttöön, niin minä olisin epäilemättä Leaving Las Vegasin Ben. Eipä silti, voisin kyllä tällä hetkellä rakastuakin vaikka ilotyttöön jos se olisi vetävyydeltään läheskään samaa luokkaa kuin tuo LLV:n Sera.. tai jotain.

Kerroinko muuten jo katsoneeni Rashomonin? Kyseessähän on tämä Akira Kurosawan pätkä, joka sekin kyllä oli aikamoisen hyvä teos. Olen nähnyt Kurosawalta kourallisen elokuvia, mutta nyt olisi mahdollisuus tsiigailla tämän jälkeen vielä Akahige sekä Sanjuro. Olen tätä edeltävänä aikana nähnyt joskus vuonna nakki&kilpi tuon seitsemän samuraita ja sitten sellaisen pätkän kuin "Dodeska Den", mutta näitä en suinkaan ole nähnytkään joista nyt kerroin. Vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta ohjaajalta jo pelkästään tuon Rashomonin johdosta.

Toivoisin että tuleva viikko olisi ohitse mahdollisimman pian. Sen jälkeen muutamakin juttu olisi hoidettu pois alta ja tämän jälkeen tosiaan olisi jälleen viikko vähemmän töitä. Saapa nyt nähdä sitten että kuinka helposti tai nopeasti tuleva viikko sujuu.

Näinkin helppoa oli(si) kirjoittaa täyttä paskaa

Ilmat taas parantuneet. Parisen päivää töitä takana toistaiseksi.

En suoraan sanottuna halua kertoa että mistä haluaisin tänään kirjoittaa. Täten harjoitamme entistä kiihtyvämmällä rytmillä tätä aina yhtä epävarman tahdikasta tajunnanvirtaa, jota hölynpölyksikin kutsutaan.

Mun täytyisi ruveta kehittämään itseäni aivan uuteen potentiaaliin. Lähtökohtana sille kehitykselle ja tajunnan laajentamiselle aivan uudenlaisiin kosmisiin mittoihin olisi se oman potentiaalin kartoittaminen ja ennen kaikkea sen tajuaminen suunnattomaksi luomisvoimaksi ilman mitään järjellisiä tai maallisia rajoja.

Henkinen yliote varsinkin materialistisen maailman oravanpyörään olisi kannattavinta luoda mahdollisimman aikaisin ihmisen elämänkehityksellisessä rytmissä, mutta ei missään nimessä kuitenkaan liian aikaisin. Valaistumisen ja itsensä kehittämisen tie olisi aloitettava vasta sitten kun ihminen, eli yksinkertaistettuna psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus olisi kaikin tavoin täyttynyt ja valmis siirtymään ymmärryksessä aika-avaruudellisesti kokonaan toiselle ja täten aivan uudenlaiselle tasolle.

Tasoja jolle potentiaalinen uutta henkistä yliotetta hapuava persoonallisuus olisi koettelemuksen kautta valmis siirtymään löytyy useita. Kuitenkin ihmisestä itsestään säteilevä joissakin tapauksissa suunnaton potentiaali tämän luomistyötä muistuttavan sisäisen voiman valjastamiseksi on löydyttävä. Ulkopuoliset tekijät, eli niin kutsutut eksogeeniset ilmiöt eivät missään nimessä saa vaikuttaa tähän lopputulokseen ainakaan negatiivisesti, vaan edelleen lähtökohtaisesti on pyrittävä välttämään erinäisten eksogeenisten tekijöiden tahatonta puuttumista yksilöllisten potentiaalinkasvatusyritysten onnistumiseen.

NÄINKIN HELPPOA ON KIRJOITTAA PASKAA. MEILTÄ DALLEEREILTAHAN TÄMÄ KÄY. NIINKU MUUTES VÄHÄN MUUNLAINENKIN MUTTA VÄHINTÄÄN YHTÄ "PASKAMAINEN" TOIMINTA.

Sosiaalistu tai kuole-

Minusta on ollut aina mielenkiintoista seurata sitä miten ihmiset kanssakäyvät keskenään erityisestikin internetissä. Hyvin samankaltaisia yhteisöjä ja piirejä syntyy ja kuolee netin syövereissä kuin oikeassa elämässä, mutta sanoisin omien havaintojeni perusteella että netissä usein äänessä ja innokkaimmin mukana olevat persoonat ovat usein päinvastaisia oikeassa elämässä.

Minusta juuri internetin keskustelupalstoihin kiteytyy sellainen tietynlainen internetin käytön ja sen tuoman kasvottomuuden huonoimmat puolet tietyille ihmiselle. Nimittäin keskustelupalstoista on tapana ajan mittaan muodostua pienoisyhteiskuntia ja yhteisöjä, jotka ajan mittaan kehittyvät, kasvavat ja niiden sisässäkin olevat ja sen muodostamat jäsenet saattavat hyvinkin päätyä hyvinkin läheisiin väleihin keskenään ajan mittaan.

Mielenkiintoisinta on usein pohtia minkälaisista persoonista omine agendoineen, ajatuksineen, toiveineen ja valheineen tällaiset keskustelupalstatkin muodostuvat. On selvää että internetin käytön tuoma kasvottomuus antaa ihmisen mielikuvitukselle niin paljon pelivaraa, että hän pystyy keksimään oikean persoonallisuutensa vastapainoksi nettiin kokonaan täysin päinvastaisen persoonallisuuden joka saattaa poiketa hyvinkin rankasti siitä oikean elämän persoonallisuudesta. Tällainen on aika yleistä, ja siksi onkin hyvä ottaa tyypin kuin tyypin ulosanti pienellä varauksella varsinkin internetin keskustelupalstoilla jossa suoraan sanottuna väittäisin aika monenkin pelaavan täysin keksityillä persoonilla toisten keskuudessa ihan ajakulun tai jonkun täysin muun päämäärän periaatteella.

Itse olin vielä muutama vuosi sitten aktiivisempi persoona muutamilla keskustelupalstoilla ja luonnollisesti niissä toimimisen yhteydessä tutustuin myös netinkin puolella varsin sosiaalisena persoonana tiettyjen yhteisöjen jäseniin sen keskustelupalstan ulkopuolellakin. Tällainen kehitys johti suuntaan jos toiseenkin ja siten oli mielenkiintoista ryhtyä vertailemaan ja seuraamaan sellaisten yksilöiden itsestään antamaa kuvaa netin kautta sitten siihen todelliseen oikean elämän puolella toimivaan. Voin suoralta kädeltä sanoa että todellakaan kaikki ei ole koskaan siltä mitä näyttää, vaan pikemminkin tuntuu että tietyt persoonat luovat netissä itsestään täysin päinvastaisen ja "kiinnostavamman" kuvan kuin mitä he ovatkaan tosielämässä. Tällainen on kaiketi ihan luonnollistakin, mutta ennen pitkää jos kanssakäyminen ryhtyy ulottumaan rankastikin sen netin tai nettiyhteisön ulkopuolelle, niin tulee ennen pitkään huomaamaan että se oma muodostunut kuvasi siitä tyypistä ei ollenkaan pidä pitemmällä tähtäimellä paikkaansa.

Vertailen useasti omia kokemuksiani tuttavieni tai lähipiirien kokemuksiin. Tässäkin asiassa olen tehnyt aivan samoin, ja on ollut mielenkiintoista huomata kuinka periaatteessa netistäkin voi tavata niitä mahdollisimman totuudenmukaisen kuvan itsestään antavia persoonia ja sitten niitä jotka luovat ja suoraan sanottuna valehtelevat käänteistään kuin käänteistään jonkun varsin itsekkään päämäärän saavuttamiseksi.

Olen oikeastaan ryhtynyt hyvinkin varovaiseksi netissä tapaamieni ihmisten suhteen. Myönnän että taidan olla jossain määrin aivan yhtä sosiaalinen netissä tapaamiani persoonallisuuksia kuin oikeankin elämän vastaavia kohtaan. Juuri tällainen avoimuus on se seikka persoonassani joka on saattanut minut varsin ikäviin tilanteisiin viime vuosien aikana pettymystenkin kera nettipersoonallisuuksien tutustumisen osalta. En ole oikeastaan koskaan ajatellutkaan ennen viime vuosia kuinka eri "pelisäännöt" internetissä ovat vallalla tällaisten kanssakäymisten osalta, vaan olen pyrkinyt muodostamaan siteitä samalla pohjalla kuin oikeassakin elämässä.

Eräs jonka kanssa olen näistä asioista keskustellut muutamaan otteeseen totesi aikoinaan todella osuvasti että "hän pitää nettituttavuudet ja oikean elämän erillään". Tämä oli varsin fiksu toimintatapa ja suoraan sanottuna olenkin yllättynyt etten itse ollut vielä tähänkään ikään mennessä sisäistänyt tuota lausetta.

Kokemuspohjainen väitteeni siis on että netissä liikkuu hyvin paljon joko huvikseen tai jonkun vähintään yhtä itsekkään päämäärän piikkiin toimivia yksilöitä, jotka ihan tarkoituksellisesti antavat itsestään paremman ja usein todella valehdellun kuvan kiinnostuksen herättämiseksi. Usein tällaisten tyyppien kanssa oikean elämän puolella tulee huomaamaan että se kuva itsestä mikä on annettu ei suinkaan pidä paikkaansa, vaan hetkenkin aikaa hänen kanssaan vietettyään tulet huomaamaan että sitä omaa tarinaa on aika rankasti väritelty halutun reaktion aikaansaamiseksi.

Tällaisten kokemusten perusteella en ole jaksanut enää kiinnostua netin keskustepalstoista tai niiden muuten varsin etevistä kirjoittelijoista missään mielessä enää pitkiin aikoihin. Olen itsekin alkanut sisäistämään sen ajattelumallin jonka mukaan nettituttavuudet sun muut on pidettävä erillään oikean elämän tapahtumista, sillä todennäköisyydet ovat isot pettymyksiin sitä mukaa mitä isompia väitteitä esittävä persoona onkaan kyseessä netin puolella.

Olen joskus pohtinut sitä että miksi jotkut suoraan sanottuna valehtelevat itsestään niinkin paljon netin puolella. Ainoat vastaukset jotka olen kyennyt saamaan kokoon puhuvat sen puolesta että ihminen kuin ihminen muuttaa persoonaansa haluttuun tai toivomaansa suuntaan juurikin sen netin tuoman kasvottomuuden johdosta. Kun kukaan ei voi saada todella tietää että mitkä ovat lähtökohtasi, niin silloin sinulle jää todella laaja mahdollisuus keksiä niin paljon falsifioitua, mutta kuitenkin kiinnostusta herättävää informaatiota kun vain haluat.

Voisi kaiketi täten todeta että internetistäkin sinänsä on tullut- ja se on jo kauan ollutkin myös yksittäisten ihmisten varsin itsekkäiden halujen temmellyskenttä. Totta kai tämä on ihan odotettavaakin ihmisen perusluonteen huomioonottaen, mutta kyllähän se samalla väkisinkin pistää miettimään että jos ihminen on valmis valehtelemaan itsestään niinkin perustavanlaatuisesti pitkiä aikoja, monelle ihmiselle ja alati vain väitteitään lisäten niin jonkinlainen oikeankin elämän puolella tavalla jos toisella samaa tai samankaltaisia juttuja harrastava on oltava kyseessä.

Suurin osa ihmisistä jotka olen netistä tavannut ja heihin siellä tutustunut ovat osoittautuneet jollain tapaa näin ilkeästi ilmaistuna "kusettajiksi". Totta kai osa heistä on ollut varsin harmitonta sakkia varsin harmittomilla tarkoitusperillä, jotka olen kieltämättä itsekin selkeän äkkipikaisesti tuominnut. Toinen osa on kuitenkin ollut sitten tällaista tarkoituksellisesti itsestään täysin väärää kuvaa antavaa ainesta joiden tapaamista kadun syvästi siihen kaikkeen sekaannukseen suhteuttuna jota kanssakäyminen heidän kanssaan on aiheuttanut. Tällaiset kokemukset ovat kuitenkin opettaneet ja tehneet minusta entistä enemmän kyseenalaistavan henkilön jonka suodattimet netissä esitettyjen väitteiden paikkaansapitävyydestä ovat äärimmäisen tiukalla.

Useinhan myöskin sanotaan että sellaiset tietyt vähemmän sosiaaliset ihmiset kykenevät netissä olemaan aktiivisempia juuri tämän kasvottomuuden ansiosta. Itselläni oikeastaan tilanne ei ole ollenkaan samanlainen, vaikka myönnän että periaatteessa oikeassa elämässä on todella vaikeaa erotella sellaisia oikeasti mielenkiintoisia ihmisiä toisistaan ennen kuin vasta pitkän ajan tutustumisen sun muun kautta. Luonnollisestihan sitä näkee ainakin ulkonäöllisesti kovin mielenkiintoisia vastakkaisen sukupuolen edustajia lähes joka päivä, mutta onkin kokonaan toinen juttu että ovatko nämä tällaiset henkilöt kiinnostavia mitenkään pintaa syvemmältä. Pakko kuitenkin myöntää että tuntisin itseni varsin epäonnistuneeksi jos pitkän ajan tutustumisen ja jopa ystävyyden tai seurustelusuhteenkin vanavedessä tämä persoona johon tutustuin oikean elämän puolelta osoittautuikin aivan vääränlaiseksi. Samanlaista voi siis käydä totta kai myös oikeastikin netin ulkopuolella, mutta sen faktan toteaminen voi viedä kauemmin kuin netin kautta tutustuttaessa.

Loppulausekkeena totean siis että netti on vaarallinen paikka ainakin ihmissuhteiden osalta. Paljon liikkuu erilaisia taustaansa elävöittäneitä ja suoraan itsestään valehteleviakin. Sitten on myös niitä jotka aloittavat mustasukkaisen mustamaalaamiskampanjan epäonnistuneiden suhteiden jäljiltä ja palaavat kiertoon harhauttamaan jotakuta muuta. Netistä kuitenkin voi löytää myös aitoja ja mielenkiintoisia ihmisiä, mutta on todettava kyynisesti että omalle kohdalleni sellaisille ei varmasti yleisen karmani johdosta ole juuri tilaa. Aivan toisenlaiset ihmiset tapaavat täältä mukavia ja luotettavia ihmisiä kuin minä. Siksi kaiketi jos tahtoo kartuttaa sosiaalista suhdeverkostoaan, niin varmin vaikkakin huomattavasti pitempi tapa on se vanha perinteinen suhteiden luominen ihan oikeankin maailman puolella.

Päivä jona Dennis Hopper oli jo kuollut-

No siis mitä helvettiä, ensin Gary Coleman ja nyt Dennis Hopper? Kukahan kuolee seuraavaksi.

Taitaa mennä aika surrealistiseksi tämäkin todellisuus jälleen. Tosin eipähän sille mitään voi.

Tuo MP3-soittimeni jaksaa muuten edelleen ihmetyttää. Nyt taasen puolestaan se skulaa ihan hyvinkin eikä kiukuttele vastaan niin kuin viime päivinä. Sikäli onnekasta sille muovin ja yksinkertaisen elektroniikan risteytyksenä syntyneelle kapineelle, sillä olin tässä eräässä vaiheessa valmis paiskaamaan sen seinään. Nyt annamme sen kuitenkin elää toistaiseksi. Olisi kai kuitenkin kustannustehokkainta kaikesta tapahtuneestakin huolimatta edelleen paiskata se seinää ja tämän jälkeen ostaa uusi samanmoinen halpissoitin tilalle. Tuohon toiseen MP3-soittimeeni, siis siihen Creativen malliin en viitsi tukeutua lenkkeillessäni sillä se on siihen minusta vähän turhan kallis. Täytyypä kesällä etsiä jotain uutta mallia kunhan kerkeää.

Itselläni alkaakin muuten maanantaina työt taasen. Aluksi oli puhetta että ne alkaisivat vasta tiistaina mutta alkavatkin jo nyt maanantaina. Sehän kaiketi periaatteessa sopii, vaikka olenkin kyllä henkisesti ja fyysisesti valmistautunut että työviikko alkaa vasta tiistaina. Samapa tuo nyt toisaalta.

Seuraava postaus tulee käsittelemään muuten sitten erästä asiaa jonka mietinnön lyhennettynä haluan vihdoinkin julkaista. Tämä on sellainen asia että siitä on hyvä keskustella näin netin välityksellä ja julkisesti, sillä se nyt periaatteessa koskee ihan jokaista joka netissä yhtään sen enempää pyörii. Kenties sen postauksen sisältö tulee olemaan mielenkiintoinen ja kenties sitten taas ei.

Päivä jona Gary Coleman kuoli

Jaahas, eli jälleen eräs superjulkkis on kuollut. Tällä kertaa poistumisvuorossa oli Gary Coleman, jonka moni muistaa eräästä tilannekomediasta, kun minä taas muistan hänet lähinnä Postal 2:sta ja siitä eräästä Simpsonien jaksosta.

Noh, legendaarinen äijähän tuossa oli selkeästi kyseessä. Harmi että kuoli, mutta hänellähän oli ollut jo pitkään erinäisiä fyysisiä komplikaatioita, joiden perusteella ei valitettavasti voinut ennustaa pitkää ikää eikä Valiojogurttia. Tai jotain.

Olen laatinut tässä alustavia suunnitelmia sen suhteen että mitä pitäisi tässä kesän mittaan lukea näin niin kuin viihdemielessä. Onhan tässä oikeastaan saanut lueskella vähän milloin mitäkin, mutta kaikki lukeminen on ollut puhtaasti asiapainotteista. Olenkin sen pohjalta päättänyt että nyt kesällä luen toiseen kertaan tuon maailmankulttuurin synnyn, luen ensimmäistä kertaa Easton-Elliksen Less than Zero'n sekä vieläpä siihen päälle jatkan loppuun Solzhenitsynin vankileirien saariston. Siinäpä pitäisi olla viihdyttävää luettavaa vähäksi aikaa.

Trying to forget

Luin aika hyvän- tai siis järkevän haastattelun tuolta Jenkkinäyttelijä Jake Gyllenhallilta. Tyyppihän oli mm. Jarheadin leffaversiossa ja nyt siltä tulee ulos sitten joku Prince of Persia-videopeliin liittyvä leffakin ulos tässä joskus. Pakko sanoa että itse en tykännyt siitä ihan alkuperäisestä Prince of Persiasta yhtään, sillä se oli 8-bittisellä todella vaikea ja jotenkin kankea liikuteltava hahmonsa osalta. Super Mariot olivat parempia, mutta aivan varmana tuolle alkuperäiselle Princellekin löytyy omat faninsa ja puolustajansa.

Kumminkin niin tuossa haastattelussa se Gyllenhaal hyvin totesi että huolimatta siitä että elokuvissa rakkaus ja seurustelusuhteet usein tuntuvat kehittyvän todella luonnollisen sulavasti ikuisen rakkauden sun muun periaatteella toisinaan (eli siis ei kuitenkaan aina!), niin oikeassa elämässä harvemmin niin kuitenkaan käy. En nyt muista tarkkaa sanamuotoa, mutta hän sanoi osuvasti että seurustelu- ja rakkaussuhteet oikeassa elämässä ovat aika usein sellaisia todella satunnaisia, eli siis randomeita ja pikaisesti tapahtuvia useinkin. Ne ovat myös niin ohimeneviä, että leffojen maailmasta ja tosielämästä ei aina voida puhua keskenään.

Tuntui kieltämättä todella "down to earth"-kaverilta tuo heppu. Eipä silti, ihan hyviä leffaroolejakin sillä on ollut, joten siinä mielessä en ihmettele.

Kesä-Esa suunnittelee

Joo, no nytpä on sitten selvinnyt hiukan siitäkin että mitä tulee tapahtumaan tämän kesän osalta noiden erinäisten ohjelmanumeroiden osalta. Tarkoituksena olisi nyt sitten vissiin lähteä töiden jälkeen joksikin aikaa taasen maanpakoon sinne perinteiseen pohjoismaiden Beirutiin. Tätä ennen on kuitenkin duunit vielä tekemättä, ja sen tiimoilta voidaankin sanoa että tulevan viikon tiistaina nimittäin se laulu ja leikki sen osalta taas nimittäin sitten alkaakin taasen. Oh joy.

Hämeenlinnassakin pitäisi vissiin lähteä jossain vaiheessa käymään. Nähtäväksi jää että tarkalleen milloin, mutta on siellä nyt joka tapauksessa käytävä tässä jossain vaiheessa kun kerran kiinnostus sitäkin kyläpahasta kohtaan nousi.

Näin niin kuin muuten niin minulla ei ole mitään sen suurempia kerrottavia. Tai siis ainakaan mitään niin suurta ettäkö koko vitun nettikansan pitäisi siitä saada nyt heti ja välittömästi tietää. Paskat ilmat olleet taas viime aikoina ja vettä satanut. Se on kieltämättä hajottanut, sillä varsinkin nyt niin ilmat ovat niin huonoja olleet että päivälläkin on oikeastaan kylmä ja yöllä vielä kylmempi. Toisaalta eihän se äärettömän kuumakaan ilma hyväksi lopulta ole, mutta mieluummin se kuin tämä.

Näin sivuhuomautuksena niin aikamoinen virtasyöppö tuo vanhempi MP3-soittimeni. Siitä sikamainen vehje se on, että viikko sitten vaihdoin siihen pariston ja jo nyt viikko myöhemmin se alkoi takeltelemaan patterien vähäenergisyyden johdosta vaikka patteri oli ihan täysi kun se sinne sisään laitettiin. Tuo vehje on nyt kaksi kertaa pettänyt kesken varsin intensiivisen lenkinjolkottelun, ja se on vituttanut.

Lieneekö mahdollista että tuo virrankäyttö on jotenkin häiriintynyt sen jälkeen kun se sen soittimen etulasi iskeytyi toistaiseksi tuntemattomasta syystä paskaksi armeijassa vuonna 2008.

From then till now

Helvetisti sähkökatkoja sekä ukkosta ollut täälläpäin tänään. Kahdesta asti periaatteessa seitsemään illalla oli pitkiä katkoja. Tämän jälkeen yhdeksänmaissa oli vielä yksi katkos. Ilmeisesti ukkonen oli iskenyt kauempana sijaitseviin voimajohtoihin tai jotain, mutta luonnollisesti kilometritolkullahan sähkölankoja on täytynyt sitten vioittua tai jotain.

Tulipa muuten vihdoinkin katseltua tai siis pikemminkin nähtyä tuo Ghost Dog. Todella vaikuttava elokuvateos ja täynnä niin paljon erinäisiä piilomerkityksiä, että onhan tuo ainakin pariin kertaan vielä katsottava. Mielenkiintoinen pätkähän se siis kieltämättä oli.

Mitäpä muuta? Noh, tähän taisi sitten loppua vähäksi aikaa hyvät ilmat ja lämmin auringonpaistekin. Eipä silti, säätilat ovat lähinnä melkeinpä eräitä ainoita asioita jotka tällä hetkellä tuntuvat olevan jollainlailla minua liikuttavia juttuja. Yhä vähenevässä määrin ylipäätään mikään asia millään tasolla enää liikuttaa minua, mutta on mielenkiintoista huomata että edes säätilat jaksavat kiinnostaa.

Näin yleisesti on pakko edelleen palata takaisin näihin säätiloihin ja niistä reflektoimiseen. Eikö olekin jollain tapaa melko tyypillistä että jälleen alkaa pimeä, kylmä ja märkä sadekausi varsin lyhyen mutta sitäkin intensiivisen lämpöaallon jäljiltä? Hyvin harvoin lämmin kausi on koskaan kovin pitkä, vaan tuntuu pikemminkin että aivan liian usein sataa ja on kylmää vuosittain ainakin täällä. Siten juuri minusta tällainen asetelma kuvaa parhaiten elämää missä onnelliset ja iloa täynnä olevat ajat ovat kovin pilkahduksenomaisia ja lyhyitä verrattuna siihen että niitä seuraa tai edeltää aina kylmä, märkä ja pimeä- eli monille yltiömäistä negatiivisuutta edustava vaihe?

Täytyy olla hullu ettei sekoa-

Rakas julkinen ja kaikkien luettavissa oleva vähintäänkin epämääräisen hämärä päiväkirjani(?),

Tänään minusta tuli jostain kumman syystä kävelevä kaljamainos, sillä ostin Carlsberg-panimon vihreän T-paidan. Ostin toisenkin sellaisen, sillä ne ovat suhteellisen harvinaisia mutta todella lempeän vihreän värin omaavia. Vihreä väri on ollut minulle aina eräs suosikki maailman niin moninaisesta väriskaalasta, ja tunnen yhä kaipuuta ihmiskunnan alkukotien, eli tarkemmin ilmaistuna metsien siimekseen oikein herkullisennäköisen vihreän asian tai esineen kohdatessani.

Oikeastaan tuossa justiinsa tuumin että jos lätkäisen tuon Carlsbergin T-paidan, mustan valkoisilla olka- ja käsivarsiviivoilla koristellun mustan verkkaritakin ja nuo AUK:n kurssiverkkarien housut päälleni unohtamatta päähän sijoitettavaa "pappalakkia", niin edustan pukeutumistyyliltäni ns. "Pubivaatetusta". Tämä oli aika harjaannuttava huomio, kuulkaapas.

Tällä vaatetuksellahan voisin mennä jonkun baarin terassille istuskelemaan näin lämpiminä päivinä ja vaan seurata kauniiden naisten luonnollista kiertoa tavallisessa katukuvassa. Toisaalta niinhän minä suurinpiirtein teenkin, joten NOTHING NEW UNDER THE SUN, FOLKS! OSSOO SE TALLEERIKII RAKASTOO JOS HALUVAA!

Ai niin, mun uusvanha- eli "Jugend-tyylinen" harrastukseni on muuten yhä edelleen nykyäänkin "naisten tuijottelu", mutta senpä te jo varmaan tiesittekin.

Rata jatkuu

Tänään joku ihmeen huijaustapaus numerolla 23579 soitti minulle muutaman sekunnin puheluita tuossa yhdentoista aikoihin aamupäivästä. Numero oli +358-alkuinen, ja pienellä Sherlock Holmesin etsijänvainullani löysin erinäisiä keskustelupalstoja missä porukat miettivät että kuka sieltä oikein heille soitteli. Kyseessä nyt kumminkin oli tai on melko varmasti pahimmillaankin joku vitun kusettaja taikka parhaimmilaan joku lehtimyyjä, eli "plus, miinus ja nolla"-tapaushan tämä kuitenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan on.

Sellainen hyvä huomio tuohon numeroasiaan vielä, että älkää ainakaan soittako sinne takaisin. Niin ne kusettajat siellä toisessa päässä luultavammin haluavatkin että porukat tekevät. Takaisin kun siihen numeroon nimittäin soittelee, niin linja piippaa varattua. Kyseessä nyt joka tapauksessa on joku kusetusoperaatio, mutta nythän tietysti monia valppaita on varoitettu siitä kuinka petollista tuollaisiin numeroihin vastaaminen voikaan olla- so beware!

Muuten on ollut kyllä noiden puhelinmyyjien ja muiden telefooniterroristien osalta tämä alkukesä aika hiljaista. Siihen olen tyytyväinen, sillä vielä talvella ne soittelivat minulle ahkerasti ja vieläpä ahkerammin ne soittelivat minulle kaksi vuotta sitten. Tuolloin puhelinmyyjänä oli eräs aivan vitun ärsyttävä jätkä muistaakseni VLP:ltä tai jostain, joka yritti viikosta toiseen kaupata minulle jotain katselukorttipakettia digiboksiini. Silloinen digiboksini ei kuitenkaan voinut edes ottaa niitä kortteja vastaan, ja tämän asian kolmannen kerran todettuani sille myyjänpirulaiselle päätin vain olla vastaamatta. Miksihän se aina soitti viikosta toiseen uudelleen?

Näiden kokemusten pohjalta olen luonut itse itselleni käyttöön ainutlaatuisen järjestelmän, jonka toimintaperiaatteena ja keskeisenä ajatuksena on ollut erinäisten häirikkömyyjien puhelinumeroiden muuntaminen helposti tunnistettavaksi sellaisilla kuvaavilla otsikoilla kuin "URVELO PUHELINMYYJÄ", "TAAS JOKU PUHELINMYYJÄ", "ÄLÄ VASTAA TÄHÄNKÄÄN" ja "HÄN JOKA VIE ELÄMÄSTÄSI ARVOKKAITA SEKUNTEJA". Täten olen pystynyt nykyään ennakoimaan suurimman osan näiden soittajien identiteeteistä ilman vastaamista, ja siten elämä on ollut vähän helpompaa.

Pakko muuten sanoa että Hesarilla on ihan suhteellisen kohteliaat nuo puhelinmyyjät. Niille kun asiallisesti vaan sanoo että "kiitos ei", niin puhelu loppuu samantien. Sitten nämä kalsarimyyjät ovat oikein niitä vitun ärsyttäviä "AI MIKSET SÄ HALUA MUN KALSAREITA,HÄH? NO MUTTA PITÄÄHÄN MIEHELLÄ KALSAREITA OLLA PUHELIMESTA TILATTUINA"-asiakaspalvelulla varustettuja vänkääjiä. Totaalisia runkkareita koko sakki. Hukkukaa suohon!