Monday, April 11, 2005

Tavattoman harmaa päivä.

Aamulla kun lähdin kotoa , niin oli kyllä todella kylmä. Tosin , taivas oli sopivan harmaa joten ajattelin päivästä kehkeytävän ihan siedettävän.

Jossain vaiheessa koetta alkoi satamaan vettä. Huomasin sen ikkunasta kun samalla kirjoittelin paperille vähän milloin mitäkin aiheeseen liittyvää. Sade koko ajan yltyi , ja yhdessä vaiheessa se sitten muuttuikin taivaalta satavaksi loskaksi jonka lopputuloksena Porvoota alkoi järisyttämään helvetinmoinen tuuli.

The weather was perfect.

Tein kokeen , ojensin paperini opettajalle joka nyökkäsi hyväksyvästi ja poistuin luokasta. Sen jälkeen , suuntasin ruokalaan jossa huomasin että ruokana oli kanaa ja riisiä. Käännyin ovelta , ja suuntasin toiseen kerrokseen joka oli täynnä vain muutamia muita henkilöitä istuskellen ja aikaa viettäen. Suuntasin opintojen ohjaajan puheille , mutten päässyt sinne koska kyseinen nainen oli poistunut huoneestaan. No joo , "Opon" huoneen ulkopuolella oli muutenkin jo jonoa , ja sain viihdykkeeksi seurata kuinka joku opettaja nuhteli jotakin ykköstä O - merkinnästä. Kyseinen poju otti kaiken vastaan kuin mikäkin 3 - vuotias ja nyökytteli niin hyväksyen. Minua huvitti koko äijän asenne. No , toivottavasti hän oppii olla haukkaamatta paskaa sitten tulevina vuosina.

Kun "Opo" ei kerran saapunut , niin koko jono ratkesi sitten eri suuntiin. Minä menin makaamaan tavalliseen tapaani toisen kerroksen aulan sohvalle , ja kumma kyllä kukaan ei tullut tällä kertaa häiritsemään. Hetken jopa ajattelin , että voisin nukahtaa siihen sohvalle ihan sen perussyyn takia , että en ollut nukkunut ollenkaan viime yönä. Jos joku olisi tullut eteen ja alkanut puhumaan , olisin varmasti ilmoittanut kyseiselle tyypille haluni passittaa hänet nk. "helvetteihin edestäni".

Makailin sohvalla vähän aikaa , ja kuuntelin ääniä ympärilläni , jonka jälkeen suuntasin takaisin alakertaan. Siellä , menin istuskelemaan lattialle ja onneksi kaikki tuntemani tyypit olivat vielä tekemässä koetta tai eivät ainakaan alakerrassa. Sen jälkeen menin vielä yhdelle pohjatunnille , joka olisi kai loppujen lopuksi voitu jättää väliin. Kunhan lusin sielläkin. Aivan helvetin turhaa.

Lopussa , suuntasin bussipysäkille siinä räntäsateessa erään tuntemani tyypin kanssa. Mentäessä bussiin , typerä baskeripäinen bussinkuljettaja odotutti meitä kaikkia sohlaamalla bussikorttini kanssa jotenkin aivan käsittämättömällä tavalla. Tuon aikana , joku todella punasilmäinen mummo alkoi mulkoilemaan minua vihaisesti aivan bussiin mentävän jonon takaa. Ämmä pudisteli päätään ja mulkoili vihaisesti minulle. Siinä vaiheessa minäkään en enää jaksanut näyttää mitenkään erityisen rauhalliselta tai lempeämieliseltä , vaan näytin tuolle kurpalle nk. "kansainvälisen sormimerkin" ja pyysin hyvin töykeällä tavalla saapumaan eteeni näyttelemään samanlaisia kasvoliikkeitä kuin muljautteli sieltä takarivistä. Sen jälkeen haukottelin ja repäisin korttini bussikuskilta , joka oli ilmeisesti saanut sen sitten ihan kuntoonkin.

No joo , nyt ollaan sitten taas kotona. Kuuntelin eilen illalla MUSE:a , ja tajusin että niillähän onkin muutamia ihan hyviäkin biisejä. Lähinnä kylläkin kuuntelin heidän tuotantoaan vuosilta 2001 - 2003 , mutta ihan hyvää kamaahan sieltä löytyy.

Minä menen nyt nukkumaan.

No comments: