Friday, July 31, 2009

And as things fell apart, nobody paid much attention

Ihmeellisiä mielialanvaihteluita taas ollut viime päivinä. Tällä hetkellä on todella paska olo, näin vaihteeksi.

Uskoisin tämän kaiken taas johtuvan kahdestakin asiasta: ensinnäkin syksy on taas tulossa, ja täälläpäin on satanut piakkoin aika kiitettävästi. Tänäänkin oli kivan massiiviset tuulet sekä valtava kaatosade. Aina kun tulee syksy, niin tajuan sen tosiasian että piakkoin on talvi. Minä olen juuri se sellainen ihminen, jonka mielialoihin vaikuttaa suurelti säätilat. Varmaan jotakin perinnöllistä, I'd say - vaikkakin kummaa sinänsä on kai myöntää se, että nuorempana pidin suunnattomasti juuri talvesta ja syksystä. Tykkäsin syksyisistä sadepäivistä - ja nyt minua lähinnä vain vituttaa suuresti jos alkaa sataa. Nyt sitten aikuisempana en tosiaan pidä syksystä enkä talvesta ollenkaan, joten kesät ovat minusta ainoata kivaa aikaa. Kesätkin ovat tosin aika ikävän lyhyitä ja usein sateisia, joten sanotaanko näin että säätilallisesti minulla ei ole paljon juhlittavaa useinkaan.

Ja sitten eräs asia mikä minua myös nyt suuresti hiukan masentaa, on kai se tosiasia että minulla ei totta puhuen ole oikeasti mitään "to look forward to" tälle syksylle. Taas sama paska edessä tasan samassa harmaassa lama-Suomessa vuonna 2009. Hohhoijaa.

Palataanpa tässä asiassa horoskooppeihin, jotka saattavat osittain selittää tämänkin luonteenpiirteeni kaikille (ja itselleni) tajuttavassa muodossa. Tässäpä siis tällainen tekstinpätkä tältä sivulta, jonka uskon täysin olevan totta ainakin omassa elämässäni. Uskokoon ken haluaa, mutta minä ainakin vahvasti tunnistan itseni tästä tekstinpätkästä:

Capricorn favors depression because it serves its inherent sense of guilt. It is not predisposed to see a world full of inherent meaning pointing toward some profound spiritual goal. It is the mortality of the world that Capricorn sees - its limitations, its inherent struggle, the fragile nature of life, and the extreme vulnerability of the human animal. One cannot expect grace from heaven; life is hard and one must work and struggle. Unlike Sagittarius, it does not register the inner meaning of an experience; rather it registers the experience as confirmation of the human condition. It is an embrace of immediate experience rather than an intuition of the implications of the experience and the sensation function, rather than the intuition is the primary tool of adaptation and adjustment. Capricorn's innate depression is neither pathological nor curable because it is part and parcel of the individual's vision of life.

1 comment:

Mad Gigerdi Jr. said...

Täälläpäin ei kyllä näytä yhtään syksyiseltä, erittäin kesäistä on. Eipä mitään hirveitä hellepäiviä tosin täällä Keski-Suomessa ole ollutkaan (onneksi). Etelässä onkin sitten ollu lämpimämpää. Sadetta olisi myös saanut olla huomattavasti enemmän omasta mielestäni.

Ihan ymmärrettävää, että masentaa, oikeastaan ihme olisi jos ei. Sama tilannehan tässä molemmilla on. Eipä sitä omassa elämässä paljoa ole. Itsellä tosin surettaa sekin vielä, että tuo opiskeluun pääsy oli vain 3 pisteen päässä.

Kannattaa ainakin ajatella loppukesän ja syksyn aikana mitä tehdä keväällä, ajalla on taipumus kulkea aika kovaa vauhtia.