Yksityisyyden sietämätön keveys

Viime päivinä säät ovat olleet taas aika paskoja; kovat tuulet ja sitten taas luihin ja ytimiin käyvä kostea kylmyys ovat vaivanneet. Ai niin, ja on muuten satanutkin.

Nyt kumminkin lämpöasteita on noin kahdeksan ja viikonlopuksi on luvattu vähän lämpimämpää keliä. Hyvä näin, vaikka saattaa se tarkoittaa toki sadettakin. Kieltämättä nuo ällöttävät tuulenpuuskat varsinkin öisin ja iltaisin ovat sitten sellaisia että tarpeeksi kovalla intensiteetillään ne valvottavat minua aika pitkäänkin öisin. Se ottaa päähän myöskin, mutta tällaisia nämä loppusyksyn vaiko kenties sitten alkutalven kelit nyt sitten vaan ovat.

Eilen ei tullut oikein mitään postia kuin taisi postityöntekijöillä olla jonkinlainen lakko tai vastaava meneillään. Eipä silti, tänään kun nyt sitten posti jotakin toi niin siellä oli vaan laskuja. Jotenkin aika tyypillistä.

Pohdin tässä muutaman päivän aikana jolloin en ole systemaattisen säännöllisesti kirjoitellut postauksiani että on oikeastaan todella vaikeaa ja piinaavaa kirjoitella blogia jonka aiheena on oman elämän nousut ja laskut sekä muu siinä ohessa tapahtuva.

Oikeastaan tällaiset blogit ovat todella ikäviä ylläpitää siinä mielessä että niitä voidaan niin kovin suurella todennäköisyydellä käyttää "vääriin tarkoituksiin" mikäli satut olemaan sen sortin ihminen että keräilet vihamielisiä ihmisiä menneisyyteesi niin kuin ihmiset halpoja irtokarkkeja markettien karkkihyllyillä. Ei tarvita kuin sitten se yksi ihminen joka alkaa egonsa kohotuksen nimissä tai muuten vaan vahtaamaan blogiasi tai joskus jopa koko suvun ja lähipiirin voimin kytätään elämäsi kuulumisia kaiken negatiivisuuden toivossa tasaisin väliajoin. Oudointa tietysti tässä tilanteessa on se että mahdollistat itse moisen toiminnan kirjoittamalla enemmän tai vähemmän avoimesti tapahtumistasi kaiken kansan nähtäville.

Kadun suoraan sanoen noin tusinaa postausta jotka olen aikoinani tänne kirjoitellut. Tässä ympäristössä ei todellakaan olisi pitänyt kirjoittaa aiheista siihen tapaan kuin ehkä kirjoitin, enkä todellakaan ole lopulta sitä mieltä että ihan kaikkialla tulisi olla äärettömän avoin kaikesta tapahtuneesta. Oikeastaan netissä on parempi olla kertomatta sille suurelle yleisölle itsestään juurikaan mitään, vaan parempi kenties antaa jopa kokonaan asioiden olla eikä alkaa liian kiihkeästi omia edesottamuksiaan jakamaan näinkin kasvottomassa seurassa. Tällöin et anna aseita etkä edes ammuksia sellaisile porukoille jotka niitä tietoja voisivat ja voivat käyttää sinua vastaan.

Toisaalta taas olisi kivaa kirjoittaa tekemisistään avoimemmin kuin nykyään. Olen kuitenkin ymmärtänyt ettei se ole aina mahdollista eikä parastakaan tilanteessa kuin tilanteessa. Toisinaan on kuitenkin vähän ikävää pitää blogia aiheesta "omat henk.koht. tapahtumat", mutta sitten kuitenkin sensuroida aina automaattisesti osia jotteivät ne informaatiot vahingossakaan mene väärille silmäpareille ja korville.

Olen alkanut muuten suorittaa viime aikoina erinäisiä reflektioita omaan blogiini muiden sellaisten blogien lukemisen kautta jotka käsittelevät oman elämän tapahtumia eivätkä mitään kissakalojen ruokintaoppaita. Olen löytänyt paljon rankemmin aihetta käsitteleviä sekä myös paljon omahyväisimmin- tai sanotaanko että "tarkoitushakuisimmin" tehtyjä blogeja kuin tämä. On kuitenkin tärkeää etsiskellä jatkuvasti tällaisten aiheiden parissa seilaavia blogeja, jotta pystyy hiukan saamaan ideoita siitä että mikä tällaisten aiheiden parissa kirjoittelevalle on hyväksyttävää ja kannattavaa mainita sekä mikä sitten ei ole.

Tuossa pari päivää sitten oli muuten käräjäoikeudessa tämän Porvoon viime kesällä sattuneen ns. "McDonaldsin autokaista-ammuskelun" päätekijä oikeudessa. Luin asiaa koskien Vartista, sekä mietin että voisin lähteä katsomaan tuota ensimmäistä käsittelyä sen aikaa kun se oli yleisölle mahdollista. En kuitenkaan mennyt, enkä taidakaan mennä enää vaikka kuinka se olisikin yleisölle avonainen. Kovasti houkutteli nähdä edes vilaukselta tuo mies, joka oli ilmeisen kylmäverisesti tyhjentänyt 9mm pistoolin ammuksia kolmeen toiseen ihmishenkeen kesäisenä aamuyönä ja tämän jälkeen paennut sekasortoisesti paikalta Itäväylää pitkin kohti varmaa kohtaloaan. Tiedotusvälineissä hän kovasti pahoitteli tapahtunutta, mutta vaistoan että hän toisaalta saattaa kuulua siihen ihmisryhmään jolle kolmen hengen riistäminen ei välttämättä ole ollut yhtään sen vaikeampaa kuin silmänsä räpäyttäminen oikeiden reunaehtojen täytyttyä vääränlaisessa tilanteessa.

Lukemassani artikkelissa kuitenkin ihmeteltiin että miksei kukaan pahemmin ollut tullut paikalle katsomaan tuota istuntoa vaikka se olikin saanut paljon kansallista huomiota erinäisten tiedotusvälineiden kautta. Tuntui oikeastaan siltä että oli parempikin kun kukaan ei ilmaantunut paikalle, vaan siten tämä tekijä ei saanut kenties kaipaamaansa suuren yleisön huomiota, vaan hänet vietiin aikalailla yksityisesti tuomiokäsittelyilleen. Toki en tiedä että kaipasiko hän edes tuota huomiota, mutta sanoisin että tällä ratkaisulla hän ei ainakaan saanut sitä mikäli moista kaipasi siinä määrin missä kenties sitä toivoi saavansa.