Puhuin viime postauksessani hyvinkin hajanaisesti omankäden oikeuden toteuttamisesta ja siitä miten keskinkertaisen "vallitsevaan tilanteeseen sopeutuvan" ihmisen elämä ei minun kirjoissani ole mitenkään ihanteena. Jopa elokuvataiteessa tämä virtaus on havaittu jo jokin aika sitten - oikeastaan voisi sanoa että aina siitä on jonkinlaista tarinaa väännetty. Nyt on arvostelussa vuonna 1999 valmistetty Troy Duffin elokuva "The Boondock Saints". Mielestäni tyhjentävämpää kokemusta yksinäisten susien taistelusta ei voisi saada - ainakaan kokematta sitä itse.
Boondock Saints alkaa tavalla , joka ei välttämättä automaattisesti viittaa sitä omankäden oikeuden puolustajien taisteluun yhteiskunnan rakenteisiin pureutunutta rikollisuutta vastaan. Se pikemminkin reistailee jo alusta asti vakavan toimintaelokuvan ja hiukan satiirinomaisen kuvauksen välissä. Voin kuitenkin todeta jo alkuun että itse en välttämättä näe tätä huonona ominaisuutena vaan pikemminkin päähenkilöiden komedialliset piirteet tuovat mukanaan realistisen otteen sillä periaatteella että ne osoittavat meidän todellakin elävän maailmassa jossa absurditkin henkilöhahmot ja luonteet ovat ikävää arkipäivää.
Elokuvan juoni keskittyy kuvaamaan kahta Amerikkalais-irlantilaista veljestä , Connoria ja Murphya , heidän aloittaessaan vahvasti uskonnollisessa hengessä taistelun Bostonin alamaailmaa vastaan. Alustakaan asti nämä kaksi herraa eivät oikeastaan edusta nk. "vakavaa toimintaelokuvaa" vaan pikemminkin veljeysrakkauden tuomien erimielisyyksiensä ansiosta tuovat mukanaan juuri sen komediallisen osan.
Tarina ei todellakaan kulje alusta asti kovinkaan lineaarisesti vaan pikemminkin oikeastaan vasta elokuvan puolenvälin hidastempoisemmalle katsojalle , kuten minulle selviää mikä onkaan poikien varsinainen elämäntyö. Tietenkään kostohalujaan ei päästä toteuttamaan täysin vapaasti sillä ensimmäisten kostotöiden jälkeen MacManuksen veljesten perässä alkaa lipumaan FBI:n agentti Paul Smecker (Willem Dafoe) varsin omalaatuisine tutkimusmetodeineen. Juonenkäänteet elokuvassa on kuitenkin selvästi hallussa , sillä myöhemmin agentti Smecker lähtee itsekin moraalis-eettiseltä pohjalta pohtimaan koko ajojahtinsa mielekkyyttä - MacManuksen veljeksethän lopulta metodeistaan huolimatta omaavat oikeamielisen päämäärän.
Voin todeta että elokuvan roolihenkilöiden väliltäkään ei todellakaan puutu yllätyksellisyyttä mitä persoonallisuutta paljastaviin juonenkäänteisiin tulee. Yksi yllätyksellisimmistä on varmasti juuri tämä Willem Dafoen roolihahmo joka elokuvassa todellakin kokee vahvan muodonmuutoksen ainakin katsojan silmissä. Nämä pienet yksityiskohdat kuitenkin tukevat koko pääjuonta huolimatta siitä että ne ovat usein varsin koomisia.
Itse en ota kantaa mm. elokuvan kuvaukseen tai ylipäätään näyttelijäsuorituksiin; kaikki mielestäni näyttelevät juuri sitä mitä pitääkin eikä yhtään enempää tai vähempää. Haluaisin kuitenkin pohtia sitä mikä elokuvan välittämä viesti katsojalle tai ylipäätäänkään tekotarkoitus on ollut. Mielestäni tämä teos on harvinaisen ajankohtainen lähinnä jo senkin takia että se ottaa kantaa konkreettisesti siihen kuinka yhteiskunta on humaanimpi rikollisia kuin sen uhreja vastaan. Tästä väkisin nousee tarve jonkinlaiseen vaihtoehtoon alistumiselle - tässä tapauksessa omankäden oikeudelle.
Uskon että tämänkin elokuvan pohjimmaisimpana tarkoituksena on ollut saada ihmiset tiedostamaan oikeusjärjestelmiemme kyvyttömyys pureutua oikeanlaisiin rangaistuksiin rikollisille. Kuitenkin se mikä elokuvassa on minusta kaikista tyylipuhtainta koko koston ajatukselle on se että veljekset saavat oikeutuksensa teoilleen uskonnon kautta. Rikolliset ovat tässä mielessä kovinkin heikossa asemassa sillä raamattukaan ei näytä pahemmin säästävän heitä helvetintulelta ja viimeiseltä tuomiolta - joka kylläkin tarjoillaan ennenaikaisesti veljesten käsiaseiden välityksellä.
En näe Boondock Saintsissa varsinaisesti mitään kovinkaan vakavaa huomautettavaa. Se voi alussa olla juonensa puolesta hieman sekava ja liian humoristinen vakavalle toimintaelokuvalle , mutta uskon sen asettuvan uomilleen viimeistään puolen tunnin päästä. Kuitenkin toimintakohtauksia tärkeämpää tässä teoksessa on mielestäni sen välittämä sanoma juuri siitä mitä viimeiset keinot oikeuden tuomiselle korruptoituneimmallekin mafiapossulle tulisi olla - nopea 9mm luoti ohimoon ilman mahdollisuutta viikon harkinta-aikaan ja valitusta korkeimpaan oikeuteen.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment