On the other side again-

Juu, palattu ollaan.

Lähtö oli kuitenkin astetta absurdi ja surrealistisempi tapaus, nimittäin paria tuntia ennen lähtöämme eräässä viereisessä talossa asunut ilmeisesti(?) vanha nainen oli päättänyt äkisti kuolla syystä tai toisesta. Ensiksi paikalle saapui ruumisauto ja heput sinisissä paidoissa ja kravaateissa.

Sitten paikalle tuli hetkeä myöhemmin poliisin se "CSI"-yksikkö, joka meni sinne taloon sisään ja ryhtyi työskentelemään. Oikeastaan en tiedä että tarkoittiko tuon tutkijaporukan läsnäolo sitä että sisällä oli tapahtunut jonkinlainen rikokseen viittaava juttu, vai oliko se ns. "standard procedure". Toki en edes ole varma että oliko kyseessä joku CSI-tyylinen ratkaisu, vai mitä.

Juuri kun olimme lähdössä niin muutama poliisi kierteli vielä pihasta toiseen kysellen että tunsiko kukaan sitä naista siellä. Samassa tuo naapuri sanoi että eiköhän se nainen ollut ihan vaan niin vanha ihminen että taisi kuolla luonnollisesti- kuulemma hän oli nähnyt jonkinlaisen omaishoitajan käyneen tuon naisen luona aikaisemminkin. Kaipa se kuitenkin kuuluu poliisin tehtäviin tutkia että mikä oli oikeastaan homman nimi. Nyt tänään sain tietää että kyseessä tosiaankin oli ihan luonnollinen kuolema.

Hirveästi en ehtinyt jatkamaan tapahtuneen tragedian seuraamista, vaan oli kiire kentälle. Sori vaan.

Muuten niin eilinen oli melko brutaali päivä sikäli että kun päästiin puoleen väliin matkaa, niin aivan välittömästi taivas oli harmaa ja sade pirskotteli pitkin katuja ja ikkunoita. Siltikin ilta oli erikoisen lämmin täällä juuri sillä tavalla miten illat ovat lämpimiä ennen ukkosmyrskyä tai mahdollisesti välittömästi sen jälkeen.

Kuitenkin niin pahinta ei oikeastaan ollut se että ilma oli niin lämmin, vaan pahinta oli se että kun pääsin tänne niin SISÄLLÄKIN OLI AIVAN JÄRKYTTÄVÄN KUUMA. Tämä johtui siitä että useita ovia oli pidetty lukossa ja täten auringonpaiste oli päässyt lipumaan ikkunoiden lävitse ja sen synnyttämä kuumuus oli jotenkin omituisesti "jäänyt huoneisiin". Yritin välittömästi tuulettaa kämppää, mutta se ei oikeastaan auttanut asiaa.

Alkoi olla jo niin kuuma että minun oli pakko riisuutua. Yritin juoda kahvia pysyäkseni hereillä, sillä minulla oli vähän tekemistä. Päädyin kuitenkin bokserisillani katselemaan T-paita päällä sohvalla maaten jotain aivan helvetin epämääräistä elokuvaa, jossa paidaton Meksikolainen naamioitunut vapaapainija ja joku valkotakkiin pukeutunut tohtorismies keskustelivat jonkun television kautta joillekin uhkaaville avaruusfaaraoille. Hetken kyllä mietin taas että "what the fuck am I watching".

Yritin saada unta moneen kertaan mutta se ei onnistunut järkyttävän kuumuuden ansiosta. Seitsemältä nousin aamulla. En ehtinyt tänään tehdä oikeastaan muutamaa asiaa jotka piti hoitaa, mutta varmaan piakkoin ehdin.

Kaupassa oli muuten tänään Tsingtao'a.

Mitäs hittoa??

Go home.

No, nytpä sitten huomenna lähdetään takaisin.

En kerkeä enkä jaksa enää kirjoitella täältä puolelta mitään sen kummempaa. Huomenna pitää lisäksi herätä melko aikaisin vaikka paluumatka lähteekin käyntiin vähän toiseen aikaan sen takia kun tänne saapuu asennusryhmä hoitamaan erästä laajakaistan nopeusasennusta.

Sikäli tyypillistä että tuo asennusoperaatio alkaa nyt juuri sopivasti maanantai-aamuna sinä päivänä kun pitäisi lähteä takaisin siirtymään. Asennushan ei mitenkään voinut soljua eteenpäin vaikka viikkoa tai paria ennen. Noh, kaipa ehkä kotona on aikaa sitten nukkua univelkaa pois jos sikseen tulee.

Muuten niin täällä on kyllä todella harmaata ihan loppuun asti. Käväisin kaupasta ostamassa vielä muutaman pussin Lattea mukaani, sillä se merkki jota ostin sattuu vaan olemaan hiukan halvempaa täällä puolen kuin kotosalla.

Kuulin myös jostain Venäjän metsäpaloista ja niiden aiheuttamasta savusumusta. Saapa nähdä että yltävätkö ne kotosalle, vai vältyttäisiinkö niiltä. Helsingissä on ainakin ongelmia ollut.

Mutta juu, pitemmittä puheitta seuraava postaus sitten kun kerkeää.

Terveisin,

Propellikorvahärkä(?)

Gothenburg valley murders (part 2)

Oikeastaan tämä oli niin hyvä ja samalla niin kovin harhaanjohtava otsikko, että päätin käyttää sitä vielä tässäkin postauksessa. Tämä muuten oikeastaan käsittelee tapahtumiensa osalta torstaita, mutta kun tämä blogi on konfiguroitu noudattamaan suomemme aikaa, niin siltikin kun kirjoitan tätä vielä torstain puolella täällä niin aikaerosta johtuen se postautuukin jo perjantaina. NO KYLLÄPÄ OLI TAAS HITSIN ERISKUMMALLINEN SATTUMA!

Olo on vähän "kummallinen". En oikein tiedä että pitäisikö itkeä, nauraa vai olla muuten vaan apea oma itsensä. Simpsoneiden eräässä jaksossa se omituinen pikkupoika nimeltään Ralph, eli sen pyöreähkön poliisipäällikkö Wiggumin lapsukainen kuvasi tällaista olotilaa sananparrella "I'm happy and I'm sad" tai jotain vastaavaa. Hänkin oli siis varsin hämmentynyt, niin kuin muuten minäkin.

Mutta joo, paremmat ilmat ja muuten normaalin ystävälliset asukkaat kaupungissa piristivät päivääni. Nyt tuntui taas että tämä paikka todellakin ansaitsi sen liikanimensä vaiko mainossloganinsa "Ruotsin mukavimpana suurkaupunkina". Nyt kyllä taas elämä hymyili tänään monella tapaa. Olenko muuten kertonut että aloitin lukemaan Mario Puzon teosta "Kummisetä"? No sehän on se sama teos jonka pohjalta Marlon Brando näytteli sitä Mafiapomoa, eli Don Corleonea.

Aikoinaan kummitätini antoi tuon kirjan minulle lahjaksi omasta kirjakokoelmastaan, mutta kävikin sitten niin että minä myin sen eräälle Sipoolaiselle hepulle. Nyt kuitenkin täältä löytyi näiden heppujen kirjakokoelmista se sama kirja. Ryhdyin lukemaan tuota teosta, ja huomasinkin sen olevan todella mielenkiintoinen. Nyt siis minulla on tapani mukaan kolme kirjateosta meneillään samaan aikaan. Saapa nähdä milloin kerkeän lukea ne kaikki loppuun.

Mutta joo, omituisuuksia:

Ajelin tänään ratiovaunulla tuolla keskustassa yhteen mestaan, ja näin raitiovaunun ikkunasta ihan yhden Spurgun joka näytti Charles Mansonilta.. siis nuoremmalta Charles Mansonilta. Yhdennäköisyys oli melko pelottavaa vielä siinäkin mielessä, että heppu mutisi itsekseen outoja kävellessään pitkin katua erään ravintolan edustalla. Olipa todella pelottavaa huomata tuollainenkin tyyppi, joka oli varmaan jonkinlainen Charles Mansonin fani tai vähintään "puolituntematon velipuoli" hulluna 60-luvun hippimurhaajana.

Aijoo, ja sitten minulta pummattiin tupakkaa. Toki se sama tyyppi pummasi kyllä tupakkaa monelta muultakin, mutta minua hän sentään herroitteli jopa. Pahoittelin vuolaasti sitä etten polttanut.

Ja edelleen vasemman jalan kantapää on hitsin kipeä. Mikähän siinä on? Olen nimittäin jutellut erään todella pitkään juoksentelua harrastaneen hepun kanssa, ja hän kertoi joutuneensa lopettamaan päivittäisen juoksentelun sen takia että ennen pitkää hänen jalkansa alkoivat olemaan niin kipeät koska niihin oli muodostunut pohjien osalta itseasiassa hyvin pieniä hiusmurtumia, joten se jo itsessään teki tällaisesta pelottavan käänteen.

Onkohan minullakin hiusmurtumia jaloissa? Paskempi homma jos on, sillä siinä tapauksessa ostin aivan liian kalliit ja uudet juoksukengät moista harrastusta varten varsinkaan jos en pian voi enää juosta. Tarvitsenkohan piakkoin jonkinlaisen eeppisen jalkaleikkauksen niin kuin David Beckham? Hoitaako sen kenties huippukirurgi Sakari Orava vaiko urologi Tom of Finland? Kuka huolehtii pitsatarjoilusta?

Gothenburg valley murders

Pakko oli vielä lähteä kerran käymään kirjastossa lainaamassa elokuvia. Sääkin oli niin hyvä.

- 2 days in the valley
- 2001 - a space odyssey
- Nosferatu
- The battle of Algiers
- Come and see
- Art school confidential
- Before the devil knows you're dead
- Babel
- Sonatine
- Thank you for smoking
- Coast guard(?)
- Schindler's list

Se tämän kaiken rumempi puoli-

Nyt kun aika täällä alkaa muutaman päivän kuluessa olemaan lopuillaan, niin on kai aika harrastaa hieman lisää reflektioita sen suhteen että mikä on mennyt hyvin ja mikä pieleen.

Ottaen huomioon että tämän loman aikana kaksi ulkomaalaisperäistä tyyppiä on näyttänyt minulle keskisormea (toinen Motalassa, tosin), sää on ollut lähinnä koko ajan järkyttävän sateista sekä muutama muukin juttu on vituttanut, niin olen kaiketi enimmäkseen tyytyväinen. En kuitenkaan varsinaisesti sään osalta. Jonkinlainen särö on kuitenkin väistämättä syntynyt mielikuviini ja rutiineihini liittyen tämän kaupungin harmoniseen ulkokuoreen, mutta ehkäpä se sitten ajan mittaan palautuu.

Syksy on oikeastaan alkanut täällä erään paikallisen mukaan. Siltä se todellakin vaikuttaa, sillä tänäänkin oli niin paska ja sadekuuroinen päivä etten jaksanut lähteä palauttamaan DVD:eitä ollenkaan. Oikeastaan minua on vituttanut muutamakin asia jonkin verran tänään, ja huomasin että niiden asioiden täytyi painaa minun mieltäni todella kun kerran puin niitä päässäni vielä lenkiltä tullessanikin ja siellä ollessanikin.

Okei, no minua kyllä kieltämättä vaivaa muutamakin asia. Nimittäin, ensinnäkin nuo keskisormensa heiluttelijat ottavat päähän lähinnä sen takia että heillä ei ole oikeastaan ollut mitään oikeaa syytä näyttää sitä keskisormea, mutta silkassa ylimielisyydessään ovat päättäneet ilmeisesti kostaa ilmeisesti egonsa tönäisyt, joita ei oikeastaan ole koskaan tapahtunutkaan. Syy miksi en ole viitsinyt vastata noihin vulgaareihin sormimerkkeihin samalla mitalla on ollut siinä, että ennen olisin varmaan tehnytkin niin ja sen tuloksena olisi sitten varmaan ollut jonkinlainen Skandinaavis-Välimerellinen mittelö keskellä kaupunkia. Sitä en tosiaankaan halua, vaan olen väsynyt tuollaistenkin koitosten osalta. Nyt kuitenkin jokin sisimmässäni huutaa, että seuraavan kerran kun joku m_lkku näyttää keskisormeaan, niin on aika vastata samalla mitalla takaisin.

En tiedä että olenko vain herkkä vai yliherkkä. En kai voi olla ainakaan liian herkkä, mutta jossain määrin taidan olla herkkä tällaisille ruokottomuuksille silloin kun en mielestäni ole mitenkään provosoinut toista millään tavalla. Helpointa minun on ollut oikeastaan aina ja kaikissa tilanteissa myös analysoida omaa käyttäytymistäni ja samalla miettiä ja huomata omatkin mokani. Pyrin olemaan tasapuolinen ja huomaan molemmat puolet asioista, mutta nyt kyllä tuntuu että ketään ei ihan oikeastikaan kiinnosta. Siksipä sisältäni kumpuaakin se sama vanha tunne siitä että ehkäpä pitäisi vain vastata samalla mitalla ja pistää se toinenkin puoli hieman miettimään käyttäytymisensä, sanavalintansa tai jonkun muun seuraamuksia tarvittaessa.

Jälleen mieleeni tuoksahtaa ajatus siitä miten varmaan tosi monelle tässä kaupungissa tuollaiset tilanteet ovat ihan arkipäivää ja niihin tulee suhtautua kuin ruohon huojuntaan tai pieneen tuulenhenkäykseen. Parhaimmat kaupunkilaiset eivät varmaan huomaa moisia juttuja ollenkaan, vaan heittävät ilmoille vaan "Tupla-Fakjuut" ja lähtevät muualle.

Tunnen olevani kovin erilainen tässä asiassa. Tunnen myöskin että nuo hyökkäykset ovat henkilökohtaisia, vaikka kenties ihan kuka muu tahansa olisi voinut joutua samojen tilanteiden uhriksi ja vain päättää tilanteen puinnit olankohautuksella.

Periaatteessa nämä asiat eivät aina vaikuta minuunkaan tällä tavalla. Olen kuitenkin nyt tällä kertaa päätynyt jollain tapaa miettimään näitä asioita aivan toiselta kantilta, mutta uskoisin että jonkinlainen ulkoinen häiriötekijä kuitenkin ylipäätään aiheuttaa sen että nämä ajatukset singahtavat mieleen juuri nyt tällä hetkellä.

Ikävää että tällä kertaa taidan palata lomalta tavallista raskaimmin mielin.

Roadtripping

Nyt on sitten Itä-Götanmaa ainakin jossain määrin kuljettu ja ajettu ympäriinsä.

Aika mielenkiintoinen kokemushan se oli. Suurimmaksi paikaksi tekemisen osalta päätyi Vadskena, jossa joku paikallinen heppu neuvoi että meidän kannattaisi käydä paikallisessa luostarissa. No, sinnehän sitten mentiinkin ja löydettiin joku aika mittavan kokoluokan kivikirkko. Siellä sisällä sitten ekumeeninen tunnelma rahan hajun ohella alkoi tuulahtelemaan sieraimistamme sisään, sillä jonkun kynttilän sytyttäminenkin maksoi siellä muistaakseni parisenkymppiä. Lisäksi kun oltiin poistumassa tuosta luostarista, niin ulko-oven läheisyydessä oli joku kirstu jonne piti kuulemma vähintään laittaa kaksikymppiä ihan sen takia että tuo luostari ja kirkko sekä kaikki muu oli kuulemma "niin pienen seurakunnan alueella". Minä yllätyin noista rahavaateista aikalailla, sillä olen tottunut siihen että kirko(i)lla jos kellä on rahaa, mutten sentään koskaan ole törmännyt siihen että kirkot ovat vaatineet rahaa noinkin suorasukaisesti toimintaansa tukeakseen. Suurin kävijäryhmä kuitenkin oli turistipohjaista, joten sinänsä ymmärrän vaikka en hyväksykään että heiltä yritetään saada rahaa irti jonkun tuollaisenkin päämäärän hyväksi. Vertailun vuoksi eräässä Buddhalaispaikassa aikoinaan käyneenä voin todeta, että siellä asunut aito Buddhalaismunkki ei missään vaiheessa itse kerjännyt mitään lahjoituksia, vaan porukka lahjoitti hänelle erinäisiä tarpeita sen mukaan mitä keksivät. Tuo Buddhalainen munkki oli muuten siinä mielessä vielä todella yllätyksellinen, että lähtiessämme pois hänen luotaan tyyppi heitti meille paketit nuudeleita sekä muistaakseni joitain kirjoja Buddhalaisuudesta mukaan. Siellä ei pahemmin rahaa anottu, pyydetty tai vaadittu- sen sijaan tämä paikka sitä kyllä teki aika suorasukaisestikin.

Kuitenkin palataksemme aiheeseen niin lisäksi yhdessä vaiheessa pitkin tuota kirkon pihaa pyöri joku pitkähiuksinen tyyppi joka nyökytteli päätään tervehdykseksi ja omasi jonkun rukousnauhan kätensä ympärillä. Oletin hänen olevan jonkinlainen munkki, vaikka kuulemma tuon paikan pitikin olla jonkinlainen nunnaluostari. Toki jos tuo luostari salli noinkin läpinäkyvän rahankeräyksen, niin eiköhän sen ideologiaan sitten sopinut vähintään yksi miespuolinenkin heppu sinne nunnien sekään vaikka viralliset käskyt tämän kieltäisivätkin. Hohhoijaa.

Sitten pyörimme myös Skänningessä, joka on lähellä Mjölbytä. Siellä ajaminen muodostui aikalailla samanlaiseksi kuin Porvoon vanhassa kaupungissa, jossa kadut ovat aika ahtaita ja täynnä vanhoja puutaloja. Oikeastaan tuolla Vadskenassa oli sama juttu. Ajeltiin myös Vänernin ja Vätternin ohitse- enemmän kai Vätternin ainakin menomatkan osalta.

Sitten jossain vaiheessa Motalaan. Se olikin aika mielenkiintoinen paikka sikäli, että sen keskusta oli aika riehakas paikka ja siellä kaiken sen ihmisvilinän keskellä toimi myös ihan kohtuullisen laaja julkinen liikenneverkostokin busseilla sun muilla. Joimme siellä kahvia ja ostin sieltä kivennäisvettä. Joku Motalan kansalainen suuttui myös parkkeeraustapaamme, ja ilmaisikin sen kansainvälisellä sormimerkillä. Tämä on nyt toinen kerta lyhyen ajan sisään kun joku näyttää minulle keskisormea, joten minun on tuumattava että kenties universumilla on minua vastaan jotain hyvinkin konkreettista sitä kolmatta kertaa odotellessa. Näytin kuitenkin tälle tyypille isoa ja punaista kieltäni, joka kai loi eräänlaista tasapainoa loukkauksen ja vastaloukkauksen suhteen ilmoille. Valitettavaa oli kuitenkin huomata jälleen se miten kaupunkilaisilla ei vaan tunnu olevan minkäänlaisia tapoja siellä Motalassakaan, vaikka kuinka yrittäisi saapua tietämättömänä ja "kulttuurinnälkäisenä" kaupunkiin.

Yleisesti ottaen tuon maakunnan maaseutu peltoineen, vainioineen sun muineen toi aikalailla mieleen kotipuolen. Se kuitenkin mikä oli ehkä silmiinpistävin eroavaisuus olivat nuo kaikkialla törröttävät tuulivoimalat, jota todellakin dominoivat Ruotsalaista maalaismaisemaa aika täydellisesti. Kotonahan noita ei juuri olekaan, mutta täällä jotenkin maaseutukaan ei ole ihan niin kehittymätöntä ja luonnontilassa kylpevää kun voisi luulla. Lisäksi "pikkukaupungeissa", jotka olisivat kai oman mittapuuni mukaan ihan kohtuullisen kokoisia kaupunkeja muutenkin, sijaitsi todella paljon kivitaloja sun muuta tiheään asuttua rakennusta.

Linköping oli myös ihan mukavaa kokoluokkaa edustava mesta, josta tuumin nyt että siellä pitäisi kaiketi käydä uudestaankin joskus kun kerkeää. Paljonhan siellä olisi tutkittavaa, mutta ainahan aika on minua vastaan asiassa kuin asiassa muutenkin.

Ulricehamn oli myös ihan jännä, vaikkakin melko pieni ihan minunkin mittapuuni mukaan. Siellä kuulemma kuvattiin ja kuvataan jotain supertärkeää leffaprojektia, mutta sen nimi eli "Änglagård" ei kyllä sano minulle mitään. Kai se on kumminkin jollain tapaa hyvä elokuva, jossa sille tehdään kolmatta jatko-osaa.

Lisäksi yhdessä vaiheessa joku moottoripyöräilijä päätti ohittaa meidät vastaantulevien kaistalta, ja olikin todella helvetin hilkulla ettei oltaisi saatu sitä jätkää tuulilasista sisään pärrineen samalla aiheuttaen murskaavan käänteen koko reissulle. Pakko kyllä todeta että lähellähän tuo yhteentörmäys oli, mutta onneksi mitään ei sattunut.. ennen kuin yksi toinen auto melkein törmäsi meihin äkkijarrutuksen muodossa. Kahteen kertaan siis onnistuttiin välttämään liikenneonnettomuus tällä kertaa.

Juuri kun oltiin palaamassa tänne läntiseen osaan niin pysähdyimme Askersundin lähellä. Sinne paikalle saapui myös joku Saksalainen porukka ottamaan kuvia, mutta ikävin asia taisi olla se että tuon pienen metsäisen levähdyspaikan vieressä makaili hiukan orvonoloinen pieni kissa. Se oli selkeästi vähän hämillään eikä myöskään karannut minnekään jos sitä lähestyi. Koko asetelma haiskahti siltä että joku oli vaan jättänyt "kesäkissansa" matkan varrelle, mutta onneksi me annoimme kissalle ne vähäiset eväät jota meiltä jäi. Sille näytti kyllä tosiaan maistuvan kaikki mitä tarjottiin, joten ei voi kun toivoa että kissa selviää ja sen hylänneet tahot päätyvät johonkin helvetin syvimpään notkoon.. vaikka vaikeaahan sitä on sanoa että mikä tilanne toisaalta oli.

Sitten ajeltiin vielä Skaran, Skaraborgin, Alingsåsin ja muutaman muun lävitse kunnes vihdoinkin "Götan" kultaiset kaaret ilmaantuivat jos ei aivan näköpiiriin niin ainakin mielikuvissa luoksemme. Sitä ennen oltiin kai myös jossain vaiheessa Lidköpingissä ja sitten muistaakseni myös Karlsborgissa, joka omituisesti mainosti itseään tekstillä "Sveriges reservhuvudstad". Se asia minkä olen pistänyt huomiolle täällä Ruotsissa on se tapa miten noissa kunta- ja kaupunkikylteissä on se sellainen identiteettiä mainostava slogan tai vastaava amerikkalaiseen tyyliin niin kuin nyt vaikkapa tuo Karlsborginkin osalta. Juurikin nyt vaikkapa Yhdysvalloissa sijaitsevan Renon kaupungin eräs mainoslausehan on että "the biggest little city in the world", niin eräänkin Ruotsalaisen vastine tälle oli että "Sveriges Möbelcentral" tai jotain vastaavaa.

Suomessa tuollaisia mainoslauseita ei kovinkaan montaa ole näkynyt- en sitten tiedä että onko se hyvä vai huono juttu. Lisäksi haiskahtaahan se vähän sellaiselta tietynlaiselta Jenkkilän apinnoinilta, mutta toisaalta kyllä esim. Norrlannissa sijaitsevan Alnön slogan "Alnön - Norrlands Hawaii" saa kyllä väkisinkin suupielet nousemaan hymyyn. Yritinkin automatkalla keksiä hyviä mainossloganeita muun muassa Sipoolle, Porvoolle sekä muutamalle muulle keskeiselle paikkakunnalle. Sipoolle keksin sellaisen kun "Sipoo- kun paska osuu tuulettimeen!" sekä Porvoolle "Tervetuloa! Joka neljäs meistä on tappanut jo jonkun!".

Kuitenkin niin nytpä istun tässä suoraan eilen about yhdeksän aikoihin nukkumaan menneenä. Vasen jalkapohja on jostain syystä hiukan kipeänä ja vettä sataa jälleen kuuroina. Niin muuten satoi tuolla "tripillä" ollessammekin. Ihan kiva reissuhan se siitäkin huolimatta oli ja kuvia tuli oteltua kyllä.

Tämä loppupäivä on kyllä pakko käyttää hyväksi ihan vaan olotilan nollaamiseen.

Heijastumia

Minua on aina kiehtonut ja samalla epäilyttänyt kaupunki niin elinympäristönä kuin asuinkonseptinakin. Vaikka vietänkin aikaa periaatteessa paljonkin erinäisissä kaupungeiksi tavalla tai toisella luettavilla alueilla, niin siltikin tuntuu että pohjimmiltani taidan olla sellainen persoona joka ei kuitenkaan haluaisi asua aivan jonkun keskustan tietämillä.

En muista että kuka on väittänyt kaupunkien ja kaupunkilaisten elämän olevan useasti kuitenkin yksinäisyyden tyyssijoita huolimatta siitäkin että niiden pitäisi olla asukastiheydeltään suuria ja muutenkin ihmisiä pitäisi olla koko ajan enemmän tai vähemmän ns. "lähellä". Se on kuitenkin eräänlainen illuusio, johon liittyy vahvasti kai sekin ilmiö missä mummo voi olla vuosia kuolleena asunnossaan ilman että kukaan huomaa hänen poissaoloaan kunnes sitten kämpästä leijailee epämääräinen haju ja mummo on muumioitunut jo aikoja sitten mainoslehtien väliin.

En ole oikeastaan pohtinut mielessäni kaupunkeja ja niiden syvällisempää koostumusta koskaan ennen. Kuitenkin se lyhyt ja vihamielinen kohtaaminen sen keski-ikäisen miehen kanssa eilen sai minut ajattelemaan asioita siten, että hetken tuntui tuollaisten nopeiden ja voimakkaiden tunteiden leimahdusten olevan eräs osa urbaania elämää niin vankkumattomasti ettei niitä tulisi mitenkään edes huomioida. Oikeastaan voitaisiin jopa väittää että "kaupunkilaisempaa" olisi ollut suhtautua koko asiaan pelkällä olankohautuksella ja jatkaa tätä samaa merkityksettömän materialista eloa suurkaupungin hengityksessä.

Yleensä tuollaiset asiat eivät vaivaa minua ja myönnän että joskus itsekin päädyn kiromaan jotakuta täysin tuntematonta jos hänen olemassaolonsa aiheuttaa minun tekemisilleni jotain ristiriitaa. Kovinkaan moni ei kuitenkaan varmaankaan pysähdy miettimään sitä miten urbaani elämä muuttaa ihmiset eräällä tavalla välinpitämättömiksi tuollaista suhtautumista ja eleitä kohtaan. Se on pelottavaa huomata miten egoistinen ja samalla äärimmäisen hedonistinen elämänmuoto tuntuu kumpuavan kaupungeista, jossa ihmiset usein halveksuvat "maaseudulta" tulleita tai ihan muuten vaan toisiaankin jostain syystä tai toisesta. Oikeastaan tuntuu että tuo kahtiajako "maalaisten" ja "kaupunkilaisten" välillä ei ole ollut koskaan yhtä voimissaan kuin nyt, mutta samalla tuntuu että ihmiset vihaavat ja osoittavat vihansa toisia kohtaan entistä herkemmin ja kohtuuttomammin.

Olen nähnyt kuvia siitä miten New Yorkissa katuun lyyhistynyt ihminen saa maata kadulla pitkiäkin aikoja ennen kuin joku tajuaa hommata jonkun toisen korjaamaan hänet pois. Olen kuullut myös tarinoita siitä miten joku metroon kuollut huomattiin kuolleeksi vasta monien päivien jälkeen. Samaan tapaan minä kiikaroin katuun lyyhistynyttä puliukkoa kiikareilla pitäen sitä eräänlaisena urbaanina lintubongauksena tutkien tilanteessa osallisina olevien reaktioita monen metrin päästä ikkunan takaa naureskellen.

Jotenkin tuntuu että jotain perustavanlaatuisesti huonoiksi ihmisen persoonallisuuden osiksi haukuttuja juttuja kumpuaa suurkaupungeista. Täällä se kaikki tiivistyy ja muotoutuu harmaaksi massaksi, jonka perimmäisin halu on usein itsekäs ja sen verran eristynyt ettei kukaan kumminkaan ole todellisesti mitään muuta kuin eristyksissä.

Osoittavatko tällaiset aatokset minulla olevan kenties jonkinlaista sosiaalista omatuntoa vielä jäljellä. Oli joskus se aikakin elämässäni kun sitä ei ollut tai en toivonut sitä olevan. Usein ihmiset väittävät tällaisten ajatusten kumpuavan siitä jos itse joutuu samaan tilanteeseen, mutta itse veikkaisin pikemminkin tämän johtuvan siitä että taidan yhä edelleen jollain tapaa kokea tarvetta ymmärtää mahdollisimman monia tahoja ja päästä lopulta kaiken ytimeen suurissa määrin.

Saattaa myös tietenkin olla että olen vain väsynyt. Minulla on täällä vielä jäljellä noin kuutisen päivää, jonka jälkeen on aika mennä kotiin. Tiedän jo nyt minne suunnistan melkeinpä ensimmäiseksi kunhan pääsen kotiin (ja käyn avaamassa yhden tilin eri pankkiin), mutta kuten sanottu niin "this confession has meant nothing", sillä lopulta tulen jälleen korvaamaan jälleen yhden todellisuuden vain toisella hyvin samankaltaisella ja samoja stigmoja omaavalla.

This is not an exit. Jälleen kerran.

Going up the country (that's where we wanna go)

Nyt loppukesää kohden vaikuttaisi taasen siltä että täällä kaupungissa on todella paljon turisteja liikkeellä. Joka toinen ihminen suurinpiirtein vastaantulevana puhuu jotain muuta kieltä kuin Ruotsia, mutta sehän on toisaalta vain mielenkiintoista.

Tänään lähdin aamusta kirjastoon käymään kertaalleen viemässä vanhat DVD:t pois ja hakemassa uusia tilalle. Ikävä kyllä tuo Maltan haukka jonka lainasin sieltä oli todella huonossa kunnossa, eikä DVD-soitin nähnyt lukeakaan sitä muutamassa kohdassa. DVD-levy olikin niin huonossa kunnossa etten yhtään ihmettele miksei se toiminut jälleen kerran muistuttaen ilmaisen yhteisomaisuuden vaaroista ja problematiikasta. Onneksi kuitenkin suurin osa noista DVD-elokuvista toimi, joten sinänsä noin kahdestatoista levystä vain yhden ollessa enimmäkseen toimimaton niin on kai sanottava että kokonaisuutena sentään se oli ihan kelvollinen.

No, kumminkin niin seuraavat leffat tuli lainailtua tuolta kirjastosta:

-Children of men
-We own the night
-Casablanca
-American Beauty
-Häxan
-Polkupyörävaras (Vittorio De Sica)
-Taxi Driver
-Ikiru
-Man on the moon
-Kill Bill vol.1
-Blood diamond
-The day the earth stood still (alkup.)

Muuten niin on kai sopivaa tässä vaiheessa myös kertoa elokuvien ohella että huomenna lähden täältä kultaisten kaarten alaisuudesta vähäksi aikaa käymään vähän niissä pienemmissäkin kylissä tämän maan puolella. Huomenna aamulla lähdetään nimittäin ajelemaan kohti Mjölbytä, joka on itäistä Götanmaata. Miksi me muuten olemme sinne menossa? No, ihan siksi että mahdollisuus sinne ajelemiseen tarjoutui. Oikeastaan me olemme menossa Mjölbyn viereiseen kuntaan tai taajamaan nimeltä Skänninge, mutta yhtälailla siellä Mjölbyssäkin tulee varmasti käytyä, joten sinänsä ajattelin viitata koko matkaan tuollaisella nimellä muutenkin.

Toki matka täältä sinne kestää jonkin aikaa kyseisen paikan sijaitessa itäisellä Götanmaalla meidän ollessamme läntisellä puoliskolla. Sinne nyt kuitenkin lähdetään, joten toivoisin että kun on automatka kyseessä niin ilma olisi viileämpi. Itselläni on nimittäin kokemuksia siitä miten helvetin kuumat automatkat kesällä tuottavat paahtavia ongelmia autossa istuville porukoille, enkä tosiaankaan halua moista kokea kovinkaan usein vaikka ilmastointikin pelaisi ja ne ikkunat voisi avata kesken autoilun.

Lisäksi on myönnettävä että vaikka viime yönä nukuinkin ihmeellisesti koko yön ihan aamukahdeksaan asti, niin näin valitettavasti kaksi varsin ikävää painajaista täysin putkeen. Ensimmäinen painajainen oli eräs vanha klassikko, jonka muistan nähneeni ensimmäistä kertaa noin kuutisen vuotta sitten ja puolestaan se toinen sitten taas liittyi eräällä tavalla ihmissuhteisiin. Tuo ensimmäinen painajainen oli kyllä fyysisestikin rankin, nimittäin heräsin tosiaan keskellä yötä sen nähtyäni ja meni tovi kunnes pystyin taas hahmottamaan etten ollut tosiaankaan siinä tilanteessa oikeasti mihin uni päättyi. Tuo toinen uni puolestaan oli kyllä yhtä epämiellyttävä, mutta siitä herättyäni en ollut täysin sekaisin ja omissa maailmoissani toisin kuin tuossa ensimmäisessä. Oikeastaan niin

Aamulla kun käppäilin tuolla kadulla niin vähän tähän teemaan liittyen näin eräällä bussipysäkillä jonkinlaisen Spurgun joka kerjäsi rahaa ihmisiltä sellainen todella groteski lintunaamari keltaisine nokkineen päässään. Hetken minusta tuntui että olin jälleen jossain unessa, tai vähintäänkin sellaisessa tilanteessa missä unimaailma ja todellisuus kohtasivat äkisti ja täysin ilmoittamatta. Pelottavinta tuossa tilanteessa oli kenties se lintunaamarimies siinä mielessä etten nähnyt sen naamarin alta hänen kasvojaan, vaan hetkellisesti yhdistin hänet jotenkin omituisesti painajaisiini jonkinlaisena täysin kasvottomana tai muuten vaan linnun kasvot omaavana demonina. Hetkellisesti tosiaan teki mieli vihaisesti lähestyä tuota ilveilevää pultsaria ja vihaisesti repiä se naamari hänen kasvoiltaan samalla toivottaen hänet painumaan helvetin alimpiin syövereihin moisen henkisen terrori-iskun toteuttamisesta.

Toisen kerran havahduin jäätävään todellisuuteen pian tuon lintumiehen kohdattuani sen jälkeen kun olin lähellä tuota maailmanpyörää ja yritin kuvata sitä kamerallani. Siinä samassa suojatietä pitkin lähti kävelemään keski-ikäinen mies, joka tuimasti nosti vasemman käden keskisormen minua kohtaan ilmeisesti luullen että yritin ottaa hänestä kuvan tai että olin joku reportti tai vastaava. Samalla hän huuteli minulle joitain törkeyksiä, ja hetkellisesti tuumin että tällaisessa tilanteessa olisin voinut olla aivan hyvin myös jossain keskellä Porvoota. Mies kuitenkin vihaisesti huudeltuaan ja näytettyään sormeaan eteni nopeasti jonnekin ja katosi ihmisvirtaan.

Tapaus oli sikäli mielenkiintoinen, että väittäisin tuon tyypin kuuluneen siihen sellaiseen ryhmään ihmisiä, jotka omaavat tosiaan niin suuren egon että he kokevat itsensä loukatuiksi mikäli heitä katsookin väärin tai ylipäätään tekee jotain sellaista joka loukkaa heidän itsensä kehittämää ns. "personal space"-konseptia, jonka mukaan persoonalla on ympärillään eräänlainen näkymätön suojakehä jota toinen ihminen loukkaa ilmein, elein tai sitten ihan fyysisestikin vain kävelemällä vahingossa väärällä tavalla sen lävitse. Olen tavannut näitä "personal space"-egoisteja muutamankin, ja olen todennut aina poikkeuksetta että heillä on äärettömän suuri riski tuossa asennoitumisessaan joutua tappeluihin tai sanaharkkoihin ihan kenen kanssa tahansa provosoitumalla ihan pienistä asioista ja kenties usein jopa vähän tahallaankin. Näitä "personal space"-heppuja löytyy muuten myös naisten keskuudessa, mutta erityisen paljon olen valitettavasti huomannut tätä käyttäytymistä miesten keskuudessa. Tähän käyttäytymiseen sellaisten persoonallisuuksien osalta kuuluu muuten myös hyvin vahvasti sellainen tietynlainen "heti rinnuksissa kiinni jos katsot väärin"-toimintamalli, joka voi olla joskus sille äkkipikaiselle "personal space"-miehelle tai naiselle vähän kohtalokastakin. Eräs hyvä lisähuomio tässä asiassa oli vieläpä sekin, että tällä välimerenmiehellä oli ilmeisesti mukanaan joku nainen, joten sikälikin ymmärrän hänen pinnallisen tarpeensa tällä tavoin päätyä osoittamaan maskuliinisuuttaan jollekin tuikituntemattomalle. Toisaalta tässä tilanteessa kyllä vaikutti siltä että tuo nainen oli varsin vaivautunut, joten jo se sinänsä sai minut hiukan epäilemään että kenties kyseessä oli joku omaishoitaja tai vastaavassa roolissa oleva henkilö joka vain yritti viedä jotain höperöä päiväkävelylleen keskelle kaupunkia, mutta hänpä aiheutti sitten kunnon draamat ihan periaatteesta.

Pitemmittä puheitta tämän asian osalta niin kirjoittelen varmaan lisää keskiviikkona.

Don't open the lid

Göteborgissa sataa noin neljä kertaa päivässä ja öisin tuulee kuin pahemmankin luokan katastrofielokuvassa.

Näistäkin varsin tapahtumarikkaista seikoista huolimatta sain itseni lähtemään kameran kanssa kaupungille. Laittelen kuvia tuonne kuvat.fi -osoitteeseeni jossain vaiheessa kunhan jaksan ja kerkeän. En voi kuitenkaan väittää saaneeni mitään kovin kaksisia toimintakuvia aikaiseksi, vaikka väijyin muunmuassa poliisiautoa ja ambulanssia. Poliisiautoa ajeli hupaisa Ruotsalainen poliisisetä, jolla oli hauskat pulisongit. Nämä pulisongit saivat minut repeämään ja kokemaan jälleen sen kuuluisan "only in Sweden"-tuntemuksen. Kotipuolessa poliisit ovat melkein aina kaljuja tai hyvin vähän hiuksia omaavia heppuja.

Kävin myös lainaamassa kasan elokuvia kirjastosta, sillä mulla oli nyt kirjastokorttikin ja kaikkea. Tämän ohella niin täällä olikin noiden DVD-elokuvien lainauksen osalta sellainen sääntö että niitä sai periaatteessa lainata ihan kuinka paljon vaan kolmen päivän ajaksi. Kotipuolesta on tuttu sellainen sääntö taasen että maksimissaan kymmenen elokuvaa saa viedä kotiinsa noin pariksi viikoksi.

Lainasin kuitenkin kaksitoista elokuvaa, jotka ovat:

-There will be blood
-Pride and Glory
-Lost highway
-The Machinist
-Nosferatu
-Zorba the Greek
-Watchmen
-The Wolfman (v.1941!)
-Maltan haukka
-A fistful of dollars
-As tears go by
-Days of being wild

Hiukkasen jännää. Mä olen nimittäin alkanut kiinnostumaan elokuvien katselusta taas aivan uudella tavalla ja sanotaanko jopa että tutkimuksellisessakin mielessä. Monet noista lainaamistani elokuvateoksista löytyivät itseasiassa siitä 1001 elintärkeää teosta listaavasta kirjasta, ja pyrinkin valitsemaan vähän sen kirjan neuvojen mukaan sitä mitä mahdollisesti alkaisin katsella.

Saavuttuani takaisin asunnolle niin täällä oli päätetty ilmeisesti minun kunniakseni tehdä eräs pienehkö käytännön pila. Nimittäin oli ostettu purkki "Surströmming"-nimellä kulkevaa Ruotsalaista "perinneruokaa". Olen kuullut tarinoita tuosta "herkusta", mutta nyt tällä kertaa pääsin todellakin itse sitä maistamaan.

Kyseessähän oli ja on nimittäin käsittääkseni sillä metodilla valmistettu ruoka-aines, jossa kokonaisia sillejä ilman päätä mutta kaikki muut sisuskalut suurinpiirtein tallella on asetettu "käymään" tiivistettyyn säilykepurkkiin. Voin sanoa että kun tuollaisen purkin avaa, niin vähintään se "tuoksuksi" tällä kertaa kutsuttava ensikosketus on hyvin vahva. Lisäksi tuo kala on äärimmäisen suolaista, joten maistoin periaatteessa siitä yhden sillin puolikkaan enkä yhtään enempää. Lähinnä tuon sillin maku toi mieleen sen kuinka jo yhdenkin palan jäljiltä suolakiintiöni taisivat olla taivaissa muutaman kuukauden ajalle tästä eteenpäin.

Että joo, aika karmea elämyshän tuo Surströmming oli kaikesta yrityksestä huolimatta. Vaikka sen kanssa yritti syödä vähän lisukkeitakin, niin lopputulos oli silti aina melko brutaali. Nyt tällä hetkellä on myöskin käynyt niin julmasti että kun tuollaisen purkin tuota kamaa on avannut, niin talossa vieläkin leijailee sellainen epämukava Surströmmingin katku.. ja tuota, se on melko epämukava yllätys kaikesta siitäkin huolimatta mitä olen itse saanut kokea erinäisten kivojen elämänkokemusten ohella ja ne huomioonottaen. Kai tästä kuitenkin selvitään tuuletuksella ja kovalla meditaatiolla sen suhteen ettei moista tapahtumaa ehkä sittenkään koskaan todella käynyt, vaan kaikki oli vain pahaa unta tai todellisuuden vääristymä.

Mutta juu, nyt lähden juomaan kahvia hillitysti ja valmistautumaan seuraavaan koitokseeni. Mikä se sitten ikinä onkaan.

Detox

Yöllä sataa kaatamalla ja asfaltti, puut ja ruohikot monen muun luonnollisen asian osalta on jälleen sadeveden kyllästämää. Kuulemma koko viikonlopun tulee olemaan tällaista, joten sinänsä alkaa jo tuntumaan että syksy on oikeastaan tuloillaan.

Ikävä myöntää että tuntuu tosiaan syksyn jo saapuneen. Tämä oli huono kesä sään osalta, mutta kukapa oikeastaan käski lähteä kerrankin suomesta kun siellä oli minullekin mitä parhaimmat ilmat tällä kertaa luvassa? Juttelin oikeastaan eilen erään kaverini kanssa, ja hän mainitsi että Suomessa oli jälleen rikottu jonkinlainen lämpöennätys 35 asteeseen. Aika ironista että lämpimät ilmat ja minä emme mitenkään voi koskaan missään nimessä päätyä yhteen.

Lisäksi minua vaivaa omituinen fyysinen vaiva. Sormenpääni ovat olleet jo oikeastaan parikin päivää omituisen kipeät ja uskallan kai jopa käyttää termiä "tunnottomat". Veikkaan sen johtuvan kahvista ja kai sen liiallisesta nauttimisesta ja täten kofeiinin lisääntymisestä verenkierrossani. Veikkaisin tämän olevan tosiaan pohjimmiltaan jonkinlainen hermostollinen varoituslaukaus, joka ilmenee siinä vaiheessa kun kofeiinia alkaa olemaan liikaa elimistössä. Lisäksi tätä asiaa saattaa auttaa sekin että.. noh, let's face it- unen määrä on omituisesti vähentynyt päivästä päivään tämän loman aikana. On periaatteessa liian paljon tekemistä, vaikka ei sitten ehkä kuitenkaan.

Olen kuitenkin kohdannut tämän vaivan ennenkin kai kerran tai pari, mutta en suoraan sanottuna viitsi sen kummemmin syventää ihmisiä siitä että minkä seurauksena. On kuitenkin kai parempi vain jatkaa tätä olemassaoloa kivennäisveden ja teen voimalla, sillä totta puhuen joinkin jo kaksi kahvipakettia tyhjäksi täällä ollessani vain noin viiden viikon aikana. Loput erikoiskahvit säästän kyllä mukaani avaamattomissa paketeissa, sillä ne ovat nyt aivan liian arvokkaita ettäkö niitä kaikkia pitäisi heti hotkaista kitaansa. Elämässähän tulee nimittäin alati ja jatkuvasti oppia kohtuutta kaikin mahdollisin keinoin.. muussa tapauksessa käy huonosti tai niin kuin minulle.

Muuten niin itseasiassa kirjoitan tätä nukuttuani muutaman tunnin ajan. Kävinkin eilen postista hakemassa tuon "1001 Movies You Must See Before You Die"-teoksen erään sadekuuron välissä, ja selailinkin sitä pitkin päivää. Olenkin päättänyt että teenpä vielä jossain vaiheessa listan siitä että mitkä kaikki noista leffoista olen oikeastaan nähnyt, ja sitten sen perusteella pohjustan mahdolliset ja tulevat elokuvanautintonikin. Hauskaa muuten oli että jopa Clerks oli päässyt listaan, vaikka ei siitä ihan niin paljoa jauhettu kuin ehkä olisi voitu. Muutenkin vaikutti että leffa "Slackers" oli periaatteessa vähän tuosta aihepiiristä tekijän mielestä huomattavasti sisältörikkaampi kuin Clerks. Noh, en ole kyllä Slackersia nähnytkään, joten on vaikeaa sanoa.

When it rains, it pours

No nyt kuulemma se sadeilma täällä oikein alkaakin. Huomasin eilen kaupassa käydessäni Expressenin etusivulta ison uutisen siitä kuinka emme saisikaan nauttia "venäläishelteistä", vaan pikemminkin saisimme kauhulla odottaa sitä että milloin kuulemma trooppiset mittasuhteet saava sääkaos iskeytyisi päällemme.

No, tämähän oli periaatteessakin odotettavissa sen vanhan Murphylaisen sananlaskun mukaisesti että "kun asiat menevät huonosti, niin todennäköistä on että pian ne menevät vielä huonommin".

Tästä kaikesta huolimatta syvennyin eilen katsomaan jälleen televisiota. Olen huolissani siitä miten tuo laite mädättää aivoni ja kusee moraalis-eettisten arvomaailmojeni päälle jälleen kerran minun antauduttuani sen vetovoimalle tasaisin väliajoin. Oikeastaan totta puhuen on jo ainakin kymmenen vuotta tuntunut siltä että aivoni ja moraalikäsitykseni on jo ehditty mädäntää, joten elämänihän on siinä mielessä merkityksetön televisionkatselun osalta.

Seurailin tuolta televisiosta sellaista jotakin keskusteluohjelmaa, jota juonti Tyra Banks. Mikäli kukaan ei tiedä kuka on Tyra Banks, niin voitakoon sanoa että hän on mitä ilmeisimminkin Oprahin manttelinperijä tai kovasti ainakin pyrkii Oprahiksi Oprahin paikalle. Olen sivusilmällä joskus nähnyt tuon "Tyra Banks Show"-ohjelman pätkiä, ja jo niiden perusteella olen tullut siihen tulokseen ettei Oprahia voi ainakaan virallisesti voittaa Tyra Banks. Tyra Banks ei periaattessa ole positiivis-sympaattinen ja samalla "tätimäinen" ymmärtäjä niin kuin Oprah, vaan hänestä huokuu sellainen nykynaisen sporttinen malli joka ikävä kyllä ainakin näin tämän katsojan osalta ei onnistu huokumaan minkäänlaista sympatiaa- vaan kyseessä saattaa jopa olla aistimus siitä että Tyra Banks enemmän tai vähemmän epäsuorasti vihaa samoja vieraita, mitä juoksee samoista aihepiireistä joissakin Oprahissakin nyt vaikkapa.

Muistan kerran nähneeni sellaisen varhaisen Tyra Banks Show'n jakson, missä vieraana oli tuo Jenkkiläisten keskusteluohjelmien iänikuinen supertähti, nimittäin vakavasti ylipainoinen naisihminen. Tuossa jaksossa sitten tämä Tyra Banks seisoi tuon naisen vieressä hänen syötyään jäätelöä ja katseli häntä ylimielisesti. Jossain vaiheessa tuo nainen kai yritti tarjota Tyra Banksillekin lusikallista, mutta suoraan sanoen hänen kasvoiltaan kuulsi niin vahva itseinhon ja kenties jopa vähän halvennuksenkin tuntemus, että kyseeseen ei enää jäänyt se että kuka edelleenkin on se aito Oprah ja kuka ei. Sitäpaitsi, Tyra Banks Show'ssa ei vielä ole kertaakaan käynyt niin että Tom Cruise olisi pomppinut pitkin sohvia siellä vieraana ja muutenkin sekoillut ympäriinsä. Tietenkin se on oleellisin kysymys tuossakin tapauksessa, että oliko se hyvä vai huono asia.

Sillä kertaa kun tuota Tyra Banks Show'ta seurailin sivusilmällä, niin keskustelunaiheena tuntui olevan se että kuinka kuulemma tosi moni kyttää entisten seurustelukumppaneidensa elämää tavalla jos toisella ihan vaan silkasta mielenkiinnosta. Tämä aihe jossain määrin kyllä koskettaa minua itseänikin, mutta totta puhuen niin aion jättää aiheen käsittelemisen sikseen kun olen oikeastaan luvannut koko jutusta vaieta ikuisiksi ajoiksi. Aiheena se oli kuitenkin aika pistävää materiaalia omaan elämääni suhteutettuna, ja siksipä tilanne kieltämättä oli vähän hassu varsinkin television kautta tiedotettuna.

Eminence Front

Tänään säät jälleen omituisesti kirkastuivat ja lämmintä alkoi jopa olla ilmassakin noin parinkymmenen asteen verran.

Tuossa eräs aamu heräsin epämääräisesti koiran haukuntaan ulkoa. Ihmettelin sitä hetken, sillä volyymi oli sitä tasoa että epäilin sen olevan aikalailla isokin koiraeläin. Haukahdus oli sikäli erikoinen, että se oli muistikuvieni mukaan vain yksittäinen ja erittäin kova. Hetken mietinkin että oliko se unta vai todellisuutta. Sitä kuitenkaan ei kaiketi enää koskaan saada selville.

Olen kuitenkin päättänyt että tänä viikonloppuna ryhdyn metsästämään tämän kaupungin osalta ns. "Action Shot"-valokuvia, joissa kuvataan jotain jännää toimintaa jossakin kohdin tämän kaupungin katuja. Erinäiset maisekuvat sun muut saavat nyt riittää- on aika kokeilla jotakin aivan erilaista! En vain tiedä kuinka hyvin siinä onnistun ja haluanko todella liikkua kaupungilla kameran kanssa yöaikaan, jolloin tietysti tapahtuisi vaikka mitä inhaa ja kuvanarvoista.

No, katsotaan miten viikonlopun kuvausreissu onnistuu.

Jalkapalloa, Huligaaneja sekä huonoa säätä-

Oli pakko tulla vielä kirjoittamaan yksi kohtuullinen postaus ennen nukkumaanmenoa. Siitä tietää että tämä Blogin pitäminen on muuten ihan suhteellisen vakaalla pohjalla, kun alkaa tuntemaan psykosomaattista kipua tai jotain vastaavaa kaipauksen tunnetta joka kerta kun ei ole pariin päivään mistään kertoillut.

Mutta joo, aloitetaan:

YLLÄTYS-YLLÄTYS! Taas sataa!

Itselläni on täällä nyt noin kaksi viikkoa oleskeluaikaa vielä jäljellä, ja totta puhuen ilmat ovat olleet aivan suoraan jostain reväistyjä ihan alusta alkaen. Muutamat ihan lämpimät ja aurinkoiset päivät ovat tulleet toisinaan vastaankin, mutta yleisilme on ollut kovin sateinen.

No, sehän ei kuulemma ole tämän kaupungin sääolosuhteiteet huomioonottaen mitenkään erikoista. Sinänsä on kumminkin tuntunut oudolta että täällä on nyt pitkästä aikaa ollut näinkin sateisia ja apeita jaksoja kaikkialla sekä koko ajan. Suomessa taas on saatu nauttia ihan kivoista helteistä, jotka minä itse taasen olisin mieluiten kokenut myös täällä. Mutta minkäs teet- väärä lomakohde tämä on sinänsä ollut.

Kävin kuitenkin kirjastossa tuossa eräs päivä. Olen käynyt tuolla kaupungin pääkirjastossa tasan kerran ennen viimeisintä visiittiäni, ja sekin oli varmaan silloin kun olin viisi. Ehkä hauskin piirre sen lisäksi että koko kirjasto oli todella moderni ja sen yhdellä virkailijamiehellä oli todella runsain mitoin tatuoidut kädet, niin myös ihan standarditason hyvin varustettu kahvila sijaitsi samassa rakennuksessa. Eli pystyt kävelemään kahvilan puolelta sutjakkaasti takaisin kirjojen pariin vain muutaman askeleen päähän jos tosiaan niin haluat tehdä. Jäätelöitä tai nesteitä et kuitenkaan saa etkä saanut tuoda sitten itse kirjaston puolelle, sillä kaikki isin ja äidin pikku nassuthan tietävät että lopulta kumminkin se kioskilta ostettu jäätelötuutti lörtsähtäisi epämukavasti suoraan sille ainoalle painokselle maailmanhistoriaa käsittelevää huipputeosta taikka sitten kenties ihan muuten vaan sulaisi pitkin lattioita. Asiaa saattaisi myös pahentaa se jos tämän sääntöjä rikkovan perheen mukana löntystelisi lemmikkikoira, joka kenties omilla ruumiintoiminnoillaan aiheuttaisi lisää pahennusta kirjaston yleiselle ilmeelle. Siksipä on kai turhaa todeta etteivät myöskään lemmikit saa tulla kirjastoon.

Mitä nyt itse valikoimaan tulee, niin voitakoon kai sanoa lyhyesti että elämäni on lyhyt ja mielenkiintoisten kirjojen lista on aivan liian pitkä. Kävin kuitenkin kävelemässä tuon kirjaston lävitse ja löysinkin erään varsin mielenkiintoisen käännösteoksen nimeltä "1001 filmer du måste se innan du dör" Steven Jay Schneiderin alkuperäisesti kirjoittamana.

Luin sitä pitkän aikaa kirjastossa ja sen ollessa kaikista uusin versio tuosta opuksesta, jossa kansakuntaa neuvotaan auliisti etsimään käsiinsä ja katsomaan ne kaikki 1001 elokuvaa jotka tämän filmikriitikkorypäksen mielestä kaikkien tulisi nähdä ennen kuolinpäivää. Mutta siis kannessa oli edesmenneen Jokerin, eli Heath Ledgerin naamakuva siitä Batman-elokuvasta. Siitä siis tunnistatte tuon viimeisimmän version, vaikka luultavimmin elokuva-alan markkinavoimat julkaisevatkin siitä uuden painoksen tuotapikaa varmaan jo ensi vuonna.

Mutta, ajattelin myös vähintään yhtä pitkään kuin tuota opusta luinkin että se olisi kiva lainata. Lähinnä pääasiallisesti siksi halusin lainata sen, että se oli a)mielenkiintoinen sekä b)koska sen lainaamalla olisin samalla oppinut vähän enemmän Ruotsia näinkin mielenkiintoisen teoksen kautta. Sain kuitenkin tietää että periaatteessa tuon teoksen sai lainata vain noin pariksi viikoksi, enkä olisi sitä kuitenkaan sitten ehtinyt aikatauluni huomioiden mitenkään lukea täydellisesti loppuun.

Minun on siis myönnettävä että kun päädyin takaisin majapaikalleni niin tilasin tuon kirjan alkuperäiskielellä luonnollisesti mutta äärettömän lopullisesti täysin omakseni. Vaikka en enää usein haluaisikaan ostaa kirjoja, niin kieltämättä nyt kyllä pomppasi mielenkiinto aivan uusiin sfääreihin tämän kautta. Samalla mietin että elokuvia olisi varmaan melkoisen mielenkiintoista opiskella jonkinlaiselta akatemiselta näkökantilta katsottuna, mutten tiedä että olisiko moinen mahdollista kotipuolessa- tiedän nimittäin että ainakin tässä kaupungissa olisi.

Seuraavaksi asiaksi on kuitenkin kai otettava hieman viimeaikaisten kaupunkikohtaisten asioiden pohdintaa. Selvisi nimittäin että kun täällähän on ollut meneillään tuo kansainvälinen nuorison jalkapalloturnaus, eli Gothia Cup, niin parisen päivää sitten ainakin IFK Göteborgin joku joukkue ja minulle toistaiseksi tuntematon joukkue olivat vissiin jotenkin ottaneet yhteen.

Tämä oli sikäli vähän pelottava uutinen, että olen huomioinut kaupungilla viime päivinä paljonkin noita sinivalkoisiin IFK Göteborgin kannattajaporukoihin sonnustautuneita henkilöitä kaupungilla. Mietinkin itsekseni että jos he ovat tulossa seuraamaan joitain matseja, niin silloin varmasti paikalle on saapunut joku toinenkin porukka ihan samat pahat mielessä myöskin.

No, tosiaan yöllä tai illalla nuo eri köörit olivat sitten ottaneet vissiin yhteen tuolla kaupungilla. Enempää en tiedä, mutta kiitänpä jälleen itseäni siitä etten ollut siellä pöyrimässä silloin niiden matsien aikaan.

Nyt kuitenkin lähden nukkumaan. Kello on taas aika paljon sekä yöuneni ovat oudosti viime aikoina lyhentyneet tasaisin väliajoin entisestäänkin. Kohta ei varmaan ehdi nukkumaan kuin kaksi tuntia yössä että kerkeää ihan aamuksi jonnekin ja sitten iltapäiväksi taas toiseen kohteeseen.

Ja muistot kultaa-

Luin tänään sellaista sivustoa kuin fmylife.com, joka on yksinkertaisuudessaan täynnä tarinoita siitä miten helvetin kieroutunutta elämä voi olla aina tasaisin väliajoin ihan kenelle vaan.

Koska olen itsekin kai vähän kieroutunut, niin luin noita tuon sivuston tunnustuksia jonkin aikaa. Todettakoon että osa niistä sai minut nauramaan, toiset hiukan apeaksi ja kolmannet sitten olivat siinä rajalla että tunteako epätoivoa vaiko todellista myötätuntoa jotakin aivan tuntematonta toista ihmistä kohtaan.

Kieltämättä minulla itsellänikin olisi varmasti parikin settiä jotka voisin heittää tuonne listalle aina seurustelusuhteiden kiemuroista lähtien, mutta sitä asiaa ajateltuna niin tämä osui silmiini:

Today, I got an email from a professor saying he was going to fail me for missing the alloted absences, which is school policy. I pointed out I was in the hospital for two weeks with a life threatening illness and that he even came to visit me. He told me "rules are rules." FML

Itselläni oli vähän samanlainen tapaus lukiossa erään matematiikan kurssin kanssa. Sairastin nimittäin siinä samalla vähän tietämättäni sitä yleisintä mitä yleensäkin kuumeen iskiessä- keuhkoputkeni tulehdusta. En tosin tiennyt sitä silloin, vaan orjamaisesti vedin niitä tunteja lävitse yhdessä vaiheessa jopa hämärän rajamailla hilluen.

Syytän tietysti vain itseäni siitä etten mennyt lääkäriin aikaisemmin, mutta sitten kun menin niin olin jo aikaisemminkin oikeastaan ilmaissut tuolle opettajalleni sillä kurssilla että en oikein voi hyvin ja kuumetta on. Häntä se ei oikein näyttänyt kiinnostavan, vaan hänen ensimmäinen vastauksensa oli alkaa luennoida poissaolokäytännöistä sekä niiden konkreettisista määristä. Sinä päivänä kun sitten sain tuon diagnoosin lääkäristä keuhkoputkentulehdukseen, niin jäin välittömästi kotiin makaamaan ihan lääkärinkin kehoituksesta.

Ilmoitin kuitenkin koululle mikä tilanne oli ja mikä minua vaivasi. Lopulta niin olin tuon sallitun määrän poissa tunneilta, jonka jälkeen ilmaannuin kokeisiin sen kurssin osalta- jossa opettaja ilmoitti minulle että en tulisi kuitenkaan läpäisemään sitä kurssia sillä kertaa, sillä poissaollessani oli joku monistenippu tai vastaava jaettu.

No perhana, olisi se kai voinut sanoa vaativansa sellaisen jotta kurssista pääsisi lävitse. Niinpä ei nyt kuitenkaan aivan käynyt, vaan se "korppikotkaksi" kutsuttu vanha opettajatar pysyi asiasta ihan hiljaa siihen asti kunnes koeviikko koitti. Melko reilua ja ehtaa minun tuuriani.

Muistan vielä lakkiaisista tuon saman todella yrmeän ja happamanoloisen matematiikan opettajan, joka ojenteli meille lakkeja todella ympäripyöreästi mutisten. Jotenkin sen koulun osalta muuten usein tuntuikin siltä että ne matematiikan opettajat olivat pahimpia mahdollisia persoonia ihan muutenkin.

Mutta se jääköön toiseen kertaan sitten kerrottavaksi että miksi ja milloin näin oli.

Overnight Express

Tänään katsoin Youtubesta jonkun Ruotsalaisnaisen Vlogia, joka on niin kuin Blogi mutta videomuodossa. Youtubessa on muutamakin ihan mielenkiintoinen heppu joka pitää ihan mielenkiintoisia Vlogeja, ja tuleehan niitä aina toisinaan seurattua.

Kuitenkin niin siinä yhdessä videossa esiintyi jonkinlainen Ruotsalaisversio tästä tutusta nyky-yhteiskunnan arkkityypistä, eli ns. "Pissiksestä" jonka nimi oli tällä kertaa Fanta. Fanta oli nuori nainen, vaikka ajattelinkin että tuollaisten hahmojen nimi pitäisi oikeastaan olla pikemminkin Pepsi. Myös nimi "Coca" voisi olla hyvä moiselle hahmolle, sillä sitten se jatkaisi tuota epämääräistä perinnettä johon itsekin olen törmännyt missä erinäisille huolimattomille Pissishahmoille annetaan erinäisten virvoitusjuomamerkkien nimiä vähintään yhtä huolimattomasti.

Turmiollisista nesteistä puheenollen niin ilmat ovat taas kertaalleen huonot. Nyt tänään tässä puolen kuuden aikoihin aamusta alkoi satamaan aivan kaatamalla vettä ja vissiin niin taitaa olla asianlaita loppuviikonkin osalta. Tämä on sinänsä vähän surkuhupaisaa että lähdin nimenomaan pakoon huonoja ilmoja, mutta omat preferenssini huomioonottaen kävikin sitten niin että täällä oli jälleen kerran huonot ilmat mutta kotona olikin älyttömän lämmintä ja muutenkin mukavaa. No, tämä nyt on taas jälleen kerran tätä minun onneani, joten eipä asiasta voi juuri muuta sanoa kuin että näinhän sen tulisi varmaan mennäkin.

Mutta hei, new stuff! Tilasin eilen CDON:sta pari DVD:tä. Kun siellä oli meneillään jonkinlainen tarjousviikko missä kahdesta DVD:stä sai alennusta ja ne toimitettiin vieläpä ilman postikulujakin perille, niin oli ihan pakko valita vihdoinkin Brittiläisen Bottom-sarjan kaudet 2&3. Kyseinen sarja on kyllä aivan helvetin hyvä kaikin mahdollisin puolin, eikä pelkästään kai sen takia että sen toisena päänäyttelijänä ja käsikirjoittajana on eräs oma Brittisuosikkini Rik Mayall. Olisin ostanut vielä siihen samaan pakettiin tuon kaksikon tekemän elokuvan "Guest House Paradiso", mutta se on ollut jo aika pitkäänkin täysin loppu.

Nytpä tässä samalla tarkistelin että mistähän tuon Guest Housen voisi hankkia, mutta eräs ainoista paikoista jolla sitä voisi olla tässä kaupungissa on tuo Movieline. Se on kyllä lopulta aika Worthless paikka, sillä aina tuntuu siltä että kun katson sen sivuilta jotakin DVD-tallennetta ihan hankittavaksi asti, niin ne ovat aina jotain epämääräisiä R1-julkaisuja ilman mitään tekstityksiä. Toki minullehan ei ole niin nöpönuukaa se että onko elokuvassa tekstityksiä mikäli se on englanniksi puhuttu, mutta yleisesti ottaen on kivempaa jos siinä levyllä tulisi mukana vaikkapa pohjoismaiset tekstityksetkin ihan vaan sen takia että se olisi mukavaa. Näin ei kuitenkaan käy kovinkaan usein tuon Movielinen kanssa, vaan tosiaan aina sieltä löytyy joku ihmeen peräkylän versio siitä elokuvasta vieläpä tosi kohtuuttomaan hintaan sisältöönsä nähden. Ai niin, ja eräs varsin huomioitava asia on myös räväytettävä ilmoille Movielinesta: en muista sen juuri koskaan myyneen pornoa, eli siellä ei ole minkäänlaista verhoin suljettua omaa pientä likanurkkausta jossa punainen kattovalo hohtaa epämääräisten sadetakkimiesten puikkelehtiessa pitkin ja poikin sen alaikäisiltä rajattuja ja vuorattuja hyllyjä.

.. And all of this I'm telling you people, in case.. you know, you really wanted to know.

Mutta joo, nyt alkoi muuten taas satamaan aivan TO-DELLA kovaa ja kuuluvasti.

Everybody Gets What They Want

Kävelin tänään tuolla kaupungilla lähellä satamaa ja silmieni eteen osui varsin osuva teksti. Se oli maalattu spray-maalilla keltaisen ja ilmeisesti entisen satamarakennuksena toimineen varastohallin seinään ja seiniin. Keltaisessa seinässä oli paljon Spray-maalilla töherrettyjä sanoja sekä ylipäätään kieliopillisesti virheellistä Ruotsinkieltä, mutta suurin ja kenties kantaaottavin teksti oli isolla hopeisella värillä töherretty "alla fick allt".

Automaattisesti tuli mieleen se Amerikan Psykon loppukohtaus niin kirjateoksen kuin elokuvankin osalta, jossa Patrick Bateman heittää kenties erään parhaimmista monologinpätkistä jonka olen koskaan kuullut. Joka tapauksessa niin kun minulle kerrottiin näin vilpittömästi töhrityn satamatalon seinän kautta että kaikki saavat kaiken niin hänen tilallaan Baarin seinässä luki että "This is not an Exit".

Tämä oli jälleen kerran eräs elämäni tämänastisista hetkistä jolloin sellainen tietynlainen reflektio eli asioiden sekä tapahtumien jälkeisten tilojen heijastuminen alkoi mietityttämään. En tarkalleen osaa sanoa vielä että mitä pohdin tuosta, mutta tuo viesti oli selkeästi tarkoitettu minulle tai ainakin se puhutteli minua suorasti.

Kieltämättä tuo tapaus on vaivannut minua. Olen kuitenkin pyrkinyt jättämään sen ajatuksenkulussa sivuraiteille toistaiseksi, vaikka tiedänkin ja osaankin jo sanoa mitä tuo viesti voisi tarkoittaa. Tietenkin se on selvää että tämä varmasti tuntuu hiukan kieroutuneelta ajatukselta- eli siltä että joku nuori mies mukamas kokee epämääräisten töherrysten puhuttelevan häntä vahvan henkilökohtaisesti keskellä jotain syrjäkatuja. Se on kuitenkin yksinkertaisimmillaan se totuus tästä kaikesta, ja näen sen kyllä edelleenkin reflektoivan useita asioita elämässäni ja edesottamuksissani.

Muihin asioihin keskittyen nyt vaihteeksi niin tässä eräänä aamuna tuli kohdattua eräs varsin mielenkiintoinen juttu. Heräsin tuossa joskus neljän aikoihin ja menin tuonne (taka)pihalle seisoskelemaan hetkeksi. Panin sellaisen asian merkille että oikeastaan tuuli nimenomaan tuoksuu täällä kovin erilaiselta kuin monessa eri paikassa missä olen luuhaillut, asunut tai oleskellut. Väittäisin sen jotenkin johtuvan tuosta meri-ilmastosta tai vastaavasta tekijästä vaikka ei nyt ihan periaatteessa lähellä merta ollakaan eräältä kantilta katsottuna. Joka tapauksessa siinä seisoessani niin kuulin hiljaista rapinaa läheisestä puskasta, ja yllätys oli melkoinen kun huomasin että sieltä putkahti ulos keskikokoinen metsäkauris tai vastaava.

Se ei onneksi huomannut minua aluksi, ja lähdinkin hiipimään sisälle kameraa hakemaan jotta saataisiin jonkinlaisia kuvatuksia siitä. Valitettavasti kuitenkin se äkkäsi minut hyvin nopeasti kameran haettuani ja puikkelehti jonnekin pakoon.

Sinänsä mielenkiintoinen sattuma että täälläpäin en ole noita tuollaisia nähnytkään. Toki luin tässä vastikään että Tukholmaankin oli keskustassa eksynyt joku hirvi tai vastaava. Harmillista että en saanut kuvaa.

Eräs perjantai tapahtumien osalta-

No onpahan taas tapahtunut asioita puoleen jos toiseenkin viimeisten 24 tunnin aikana.

Ihan ensiksi on tietysti mainittava että valtavat mittasuhteet saavuttanut eeppinen rauhansopimus erään varsin perinteikkään tahon kanssa on solmittu. Oikein hyvä että saatiin asiat kuntoon siinä mittakaavassa ettei minkäänlaista häiritsevää ole enää välillämme puhumattakaan "pahasta verestä". Tämä on nyt selkeästi se edistysaskel joka toivon mukaan ainakin toisi lisää samankaltaisia kehityskulkuja kenties muidenkin tahojen kanssa, vaikka pahasti pelkäänkin että tämä tällainen on vähän liiankin harvinaista herkkua.

Muuten niin ennen kuin voin jutella lauantaista niin on kai aloitettava perjantaisen aamun tapahtumista.

Heräsin joskus neljän aikoihin sillä en saanut unta kuin vain parin tunnin ajalta. Katselin televisiota ja sattumalta päädyin seuraamaan Ruotsinkielisiä aamuohjelmia, jossa oli vieraana tämä Muhammed-pilapiirtäjä Lars Vilks. En jaksanut katsella hänen haastatteluaan loppuun, joten käännin kanavan MTV:lle- eli siis sille musiikkikanavalle eikä suinkaan suomalaiselle "Maikkarille".

Seurasin aamun musiikkivideotarjontaa jonkin aikaa. Eräs biisi joka jäi mieleen oli Sean Paulin joku uusin, josta en suinkaan lopulta pitänyt sitten kumminkaan. Pakko kuitenkin hehkuttaa sitä että Sean Paulilla on yksi hyvä cover-biisi duettona jonkun toisen latinalaiskaunottaren kanssa kappaleesta "Still in Love with You". Se on hyvä biisi ja erityisesti se on hyvä kesäbiisi. Toivon myöskin että tuo biisin nimi meni oikein, nimittäin en satavarmana pidä sitä ettäkö muistaisin enää tuota biisin nimeä täysin oikein.

Katselin sitten musiikkivideoita parisen tuntia tai jotain. Tämän jälkeen menin keittiöön aikeissani juoda hieman appelsiinimehua, kun satuin katsahtaman keittiön ikkunasta ulos. Huomasin siinä sitten kuultavassa aamuauringossa että siellä ulkosalla makasi keskellä katua joku tyyppi. Hetken katselin siinä jännittyneenä että oliko hän kuollut, tajuton vai ihan leikillään siinä makoili. Välillä se kuitenkin siinä sätki, joten epäilin hetken sairaskohtausta syyksi. Hain kuitenkin kiikarit jotta pystyin tsiigailemaan tuota mystistä makoilijaa hieman tarkemmin.

Kiikareiden lävitse varmistui se asia mitä olin jo hiukan epäillytkin: kyseessä oli tosiaan ns. "paheksuttavaan ainekseen" kuuluva henkilö. Kotoisesti voidaan siis ilmaista hänen olleen Spurgu, ja sitähän tuo tyyppi varmasti kaikessa yksinkertaisuudessaan todella olikin. Hupaisana yksityiskohtana tällä miehellä oli päällään sinivalkoinen Everlast-verkkaritakki, joka maksaa vähän lähteestä riippuen 500-600 kruunua. Voidaan siis hyvällä syyllä väittää että täällä puliukotkin pukeutuvat fiinisti verrattuna kotipuoleen.

No kuitenkin tämän Spurgun vaakatasollinen olemassaolo jatkui kaikesta huolimatta. Hän makasi keskellä maata aina välillä hieman käsiään huitoen ja nytkähdellen. Tasaisin väliajoin joku ohikulkija näki että mies makasi kadulla, mutta kukaan ei sitten sen pahemmin kiinnittänyt huomiota hänen tilaansa huomattuaan että "han vara bara full", kuten täällä asia ilmaistaisiin. Mietin hetken itsekin että jospa menisin kysäisemään häneltä että "är du bara fullt, eller?" niin kuin ihan ystävälliseen sävyyn, mutta jäipä onneksi tekemättä.

Koska muutakaan tekemistä ei ollut niin päädyin kiikaroimaan tuota makailevaa Spurgua joksikin toviksi. Siinä hänen liikkeitään seuratessani mieleeni juolahti alati se teoria siitä kuinka tosi moni noista puliukoista ja laitapuolenkin kulkijoista on aivan hyvällä syyllä ylpeä ja jopa ajoittain egoistinen. Erityisesti kotona suomessa olen törmännyt useampaankin puliukkoon, jotka ovat vartavasten olleet kännissä meluavia ja sekoilevia yksilöitä ihan vaan sen takia että joku kiinnittäisi heihin huomiota. Samaan tapaan he myös asemastaankin huolimatta tai ehkä siitä johtuen säilyttävät tietyn ylpeyden, kuten eräs sukulaiseni kertoi männävuosien kohtaamisestaan erään spurgun kanssa joka määräili sairaalassa ollessaan sen henkilökuntaa ja tunsi että hänen ihmisarvonsa ei mm. sietänyt yhteismajoitusta muiden potilaiden kanssa samoissa isoissa huoneissa. Kaikkihan eivät tietenkään ole heistä tällaisia, mutta minulle on aikoinani hiukan nuorempana huudeltu yhtä sun toista etovaa näiden tällaisten ainesten toimesta tehokkaasti samalla tukahduttaen auttamishaluni sympatian ohella heitä kohtaan.

Uskon pohjimmiltaan että tässäkin tempussa oli kyse puhtaasta egoismista. Tuo mies halusi huomiota ja päätti ilmaantua muuten ihan rauhalliselle asuinalueelle makailemaan maahan jotta joku kiinnittäisi häneen huomiota. Tällä tavalla hän saisi niin henkisesti kuin kenties fyysisestikin kontaktia johonkuhun, sillä ennen pitkää se viinapullo ei kuitenkaan olisi ihan niin sosiaalinen kumppani oman ystäväpiirin alati vähentyessä erinäisistä syistä. Minun kokemustani perusteella tällainen on kuitenkin periaatteessa täällä harvinaista verrattuna suomeen, jossa kaikki etovat kännikalat haluavat aina jotenkin vetää niihin omiin sekoiluihinsa ulkopuolisia ihmisiä mukaan tai osallisiksi. Jälleen siis voidaan puhua aivan selkeästi Egoistisesta huomionhakuisuudesta, jonka perusteella pultsarit tai muut vastaavat toisinaan häiritsevät sitten jotakuta sattumanvaraista kohdetta vaikkapa nyt rahan tai muun toivossa.

Kerronpa erään toisen hiukan tähän asiaan liittyvän jutun, joka samalla alleviivaa maittemme välisiä käyttäytymiseroja sekä myös kertoo jotain ihmisistä itsestäänkin. Olin nimittäin näihin laitapuolenkulkija-asioihin liittyen tässä päivänä eräänä illalla tulossa bussilla kohti majapaikkani, ja sen kyydissä oli sitten kaksi kappaletta näitä puliukkoja yhden miehen ja yhden naisen muodossa. He olivat totta kai päissään ja melusivat pitkin bussia, mutta vain keskenään kovasti örähdellen ja sekoillen. He eivät muita matkustajia häirinneet, kunnes sitten tuo mieshenkilö totaalisesti kilahti sille naispuoliselle jostain ja heitteli hänen kädessään olleesta juustonaksuja sisältäneesta pussista niitä naisen päälle vihaisesti huudellen. Tuossa kohtaa kun naksut alkoivat lennellä ilmassa villisti repesin totaalisesti kun mies muistaakseni huusi ruotsiksi tälle pulivaimolleen että "NO TÄSSÄ SULLE NYT NIITÄ HELEVETIN JUUSTONAKSUJA!!".

Jos tuo olisi tapahtunut suomessa, niin ensinnäkin minun repeämiseni nauruun olisi aiheuttanut tappelun ja tämän lisäksi Spurgu olisi heitellyt niitä naksujaan vihan vallassa kaikkien muidenkin päälle. Täällä tällä kertaa kuitenkin kävi hiukan toisin, mutta se minusta alleviivaa sitä että yksinkertaistetusti täällä puliukot sekoilevat keskenään kun kotona periaatteessa ne kyllä aiheuttavat hämminkiä ihan kelle vaan kuka tielle sattuu.

Tämän perjantaisen Spurgun kanssa kävi sitten niin että muistaakseni noin yhdeksän aikoihin se selvisi sieltä maasta ylöskin ja alkoi hoippumaan pitkin ja poikin katua. Ihmiset tietysti varoivat häntä ja yhdessä vaiheessa sitten kyseinen heppu päätyi istumaan eräälle penkille jossa sitten örisi jotain epämääräistä. Lopuksi kai hän sitten poistui johonkin suuntaan, mutta en ole ihan varma että minne.

Nyt kyllä postaus piteni sen verran suureksi että päätän jatkaa vähän myöhemmin tuota lauantaista postausta uusilla aiheilla ja kertomuksilla. Tähän on kuitenkin hyvä päättää toistaiseksi.

Northern Europe daylight time

Suoraan sanottuna on vituttanut nämä viimeaikaiset ilmat ja niiden vaihtelut. Tänään nyt oli ihan kohtuullisen mukava päivä ja lämmintäkin, mutta taitaa loppuviikkoon mennessä alkaa taas satamaan.

Pyörin tänään enimmäkseen kaupungilla ja kummaa sinänsä ettei kukaan häirinnyt minua mitenkään millääm tavalla. Yleensähän Helsingissä niin käy "most often than not", mutta tällä kertaa kukaan ei tehnyt minkäänlaista elettä suuntaan tai toiseen. Se nyt oli tavallaan ihan kiva, mutta tavallaan sitten taas ei.

Kuljin yhden baarin ohitse ja sisältä kuului kumma kyllä Armin van Buurenia. Sinänsä tämä on kai ensimmäinen kerta kun olen kuullut noiden tuollaisten "pubityyliä" hyödyntävien kapakoiden soittavan sitä keskellä päivää, nimittäin yleensähän Van Buurenin musaa tulvii yöaikaan Diskoissa sun muissa paikoissa. Samalla kun Armi van Buurenia tuli kuultua, niin automaattisesti tuli pohdittua sitä että kuinkahan jännää olisi matkustaa Hollantiin. Siellä minä en koskaan ole ollut, mutta minua on kasvatettu jostain kumman syystä lapsesta saakka siihen että Hollantilaiset ovat kuulemma todella helvetin lupsakkaa sakkia kaikista erinäisistä Eurooppalaisista kansalaisuuksista. Tällainen ajattelumalli sai vahvistuksen, kun kerran erään hollantilaisen kanssa jutellessa hän totesi että "we Dutch are just like Alfred Jodokus Kwak", verraten siihen takavuosien piirretyissä esiintyneeseen ankkaan hahmona. Tavallaan tuo on kai tottakin ainakin minun ja varmasti monen muunkin havaintojen perusteella.

Toisekseen niin nyt on muuten aivan helvetin eeppinen ilta hämärtymässä täällä kaupungissa ja sen ylle. Sellaiset todella optimaaliset illan hämärtymiset tapahtuvat silloin kun taivas on ollut kirkas koko päivän ja on ollut lämmintä- lopuksi auringonsäteet kuultavat vielä pilvistä luoden sellaisen omituisen punaisen hohteen kaikelle. Tätä ei usein pääse kokemaan eikä päässyt kokemaan vielä viime talvenakaan.

Rain in the Night

Parisen tuntia sitten alkoi ihan kiva vesisade ja samalla ilmaantui ukkonenkin. Onneksi täällä kaupungissa ei mennyt sähköjä poikki tai nettiyhteydet kärsineet ollenkaan.

Näin ei ehkä saisi sanoa, mutta kun katselee noita öisiä kaupungin rakennusten silhuetteja vasten tummaa ja satelevaa taivasta, niin väkisinkin tulee mieleen se mitä Robert De Niro sanoi Taxi Driverissa- ja että mitäkö hän sitten sanoi? No hän sanoi että "Some day a real rain will come and wash all the scum off the streets", joka ei kyllä suinkaan ollut se juttu mikä minulla oli silloin mielessäni mutta jos elämäni olisi elokuva niin taustalla olisi soinut dramaattista musiikkia ja siinä samalla sitten tuo monologinpätkä olis pärähtänyt ruutuun kaikkien ihmeteltäväksi.

Kuuntelen muuten tässä samalla The Soundsia. Se on ihan kiva bändi, eikä suinkaan mitenkään ylimitoitettukaan maineeltaan. Lisäksi luin heidän suomennetun haastattelunsa tässä taannoin, ja kyseisen bändin keulakuvana&solistina toimiva Maja Ivarssonkin vaikutti todella "jalat maassa"-tyyppiseltä persoonalta eikä miltään täysin mulkulta jätkältä niin kuin Bonokin U2:sta valitettavan usein.

Maja Ivarssonista tuli mieleen että parisen päivää sitten kaupungilla näkemäni en nuori naispuolinen kansalainen niillä tatuoinneilla varustettuna näytti hieman Maja Ivarssonilta. Mutta se nyt kai on vähän sivuseikka huomautettavaksi tässä vaiheessa.

Seisoskelin ja istuskelin tuolla ulkotiloissa jonkin aikaa kuunnellen vain sadetta sekä ukkosta. Se on äärettömän rauhoittavaa puuhaa, vaikkakaan en aina suinkaan pysty ottamaan tuollaisia tilanteita niiden vaatimalla rauhallisuudella noin niin kuin mielialojen osalta. Pohdin nimittäin tuolla pihalla "lorviessani" että oikeastaan näkisin olevani tässä nykyisessä elämäntilanteessani sellaisen tilanteen sisässä jonka tarkoituksena olisi etsiä tasapainoa ja suuntaa vähän oikeastaan moneenkin asiaan. Eli englanniksi ilmaistuna "that I would see to be the object of the game". Se ei kuitenkaan tule olemaan helppoa, mutta yrittämisen arvoista ja kaiketi vähän metafyysiseen pohdintaan taipuvaisena toteanpa myös että äärimmäisen väistämätöntäkin kohdallani. Kohtaloaan ei voi paeta.

Olen oikeastaan tajunnut tässä vaiheessa elämääni että nyt on tärkeämpää- ja ehkäpä ylipäätäänkin elämässä on tärkeämpää päästä tasapainoon asiassa kuin asiassa jatkuvan konfliktipohjaisen elämisen ja asioihin suhtautumisen osalta. Mielestäni varsinkin menneisyydestäni löytyy se aivan liian konfliktiorientoituneen maailmankuvan omaava herra HC sekä myös helvetisti niitä joilla tuo maailmankuva on yhä edelleen paikallaan. Siksipä olen kai niin väsynyt sellaiseen ja pyristelen siitä eroon.

Että joo, Jack Nicholsonin sanoin "can't we all just get along?". Ilmeisesti kaikista jaloista ja positiivisista tarkoitusperistäkin huolimatta emme näemmä voi, sillä vaikka olen itse todella kiinnostunut hitsaamaan kaiken rikotun siinä mielessä paikoilleen ettei pahaa verta olisi jäljellä enää monenkaan kanssa, niin reaalipoliittisesti katsottunahan se ei tule olemaan koskaan mahdollista. Totta kai luonnollisesti aina tulee olemaan niitä ihmisiä joiden kanssa vaan ei pääse yhteisymmärrykseen ja uskokaapa pois että niitäkin olen löytänyt kourallisen elämäni luurankokaapeista ihan riittävästi. Tämä onkin tosiaan täten ikävä ja huomioonotettava tosiasia, mutta suoraan sanottuna niinhän se on että kaikkien kanssa ei voi aina olla kaveria tai mitenkään hyvissä väleissä muutenkaan koska monien luonnonlakien mukaisesti se nyt ei vaan tule olemaan mahdollista. Minusta kumminkin ehdottomasti kannattaa pyrkiä olemaan mahdollisimman monen kanssa hyvissä väleissä ihan yleisen hyödynkin perusteella, eikä suinkaan hautoa minkäänlaisia kostotoimenpiteitä tai valuttaa pahaa verta ihmistenvälisiin suhteisiin vuositolkulla.

Paljon on vielä tekemättä tämän elämäni aspektin osalta ja siinä samalla ymmärrän kyllä täydellisesti että on myös paljon asioita joihin en voi koskaan vaikuttaakaan tämän osion osalta. Teenpä kuitenkin voitavani.

Must be a new record

Aika kovat lämpölukemat olleet täällä viime päivinä ja etenkin tänään. Näistä tällaisista lukemistahan toisaalta tykkään oikein paljon vieläpä siksi että yöt ovat sitten sellaisia mukavan trooppisen leutoja siinä samalla. Tuossa parisen yötä sitten olisin voinut vaikka vannoa että täällä pyöri joitain epämääräisiä trooppisia papukaijoja tai vastaavia sirkuttelemassa ikkunan alla tai jotain.. yöllä nimittäin kuulin joitain todella outoja ilmeisesti linnun tekemiä ääniä tässä päivänä eräänä. En tosin ole aivan täysin varma että näinkö unta vain jostain epämääräisestä "trooppisesta olotilasta", vai oliko tilannetajuni jälleen kerran heittänyt kuperkeikkaa ja pahasti.

Ryhdyin myöskin katsomaan Wallanderia. Tämähän on jo eräänlainen perinne, sillä vanhempani ovat jonkinlaisia ruotsalaisten "crime drama"-sarjojen kuluttajia ja erityisesti Wallanderit ja Beckit ovat heidän mieleensä olleet jo vuosia. Nyt minutkin koukutettiin nähtyäni kaupassa halvalla erään osan jossa oli mielestäni mielenkiintoinen juoni ja siksipä ollaan päädytty tähän tilanteeseen. Tuo taisi olla sitä 2000-luvun Wallander-tuotantoa, eli tätä uusinta materiaali luonnollisestikin. Se nyt ei periaatteessa haitannut minua yhtään, vaikka vähän "huvitti" se miten sillä jätkällä oli koko ajan parta ajamatta ja virkapaidan napitkin olivat niin auki että koko ajan näkyi aluspaita ja rintakarvat kun jollain.. niin jollain! Voidaan kai siis hyvällä omallatunnolla sanoa että siinäpä vasta oli armeijaslangia hyväksikäyttäen ilmaistuna hiukan "Gonahtanut" poliisipäällikkö, vai mikä kriminalkommissarie hän nyt onkaan viralliselta titteliltään.

Kuitenkin niin ihan mielenkiintoisia nuo Wallanderitkin. Seuraavaksi ajattelin että voisin taas tutustua hieman paikalliseen elokuvakulttuuriin katselemalla sellaisen pätkän kuin Jägarna muistaakseni vuodelta '96. Siinä on kuulemma joku suomalainenkin näyttelijä, joka nyt ei sinänsä ole ruotsalaisissa elokuvissa mikään hirveän erikoinen juttu kuitenkaan. On se kuitenkin juoneltaan ihan mielenkiintoinen, eikä tosiaankaan mitään Emil i Lönneberga -tasoa.