Joulunjälkeistä elämää (osa 2)

No tämä vuosi alkaakin sitten olemaan tässä.

Melkoinen antikliimaksi kyllä tämä päivä tälle vuodelle. Oltiin töissä ja sekoiltiin taas kaikenlaista aikalailla asioihin liittymätöntä, mutta sainpa sentään avattua henkilökohtaisemman dialogin erään henkilöstöpäällikön kanssa kenties tulevaisuudessa tapahtuvien muutosten varmistamiseksi. Voi ainakin yrittää turvata asemaansa tässä vaiheessa, vaikka se ei nyt mitään ehkä tulekaan muuttamaan. Kokeiltava kumminkin on.

En ehtinyt oikeastaan mihinkään alennusmyynteihinkään. Joulukin meni aikalailla ohitse myöskin, mutta työtehtävät ovat tulleet oikein tutuiksi. Samoin voisi kai sanoa että väkisinkin Helsinki on tullut myöskin yhtä tutuksi, enkä suoraan sanottuna ollenkaan sano ettäkö se olisi huono juttu. Vastareaktiona kuitenkin kahviaddiktioni on herännyt eloon kahta kauheammin, enkä nykyään pääse mitenkään käyntiin ilman kahviannosta tai siis lähinnä annoksia. Tämä addiktio on siis räjähtänyt käsiin eikä loppua näy, tosin itse taidan olla näine addiktioineni siitä pienimmästä päästä kun kumminkin toisaalta asiahan on niin että monet elleivät kaikki työtoverini melkein polta tupakkaa ja/tai juo kahvia.

Aika erikoista että tämäkin pieni pohdiskelu alkaa nyt sitten olemaan tämän vuoden viimeinen postaus. Ei kai päästä vielä tuhanteen postaukseen nyt sitten kumminkaan, mutta ennen pitkää kyllä tämän vuoden puolella varmaan siihenkin sitten edetään. Olen kyllä miettinyt moneen kertaan tämän blogin aiheita tai siis lähinnä uusia aiheita, ja kyllä niitä varmaan tuleekin puheeksi sitten vuoden kuluessa.

En tiedä että kuluiko tämä vuosi liian nopeasti vai liian hitaasti. En osaa päättää myöskään että oliko tämä enemmän hyödyllinen kuin hyödytön vuosi. Tuntuu tämä kuitenkin hyödyllisemmältä kuin viime vuosi, mutta samalla tuntuu että muutama asia joka tänä vuonna hoidettiin myöhässä kuntoon olisi pitänyt korjata jo paljonkin aiemmin. Kirottu olkoon ilmeisen ikuinen jälkijunassa kulkemiseni tiettyjen asioiden osalta.

En osaa sanoa vielä että mitkä asiat tulevat olemaan aiheina vuoden 2011 postauksessa, mutta sanotaan näin että yritän välttää niin työasioista kuin inhorealistisen Helsingin kuvaamiseni työstämistä. Jutellaan jostain muusta kivasta.

Lopuksi pakko kuitata vuosi Big Countryn biisin "East of Eden" sanoituksilla:

"Some days I just don't worry
I let it pour through me
Some days I walk into
The very depths of me
So I wait out here to the east of eden"

Joulunjälkeistä elämää (osa 1)

Sillä aikaa kun kaikki ihanat kullannuput käyvät ostamassa halpoja kodinkoneita esim. Anttilan alennusmyynneistä vilkkuvaloilla varustetuilla vöillään sekä muuten vaan viettävät rakkaimpiensa kanssa joulua niin "yours truly" eli allekirjoittanut käy töissä. Virastothan eivät nimittäin ole kiinni näin(näkään) aikoina.

Metroasemilla on aina jostain kumman syystä kylmä, vaikka(!) ne sijaitsevatkin maan alaisissa onkaloissa (useimmiten) Helsingin alapuolella. Eilen töistä palatessani sain osallistua vastentahtoisesti humalaisten rikollisten puhelinkeskustelun salakuunteluun Metrossa, kun nämä kaksi pahista soittelivat tappouhkauksia jollekin kaverilleen muistaakseni Vuosaaressa. Sikäli kyllä näki että nuo kaksi eivät olleet ehkä niitä kaikkein pahimpia tai siis fiksuimpia konnia kun kailottivat koko vaunulle tappavansa jonkun hepun jossain Kannelmäessä varmaan. Noustessani pois Metrosta mietin että lukisinkohan töissä tai ehkäpä kotona vähän tuonnempana taas jostain rikollisten välienselvittelystä jossain lähiöissä ihan lähipäivinä.

Mietin tänään että olisi kivaa jos Huey Lewis and The News tulisi joskus Suomeenkin. Tuskinpa he tosin tulevat, koska jo Jenkkilän osavaltioissa riittää kyllä aika rutkasti kierrettävää.

Niin joo, huomenna on sitten uudenvuoden aatto. Silloinkin olen luonnollisesti töissä, joka kirvoitti eräältä työkaveriltani varsin vaivaantuneen ilmeen kun hän sanoi että taidan istua toisinaan aika paljonkin työpaikallani ja minun oli pakko todeta että olen varmasti nyt sitten jonkinlainen työnarkomaani tai jotain tuon lausunnon perusteella. Ilme hänellä todellakin oli kuin olisin ollut jonkinlainen hänen lastenlapsensa syönyt limainen suohirviö. Toki en voi ymmärtää että miksi joku tekisi työnarkomaniasta moisen haloon, sillä vaikka sellainen olisinkin, niin ei kyllä ole mahdollista ettäkö olisin senkään talon ainoa.

Kieltämättä on todettava että tilanteen ollessa näin epäsäännöllinen niin en tiedä että tuleeko mitään virallista vuoden 2010 hautajaisiin liittyvää postausta. Saattaa kyllä tullakin, vaikkakin on todettava Frank Sinatran sanoin että kaikesta koetusta ja nähdystä huolimatta "it was a very good year". Tänä vuonna monet perusasiat palautuivat kuntoon ja muutamastakin asiasta on vihdoinkin päästy ylitse sekä vanhoja ystävyyssuhteita luotu uudelleen.

En osaa sanoa mikä on uudemman vuoden lupaukseni, mutta kenties se liittyy jotenkin saman mission jatkamiseen jota olen toteuttanut tänäkin vuonna. Jää nähtäväksi miten prioriteetit muuttuvat.. jos muuttuvat.

Reach out and touch me

No nyt taas tämän Joulun livettyä ohitseni niin kuin meluavia sekä humalaisia turisteja täynnä oleva Helsinki-Tukholman lautta on kai aika todeta että hiukan vähemmän henkisesti koetteleva tämä nyt olisi kumminkin voinut olla. Tavallaan oli kyllä aika hiljaista, mutta sitten kun ei ollut, niin ei tosiaankaan ollut.

Kunnon lumimyrskyt taas alkaneet. Kaikkialla on lunta ja kiva tuuli kuljettaa kaiken jäljellä olevan lumen sekä vähän uuttakin päälle keskelle vaikka mitä. Eilen yritin käydä lenkilläkin, mutta tie oli vaan niin tukossa kaikesta lumesta että päädyin juoksemaan paikoitellen jopa ajoradalla. Onneksi kuitenkin oli niin hiljaista siihen aikaan että vastaan ei tullut kuin keskellä yötä täysillä pillejään ujelluttava ambulanssi sekä ilmeisesti joku taksi. Huomaan kuitenkin väistämättä että säätilat ja mielenalani ovat suoraan verrainnollisia keskenään, eli yksinkertaistettuna aurinkoisina päivinä olen itsekin vähän niin kuin se kikatteleva Teletappien vauva-aurinko ja sitten kun kelit ovat juuri tätä luokkaa, niin minä voisin olla vaikka joku karvainen Muumien mörkö mielialalääkityksellä varustettuna.

Yritin tässä täytellä tällaista työkykyä mittavaa kyselyä. Siitä ei oikein ole tahtonut tulla mitään ja se pohjimmiltaan kaiketi johtuu siitä että se on vapaaehtoinen. Minulla on kieltämättä vasta niin vähän kokemusta noista töistä ettäkö voisin sanoa mitään työkyvystäni tai pitkäaikaisesta jaksamisesta ylipäätään. Tästä johtuen olen pistänyt kaikki vastaukseni positiivisesti yläkanttiin, joka kyllä saattaa myös indikoida tuota kyselyä seuloville tahoille että syy miksi toimin noin johtuu juuri siitä että valehtelen pitääkseni työpaikkani tai muuten vaan nenäni ulkona ikävistä seurauksista jos väittäisin että työuupumusta mukamas olisi havaittavissa. No, sitä nyt ei todellakaan ole havaittavissa, vaikka totuus onkin että olen työskennellyt tässä jutussa aivan liian vähän aikaa tietääkseni asiasta tarpeeksi.

Luin myös että jotkut firmat tai tahot ylipäätään tsekkaavat potentiaalisten työntekijöidensä tietoja Facebookista. He siis nuuskivat jos löytävät tyypin Facebook-profiilin tai jotain vastaavaa, sekä sitten sieltä löytyneen tiedon perusteella tutkivat ja samalla päättävät että kantsiiko sitä ihmistä palkata. En tiedä kuinka yleistä tällainen on Suomessa, mutta muistaakseni Briteissä oli ainakin tapaus missä naispuolinen työntekijä haukkui pomoaan rankoin sanankääntein Facebookissa ja yhtäkkiä pomo vaan ilmaantui kommentoimaan hänen postaustaan tyylillä "KIITTI JA MOI EI TARTTE TULLA MAANANTAINA TÖIHIN SENKIN PELLE".

Totta kai tuossa nyt oli syytä niin tekijällä kuin kohteellakin. On kuitenkin pelottavaa kuinka helposti ja ajattelemattomasti ihmiset hyödyntävät tuota Facebookiaan. Tällä kertaa täytyy siis kiittää itseään siitä etten ole siellä, vaikka kerran tässä taannoin teinkin vavahduttavan sosiaalisen kokeen sen tiimoilta että kuinka monta tapaamaani ihmistä kykenin löytämään Facebookista. Löysin sieltä jopa erään lääkärin jonka luona vierailin ihan niiden terveydenhuollollisten asioiden tiimoilta.

Facebook voi nimenomaan olla parhaimmillaan sosiaalisen verkostoitumisen uusi sukupolvi taikka sitten katala sosiaalinen joukkotuhoase, jota ei epäröidä (joskus huomaamattakin) käyttää puolin eikä toisinkaan mikäli se helpottaa omien päämäärien saavuttamista tai jopa omien työntekijöiden kontrollointia mahdollisimman tiukasti.

Hajottavaa Paypal-sekoilua

Vietin ja vietän tämän päivän yrittäen saada Paypalistä avaamaani tiliä toimimaan. Se on osoittanut hermoja raastavaksi koettelemukseksi, jossa ei ole säästelty tai siis säästytty vereltä, hielta ja kyyneliltäkin.

Harvinaisen vaikeaa kyllä tämä Paypalin käyttö tai siis sen käyttökuntoon laitto ihan näin alussa. Täytyy varmaan harkita jotain toista korttiakin pankilta, sillä nyt juuri yritin siirtä Paypal-tililleni rahaa omalta pankkitililtäni, enkä tiedä kuin vasta muutaman päivän päästä että sainko ne rahat vaiko enkö. Huisin jännittävää tämä odottaminen, etenkin jos ne rahat nyt menivät jonkun paljasvarpaisen Cayman-saarien ja Titica-järven väliä seilaavan suurpankkiirin tilille.

Täytyy yrittää tulevalla viikolla ratkaista tätä ongelmaa mikäli rahoja ei näy. Sitten onkin harvinaisen tuskallista yrittää selvittää että mihin ne rahat menivät, vaikka periaatteessa kaikki menikin ihan oikein.. kai. Täytyypä kuitenkin ilmoittaa että Aktia pankkina on aika vaikeahko yhteistyökumppani ainakin tähänastisten kokemusten perustella Paypalin kanssa, joten avatkaa hei kaikki hyvät ihmiset tilinne joko Nordeassa, Osuuspankissa tai jossain muussa fiksussa pankissa. Tai no, pankit ovat aina ja iänkaikkisesti oman etunsa tavoittelijoita ihan kaikessa toiminassaan, mutta toiset pankit skulaavat Paypalin kanssa paremmin kuin toiset mikäli tätä kontekstia ajatellaan.

Muuten niin luin erään hauskan haastattelun netistä, jossa eräs Loviisalainen kuuluisuus eli siis "julkkis" kertoi että hänen kotikaupungissaan joku mies oli jokin aika sitten eräänä jouluna päättänyt kaataa kaupungin torilla tai muuten vaan keskustassa sijainneen ison joulukuuseen, sillä hän oli yksikantaisesti päättänyt ettei joulua tule edes juhlia. Voisin kuvitella samankaltaista toimintaa tapahtuvan myös niin S-nimissä kunnassa kuin P-kunnassa.. eikun siis kaupungissa.

Niin muuten, tulikin mieleen että sitä Ior Bockin lupaamaa "Julbisseä" ei olekaan näkynyt. Hänenhän piti olla joku paikallinen versio joulupukista vai oliko se nyt tontusta. En enää muista aivan tarkalleen asioiden laitaa, mutta veikkaan kyllä että kaikesta hänen hyväntahtoisuudestaankin huolimatta ne seudun tasan varmat julbisset taitavat sittenkin löytyä ihan vaan lähimmän elintarvikekaupan hyllyiltä.

Joulu mallia 2010

Joulua.

Jäi sitten menemättä kokonaan sinne hoitamaan yhtä asiaa eilisen jäljiltä Helsingin osalta. Se nyt kuitenkin jää "hoitumaan" tuohon seuraavalle viikolle, mutta silloinhan sitä aikaa sitten onkin ihan varmasti.

Tuntuu varsin kuninkaalliselta kyllä saada nyt tämä perjantai vapaaksi sekä sitten olla viikonloppukin ilman töitä. Tähänhän voisi vaikka tottua, vaikka sekin on toisaalta vähän epätodennäköistä tulevaisuudessa. Mihinkään liian hyvään järjestelyyn ei kannata tottua, vaikka kieltämättä se onkin paljon houkuttelevampaa kuin se että antaisi asioiden vain olla.

Katselin eilen sellaista elokuvaa kuin Juno, joka kertoi piikikkään sarkastisen nuoren naisen yllätyksellisestä raskaudesta. Lapsen isä oli vähintään yhtä nuori juoksija, joka oli muuten vaan ihan pihalla koko ajan. Elokuvana se oli ehkä hiukan keskitasoa parempi, vaikka siinä oksennettiinkin useita kertoja samean sinistä juomaa jonkun hautausuurnaan. Ymmärrän ja tiedostan kuitenkin tätä nuorta naista esittäneen näyttelijän karisman sekä potentiaalin jo tuonkin roolituksen perusteella. Elokuvassa oli myös ihan mieleenpainuva Hampurilaispuhelin, joka oli siis hampurilaisen olomuodossa oleva puhelin.. se avattiin toki keskeltä ja näppäimistö oli sitten toisella puolella ja luuri toisella. Kätevää.

Muuten niin täällä on kyllä nyt ollut aika rauhallista. Eilen kyllä tosin sattui sellainen juttu, että Vantaalla sijainnut Hong Kong-tavaratalo paloi maan tasalle, eikä se suinkaan ole kooltaan mikään erityisen pieni. Helsinkiin levisi siitä savua.

Aika ikävää sinänsä kun se paloi. Olen käynyt siellä muutamia kertoja, vaikka ei siellä mitään itseäni kiinnostavaa juuri olekaan. Toki niin on todettava että muistelin sitä tuossa juuri eräskin päivä yhden ostoksen ansiosta, joten siinä mielessä haikeahko muisto siitä kumminkin jäänee epämääräisen "kuluttajan" muistisopukoissa.

Tämä Joulu on kumminkin sujunut ihan mukavasti ja kerrankin positiivisella asenteella. Toki ehkäpä se johtuu nyt siitä että on niin paljon muutakin tekemistä kuin vaan sen Joulun johdosta surkuttelua, että tämä vähän niin kuin vilahtaa ohitse huomaamattakin.

Mutta niin, lisää juttua sitten kunhan kerkeää.

Toivotan hyvää joulua kaikille niille jotka tätä blogia lukevat tai sattuvat lukemaan mikäli en ole niin saanut jo tehdä mahdollisimman monelle tämän bloginkin ulkopuolella.

It is Christmas, right?

Synttäribaklavaa (lähi-idästä peräisin oleva leivonnainen) sekä juomaksi käypää samoilta seuduilta peräisin olevaa kardemummalla maustettua kahvia Helsingissä. Grattis pä tjugofemtonde födelsedagen.

Sain parit asiaankuuluvat tekstiviestit sekä sitten pahin huomionosoitus tuli ehkä roskapostilaatikkooni, jossa odotti jotain epämääräisten kauppaketjujen laatimia "ONNEKSI OLKOON SULLE SAAT ILMAISET POSTIKULUT"-hömppää. Tämän ohella sain vihdoinkin kulkukorttini, mutta Microsoft Excel-käyttäjätunnukseni eivät olleet saapuneet, joten nyt sitten en voi tarkistella sähköpostejani vaikka se kuuluu osaan tuota työtä että niin tehdään.

Huomenna tulee kylmää taasen ja pitää lähteä töiden jälkeen ajelemaan Metrolla vielä viemään yhtä juttua yhteen paikkaan. Tämä on eräs palvelus eräille sukulaisille, jotka päättivät että juuri nyt joulun kynnyksellä on syytä delegoida "kaksi kärpästä yhdellä iskulla"-tyylinen jakokeikka minulle. Täytypä tulostaa Google mapsista joku ohje, jotta tietää että minne mennä sielläpäin Helsinkiä.

Tänään palaillessani kotia kohti Metrolla silmieni eteen osui varsin mielenkiintoinen ja yllättävän positiivinen "jouluyllätyskeskustelu".

Huomioin että asemalta X ilmaantui kyytiin kolme hiukan "rääsyisempää" herrasmiestä, joista kaksi jäi pois edellisellä asemalla ja nyt sitten kolmas jäi vielä kyytiin. Koska metro oli iltapäivän ruuhka-aikainen, niin tuon tyypin viereen tuli sitten joku vanhempi nainen seisomaan ison matkalaukun kanssa. Malli taisi olla Samsoniten, joka onkin muuten näin sivuhuomautuksena todella kestävä ja tyylikäs ihan yleisestikin näin laukkuvaihtoehtona.

Tämä herrasmies sitten aloitti puhelemaan naisen kanssa ja kysyi että painoiko laukku kenties liikaa. Nainen kieltämättä myönsi sen painavan, jonka jälkeen mies lupautui kantamaan sen ulos metrosta "aidossa joulun hengessä".

Nainen tokaisi takaisin että hänkin toivoisi että vanhoja eläkeläisiä autettaisiin aidossa joulun hengessä useamminkin. Tähän tämä "laitapuolinen" herrasmies sitten totesi, että "perkele sä mikään vanha ole".

Nainen sitten kysyi että mitä hän sillä tarkoitti, jonka jälkeen tyyppi repäisi mehevällä naurulla varustetun vitsin siitä kuinka sitten vasta ihminen on vanha kun kynttilät maksavat hänen syntymäpäiväkakussaan enemmän kuin kakku itse. Kieltämättä tässä vaiheessa repesin täydellisesti, mutta nämä kaksi persoonaa taisivat olla sen verran kohteliaita pääkaupunkiseudun asukkeja, että eivät antaneet hillitsemättömän maalaistollon rikkoa jo aiemmin noudatetun etiketin luomaa idylliä joukkoliikennevälineessä reagoimalla tähän huonokäytöksiseen "repeämiseen" liian avoimesti.

Tänään oli muuten kuulemma vuoden pimein päivä. Näin luki jossakin lehdessä minkä luin tänään. Se sattuikin sitten olemaan muuten sopivasti synttäripäiväni, joten sehän sopii oikein hyvin kuvaan. Kieltämättä aika työntäyteinen päivähän tämä oli, eikä tästä synttäristä tehty nytkään mitään numeroa sen kummemmin. En kyllä maininnut töissäkään että minulla oli synttärit, sillä olen vasta aloittanut siellä eikä se olisi kovin soveliasta vielä tässä vaiheessa toitottaa sellaisia asioita.

Yritän huomenna tai viim. perjantaina kirjoittaa lisää, sillä todennäköisyydet ovat isot sen suhteen että tulen aika myöhään kotiin tuo sukulaiskeikan johdosta huomenna.

"Duunin jälkeen jälkiduunia"

Juttelin tänään jonkun postituspuolen nuoren blondin kanssa. Hän ei ollut ollenkaan ylimielinen, paskamainen tai tylsäkään. Hän oli kaiketi Helsingistä.

Kaikenlaista muutakin ollut tänään. Nyt vasta työ on alkanut konkretisoitumaan sitten kunnolla, eli kiire on ollut. Lisäksi sain tietää että eräs tyyppi joka on periaatteessa esimieheni lähtee Thaimaahan lomalle Joulun jälkeen, jonka jälkeen "homma on hanskassani".

Kiva kun asioista tiedotetaan ajoissa. Kuulemma joku kolmaskin on tulossa paikalle, mutten tiedä että milloin. Huhutaan hänen olevan yhä kipeä, mutta kaipa hän ennen pitkää saapuu paikalle.

Kävin tänään eräänlaisessa "orientaalisessa ruokakaupassa" töiden jälkeen. Huomasin sen jo oikeastaan eilen, mutta en sitten jaksanut käydä siellä pahemmin kun kotiin meneminen kiinnosti enemmän.

Paljon prikulleen samoja "eksoottisia elintarvikkeita" tuo puoti sisälsi kuin Ruotsissakin näkemissäni paikoissa. Ostin kyseisestä kaupasta muutaman pullon jotain Chili-kastiketta, joka kyllä osoittautui todella hyväksi ja ennen kaikkea oikeasti tuliseksi. Valitettavasti kuitenkin nuo elintarvikkeet olivat aika kalliita, ja kun nyt ollaan Helsingissä, niin jos oikeasti haluaisin a)kalliita sekä b)korkealaatuisen eksoottisia elintarvikkeita, niin menisin varmaan Stockmanille. Sieltä niitä nimittäin ainakin saa.

Hauska juttu että tulee useasti ostettua jotain epämääräisiä maustekastikkeita sun muita "smaktillsats"-kamaa. Muistan että Fight Clubissakin tämä "Jack" omasi kämpässään ja siis lähinnä jääkapissaan valtavan kokoelman erinäisiä maustekastikkeita sen palaessa maan tasalle hänen kaksoispersoonansa, eli Tyler Durdenin toimesta.

Joskus tuntuu että itsellänikin on jonkinlainen Tyler tuolla jossain. Ehkäpä onkin vain ajan kysymys milloin ryhdyn organisoimaan kotikulmillani Fight Clubeja ja lopuksi voin alkaa suunnittelemaan toimistoissa lojuvien tyhjäntoimittajien vallankumousta ja rikosaaltoa samaan tapaan kuin T. Durdenkin.

Not in Kansas anymore-

Helsinki hukkuu lumeen.

Lähdin vähän liian aikaisin tänään aamulla duuniin päin. Sain sitten odotella melkein tunnin ulkosalla kun kaikki muut olivat päättäneet tulla vasta lähemmäs kahdeksaa paikalle. Ymmärrän tämän kyllä, mutta minusta oli vähän ikävää kun toimistotiloissa näkyi siivooja askareidensa ääressä ja olisi ollut kivaa jos hän olisi reagoinut vaikkapa siten että olisi ilmaantunut avaamaan oven. En ole saanut kulkukorttia vielä, mutta kaipa se sitten ennen pitkää minullekin myönnetään.

Muuten niin työpäivä oli äärimmäisen seesteinen. Onneksi kuitenkin virastotyöajat 8.00-16.00 ovat ihan inhimillinen aikataulu, mutta se onkin sitten taas toinen asia että kuinka nopeasti pystyy poistumaan Helsingistä itäväylää pitkin tällaisen lumimyräkän ja muutenkin jo perinteiksi muodostuneiden iltapäivä- ja iltaruuhkien johdosta. On kai siis tarpeetonta todeta että vietin monen monta tovia sitten ruuhkan keskellä odotellen että pitkä punaisten perävalojen letka kiemurteli niin kuin verisuonimainen käärme hiljakseen eteenpäin.

Jotenkin kyllä taas tuntuu että tämäkin Joulu menee jotenkin taas niin ohitse. Itseasiassa synttäritkin menevät aikalailla ohitseni, sillä niihin on nyt aikaa vain muutama päivä. En ole kuitenkaan ajatellut nyt kumpaakaan "merkkipäivää" sinänsä tällä kertaa, vaan annan niiden humahtaa ohitse paremman tekemisen ilmaannuttua horisonttiin.

Tänään toimistolla jossa itsekin nyt periaatteessa työskentelen oli muutama asiakas joista yksi heistä vietti virkailijoiden luona noin puolitoista tuntia. Laskeskelin hänen myyntipuheitaan salakorvalla kuunnellen että äijä vietti jaaritellen tälle naisvirkailijalle ainakin sen varttitunnin, jonka aikana hän käsitteli työllistymishistoriaansa, Keravalla sijaitsevaa "kakkosmökkiään" ja koko höpötys huipentui sitten siihen että tuo äijä yritti kysellä tätä vastaanottovirkailijaa treffeille hienovaraisesti vihjaillen että "hänellä oli vielä jotain muutakin annettavaa".

Voisin hyvin kuvitella että tuo mies on saanut naisia jos toisiakin nuorempana jostain hiukan kevytkenkäisimpien naisyksilöiden suosimista paikoista tuollaisella turhanpäiväisellä kosiskelulla. Onhan tuo tietysti ihan kivaa sinänsä sen puoleen että hän jaksoi yrittää, mutta tavallaan olin havaitsevinani että kenties tuon sharmin takana paistoi pikemminkin vieno ripaus suurkaupunki-idyllin takana piilevää urbaania yksinäisyyden luomaa epätoivoa. Hetken mietinkin että olisinko itsekin hänen ikäisenään jonkinlainen konttoreita kiertävä ja naisvirkailijoita nauratteleva vanha pappa, joka kehuisi omistavansa Keravalaisia kesämökkejä sekä omaavansa muutenkin paljon tarjottavaa toimistojen naissukupolvelle.

On valitettavaa myöskin todeta kuinka paljon yksityisasioita kuulekaan tuolla työskennellessään. Toisin sanoen ainakin tämän toistaiseksi lyhyen työhistorian aikana toimistotädit ovat paljastuneet hyvinkin tiivisti juorukelloiksi, jotka näyttävät puhuvan ihan kenenkä tahansa asioista ihan kenelle vaan työpiirinsä sisällä. Siinä mielessä siis monen televisiosarjan luomat stereotypiat pitävät paikkansa.

Huomenna on 21. päivä. Tullessani töistä on kiva ajatella että en käy täällä kuin nukkumassa, sillä 22. päivä on syntymäpäiväni ja tiedän senkin päivän ajan olevani kuin hukkuneena Helsingin kasvottomaan ihmisvilinään ilman sen kummempaa tarkoitusta kuin kai tähänkään asti.

- En storstadsidyll har också sina baksidor.

Weak acts

Eräs asia joka tulee kyllä ottaa huomioon Helsinkiin pyrittäessä etenkin aamuisin ja iltapäivisin ovat nuo ruuhkat.

Itäväylällä kiemurtelee tusinoittain ja taas tusinoittain autovanoja käärmemäisesti tarkoin kellonajoin päivittäin ja etenkin viikonloppua lähestyttäessä. Näissä kaikenkokoisissa autoletkoissa matkustelee vaikka minkälaista työmatkustajaa kohti Helsingin keskustaa, eli pimeyden sydäntä, jonne kaikki kuitenkin varsin vastahakoisesti haluavat lähteä jokainen aamu ja poistua kiirellä joka iltapäivä.

Nämä ruuhkat tulee nyt ottaa huomioon. Torstaina en ollut kovin tyytyväinen tulokseen, vaan olin suoraan sanottuna kokeiluni pohjalta melko myöhässä. Teki aikalailla tiukkaa ehtiä Pasilaan ajoissa, enkä olisi varmaan ehtinytkään kymmeneksi ellen olisi juossut Leppävaaran A-junaan pää kolmantena jalkana.

Kaikille uusille työntekijöille tehdään "töihintulotarkastus", jonka ensimmäinen osa tuli hoideltua viime viikolla. Kyse oli vain verikokeista kahden putkilollisen verran, mutta olin itse valmistautunut myös siihen "keltaisen nesteen" vaatimaan testiin. Oli hiukan noloa huomata sitten siellä itse paikan päällä että minun ei tarvinnut suinkaan kusta mihinkään purkkeihin, vaan verenluovutus riitti. Nolotti kieltämättä hieman kun painoin kotoa rakko täynnä kohti Helsinkiä odottaen vähän kaikenlaista sellaista mitä ei koskaan tapahtunutkaan.

Töihintulotarkastuksen toinen osio on vielä tekemättä. En suoraan sanottuna tiedä miten aion sen hoitaa, mutta "pomo" on todennut että se on tehtävä seuraavan neljän kuukauden sisällä maksimissaan. En vain nyt oikein tunnu saavan mitään järkevää aikaa varatuksi tuolle jollekin sairaanhoitohenkilölle joka siitä toisesta osasta vastaa, eikä ajanvarauskaan oikein toiminut halutulla tavalla.

Minun käskettiin mennä Ruoholahteen, vaikka koko ajan olinkin elänyt siinä käsityksessä että se voitaisiin tehdä tuolla Pasilassa kun siellä olin vertanikin luovuttamassa. Oikeastaan ei olisi pitänyt edes soittaa tuohon uuteen ajanvarausnumeroon, sillä siellä tuntui olevan joku aivan täysin mistään mitään tietämätön naisihminen, joka vain kylmästi käski minun mennä jonnekin Vantaalle tai sitten sinne Ruoholahteen mikäli halusin tämän homman hoitaa.

Nuo töihintulotarkastukset ovat ihan rutiininomaisia ja kuuluvat kuulemma nykyään ihan joka alalle. Ymmärrän kyllä niiden tarkoituksen, mutta sitä en ymmärrä että kun yritän varata niihin aikoja niin siellä toisessa päässä on joku joka ei tiedä mistään mitään. Hän lupasi että joku asiasta tietävä soittaa maanantaina, mutta aika jolloin hän lupasi soittaa on kyllä vähän ikävä muutaman aspektin johdosta, eli toisin sanoen puhelimeen vastaaminen voi tuottaa hiukan ongelmia.

Sain kyllä sieltä mukaani jotain monisteita, joita pitäisi alkaa täyttelemään. Täytinkin kotona jo niistä yhden, mutta toinen olisi vielä jäljellä ja muutenkin ne kysymykset ovat aika rasittavia.

No, jos hän nyt todella soittaa siihen aikaan milloin lupasi ja joku siitä sitten huomauttaa työpaikalla, niin aion vedota siihen että se on 100% work-related puhelu ja se on pakko hoitaa tai pomot suuttuvat.

Company policy, man

Kieltämättä hiukan blogin päivitystahti on kärsinyt viimeaikaisten tapahtumien johdosta. Tälle ei nyt kuitenkaan voine mitään, koska tässä on nyt ollut taas tuhat ja yksi juttua joita on pitänyt järjestellä ja edelleen kai pitääkin.

Mielenkiintoista että kaiken tämän epämääräisyyden jälkeen olen nyt sitten päätynyt Helsinkiin tällä tavalla kytkettynä. En olisi tätä aivan odottanut, mutta toisaalta kun taas ajattelee että koko ajanhan sinne on täältä yritetty tämän asian tiimoilta suuntautua, niin ei kai hirveästi tarvitse sitten ihmetellä jos lopputulos onkin tällä tavalla yllättävän positiivinen.

Loppuvuosi tulee kyllä olemaan aika työntäyteinen. Parasta tässä tosiaan taitaa olla se että en voi hyvällä tavallakaan enää sanoa tämän jälkeen ettäkö Helsinki olisi muka tuntematon paikka. Pidän kuitenkin tätä kaikkea edelleen varsin omituisena, mutta eipä se nyt toisaalta haittaakaan kun pääasia että "onkiessä saa kalaa", eller hur?

Muuten niin olen yrittänyt katsella tuota seitsemään Samuraita loppuun. Kieltämättä vielä taitaa olla jokunen tunti tai sinnepäin jäljellä, mutta kunhan se on katsottu loppuun niin se on sitten katsottu loppuun?

Yritetään vielä viikonloppuna kirjoitella postauksia jos ehditään, sillä maanantaina ei sitten taas tasan keritäkään.

Lisää Helsingistä

Alkaa kyllä ottamaan päähän tämä jatkuva ravaaminen Helsingissä.

Eipä silti, näillä näkymin sitä tulee nyt sitten ehkä olemaan luvassa aika paljon muutenkin. Toisaalta onhan se ihan hyväkin, mutta sanotaan näin että eräiden ulkopuolisten tahojen joustamattomuuden ja täydellisen organisaatiokyvyn puutteen vuoksi tässä tilanteessa nyt sitten ollaan. Kiitos yksityiselle sektorille.

Täytyy kirjoitella näistä asioista vähän enemmän kenties ehkä jopa huomisen jälkeen.

Nyt kuitenkin jutellaan jostain vähän kevyemmästä:

On tullut nimittäin eilen katseltua muutamia elokuvia. Ensimmäisenä katselin tuon elokuvan "Dead Snow", joka on alkuperäiskielellä "Død snø". Kyseessä on Norjalainen natsizomppareita sisältävä pläjäys, joka on oikeasti aika hemmetinkin hyvä.

Ensinnäkin tämä teos tarjosi raikkaan tuulahduksen valkokankaalle siinä mielessä että se oli Norjalainen. Voisin luetella hyvinkin paljon Ruotsalaisia ja ehkäpä jopa Tanskalaisiakin elokuvia, mutta Norjalaiset eivät oikein muistissani ainakaan elokuvillaan loista.

Joka tapauksessa tämä oli aika hauska elokuva, paitsi että sen ulkohuussissa tapahtunut seksikohtaus sinällään ällötti minua ihan oikeasti vain lähinnä sen itsensä takia. Olen kuitenkin aika varma että sellaisiakin nuoria naisia ihan varmana löytyy joille maistuu seksi ulkohuussissa zompparien tuijottaessa jostain kolosta himoissaan.

Ryhdyin myös yöllä katselemaan tuota Akira Kurosawan Seitsemään Samuraita. En tajunnut sen olevan yli kolmea tuntia pitkä syväluotaavan itämainen Samurai-kertomus, vaan oletin tuon klassikon päätyvän ns. "pakettiin" korkeintaan muutamassa tunnissa. En ole siis jaksanut katsoa sitä loppuun, mutta saa nyt nähdä että milloin minulla on oikeastaan aikaa ruveta sitä katselemaankaan.

Täälläpäin on sadellut myös paljon lunta. Siinä määrin täällä on sadellut paljon lunta, että sitä on ihan joka paikassa ja paljon kolareitakin on sattunut. Tuossa muutama päivä sitten päädyin vai pitäisikö sanoa että "päädyimme" erään kolaripaikan läheisyyteen, ja se olikin muuten sikäli historiallinen tapahtuma että en ole koskaan nähnyt kolaripaikkaa melkein välittömästi kolarin tapahduttua.

Tunnelma oli kieltämättä aavemainen mutta pehmeä. Siniset hälytysajoneuvojen valot vilkkuivat, mutta tuntui oudolla tavalla että kaikkialla oli hiljaista ja rauhallista. Näin vain toisen autoista hautautuneena syvälle ajoradan vieressä sijaitsevaan lumipenkkaan ja pienen joukon ihmisiä sen ympärillä.

Tunnelma oli tosiaan aavemainen ja tavallaan ihan kuin jostain maalauksesta tai jopa unenomaisesta kertomuksesta. Olin itsekin selkeästi sivustakatsojan roolissa ja samalla kykenin näkemään silmilläni paloja raadollista todellisuudesta jonka joku tai jotkut olivat juuri kokeneet.

Odotan tämän päivän pohjalta ehkä eniten syntymäpäivääni. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan minusta tuntuu hyvältä olla ja hengittää. Kuten olen jo todennut muutamaankin kertaan, niin tämä vuosi on kaikesta huolimatta maistunut paremmalta kuin viime vuodet ja muutenkin fiilikset ovat viimeaikaistenkin sekoilujen pohjalta edelleen ihan hyvät. Kenties voitaisiin jopa sanoa että ne ovat paranemaan päin entisestään.

Huomenna aamulla taas Helsinkiin. Nyt pieni hengähdystauko ja kenties jotain musiikkia.

Ol' Helsinki two step

Blogiin ei ole tullutkaan kirjoiteltua vähään aikaan.

Itseasiassa tämän blogin ja sen suhteen minun kanssani huomioonottaen siitä voisi olla vaikka ikuisuus milloin viimeksi tuli jotain kirjoiteltua. Tällaiset paussit ovat kuitenkin kai ihan hyvä tapa siirtää aikaa muuhun.

Onhan tässä tosiaan tehty vähän kaikenlaista ja suunnitelmatkin hiukan muuttuneet. Sain toki taas kokea pääkaupunkimme tarjoamat "mahdollisuudet" varsin ikäväksi kaikesta huolimatta tässä taannoin, mutta sanottakoon näin että jos asiat olisivat menneet millään muulla tavalla kuin tasan siten miten ne menivät, niin se olisi ollut jo todella poikkeuksellista minun onneni huomioonottaen.

Noh, tilanne jatkuu joka tapauksessa. Nyt kuitenkin prioriteetit ovat hiukan muuttuneet, eikä se toisaalta aivan hirvittävästi haittaakaan kunhan vaan keksii jotain tälle siirtymäajalle.

Voi voi, kun..

Ei oikein tuo netti nyt taas toimi parhaimmalla mahdollisella tavalla! Eli toisin sanoen perinpohjaista päivitystä saa nyt hieman odotella. Muutenkin tässä on nyt taas kaikenlaista menoa joten en millään kerkeä päivitellä blogia vaikka haluaisinkin.

Ai niin joo, hjuvaa itseensänäistymispäivää! Kiitos 19:30-20.00 ja silleen!

Kylmää kyytiä

Talvi ei vain oikein ota hellittääkseen niin pakkaslukemien kuin yleisluonteisten ja samalla negatiivissävytteisten uutisten osalta.

Eilen nimittäin legendaarinen komediapappa Leslie Nielsen kuoli. Muistan että pari kuukautta sitten selailin IMDB: tä ja mietin hiljaa että vanhaksi tuo Nielsenkin on onnistunut elämään. Hänhän syntyi vuonna 1926 tai niillämain, joten kuollessaan äijä oli kahdeksankymmenen ikävuoden paikkeilla. Ihan kunnioitettava saavutus nykyään.

Ikävää silti että hän lähti luonnollisesti aivan liian aikaisin. Ne alastomat aseet sekä se "airplane"-elokuva jatko-osineen oli kyllä toisaalta ihan hauskaa materiaalia, joten sinänsä olisi toivonut hänen jatkavan tekosiaan vielä jonkin aikaa, mutta ihan hauskan uran hän heitti siitäkin huolimatta.

Sään osalta on ollut hyvin kylmää. Viime yö lähenteli pariakymmentä, ja oikeastaan se mikä täällä tekee tuon sään entistä kylmemmäksi ovat nämä rannikkoseudut yleensäkin, joissa tuuli on paljon kylmempi kuin sisämaassa. Monessa eri kohdin tätä maata asuneena voin valitettavasti todeta että täällä on oikeastaan ollut kaikkein ikävintä asua etenkin talvella, kun tuo tuuli vie tämän kylmyyden aivan uudelle asteelle toisin kuin sisämaassa. Sisämaassa pakkanen on usein kieltämättä kylmää luonnollisesti, mutta se on oikeastaan "kuivaa" eikä omaa samanlaista kosteutta itsessään kuin täällä rannikkoseuduilla.

En todellakaan voi sanoa nauttivani lenkkeilystäkään. Sen puoleen en minä ole täällä kenenkään jälkiä nähnyt vakiolenkkeilypaikassani muutenkaan, eli veikkaisin muiden ihmisten olevan sen verran fiksuja etteivät he edes lähde näillä ilmoilla ulos lenkkeilemäänkään. Minuakin on oikeastaan varoitettu siitä kuinka tosi kylmällä ilmalla ei kannattaisi lenkkeillä, koska kuulemma äärikylmä ilma tekee pahaa keuhkoille, jota minun on puolestani aika vaikea uskoa. Olen kuitenkin päättänyt itsepintaisesti käydä lenkillä, vaikka suoraan sanottuna vaatetus on ollut viime päivinä kolminkertainen ja sen päälle pukeminen sekä sitten sisälle saavuttaessa pois ottaminen ovat olleet aika hajottavia kokemuksia sinänsä.

Sehän tässä talvessa taitaakin olla eräs ikävimmistä piirteistä silloin kun on kylmä- siis nimenomaan puhun tästä suunnattomasta vaatesirkuksesta. Aina pitää huolehtia siitä että vaatetusta on tarpeeksi, sillä kahtena viime päivänä olen meinannut palelluttaa sormeni jostain kumman syystä fleece-hanskojeni lävitsekin lenkillä käydessäni. Nämä sormien jäätymiset tuovat minulle mukavia muistoja niistä ajoista kun kerran yläasteella onnistuin palelluttamaan molemmat kätöseni erään pakkasen aikana, eikä niitä sulattaessa todellakaan ollut erityisen kivaa. Onneksi altistus kylmälle oli aika lyhyt, mutta sen jälkeen minuun on iskostunut mantrana se ettei käsineitä saa koskaan unohtaa pakkasilla, sillä muuten käy aivan helvetin huonosti.

Katselin eilen erään elokuvankin, nimittäin vihdoinkin tämän elokuvaversion Jens Lapiduksen Snabba Cashista. Se oli elokuvana oikeastaan parempi kuin odotin, vaikka tietysti hyvin paljolti se oli erilainen verrattuna kirjateokseen. Tämä oli kuitenkin todella tyylikkäästi tehty, eikä mitään ylilyöntejä juuri tapahtunut kuin ehkä lopussa. Minusta se oli siis ihan hyvä elokuva, vaikka todella monet väittivät sen olevan huono samalla kehottaen "vain lukemaan sen kirjan".

Eräs hauska piirre tuota elokuvaa katsoessa taisi olla se kun seurasin sen lävitse jopa alkuperäistekstityksellä, eli Ruotsiksi. Mietin koko ajan että miten suomentaisin lauseet ja dialogit, eikä suuremmalti ongelmia suunnitellussa ilmennytkään kuin ensimmäisten kohtausten "Lasse från Gnesta"- sekä "Brommavatten"-dialogien Suomentamisessa. Se tulisi olemaan vaikeaa, sillä itsellänikin oli ongelmia pysyä perässä sen slangin sekä sanaston tiimoilta. Olisi mielenkiintoista nähdä miten kääntäjä on kääntänyt sen englanniksi, ja tämän jälkeen pohtia että olisiko se mahdollista kääntää jotenkin luontevasti kotimaan kielelle ilman että vitsin pointti jotenkin väljähtyisi tai menisi kokonaan ohitse.

Televisio imee

Viime päivät olen lähinnä elänyt jogurtilla tai siis sen eri mauilla. Pikkuhiljaa rupeaa elimistökin taas toimimaan tämän pienen sairastelun jälkeen, joka toivottavasti nyt ainakin kestää taas siihen asti kunnes olen uudelleen kipeänä.

Ilmat ovat olleet kovin huonot, eikä täältä ole oikeastaan viitsinyt mennä mihinkään vaikka olisi päässytkin.

On oikeastaan vähän ikävää huomata että taidan itse olla sen verran terve noin yleiskunnon sun muun seikan osalta että sairaudet iskevät minuun aina melkeinpä ensimmäisenä. Kyllähän se taitaa olla ihan yleistietoakin että aina ne "friskeimmät" ovat juuri se porukka joka ensimmäisenä tulee kipeäksi, eikä suinkaan niin päin että terveimmät tulevat olemaan ne viimeisimmät kipeäksi tulevat.

Huomasin myös tuossa erään pahan epäkohdan. Nimittäin tuota patteria josta virtaa lämpöä tähän osaan on omituisesti tukittu erinäisillä tavaroilla siten että puolirikkinäinen televisioni(!) saa kaiken lämmön siitä, ja muuten sitten ihmetellään että miten tuon kokoinen lämpöpatteri ei mukamas lämmitä? Tuo televisio imee kaiken lämmön itseensä niin kuin jonkinlainen parasiitti, vaikka tietysti loppupeleissä sehän taitaa olla minun syyni että se tuolla paikalla oikeastaan onkaan.

Minun ja tuon ison "pönttötelkkarin" välit ovat huonontuneet viime aikoina vähän samaan tapaan niin kuin E-Korean ja P-Koreankin välit. Toki odotettavissa ei ole mitään tykistöiskua television suuntaan salakavalasti, mutta voidaanpa kumminkin sanoa että ennen pitkää tuo pitää kyllä hävittää tavalla jos toisella. Tuollaiset isokokoiset telkkarit ottavat päähän ja saatetaan jopa todeta että ne loukkaavat minua hyvin syvästi henkilökohtaisellakin tasolla.

Ristipaineessa

Syy siihen miksi tulee tällaisia taukoja kirjoitteluun löytyy useimmiten siitä että olen ollut jollain tapaa kiireinen taikka sitten kipeänä. Nyt olen tavallaan tainnut olla kipeänä, sillä olo on todellakin ollut "sitä luokkaa" tässä muutaman päivän aikana.

Kaikenlaista muutakin on tapahtunut. Oikeastaan näitä tapahtumia voisi kuvata juuri sellaisiksi mitä voisi olettaa tapahtuviksi tällaisena yleisen negatiivisena aikana kuin talvikin nyt yleensä on. Kylmyys myös vaivaa näin sivuhuomautuksena, kuten saattaakin odottaa. Nämä tapahtumat eivät kuitenkaan ole suoranaisesti minuun liittyviä, vaan ovat lisänneet vaan käsitystäni siitä että vähän ikäväähän aikaa tämä talvi taitaa olla muillekin.

Yritän tässä kuitenkin saada jokapäiväiset kirjoitteluni taas luistamaan.

Talvi tulee joka vuosi

Yritin mennä nukkumaan ja melkein onnistuinkin, mutta yhtäkkiä alkoi kuulumaan jotain ihmeellistä ääntä. Kuulosti siltä kun jotain metallista olisi koko ajan osunut johonkin ulkosalla. Se piti minut ylhäällä, vaikka tosiasiassa tuo ääni taisi olla jotain ihan muuta.

Talvi on todellakin jatkunut täällä mutta lunta ei ole tullut yhtään enempää sitten toissapäivän kuuron. Koko ajan kumminkin tuntuu että on hirveän kylmä minne sitten ikinä meneekään, mutta uskoisin tämän epätavallisen kylmänsietokyvyttömyyteni johtuvan varmaan jostain ääriverenkierrollisesta häiriöstä tai muusta. Oikeastaan totta puhuen aina kun tulee talvi niin niinä ensimmäisinä päivinä jotenkin se kylmyys vaan tuhoaa kaiken ymmärryskykyni ja hetken aikaa olo on kuin jääkarhulla joka olisi päätynyt eteläiseltä navalta jonnekin päin Karibiaa.. vai olisiko sittenkin osuvampi kielikuva siinä että papukaija päätyi jääkaappi sekä pakastinyhdistelmään?

Lenkilläkään ei ollut oikeastaan kivaa. Arktinen viima puhalsi pitkin kasvojani sekä siitä hyvästä sain todella komean irvistyksen pärstääni huolimatta siitä että olin pukeutunut tavallista laajemmin. Oikeastaan talvella ulkoilussa on myös se ikävä puoli että silloin lenkkeily ei ole kovinkaan usein oikeasti nautinnollista ja toisekseen talvella joutuu aina muutenkin sohlaamaan vaatekertojen kanssa jos meinaa jonnekin mennä.

Olen muuten jälleen ryhtynyt itsekin näkemään painajaisia. Viime yönä yksi oli taas sellainen "the usual" ihmissuhdejuttu, mutta toinen oli sitten pitkästä aikaa armeijasta kertova painajainen. Siinä katsoin vierestä kun joku tippui sellaisesta valtavan isosta nosturista, mutta sitä ennen tyyppi yritti kiivetä sellaisella laskeutumisköydellä ylös jotain seinustaa todella rouhean näköisenä. Hän kuitenkin mokasi sen jutun jotenkin tahallaan tai tahtomattaan, ja lysähti sitten avuttomana alas sieltä köydeltä ja suoraan maahan suuren mätkähdyksen saattelemana.

Katsoin tuossa myös erästä sarjaa uusintana pitkästä aikaa. Eräs asia johon kiinnitin huomiota tällä uusintakerralla oli se että aika monessa Jenkkilästä tulevassa sarjassa on juuri niin että jos sarjan päähenkilö A rakastuu johonkin naiseen, niin tuo nainen omaa saman ihonvärin kuin hän. Samaan tapaan jos päähenkilö B naisena rakastuu johonkin mieheen, on miehen oltava samaa ihonväriä.

Käsittääkseni tuo johtuu jostain Jenkkilän omista moraalisäännöstä, joita oli havaittavissa vielä tuossa 1990-luvunkin puolella. En ole ihan varma että kuinka monessa Jenkkisarjassa nykyään esim. valkoihoinen seurustelee mustaihoisen kanssa, mutta taitaa se kuitenkin suosituimmissa sarjoissa edelleen kai suhteellisen harvinaista olla.

Tuollainen on kuitenkin aika silmiinpistävää etenkin vanhoissa Jenkkisarjoissa, eikä se minusta ole ollenkaan realistista, vaan aika noloa itseasiassa. Tiedä sitten että mistä tuollainenkin juttu lopulta kumpuaa juurikin käsikirjoittajien mielissä.

Lunta.

En oikein saanut unta suurista pyrkimyksistäni huolimatta. Menin kyllä omasta mielestäni ihan aikaisin nukkumaan, mutta heräsin ainakin kahteen kertaan kunnes vihdoinkin puolen viiden aikoihin aamusta päätin herätä eli nousta ylös.

Sillä aikaa tänne oli satanut aika paljon lunta. Lunta oli tullut ihan runsaasti, jolloin minäkin koin ihan runsaan paniikkikohtauksen. Tuntuu oikeastaan siltä että joka vuosi siihen ensimmäiseen oikeaan lumisateeseen ei vaan osaa suhtautua oikein, vaan aina ensiksi tulee sellainen fiilis että "mitä!? nytkö jo lunta!?". Tämän jälkeen sitten seuraa se jo perinteeksi muodostunut vitutus koko asiaa kohtaan.

Toisaalta kyllähän tuo lumi tuo aikamoista parannusta maisemaan kumminkin. On hiukan valoisampaa ja tämän ohella tuo lumi peittää alleen kaiken mikä on muuten vaan ruskean, harmaan ja muun väristä. Tällainen näkökanta tai siis katsantokanta oikeastaan johtuu siitä että olen jo pitkään pyrkinyt näkemään tilanteita mahdollisimman kaksijakoisina siinä mielessä että etsin tapahtumista elämässäni nykyisin aina jotain hyvää sekä huonoa. Uusimman elämänideologiani mukaan siis tilanteessa kuin tilanteessa on aina oltava jotain hyvääkin, mikäli siinä katsotaan olevan jotain huonoakin. Tämä pätee totta kai toisinkin päin sitten.

Asiakaspalvelupäivä

Olen odottanut tässä jo jonkin aikaa erästä puhelua sitä kuitenkaan saamatta. Tänään sitten tuossa kolmen aikoihin päivästä minulle soitti joku nainen pankista, ja ilmoitti että minulle pitäisi kuulemma varata nyt heti tai mahd. pian jonkinlainen tapaamisaika kartoitukseen.

Niin ai että mihin kartoitukseen? En aivan heti tajunnut tämän olevan joku kansalaisen vedättämis- ja pankin rikastuttamisoperaation lähtölaukaus, mutta tuo nainen kyllä vuodatti ihan kivasti syitä sille että miksi minun pitäisi kuulemma ehdottomasti saapua paikalle. Syitä sieltä siis tuli, mutta yksikään ei vaikuttanut sellaiselta syyltä jonka ansiosta oikeasti päättäisin mennä paikalle. Itseasiassa uskon tässä ja nyt ihan virallisesti että kysehän oli siitä että pankit haluavat saada asiakkaansa sinne penkkiin istumaan ja ottamaan lainaa tai jotain maksullisia lisäpalveluita, sillä lainarahahan tätä yhteiskuntaa osittain aika suureltikin pyörittää. Kuitenkin tämä nainen oli aika ehdoton tämän vaatimuksensa osalta, mutta vetosin sitten useampaan syyhyn jottei minun tarvitsisi sinne mennä. En aio kyllä mennä sinne ollenkaan, sillä minulla ei ole näissä asioissa mitään tekemistä koko pankin kanssa, enkä jaksaisi enkä edes haluaisi ilmoittaa siellä kovaan ääneen että "EI, EN HALUA VELKAANTUA RAHALAITOKSILLE TAI TULLA EDES PAIKALLE". Uskon nimittäin useimmiten hienotunteisuuteen näissä tilanteissa, vaikka se ei välttämättä pädekään esim. puhelinmyyjiin- toki tämä pankkineiti oli kyllä kirjoissani vähintäänkin pseudollinen puhelinmyyjä. He lupasivat soitella minulle uudestaan tammikuun puolella, mutta tosiasiassa aion pitää huolen että puhelin ei soi juuri silloin kun ne minulle soittelevat.. että plääh vaan teille, niin.

Muuten niin ilmat ovat olleet taas aika paskoja. Parisen päivää sateli non-stop ihan koko ajan, mutta nyt sitten ilmat olivatkin taas tänään kylmenneet. Sikäli tämä on ihan hyvä juttu, sillä silloin kun ilma kylmenee, niin todennäköisimmin kylmä sade ja tuuli pysyvät kurissa.. jonkin aikaa.

Oikeastaan minulla oli jälleen tänään ikävä kesää. Tämä vittumainen vaatteiden kanssa sählääminen talvisin hiukka hapottaa, mutta minkäs teet kun on synnytty tänne näinkin runsaiden lottovoittajien kansoittamaan maahan ihan jo säätilojenkin osalta.

Eräs lauantai

Viimeiset 24 tuntia täällä on vain satanut. Koko viime yön sateli ja nyt sitten satelee edelleenkin.

Aika apeahan tuo maisema tuolla ulkosalla nyt on, mutta kaiketi sellaista se nyt vaan on kun täälläpäin ei osata päättää että onko nyt meneillään edelleen syksy, alkutalvi vaiko joku kolmas täysin tuntematon vuodenaika. Tavallaan sitä kyllä jopa toivoisi että tulisi vähän kylmemmät ilmat, niin ainakin tuo sateen tihkuttaminen saattaisi ehkä loppua.

Katselin tuossa että vielä tarvittaisiin noin nelisenkymmentä postausta tälle vuodelle että se maaginen tuhannen postauksen raja tulisi vihdoinkin täällä täyteen. Se olisi aika kiva juttu, mutta neljäkymmentä postausta kun heittää täällä noin puolentoista kuukauden sisään, niin se voi kyllä tuntua kaikista ennakko-odotuksistakin huolimatta hiukkasen ylivoimaiselta.

Yritin viime yönä pelailla pitkästä aikaa tuolla Playstation 2-konsolilla, mikä tuolla on keräillyt pölyä jo jonkin aikaa. Havaitsin kuitenkin että tuo telkkarini, joka sekin on keräillyt pölyä lähinnä jo hyvinkin pitkään ei suostunut välittämään kuvaa vaikka äänet kyllä kuuluivat. Television SCART-liitäntää sormeilemalla sain sen kuitenkin toimimaan, joten pelasin joitakin hetkiä uutta suosikkipeliäni, nimittäin Rainbow Islandsia.

En muista että olenko koskaan kertonut täällä blogissa tuosta pelistä, mutta siinä kuitenkin sellainen pullea poika tasohyppelee ties minne eri tasoille samalla ampuen sateenkaaria ja pomppien eteenpäin niitä hyväksikäyttäen. Totta kai tasoilla löytyy myös erinäisiä vihollisia, joita voi ampua sitten noilla sateenkaarilla ihan mielensä mukaan jos huvittaa.

Tuo peli on kuitenkin sen verran retro että se on aika vaikea. Tasoja siinä on ihan kiitettävästi, mutta olen päässyt siinä vain oikeastaan kolmannen saaren loppuvastukselle, joka on valtavaa kokoluokkaa edustava leijuva vampyyri. Helvetin vaikea tyyppihän tuokin on vaikka olen ennen tuota kreiviä nitistänyt jo pulskan ampiaisen sekä hymyilevän helikopterin, joka periaatteessa naama ihan peruslukemilla laski päälleni pommeja joita piti sitten väistellä mielellään.

En oikeastaan tajua että miksi Rainbow Islandissa kaiken pitää olla läskiä. Miksi tuo pelaajahahmo on hieman pulska poika? Miksi sen mehiläisen vai mikä olikaan piti olla pulska? Onko "lihavuus" sinänsä Japanilaisten mielestä jotenkin söpöä? Sanoisin että kenties se sitä on, sillä olen kerran jutellut erään nuoren naisen kanssa, jonka mielestä lihava siili oli mukamas jotenkin söpö eläin. Kenties näin onkin, mutta toisinaan nuo Japanilaiset pelit kyllä hämmentävät minua aikalailla ulosantinsa perusteella.

No joo, sitten muuten kanssa luin tuossa tätä meidän paikallislehteämme, eli Varttia. Siinä kerrottiin että Sipoo ei kuulemma halua olla enää Porvoon seutukunta, vaan se haluaa nyt olla nimenomaan Helsingin seutukunta- eli toisin sanoen WTF!? Nyt sitten Helsinkiläisten seura yhtäkkiä kelpaakin, kun ensin itkettiin jostain Itäsalmen liitoksesta ja sitten sen Sipoon Ryöstö-teoksen jälkimainingeissa Helsinki oli suurinpiirtein imperialistisen riistovaltion perikuva!?

Aina ei oikein ymmärrä?

Vihdoinkin asiaan

Eilinen postaus ei niinkään käsitellyt niitä asioita mitä sen ehkä piti, joten pyhitän nyt tämän postauksen toivottavasti enimmäkseen juuri sen asian jauhamiseen mistä oli alunperin tarkoituskin.

Eli siis olen lukenut tässä tämän viikon aikana sellaista suomenkielistä teosta nimeltään Punainen Porvoo. Se on 2008 ilmestynyt ja Antti Kauranteen kirjoittama, joka puolestaan on tällainen aktiivireserviläinen ja maanpuolustushenkinen persoona muutenkin.

Tässä teoksessa juoneksi muodostuu se että Venäjä ja Suomi päätyvät aseelliseen konfliktiin toistensa kanssa ja eräs aspekti konfliktista ovat itämerellä käytävät öljykuljetukset ja niiden jatkumisen turvaaminen Venäjälle. Tähän suunnitelmaan kuuluu sitten juonellisesti se että Porvoon Sköldvikin eli Kilpilahden öljynjalostamo sekä osia Porvoosta otetaan haltuun suurella yllätyshyökkäyksellä, johon Suomalaiset ehtivät juuri ja juuri valmistautumaan.

Tämä on minun mielestäni siksi äärimmäisen kiinnostava teos että kun se tapahtuu kotikulmilla ja mm. Porvoon saaristoon suoritetaan Venäläisten toimesta maihinnousuja sekä samalla koko Porvoo pistetään murskaksi erinäisillä iskuilla, niin sitä ei voi kuin ihailla niitä yksityiskohtaisia selostuksia siitä miten joku paikka isketään tuhannen murkulaksi täälläkin päin. Juuri samaahan saavat kokea monissa elokuvissa ja muissa medioissa julkaistavat teokset, jossa vaikkapa fiktiiviset hirviöt tai armeijat murskaavat vaikkapa nyt New Yorkin maaperää sekä sitten sen maamerkkejä sellaisella antaumuksella, että aivan varmasti mielikuvituksellisimmat yksilöt pohtivat päässään että "jaa-a, miltähän tuo näyttäisi oikeassa elämässä.. varmaan hitsin siistiltä!".

Mainitaanhan teoksessa tietty Sipoon porukkakin. Oikeastaan paras kohta teoksessa täytyi olla se kun Venäläinen maahanlaskurykmentti vai mikä olikaan pudotettiin erään junanradan lähelle, ja siitä se lähti sitten kuulemma etenemään kohti Sipoon Nikkilää junanradan suunnassa, eli toisin sanoen se ennen pitkää päätyi Sipooseen ja kaikki Nikkiläläiset taisivat päätyä eräänlaiseen ns. Red Dawn -tilanteeseen, jossa seesteiset elonhetket periferiassa rikkoutuivat siihen kun yhtäkkiä taivaalta tipahtaa niskaan Venäläisten invaasio.

Eli joo, tämä Punainen Porvoo on siksi ollut jännittävä teos että siinä on saanut lääkitä "fiktiivisen tuhovimman nälkäänsä", mutta en tietenkään koskaan toivo ettäkö hunajan ja simpukkapuhelinten maahan, eli "pyhään jokikaupunkiin" koskaan hyökkäisi minkäänlainen Venäläinen armada samaan tapaan kuin Star Warsissa ne pahikset.

On kuitenkin hauskaa että joku on jaksanut ja viitsinyt kirjoittaa tällaisen teoksen. Oletan että kirjoittaja itse on aikoinaan asunut täällä, sillä hän näyttää tuntevan paikat ja toimintatavat niin hyvin että jo pelkästään se itsessään tekee teoksesta jännittävää luettavaa.

Mutta joo, nyt sitten seuraavat jauhamiset pyhitän seuraavaan postaukseen.

Sinä ja minä robottipoliisin päämajassa (lol)

Nyt ne sitten saivat minutkin. Toki eivät ihan samalla tavalla kun voisitte kuvitella, vaan kyseessä oli eräs byrokraattinen lupa-asia, jota kävin hoitamassa. En siis ole joutunut Robocopin kiinniottamaksi esim. "epämääräisestä oleskelusta öiseen aikaan".

Mutta joo, tuli kuitenkin tutustuttua tähän paikalliseen poliisiasemaan tai ainakin sen lupatoimistoon. Minusta oikeastaan tuon koko poliisiaseman värimaailma toi mieleen sellaisen harmaan ja sinisen futuristisen robottipoliisiaseman, jota se nyt tietysti omalla tavallaan olikin. Mutta tosiaan niin tuo valaistus siellä oli kyllä aika hauska ja näkyihän siellä niitä heppuja vaaleansiniset kaulaspaidat miekkaleijona-logoineen sekä sitten vähän muutakin sakkia.

Että joo, semmoinen reissu. Yöllä oli taas meneillään oikein ihana kylmä sade ja kova tuuli, mutta ensiksi päälle oli mukamas satanut vähän lunta. Vähän jäi köyhäksi tämä lumisade täälläpäin.

Törmäsin muuten myös yhteen ilmeisen väsyneeseen nuoreen naiseen eräällä penkillä kotimatkan lomassa. Tyttö makaili siinä melko äänettömästi, mutta salaa epäilin että hän kai oli menossa kotiinsa tai jotain sekä saattoi olla hiukan laskuhumalassakin. Hän oli kyllä oikein siistin muodikkaasti pukeutunutkin, joten eipä siinä sinänsä muuta kuin että ilmeisesti oli tainnut juhlat vähän venähtää. Päätin kuitenkin olla sekaantumatta asiaan.

Näin myös vilaukselta erään "wanhan" (sanan varsinaisessa merkityksessä) matematiikan opettajan lukioajoiltani. Hän oli ihan yhtä tympääntyneen näköinen nytkin, eli toisin sanoen häntä taisivat vieläkin alentaa ne kymmenet ja kymmenet matematiikan kokeiden sun muiden korjaamiset, joiden lomassa hän aikanaan kyykytti minuakin lukioaikoinani. Olen joskus maininnut hänestä tässä blogissa, mutta nyt en jaksa tarinoida siitä aiheesta, sillä se aihe edustaa minulle vähän stressaavia muistoja.

Toisekseen olin aika varma että tällä hetkellä ainokainen MP3-soittimeni meni melkein rikki tänään. Se vain tilttasi yhtäkkiä ja siinä oleva vihreä valo jäi päälle, jolloin luulin sen jotenkin kuolleen pystyyn. Menin kotiin ja yritin availla sitä, mutta huomasin että kyseisen laitteen toisessa sivussa oli joku "reset"-nappi, jota ylettyi painamaan vain neulalla. Kaivoin neulan esiin ja tökkäsin sen siihen sillä seurauksella että laite suostui sammumaan ja tämän jälkeen taas toimimaankin. Onneksi se ei mennyt rikki.

.. Ai niin, ja täällä on muuten sitten joku helvetin iso hämähäkkikin jossain. Se oli minusta poikkeuksellisen suuri kooltaan ja huomasin sen juuri kun olin lähdössä ovesta ulos. Yritin liiskata sitä paperinpalalla, mutta kaikkien ja etenkin minun hämmästyksekseni se vain hyppäsi yhtäkkiä pois siitä kohtaa seinää jota se kiipesi ylös ennen kuin yritin saada sen hengiltä. Tuo kyseinen hämähäkkidemoni oli kuitenkin sen verran vikkelä, että se puikkelehti johonkin erään laatikon taakse piiloon, ja nyt minua kyllä lähinnä pelottaa että a) minne se meni sekä b) tuleeko se takaisin.

Oikeasti tuo hämähäkki oli aika häiriintynyt ilmestys. Pohdin hiukan sitä että olisikohan se myrkyllinen, sekä lisäksi pohdin myös sitä että oliko tuo muka edes kotimainen lajike- se näytti aika epäilyttävältä. Toivottavasti keltään ei ole kadonnut jotain myrkkyhämähäkkiä, joka nyt sitten on löytänyt tiensä sopivasti tänne puremaan minut hengiltä.

Tavallaan kyllä väsyttää, sillä viimekään yönä en nukkunut kunnolla. Nyt on taas sitten puolestaan se ongelma ettei todellakaan nukuta. Nyt ihan oikeasti vähän pelottaa, sillä tuo oli ihan oikean ja siis vakavasti otettavan hämähäkin kokoinen ja näköinen.. mistähän perkeleestä sekin on oikein tänne ilmaantunut?

Yritin muuten etsiä matkalla kotiin tai siis sitä ennen Citymarketista jotain hermokaasua jolla sen voisi mahdollisesti tappaa tai vähintään torjua, mutta sieltä löytyi vain pullo Raidia. Toivottavasti se auttanee.

Pahaa vai huonoa?

Luin tänään viime perjantain Hesarin mukana tullutta NYT-liitettä ja huomioin erään mielipidekirjoituksen palauteosiossa. Tämä palaute sisälsi asiaa siitä kuinka tämä omien sanojensa mukaan jo pitkään NYT-liitettä lukenut mieshenkilö ei pitänyt siitä että kyseisessä liitteessä kiroiltiin ja mainittiin huumeidenkäytöistä ja sekoiluista liian vapaasti. Tämä kuulemma heijasteli sitä että ko. liitteen toimittajat ovat niin nuoria.

Itse olen pikemminkin huomioinut sen että kyseisen liitteen monet jutut käsittelevät jollain oudolla tavalla äärimmäisen inhorealistisia tai muuten vaan negatiivisia aiheita. Tietenkin kysehän on tässä minunkin vastineessani vain omien henkilökohtaisten havaintojeni listaamisesta, mutta todetaan näin kumminkin että viime perjantainkin numerossa löytyi aika paljon melko negatiiviseen sävyyn väritettyjä tai ihan muuten vaan negatiivisia aiheita käsitteleviä juttuja.

Ensinnäkin oli eräs artikkelissa siitä miltä äitipuolista tuntui aina äitienpäivänä kun he tunsivat vissiin jonkinlaisia alemmuuskomplekseja siitä että olivat vain äitipuolia. Sitten oli joku kostoa sekä väkivaltaa käsittelevän elokuvan arvostelu, jossa oli myös eräs alaotsikko siitä kuinka kosto ei toimittajan mielestä ratkaise mitään.

Tämän ohella sitten oli tehty juttua siitä kuinka NYT-liite oli aika pitkäänkin jo vääntänyt sarkastisia vitsejä vain VR: stä sekä sitten sen toimimattomuudesta. Alkusivujen juttu käsitteli 24 tunnin tapahtumia ympäri Helsinkiä ja yhdessä vaiheessa saatiin sitten myötäelää erään toimittajan kipuja sen jälkeen kun hän yritti jaksaa katsella lävitse seitsemän tunnin pituista Angels in America-näytelmää. Tuo uutinen nyt oli sikäli mielenkiintoinen, että olisin itsekin halunnut nähdä joko tuon minisarjan taikka sitten vaikka tuon näytelmän, jos ei muuta.

Voidaan siis sanoa että minusta ongelma ei ole siinä ettäkö NYT-liittessä käytettäisiin jotenkin huonoa tai paheksuttavaa kieltä, vaan kyse on siitä että jutunaiheet ovat tuossa lehdessä olleet jo jonkin aikaa nihilistisia, inhorealistisia sekä jopa paljolti luotaantyöntäviä.

Kenties tuo nyt sitten kuvastaa eniten kai sitä mistä nämä toimittajat itse tykkäävät tehdä juttuja enemmän kuin siitä etteikö tavallisia tai muuten vaan vähän positiivisempia aiheita löytyisi artikkelien pohjiksi. En voi myös itsekään toisaalta sanoa ettenkö pyrkisi tekemään tuollaisia artikkeleita aina kun voisin, sillä itsekin myönnän olevani kirjoittajaprofiililtani varsin inhorealistiseen ulkoasuun ja usein myös ajoittain epäkohtiin pureutuvaa sorttia muutenkin. Toivoisin kuitenkin etteivät aivan kaikki tekisi samaan tapaan asioita, mutta toisaalta taas sitten onhan se kiva huomata että kaikki eivät pyri myöskään peittämään sitä arjellista rappiota mikä Helsingistäkin toisinaan kumpuaa.

Aiheista toisiin palatakseni huomasin että tänään taisi muuten virallisesti se talvi nyt sitten tulla tännekin. Maa on puoliksi sellaisessa vaaleassa kuurassa, vaikkakin lunta on luvattu vasta loppuviikoksi tai ehkäpä jopa huomiseksi. Tuo yöllinen kylmyys kuitenkin yllätti minut jälleen kerran vuosi toisensa jälkeen vähintään yhtä rankasti, eli eilisellä lenkillä olin taas jokseenkin aivan kauhuissani siitä että alkoi taas olemaan kylmää. Paska juttu tämä talvi silloin kun sen ensimmäiset päivät puskevat päälle.

Meneillään on myös muuten eräs todella mielenkiintoinen lukuprojekti, jota olen suunnitellut jo vuosikausia. Nyt kuitenkin olen aloittanut sen ja kenties jos jaksan ja ehdin, niin pyhitän sille oman postauksen tässä ehkäpä seuraavaksi. Sen asian tiimoilta minun onkin siis pakko vain ja ainoastaan todeta että nyt tiedän vihdoinkin miltä tuntuu esimerkiksi New Yorkilaisista kun elokuvissa, videopeleissä tai sarjakuvissa heidän kotikaupunkinsa tuhotaan jonkun suunnattoman ulkoisen vihollisvoiman toimesta ja Central Park, Manhattan tai Wall Street pyyhitään pois maailmankartalta.

Tämä on kuitenkin minun kaupunkini

Helsinki näyttäytyi minulle tällä kertaa entistä harmaampana ja kiireisempänä. Ihan lämmin kyllä oli, mutta muuten aika apea oli tuo yleinen atmosfääri.

Silmiini osui Kalasataman metroaseman lähettyvillä tuo tämänkertaisen postauksenkin otsikkona toimiva lause "tämä on kuitenkin minun kaupunkini" jotenkin omituisesti kirjoitettuna erääseen aitaan. Tuo teksti oli muotoiltu tuohon aitaan jonkinlaisilla lehdillä tai sen tapaisilla, jolloin vaikutelma oli tosiaan äärettömän taiteellinen ja jopa julistuksellinenkin.

Nähdessäni tuon tekstin mietin hetken että osuisiko tuurillani eteeni kenties joku demoni tai itse piru, joka olisi tuon lauseen siihen rakentanut vähän niin kuin loppukaneettina sille että kävi miten kävi ja tapahtui mitä tapahtuikaan, niin kaupunki siitäkin huolimatta kuuluisi pimeyden voimille aina ja iänkaikkisesti. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan kyseessä taisi olla vaan jonkun ihmisen tekemä taideteos erään laulun sanoista, jotka sain selville Googlen avulla. Osuvaa analyysiä sen tarkoitusperistä sai kuitenkin aikaiseksi ilman yhtään faktapohjaista tietoa sen alkuperistä.

Nämä ilmat ovat kyllä olleet mielenkiintoisia. Tuntuu vieläkin että meneillään on selkeästi syksy, vaikka ollaan jo marraskuun alussa. Toki salaa toivon kyllä ettei lunta tulisi ollenkaan tänne tänä vuonna, mutta kaipa se lumipeitekin laskeutuu ennen pitkää.

Eräs asia tätä blogia koskien on mietityttänyt minua jo jonkin aikaa. Nimittäin itseäni on joskus huvittanut salaa mielen syövereissä se että miten jotkut tätä blogia lukeneet ja minut tuntevat ihmiset ovat yllättyneet joko siitä mielipiteestä jonka olen täällä esittänyt tai siitä tyylistä ja tavasta jolla olen sen esittänyt. Muutaman kerran olen saanut sellaista palautetta että "tuo ei ole sinun tapaistasi" taikka että "olen yllättynyt että ajattelet asiasta noin", mutta tällaiset palautteet ovat olleet ihan odotettujakin minun puoleltani sikäli.

Aika useasti kuitenkin olen saanut näistä palautteista sellaisen fiiliksen päälle että olen jotenkin käyttäytynyt väärin esittämällä mielipiteeni tuolla tavalla. Mielipiteeni ilmaisua ja tapaa on kuulemma "ihmetelty", joka kaiketi ainakin eräiden tyyppien osalta selittää sen miksi minua tietyissä piireissä pidetään tai ainakin pidettiin ylimielisenä ja egoistisena sekä vaikka minä lohikäärmeenä.

Minusta tässä kaikessa on pohjimmiltaan kyse kaksinaismoralismista ja oikeastaan kasvottomuuden tuomasta sellaisesta. Minusta kaikilla on sellaisia mielipiteitä jotka ovat aika useasti ristiriidassa jonkun toisen käsityksen tai mielipiteen kanssa, vaan aika useasti ihminen tuomitsee toisten mielipiteet enemmän tai vähemmän avoimesti mikäli on niistä eri mieltäkin. Harvemmin ainakaan täällä nettimaailmassa ihmiset ovat hiljaa eri mieltä asioista- useamminkin ollaan hiljaa oikeassa maailmassa ja sitten netin puolella hyvinkin provosoivasti esitetään ne kritiikit ja eriävät mielipiteet toisesta.

Tästä aiheesta kuitenkin nykyisyydessä jaksan jauhaa vain tietyn ajan. Haluan siis jutella jostain muusta, vaikka sekin omalla tavallaan kuuluu ihmissuhteisiin.

Luin nimittäin eilen vielä hiukan tuota horoskooppiteosta, ja koin jälleen sen sisällön ainakin osittain suurelti paikkaansapitäväksi muutamien merkkien persoonallisuuden osalta. Yleensä suoritan näitä persoonallisuusarvioitani ihmisistä vertaamalla tekstiä ja yrittämällä muistella tämän arvioitavan henkilön persoonaa ja suhtautumista erinäisiin juttuihin jotka olen pistänyt huomiolle aikojen saatossa. Minusta siis tuon teoksen jutut pätevät kyllä aika pitkälle toisissa jutuissa näihin vertaamiini persooniin, vaikka täysin vedenpitäviä ne eivät kuitenkaan ole. Voisin siis sanoa että jossain määrin kyllä uskon näihin horoskooppimerkkien persoonallisuusmäärittelyihin keräämäni tiedon perusteella, mutta aina kuitenkin poikkeuksiin varautuen.

New opinions

Kunnon tuulenpuuskat taas olleet tänään liikkeellä. Sentään ihan lämmin ollut, vaikka illasta rupesikin sitten satelemaan aika rankastikin.

Kieltämättä minulla on kyllä edelleen vähän ikävä pitempiä hiuksiani. Olisi kiva omata vähän pitemmät hiukset, tai siis sellaiset keskipituiset mitä minulla oli vielä vähän aikaa sitten. Pitäisi varmaan jättää tässä paikassa nuo parturikäynnit sikseen kun aina lopputulos on sitten jotain ihan muuta kun pitäisi.

Lainasin eräältä tyypiltä muistaakseni tämän vuosituhannen puolella tehdyn horoskooppikirjan. Tämän tein ihan oikeastaan sen takia että halusin nähdä että mihin ajanjaksoon tämä teos nyt sitten laski minut horoskooppimerkiltään- eli toisin sanoen olinko sen mielestä kauris vaiko muistaakseni jousimies. No, tämän teoksen mukaan olin selkeästi kauris ja kieltämättä niistä persoonallisuuden esittelyistä muutamakin homma oli kyllä minusta ainakin erittäin kuvaava siinä mielessä etten saattanut kuin nyökytellä hiljalleen hyväksyessäni sen vastaavuuden oman persoonani kanssa.

Muutenkin tuo teos tuntui kyllä kieltämättä ihan kohtuullisen hyvin paikkaansapitävältä näiltä persoonallisuuskuvauksiltaankin. Toki samalla sitten tuo että 22.12. on sitten tämän teoksen mukaan se ehdoton päivämäärä kauriille syntymäpäivänä puolestaan sekoittaa jälleen aikalailla tätä eri mielipidekenttää uudelleen.

Mutta joo, nyt lähden nukkumaan. Kirjoittelen vähän seikkaperäisemmin asioista kunhan kerkeän.. jos kerkeän.

A brand new week

Joo, taas alkoi uusi viikko ja nyt eletään sitten marraskuun ensimmäistä. Tätä vuotta ei ole enää hirveästi jäljelläkään.

Nukuin viime yön jälleen kerran tuossa sohvalla. Katselin sellaisen elokuvan kuin "Sudden Impact" Clint Eastwoodilta. Se taisi olla kasarileffa ja kuului näihin Dirty Harry-elokuviin.

Se oli oikeastaan ihan kiva leffa eikä ollenkaan huonokaan. Toki se vähän pisti silmään että siinä oli naispääosassa tämä Sondra Locke, joka oli tai siis on Clint Eastwoodin vaimo. Tätä ennen hän ja Eastwood näyttelivät ainakin niissä elokuvissa yhdessä jossa oli se eräs apina ja se moottoripyöräjengi mukana.

Viikonloppukaan ei ole ollut yhtään huono noin säänsä osalta. Oikeastaan on ollut ihan lämmintä ja mukavaa välillä. Saapa nähdä tosin että milloin taas kylmenee ja on ikävää. Tämän viikon torstaina ja perjantaina pitää muuten taas mennä Helsinkiin, mutta (onneksi?) vain suhteellisen pikavisiiteille. Olen oikeastaan ajatellut pyhittää tämän koko viikon lukemiselle erinäisistä turhanpäiväisistä aiheista, eli toisin sanoen "eiks ookin kivaa?".

Katselin Youtubesta sellaisen elokuvan tuossa vähän aikaa sitten noin puoleenväliin nimeltään "Marquis", joka oli Ranskalainen ja äärimmäisen kieroutuneesti animoitu osittain eläinnaamareihin pukeutuneilla tyypeillä ja vahalla. Elokuva kertoi Markiisi De Sadesta, joka oli ihan loogisesti teljetty vankilaan pahojen tekosiensa johdosta. Välillä hän kuitenkin jutteli erektiolleen ja sitten ne muut perverssit eläinhahmot säätivät kaikenlaisia sellaisia juttuja mitä nyt voikaan odottaa Ranskalaiselta pseudo-eroottiselta K12-ikätarran omaavalta pätkältä.

Tuo kyseinen elokuva oli muistaakseni aivan 80-luvun loppupuolelta tai 90-luvun alusta. Se oli kuitenkin erittäin surrealistinen kokemus jo pelkästään senkin takia että siinä tosiaan ne eri hahmot olivat eläimiä, joka kai kieli siitä että kaikki nuo eläimet olivat vähän niin kuin jotain reflektioita siitä mitä ne eri persoonat olivat lopulta sisimmässään sitten kaiken sen alla. Juuri tuo Markiisi itse oli jonkinlainen koira, mutta ei kuitenkaan yhtä epäselvällä tavalla kun Hessu Hopo, joka on erittäin epäselvällä tavalla koira ainakin jonkun virallisen selityksen mukaan. Tietysti muitakin eroavaisuuksia tämän koiramarkiisin ja Hessu Hopon väliltä löytyi, mutta näkisin kuitenkin että painavin eroavaisuus näiden molempien vähintään yhtä fiktiivisten hahmojen välillä täytyi ja täytyy olla se että Hessu Hopo ei ole minun tietääkseni missään vaiheessa alkanut täysin spontaanisti nylkyttämään epärealistisen suurella erektiollaan jotain kiviseinää, johon ilmestyy muutaman sekunnin kuluessa silmät tarkkailemaan tuota epämääräistä toimintaa varsin paheksuva katse pupilleissa.

Mutta joo, vaikka nykyään arvostankin tuollaisia äärimmäisen taiteellisia projekteja, niin nyt taitaa kyllä jäädä tämä elokuva katsomatta kaikesta huolimatta. Kenties sitten jossain vaiheessa jos löydän tuon jostain Porvoon Citymarketista alelaarin syövereistä kahdella eurolla tai jos vaikkapa Agapio Racing Team päättää hoitaa ko. pätkän suomidubbauksen, niin sitten lupaan uhrata siihen jälleen aikaani.

Lopettakaa yöllinen terrori?

Heräsin tänään aamusta tuossa kuuden aikoihin kun kännykkäni soi odottamattomasti. Joku miesääni kyseli jotakuta "Mariaa", "Maariaa" taikka "Marya". En ollut ihan varma, mutta eniten minua kuitenkin ihmetytti siinä odotuksettomasti saamassani puhelussa että mistähän tuokin tyyppi oli saanut numeroni.

Tuollaiset puhelut ovat kyllä aika legendaarisia. Olen saanut vastaavanlaisia toisinaan, mutta silloin ne ottavat päähän kun joku soittaa keskellä aamua taikka silloin kun minä nukun. En vastannut itseasiassa puhelimeen vähään aikaan mitään, vaikka tyyppi huhuili sinne luuriin sitä Mariaansa vai kuka se nyt olikaan. Muistan miettineeni että olikohan tämä joku uni vai ei- tarkistin kuitenkin kännykästä tuon "vastatut puhelut"-kohdan ja kyllähän siitä numerosta oli joku soittanut. Jos minulle tulee vielä tämän päivän puolella tylsää, niin taidan selvittää huvikseni että kuka tuo soittaja oli.

Toisekseen niin eilen minulla oli aamulla aivan kauhea päänsärky josta unohdin mainita. Söin kaksi jotain päänsärkytablettia jotka auttoivatkin, mutta sitten kuitenkin niska oli aika kipeä. Alaselkäkin on ollut aika kipeä vaikka tulee käytyä lenkillä joka päivä. Toki tämä tuoli missä tulee useimmiten istuskeltua on kyllä selkänojaltaan ihan täyttä Spartalaista kidutusta, joten sinänsä en ihmettele että miksi selkään sattuu. Saatan jopa tuhota tämän tuolin jossain vaiheessa kirveellä huutaen että "THIS IS SPARTAAAAGGGHHHHHH".

Laadin listan kirjoista jotka pitäisi lukea. Siinä nyt on neljä kirjaa jotka kai menen lainaamaan kirjastosta tässä piakkoin, mutta sitä ennen on otettava selvää siitä että miten kaikki edistykselliset ihmiset ovat onnistuneetkaan hankkimaan itselleen sellaisen palvelun sieltä kirjastosta joka mahdollistaa sen että kirjoja voi varata ja tavallaan jo lainata valmiiksi netin taikka kännykän avulla ja sitten vaan noutaa ne sieltä. Aikanaan muistan että minulle tarjottiin tuota palvelua, mutta sitten vaan kieltäydyin siitä sen pelossa että se maksaisi. No, kuulemma se onkin ilmainen, joten sinänsä kai se olisi nyt sitten hankittava. Otanpa asiasta selvää kunhan kerkeän.

Muistan nähneeni myös erään todella epämääräisen unen. Siinä Christian Bale antoi minulle hiustenleikkuuseen liittyviä vinkkejä ja tämän jälkeen poistui paikalta tyylikkäästi hissillä. Tämän jälkeen olin jonkun ravintolan "naulakossa", jossa oleskelin jonkun kaljun ja viiksekkään lännenmiehen tyyliin pukeutuneen hepun kanssa. Tämä heppu nauratti minua suuresti, koska jotenkin tunsin ettei hän kuulunut siihen ympäristöön Cowboy-asustuksellaan. Sitten yhdessä vaiheessa muistan että hän riisui Cowboy-takkinsa, vai onko se nyt sitten lännenmiestakkinsa ja sieltä alta paljastui punaraitainen flanellipaita.

Olen tästäkin unesta ihan oikeastaan tyytyväinen. Se ei ollut pahansuopa uni, mutta ei siinä kyllä mitään järkeäkään sinänsä ollut. Parempi kuitenkin nähdä outoja unia kuin väkivaltaisia unia, me thinks sekä så tycker jag, i alla fall.

Yksityisyyden sietämätön keveys

Viime päivinä säät ovat olleet taas aika paskoja; kovat tuulet ja sitten taas luihin ja ytimiin käyvä kostea kylmyys ovat vaivanneet. Ai niin, ja on muuten satanutkin.

Nyt kumminkin lämpöasteita on noin kahdeksan ja viikonlopuksi on luvattu vähän lämpimämpää keliä. Hyvä näin, vaikka saattaa se tarkoittaa toki sadettakin. Kieltämättä nuo ällöttävät tuulenpuuskat varsinkin öisin ja iltaisin ovat sitten sellaisia että tarpeeksi kovalla intensiteetillään ne valvottavat minua aika pitkäänkin öisin. Se ottaa päähän myöskin, mutta tällaisia nämä loppusyksyn vaiko kenties sitten alkutalven kelit nyt sitten vaan ovat.

Eilen ei tullut oikein mitään postia kuin taisi postityöntekijöillä olla jonkinlainen lakko tai vastaava meneillään. Eipä silti, tänään kun nyt sitten posti jotakin toi niin siellä oli vaan laskuja. Jotenkin aika tyypillistä.

Pohdin tässä muutaman päivän aikana jolloin en ole systemaattisen säännöllisesti kirjoitellut postauksiani että on oikeastaan todella vaikeaa ja piinaavaa kirjoitella blogia jonka aiheena on oman elämän nousut ja laskut sekä muu siinä ohessa tapahtuva.

Oikeastaan tällaiset blogit ovat todella ikäviä ylläpitää siinä mielessä että niitä voidaan niin kovin suurella todennäköisyydellä käyttää "vääriin tarkoituksiin" mikäli satut olemaan sen sortin ihminen että keräilet vihamielisiä ihmisiä menneisyyteesi niin kuin ihmiset halpoja irtokarkkeja markettien karkkihyllyillä. Ei tarvita kuin sitten se yksi ihminen joka alkaa egonsa kohotuksen nimissä tai muuten vaan vahtaamaan blogiasi tai joskus jopa koko suvun ja lähipiirin voimin kytätään elämäsi kuulumisia kaiken negatiivisuuden toivossa tasaisin väliajoin. Oudointa tietysti tässä tilanteessa on se että mahdollistat itse moisen toiminnan kirjoittamalla enemmän tai vähemmän avoimesti tapahtumistasi kaiken kansan nähtäville.

Kadun suoraan sanoen noin tusinaa postausta jotka olen aikoinani tänne kirjoitellut. Tässä ympäristössä ei todellakaan olisi pitänyt kirjoittaa aiheista siihen tapaan kuin ehkä kirjoitin, enkä todellakaan ole lopulta sitä mieltä että ihan kaikkialla tulisi olla äärettömän avoin kaikesta tapahtuneesta. Oikeastaan netissä on parempi olla kertomatta sille suurelle yleisölle itsestään juurikaan mitään, vaan parempi kenties antaa jopa kokonaan asioiden olla eikä alkaa liian kiihkeästi omia edesottamuksiaan jakamaan näinkin kasvottomassa seurassa. Tällöin et anna aseita etkä edes ammuksia sellaisile porukoille jotka niitä tietoja voisivat ja voivat käyttää sinua vastaan.

Toisaalta taas olisi kivaa kirjoittaa tekemisistään avoimemmin kuin nykyään. Olen kuitenkin ymmärtänyt ettei se ole aina mahdollista eikä parastakaan tilanteessa kuin tilanteessa. Toisinaan on kuitenkin vähän ikävää pitää blogia aiheesta "omat henk.koht. tapahtumat", mutta sitten kuitenkin sensuroida aina automaattisesti osia jotteivät ne informaatiot vahingossakaan mene väärille silmäpareille ja korville.

Olen alkanut muuten suorittaa viime aikoina erinäisiä reflektioita omaan blogiini muiden sellaisten blogien lukemisen kautta jotka käsittelevät oman elämän tapahtumia eivätkä mitään kissakalojen ruokintaoppaita. Olen löytänyt paljon rankemmin aihetta käsitteleviä sekä myös paljon omahyväisimmin- tai sanotaanko että "tarkoitushakuisimmin" tehtyjä blogeja kuin tämä. On kuitenkin tärkeää etsiskellä jatkuvasti tällaisten aiheiden parissa seilaavia blogeja, jotta pystyy hiukan saamaan ideoita siitä että mikä tällaisten aiheiden parissa kirjoittelevalle on hyväksyttävää ja kannattavaa mainita sekä mikä sitten ei ole.

Tuossa pari päivää sitten oli muuten käräjäoikeudessa tämän Porvoon viime kesällä sattuneen ns. "McDonaldsin autokaista-ammuskelun" päätekijä oikeudessa. Luin asiaa koskien Vartista, sekä mietin että voisin lähteä katsomaan tuota ensimmäistä käsittelyä sen aikaa kun se oli yleisölle mahdollista. En kuitenkaan mennyt, enkä taidakaan mennä enää vaikka kuinka se olisikin yleisölle avonainen. Kovasti houkutteli nähdä edes vilaukselta tuo mies, joka oli ilmeisen kylmäverisesti tyhjentänyt 9mm pistoolin ammuksia kolmeen toiseen ihmishenkeen kesäisenä aamuyönä ja tämän jälkeen paennut sekasortoisesti paikalta Itäväylää pitkin kohti varmaa kohtaloaan. Tiedotusvälineissä hän kovasti pahoitteli tapahtunutta, mutta vaistoan että hän toisaalta saattaa kuulua siihen ihmisryhmään jolle kolmen hengen riistäminen ei välttämättä ole ollut yhtään sen vaikeampaa kuin silmänsä räpäyttäminen oikeiden reunaehtojen täytyttyä vääränlaisessa tilanteessa.

Lukemassani artikkelissa kuitenkin ihmeteltiin että miksei kukaan pahemmin ollut tullut paikalle katsomaan tuota istuntoa vaikka se olikin saanut paljon kansallista huomiota erinäisten tiedotusvälineiden kautta. Tuntui oikeastaan siltä että oli parempikin kun kukaan ei ilmaantunut paikalle, vaan siten tämä tekijä ei saanut kenties kaipaamaansa suuren yleisön huomiota, vaan hänet vietiin aikalailla yksityisesti tuomiokäsittelyilleen. Toki en tiedä että kaipasiko hän edes tuota huomiota, mutta sanoisin että tällä ratkaisulla hän ei ainakaan saanut sitä mikäli moista kaipasi siinä määrin missä kenties sitä toivoi saavansa.

Ja legenda elää?

Havahduin oikeastaan kaikista voimakkaammin eilispäivään sen uutisen kautta jossa kerrottiin legendaarisen eksentrikon eli Ior Bockin saaneen yllättävän ja ennenaikaisen loppunsa jossain Helsinkiläisessä yksityisasunnossa.

Tämä on ikävä käänne, mutta häntä nyt oli kuulemma puukotettu ennenkin, eli toisin sanoen murhanyritys ei ollut ainut laatuaan. Toki minusta toisaalta taas sitten elämän perusasioihin kuuluu se että jos kerran on jo joutunut puukotuksen uhriksi, niin mielellään ei enää toista kertaa päätyisi veitsen tielle, mutta kaipa tässäkin joku näkee tietynlaista ironiaa siinä mielessä että viime(kin) kerralla hänet kovasti yritettiin ottaa hengiltä puukon avulla siinä kuitenkaan onnistumatta.

Mutta joo, juuri oli puhetta siitä että tämä Ior Bock saattoi hyvinkin olla itseasiassa hulluin erään täällä aika tiuhaan tahtiin käsitellyn kunnan asukas vähään aikaan. Enitenhän hänet muistetaan näistä Lemminkäisen temppelin etsintään kohdistuneista kaivausprojekteista, joiden johdosta heppu näemmä poltti koko mittavan omaisuutensakin ihan tuosta noin vaan savuna ilmaan. Sitä temppeliä ei tietenkään löytynyt, mutta monien kuulopuheiden mukaan paljon hersyviä orgioita jaksettiin kyllä pitää hänen toimestaan Sipoossa silloin tällöin tietyillä vuosikymmenillä.

Eipä silti, juuri puhuin tästä asiasta erään sukulaiseni kanssa eilen ja hän kertoi että oli tavannut tämän Ior Bockin armeija-aikanaan Suomenlinnassa. Käsittääksenihän tämä Ior Bock tosiaankin toimi jonkinlaisena oppaana siellä Suomenlinnassa ja sukulaiseni kertoikin että tyyppi aina änkesi samaan saunaan varusmiesten kanssa tasaisin väliajoin.

Mutta noh, olen kuitenkin sitä mieltä että perimmiltään tämä Ior Bock oli varsin harmiton heppu eikä välttämättä juuri siksi olisi ansainnut moista tapaa lähteä. Toki eihän tuosta tilanteesta vielä enempää tiedetä, mutta sanoisin kuitenkin että pohjimmiltaan tätä miestä ei tulisi tuomita tai pitää jotenkin kohtaloaan ansaitsevana persoonana, vaan pikemminkin osoituksena siitä miten elämä usein kohtelee sen normaalia rataa eri tavalla kulkevia ihmisiä- eli siis juurikin näitä oman tiensä kulkijoita hyvinkin perustavanlaatuisen eri tavalla kuin muita aina taipaleen alusta sen hamaan loppuun saakka.

No jopas jotakin

Muistatteko kun kerroin että jossain muistaakseni keskisessä osassa maatamme oli joku pikkupaikkakunta nimeltä Helsinki pääkaupunkimme ohella? No, tänään selvisi että jossain päin Ilmajokea (jossa olen jopa käynytkin) on puolestaan sellainen paikka kuin Sipoo!? HAH HAH, Mitäs helvettiä!?

Nyt sitten tosiaan tuolla Ilmajoella sijaitsee joku vaihtoehtoinen Sipoo. Tämä näyttää olevan sivuuttamaton fakta. Mieleeni tulvii jatkuvasti ideoita siitä minkälainen paikka se on, sekä tämän ohella odotan koko ajan että tähän postaukseen varmaan kommentoi kohta joku Googlen kuvahaulla paikalle saapunut "TR00_SIPOON_KUNKKU_MATAFAKAS"-käyttäjänimellä kirjoitteleva henkilö, joka on sielläpäin paikallinen jengipomo joka omistaa kaikkien äässit for life.

Tänään kuulemma satoi luntakin täälläpäin. Se meni kyllä minulta täysin ohitse. Ulkona on toki kylmä ja tiet sekä kadut ovat jäässä. Se on vähän ikävää sinänsä. En kuitenkaan huomannut mitään lunta täälläpäin, että sikäli vähän kummaa että sitä on mukamas sadellut jossakin täälläpäin. Veikkaisin että minua varmaan huijattiin tai siis yritettiin huijata. En tietenkään mennyt lankaan.

Hair

.. Tämä postaus alkakoon sen tosiasian tunnustamisella että tänään kun kävin lenkillä niin keskeltä tietä sekä jalkakäytävältä löytyi ihmisen hiuksia muistuttavia haituvia sellaisina pitkinä pätkinä ja palloina vähän sieltä ja täältä. Aluksi kiinnostuin itsekin siitä että mikä ihmeen häröpallo siellä pilkotti keskellä tietä ja mukanani olleella pienellä taskukokoisella valaisimella huomasinkin että siellä lojui joitain hiuksia muistuttavia juttuja pitkin tietä.

Kävelin vähän matkaa eteenpäin ja löysin tukkoja lisää tuota kamaa. Siinä vaiheessa päätin kääntyä poispäin ja lenkkeillä hieman toiseen suuntaan, sillä minun tuurillani jos olisin jatkanut omia Komissaario Kuution tutkimuksia, niin ennen pitkää keskeltä tietä olisi varmaan löytynyt a)joko irtopää tai b)kokonainen ruumis ilman päätä. Sain puistatuksia jo siinä vaiheessa kun tarvitsi ruveta miettimään että millehän nuo hiukset oikein kuuluivat.. varmaan jonkun tapetun prostituoidun päälle, tai jotain.

Asia vaivasi minua vielä kotonakin ja vaivaa yhä. Luin eilen tuota P.C. Jernsildin teosta, ja hän on itseasiassa Ruotsalainen mies joka kirjoitti tuon Post-Apokalyptisen teoksensa joskus kai 80-luvulla. Siitä nousi hirveä paniikki kotimaassa, mutta saapa nähdä että nouseeko siitä hirveä paniikki minun keskuudessani.

Viime yönä näin aika kivan unen pitkästä ja todellakin hyvin pitkästä aikaa. Siinä asuin jonkinlaisessa trooppisessa Bungalowissa varmaan Titicaca-järven rannalla tai sen välittömässä läheisyydessä, ja rantatalon sisäpuolella minulla oli tehosekoitin sekä Mangoja. Lisäksi talossa oli joku eksoottinen kaunotar, mutta hän oli kai enemmänkin taloudenhoitaja kun patjanlämmitin.

Muistan että eräässä vaiheessa puhuimme Ernest Hemingwayn teoksista ja ilmoitin hänelle että vihdoinkin ymmärsin nyt perinpohjaisesti kaiken sen mistä hän oli aikoinaan teoksissaan puhunut. Sen jälkeen viidakosta kuului jotain ihmeellisen trooppisia ääniä ja aurinko paistoi todella herkullisten vihreiden lehtipuiden katveessa.

Sitten tietysti tuli heräiltyäkin.

Nyt muuten ei sada enää vaan on helvetin kylmää.

Kun ei vaan jaksanut

Oikeastaan minun piti kirjoitella jatkoja näille observaatioilleni sen blogin suhteen mistä kerroin aiemminkin, mutta totta puhuen niin en nyt oikein jaksanut mitään syväluotaavia analyysejä. Kerrottakoon kuitenkin että nyt sitten siellä on siirrytty sellaiseen "te ette saa haukkua mua anonyymisti niillä sanankäänteillä koska mulla oli 13 veenä vaikeaa ja oon käynyt sen takia terapiassa"-vaiheeseen argumenteilla. Tuo tuollainen nyt vaan lisää sitä naurettavuutta ja todistaa sen että moiset kommentit tosiaan satuttavat kirjoittajaa pintaa syvämmälle, joka ei sinänsä alkuunkaan ole hyvä asenne jos meinaa mm. omia piirrustuksiaan ja välillä jopa kuvia itsestään siellä julkaista.

Mutta noh, siirrytään päivän muihin edesottamuksiin:

Kaaduin oikeastaan eilen tuolilta jotenkin aivan omituisesti kun yritin ottaa erään kaapin päältä tavaraa. Kaappi oli kaksimetrinen, joten sinne aivan sen ylähyllylle kurouttaminen ei oikein onnistut ilman sen tuolin apua. Etsiskelin erästä sinistä kansiota, jota ajattelin käyttää eräiden monistenippujen säilömiseen, mutta en löytänyt sitä mistään.

Yhtäkkiä kuitenkin tuoli kaatui ja minä siinä samalla. Aika vammainen tapahtuma, mutta veikkaan että tuolin pinta oli liukas ja samoin käyttämieni sisätossujen pohjat. Tästä saimme aikaiseksi fataalin onnettomuuden, jonka henkilövahingot olivat aika pieniä onneksi tällä kertaa. Sentään kuitenkin kirosanoja päästelin suustani putoamisen aikana ja jopa sen jälkeenkin.

Tänään aamulla lähdin yhteen mestaan sekä kirjastoon. Keskustassa oli meneillään sellainen tavanomainen kylmä sade, jonka perusteella ei oikein enää osannut sanoa että oliko nyt loppusyksy vaiko kenties alkutalvi. Laitoin päälleni erään uuden talvitakkini, joka on tuollainen vyötärönpituinen harmaa ns. "Pea Coat"-mallin tekele, ja havaitsin että se on aika pirun lämmin kun alla oli vaan T-paita ja sitten muutenkin kokonaisuutta tukemassa pelkkä kaulaliina. Taisin kuitenkin unohtaa pipon, mutta takki kyllä oli todella lämmin eikä kastunut juurikaan yhtään vaikka satoi melkein kaatamalla.

Kävin kirjastossakin. Lainasin P.C. Jernsildin teoksen "Vedenpaisumuksen jälkeen" sekä sitten uudelleen tuon Alpo Ruuthin "Kolme miestä Toyotassa". Täytyypä lukea niitä tässä jossain vaiheessa.

Tämän ohella sitten eilen minua jahtasi taas lenkillä joku Robottipoliisin yksikkö. Se pysähtyi yhden tien kulmaan ja tämän ohella tuli minua sitten vastaan eräässä vaiheessa toisella tienpätkällä. Samoin tuo sama auto tuli tänään vastaan keskustassa, ja tuijotin autoa pitkään sen lipuessa ohitseni. Joskus minusta todella tuntuu että ne ovat perässäni jollain tapaa taikka sitten surffailevat tauoillaan paikallisten ihmisten blogeja, josta sitten lukevat toimistaan epävirallista palautetta ja tämän jälkeen tutkaimillaan piinaavat ihmisiä. Epäilen itseasiassa että tämän paikan "robottiviranomaisilla" saattaa olla jonkinlainen ajatustenluku- ja ajatusrikosyksikkö, jonka tehtävä on pitää silmällä epäilyttäviä kansalaisia.

Muutenkin tuo viimeiltainen kohtaaminen oli hiukan järkky tapahtuma, kun taas tavalliseen tapaani YHTÄKKIÄ ETEENI KAAHAA TUHATTA JA SATAA SE SINIVALKOINEN ROBOPOLIISIN AUTO JOSTAIN HELVETIN PIMEYDESTÄ. Sitten ne lipuivat hiljaa ohitseni ja pysähtyivät vähäksi aikaa edelleni, joiden ohitse sitten kävelin. Odotin itseasiassa että minua sakotettaisiin heijastimen puuttumisesta, sillä olen kuullut että täällä on erityisen tärkeää omata heijastimia sekä pyöräilykypärä, mutta sillä ei ole niin lukua että kuinka monta ihmistä tulittaa kuoliaaksi hampurilaisjonoissa.

Kävin kaupassakin. Ostin kahvia, mehua sekä suklaata. Yleensä en koskaan osta suklaata, mutta nyt ostin kun kerran teki mieli. Myyjä yski kassalla ja pyysi sitä anteeksi. En osannut lopulta päättää että oliko myyjä mies vai nainen, sillä niinkin pelottava tuo tilanne lopulta oli että myyjä oli valitettavasti sen verran androgyynin olomuodon omaava, etten tiennyt mitä ajatella. Kenties niin oli tarkoitettukin.

Tänään sitten satoi kylmänä ja vähän tuulisenakin loppupäivän.

Observaatioita-

Kerroin tuossa aikaisemmin seuraavani erään henkilön blogia ja samalla huomanneeni sen mihin tarkoituksiin tuo blogi oli oikeastaan alunperin luotukin.

Ennen kuin mennään siihen että mitä tuossa blogissa oli oikeastaan tapahtunut, niin kerrotaan vähän taustoja:

Kyseinen blogi on tosiaan tämän henkilön itsensä ylläpitämä ja se käsittelee tavalla jos toisella ihmissuhteita. Samalla hänellä on profiili eräällä toisella sivustolla, jossa hän esittelee itsestään kaikenlaisia kuvia ja muita teoksiaan. Hän on aivan avoimesti myöntänyt että tuo blogi niin kuin se sivustokin sisältöineen on vain "egon hivelemistä" varten synnytettyä, eli yksinkertaistettuna hän ilmeisesti ottaa itsestään kuvia ja piirtelee jotta ihmiset kehuisivat hänen tuotoksiaan ja muutenkin fanittaisivat häntä mahdollisimman laajasti ja jopa ehdottoman pyyteettömästi.

Aina välillä tämä henkilö julkaisee blogissaan jotain tuotoksiaan ja tälläkin kertaa oli sitten käynyt niin. Kuitenkin tämä tuotos oli poikinut sinne kommenttiosioon jonkun nimettömän henkilön pahasuisen kuittauksen, ja tämä ei ollut juurikaan miellyttänyt tätä blogin omistajaa.

Tästä seurasi sitten sellainen tapahtumakulku että a)tämä mainittu blogin omistajahenkilö kirjoitti suhteellisen analysoivan vastineen tälle nimettömälle kommentoijalle, jossa hän hyvin syvällisesti pohti saamaansa kritiikkiä sekä sitten b)hän tässä ihan äskettäin pyhitti jopa kokonaisen postauksen tämän yhden kritiikinpätkän analysoimiselle entisestään.

Nämä kaikki toimet osoittivat minulle kai lähinnä tästä henkilöstä sen ettei hän oikeastaan ollut koskaan saanut siinä määrin negatiivista palautetta julkaisuistaan kuin monet muut. Selkeästi hän oli kai laskenut sen varaan että niin kauan kun hän naisena pyörittäisi blogia ja muita oheissivustoja, jonka aiheena olisivat lähinnä hän erinäisissä "kuvissa", niin suosio olisi taattu vaikka mitä tapahtuisi. Hän nosti kuitenkin esille tämän kommentin laittaneen ihmisen anonymiteetin sillä argumentilla ettei hän varmaankaan olisi uskaltanut omalla nimellään tai edes nimimerkillä kommentoida tuota hänen tuotostaan noin ilkeästi. Minulle kuitenkin koko ajan tuli sellainen olo niistä varsin pitkistä ja seikkaperäisistä vastineista joille hän pyhitti ensiksi yhden kommentin vastauksen ja sitten jopa koko postauksen että hänen egonsa oli kärsinyt jonkinlaisen kolauksen siitä että hänen töitään ylipäätään oli arvosteltu tuolla tavalla. Sitä ennen hän oli käsittääkseni saanut hyvin vähäisiä negatiivisia kommentteja erinäisistä tuotoksistaan, ja ne vähäisetkin kommentit jotka hän oli erinäisistä lähteistä saanut oli hän sitten kuitannut aika tylysti takaisin.

Kantava teema minulle noissa hänen vastineissaan välittyi siis jonkinlaisena kritiikin saamisen puutteena ja vieläpä kyvyttömyytenä ottaa nimenomaan sitä kritiikkiä vastaan. Selkeästi häntä kismitti se että joku oli hänen tuotoksiaan tuolla tavalla aika rumasti kommentoinut ylipäätäänkään, eikä hän ollut saanut pyyteetöntä kuolausta ja hyväksyntää niin kuin monasti ennen tätä tapausta.

On tietysti vähän ikävää varmaan saada anonyymejä kommentteja, mutta se täytyy kestää jos meinaa pitää bloginsa kommenttiosion myös rekisteröitymättömien käytössä. Lisäksi tulee muistaa että internet on oikeastaan se viimeinen paikka missä sitä pyyteetöntä positiivista palautetta ja hyväksyntää voi saada mikäli altistaa itsensä sen käyttäjien armoille ja varsinkin "fyysisten apujensa" esittelyn kautta.

Lisäksi oman mausteensa tähän soppaan tuo ja toi se että täällä hänen toisella sivustollaan nainen totesi että hän laittoi kuulemma suosikkeihinsa vain sellaisia töitä jotka olivat hänen mielestään parempia kuin hänen itsensä tekemät. Eli kyllä siinä jonkinlaista omanarvonsa tuntemista ja pientä ylpeyttä muitakin kohtaan taisi olla mukana hänen käyttäytymisessään näin niin kuin nettikansan parissa, vaikka hän ei myönnäkään egonsa kärsineen kolhua jos toistakin tällaisen anononyymin hyökkäyksen jäljiltä.

Minusta kuitenkaan ei tuntunut että ne anonyymit kommentit olivat itsessään se ongelma, vaan kaiketi häntä otti päähän että a)joku ylipäätään uskalsi kommentoida hänen tekosiaan negatiivisesti sekä b) että se tehtiin siten anonyymisti ettei hän itse kyennyt vastaamaan samalla mitalla takaisin. Olen muutenkin kiinnittänyt huomiota siihen että niissä vähäisissä negatiivisissa palautteissa joita hän on saanut, niin vastaisku on toteutunut sillä että hän on haukkunut kyseisen tyypin ulkonäköä tai muuten vaan fyysisiä ominaisuuksia.

Lisäksi täytyy todeta että tällä henkilöllä on usein ollut siellä kommenttiosioissaan sitten ongelmia vastata niiden kommentteihin jotka ovat jotenkin kritisoineet hänen esittämiään mielipiteitä tai sitä tapaa miten hän niitä mielipiteitään esittää. Oikeastaan hän on jättänyt toisinaan kokonaan vastaamatta näihin viesteihin, joka jo sinänsä osoittaa että hänellä on taipumusta sellaiseen "mä olen tätä mieltä eikä muita vaihtoehtoja voi ollakaan"-tyylin ajatteluun.

Oikeastaan tämä tällainen on suurempana kokemuksena varsin mielenkiintoinen ilmiö nykyaikana globaalin internetin levittäytyessä ihan kaikkialle ja kaikkialla elämissämme. Nimittäin tässäkin on pohjimmiltaan kyse huomion hakemisesta nettimaailman kautta, sillä useat tällaisia metodeja hyödyntävät ihmiset eivät välttämättä todellakaan kykenisi moiseen sitten oikean maailman puolella, mutta toki internetin ihmeellisessä maailmassa se onnistuu helpostikin vain muutaman napin painalluksella jonkun sopivan yhteisön tai vastaavan kautta.

Niitä omia kuningaskuntia, pilvilinnoja ja diivailuja siis luodaan nettiin nimenomaan siksi koska aivan häviävän pieni porukka todella kykenee siihen tosielämän puolella siinä määrin missä joku ns. "nobody" oikealla asenteella kykenee moiseen netin välityksellä. Netissä se kuitenkin näyttää olevan helppoa ja helpompaa monelle luoda tällaisia illuusioita ja egon kohotukseen tähtääviä projekteja, mutta siinä sivussa saatetaan rankastikin värittää omaan antiaan ja lähtökohtiaan suosion tai kiinnostuksen takaamiseksi.

En aina oikein aivan ymmärrä tällaisia ihmisiä jotka kuvittelevat mukamas egon kohottamisensa olevan mahdollista loputtomasti varsinkin jos siitä projektista tekee noinkin läpinäkyvää ja julkista. Kriitikot ovat yleensä aina ihan kulman takana odottamassa, eikä nyt ainakaan tuolla asenteella ja ulosannilla oikein muuhun lopputulokseen päästä kuin siihen mitä nytkin tapahtui.

Where the wind blows

Kunnon hirmumyrskyn mittasuhteet saavuttavia tuulennopeuksia täälläpäin. Ikävää kun tuulee niin paljon koko ajan että pelkää jonkinlaisen hurrikaanin muodostuvan ennen pitkää pään päälle tai jotain vastaavaa.

Näin viime yönä ihan kivojakin unia. Niihin liittyivät jotenkin visailuohjelmat sekä muuten vaan rauhalliset jutut. Kerrankin melkein säästyin joltain veriseltä painajaiselta, joka sitten loppupäivän kiusaisi minua häiriintyneenä ajatuksissani.

Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, nimittäin ihana Aktia-pankki(ni) oli mokannut yhden jutun josta ei saada nyt enää selvyyttä koska konttorit menivät neljältä kiinni ja huomasin erheen tuossa kymmentä vaille neljä. No, toisaalta huomenna kai ainakin toivottavasti on uusi päivä jolloin voin ottaa asian tiimoilta yhteyttä pankkiin tai jotain.

Lueskelin myös eilen yömyöhään erään toisen jutun lomassa erinäisten ihmisten Sarjakuvablogeja, sekä sieltä löytyi sitten sen pakollisen Sipoo-kiintiöreferenssin ohella myös juttua jostain Ruotsalaisesta sarjakuvataitelijasta nimeltään Joakim Pirinen. Nämä Pirisen sarjakuvateokset vaikuttivat aika hauskoilta, mutta hyödyllisintä olisi kai lukea ne alkuperäiskielellä eikä käännettyinä. Kuitenkin niin sarjakuvateokset joissa hahmoina esiintyy mm. tyyppejä nimeltä "Socker-Conny" sekä Kalmasen Herrasväki ei voi olla täysin huonoa settiä muutenkaan. Ai niin joo, ja oli siellä myös joku sellainen heppu mukana kuin "Kulli-Iivar", mutta kaikkihan tietävät että alkuperäiskielellä hän taitaakin olla Kuk-Iivar tai jotain sinnepäin.

"Just making conversation"

Joo, eilen noustiin sitten ihan uusille tasoille eräissä ihmisten välisiin suhteisiin liittyvässä asiassa. Oli hauskaa keskustella erään hepun kanssa, sillä muutenkin tuntui että kyseinen keskustelutuokio oli "long overdue". En kuitenkaan viitsi paljastaa sen enempää, mutta merkkaampa kuitenkin tämänkin asian suoritetuksi.

Sään osalta tänään oli sellainen tyypillinen "hautausmaasää", joka on tuttu sellaisista elokuvista jolloin joku hahmo kävelee syyssäällä hautausmaalla ja on kylmä muttei kuitenkaan lunta maassa. Kaikki oli kuitenkin varsin harmaata ja jotenkin.. seesteistä.

Luin tänään Varttia, joka on sellainen hauska paikallislehti täälläpäin. Siinä kerrottiin että Irina Björklund kuulemma asuu Sipoossa? Aika yllättävää informaatiota, joka sai minut miettimään että jos Hollywood on se Jenkkilän näyttelijäkaartin kotipaikka numero uno, niin mikä olisi Suomen vastine sille? Helsinkikö.. vaiko Sipooko? Vaiko sittenkin Porvooko?

Tää postaus jäi muuten tänään sitten vähän tyngäksi..

Snowblood

Tänään nyt sitten se ensilumi puoliksi veden ja minimaalisten lumihiutaleiden muodossa vihdoinkin saapui tännekin. Minulle tuli pimenevän illan edetessä mieleen se Rules of Attractionin loppukohtaus, jossa Sean Bateman istuu siellä sen amfiteatterirakennelman penkeillä ulkosalla ja juo Jack Danielsia lumisateessa.

Etsiskelin myös tänään paikkoja joista hankkia mahdollisimman halvalla passikuvia. Tarvitsen niitä yhteen juttuun oikeastaan vain kaksi kappaletta, mutta totta puhuen olen sen verran pihi etten viitsisi maksaa niistä aivan hirvittäviä summia. Ne nyt kuitenkin ovat vain kaksi melkein postimerkin kokoista kuvaa, joten minusta niistä ei ole tarkoituskaan maksaa mitään maltaita vaikka niin voisi hyvinkin tehdänkin tässä markkinatalousjärjestelmässämme. Vertailin kuitenkin kolmea eri liikettä täällä ja tulin siihen tulokseen että Tunnin Kuva on voittaja, joten suuntaan sinne jalkani jossain vaiheessa kunhan kerkeän. Saan sieltä ilmeisesti jopa kuusi kuvaa alle pariinkymppiin, joka on varsin käypä hinta ja kohtuullistakin, vieläpä.

Luin myös uutisista että jotakuta naista tai siis pikemminkin tyttöä oli puukotettu kaupungilla. Tätä ennen olivat sitten ne ammuskelut siellä ilmeisesti Kokonniemessä(?), Se kesäinen hampurilaisjonossa vedetty kolmoismurha ja nyt sitten tämä. Aika ällöttävää miettiä että mihin tämä paikka onkaan menossa. Nämä teot kuitenkin puhuvat karua kieltään siitä miten asiat ovat, muttei suinkaan siitä miten niiden tulisi olla.

Lisäksi tulin tänään myös siihen tulokseen että blondit (naiset) ovat jostain syystä pohjimmiltaan ilkeitä minulle usein. Vaikka blondeja pidetäänkin jonain Skandinaavisen kauneuden ja puhtauden esikuvallisina symboleina, niin minulle ainakin naispuoliset blondit ovat olleet aina vähän ilkeitä. Oikeastaan Helsingissä kävi juuri näin että kaksi blondia olivat minulle ilkeitä oikeastaan samana päivänä toisen möläyttäessä minulle että "haista paska" sen jälkeen kun kommentoin ettei eräs asia ollut minusta niin vaikeaa kuitenkaan kuin miltä se ehkä hänestä tuntui. Vähän sitä ennen eräs toinen blondi, jota pidin oikeastaan aika viehättävänä mm. Espoolaisuutensa johdosta totesi minulle eräässä yhteydessä että "mä en luota suhun, enkä mä luota kehenkään muutenkaan".

Nuo olivat kyllä vähän toisaalta perjantaipäivää masentavia juttuja. Myönnän kyllä että molemmat naiset olivat minusta näin sivistynein sanankääntein ilmaistuna "fyysisesti attraktiivisia", mutten suinkaan ollut heidän kanssaan tekemisissä siihen liittyvien päämäärien johdosta. Kenties kuitenkin molempien tapauksessa kyseessä saattoi olla myös nykyaikainen vitsailu, mutta myönnetään että jonkinasteisena tosikkona tuollaiset vitsit eivät suinkaan uponneet minuun tai siis ne taisivat upota minuun väärällä tavalla. Sekunnin murto-osassa mietin tuon haistattelevan blondin osalta sitä vaihtoehtoa että olisin vastannut samalla mitalla takaisin ja todennut etten voinut sille mitään ettei hän ollut käyttänyt tarvittavaa aikaa ja muita voimavaroja sen saman jutun hoitamiseen silloin joskus niin kuin minä. Kaipa se haistattelukin toisaalta oli vähän niin kuin jonkinlainen mahdollinen purkautuva stressireaktio, joten sinänsä toivon että hän nyt katuu sitä suuresti siellä jossain taloyhtiössään yksin pimeänä urbaanien keskittymien yönä.

Tämä(kin) tapaus oikeastaan osoittaa sen että kaikki ne ihmiset jotka väittävät minun mukamas olevan huumorintajuinen ihminen ovat hyvinkin väärässä taikka eivät sitten vaan tunne minua. Tätä huumorintajuisuuttani on omituisesti hoettu minulle aina alakoulusta lähtien, enkä oikein aina ymmärrä että miksi. Onkohan minulla Aspergerin syndrooma, tai jotain.

Mutta joo, tänään on perjantai ja kello lyö minuuttia tai paria yli kaksi yöllä. Pitäisi varmaan mennä nukkumaankin tässä.

Helsinki-type of an ending..

Kylmät kadut ja kylmät yöt. Ihmisvirtoja sekä aamuisia lehdenjakajia. Sitä pelättyä lumisadetta ei vielä tullut vaikka niin luvattiin.

Tyylikkäitä syysmuotiin pukeutuneita naisia. Se sama Romanialainen kerjäläisnainen kahdeksatta kertaa päärautatieaseman edustalla postin vieressä apeana heiluttelee kerjuukuppiaan katse luotuna maahan. Joku on erehtynyt tuomaan vaalean Beagle-koiransa ulkoilemaan keskelle ihmisvirtaa. Olisi edes vienyt sen Finlandiatalon puistoon, toki sielläkin on lenkkelijöitä, toki ehkä kuitenkin vähän vähemmän iltapäivisin. Tai mistäpä minä tietäisin.

Eilen tummiin mellakkahaalareihin sonnustautuneet poliisit kerääntyivät useilla autoilla järjestämään jonkinlaista turvasaattuetta Suomi-Unkari jalkapallo-ottelun tiimoilta, ja huomioin tuon poliisimäärän sekä heidän kerääntymisensä nopeasti. Samalla huomioin myös että kaupungilla liikkui epämääräisiin huiveihin pukeutuneita heppuja, jotka myöhemmin paljastuivat niiksi jalkapallofaneiksi.. ja osa kai jalkapallohuligaaneiksi. Oikeastaan huomioin erään baarin ulkopuolella lähellä Vallilaa tai Kalliota pienen joukon sen näköluokan ihmisiä, että arvioin tai arvioisin heidät jalkapallohuligaaneiksi muutenkin.

Minua pyydettiin "juomaan kaljaa", mutta jätin sitten kehotuksen sikseen. Halusin oikeastaan kotiin, sillä Helsinki edustaa minulle jonkinlaista pimeää puolta varsinkin nyt syksyisin. Toisaalta niin edustaa kotipaikkakuntanikin ja monet sitä ympäröivät alueet muutenkin.

Luin Hesarista hyvän kolumnin siitä miten päästä ylitse suhteen päättymisestä ja eroamisesta. Tuo vaihe on itselläni ollutta ja mennyttä, mutta totta puhuen kolumni oli minusta kirjoitettu todella hyvin ja se oli aavistuksen verran positiivinenkin.

Olen itse jälleen pohtinut noita Bret Easton Elliksen teoksia ja lähinnä etenkin tätä "Lunar Park"-teosta. Aluksi pidin sitä aika huonona tai vähintään keskinkertaisena kauhuteoksena, mutta nyt olenkin sitä mieltä että sen kirjailijan itsensä sekoittaminen mukaan siihen tarinaan ja muutenkin puoliksi fiktiivisten juttujen keksiminen oman hahmonsa ympärille olisi mielenkiintoinen idea juoneksi ja siis lähinnä hahmoksi. Vähän samaahan teki tuo Arto Paasilinnakin, mutta lopulta Easton Ellis on kyllä tuhat kertaa tyylikkäämpi omana hahmonaankin kuin Paasilinna omanaan, vaikka hänkin tietysti on hyviä teoksia saanut aikaiseksi monia.

Mutta joo, pitemmittä puheitta lähden tästä nyt nukkumaan, kaiketi. Hauskana yksityiskohtana kuulemman uutisissa joku uutisankkuri oli pilaillut suorassa lähetyksessä kaljapullon kanssa ja sitä tempausta olivat sitten seuranneet tyylikkäät potkut. Täytyypä tutustua tapaukseen ja toivoa hänelle janoisaa jatkoa.