Tuesday, October 19, 2010

Observaatioita-

Kerroin tuossa aikaisemmin seuraavani erään henkilön blogia ja samalla huomanneeni sen mihin tarkoituksiin tuo blogi oli oikeastaan alunperin luotukin.

Ennen kuin mennään siihen että mitä tuossa blogissa oli oikeastaan tapahtunut, niin kerrotaan vähän taustoja:

Kyseinen blogi on tosiaan tämän henkilön itsensä ylläpitämä ja se käsittelee tavalla jos toisella ihmissuhteita. Samalla hänellä on profiili eräällä toisella sivustolla, jossa hän esittelee itsestään kaikenlaisia kuvia ja muita teoksiaan. Hän on aivan avoimesti myöntänyt että tuo blogi niin kuin se sivustokin sisältöineen on vain "egon hivelemistä" varten synnytettyä, eli yksinkertaistettuna hän ilmeisesti ottaa itsestään kuvia ja piirtelee jotta ihmiset kehuisivat hänen tuotoksiaan ja muutenkin fanittaisivat häntä mahdollisimman laajasti ja jopa ehdottoman pyyteettömästi.

Aina välillä tämä henkilö julkaisee blogissaan jotain tuotoksiaan ja tälläkin kertaa oli sitten käynyt niin. Kuitenkin tämä tuotos oli poikinut sinne kommenttiosioon jonkun nimettömän henkilön pahasuisen kuittauksen, ja tämä ei ollut juurikaan miellyttänyt tätä blogin omistajaa.

Tästä seurasi sitten sellainen tapahtumakulku että a)tämä mainittu blogin omistajahenkilö kirjoitti suhteellisen analysoivan vastineen tälle nimettömälle kommentoijalle, jossa hän hyvin syvällisesti pohti saamaansa kritiikkiä sekä sitten b)hän tässä ihan äskettäin pyhitti jopa kokonaisen postauksen tämän yhden kritiikinpätkän analysoimiselle entisestään.

Nämä kaikki toimet osoittivat minulle kai lähinnä tästä henkilöstä sen ettei hän oikeastaan ollut koskaan saanut siinä määrin negatiivista palautetta julkaisuistaan kuin monet muut. Selkeästi hän oli kai laskenut sen varaan että niin kauan kun hän naisena pyörittäisi blogia ja muita oheissivustoja, jonka aiheena olisivat lähinnä hän erinäisissä "kuvissa", niin suosio olisi taattu vaikka mitä tapahtuisi. Hän nosti kuitenkin esille tämän kommentin laittaneen ihmisen anonymiteetin sillä argumentilla ettei hän varmaankaan olisi uskaltanut omalla nimellään tai edes nimimerkillä kommentoida tuota hänen tuotostaan noin ilkeästi. Minulle kuitenkin koko ajan tuli sellainen olo niistä varsin pitkistä ja seikkaperäisistä vastineista joille hän pyhitti ensiksi yhden kommentin vastauksen ja sitten jopa koko postauksen että hänen egonsa oli kärsinyt jonkinlaisen kolauksen siitä että hänen töitään ylipäätään oli arvosteltu tuolla tavalla. Sitä ennen hän oli käsittääkseni saanut hyvin vähäisiä negatiivisia kommentteja erinäisistä tuotoksistaan, ja ne vähäisetkin kommentit jotka hän oli erinäisistä lähteistä saanut oli hän sitten kuitannut aika tylysti takaisin.

Kantava teema minulle noissa hänen vastineissaan välittyi siis jonkinlaisena kritiikin saamisen puutteena ja vieläpä kyvyttömyytenä ottaa nimenomaan sitä kritiikkiä vastaan. Selkeästi häntä kismitti se että joku oli hänen tuotoksiaan tuolla tavalla aika rumasti kommentoinut ylipäätäänkään, eikä hän ollut saanut pyyteetöntä kuolausta ja hyväksyntää niin kuin monasti ennen tätä tapausta.

On tietysti vähän ikävää varmaan saada anonyymejä kommentteja, mutta se täytyy kestää jos meinaa pitää bloginsa kommenttiosion myös rekisteröitymättömien käytössä. Lisäksi tulee muistaa että internet on oikeastaan se viimeinen paikka missä sitä pyyteetöntä positiivista palautetta ja hyväksyntää voi saada mikäli altistaa itsensä sen käyttäjien armoille ja varsinkin "fyysisten apujensa" esittelyn kautta.

Lisäksi oman mausteensa tähän soppaan tuo ja toi se että täällä hänen toisella sivustollaan nainen totesi että hän laittoi kuulemma suosikkeihinsa vain sellaisia töitä jotka olivat hänen mielestään parempia kuin hänen itsensä tekemät. Eli kyllä siinä jonkinlaista omanarvonsa tuntemista ja pientä ylpeyttä muitakin kohtaan taisi olla mukana hänen käyttäytymisessään näin niin kuin nettikansan parissa, vaikka hän ei myönnäkään egonsa kärsineen kolhua jos toistakin tällaisen anononyymin hyökkäyksen jäljiltä.

Minusta kuitenkaan ei tuntunut että ne anonyymit kommentit olivat itsessään se ongelma, vaan kaiketi häntä otti päähän että a)joku ylipäätään uskalsi kommentoida hänen tekosiaan negatiivisesti sekä b) että se tehtiin siten anonyymisti ettei hän itse kyennyt vastaamaan samalla mitalla takaisin. Olen muutenkin kiinnittänyt huomiota siihen että niissä vähäisissä negatiivisissa palautteissa joita hän on saanut, niin vastaisku on toteutunut sillä että hän on haukkunut kyseisen tyypin ulkonäköä tai muuten vaan fyysisiä ominaisuuksia.

Lisäksi täytyy todeta että tällä henkilöllä on usein ollut siellä kommenttiosioissaan sitten ongelmia vastata niiden kommentteihin jotka ovat jotenkin kritisoineet hänen esittämiään mielipiteitä tai sitä tapaa miten hän niitä mielipiteitään esittää. Oikeastaan hän on jättänyt toisinaan kokonaan vastaamatta näihin viesteihin, joka jo sinänsä osoittaa että hänellä on taipumusta sellaiseen "mä olen tätä mieltä eikä muita vaihtoehtoja voi ollakaan"-tyylin ajatteluun.

Oikeastaan tämä tällainen on suurempana kokemuksena varsin mielenkiintoinen ilmiö nykyaikana globaalin internetin levittäytyessä ihan kaikkialle ja kaikkialla elämissämme. Nimittäin tässäkin on pohjimmiltaan kyse huomion hakemisesta nettimaailman kautta, sillä useat tällaisia metodeja hyödyntävät ihmiset eivät välttämättä todellakaan kykenisi moiseen sitten oikean maailman puolella, mutta toki internetin ihmeellisessä maailmassa se onnistuu helpostikin vain muutaman napin painalluksella jonkun sopivan yhteisön tai vastaavan kautta.

Niitä omia kuningaskuntia, pilvilinnoja ja diivailuja siis luodaan nettiin nimenomaan siksi koska aivan häviävän pieni porukka todella kykenee siihen tosielämän puolella siinä määrin missä joku ns. "nobody" oikealla asenteella kykenee moiseen netin välityksellä. Netissä se kuitenkin näyttää olevan helppoa ja helpompaa monelle luoda tällaisia illuusioita ja egon kohotukseen tähtääviä projekteja, mutta siinä sivussa saatetaan rankastikin värittää omaan antiaan ja lähtökohtiaan suosion tai kiinnostuksen takaamiseksi.

En aina oikein aivan ymmärrä tällaisia ihmisiä jotka kuvittelevat mukamas egon kohottamisensa olevan mahdollista loputtomasti varsinkin jos siitä projektista tekee noinkin läpinäkyvää ja julkista. Kriitikot ovat yleensä aina ihan kulman takana odottamassa, eikä nyt ainakaan tuolla asenteella ja ulosannilla oikein muuhun lopputulokseen päästä kuin siihen mitä nytkin tapahtui.

No comments: