Ensimmäinen asia jonka saan kuulla silmäni auettua lauantaisena aamuna noin viiden tunnin yöunen jälkeen on että Puolan presidentti on kuollut. Hän oli lennolla kohti Venäjää ja vanhentunut sekä huonokuntoinen Tupolev-kone sanoi itsensä irti ilmalennossa. Taikka sitten pilotin toiminnassa oli jotain vikaa. Enpä muuta tiedä.
Yli 100 ihmistä on kai kuollut? Minusta tuo koko onnettomuus huokuu ensinnäkin ironiaa siinä mielessä että tuo koko Puolalaisen poliittisen eliitin revohko oli menossa jonnekin muistotilaisuuteen Venäjälle, jonka tarkoituksena oli muistaa siellä kuolleita Puolalaisia. Nyt sitten samassa puolet koko Puolan hallituksesta on päässyt pikaisesti pidettävien, omien muistotilaisuuksiensa päätähdiksi.
Elämä täydellinen arvaamattomuus iskee taas ajatuksena. Yhtenä päivänä olet Puolan presidentti ja ajelet lentokoneella ottamaan osaa muistotilaisuuteen, mutta hetkessä kuoletkin syystä tai toisesta ja pyydyt itse muistotilaisuuden päätähdeksi. Eipä ihme että niin moni ihminen sekoaa tämän elämän täydelliseen järjettömyyteen ja ennustamattomuuteen. Eipä tuo Puolankaan presidentti tuskinkaan tajunnut tänä aamuna herätessään että a) ylipäätään kuolisi tänään sekä b) että hän kuolisi vieraalla maaperällä mennessään muistotilaisuuteen vaimonsa ja yli sadan muun kanssa. Tavallaan kai se on melko lohdullistakin että loppu tuli niin yllättäen. Noinhan sen asian olisi kai parasta mennä itse kullakin ilman mitään valmisteluja, ennusmerkkejä tai muutakaan osoitusta tulevasta. Toki se olisi tavallaan aika brutaalia miten elämänsä viimeiset hetket viettäisi totaalisen pakokauhun vallassa jossain lentokoneessa, jonka tietäisi tulevan hyvin väkivaltaisesti alas muutamassa hetkessä selviämisprosentin hipoessa nollaa. Voinpa vaan kuvitella miten Puolan presidentin viimeisten hetkien ajatukset ja verbaalinen kommunikaatio on koostunut ja täyttynyt lähinnä kaoottisesta huudosta ja totaalisista maailmanlopun ajatuksista. Hän on varmasti huutanut täyttä kurkkua siellä lentokoneessa jonkun muun poliitikon murtuessa säestämään sitä "WE'RE ALL GOING TO DIE"-mentaliteetin kaaosta omalla vaikeroinnillaan.
Näin niin kuin muuten niin tänä lauantaina olen kuunnellut paljon kantria. Erityisesti on suositeltava Desert Bandin biisiä "One Step Forward". Myös Meksikolainen Mariachi-musiikki on ollut tänään kovaa kamaa. Tosin näiden asioiden myöntämisellähän ei ole mitään tekemistä Puolan presidentin kuolemalla, mutta näin synkkien aiheiden jälkeen minusta on luonnollisesti helpompaa heittää hieman kevyempää aihetta kehiin musiikista. Enpä kyllä tosiaan keksi mitään muuta järkevämpää jatkuvuutta at the moment.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment