Kyllä, mutta ehkei sitten kuitenkaan-

Eräs asia joka on ihan arkipäivää netissä noin yleisesti liittyy siihen miten jonkun ihmisen edesottamukset luettuna blogeista tai muusta vaikuttavat niin pirun mielenkiintoisilta. Sitä usein kokee sellaisia samankaltaisuuden tunteita, jotka ilmenevät siten että hiljaa mielessään nyökyttelee sille toisen kirjoittamalle tekstille siksi koska on asiasta samaa mieltä tai muuten vaan ajattelee asiasta samankaltaisesti.

Olen jo pitkään lukenut erään naisihmisen blogia, joka on vaikuttanut mielenkiintoiselta ja myös tämä naisihminen on vaikuttanut mielenkiintoiselta niin elämäntyylinsä ja ajatelmiensa osalta. Hänen asenteensa on kuitenkin varsin epäilyttävän korostetun itsevarma, ulosanti "itsestäänselvää" ja tämän ohella omakehukin suoraan sanottuna paistaa lävitse aika tavalla.

On minuakin tuollaisista luonteenpiirteistä joskus syytetty. En kuitenkaan näe itseäni yhtään sen egoistisempana kuin arvostelijoitani itsessäänkään, joten sinänsä koen että pata vähintäänkin soimaa kattilaa niin monessakin eri tilanteessa, jossa joku (useimmiten naisihminen) on väittänyt minua ylimieliseksi, egoistiseksi tai muuta vastaavaa.

Olen kuitenkin pohjimmiltani ihminen joka pyrkii ottamaan opikseen kritiikistä ja arvosteluista. Minulle ei ole olemassa välttämättä mitään ehdottomuuksia, vaan arvostelukin kyllä rekisteröidään käsittelyä varten persoonassani sekä tekemisissäni lähes välittömästi ja sen antia sitten reflektoidaan erinäisissä yhteyksissä jälkeenpäin. Eli kuten sanottu, en mielestäni lukeudu siihen kansanosaan, joka on omasta mielestään aina ja automaattisesti oikeassa ja muut sitten väärässä ilman kritiikin pistävää mahdollisuutta.

Tämä nainen jonka blogia seurailin sai useasti erilaisia kommentteja kirjoitteluistaan erästä aihetta koskien. Useimmiten hän sai vain ihailevaa, egoa sukivaa ja hellivää palautetta, jonka takia hän kai tuota blogia enimmäkseen pitkin huomion saamiseksi. Välillä kävi kuitenkin sitten niin, että negatiivistakin palautetta jostain postauksesta tai artikkelista saapui kommenttiosioon. Pidin mielenkiintoisena sitä kuinka tämä naisihminen jätti pariinkin kertaan kokonaan vastaamatta näihin kommentteihin niiden painavista vastaväitteistä ja argumentoinnista huolimatta hänen näkökantojaan vastaan.

Sain jo oikeastaan varhain sellaisen kuvan tästä naisihmisestä, että hänen toimintatapoihinsa kuului ja kuuluukin oman kantansa militantti esittäminen, jonka jälkeen eriäviä mielipiteitä ei välttämättä tultaisi ottamaan huomioon. Tyyppi vaikutti tosiaan melko ehdottomalta ja "näin asiat ovat halusit tai et"-tason persoonalta, joka ei juuri vaihtoehtoisia katsantokantoja halunnutkaan ottaa huomioon.

Tällaiset tyypit ovat kieltämättä haastavia sellaisissa tilanteissa jossa mielipiteen esille tuominen olisi jotenkin olennaista. Tyypillistä tällaisille tyypeille onkin kai sitten se että he sulkevat usein korvansa kokonaan toisen mielipiteiltä tai vähättelevät niitä kokonaisuudessaankin. Siksi kai nykyään sellaisten tyyppien kanssa asioitaessa päätän jättää kokonaan asioihin sen syvällisemmin puuttumisen sikseen, sillä konflikteihin johtavat tilanteet tämän tason asioista eivät minusta ole kovin mielekkäitä. Eipä silti, minusta eivät muutenkaan konfliktitilanteet kovin monista asioista ole muutenkaan erityisen mielekkäitä enää. Näkökantojen vaihtelu on kuitenkin oikeassa seurassa tosi kivaa ja opettavaista, mutta toistaiseksi olen uuden asennoitumiseni jälkeen kyennyt siihen vain yhden todella pitkä-aikaisen ystäväni kanssa- muiden osalta olen päättänyt jättää sikseen ja myötäillä asioita ihan yleisen rauhallisuuden ja sovintojen ylläpitämiseksi. Tämähän on siis tätä uutta "Jees-miehen"-asennetta, joka toistaiseksi näyttäisi sopivan minulle.

Palatakseni pääaiheeni puolelle, niin tämän naisen blogi on alkanut kiinnostamaan minua entistä vähemmän viime aikoina. Vaikka hän onkin toisinaan ollut ihan avoin sitä koskien että miksi tuo blogi on tehty ja mitä varten, niin siitäkin huolimatta olen alkanut suhtautumaan koko blogiin nimenomaan sellaisena yhden naisen egon pönkittämiseen ja itsetunnon kohottamiseen tarkoitettuna työmaana, jonne sitten saapuvat nämä väkisin jostain tunkevat pönkitykseen tarkoitetut kommentoijat sekä "fanit". Tuollainen metodi blogin pitämiseen on minusta vähän niin kuin jonkinlaista manipulaatiota, jossa ulkonäön, mielipiteiden sun muun varjolla yritetään nettimaailman kautta saada itselleen huomiota kun oikeassa elämässä se ei välttämättä olisi aivan samoin toimin mahdollistakaan. Itseasiassa olen törmännyt tällaisiin tapauksiin ennenkin ja toisinaan hyvinkin intiimisti, joten sinänsä kaikki tämä on jo jollain tasolla tuttua huttua ja muutenkin koettua maaperää.

Nyt kuitenkin aiheen ajautuessa tähän suuntaan haluan taas kertoa jotain päivittäisistä toimistani, sillä en nyt juuri jaksa tässä sunnuntaisen illan päätteeksi jankata näistä syvällisistä aiheista aivan liikaa:

Kävin tänään tosiaan tuossa puolelta päivin lenkillä. Ilma oli yllättävän lämmin ja aurinkokin paistoi. Perässäni juoksi joku nuori nainen valkoiseen takkiin ja mustaan pipoon sonnustautuneena. Hän kuunteli musiikkia MP3-soittimestaan tai mahdollisesti Ipodistaan. Itse en ole pitkään aikaan juossut tai siis lenkkeillytkään musiikin tahdissa, vaan olen hoitanut hommat ihan ilman taustahälyä.

Lisäksi kalastelin Youtubesta mielenkiintoisia musiikkivalintoja, nimittäin löysin vanhojen SNES:lle julkaistujen Star Wars-pelien musaa sieltä aika spontaanisti. Itselläni oli aikoinaan noista SNES:n alkuperäisen trilogian osista vain tämä Return of the Jedi sekä sitten pelkkä A New Hope. Joskus minulla oli lainassani sukulaiselta tuo Empire Strikes Back, mutta ylipäätään minusta jo tuolloin ne sovitetut musiikit ja osittain grafiikatkin noissa peleissä oli hienosti toteutettuja aikakaudenkin graafiset rajoitukset huomioonottaenkin.

Vaikka aika onkin jättänyt jo kauan sitten Star Warsin fanituksesta, niin tuossa SNES-versiossa Empire Strikes Backista oli kyllä yksi aivan helvetin tunnelmallinen biisi, joka olisi hauskaa jakaa tässä. Sen nimi on "Dagobah", joka on tosiaan sen mestan nimi jossa se pieni vihreä Yoda-ukkeli asusteli. Tämä biisi on jotenkin tunnelmallinen, vaikka kieltämättä välillä hihittääkin se mahdollisuus että biisissä varmaan käytettiin jonkun pelisuunnittelijan lemmikkipapukaijaa noiden "viidakkoäänteen" luomiseksi.

Yleensäkin noissa SNES:n Star Wars-peleissä on todella ansiokkaita sovituksia noista elokuvien ääniraidoista. Kantsii kuunnella joskus jos kiinnostusta löytyy.