Sunday, August 15, 2010

Sadetta

Tänään nyt vihdoinkin ukkosti ja satoi. Heräsin aamulla yhdeksän aikoihin järkyttävään jyrinään, joten ukkosmyrskyn täytyi olla aivan päällä sillä hetkellä. Vettä satoi aivan järkyttävästi alas.

Sateen ja ukkosen jäljiltä ei kuitenkaan seurannut tyypillistä harmaata sadepäivää, vaan automaattisesti aurinko alkoi paistamaan ja lämmintä ilmaa virtaamaan tajuntaani. Ulkona oli tuon ukkosenkin jäljiltä vain noin 25 astetta ja yölläkin vain 21.

Eräs vanha MP3-soittimeni taisi vihdoinkin mennä rikki. Se on ollut jo pitkään todella epämääräisesti toimiva ja muutenkin hyppinyt sinne tänne kesken kappaleen soittamisen. Vihdoinkin se alkoi ottamaan päähän viime yön lenkillä, ja päätin heittää sen sitten pitemmittä itkuitta suoraan roskiin. Varmaan tuon soittimen elinikää oltaisi voitu pidentään jonkin verran jos se ei olisi aikoinaan armeijassa saanut mystisesti nestekidenäyttöönsä sitä kohtalokasta osumaa, jonka jäljiltä se ei oikeastaan enää toipunut entiselleen. Se olikin varsin mystinen onnettomuus, mutta minkäs teet.

What are my options? Kaipa pitää hakea toinen MP3-soitin nyt sitten lenkkeilykäyttöön jossain vaiheessa. Voisin mielelläni ostaa vaikkapa toisen samanlaisen muistaakseni Creativen "Zen Stone"-soittimen kun mitä minulla on arkikäytössäkin, mutta veikkaan että tuollaisia malleja ei enää myydä. Lisäksi tiedän vain yhden paikan täälläpäin joka takuulla myy MP3-soittimia, ja viimeksi kun ostin uuden soittimen sieltä niin a) sen myynyt naishenkilö oli eräs koulututtuni ja b) hän ilmeisesti ihan tahallaan teki minulle varsin kitkerän käytännönpilan, joka oli tosi noloa kokea siinä seurassa missä olin sitä soitinta hankkimassa. Suoraan sanottuna siis pelkään Citymarketiin menemistä sellaisen soittimen ostohankkeet mielessäni, sillä se nainen voi olla siellä töissä silloin ja aiheuttaa uusia noloja tilanteita.

Muuten niin tuli taas katseltua elokuvia. Tällä kertaa vuorossa oli sellainen kuin Children of Men, ja perimmäisin ajatus katselun jäljiltä taisi olla se että leffa oli kovin tyylikkään harmaa mutta sitäkin apeampi sanomaltaan. Sitä ennen tuli katseltua muuten sellainen pätkä kuin "Before the Devil Knows You're Dead", ja siinä ehkä eniten kiinnitin huomiotani siihen että miksi Marisa Tomein piti jatkuvasti pyöriä "etupuskurit" paljaana niinkin näyttävästi. Sama juttu toistui itseasiassa tuossa The Wrestlerissä, jossa hän näytteli stripparia. Tuossa toisessa hän oli muuten vaan kaikkien kanssa makaileva kevytkenkäinen, mutta molempia elokuvia yhdistää se että Marisa Tomein piti aina esiintyä alasti tai lähes alasti aika useastikin.

Mutta joo, kello tulee nyt täällä aika paljonkin. Tänään on aikainen herätys, enkä edes tiedä missä kännykkäni on jotta voisin pistää herätyksen päälle. Oh noes.

No comments: