Thursday, June 10, 2010

No good deed goes unpunished

Miten onkaan taas sellainen fiilis että joku jossain tälläkin hetkellä suunnittelee piakkoin kirjoittelevansa jotakin varsin pahaa kuunneltavaa ja luettavaa minusta. Asiat ovat menneet vähän liiankin tasaisesti viime aikoina ettäkö ne voisivat jatkua tällä tavalla kovin pitkään.

Ihan piakkoin se taas alkaa. Olen aivan varma siitä- sanokaapa minun sanoneen.

Olen muuten henkisesti kehittynyt vihdoinkin aivan uudenlaiselle tasolle eräässä asiassa. Kun nimittäin syön nuudeleita, niin laitan ne kaikki maustepussit sitä jotain "voita" lukuunottamatta sinne keittoastiaan sisältöjensä osalta. Ennen jätin pois sen voin ja sen Chilin, mutta nykyään sen Chilin on aivan välttämättömän pakko myös päästä sinne keittoastiaan. Huomaankin tällaisen tavan kehittymisen osalta että olen alkanut suorastaan addiktoitumaan sellaisiin korkean maustetason omaaviin ruokiin ja ruoka-aineisiin kuten juurikin nyt Chiliin nuudeleissa ja myöskin Thaimaalaiseen Sweet Chili-kastikkeeseen. Näiden tuotteiden hartaan ja pitkäaikaisen kuluttamisen ansiosta olen päätynyt turruttamaan entistä suurempia määriä vaativia makuhermojani aivan uudenlaisilla seteillä.

Mutta juu, eipä minulla nyt tässä muutakaan ole asiaa tälläkään kertaa. Täytyypä katsella että josko viikonloppuna olisi jotakin asiaa sitten lisää kirjoitettavaksi. Juuri nyt on vähän muuta tekemistä, joten asiaa ei niin varsinkaan tänne julkisen päiväkirjan puolelle irtoa.

No comments: