Sunday, April 10, 2005

Palautetta.

Olen nyt saanut kolmelta ihmiseltä palautetta tuosta tarinastani , ja täytyy sanoa että olen suorastaan yllättynyt siitä. Näiden kolmen ihmisen kommentit on nyt hyvä tiivistää kaiketi jonkinlaiseksi nk. "yleismielipiteen" kaltaiseksi tilastoksi , joten annetaanpa mennä:

- Novellin juoni ja kehyskertomus oli suorastaan "yllättävää tekstiä" minulta , ja tämän hetkinen lukijakunta ei oikein voinut arvata myöskään että mitä seuraisi kunkin tilanteen jälkeen. Juurikin tätä yllättävyyttä on kehuttu sen lisäksi ettei etenkin kertomuksen lopussa olleita "todella hirvittäviä" tapahtumia myöskään oltu selitetty sen kummemmin. Siitäkin lukijat olivat pitäneet.

- Jotkut olisivat myös ilmeisesti halunneet "selityksen" esimerkiksi sille mikä tämän novellin "Cowboy" tarkalleenottaen oli. Minulta kysyttiin olinko kenties ollut aikeissa tehdä jonkinlaista selitystä ylipäätänsäkin koko novellin tapahtumille , mutta nyt jo voin todeta etten aio tehdä minkäänlaista selitystekstiä. Miksikö ? No , "kaikki ymmärtäköön novellin sanoman miten haluavat".

- Lopuksi , minun täytyy pahoitella muutamia asioita (jotka eivät taaskaan , kertaalleen ole oikeastaan minun syytäni). Nimittäin , iki-ihanan Bloggerin uuden "featuren" ansiosta koko postauksen julkaisu oli muutaman päivän aikana täysin mahdotonta , joten luvattu nk. "julkaisupäivämäärä" ei toteutunutkaan. Olen pahoillani tästä , koska en pidä lupausten rikkomisesta ollenkaan. Onneksi kuitenkaan kovin pahaa vahinkoa ei sattunut vaikka 'oikea' julkasupäivämäärä taisikin loppujenlopuksi ollakin sitten sitä seuraava päivä (kirjoitin muuten koko kertomuksen omassa ennätysajassani , eli kahdessa päivässä) . Edelleenkin , suunnatkaa syyttävä sormenne Bloggeria kohden.

On myös hyvä huomauttaa , että editoin nyt (lue: tänään) koko tekstin parempaan kuntoon niin kieliopillisesti kuin sanavirheiltäänkin. Jälleen kerran pahoittelen sitä etten ollut ehtinyt tehdä niiden hyväksi mitään , mutta jo kertaalleen ylitetty julkaisupäivämäärä ei oikeastaan rohkaissut minua enää pitelemään sitä julkaisemattomana kovinkaan kauaa.


Comments and questions are welcome.

No comments: