Wednesday, March 30, 2005

Valehtelevat blogeissaan , kurjat..

Luin tänään iltasanomista , että monilla nk. "julkkiksilla" (joista minä en muuten tuntenut yhtäkään johtaen siihen , että tämä heidän mainostamansa julkisuus oli vähintäänkin aika subjektiivista minulle) . Kyseisessä artikkelissa mainittiin kuusi "julkimoa" , tosin heidän blogiensa tarkkaa sijaintia ei sitten viitsitty kertoa (ilmeisesti turvallisuussyistä).

No joo , aloin miettimään tämän minunkin blogitouhuni syvintä olemusta , ja tulin siihen tulokseen että olen ainakin pyrkinyt kertomaan kaikki asiat mahdollisimman todenmukaisesti. En ole yrittänyt olla teko-piristynyt kun on vituttanut , en ole yrittänyt olla masentunut vaikka kuinka mukavaa olisi ollut enkä ole oikeastaan "feikannut" mitään. Kaikki tunnetilat ovat olleet , ikävä kyllä , 100 % omaa tuotostani.

Jotenkin epäilen , että nämä julkimot eivät voisi ikinä ainakaan omalla nimellään kirjoitella jokapäiväisestä elämästään mahdollisimman totuudenmukaisesti. Ajattelehan nyt , jos vaikkapa joku pääpuolueen suht-suosittukin (kansan)edustaja kirjoittelisi blogiinsa mahdollisimman todenmukaisesti siitä miten esimerkiksi häntä vituttaa se , miten vaimo tekee munakokkelia aamulla , tai jos hän vaikkapa alkaisi valittamaan siitä kuinka lapset eivät kävele hänen työsuhdeautonsa edestä tarpeeksi nopeasti suojatiellä Arkadianmäen edustalla.

Kannatusluvut laskeutuisivat tällä "blogi-valittajalla" pohjamutiin ja kaikki epäilemättä vihaisivat häntä suunnattomasti. Joten , vaikka kuinka tämä "julkkis" tahtoisi ilmaista surullisiakin tunteitaan negatiivisilla kirjoitelmilla , ei hän koskaan voisi tehdä sitä omalla nimellään. Siten , uskoisin että kovinkaan suuri joukko ei tunnistaisi häntä juuri vaikkapa esim. Elvikseksi.

Tämä julkkis olisi täysin vangittu ikuiseen positiivisen ja poliittisesti korrektin kirjoittelun oravanpyörään josta ei olisi poispääsyä. Ainakaan , nk. "hyvillä" tai poliittisilla julkkiksilla. En suoranaisesti haluaisi olla heidän asemassaan enkä haluaisi ainakaan kirjoittaa omalla nimelläni siihen blogiin. Uskonkin , että näiden julkkisten "tunnepurkaukset" - joilla blogi on - eivät missään nimessä ole lähelläkään aitoja juttuja , vaan enemmän tai vähemmän "väritettyjä" positiivisesti jottei yleisö (lue: äänestäjät) saisi väärää kuvaa.

Joten , on helppo lokeroida kaikkien julkkisten blogien perimmäiset tarkoitukset ainakin täällä Suomessa. Ensinnäkin , on poliitikkojen blogit , joissa on pakosti oltava positiivinen ja avoin jotta mahdolliset äänestäjät eivät saisi väärää kuvaa ja sitten myöhemmin äänestäisivät "allekirjoittanutta" viisasta miestä. Sitten taas on loput julkkikset , jotka eivät yksinkertaisesti voisi kirjoittaa liian negatiivisia juttuja blogiinsa ihan senkin takia , etteivät "arvostettujen" tabloidilehtien haukat iskisi kynsiään näihin juttuihin , ja saisi lisää materiaalia ikäviin lööppeihinsä. "Huonon maineen" julkkikset eivät edes ole taasen tiedostaneet blogeja , joten mitään vastapainoahan me emme ainakaan saa näille "väkisin positiivisille" blogeille.

Kyllä , minuakin vituttaisi jos iltalehden toimittajat löytäisivät blogini ja saisivat tietää että en oikeastaan tykkää yhtään villakoirista taikka että parkkeeraan autoni vaikkapa liikuntarajoitteisille varauttuihin paikkoihin.

No comments: