Saturday, January 15, 2011

Pimeä itä-

Maanantai on vapaapäivä. En saanut mitenkään ketään ratkaisevaa henkilöä taivuteltua hyväksymään sitäkin päivää työpäiväksi, mutta kuulemma viikonloppu alkavalla viikolla olisi sitten työtä näin poikkeuksellisesti. Lähden kuitenkin normaalisti käymään Helsingissä.

Tänään otsikoissa oli siitä Sipoon ampumatapauksesta, jossa pariskunta oli menehtynyt Nikkilän lähellä. Ilmeisesti pariskunnan mieshenkilö oli teon takana ampumisen muodossa, eikä se sinänsä kuin itse tapahtumakaan ihmetytä minua ollenkaan. Tällaisia odottamattomia väkivallanpurkauksia näillä alueilla on ollut lisääntymään päin aina välillä, eikä todella kai voi sanoa ettäkö Sipookaan olisi niistä täysin vapaa.

Poliisitiedotteessa kerrottiin että "Sipoon ampumistragedian taustaksi on selvinnyt taloudelliset huolet ja huoli tulevaisuudesta". Hiljaa luettuani tuon lauseen tiedotteesta nyökkäsin, sillä pelkään että nämä kaksi ihmistä olivat todellisuudessa saaneet vain liiallisen annoksen katkeransuloista Sipoota, eivätkä enää löytäneet tavanomaista ulospääsyä.

Minun piti puhua jostain aivan muusta kuin siitä mistä nyt aloinkaan kirjoittamaan. Julkaisen kenties sen postauksen vähän myöhemmin. Pääsin eilenkin melko myöhään töistä ja menin nukkumaan vasta kahden aikoihin eräistä syistä, mutta tulikin sitten heräiltyä tuossa kymmenen aikoihin aamusta.

Voin kuitenkin todeta kaikille katkerille vihaajilleni jotka varmasti tämänkin tapauksen tiimoilta blogiini osuvat ennen pitkää, että onneksi minulla tai kenelläkään läheiselläni ei ollut tapauksen kanssa mitään tekemistä. Kai kuitenkin ennen pitkää tulen kuulemaan siitä yksityiskohtaisemmin, mutta tällä hetkellä en voi todeta mitään muuta kuin että henk.koht. minulla ei ollut sen kanssa mitään tekemistä.

Voikaamme siis hyvin.

No comments: