Sunday, August 29, 2010

Aina

Hyi helvetti mitä unia taas.

Toinen oli sellainen aika normaali uni, mutta sitten sen jälkeen tuli kyllä niin hämärä uni etten osannut.. tai siis en oikein vieläkään tajua että mitä helvettiä se oikein merkitsi. Tavallaan kai ei pitäisi kertoa tällaisia asioita, mutta siinä unessa katsoin jonkun tyypin kanssa sellaisesta pienestä minitelkkarista jonkinlaista ns. Snuff-elokuvaa, mutta käänsin pääni pois aina sopivissa kohdissa. Sitten unen ensimmäisessä osassa halailin jotain vanhempaa täti-ihmistä, mutta se oli vielä ihan OK-tason kamaa.

Päällimmäisin kysymys; mikä helvetti unimaailmaani oikein (TAAS) vaivaa?

Katselin eilen vihdoinkin yhden leffan loppuun. Se oli tämä Wong Kar Wain esikoisteos (ohjaajana), nimittäin As Tears Go By. Ihan kiva pätkä, mutta ei välttämättä todellakaan hänen parhaimpiaan. Minulla on tuossa kai seuraavaksi katsottavanani hänen seuraava teoksensa tuosta, eli Days of Being Wild. Saapa nähdä minkälainen se on.

Luin loppuun myös tuon Jens Lapiduksen Aldrig Fucka Uppin. Aika keskitasoa koko teos ja selkeästi huonompi kuin alkuperäinen. Myös (SPOILER, ALLTSÅ!) Olof Palmen murhan sotkeminen noinkin mielenkiintoiseen ja paikoitellen uskottavaan lähiömenoon oli todella huono veto. Pitääkö jokaisen Ruotsalaisen dekkaripersoonan tai ylipäätään fiktiivisen poliisin mukamas esittää joku omanlaisensa teoria siitä että miksi tai miten Olof Palme murhattiin? Haistakaatten nyt paska ja keskittykää Botkyrkan, Albyn, Tumban ja muiden lähiöpaikkojen menon kuvaamiseen. Toki sekin kyllä ennen pitkää alkaa väsyttämään, mutta hauskempaa luettavaa kuitenkin.

Minun tekisi muuten mieli salaa syödä Falafeleja. Ne ovat eräs minun lempiruokani, mutta täysin salaa. Olen oikeastaan erilaisten etnoruokien suuri ystävä, vaikka syönkin niitä harvemmin enää nykyään. Toki Falafeja saa kyllä tietyistä paikoista aika avoimestikin, mutta kerran täältä niitä ostettuani minut valtasi suurenmoinen suru laadun ansiosta. Oikeastaan ne olivat aika epämääräisiä verrattuna niihin konkreettisiin palleroihin mitä olen haukkaillut Ruotsinreissuilla. Siellä kyllä ne pallerot ovat kyllä kohdillaan ja äärimmäisen halpojakin.

Nyt on muuten syksy. Se on vähän ikävää, sillä nyt sataa ja oikeastaan koko kesä satoi poissaollessani. Se on kyllä paska juttu, sillä tämä oli nyt sitten taas näitä sateisin kesiä kun sillä aikaa täälläpäin kaikki muistavat sen helvetin lämpimän kesän. Tyypillistä että olin itse jälleen jossain aivan muualla kuin siellä missä piti olla silloin.

Eräänä päivänä muuten satoi jostain syystä rakeita. Se oli pelottavaa, enkä enää edes muista että minkä kaiken perusteella tuollainen meteorologinen ilmiö edes syntyy. Onneksi olin kuitenkin sisätiloissa juuri kun se alkoi.

No comments: