Kovin flegmaattinen päivä. Ei oikein meinannut töistä tulla tänään mitään.
Vieläkin aika sekavat fiilikset viimeisten päivien tapahtumista. Olen kuitenkin tainnut ymmärtää sen miksi tähänkin tilanteeseen on taas lopulta päädytty. Samaan tapaan kun kirkko ja valtio tulisi erottaa toisistaan, niin pitäisi myös tehdä selkeä erottelu vapaa-ajan sekä työajan välillä.
Olen huomannut olevani täysin uppoutunut töihini viime aikoina. Minua varoitettiin siitä kuinka tasapainoilu tällaisten asioiden välillä lopulta johtaisi molempien elämän osa-alueiden sulautumiseen keskenään. Siitä ei seuraisi hyvää, sanottiin.
Olen useasti kehunut työtovereitani siitä kuinka sulavasti heille työasiat eivät muodostu vapaa-ajan rasitteiksi eivätkä he muutenkaan tunnu olevan erityisen uppoutuneita töihinsä. Olen kuitenkin valitettavasti huomannut sen kuinka itselleni se ei ole aivan yhtä helppoa, vaan selkeästi persoonallisuutenikin huomioonottaen työasiat seuraavat vapaa-ajalle ja sosiaalinen sulautuminen tapahtuu näiden ympäristöjen välillä siten että siitä ei seuraa mitään hyvää pitemmällä tähtäimellä.
Jos tilanne aiotaan kääntää, niin näkisin että jonkinlaisen erottelun olisi tapahduttava nyt heti ja pian sen välillä että mikä on työtä ja mikä vapaa-aikaa. Sosiaaliset pelit työpaikalla saisivat myös kenties loppua. Niistä ei seuraa mitään hyvää.
Pitkästä aikaa tänään mietin jälleen että en oikeastaan edes haluaisi tehdä tätä työtä. Mietin hetken irtisanoutumista, mutta toisaalta taas olen nyt sen otteessa niin vahvasti, että olisi jälleen hätiköityä päästää siitä irti ilman sen kummempia pitemmän kaavan seuraamuksien havainnointia.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment