Wednesday, July 15, 2009

Kauniit, esteettisesti korrektit uinuvaiset..aiheet..

Heräilin tuossa about puolisen tuntia sitten.

Taisin nukkua ihan täyttä häkää heräämättä kertaakaan tällä kertaa. Se on sikäli aika uniikki suoritus, että yleensä herään vähintään kaksi kertaa johonkin ihmeen ääneen täällä. Useimmiten herään postilaatikon kolahdukseen. Nyt en herännyt tosiaankaan mihinkään, vaan nukuin melko rauhattomasti nähden jälleen todella psykedeelisiä unia. Uneen liittyi entinen yläasteeni joltain suurinpiirtein kivikauden ajoilta, eräs entinen tyyppi myöskin sekä sitten vähän Troma studiosin eräästä leffasta muistuttavat Sgt. Kabukimanilta näyttävät hahmot. Unessa taiteilin eri ihmisten ihmissuhteiden sekä näiden Kabukimanien taistelun välissä. Muistan yhdessä vaiheessa huutaneeni suoraa kurkkua tämän erään naispuolisen tyypin kanssa jonkun riidan keskellä, kun samalla Kabukiman-rosvo läheni minua Katana kädessä. Unessa yritin saada tätä naisihmistä vakuuttumaan että yritin epätoivoisesti taistella Kabukimaneja vastaan, sillä ne aivan selvästi yrittivät tappaa minua. Tämä nainen oli kuitenkin enemmän kiinnostunut tappelemaan kanssani henkisellä tasolla, ja niinpä me sitten samalla kävimme henkis-fyysistä kamppailua samalla kun itse kävin täysin fyysistä kamppailua niitä Kabukimaneja vastaan. On minullakin aivan hemmetin häiriintyneet unet, enkä muuten enää nauti unien näkemisestä ollenkaan, sillä ne eivät ole enää absurdilla tavalla humoristisia niin kuin joskus 10 v. sitten, vaan ne ovat aivan vitun ahdistavaa paskaa todella kieroutuneilla juonilla. Tyypillistä.

Hmm.. Pohdin tässä tänään kun teetä keittelin, niin tuota Ozzy Osbournea. Minusta hän on varmaan se sympaattisin Hevimies ikinä, ja eräs totuudenmukaisimmista asioista mitä hän on sanonut koskaan on täytynyt olla tämä lause että "life sucks, and then you like fucking die, you know", mikä nyt ei sinänsä varmaan hirveästi peilaa Ozzyn omaa elämää siinä yltäkylläisyydessä, mutta on hänellä sentään ainakin ihan oikeat sananparret hallussa fanejaan varten. Nyt juuri taas tuntuu pitkästä aikaa tuolta Ozzyn lauseelta, vaikka totuus on kai se että olin sitten kuinka hyvällä tuulella ikinä ja asiat näyttäisivät kuinka valoisalta niin ainahan minä kuitenkin pohjimmiltani uskon siihen että elämässä aika monikin asia on todella paskaa. Ja sitten sen jälkeen kun ne paskat asiat on kokenut niin kuolee. En minä kuitenkaan halua kuolla.

No nytpä sattui niinkin ikävästi että minulla on nälkä. Lähden syömään jotakin.. Ja kenties vielä tänään postaan jotain tuiki tärkeätä tänne blogin puolelle.

No comments: