Lopettakaa yöllinen terrori?

Heräsin tänään aamusta tuossa kuuden aikoihin kun kännykkäni soi odottamattomasti. Joku miesääni kyseli jotakuta "Mariaa", "Maariaa" taikka "Marya". En ollut ihan varma, mutta eniten minua kuitenkin ihmetytti siinä odotuksettomasti saamassani puhelussa että mistähän tuokin tyyppi oli saanut numeroni.

Tuollaiset puhelut ovat kyllä aika legendaarisia. Olen saanut vastaavanlaisia toisinaan, mutta silloin ne ottavat päähän kun joku soittaa keskellä aamua taikka silloin kun minä nukun. En vastannut itseasiassa puhelimeen vähään aikaan mitään, vaikka tyyppi huhuili sinne luuriin sitä Mariaansa vai kuka se nyt olikaan. Muistan miettineeni että olikohan tämä joku uni vai ei- tarkistin kuitenkin kännykästä tuon "vastatut puhelut"-kohdan ja kyllähän siitä numerosta oli joku soittanut. Jos minulle tulee vielä tämän päivän puolella tylsää, niin taidan selvittää huvikseni että kuka tuo soittaja oli.

Toisekseen niin eilen minulla oli aamulla aivan kauhea päänsärky josta unohdin mainita. Söin kaksi jotain päänsärkytablettia jotka auttoivatkin, mutta sitten kuitenkin niska oli aika kipeä. Alaselkäkin on ollut aika kipeä vaikka tulee käytyä lenkillä joka päivä. Toki tämä tuoli missä tulee useimmiten istuskeltua on kyllä selkänojaltaan ihan täyttä Spartalaista kidutusta, joten sinänsä en ihmettele että miksi selkään sattuu. Saatan jopa tuhota tämän tuolin jossain vaiheessa kirveellä huutaen että "THIS IS SPARTAAAAGGGHHHHHH".

Laadin listan kirjoista jotka pitäisi lukea. Siinä nyt on neljä kirjaa jotka kai menen lainaamaan kirjastosta tässä piakkoin, mutta sitä ennen on otettava selvää siitä että miten kaikki edistykselliset ihmiset ovat onnistuneetkaan hankkimaan itselleen sellaisen palvelun sieltä kirjastosta joka mahdollistaa sen että kirjoja voi varata ja tavallaan jo lainata valmiiksi netin taikka kännykän avulla ja sitten vaan noutaa ne sieltä. Aikanaan muistan että minulle tarjottiin tuota palvelua, mutta sitten vaan kieltäydyin siitä sen pelossa että se maksaisi. No, kuulemma se onkin ilmainen, joten sinänsä kai se olisi nyt sitten hankittava. Otanpa asiasta selvää kunhan kerkeän.

Muistan nähneeni myös erään todella epämääräisen unen. Siinä Christian Bale antoi minulle hiustenleikkuuseen liittyviä vinkkejä ja tämän jälkeen poistui paikalta tyylikkäästi hissillä. Tämän jälkeen olin jonkun ravintolan "naulakossa", jossa oleskelin jonkun kaljun ja viiksekkään lännenmiehen tyyliin pukeutuneen hepun kanssa. Tämä heppu nauratti minua suuresti, koska jotenkin tunsin ettei hän kuulunut siihen ympäristöön Cowboy-asustuksellaan. Sitten yhdessä vaiheessa muistan että hän riisui Cowboy-takkinsa, vai onko se nyt sitten lännenmiestakkinsa ja sieltä alta paljastui punaraitainen flanellipaita.

Olen tästäkin unesta ihan oikeastaan tyytyväinen. Se ei ollut pahansuopa uni, mutta ei siinä kyllä mitään järkeäkään sinänsä ollut. Parempi kuitenkin nähdä outoja unia kuin väkivaltaisia unia, me thinks sekä så tycker jag, i alla fall.

Yksityisyyden sietämätön keveys

Viime päivinä säät ovat olleet taas aika paskoja; kovat tuulet ja sitten taas luihin ja ytimiin käyvä kostea kylmyys ovat vaivanneet. Ai niin, ja on muuten satanutkin.

Nyt kumminkin lämpöasteita on noin kahdeksan ja viikonlopuksi on luvattu vähän lämpimämpää keliä. Hyvä näin, vaikka saattaa se tarkoittaa toki sadettakin. Kieltämättä nuo ällöttävät tuulenpuuskat varsinkin öisin ja iltaisin ovat sitten sellaisia että tarpeeksi kovalla intensiteetillään ne valvottavat minua aika pitkäänkin öisin. Se ottaa päähän myöskin, mutta tällaisia nämä loppusyksyn vaiko kenties sitten alkutalven kelit nyt sitten vaan ovat.

Eilen ei tullut oikein mitään postia kuin taisi postityöntekijöillä olla jonkinlainen lakko tai vastaava meneillään. Eipä silti, tänään kun nyt sitten posti jotakin toi niin siellä oli vaan laskuja. Jotenkin aika tyypillistä.

Pohdin tässä muutaman päivän aikana jolloin en ole systemaattisen säännöllisesti kirjoitellut postauksiani että on oikeastaan todella vaikeaa ja piinaavaa kirjoitella blogia jonka aiheena on oman elämän nousut ja laskut sekä muu siinä ohessa tapahtuva.

Oikeastaan tällaiset blogit ovat todella ikäviä ylläpitää siinä mielessä että niitä voidaan niin kovin suurella todennäköisyydellä käyttää "vääriin tarkoituksiin" mikäli satut olemaan sen sortin ihminen että keräilet vihamielisiä ihmisiä menneisyyteesi niin kuin ihmiset halpoja irtokarkkeja markettien karkkihyllyillä. Ei tarvita kuin sitten se yksi ihminen joka alkaa egonsa kohotuksen nimissä tai muuten vaan vahtaamaan blogiasi tai joskus jopa koko suvun ja lähipiirin voimin kytätään elämäsi kuulumisia kaiken negatiivisuuden toivossa tasaisin väliajoin. Oudointa tietysti tässä tilanteessa on se että mahdollistat itse moisen toiminnan kirjoittamalla enemmän tai vähemmän avoimesti tapahtumistasi kaiken kansan nähtäville.

Kadun suoraan sanoen noin tusinaa postausta jotka olen aikoinani tänne kirjoitellut. Tässä ympäristössä ei todellakaan olisi pitänyt kirjoittaa aiheista siihen tapaan kuin ehkä kirjoitin, enkä todellakaan ole lopulta sitä mieltä että ihan kaikkialla tulisi olla äärettömän avoin kaikesta tapahtuneesta. Oikeastaan netissä on parempi olla kertomatta sille suurelle yleisölle itsestään juurikaan mitään, vaan parempi kenties antaa jopa kokonaan asioiden olla eikä alkaa liian kiihkeästi omia edesottamuksiaan jakamaan näinkin kasvottomassa seurassa. Tällöin et anna aseita etkä edes ammuksia sellaisile porukoille jotka niitä tietoja voisivat ja voivat käyttää sinua vastaan.

Toisaalta taas olisi kivaa kirjoittaa tekemisistään avoimemmin kuin nykyään. Olen kuitenkin ymmärtänyt ettei se ole aina mahdollista eikä parastakaan tilanteessa kuin tilanteessa. Toisinaan on kuitenkin vähän ikävää pitää blogia aiheesta "omat henk.koht. tapahtumat", mutta sitten kuitenkin sensuroida aina automaattisesti osia jotteivät ne informaatiot vahingossakaan mene väärille silmäpareille ja korville.

Olen alkanut muuten suorittaa viime aikoina erinäisiä reflektioita omaan blogiini muiden sellaisten blogien lukemisen kautta jotka käsittelevät oman elämän tapahtumia eivätkä mitään kissakalojen ruokintaoppaita. Olen löytänyt paljon rankemmin aihetta käsitteleviä sekä myös paljon omahyväisimmin- tai sanotaanko että "tarkoitushakuisimmin" tehtyjä blogeja kuin tämä. On kuitenkin tärkeää etsiskellä jatkuvasti tällaisten aiheiden parissa seilaavia blogeja, jotta pystyy hiukan saamaan ideoita siitä että mikä tällaisten aiheiden parissa kirjoittelevalle on hyväksyttävää ja kannattavaa mainita sekä mikä sitten ei ole.

Tuossa pari päivää sitten oli muuten käräjäoikeudessa tämän Porvoon viime kesällä sattuneen ns. "McDonaldsin autokaista-ammuskelun" päätekijä oikeudessa. Luin asiaa koskien Vartista, sekä mietin että voisin lähteä katsomaan tuota ensimmäistä käsittelyä sen aikaa kun se oli yleisölle mahdollista. En kuitenkaan mennyt, enkä taidakaan mennä enää vaikka kuinka se olisikin yleisölle avonainen. Kovasti houkutteli nähdä edes vilaukselta tuo mies, joka oli ilmeisen kylmäverisesti tyhjentänyt 9mm pistoolin ammuksia kolmeen toiseen ihmishenkeen kesäisenä aamuyönä ja tämän jälkeen paennut sekasortoisesti paikalta Itäväylää pitkin kohti varmaa kohtaloaan. Tiedotusvälineissä hän kovasti pahoitteli tapahtunutta, mutta vaistoan että hän toisaalta saattaa kuulua siihen ihmisryhmään jolle kolmen hengen riistäminen ei välttämättä ole ollut yhtään sen vaikeampaa kuin silmänsä räpäyttäminen oikeiden reunaehtojen täytyttyä vääränlaisessa tilanteessa.

Lukemassani artikkelissa kuitenkin ihmeteltiin että miksei kukaan pahemmin ollut tullut paikalle katsomaan tuota istuntoa vaikka se olikin saanut paljon kansallista huomiota erinäisten tiedotusvälineiden kautta. Tuntui oikeastaan siltä että oli parempikin kun kukaan ei ilmaantunut paikalle, vaan siten tämä tekijä ei saanut kenties kaipaamaansa suuren yleisön huomiota, vaan hänet vietiin aikalailla yksityisesti tuomiokäsittelyilleen. Toki en tiedä että kaipasiko hän edes tuota huomiota, mutta sanoisin että tällä ratkaisulla hän ei ainakaan saanut sitä mikäli moista kaipasi siinä määrin missä kenties sitä toivoi saavansa.

Ja legenda elää?

Havahduin oikeastaan kaikista voimakkaammin eilispäivään sen uutisen kautta jossa kerrottiin legendaarisen eksentrikon eli Ior Bockin saaneen yllättävän ja ennenaikaisen loppunsa jossain Helsinkiläisessä yksityisasunnossa.

Tämä on ikävä käänne, mutta häntä nyt oli kuulemma puukotettu ennenkin, eli toisin sanoen murhanyritys ei ollut ainut laatuaan. Toki minusta toisaalta taas sitten elämän perusasioihin kuuluu se että jos kerran on jo joutunut puukotuksen uhriksi, niin mielellään ei enää toista kertaa päätyisi veitsen tielle, mutta kaipa tässäkin joku näkee tietynlaista ironiaa siinä mielessä että viime(kin) kerralla hänet kovasti yritettiin ottaa hengiltä puukon avulla siinä kuitenkaan onnistumatta.

Mutta joo, juuri oli puhetta siitä että tämä Ior Bock saattoi hyvinkin olla itseasiassa hulluin erään täällä aika tiuhaan tahtiin käsitellyn kunnan asukas vähään aikaan. Enitenhän hänet muistetaan näistä Lemminkäisen temppelin etsintään kohdistuneista kaivausprojekteista, joiden johdosta heppu näemmä poltti koko mittavan omaisuutensakin ihan tuosta noin vaan savuna ilmaan. Sitä temppeliä ei tietenkään löytynyt, mutta monien kuulopuheiden mukaan paljon hersyviä orgioita jaksettiin kyllä pitää hänen toimestaan Sipoossa silloin tällöin tietyillä vuosikymmenillä.

Eipä silti, juuri puhuin tästä asiasta erään sukulaiseni kanssa eilen ja hän kertoi että oli tavannut tämän Ior Bockin armeija-aikanaan Suomenlinnassa. Käsittääksenihän tämä Ior Bock tosiaankin toimi jonkinlaisena oppaana siellä Suomenlinnassa ja sukulaiseni kertoikin että tyyppi aina änkesi samaan saunaan varusmiesten kanssa tasaisin väliajoin.

Mutta noh, olen kuitenkin sitä mieltä että perimmiltään tämä Ior Bock oli varsin harmiton heppu eikä välttämättä juuri siksi olisi ansainnut moista tapaa lähteä. Toki eihän tuosta tilanteesta vielä enempää tiedetä, mutta sanoisin kuitenkin että pohjimmiltaan tätä miestä ei tulisi tuomita tai pitää jotenkin kohtaloaan ansaitsevana persoonana, vaan pikemminkin osoituksena siitä miten elämä usein kohtelee sen normaalia rataa eri tavalla kulkevia ihmisiä- eli siis juurikin näitä oman tiensä kulkijoita hyvinkin perustavanlaatuisen eri tavalla kuin muita aina taipaleen alusta sen hamaan loppuun saakka.

No jopas jotakin

Muistatteko kun kerroin että jossain muistaakseni keskisessä osassa maatamme oli joku pikkupaikkakunta nimeltä Helsinki pääkaupunkimme ohella? No, tänään selvisi että jossain päin Ilmajokea (jossa olen jopa käynytkin) on puolestaan sellainen paikka kuin Sipoo!? HAH HAH, Mitäs helvettiä!?

Nyt sitten tosiaan tuolla Ilmajoella sijaitsee joku vaihtoehtoinen Sipoo. Tämä näyttää olevan sivuuttamaton fakta. Mieleeni tulvii jatkuvasti ideoita siitä minkälainen paikka se on, sekä tämän ohella odotan koko ajan että tähän postaukseen varmaan kommentoi kohta joku Googlen kuvahaulla paikalle saapunut "TR00_SIPOON_KUNKKU_MATAFAKAS"-käyttäjänimellä kirjoitteleva henkilö, joka on sielläpäin paikallinen jengipomo joka omistaa kaikkien äässit for life.

Tänään kuulemma satoi luntakin täälläpäin. Se meni kyllä minulta täysin ohitse. Ulkona on toki kylmä ja tiet sekä kadut ovat jäässä. Se on vähän ikävää sinänsä. En kuitenkaan huomannut mitään lunta täälläpäin, että sikäli vähän kummaa että sitä on mukamas sadellut jossakin täälläpäin. Veikkaisin että minua varmaan huijattiin tai siis yritettiin huijata. En tietenkään mennyt lankaan.

Hair

.. Tämä postaus alkakoon sen tosiasian tunnustamisella että tänään kun kävin lenkillä niin keskeltä tietä sekä jalkakäytävältä löytyi ihmisen hiuksia muistuttavia haituvia sellaisina pitkinä pätkinä ja palloina vähän sieltä ja täältä. Aluksi kiinnostuin itsekin siitä että mikä ihmeen häröpallo siellä pilkotti keskellä tietä ja mukanani olleella pienellä taskukokoisella valaisimella huomasinkin että siellä lojui joitain hiuksia muistuttavia juttuja pitkin tietä.

Kävelin vähän matkaa eteenpäin ja löysin tukkoja lisää tuota kamaa. Siinä vaiheessa päätin kääntyä poispäin ja lenkkeillä hieman toiseen suuntaan, sillä minun tuurillani jos olisin jatkanut omia Komissaario Kuution tutkimuksia, niin ennen pitkää keskeltä tietä olisi varmaan löytynyt a)joko irtopää tai b)kokonainen ruumis ilman päätä. Sain puistatuksia jo siinä vaiheessa kun tarvitsi ruveta miettimään että millehän nuo hiukset oikein kuuluivat.. varmaan jonkun tapetun prostituoidun päälle, tai jotain.

Asia vaivasi minua vielä kotonakin ja vaivaa yhä. Luin eilen tuota P.C. Jernsildin teosta, ja hän on itseasiassa Ruotsalainen mies joka kirjoitti tuon Post-Apokalyptisen teoksensa joskus kai 80-luvulla. Siitä nousi hirveä paniikki kotimaassa, mutta saapa nähdä että nouseeko siitä hirveä paniikki minun keskuudessani.

Viime yönä näin aika kivan unen pitkästä ja todellakin hyvin pitkästä aikaa. Siinä asuin jonkinlaisessa trooppisessa Bungalowissa varmaan Titicaca-järven rannalla tai sen välittömässä läheisyydessä, ja rantatalon sisäpuolella minulla oli tehosekoitin sekä Mangoja. Lisäksi talossa oli joku eksoottinen kaunotar, mutta hän oli kai enemmänkin taloudenhoitaja kun patjanlämmitin.

Muistan että eräässä vaiheessa puhuimme Ernest Hemingwayn teoksista ja ilmoitin hänelle että vihdoinkin ymmärsin nyt perinpohjaisesti kaiken sen mistä hän oli aikoinaan teoksissaan puhunut. Sen jälkeen viidakosta kuului jotain ihmeellisen trooppisia ääniä ja aurinko paistoi todella herkullisten vihreiden lehtipuiden katveessa.

Sitten tietysti tuli heräiltyäkin.

Nyt muuten ei sada enää vaan on helvetin kylmää.

Kun ei vaan jaksanut

Oikeastaan minun piti kirjoitella jatkoja näille observaatioilleni sen blogin suhteen mistä kerroin aiemminkin, mutta totta puhuen niin en nyt oikein jaksanut mitään syväluotaavia analyysejä. Kerrottakoon kuitenkin että nyt sitten siellä on siirrytty sellaiseen "te ette saa haukkua mua anonyymisti niillä sanankäänteillä koska mulla oli 13 veenä vaikeaa ja oon käynyt sen takia terapiassa"-vaiheeseen argumenteilla. Tuo tuollainen nyt vaan lisää sitä naurettavuutta ja todistaa sen että moiset kommentit tosiaan satuttavat kirjoittajaa pintaa syvämmälle, joka ei sinänsä alkuunkaan ole hyvä asenne jos meinaa mm. omia piirrustuksiaan ja välillä jopa kuvia itsestään siellä julkaista.

Mutta noh, siirrytään päivän muihin edesottamuksiin:

Kaaduin oikeastaan eilen tuolilta jotenkin aivan omituisesti kun yritin ottaa erään kaapin päältä tavaraa. Kaappi oli kaksimetrinen, joten sinne aivan sen ylähyllylle kurouttaminen ei oikein onnistut ilman sen tuolin apua. Etsiskelin erästä sinistä kansiota, jota ajattelin käyttää eräiden monistenippujen säilömiseen, mutta en löytänyt sitä mistään.

Yhtäkkiä kuitenkin tuoli kaatui ja minä siinä samalla. Aika vammainen tapahtuma, mutta veikkaan että tuolin pinta oli liukas ja samoin käyttämieni sisätossujen pohjat. Tästä saimme aikaiseksi fataalin onnettomuuden, jonka henkilövahingot olivat aika pieniä onneksi tällä kertaa. Sentään kuitenkin kirosanoja päästelin suustani putoamisen aikana ja jopa sen jälkeenkin.

Tänään aamulla lähdin yhteen mestaan sekä kirjastoon. Keskustassa oli meneillään sellainen tavanomainen kylmä sade, jonka perusteella ei oikein enää osannut sanoa että oliko nyt loppusyksy vaiko kenties alkutalvi. Laitoin päälleni erään uuden talvitakkini, joka on tuollainen vyötärönpituinen harmaa ns. "Pea Coat"-mallin tekele, ja havaitsin että se on aika pirun lämmin kun alla oli vaan T-paita ja sitten muutenkin kokonaisuutta tukemassa pelkkä kaulaliina. Taisin kuitenkin unohtaa pipon, mutta takki kyllä oli todella lämmin eikä kastunut juurikaan yhtään vaikka satoi melkein kaatamalla.

Kävin kirjastossakin. Lainasin P.C. Jernsildin teoksen "Vedenpaisumuksen jälkeen" sekä sitten uudelleen tuon Alpo Ruuthin "Kolme miestä Toyotassa". Täytyypä lukea niitä tässä jossain vaiheessa.

Tämän ohella sitten eilen minua jahtasi taas lenkillä joku Robottipoliisin yksikkö. Se pysähtyi yhden tien kulmaan ja tämän ohella tuli minua sitten vastaan eräässä vaiheessa toisella tienpätkällä. Samoin tuo sama auto tuli tänään vastaan keskustassa, ja tuijotin autoa pitkään sen lipuessa ohitseni. Joskus minusta todella tuntuu että ne ovat perässäni jollain tapaa taikka sitten surffailevat tauoillaan paikallisten ihmisten blogeja, josta sitten lukevat toimistaan epävirallista palautetta ja tämän jälkeen tutkaimillaan piinaavat ihmisiä. Epäilen itseasiassa että tämän paikan "robottiviranomaisilla" saattaa olla jonkinlainen ajatustenluku- ja ajatusrikosyksikkö, jonka tehtävä on pitää silmällä epäilyttäviä kansalaisia.

Muutenkin tuo viimeiltainen kohtaaminen oli hiukan järkky tapahtuma, kun taas tavalliseen tapaani YHTÄKKIÄ ETEENI KAAHAA TUHATTA JA SATAA SE SINIVALKOINEN ROBOPOLIISIN AUTO JOSTAIN HELVETIN PIMEYDESTÄ. Sitten ne lipuivat hiljaa ohitseni ja pysähtyivät vähäksi aikaa edelleni, joiden ohitse sitten kävelin. Odotin itseasiassa että minua sakotettaisiin heijastimen puuttumisesta, sillä olen kuullut että täällä on erityisen tärkeää omata heijastimia sekä pyöräilykypärä, mutta sillä ei ole niin lukua että kuinka monta ihmistä tulittaa kuoliaaksi hampurilaisjonoissa.

Kävin kaupassakin. Ostin kahvia, mehua sekä suklaata. Yleensä en koskaan osta suklaata, mutta nyt ostin kun kerran teki mieli. Myyjä yski kassalla ja pyysi sitä anteeksi. En osannut lopulta päättää että oliko myyjä mies vai nainen, sillä niinkin pelottava tuo tilanne lopulta oli että myyjä oli valitettavasti sen verran androgyynin olomuodon omaava, etten tiennyt mitä ajatella. Kenties niin oli tarkoitettukin.

Tänään sitten satoi kylmänä ja vähän tuulisenakin loppupäivän.

Observaatioita-

Kerroin tuossa aikaisemmin seuraavani erään henkilön blogia ja samalla huomanneeni sen mihin tarkoituksiin tuo blogi oli oikeastaan alunperin luotukin.

Ennen kuin mennään siihen että mitä tuossa blogissa oli oikeastaan tapahtunut, niin kerrotaan vähän taustoja:

Kyseinen blogi on tosiaan tämän henkilön itsensä ylläpitämä ja se käsittelee tavalla jos toisella ihmissuhteita. Samalla hänellä on profiili eräällä toisella sivustolla, jossa hän esittelee itsestään kaikenlaisia kuvia ja muita teoksiaan. Hän on aivan avoimesti myöntänyt että tuo blogi niin kuin se sivustokin sisältöineen on vain "egon hivelemistä" varten synnytettyä, eli yksinkertaistettuna hän ilmeisesti ottaa itsestään kuvia ja piirtelee jotta ihmiset kehuisivat hänen tuotoksiaan ja muutenkin fanittaisivat häntä mahdollisimman laajasti ja jopa ehdottoman pyyteettömästi.

Aina välillä tämä henkilö julkaisee blogissaan jotain tuotoksiaan ja tälläkin kertaa oli sitten käynyt niin. Kuitenkin tämä tuotos oli poikinut sinne kommenttiosioon jonkun nimettömän henkilön pahasuisen kuittauksen, ja tämä ei ollut juurikaan miellyttänyt tätä blogin omistajaa.

Tästä seurasi sitten sellainen tapahtumakulku että a)tämä mainittu blogin omistajahenkilö kirjoitti suhteellisen analysoivan vastineen tälle nimettömälle kommentoijalle, jossa hän hyvin syvällisesti pohti saamaansa kritiikkiä sekä sitten b)hän tässä ihan äskettäin pyhitti jopa kokonaisen postauksen tämän yhden kritiikinpätkän analysoimiselle entisestään.

Nämä kaikki toimet osoittivat minulle kai lähinnä tästä henkilöstä sen ettei hän oikeastaan ollut koskaan saanut siinä määrin negatiivista palautetta julkaisuistaan kuin monet muut. Selkeästi hän oli kai laskenut sen varaan että niin kauan kun hän naisena pyörittäisi blogia ja muita oheissivustoja, jonka aiheena olisivat lähinnä hän erinäisissä "kuvissa", niin suosio olisi taattu vaikka mitä tapahtuisi. Hän nosti kuitenkin esille tämän kommentin laittaneen ihmisen anonymiteetin sillä argumentilla ettei hän varmaankaan olisi uskaltanut omalla nimellään tai edes nimimerkillä kommentoida tuota hänen tuotostaan noin ilkeästi. Minulle kuitenkin koko ajan tuli sellainen olo niistä varsin pitkistä ja seikkaperäisistä vastineista joille hän pyhitti ensiksi yhden kommentin vastauksen ja sitten jopa koko postauksen että hänen egonsa oli kärsinyt jonkinlaisen kolauksen siitä että hänen töitään ylipäätään oli arvosteltu tuolla tavalla. Sitä ennen hän oli käsittääkseni saanut hyvin vähäisiä negatiivisia kommentteja erinäisistä tuotoksistaan, ja ne vähäisetkin kommentit jotka hän oli erinäisistä lähteistä saanut oli hän sitten kuitannut aika tylysti takaisin.

Kantava teema minulle noissa hänen vastineissaan välittyi siis jonkinlaisena kritiikin saamisen puutteena ja vieläpä kyvyttömyytenä ottaa nimenomaan sitä kritiikkiä vastaan. Selkeästi häntä kismitti se että joku oli hänen tuotoksiaan tuolla tavalla aika rumasti kommentoinut ylipäätäänkään, eikä hän ollut saanut pyyteetöntä kuolausta ja hyväksyntää niin kuin monasti ennen tätä tapausta.

On tietysti vähän ikävää varmaan saada anonyymejä kommentteja, mutta se täytyy kestää jos meinaa pitää bloginsa kommenttiosion myös rekisteröitymättömien käytössä. Lisäksi tulee muistaa että internet on oikeastaan se viimeinen paikka missä sitä pyyteetöntä positiivista palautetta ja hyväksyntää voi saada mikäli altistaa itsensä sen käyttäjien armoille ja varsinkin "fyysisten apujensa" esittelyn kautta.

Lisäksi oman mausteensa tähän soppaan tuo ja toi se että täällä hänen toisella sivustollaan nainen totesi että hän laittoi kuulemma suosikkeihinsa vain sellaisia töitä jotka olivat hänen mielestään parempia kuin hänen itsensä tekemät. Eli kyllä siinä jonkinlaista omanarvonsa tuntemista ja pientä ylpeyttä muitakin kohtaan taisi olla mukana hänen käyttäytymisessään näin niin kuin nettikansan parissa, vaikka hän ei myönnäkään egonsa kärsineen kolhua jos toistakin tällaisen anononyymin hyökkäyksen jäljiltä.

Minusta kuitenkaan ei tuntunut että ne anonyymit kommentit olivat itsessään se ongelma, vaan kaiketi häntä otti päähän että a)joku ylipäätään uskalsi kommentoida hänen tekosiaan negatiivisesti sekä b) että se tehtiin siten anonyymisti ettei hän itse kyennyt vastaamaan samalla mitalla takaisin. Olen muutenkin kiinnittänyt huomiota siihen että niissä vähäisissä negatiivisissa palautteissa joita hän on saanut, niin vastaisku on toteutunut sillä että hän on haukkunut kyseisen tyypin ulkonäköä tai muuten vaan fyysisiä ominaisuuksia.

Lisäksi täytyy todeta että tällä henkilöllä on usein ollut siellä kommenttiosioissaan sitten ongelmia vastata niiden kommentteihin jotka ovat jotenkin kritisoineet hänen esittämiään mielipiteitä tai sitä tapaa miten hän niitä mielipiteitään esittää. Oikeastaan hän on jättänyt toisinaan kokonaan vastaamatta näihin viesteihin, joka jo sinänsä osoittaa että hänellä on taipumusta sellaiseen "mä olen tätä mieltä eikä muita vaihtoehtoja voi ollakaan"-tyylin ajatteluun.

Oikeastaan tämä tällainen on suurempana kokemuksena varsin mielenkiintoinen ilmiö nykyaikana globaalin internetin levittäytyessä ihan kaikkialle ja kaikkialla elämissämme. Nimittäin tässäkin on pohjimmiltaan kyse huomion hakemisesta nettimaailman kautta, sillä useat tällaisia metodeja hyödyntävät ihmiset eivät välttämättä todellakaan kykenisi moiseen sitten oikean maailman puolella, mutta toki internetin ihmeellisessä maailmassa se onnistuu helpostikin vain muutaman napin painalluksella jonkun sopivan yhteisön tai vastaavan kautta.

Niitä omia kuningaskuntia, pilvilinnoja ja diivailuja siis luodaan nettiin nimenomaan siksi koska aivan häviävän pieni porukka todella kykenee siihen tosielämän puolella siinä määrin missä joku ns. "nobody" oikealla asenteella kykenee moiseen netin välityksellä. Netissä se kuitenkin näyttää olevan helppoa ja helpompaa monelle luoda tällaisia illuusioita ja egon kohotukseen tähtääviä projekteja, mutta siinä sivussa saatetaan rankastikin värittää omaan antiaan ja lähtökohtiaan suosion tai kiinnostuksen takaamiseksi.

En aina oikein aivan ymmärrä tällaisia ihmisiä jotka kuvittelevat mukamas egon kohottamisensa olevan mahdollista loputtomasti varsinkin jos siitä projektista tekee noinkin läpinäkyvää ja julkista. Kriitikot ovat yleensä aina ihan kulman takana odottamassa, eikä nyt ainakaan tuolla asenteella ja ulosannilla oikein muuhun lopputulokseen päästä kuin siihen mitä nytkin tapahtui.

Where the wind blows

Kunnon hirmumyrskyn mittasuhteet saavuttavia tuulennopeuksia täälläpäin. Ikävää kun tuulee niin paljon koko ajan että pelkää jonkinlaisen hurrikaanin muodostuvan ennen pitkää pään päälle tai jotain vastaavaa.

Näin viime yönä ihan kivojakin unia. Niihin liittyivät jotenkin visailuohjelmat sekä muuten vaan rauhalliset jutut. Kerrankin melkein säästyin joltain veriseltä painajaiselta, joka sitten loppupäivän kiusaisi minua häiriintyneenä ajatuksissani.

Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, nimittäin ihana Aktia-pankki(ni) oli mokannut yhden jutun josta ei saada nyt enää selvyyttä koska konttorit menivät neljältä kiinni ja huomasin erheen tuossa kymmentä vaille neljä. No, toisaalta huomenna kai ainakin toivottavasti on uusi päivä jolloin voin ottaa asian tiimoilta yhteyttä pankkiin tai jotain.

Lueskelin myös eilen yömyöhään erään toisen jutun lomassa erinäisten ihmisten Sarjakuvablogeja, sekä sieltä löytyi sitten sen pakollisen Sipoo-kiintiöreferenssin ohella myös juttua jostain Ruotsalaisesta sarjakuvataitelijasta nimeltään Joakim Pirinen. Nämä Pirisen sarjakuvateokset vaikuttivat aika hauskoilta, mutta hyödyllisintä olisi kai lukea ne alkuperäiskielellä eikä käännettyinä. Kuitenkin niin sarjakuvateokset joissa hahmoina esiintyy mm. tyyppejä nimeltä "Socker-Conny" sekä Kalmasen Herrasväki ei voi olla täysin huonoa settiä muutenkaan. Ai niin joo, ja oli siellä myös joku sellainen heppu mukana kuin "Kulli-Iivar", mutta kaikkihan tietävät että alkuperäiskielellä hän taitaakin olla Kuk-Iivar tai jotain sinnepäin.

"Just making conversation"

Joo, eilen noustiin sitten ihan uusille tasoille eräissä ihmisten välisiin suhteisiin liittyvässä asiassa. Oli hauskaa keskustella erään hepun kanssa, sillä muutenkin tuntui että kyseinen keskustelutuokio oli "long overdue". En kuitenkaan viitsi paljastaa sen enempää, mutta merkkaampa kuitenkin tämänkin asian suoritetuksi.

Sään osalta tänään oli sellainen tyypillinen "hautausmaasää", joka on tuttu sellaisista elokuvista jolloin joku hahmo kävelee syyssäällä hautausmaalla ja on kylmä muttei kuitenkaan lunta maassa. Kaikki oli kuitenkin varsin harmaata ja jotenkin.. seesteistä.

Luin tänään Varttia, joka on sellainen hauska paikallislehti täälläpäin. Siinä kerrottiin että Irina Björklund kuulemma asuu Sipoossa? Aika yllättävää informaatiota, joka sai minut miettimään että jos Hollywood on se Jenkkilän näyttelijäkaartin kotipaikka numero uno, niin mikä olisi Suomen vastine sille? Helsinkikö.. vaiko Sipooko? Vaiko sittenkin Porvooko?

Tää postaus jäi muuten tänään sitten vähän tyngäksi..

Snowblood

Tänään nyt sitten se ensilumi puoliksi veden ja minimaalisten lumihiutaleiden muodossa vihdoinkin saapui tännekin. Minulle tuli pimenevän illan edetessä mieleen se Rules of Attractionin loppukohtaus, jossa Sean Bateman istuu siellä sen amfiteatterirakennelman penkeillä ulkosalla ja juo Jack Danielsia lumisateessa.

Etsiskelin myös tänään paikkoja joista hankkia mahdollisimman halvalla passikuvia. Tarvitsen niitä yhteen juttuun oikeastaan vain kaksi kappaletta, mutta totta puhuen olen sen verran pihi etten viitsisi maksaa niistä aivan hirvittäviä summia. Ne nyt kuitenkin ovat vain kaksi melkein postimerkin kokoista kuvaa, joten minusta niistä ei ole tarkoituskaan maksaa mitään maltaita vaikka niin voisi hyvinkin tehdänkin tässä markkinatalousjärjestelmässämme. Vertailin kuitenkin kolmea eri liikettä täällä ja tulin siihen tulokseen että Tunnin Kuva on voittaja, joten suuntaan sinne jalkani jossain vaiheessa kunhan kerkeän. Saan sieltä ilmeisesti jopa kuusi kuvaa alle pariinkymppiin, joka on varsin käypä hinta ja kohtuullistakin, vieläpä.

Luin myös uutisista että jotakuta naista tai siis pikemminkin tyttöä oli puukotettu kaupungilla. Tätä ennen olivat sitten ne ammuskelut siellä ilmeisesti Kokonniemessä(?), Se kesäinen hampurilaisjonossa vedetty kolmoismurha ja nyt sitten tämä. Aika ällöttävää miettiä että mihin tämä paikka onkaan menossa. Nämä teot kuitenkin puhuvat karua kieltään siitä miten asiat ovat, muttei suinkaan siitä miten niiden tulisi olla.

Lisäksi tulin tänään myös siihen tulokseen että blondit (naiset) ovat jostain syystä pohjimmiltaan ilkeitä minulle usein. Vaikka blondeja pidetäänkin jonain Skandinaavisen kauneuden ja puhtauden esikuvallisina symboleina, niin minulle ainakin naispuoliset blondit ovat olleet aina vähän ilkeitä. Oikeastaan Helsingissä kävi juuri näin että kaksi blondia olivat minulle ilkeitä oikeastaan samana päivänä toisen möläyttäessä minulle että "haista paska" sen jälkeen kun kommentoin ettei eräs asia ollut minusta niin vaikeaa kuitenkaan kuin miltä se ehkä hänestä tuntui. Vähän sitä ennen eräs toinen blondi, jota pidin oikeastaan aika viehättävänä mm. Espoolaisuutensa johdosta totesi minulle eräässä yhteydessä että "mä en luota suhun, enkä mä luota kehenkään muutenkaan".

Nuo olivat kyllä vähän toisaalta perjantaipäivää masentavia juttuja. Myönnän kyllä että molemmat naiset olivat minusta näin sivistynein sanankääntein ilmaistuna "fyysisesti attraktiivisia", mutten suinkaan ollut heidän kanssaan tekemisissä siihen liittyvien päämäärien johdosta. Kenties kuitenkin molempien tapauksessa kyseessä saattoi olla myös nykyaikainen vitsailu, mutta myönnetään että jonkinasteisena tosikkona tuollaiset vitsit eivät suinkaan uponneet minuun tai siis ne taisivat upota minuun väärällä tavalla. Sekunnin murto-osassa mietin tuon haistattelevan blondin osalta sitä vaihtoehtoa että olisin vastannut samalla mitalla takaisin ja todennut etten voinut sille mitään ettei hän ollut käyttänyt tarvittavaa aikaa ja muita voimavaroja sen saman jutun hoitamiseen silloin joskus niin kuin minä. Kaipa se haistattelukin toisaalta oli vähän niin kuin jonkinlainen mahdollinen purkautuva stressireaktio, joten sinänsä toivon että hän nyt katuu sitä suuresti siellä jossain taloyhtiössään yksin pimeänä urbaanien keskittymien yönä.

Tämä(kin) tapaus oikeastaan osoittaa sen että kaikki ne ihmiset jotka väittävät minun mukamas olevan huumorintajuinen ihminen ovat hyvinkin väärässä taikka eivät sitten vaan tunne minua. Tätä huumorintajuisuuttani on omituisesti hoettu minulle aina alakoulusta lähtien, enkä oikein aina ymmärrä että miksi. Onkohan minulla Aspergerin syndrooma, tai jotain.

Mutta joo, tänään on perjantai ja kello lyö minuuttia tai paria yli kaksi yöllä. Pitäisi varmaan mennä nukkumaankin tässä.

Helsinki-type of an ending..

Kylmät kadut ja kylmät yöt. Ihmisvirtoja sekä aamuisia lehdenjakajia. Sitä pelättyä lumisadetta ei vielä tullut vaikka niin luvattiin.

Tyylikkäitä syysmuotiin pukeutuneita naisia. Se sama Romanialainen kerjäläisnainen kahdeksatta kertaa päärautatieaseman edustalla postin vieressä apeana heiluttelee kerjuukuppiaan katse luotuna maahan. Joku on erehtynyt tuomaan vaalean Beagle-koiransa ulkoilemaan keskelle ihmisvirtaa. Olisi edes vienyt sen Finlandiatalon puistoon, toki sielläkin on lenkkelijöitä, toki ehkä kuitenkin vähän vähemmän iltapäivisin. Tai mistäpä minä tietäisin.

Eilen tummiin mellakkahaalareihin sonnustautuneet poliisit kerääntyivät useilla autoilla järjestämään jonkinlaista turvasaattuetta Suomi-Unkari jalkapallo-ottelun tiimoilta, ja huomioin tuon poliisimäärän sekä heidän kerääntymisensä nopeasti. Samalla huomioin myös että kaupungilla liikkui epämääräisiin huiveihin pukeutuneita heppuja, jotka myöhemmin paljastuivat niiksi jalkapallofaneiksi.. ja osa kai jalkapallohuligaaneiksi. Oikeastaan huomioin erään baarin ulkopuolella lähellä Vallilaa tai Kalliota pienen joukon sen näköluokan ihmisiä, että arvioin tai arvioisin heidät jalkapallohuligaaneiksi muutenkin.

Minua pyydettiin "juomaan kaljaa", mutta jätin sitten kehotuksen sikseen. Halusin oikeastaan kotiin, sillä Helsinki edustaa minulle jonkinlaista pimeää puolta varsinkin nyt syksyisin. Toisaalta niin edustaa kotipaikkakuntanikin ja monet sitä ympäröivät alueet muutenkin.

Luin Hesarista hyvän kolumnin siitä miten päästä ylitse suhteen päättymisestä ja eroamisesta. Tuo vaihe on itselläni ollutta ja mennyttä, mutta totta puhuen kolumni oli minusta kirjoitettu todella hyvin ja se oli aavistuksen verran positiivinenkin.

Olen itse jälleen pohtinut noita Bret Easton Elliksen teoksia ja lähinnä etenkin tätä "Lunar Park"-teosta. Aluksi pidin sitä aika huonona tai vähintään keskinkertaisena kauhuteoksena, mutta nyt olenkin sitä mieltä että sen kirjailijan itsensä sekoittaminen mukaan siihen tarinaan ja muutenkin puoliksi fiktiivisten juttujen keksiminen oman hahmonsa ympärille olisi mielenkiintoinen idea juoneksi ja siis lähinnä hahmoksi. Vähän samaahan teki tuo Arto Paasilinnakin, mutta lopulta Easton Ellis on kyllä tuhat kertaa tyylikkäämpi omana hahmonaankin kuin Paasilinna omanaan, vaikka hänkin tietysti on hyviä teoksia saanut aikaiseksi monia.

Mutta joo, pitemmittä puheitta lähden tästä nyt nukkumaan, kaiketi. Hauskana yksityiskohtana kuulemman uutisissa joku uutisankkuri oli pilaillut suorassa lähetyksessä kaljapullon kanssa ja sitä tempausta olivat sitten seuranneet tyylikkäät potkut. Täytyypä tutustua tapaukseen ja toivoa hänelle janoisaa jatkoa.

Meno "diippiä", as they say

Matka pitkin Helsinkiä jatkaa arvaamatonta menoaan. Ilmat on helvetin kylmiä ja Metro-lehden irtonumeroiden sivut ohenevat viikonloppua kohden. Kaikkialla on paljolti ihmisiä.

Pelottavana yksityiskohtana näin jälleen Kampissa erään vanhan opettajani- äidinkielen opettajani, noin niin kuin tarkemmin ilmoitettuna. Hän ei kai tunnistanut minua, mutta jälleen lonkerot ulottuivat aivan liian lähelle.

Ai niin, keskiviikkona sitten taas normaaliin päivänjärjestykseen sun muuhun. Päivitystahti ehkä vilkkaampi.

Täytyy muistaa ostaa Pauligin Parisien-kahvia kunhan täydellisesti kotiutuu.

Kyllä, mutta ehkei sitten kuitenkaan-

Eräs asia joka on ihan arkipäivää netissä noin yleisesti liittyy siihen miten jonkun ihmisen edesottamukset luettuna blogeista tai muusta vaikuttavat niin pirun mielenkiintoisilta. Sitä usein kokee sellaisia samankaltaisuuden tunteita, jotka ilmenevät siten että hiljaa mielessään nyökyttelee sille toisen kirjoittamalle tekstille siksi koska on asiasta samaa mieltä tai muuten vaan ajattelee asiasta samankaltaisesti.

Olen jo pitkään lukenut erään naisihmisen blogia, joka on vaikuttanut mielenkiintoiselta ja myös tämä naisihminen on vaikuttanut mielenkiintoiselta niin elämäntyylinsä ja ajatelmiensa osalta. Hänen asenteensa on kuitenkin varsin epäilyttävän korostetun itsevarma, ulosanti "itsestäänselvää" ja tämän ohella omakehukin suoraan sanottuna paistaa lävitse aika tavalla.

On minuakin tuollaisista luonteenpiirteistä joskus syytetty. En kuitenkaan näe itseäni yhtään sen egoistisempana kuin arvostelijoitani itsessäänkään, joten sinänsä koen että pata vähintäänkin soimaa kattilaa niin monessakin eri tilanteessa, jossa joku (useimmiten naisihminen) on väittänyt minua ylimieliseksi, egoistiseksi tai muuta vastaavaa.

Olen kuitenkin pohjimmiltani ihminen joka pyrkii ottamaan opikseen kritiikistä ja arvosteluista. Minulle ei ole olemassa välttämättä mitään ehdottomuuksia, vaan arvostelukin kyllä rekisteröidään käsittelyä varten persoonassani sekä tekemisissäni lähes välittömästi ja sen antia sitten reflektoidaan erinäisissä yhteyksissä jälkeenpäin. Eli kuten sanottu, en mielestäni lukeudu siihen kansanosaan, joka on omasta mielestään aina ja automaattisesti oikeassa ja muut sitten väärässä ilman kritiikin pistävää mahdollisuutta.

Tämä nainen jonka blogia seurailin sai useasti erilaisia kommentteja kirjoitteluistaan erästä aihetta koskien. Useimmiten hän sai vain ihailevaa, egoa sukivaa ja hellivää palautetta, jonka takia hän kai tuota blogia enimmäkseen pitkin huomion saamiseksi. Välillä kävi kuitenkin sitten niin, että negatiivistakin palautetta jostain postauksesta tai artikkelista saapui kommenttiosioon. Pidin mielenkiintoisena sitä kuinka tämä naisihminen jätti pariinkin kertaan kokonaan vastaamatta näihin kommentteihin niiden painavista vastaväitteistä ja argumentoinnista huolimatta hänen näkökantojaan vastaan.

Sain jo oikeastaan varhain sellaisen kuvan tästä naisihmisestä, että hänen toimintatapoihinsa kuului ja kuuluukin oman kantansa militantti esittäminen, jonka jälkeen eriäviä mielipiteitä ei välttämättä tultaisi ottamaan huomioon. Tyyppi vaikutti tosiaan melko ehdottomalta ja "näin asiat ovat halusit tai et"-tason persoonalta, joka ei juuri vaihtoehtoisia katsantokantoja halunnutkaan ottaa huomioon.

Tällaiset tyypit ovat kieltämättä haastavia sellaisissa tilanteissa jossa mielipiteen esille tuominen olisi jotenkin olennaista. Tyypillistä tällaisille tyypeille onkin kai sitten se että he sulkevat usein korvansa kokonaan toisen mielipiteiltä tai vähättelevät niitä kokonaisuudessaankin. Siksi kai nykyään sellaisten tyyppien kanssa asioitaessa päätän jättää kokonaan asioihin sen syvällisemmin puuttumisen sikseen, sillä konflikteihin johtavat tilanteet tämän tason asioista eivät minusta ole kovin mielekkäitä. Eipä silti, minusta eivät muutenkaan konfliktitilanteet kovin monista asioista ole muutenkaan erityisen mielekkäitä enää. Näkökantojen vaihtelu on kuitenkin oikeassa seurassa tosi kivaa ja opettavaista, mutta toistaiseksi olen uuden asennoitumiseni jälkeen kyennyt siihen vain yhden todella pitkä-aikaisen ystäväni kanssa- muiden osalta olen päättänyt jättää sikseen ja myötäillä asioita ihan yleisen rauhallisuuden ja sovintojen ylläpitämiseksi. Tämähän on siis tätä uutta "Jees-miehen"-asennetta, joka toistaiseksi näyttäisi sopivan minulle.

Palatakseni pääaiheeni puolelle, niin tämän naisen blogi on alkanut kiinnostamaan minua entistä vähemmän viime aikoina. Vaikka hän onkin toisinaan ollut ihan avoin sitä koskien että miksi tuo blogi on tehty ja mitä varten, niin siitäkin huolimatta olen alkanut suhtautumaan koko blogiin nimenomaan sellaisena yhden naisen egon pönkittämiseen ja itsetunnon kohottamiseen tarkoitettuna työmaana, jonne sitten saapuvat nämä väkisin jostain tunkevat pönkitykseen tarkoitetut kommentoijat sekä "fanit". Tuollainen metodi blogin pitämiseen on minusta vähän niin kuin jonkinlaista manipulaatiota, jossa ulkonäön, mielipiteiden sun muun varjolla yritetään nettimaailman kautta saada itselleen huomiota kun oikeassa elämässä se ei välttämättä olisi aivan samoin toimin mahdollistakaan. Itseasiassa olen törmännyt tällaisiin tapauksiin ennenkin ja toisinaan hyvinkin intiimisti, joten sinänsä kaikki tämä on jo jollain tasolla tuttua huttua ja muutenkin koettua maaperää.

Nyt kuitenkin aiheen ajautuessa tähän suuntaan haluan taas kertoa jotain päivittäisistä toimistani, sillä en nyt juuri jaksa tässä sunnuntaisen illan päätteeksi jankata näistä syvällisistä aiheista aivan liikaa:

Kävin tänään tosiaan tuossa puolelta päivin lenkillä. Ilma oli yllättävän lämmin ja aurinkokin paistoi. Perässäni juoksi joku nuori nainen valkoiseen takkiin ja mustaan pipoon sonnustautuneena. Hän kuunteli musiikkia MP3-soittimestaan tai mahdollisesti Ipodistaan. Itse en ole pitkään aikaan juossut tai siis lenkkeillytkään musiikin tahdissa, vaan olen hoitanut hommat ihan ilman taustahälyä.

Lisäksi kalastelin Youtubesta mielenkiintoisia musiikkivalintoja, nimittäin löysin vanhojen SNES:lle julkaistujen Star Wars-pelien musaa sieltä aika spontaanisti. Itselläni oli aikoinaan noista SNES:n alkuperäisen trilogian osista vain tämä Return of the Jedi sekä sitten pelkkä A New Hope. Joskus minulla oli lainassani sukulaiselta tuo Empire Strikes Back, mutta ylipäätään minusta jo tuolloin ne sovitetut musiikit ja osittain grafiikatkin noissa peleissä oli hienosti toteutettuja aikakaudenkin graafiset rajoitukset huomioonottaenkin.

Vaikka aika onkin jättänyt jo kauan sitten Star Warsin fanituksesta, niin tuossa SNES-versiossa Empire Strikes Backista oli kyllä yksi aivan helvetin tunnelmallinen biisi, joka olisi hauskaa jakaa tässä. Sen nimi on "Dagobah", joka on tosiaan sen mestan nimi jossa se pieni vihreä Yoda-ukkeli asusteli. Tämä biisi on jotenkin tunnelmallinen, vaikka kieltämättä välillä hihittääkin se mahdollisuus että biisissä varmaan käytettiin jonkun pelisuunnittelijan lemmikkipapukaijaa noiden "viidakkoäänteen" luomiseksi.

Yleensäkin noissa SNES:n Star Wars-peleissä on todella ansiokkaita sovituksia noista elokuvien ääniraidoista. Kantsii kuunnella joskus jos kiinnostusta löytyy.

Cracks in the picture

Tuli nukuttua melkein yli kymmenen tuntia tuossa perjantain ja lauantain välillä.

Huvittavana yksityiskohtana minulta taisi mennä ohitse muistaakseni parisen päivää sitten tapahtunut ampumavälikohtaus tuolla urheiluhallin tienoilla. Poliisitiedotteen mukaan paikalla oli selvitelty välejä useilla aseilla.

Asiat alkavat kieltämättä mutkistua entisestään. Onneksi en asu lähelläkään koko urheiluhallia, mutta olen kyllä kieltämättä hiukan hämilläni jälleen kerran siitä että mitä helvettiä jossain urheiluhallin tienoilla nykyään pyörii epämääräisiä aseistettuja alamaailman selvittelyihin erikoistuneita jengejä. Kyseinen paikka on minulle tuttu vain aikoinaan vanhojen tanssien tapahtumapaikkana ja siten hyvistä muistoista, eikä minään helvetin ampumaratana, niin kuin se nykyään näyttää olevan.

Pohdin hetken tuota termiä "alamaailman välienselvittely". Joskus tuntuu että tämä koko paikka on yksi helvetin iso alamaailman välienselvittely. En saata oikein uskoa että mitä tällekin paikalle on tapahtunut, mutta väittäisin että viimeisen kahden vuoden aikana suunta on muuttunut, mutta edelleen löytyy aivan liikaa kuplassa eläviä ihmisiä jotka eivät tajua että tämä paikka etenee koko ajan pitemmälle alamäkeä. Miksi helvetissä jotain Lahtea kutsutaan Suomen Chicagoksi, eikä tätä paikkaa? Meillä sentään ammuskellaan huoltoasemilla poliisikoiria, McDonald's-ravintoloissa kolme ihmistä niitataan avoautoihin, puukotetaan puoluesihteereitä pikkutunneilla sekä tämän ohella toteutetaan koko perheen kaikki jäsenet kattavia joukkoitsemurhia.

Sipoo saattoi hyvinkin olla Suomen suurin ulkoilma-mielisairaala, mutta tämä paikka vie kaiken kokonaan uudelle tasolle inhorealismissaan ja pelon ilmapiirissä, joka lisääntyy päivä päivemmältä enemmän. Lisäksi on mielenkiintoista myös huomata täällä se yleismaailmallinen ilmiö, että kun aurinko laskee niin kaikenlaiset hullut sun muut ilmestyskirjan pedot saapuvat koloistaan hallitsemaan tunnelmaa.

Lupaan seuraavaksi kirjoitella jostain muusta, mutta saatuani oikeastaan vasta eilen tietää että jälleen kerran aseet olivat paukkuneet täällä, niin kyllä se murtaa jälleen hieman tyyneyttä ja saa miettimään asioita uusilta kannoilta.

Can't run

Tulipa nukuttua aika pitkäänkin. No, Helsinki among other things väsyttää kyllä monella tapaa jos ei ole valmistautunut asennoitumaan sen haasteisiin oikealla tavalla. Mietin toisinaan että minkähänlaista elämä on ollut siinä paikassa niillä sukulaisillenikin jotka siellä ovat asustelleet aikoinaan ja tekevät nytkin.

Outoa minkälaisia ihmisiä sitä voikaan kohdata tai ylipäätään nähdä. Toissapäivänä olin kävelemässä Kamppiin, niin huomasin Kiasman edessä vanhan miehen teräsharja kädessä putsaavan pois jonkinlaista graffittia Mannerheimin ratsastajapatsaasta- tämän tosin huomasi muutama muukin ohitse kulkeva ja jopa eräs mies kamera kädessä otti kuvia tuosta tapahtumasta kovin kiinnostuneena.

Lisää outoja kohtaamisia ja myöhempien aikojen reflektioita tarjosi jälleen erään Porvoolaisen naisen kohtaaminen. Nykyään minulle tulee hirvittävä pakokauhua mukaileva tunne siinä vaiheessa kun pyrin kauas normaaleista ympyröistäni, mutta siitäkin huolimatta ne ympyrät puskevat vähän kaikenlaista eteeni. Asioita mutkisti vieläpä se, että kyseinen nainen oli sitten entisen lukion opettajani tytär ja sen asian oikeastaan tajusinkin siinä vaiheessa kun kuulin hänen nimensä. Hän kertoi myös varsin humoristisesti että oli aikoinaan arvostellut näitä kokeita äitinsä piikkiin, eli suurella todennäköisyydellä minunkin muinaiset uskonnonkurssien kokeeni olivat kulkeneet hänen toimiensa kautta arvostelluiksi.

Pelottavaa että juuri tällaiset jutut tulevat perääni tai että ylipäätään tasaisin väliajoin päädyn olemaan tekemisissä menneisyyteni jotenkin liittyen ihmisten kanssa. Eräitä paikkoja ei kai vaan voi paeta, mutta minusta mielenkiintoisempi kysymys olisi se Lostin John Lockea mukaileva lause että "everything that happens, happens for a reason". Tähän asiaan tuo ei kai täysin päde, mutta se osoittaa kyllä sen että minä en ainakaan voi paeta menneisyyttäni kuin lyhyissä pätkissä, sillä ennen pitkää se ilmaantuu ottamaan minua niskasta kiinni ja näyttää jotakin ennen peitossa ollut materiaalia siitä tai muuten vaan shokeeraa.

Selkeästi ympyrät ovat yhä edelleen liian pienet. On vaihdettava paikkaa ja ympäristöä. Sitä kuitenkin jo kokeilleena on kai todettava että ei tule onnistumaan, mutta kai kuitenkin yritettävä on. Lisäksi minua kai myös mietityttää se että mainitseeko tämä nainen opettaja-äidilleen olleensa minun kanssani tekemisissä, joka sinänsä olisi vähän noloa ja mutkistaisi tilannetta siltä kantilta.

En ole muuten pariin päivään käynyt lenkilläkään. Syyllistynyt olo sitä asiaa koskien on todella hyvä juttu.

16 kilsaa Porvooseen

Päivän huoneentauluun ikuisesti somistettu mietelause, joka ei tosin ole omaa käsialaani:

"Naiset on vähän niin kuin parkkipaikkoja, sillä parhaimmat on aina viety ja jäljellä olevat on usein vammaisille."

Anteeksi että tuli tällainen purkaus, mutta tänään sai senkin taas todeta melko konkreettisesti kuinka tuo lause pitää aivan liian hyvin paikkaansa. Ikävää huomata että arvioni meni juuri tämän mietelauseen osalta pieleen ja mielentilojani voisi kaiketi kuvata seuraavalla hymiöllä: >:(

Päivät ovat olleet kylmiä ja aamun sekä illan rajat ovat alkaneet jälleen hämärtymään noin niin kuin valoisuudeltaankin. Viime päivinä olen nukkunut vain noin viisi tuntia päivittäin ja aloittanut hiljalleen uudelleen kahvin juomisen pienissä määrissä. Pohdiskelin myös sitä että pitääkö lauseke "voit löytää sen oikean mitä arvaamattomimmasta paikasta" paikkaansa, ja totesin että kenties jossain määrin ja joidenkin kohdalta. Olisin vähän toivonut että ennen pitkää näin kävisi minullekin, mutta suoraan sanottuna tieni taitaa olla se että päädyn jonkun pubiruusun&YH-äidin taustaa omaavan harvahampaisen kanssa vielä yhteen, sillä tyylikkäitä tai ylipäätään mukavia naisia ei vain näytä minun elämässäni pyörivän. Yhyy.

Mutta joo, sitähän saa mitä tilaa.

Onneksi huomenna on torstai. Visiitit Helsingin puolelle jatkuvat vielä oikeastaan seuraavan viikonkin puolelle keskiviikkoon asti, eli kirjoitustahti tulee olemaan vähän hitaampi vaikka olen yllättynyt että olen jaksanut näitäkin juttuja kirjoittaa ylös tässä vaiheessa.

16 kilsaa Sipooseen?

Tänään jälleen sain vahvistuksen siitä että kaikesta huolimatta Helsinki on aivan liian pieni kaupunki sen "suuruudesta" huolimatta.

Mannerheimintien laidalla poliisiautossa ilmaantui paikalle erään Suomalaisen poliisi-reality sarjan konstaapeli V paikalle, ja hetken aloin katseellani etsimään mahdollisuutta siihen että olisiko myös kuvausryhmä paikalla. Kenties se saattoikin olla, mutta ne heput kameroineen saattoivat olla siellä autossa. He ohittivat minut vai pitäisikö sanoa että minä ohitin heidät.

Samalla törmäsin Kampin laitamilla tosi absurdisti kahteen Japanilaisturistiin, jotka sitten kyselivät minulta että missähän mahtaisi olla bussi jolla pääsisi Sipooseen. Sisälläni minua puistatti ajatus siitä että noinkin kaukaa tulleet vierailijat haluaisivat mennä sinne, mutta kaipa kaikenlaisia ulkomaalaisten toiveita on kunnioitettava vähintään kulttuurin nimissä. Neuvoin heidät siihen vähän matkan päähän sitten bussilaiturille, vaikka salaa päässäni huusikin se pieni kuutiomainen ääni että "why would you wanna go there, man?".

Lähijunassa puolestaan koko vaunu hyytyi omituisesti rautatieasemalle juuri kun kaikki olivat nousemassa siitä ulos. Sähköt vain katkesivat ja tyypit odottivat että joku taho yritti ratkoa sitä että mitä oikeastaan olikaan tapahtunut. Hetken mietin että olisi aika hauskaa jos jonain päivänä pääsisi junalla Helsingistä Porvooseen asti tai jopa metrolla, mutta ehkäpä nämäkin asiat ovat näin niin kuin sinne tieteiskirjallisuuden piiriin meneviä juttuja tässä vaiheessa. Pääsimme kuitenkin pois siitä vaunusta noin viiden minuutin erittäin läheisen ja tiiviin oleskelun jälkeen.

Itäväylällä ja sitä pitkin näytti liikenne kiemurtelevan niin kuin vaaleanharmaa postindustrialinen käärme, jonka luonto on tarkoittanut kellontarkasta matelevan joka aamu ja joka iltapäivä työpaikoilleen niin kuin se olisi aina tarkoitettukin olevan juuri siten toimiva luonnonlainkaltainen tapahtuma.

Join muuten myös aika paljon kahvia. Sitä ei olisi pitänyt tehdä, vaan iltapäivästä oli tuo olo taas niin helvetin tukala että tuntui hieman pahalta. Lienee siinä kävi sitten niin että olisi pitänyt juoda pienempiä määriä ja ei niin kovin vahvaa kahvia, mutta nyt sitten kun tuli tässä viikkoja sitten lopetettua se kahvin ryypiskely ns. "cold turkey"-metodilla, niin nyt sitten kun vedin kofeiinimäärät täyteen näinkin arvaamatta, niin paha olohan siitä tuli. Vieläkin on tässä noin kuuden aikoihin illasta vähän paha olo, mutta lenkille pitäisi lähteä.

Noh, lupaan nyt yrittää pehmeää laskua ja juoda vain Nippon Green-teetä, sillä se onkin vihreää Sencha-teetä ja kuulemma ihan terveellistäkin sinänsä juuri sen takia.

Huomenna pitää myöskin muistaa pukeutua lämpimästi, sillä siellä oli tänään KY-LY-MÄ ihan aamusta alkaen iltapäiväänkin.

Easy like a..

Tänään kieltämättä tuntui todella huonolta herätä. Yöllä oli aivan järkyttävä Silent Hill-tason sumu, jolloin ulkona ei nähnyt eteensä kuin noin 200 metrin verran.

Mietin tässä että olenkohan taas tulossa kipeäksi. Nyt pitää kyllä kiinnittää erityistä huomiota siihen että laittaa päälleen jotain lämmintä, koska nämä syksyt ovat todella petollista aikaa juurikin näiden asioiden osalta.

Vähän vielä masentaa tämä hiustyyli. Kestää vielä pitkään ennen kuin minulla on jälleen "normaalipituiset" hiukset, vaikka hiusten kasvuvauhtini onkin yleensä aika nopea. Ikävää että leikkasivat sitten hiukset tähän kuntoon, mutta kaipa se johtuu vähän antamieni neuvojen niukkuudesta ja epämääräisyydestä ko. prosessin aikana. Kaikki ei siis ole aina muiden vika, vaikka sellainen käsitys ihmisillä aika laajasti tässä yhteiskunnassa usein onkin syy- ja seuraussuhteista sekä ylipäätään syypäistä missään asioissa.

Huomenna pitää lähteä käymään jälleen Helsingissä. Siellä menee taasen koko viikko ja kenties varmaan vähän seuraavaakin viikkoa. En tiedä että jaksanko vetää mitään postauksia aivan heti tuoreeltaan, mutta pyritään antamaan sellainen puoliuskottava lupaus että viikon loppupuolella voisi kirjoittaa taas jotakin. Alkuviikosta en taida jaksaa kirjoittaa mitään koska kiire nyt vaan on kova siellä eikä ensimmäinen asiani ole heti vapaa-ajan iskeytyessä päälle kirjoittaa blogiani. Vaikka toisaalta, olen kyllä huomioinut että tällä Blogilla ja minulla on jonkinlainen symbioosisuhde, sillä jos en ole kirjoittanut vähään aikaan mitään niin henkisesti alkaa tuntemaan jonkinlaista syyllisyyttä siitä ettei ole päässyt purkamaan pohdintojaan vähään aikaan mihinkään lähteeseen.

Kenties tällainen eksentrikko(?) tarvitsee juuri tällaisen kanavan jonne kirjoittaa kaikenlaista, sillä muussa tapauksessa emotionaaliset purkaukset jäävät sitten purkautumatta ja muodostavat henkisesti ja fyysisesti pakottavia patoumia, joiden takia varmaan Columbinen High School-ammuskelut, Jokelan kovapanosammunnat ja monet muut tapahtuivat. Varmaan Pekka-Eric Auvinenkin olisi voinut paremmin mikäli hänellä olisi ollut blogi jossa arvostella Miami Vicen kausia, puhua säästä, tilittää yhteiskunnan oudoista ja epämääräisistä erikoisuuksista sekä muuten vaan ilmoitella kaikenlaisesta. Nythän käsittääkseni Pekka-Ericin ainoa "blogipostaus" oli se hänen manifestinsa siellä IRC-galleriassa ja jossain muualla, joka sinänsä toi minulle mieleen juuri ne miljoonat ja taasen miljoonat blogit joita ei koskaan päivitetä mutta ne kuitenkin jostain syystä jaksetaan luoda. Ne sisältävät vain pari postausta jos sitäkään, ja ne antavat odottaa itseään aivan turhaan koska niitä ei kumminkaan koskaan jakseta päivittää. Minä vähän uskon että maailma olisi voinut ainakin hänen kohdillaan olla astetta parempi paikka jos Auvisen Eerikki olisi vain tehnyt jonkun blogin ja purkanut synkkää mieltään siellä aina kun olisi ehtinyt. Kommenttipuolella olisi sitten ehtinyt tapella anonyymien nettitrollien kanssa ihmiskunnan yliarvostuksen oikeutuksista.

Tyylisuuntien vaihtoja

Kävin parturissa. Hiustyylistä tuli ehkä kuitenkin kaikesta huolimatta vähän liian lyhyt tai sanotaanko että lyhyehkö, mutta toivon mukaan hiukset kasvavat takaisin pikavauhtia tai jotain.

Syy miksi en oikein viitsisi enää pitää kovin lyhyitä hiuksia on oikeastaan se että armeijassa kun joutui olemaan vuodenkin päivät ja siellä hiustyylit olivat kovin yksipuolisia, niin sitä alkoi hiljalleen tajuamaan että moisen pakkokokemuksen jäljiltä olisi kai parasta pitää hieman pitempiä hiuksia jotta voisi nauttia vähän pitemmistä hiuksista sitten ainakin joskus tunnetasolla kun niitä ei välttämättä vanhana papparaisena enää ole. En siis voisi tosiaan kuvitella koskaan olevani kalju ainakaan ja nytkin tämä lyhyehkö tyyli kyllä vähän tuntuu alastomalta. Toivottavasti hiukset kasvavat takaisin nopeasti.

Muuten niin kylmä sää on jossain määrin jatkunut. Luin myös päivähoroskooppeja ja eräälle minun edustamalleni merkille povattiin muistaakseni jotain sellaista että "eräs ystäväsi on unohtanut terveen itsekritiikin, joten nyt saatkin seurata vaivaantuneena vierestä sitä minkälaisiin tilanteisiin hän sen johdosta joutuukaan". Tuo tuntuu kyllä jotenkin sellaiselta joka voisi nimenomaan iskeytyä minun kohdalleni, sillä noissa lauseissa oli kyllä kieltämättä jotain sellaista jonka minäkin voisin melkeinpä näiltä puitteilta allekirjoittaa. Toisaalta taasen voi myös olla mahdollista että alan olemaan jonkun tuollaisen hömpötyksen ja humpuukin vietävissä, eli kenties minunkin tulisi opetella se terve lähdekritiikki ennen kuin alan etsimään jotakuta tuohon kuvaelmaan sopivaa tuttuani kiilto silmissä.

Katsoin muuten eilen pitkästä aikaa televisiotakin. Se on aika harvinaista, mutta eteeni sattui Sub-TV:n kautta Simpsonit. Ne olivat näitä aika uusia jaksoja, kun kerran Springfieldiin oli tullut Idols-kisat ja Homer valmensi Lisaa sinne esiintymään. Kuitenkin Homerin valmennus osoittautui liian kontrolloivaksi ja ylilyöväksi, joten Lisa sanoi isänsä irti siitä pestistä. Kaikkea muutakin tapahtui, mutta se tuskin kiinnostaa teitä sen enempää kuin minuakaan enää kahtatoista tuntia myöhemmin.