Tuesday, August 30, 2005

Politikoinnin viimeiset asteet.

Olen suoraan sanoen nyt siinä vaiheessa opiskeluissani että kohta 90 % pakollisista kursseista on tehty. Tämä antaa tiettyjä vapauksia vaikka toisaalta samojen aineiden lukeminen jatkuukin vaan "valinnaisten" kurssien nimellä. Kuitenkin muutamia aineita poistuu kokonaan odottamaan kirjoitetuksi tulemista.

Yhdeksi näistä aineista on nyt muodostumassa äidinkieli viimeisen kurssin muodossa. Minulla on nyt kuitenkin käynyt varsin vittumaisesti sillä viime keväisen "farssin" johdosta koskien erästä äidinkielenkurssia sain tutustua erääseen todella rasittavaan vanhaan ämmään opettajana. Kuten monissa muissakin kouluissa - näyttää nyt siltä että äidinkielen loppuarvosana tulee olemaan puhtaasti opettajakohtainen. Tämä vituttaa minua suuresti sillä olen nk. "suunnitelmatalouden" piirissä monissakin opinnoissani. Tarkoittaen sitä että suunnittelen tarkkaan jo valmiiksi ja ennestään opettajavalinnoilla että mikä tulee olemaan numeroni kyseisestä aineesta ja toteutan sen sitten normaalisti.

Balanssi pääsee läikkymään ylitse aika ikävästi kun eteen astuu sama opettaja kun viime kevään katastrofissa. Täten minulla ei ole takuita että saan sen numeron minkä olen suunnitellut jo aikaisemmin. Vihaan kovinkin paljon kouluja missä esim. äidinkielen arvosanat ovat puhtaasti opettajakohtaisia. Näyttää että minun laitokseni muodostuu nyt sellaiseksi kaikesta huolimatta.

Viimeinen oljenkorsi olisi tietenkin sitten keväällä osallistua äidinkielen tenttiin. Kuitenkin se vaikuttaa hieman arveluttavalta sikäli etten haluaisi kuormittaa jo valmiiksi (epäilemättä) kiireistä aikataulua. Ja tentit ovat aina vaikeampia ja saattavat sisältää vaikka mitä. En toisaalta haluaisi poistua sellaisella loppuarvosanallakaan joka ei ollut se minkä halusin. Mutta tämäkään tilanne ei ole mitenkään sellainen jonka haluaisin jatkuvan.

Kiroan tällä hetkellä tuota ämmää alimpaan helvettiin. Jotenkin on taas tyypillistä että paska valuu alaspäin ja vieläpä minun niskaani tuon saman vanhan osa-aikaiseläkkeellä olevan 30 - luvun reliikin muodossa. Olen oikeastaan onnistunut ennustumaan aika numeron tarkasti kaikki loppuarvosanani mutta näyttää siltä että kuten aina , "kohtalo puuttuu peliin". Sekin vituttaa. Niinkuin yleensä. Pahinta asiassa on ehkäpä se etten voi itse toteuttaa minkäänlaista kostotoimenpidettä kyseisestä loppuarvosanasta. Olen siinä asiassa kovinkin suorasukainen. Haluan antaa aina jonkinlaisen vastauksen näissä asioissa. Kuitenkin minun oppilaitoksessani tuo on paljolti yhdentekevää sillä mikään ei johtaisi mihinkään vaikka mitä keksisin. Se turhauttaa.

Tällä hetkellä ei ole muutakaan mahdollisuutta kun hoitaa tehtävänsä tuossa kurssissa niinkuin aina ennenkin. Tosin varsinaisen viimeisen kurssinumeron jälkeen voin kommentoida asiasta lisää.

No comments: