Friday, February 17, 2006

Bisneksiä & lomaa = ekologinen aikapommi ?

Nyt kun koulu sitten pääsi loppumaan , niin itsekin pääsin pitää virallisen lukuloman aluksi talvilomani jota jatketaan vielä neljällä päivällä muutaman viikon päästä. Eli viime päivät olen ottanut ihan lomailun kannalta katsoen mm. elokuvia ja lisäillen kamaa myytäväksi Huuto.nettiin.

Eli bisneksiäkin on ruvettu tekemään entistä tiukemmalla tahdilla; juuri tänään kaksi tuotetta ostettiin ja taisi tehdä n. 20 Euron voiton siitäkin kaupasta. Olen päättänyt myydä n. 30 % omaisuudestani huuto.netissä jotta kaikki jokseenkin merkityksetön - ja jo kauan aikaa sitten arvonsa menettänyt kama saataisiin kiertoon. Saapa nähdä että miten tavarat ovat vaihtaneet omistajaa kun syksy tulee - silloin olisi nimittäin aika nk. "pistää useita satoja kilometrejä tämän paikan ja minun väliini". Eli muuttohan tässä on edessä , jos kaikki käy hyvin. Se asia nyt kuitenkin hoidetaan jonkinasteiseen kuntoon kesälomalla - ainakin toivottavasti.

Minulla on myös ollut tapana jokaisen kouluasteen loputtua tehdä perusteellinen "siivous" , mitä tulee ylijäämäiselle koulutarvikemateriaalille. Eli kaikki monisteet , tarpeettomat vihot , kynänpätkät , A4-paperit ja häpeälliset koesuoritukset on hyvinkin tunteettomasti hävitetty liikaa tilaa viemästä. No , tänään nyt tapahtui jälleen kerran tuo sama tapahtuma jonka toteutin viimeksi ylä-asteelta pääsyn jälkeen hyvinkin dramaattisissa merkeissä; oikeastaan tuolloin tätä oppimateriaalin hävitystä kutsuttiin nimellä "kirjanpolttajaiset".

Tuolloin olin paljon räiskyvämpi persoona ja halusin aina päästä mahdollisimman irvokkaalla tavalla eroon yläasteen aikaisista ahdistuksistani kaatamalla niiden päälle valopetrolia ja heittämällä tulitikun perään. Nyt kuitenkin hiukan vanhempana olen alkanut pikemminkin ymmärtämään sen kuinka helvetisti aivan turhaa paperia meillä lukiossakin jaettiin; kaksi isoa jätesäkkiä täytyi aivan turhasta määrästä papereita joita vilkaistiin ehkä kaksi kertaa per jakso.

Joillakin opettajilla olikin ilkeä tapa jakaa mm. Filosofian kurssin materiaalit valtavina monistemäärinä jotka eivät sitten kuitenkaan motivoineet lukemaan kokeeseen vaan niitä inhottavia "läpysköjä" lähinnä vaan vihattiin. Miksi kurssien pääasioita oltaisi vain voitu kirjoitella taululle ja odottaa meidän kopioivan ne normaalin tunteettomasti ? Ilmeisesti tämä filosofian haaska ei todellakaan ollut tajunnut että huolimatta siitä vanhasta ja tylsästä tavasta siinä ei kuitenkaan ollut mitään vikaa.. Loppujen lopuksi.

Huomenna menen vielä käymään koululla , jos jaksan; siellä minua pitäisi odottaa muutama viimeisellä kuvataiteen kurssillani tekemä maalaus , jotka haluaisin tässä vaiheessa kotiini. Vaikka koko kurssi menikin hieman ojaan , niin ainakin haluan nuo värimuunnosmaalaukseni takaisin ihan senkin takia että niihin kului helvetisti aikaa. Lopputyöni , joka taisi olla joku nk. "Albertin väritesti" (A.K.A. "who the fuck is Albert ?") ei todellakaan ilmeisesti onnistunut kovinkaan hyvin ja sain sen "valmiiksi" n. 15 minuutissa.

Huomenna koululla on vanhojen tanssit; tuntuu vähän oudolta kävellä sinne takaisin nyt niinkin dramaattisen lähdön jälkeen , mutta yleensähän se paluu on kuitenkin se dramaattisin ele minkä ihminen kykenee tekemään. Ai niin , huomenna olisi kuulemma niitä kuunteluidenkin tuloksiakin saatavissa.. Noh , joo.

Palatkaamme asiaan huomenissa. Siihen asti.. Nauttikaa kuumista dialogeista ja häpeällisen maukkaista herkkupaloistanne !!

No comments: