Tuesday, August 15, 2006

Raportti 2

No joo, vaikka mitä on taas ehtinyt tapahtua viimeisten viikkojen aikana. Enpä ole tätä blogiani päivitellyt ihan jo siitäkin syystä, että en ole vain jaksanut. Hah.

No kuitenkin, pääasiana voin todeta, että minä aion nyt todellakin muuttaa pois Uudeltamaalta ja first and foremost Sipoosta. Mitä todennäköisimmin muutan Kauhavalle, niin yllättävältä kuin se kuulostaakin. Asia on kuitenkin niin, että siellä on suhteellisen halvat asunnot ja sieltä pääsee uuteen opiskelupaikkaan myöskin suhteellisen helposti. Tyttöystäväni asuu myös tätä nykyä Kauhavalla. Torstaina lähden katsomaan kahtakin asuntoa samassa talossa, josta mahdollisuuksien mukaan valitsen jomman kumman. Käsittääkseni toinen asunnoista on paremmassa kunnossa, vaan sen vuokrauksesta en ole kuitenkaan varma. Toinen asunnoista on kuitenkin varma vuokrauksen suhteen. Torstainahan se sitten selviää. Molemmat asunnot ovat muuten kaksioita, joiden hinta on yllättävän halpa kokoluokalleen.

Huuto.netin kaupusteluakin on taas jatkettu. Asiakkaita on ikävä kyllä ollut aika vähän, ja viimeisimmät kaksi kauppaani taisivat tuottaa yhteensä uskomattomat 20 € rahaa. Kovin lujaa ei siis mene. Olenkin päättänyt olosuhteiden pakosta nk. "kiristää vyötä" kustannusten kanssa, jotta kykenen mm. ostamaan uuteen asuntooni kaiken tarpeellisen. Ongelmia oli myös erään huuto.netin asiakkaan kanssa, joka aluksi varsin halvan tuotteen huudettuaan totesi, ettei omannut tarpeeksi rahaa sen maksamiseen. Hänen kuitenkin piti saada rahaa maksuun 10. päivä. Kun tämä päivämäärä koitti, sain epämääräisen emailin, missä kyseinen ainakin neljä eri nimeä omaava tyyppi kertoi vaimonsa "shoppailleen" 800 €:n edestä. Rahaa ei siis löytynyt reilusti alle kymmenen euron huutoon.

Minua vitutti äärettömästi moinen toiminta: ilmoitinkin kyseiselle henkilölle, että mikäli rahat eivät olisi tililläni viikon kuluessa, antaisin negatiivisen palautteen ja purkaisin kaupat. Sain kuitenkin pienellä uhkailulla paljon aikaan, nimittäin kyseinen kaveri suostui maksamaan rahat tililleni. Rahaa siis omituisesti löytyi. Sain kuitenkin päälleni kirouksia siitä, miten kaikki eivät elä paratiisissa. Sivuutin kuitenkin jutut, ja kiitin kauniisti rahojen maksamisesta.

Kyseinen tyyppi vaikuttaa kuitenkin aika hämärältä kaverilta, nimittäin tyypillä näyttää olevan ainakin neljä eri nimeä: yksi Japanilainen, yksi Vietnamilainen, yksi Amerikkalainen/Brittiläinen/Australialainen ja myös yksi naisen nimi. Välillä on hiukan vaikeaa tietää, että kenen kanssa puhuu milloinkin.

Nyt minä lähden tästä juomaan teetä näiden Venäjän metsäpalojen tuomien savupäästöjen keskellä. Tehkää tekin samoin.

No comments: