Thursday, January 05, 2006

Harmaa vaihe

Tänään on 5.1. 2006 ja huomenna loppiainen.

Tänään saimme viralliset "abiverkkarit" ruskeiden pahvilaatikoiden kätköistä. Harmikseni täytyy todeta että molemmat taitavat olla nk. "juuri sopivat" minulle jättäen hyvin vähän tilaa ruumiinkoon muutoksille , kuten äkillisille nk. "massan kehittymiselle". Noh , minua tuo asia ei oikeastaan pelota vaan pikemminkin voin sitten joskus vuonna 2079 kertoa lastenlapsilleni kuinka heidän isoisänsä oli aikanaan niinkin solakka tyyppi että sen abiverkkaritkin olivat kokoa M. Täten minua luullaan sen jälkeen kovinkin laihaksi ja salskeaksi kaveriksi vaikka tosiasiassa olenkin aika pitkälti juuri sellainen ! Hah , niin ! Tuo valhe kuitenkin korostaa edelleen sitä sitten.

Noh , minulla ei ole kamalastikaan kertomista teille , rakkaat lukijat. Koulussa on nyt käyty ja kalenterista tipahtelevat päivät aika tiuhaan tahtiin. Lopullista voittoahan kohti tässä kuljetaan väistämättömästi. Sitä ennen on kuitenkin muutamia "keskenjääneitä juttuja" joille täytyy pistää loppu niin koti-, kuin opiskelumaailmassakin.

Olen myös päättänyt hankkia jälleen muutamia kirjallisia teoksia itselleni. Seuraavaksi alati kasvavaan hyllyyn ilmaantuu Maya- intiaanien kansalliseepos , Popul Vuh. Sen seuraksi saattaa ehkä päätyä Kung Fu-tsen teos "keskusteluja" joka ainakin kuulemien mukaan sisältää asiaa Laotsen sentimentaalis-mystisestä ajattelusuunnasta rationalistis-velvollisuudentuntoisen Kungfutselaisuuden ohella. Ihanaa.


Noh , eipä tässä sen ihmeempiä; jatkakaa siis tiedollista tai tiedostamatonta olemassaoloanne loppuun saakka (lue: eli siihen seuraavaan päivitykseen).

No comments: