Tuesday, January 25, 2011

Sometimes, man.. Sometimes.

Ei kukaan sitten onneksi soittanut ja vaatinut (lue: pyytänyt) saapumaan töihin tiistaille. Sain vapaapäiväni, mutta sillä reunaehdolla että eräs nainen töistä soitti minulle kahdeksan aikoihin aamulla ATK-asioihin liittyen. Kysehän oli oikeastaan todella pienestä asiasta, mutta hän nyt sitten järkeili että minulle piti soittaa vaikka vieressä olisi ollut varmasti joku muu jolle asiasta olisi voinut ilmoittaa tai kysellä. Sen siitä kuitenkin vaan saa kun ryhtyy luomaan itsestään avuliasta kuvaa.

Heräsin tosiaan tänään siinä yhdeksän aikoihin. Olin illalla kovinkin väsynyt, mutta nyt sitten heräsin melkolailla normaaleihin aikoihin, vaikkakin olin luvannut mukamas itselleni etten heräisi ennen kahtatoista päivällä.

Hiukan pitempi yöuni oli kuitenkin ihan kiva yllätys. Tuntuu ihan hyvältä saada tämä asia kuntoon, sillä tuon seitsemän päivän työviikon jälkeen en todellakaan ollut ihan parhaimmillani fyysisesti enkä sen puoleen henkisestikään. Se näkyi ainakin täällä blogissa sillä että petin itsekurini siten että tuli heiteltyä tuon viimeisenkin postauksen osalta aika levottomia juttuja ilmoille, vaikka kieltämättä onhan se totta että tuo naikkonen kyllä pyörii mielessäni edelleen. Ei sitä nyt kuitenkaan olisi välttämättä ollut kovin kivaa myöntää näin suoralta kädeltä julkisesti, mutta toivotaan nyt ainakin teoriassa ettei hän lue tätä blogia jos nyt koskaan mistään Dalleereista kuullutkaan.

Huomenna kuitenkin työt jatkuvat perjantaille asti. Tämän jälkeen minulla pitäisi olla maanantaipäivä sille alkavalle viikolle vapaana, mutta tavallaan kyllä toivoisin että se olisikin työpäivä. Tuollaiset yksittäiset vapaapäivät ottavat hiukan päähän, joten sinänsä olisi kiva jos niitä tulisi sitten kerralla enemmän eikä tällaisia yhden päivän taukoja syntyisi muuten ihan menevän putken varrelle.

No comments: