Reach out and touch me

No nyt taas tämän Joulun livettyä ohitseni niin kuin meluavia sekä humalaisia turisteja täynnä oleva Helsinki-Tukholman lautta on kai aika todeta että hiukan vähemmän henkisesti koetteleva tämä nyt olisi kumminkin voinut olla. Tavallaan oli kyllä aika hiljaista, mutta sitten kun ei ollut, niin ei tosiaankaan ollut.

Kunnon lumimyrskyt taas alkaneet. Kaikkialla on lunta ja kiva tuuli kuljettaa kaiken jäljellä olevan lumen sekä vähän uuttakin päälle keskelle vaikka mitä. Eilen yritin käydä lenkilläkin, mutta tie oli vaan niin tukossa kaikesta lumesta että päädyin juoksemaan paikoitellen jopa ajoradalla. Onneksi kuitenkin oli niin hiljaista siihen aikaan että vastaan ei tullut kuin keskellä yötä täysillä pillejään ujelluttava ambulanssi sekä ilmeisesti joku taksi. Huomaan kuitenkin väistämättä että säätilat ja mielenalani ovat suoraan verrainnollisia keskenään, eli yksinkertaistettuna aurinkoisina päivinä olen itsekin vähän niin kuin se kikatteleva Teletappien vauva-aurinko ja sitten kun kelit ovat juuri tätä luokkaa, niin minä voisin olla vaikka joku karvainen Muumien mörkö mielialalääkityksellä varustettuna.

Yritin tässä täytellä tällaista työkykyä mittavaa kyselyä. Siitä ei oikein ole tahtonut tulla mitään ja se pohjimmiltaan kaiketi johtuu siitä että se on vapaaehtoinen. Minulla on kieltämättä vasta niin vähän kokemusta noista töistä ettäkö voisin sanoa mitään työkyvystäni tai pitkäaikaisesta jaksamisesta ylipäätään. Tästä johtuen olen pistänyt kaikki vastaukseni positiivisesti yläkanttiin, joka kyllä saattaa myös indikoida tuota kyselyä seuloville tahoille että syy miksi toimin noin johtuu juuri siitä että valehtelen pitääkseni työpaikkani tai muuten vaan nenäni ulkona ikävistä seurauksista jos väittäisin että työuupumusta mukamas olisi havaittavissa. No, sitä nyt ei todellakaan ole havaittavissa, vaikka totuus onkin että olen työskennellyt tässä jutussa aivan liian vähän aikaa tietääkseni asiasta tarpeeksi.

Luin myös että jotkut firmat tai tahot ylipäätään tsekkaavat potentiaalisten työntekijöidensä tietoja Facebookista. He siis nuuskivat jos löytävät tyypin Facebook-profiilin tai jotain vastaavaa, sekä sitten sieltä löytyneen tiedon perusteella tutkivat ja samalla päättävät että kantsiiko sitä ihmistä palkata. En tiedä kuinka yleistä tällainen on Suomessa, mutta muistaakseni Briteissä oli ainakin tapaus missä naispuolinen työntekijä haukkui pomoaan rankoin sanankääntein Facebookissa ja yhtäkkiä pomo vaan ilmaantui kommentoimaan hänen postaustaan tyylillä "KIITTI JA MOI EI TARTTE TULLA MAANANTAINA TÖIHIN SENKIN PELLE".

Totta kai tuossa nyt oli syytä niin tekijällä kuin kohteellakin. On kuitenkin pelottavaa kuinka helposti ja ajattelemattomasti ihmiset hyödyntävät tuota Facebookiaan. Tällä kertaa täytyy siis kiittää itseään siitä etten ole siellä, vaikka kerran tässä taannoin teinkin vavahduttavan sosiaalisen kokeen sen tiimoilta että kuinka monta tapaamaani ihmistä kykenin löytämään Facebookista. Löysin sieltä jopa erään lääkärin jonka luona vierailin ihan niiden terveydenhuollollisten asioiden tiimoilta.

Facebook voi nimenomaan olla parhaimmillaan sosiaalisen verkostoitumisen uusi sukupolvi taikka sitten katala sosiaalinen joukkotuhoase, jota ei epäröidä (joskus huomaamattakin) käyttää puolin eikä toisinkaan mikäli se helpottaa omien päämäärien saavuttamista tai jopa omien työntekijöiden kontrollointia mahdollisimman tiukasti.