Friday, October 16, 2009

Voices

Näin eilen yöllä taas sellaisen klassisen "maailmanloppu"-unen. Liikennemerkit sulivat ydinaseen paineaallon aiheuttamasta kuumuudesta, talot paloivat kuin helvetintulessa - tuhkaa ja luurankoja kaikkialla.

Olen miettinyt jo pitkään sitä, mitä moiset unet voisivat tarkoittaa. Väittänen tänään, tässä ja nyt että suurin osa ihmisistä näkee tuollaisia unia juurikin tuollaisista aiheista joskus. Mielenkiintoista olisi oikeastaan saada tietää se, että minkälaisia eri selityksiä moisille unille voisi ollakaan. Ja tarkoitan nyt siis ihmissuhteellisia ja Psyykkisiä selityksiä, enkä niinkään mitään Terminaattorista pöllittyjä enneuniselityksiä maailmanlopulle. Vähän oikeastaan vieläkin kyseinen uni puistattaa minua, sillä siitä on pitkä aika kun viimeksi näin vastaavanlaisen, ja totta puhuen olen kehittänyt sellaisen teorian, että tuollaiset suhteellisen graafiset maailmanloppua käsittelevät painajaiset ovat itseasiassa elimistön alitajunnallisia varoituksia jostain vakavasta ja kuolettavasta sairaudesta, kuten esim. Kivessyövästä.

No jooh, siirrytään muihin aiheisiin.

Miami Vicen ensimmäinen kausi tuli tsiigailtua lävitse. Erinomainen sarja on kyllä kieltämättä kyseessä, ja mieleni tekisikin hypätä heti seuraavaan kauteen. Ongelmana onkin nyt lähinnä se, että en oikeastaan tiedä että haluaisinko hankkia juurikin tähän hätään lisää MV:n kausia. Ideanani on jo pitkään ollut DVD-kokoelmani pienentäminen, ja kieltämättä pelkästään tänä vuonna olen myynyt pois varmaan noin 60 elokuvaa, mutta vielä muutama pitäisi saada poistettua. Edelleenkin toisaalta tuntuu että kaikkea on liikaa. Vitun Materialismin taakka.

Sain kinuttua itselleni taas yhden vuoron tulevalle viikonlopulle. Tälle työnantajataholleni se nyt sitten sopi, joten viikon päästä on taas yksi kolmen päivän työputki. Sain tuon viime pätkän palkankin tässä muistaakseni parisen päivää sitten, ja kieltämättä ihan hyvä raha siitä kolmen päivän työstä tulikin. En tosin yhtään ihmettele, kun ne kaksi viimeisintä päivää menivät melkein kymmentuntisiksi ja epäilisin että ne muutamat viimeiset tunnit sitten kai laskettiin "ylitöiksi", tai jotain. Toivon mukaan tuosta työstä nyt kehittyisi sellainen kaksi viikonloppua kuussa kattava pätkähomma, tosin tällä kertaa täytyi kyllä suurinpiirtein anella että pääsi sinne töihin tulevaksi viikonlopuksi. Onneksi kuitenkin suhteet tuohon paikkaan nyt takasivat sen, että pääsin sinne puoliksi pyynnöllä.. ja puoliksi niillä suhteilla, arvioisin. Kuulemma kevätkaudella olisi kai mahdollista päästä ihan vakituiseksikin, mutta se nyt sitten tuo mukanaan muutamia reunaehtoja lähinnä niistä työajoista, joita minun pitää vielä vähän selvitellä. Eipä silti, kyseessähän on kuitenkin pohjimmiltaan ihan OK-tason homma, että sen puoleen en valita ainakaan työn määrää tai muutakaan. Kyllä siellä viihtyy.

2 comments:

Päätoimittaja. said...

mulla on semmonen aavistus että maailmanlopun unet liittyy elämäntilanteen epävarmuuteen ja tulevaisuuden pelkoon. Kun oman henkilökohtaisen maailman ja realiteettien jatkuvuus on kyseenalainen alkaa mieli epäillä koko lopunkin maailman tulevaisuutta... Toinen on tunne elämän hallitsemattomuudesta joka maailmanlopussa konkretisoituu kaiken romahduksena kaaokseen. Näin oon tulkinnut ainakin omien aivojeni toimivan, ennen näin joka yö vastaavia painajaisia mutta nyt niitä ei juurikaan esiinny .

Dalleer said...

Joo, no kieltämättä tuollaisessa tulkinnassa olisi paljonkin järkeä omalla kohdallani tällä hetkellä.

Oikeastaan jotenkin itsekin tuli mieleen se, että vois' olla joku tällainen henkilökohtaisen jatkuvuuden pelkokin tässä takana.