Tuesday, March 14, 2006

Todistuksia ja huonoja aiheita






















No sainpas niin kuin vihdoinkin sen todistuksen ! And not a moment too soon !

Eli tuossa olisi nyt tuo ensimmäinen "isomman koulun kirjoissa" läpäisty kurssi arvosanoineen kaikkineen: tulos yllätti minut vaikka kyllähän sen toisen tentin arvosanasta jo jotakin saattoi arvellakin.

Eilen oli myös tämä äidinkielen ensimmäinen koe: onneksi ruoka-aiheita ei ollut , mutta tarjonta oli siitäkin huolimatta aivan saaketin suppeaa. Kirjoittelin "jo legendaksi jäävän" (?) aineen aiheesta , jossa piti vertailla Jeesuksen vuorisaarnaa ja Osama bin Ladenin vuonna 2001 esittämää puhetta.

En voi väittää ettäkö tuo aihe olisi ollut ihan omiaan minulle: en kuitenkaan löytänyt koko vihkosesta mitään muuta sellaista , mistä olisin saanut jotakin aikaiseksi. Pelkäänpä että anti jäi siis hieman vähäiseksi ja kliseisesti voitakoon todeta että "parempaankin oltaisiin pystytty paremmalla aiheella". Yleisesti olen pyrkinyt aina siihen että valitsisin kaksi kiinnostavinta ainetta: niiden aineistoa tutkimalla olen sitten tehnyt sen lopullisen valinnan siitä että kummasta kirjoitan. Kuitenkin tällä kertaa oli hyvin vaikeaa päättää sitä aihetta kun oikeastaan mikään aihe ei sopinut minulle keskinkertaisen sisältönsä takia.

Olin siis kahden vaiheilla puheiden vertailun sekä kuva-analyysitehtävän välissä: tässä jälkimmäisessä piti verrata v. 1900 savukemainosta ja 1920-luvun lopun Sosialistista realismia
esittävää taideteosta.

Noh , minä lähden tästä nyt tekemään taas vaihteeksi jotakin muuta: huomenna minä menen taas istuskelemaan kuudeksi tunniksi liikuntasaliin ! Pitäkääpä tekin omalla tavallanne hauskaa !

No comments: