Vaalien alla sonta(a) lentää

Kuumin puheaihehan tällä hetkellä on hyvin pian toteutuvat eduskuntavaalit.

Nämä 200 apinan valitsemispäivät ovat todellakin minulle ensimmäiset koskaan, sillä taisin olla viime vaalien aikana vielä aika rankasti alaikäinen. Viime presidentinvaaleissahan todellakin äänistin - tosin vain täyttääkseni kovasti puhutun kansalaisvelvollisuuden. Tuolloinhan todellakin asetelma oli se, että kyseessä oli silloin ensimmäiset presidentinvaalini, mutta ehdokkaista ei ollut tietoakaan. Siksipä lähdin ensimmäisellä kierroksella äänestämään ihan randomina, ja silloin taisi mennä ääni Timo Soinille. Onnea siis vain Perussuomalaisten johtohahmolle.

Toisella kierroksella vaihtoehdot ja toimintasuunnitelmat olivat myös sitten hyvinkin selvät: ketään ei äänestettäisi. Jäljellä oli vain Halonen sekä Niinistö, jotka minulle suoraan sanoen edustivat - ja yhä edustavat - kahden eri poliittisen suuntauksen ääripäitä. Toinen on epämääräinen kapitalisti, joka ei varmasti muistaisi pientä ja köyhää opiskelijaa sentilläkään mikäli pääsisi edes pieneenkään valta-asemaan - ja toisessa nurkassa sitten taas koko kansan oma ja humaani Tarja-täti, jonka naurettavan ihmisystävälliset teot eivät ainakaan minunkaan elämääni paranna sentilläkään.

Nyt sitten eduskuntavaaleihin. Nimittäin, asia on sillä tavalla, että viimeisimmässä Vaasan Ylioppilaslehdessä oli aika kattava artikkeli juuri niistä edustajista, jotka olivat possutelleet viime kaudella kaikki opiskelijoille lupaamansa jutut. Pahin näistä taisi olla SDP:n Miapetra Kumpula-Natri, joka nk. "pääsi viime vaalikaudella sisään" suurilla lupauksillaan opintotuen korotuksesta. Myöhemmin hän kuitenkin jätti korotusäänestyksessä äänestämättä ollenkaan. Tähän kommenttia pyydettäessä kyseinen tyyppi oli vain heittänyt vastaukseksi jotakin retorista sontaa reaalipolitiikan kiemuroista.

Minä en aio osallistua eduskuntavaaleihin äänelläni ollenkaan. Syinä tähän ovat mm. se että en usko että kovinkaan moni edustaja voi puoluekurin johdosta oikeasti vaikuttaa asioihin mikäli hän omaa puolueen yhteisestä kannasta eriäviä tavoitteita (ja mahdollisesti jopa hyviäkin). Toinen syy on myös se, että en usko kovinkaan monen edustajan myöskään ihan oikeasti pystyvän vastaamaan suurin lupauksiinsa. Pikemminkin tällaisten suurten linjojen vetäjien kaunopuheisuuden takana taitaa pikemminkin olla halu vain päästä eduskuntaan - ja vaikka sekin pesti jäisi yhden kauden hommaksi, niin kansanedustajan saama eläke sitten aikanaan voi hyvinkin olla sen arvoista. Minä siis tunnen, melko suvereenisti, että kansanedustajat eivät enää nykyisin ole minua varten - vaan pikemminkin me äänestäjät olemme sitä varten, että hiukan isoja lupailemalla muutaman vuoden välein saadaan paikka, jota voi sitten myöhemmin käyttää ponnahduslautana johonkin muuhun etuisuuteen tai virkaan. Minua myös väsyttää tavattomasti monien, ja erityisesti suurimpien puolueiden aina "ensivaalikaudelle siirtyvien kysymysten" sivuuttaminen, joka kuitenkin sitten neljän vuoden päästä saadaan taas kiertää seuraavalle vaalikaudelle. Olisihan se kieltämättä minusta aika olennaista vihdoinkin ottaa kantaa - ja jopa oikeasti tehdä jotakin - opiskelevien nuorten aseman kohottamiseksi. Toisen ongelman minulle muodostaa myös ryhmä ehdolla olevista kansanedustajista, jotka lupaavat kuun taivaalta ja tekevät suorastaan epärealistisia lupauksia äänten toivossa. Nämä henkilöt saattavat olla hyvinkin vakuuttavia tyyppejä, vaan ehkäpä kuitenkin vain siinä mielessä, että he onnistuvat karismallaan ja ennen kaikkea suurilla lupauksillaan saamaan kannatusta. Valitettavaa nimittäin usein on se, että massat äänestävät juuri sitä suurisuisinta yhden kauden edustajaa, jonka intressit pidemmälle ajalle eivät todellakaan ulotu sen asian ajamisen ytimeen, jota on kampanjassa käytetty hienona korulauseena.

Aion siis liittyä tavalliseen tapaani nukkuvien puolueeseen. Täytyy kuitenkin myöntää, että siitä huolimatta, olen jopa yrittänyt ottaa selville vaalipiirini ehdokkaiden kannoista yms. teemoista, vaan ongelmana on ainakin minulla ollut se, että täältä ei vain löydy ketään oikeasti kiinnostavaa tai muusta harmaasta (lue: keskustalaisesta) massasta erottuvaa. Tämän vaalin teemat kun eivät vain - valitettavaa kyllä - palvele minun tarpeitani ollenkaan. Enpä ole myöskään ollenkaan varma, että palveleeko tätäkään seuraavien vaalien jne. teemat opiskelevien asiaa - luottamus on siis lähes täydellisesti mennyt koko vaaleihin instituutiona.

Lopuksi todettakoon, että näissäkin vaaleissa vain optimisti äänestää ihan vilpittomästi. Pessimisti jättää joko äänestämättä, taikka sitten täyttää kansalaisvelvollisuutensa vain käymällä uurnilla summanmutikassa. Tämä sama on nähty jo niin monta vuotta peräkkäin, että enpä usko tämänkään tuovan tavallisen kansalaisen - ja erityisestikään opiskelijan - asemalle sen suurempia parannuksia.

So, thus nothing new under the sun.. and people, well, are still people.