Monday, October 19, 2009

Cash helps me, again.

Uutisissa mainostettiin, että jotkut olivat suivaantuneet siitä että pankkiautomaattien käyttökieli oli kuulemma muuttunut Englanniksi. Ennen se oli Suomea, joka ei periaatteessa haitannut - eikä muuten haittaa tämä nykyinenkään tilanne. Lopulta itselleni ihan sama, että olisiko pankkiautomaattien käyttö mahdollista Suomeksi, Englanniksi tai Ruotsiksi. Kaikki kelpaa, vaikka jonkun Hindin kanssa voisikin kenties tulla ongelmia.

Tein tässä taas hiukan kauppaa, ja täytyy sanoa että iloisen positiivisen yllättynyt olen kyllä ollut sen tuottamista summista. Jälleen kerran Cash helps me, joka on kieltämättä oikein hyvä juttu. Saapa taas turhaa roinaa pois nurkista, ja lisää rahaa säästöön taikka käytettäväksi. Tämä tällainenkään elämä ei nimittäin suinkaan ole ilmaista, vaikka jotkut elävätkin vakaasti siinä käsityksessä että vanhempani maksavat kaikki kuluni. Se nyt ei kuitenkaan ole juurikaan koskaan pitänyt paikkaansa, eikä sen puoleen tulekaan pitämään. Ymmärrän kuitenkin miksi jotkut halusivat muiden ihmisten luulevan niin minusta. Joskus on vain helpompaa elää mielikuvien ja toisen käden tiedon muodostamassa kokonaiskuvassa, johon ei välttämättä syystä taikka toisesta haluakaan mitään muutosta.

Luin myös uutisista tämän jutun Amerikkalaisesta pikkupojasta, joka olisi mukamas jotenkin päätynyt isänsä kehittämän lentovehkeen mukana taivaisiin. Siitä oli kuulemma noussut hirveä Mediahuomio, kun puoli Amerikkaa oli kuulemma ollut aivan täpinöissä siitä että oliko poika hengissä, vaiko kenties pudonnut satojen metrien matkan alas säävehkeen sisältä. Kun se keksintö sitten vihdoin tuli sieltä alas, niin poika ei ollutkaan enää sen sisällä. Muutamia tunteja myöhemmin se poika lyötyi kuulemma kotoaan piilottelemasta jostain kellareiden komerosta.

Juttu oli ilmeisesti lavastettu julkisuusarvon saamiseksi. Halpamaisinta siinä kai kuitenkin oli se, että tuon mukamas kadonneen pojan etsintään sidottiin kuitenkin varmaan aika iso määrä pelastuslaitoksen yksiköitä sun muuta kalustoa, jonka ei tosiaankaan olisi tarvinnut olla liikkeellä jonkun Jenkki-älykääpion takia. Alustavasti poliisi oli ilmeisesti uskonut tuon perheen tarinan, mutta nyt onkin päätynyt iskemään koko porukalle sitten sakkoa sun muuta pikkukivaa vaikka mistä. Ei kai tähän asiaan voine sanoa enää mitään muuta, kuin että ajat taitavat olla niin kovin ikävät, että porukka keksii vaikka mitä huomiota saadakseen - ja oikeastaan totta puhuen varmaan sitäkin enemmän tempun takana on ihmiskunnan suurin innoittaja, nimittäin aiemmin hiukan toisessa asiayhteydessä mainitsemani "Cash" - eli raha.

No comments: