Wednesday, August 16, 2006

This week I've mostly been eating..

Palattuani takaisin Ruotsista lomilta, olen muuttanut jälleen radikaalisti ruokavaliotani. Olen nimittäin palannut jälleen kerran nk. "less is more"-ajatteluun, jonka mukaan varoilla jotka on tarkoitettu ruokaan, voidaan tehdä jotain muutakin.

Tämä siis tarkoittaa sitä, että olen pyrkinyt pihistämään mahdollisimman paljon kaikesta siitä, mitä olen syönyt. Tämä on tavallaan ollut ihan hyvä systeemi, sillä sen avulla säästyy rahaa kaikkeen siihen tarpeelliseen, mitä tulen tarvitsemaan uudessa asunnossani. Suosittelen tätä patentoitua Ö-dieettiä kaikille, jotka päättävät kokeilla ajattelutapaa ruokailun välttämättömästä pahuudesta.

Tarkoitan tällä siis sitä, että tällä hetkellä miellän ruoan puhtaasti polttoaineeksi, jota täytyy toisinaan syödä, jotta ruumis ei alkaisi protestoimaan energiavarojen vähyyttä. Syön siis tasan yhden kerran, josku ehkä kaksi, päivän aikana. Tällaisina aikoina toivon, että ruokailun voisi suorittaa puhtaasti jonkinlaisen tabletin tai ravintopuristeen kautta. Vaikka eipä silti, yleensä kyllä nautinkin ruoasta ja sen syömisestä. Nyt kuitenkin asiat ovat niin, että välipalat ovat jokseenkin jääneet täysin pois.

Tässäpä tulee nyt lista siitä, mitä olen oikeastaan syönyt viime viikon aikana:


Maanantai 14.8.2006

Nuudeleita

Näkkileipää

Vettä/Vadelmamehua

Tiistai 15.8.2006


Nuudeleita

Näkkileipää

Juomaksi vadelmamehua

1 pussi Mustaviinimarjakeittoa (valmis)

Digestive-keksejä

Keskiviikko 16.8.2006

2 kpl mustaa leipää + salami-makkaraa

5 kpl Pita-leipiä

1 pullo Orange-limonadia

1 pussi sienipastaa

1 kuppi Cappuccinoa

Torstai 17.8.2006

2 kpl Pita-leipiä

???

???

----


Voitakoon siis sanoa, että torstaina tuli syötyä hiukan paremmin, vaan eipä juuri hirvittävää eroa kuitenkaan näkynyt. Huomenna, eli torstaina, tulee varmasti syötyä sitten Kauhavalla vuokrasopimuksen kirjoittelun jälkeen sitten hiukan paremmin. Viikonlopun jälkeen aion kuitenkin taas palata Ö-dieetin ääreen.








No comments: