Sunday, August 08, 2010

Go home.

No, nytpä sitten huomenna lähdetään takaisin.

En kerkeä enkä jaksa enää kirjoitella täältä puolelta mitään sen kummempaa. Huomenna pitää lisäksi herätä melko aikaisin vaikka paluumatka lähteekin käyntiin vähän toiseen aikaan sen takia kun tänne saapuu asennusryhmä hoitamaan erästä laajakaistan nopeusasennusta.

Sikäli tyypillistä että tuo asennusoperaatio alkaa nyt juuri sopivasti maanantai-aamuna sinä päivänä kun pitäisi lähteä takaisin siirtymään. Asennushan ei mitenkään voinut soljua eteenpäin vaikka viikkoa tai paria ennen. Noh, kaipa ehkä kotona on aikaa sitten nukkua univelkaa pois jos sikseen tulee.

Muuten niin täällä on kyllä todella harmaata ihan loppuun asti. Käväisin kaupasta ostamassa vielä muutaman pussin Lattea mukaani, sillä se merkki jota ostin sattuu vaan olemaan hiukan halvempaa täällä puolen kuin kotosalla.

Kuulin myös jostain Venäjän metsäpaloista ja niiden aiheuttamasta savusumusta. Saapa nähdä että yltävätkö ne kotosalle, vai vältyttäisiinkö niiltä. Helsingissä on ainakin ongelmia ollut.

Mutta juu, pitemmittä puheitta seuraava postaus sitten kun kerkeää.

Terveisin,

Propellikorvahärkä(?)

No comments: