Friday, July 03, 2009

Välipostaus loputtomien välipostausten välissä

Se suurempi postaus koskien erästä asiaa on edelleen työn alla. Kirjoittelin sitä toissapäivänä, mutta tänään en ole ehtinyt sitä tehdä. On ollut hommiakin - pitkästä aikaa. Maalattua on tullut, mutta kivaahan se on vain ollut - jotakin hyödyllistä tekemistä is all I need right now.

Katsoin tuossa äsken loppuun 2002 valmistuneen Rules of Attractionin. Ihan hyvä leffa, ja selkeästi aliarvostettu kaikesta huolimatta. Eihän se tietenkään varmasti yhtä hyvä ole kuin kirjallinen teos, mutta paikoitellen näin kyllä niin Amerikan Psykon kirjallisen teoksen kuin elokuvaversionkin siinä. Pääosassa oli muuten (James Van Der Beekin esittämänä) Patrick Batemanin velipoika Sean Bateman, ja aihepiiri oli vähän toisenlainen.. Vaikkakin vähän samanlainen. Pitäisi varmaan lukea se kirjakin jossain vaiheessa.

Jäljellä olisi vielä yksi Bret Easton-Elliksen teokseen pohjautuva leffa, Less than Zero. Se on kyllä aika vanha, mutta kyllähän tuon katsoo ihan mielellään tämän jälkeen. Harmi vaan että Easton-Elliksen kirjoja on tullut luettua niin vähän, että en osaa sanoa juurikaan mitään siitä että mikä hänen teoksistaan on parhaimmillaan valkokankaalle siirrettynä ja mikä taas sitten ei. Lukuunottamatta American Psychoa, joka on luonnollisesti kaikkien Easton-Elliksen teosten ja elokuvaversioiden kiistaton kuningas. No doubts about it. Oikeastaan Easton-Elliksestä on varmaan näin lyhyen ajan sisällä tullut tämän hetkisen elämäntilanteeni "paras kirjailija", jos nyt tosiaan niin infantiilisti haluaa vielä luokitella asioita paremmuusjärjestykseen näissä asioissa.

Uhm.. Hmm.. Niin, aloitin eilen lukemaan Chuck Palahniukin Fight Clubia. Yllättävän lyhyeltä teokselta sekin kyllä vaikuttaa, vaikkakin pidin kyllä siitäkin toistaiseksi aikalailla. En kuitenkaan tahdo lukea enempää hänen teoksiaan, kenties. Saapa nyt nähdä. Tämä on kuitenkin luettava loppuun, no matter what.

Piti pistää tähän loppuun vielä päivän biisi, mutta nyt en ole enää varma siitä että valitsemani biisi olisi tälle päivälle enää sopiva. Paskat, saatte odottaa seuraavaan kertaan päivän biisiä.

No comments: