Ystävät ja viholliset

Tänään meillä onkin oikein sydäntä lämmittävä ja ylitsepursuavan positiivinen aihe. Aion nimittäin puhella hieman ystävyydestä. Sehän on nimittäin kovinkin ihana asia ja yleensäkin sellainen mikä edistää ihmisten välistä kanssakäymistä.

Itse yritän olla ystävyyssuhteissani mahdollisimman salliva ja monisyinen. Pyrin olemaan mahdollisimman monen ihmisen , huolimatta heidän sosiaalisesta taikka muustakaan taustastaan , ystävä. En pidä "hierarkiasta" ystävyyssuhteissa. Siksi oikeastaan olen aina vihannut ihmisten asenteita jossa jokaisella on aina ollut "paras ystävä" ja kaikki muut ovat sitten enemmän tai vähemmän olleet eriarvoisia ystäviä. Tuollainen ystävien arvottaminen taitaa kyllä tosin olla enemmänkin ala-asteella tapahtuvaa sosiaalista luokittelua , mutta uskoisin että se tapahtuu edelleen ihan aikusiässäkin joissakin piireissä.

En itse voisi koskaan ajatella arvottavani ystäviäni näillä periaatteilla. Mielestäni ystävien ja minun väliseen suhteeseen eivät vain kuulu arvojärjestykset vaan pyrin koko ajan olemaan niin monen omasta mielestä asiallisen henkilön ystävä kuin mahdollista. Kuitenkin se mitä minun ystävyyssuhteissani ikävä kyllä useastikin tapahtuu on se että tietyt henkilöt jäävät aina välillä taka-alalle tietyin väliajoin kun he sitten taas pomppaavat esiin otollisen tilanteen johdosta. Muutamat henkilöt ovat jopa olleet tästä tyylistä ärtyneitä minulle , sillä heidän mielestään olen aina ollut heidän ystävänsä "kun on sopinut" ja sitten taas ollut täysin hiljaa pitkänkin aikaa. Olen joskus hyvinkin pahoillani siitä että jotkut heistä näkevät asiat noin. Minun tarkoitukseni nimittäin ei ole koskaan olla "väliaikais-ystävä" missään tilanteessa , mutta minun elämäni ei yksinkertaisesti aina sisällä tilanteita joissa nimenomaan ja alleviivaten pystyisin ja jaksaisin olla jokaisen kaverini kanssa 100 % ajasta. Silloin en muuta tekisikään kuin seurustelisin ystävieni kanssa.

Tätä on joidenkin joskus vaikea ymmärtää. Jotkut ystäväni syyttävät minua myös siitä etten pidä pahemmin yhteyttä. En kuitenkaan koskaan ole jäänyt varsinaisiin"huonoihin väleihin" kovinkaan monen ystäväni kanssa vaan aina asiat on pyritty selvittämään ja useinkin minun aloitteestani. En oikeastaan haluaisi että ihmiset vihaisivat minua jonkin tuollaisen asian takia vaikkapa loppuelämänsä sillä minäkin monien muiden joukossa etsin vain sopua. Eräät ystävistäni joskus syyttävät minua sortumisesta "soitellaan sitten joskus" - ilmiöön jossa annan enemmän tai vähemmän tyhjiä lupauksia yhteydenpidosta enkä tosiasiassa koskaan ota heihin yhteyttä. No tämäkään ei ole ollut minun tarkoitukseni koskaan vaan pikemminkin kaikessa on ollut kyse siitä että olen viettänyt aika jonkun muun ystävän tai ystävien kanssa juuri silloin. Koen että jokaisella ystävälläni on jotakin uniikkia annettavaa persoonastaan minulle samaan tapaan kuin minulla on heille. Tosin he ja minä ymmärrämme tämänkin asian joskus hieman eri tavalla.

Mitä taas ystävän ja "tuttavan" väliseen eroon tulee , niin sanoisin että omassa elämässäni ystäväksi määrittelisin sen henkilön jonka kanssa on koettu aikaisemmassa tai myöhemmässä elämän vaiheessa kaikenlaisia positiivia juttuja ja niistä on päästy lävitse kaikesta huolimatta. Ystävä ei aina ole se henkilö kenet on tuntenut kaikista kauemmin. Opiskelussani minulla on myös eräänlaisia "ystäviä" joiden hyöty , myönnettäköön , on joillakin opiskelun osa-alueilla puhtaasti materialistinen. Kuitenkin pidän heitä ystävinäni opiskelupaikassani sillä suhteeni heihin on eräällä tavalla hyvinkin syvä mitä opiskeluun tulee. Taas opiskelun ulkopuolella minua odottaa täysin toinen maailma jossa minulla on muita ystäviä. Nämä ystävät ovat täysin erilaisia kuin opiskelumaailmassani. Näitä kahta maailmaa ei voi yhdistää ja niiden sisältämiä ihmissuhteita en tahdo myöskään yhdistää.

Olenko siis kaksi eri persoonaa kahdessa eri tilanteessa ? No , voisin määritellä asian siten , että tosiasiassahan kukaan ei ole täysin oma itsensä poistuttuaan kodin tai kaikista lähimpien ihmisten huomasta. Aina huolimatta siitä kuinka avoin ihminen on , niin koskaan sitä kaikista aidointa puolta ei näe kun ihminen on ulkomaailmassa. Minäkin olen erilainen ihminen kun opiskelen ja kun olen vapaa-ajalla. En suoranaisesti pyrikään olemaan täysin samanlainen kummassakaan osa-alueessa vaan tarkoituksella persoonani eroavat. Petänkö omasta mielestäni muita ihmisiä ? Valehtelenko ? Esitänkö jotain muuta kun olen ? Nuo kysymykset osuvat kieltämättä hieman arkaan paikkaan , mutta haluan joka tapauksessa sanoa että harvoissa nk. "julkisissa tilanteissa" sitä todellakin haluaa olla oma itsensä. Eräänlaisen naamion kantaminen kasvoillaan on siis myös välttämättömyys julkisissa tilanteissa , mielestäni. En haluakaan olla täysin oma itseni kodin tai läheisempieni ulkopuolella.

Tämä on huvittavaa sikäli että ihmiset ehkä saavat minusta täysin päinvastaisen kuvan. Minua se ei oikeastaan haittaa sillä elämäni on hyvinkin pitkälti eri osa-alueilla puhtaasti eräänlainen "sosiaalinen koe" jonka eri osien perusteella olen aina eri ihminen eri ihmisille. Menen aina joka aamu eri maailmaan ja saan esittää toisenlaista henkilöä. En suoraan sanoen tiedä enkä osaa sanoa että miksi niin on , mutta en ainakaan haluaisi että esim. opiskelumaailman "ihmiset" tai ystävät näkisivät sen vapaa-ajan maailman version minusta. Vapaa-ajan maailman ihmiset voisivat taasen olla kauhuissaan opiskelumaailman versiosta joka saattaisi olla hyvinkin erilainen ehkäpä joidenkin mielestä.

Palataksemme takaisin ystäviin , niin sanoisin että nykyisin pyrin kuitenkin pitämään "ystävien" määrän vähäisenä. Tuttavuuksia minulla on vaikka muille jakaa. Kuitenkin heistäkin on hyötyä minulla vaikkakin vain materialistisesti. Ystävien määrän vähentymiseen on vaikuttanut se että on aika työlästä pelkästään pitää näitä tämän hetkisiä ystäviä tyytyväisinä vaikkakin tosiasiahan on se että ystävyyssuhteita ei vain voida "perustaa" vaan ne tapahtuvat samaan tapaan kuin esim. rakastuminen. Niitä ei pahemminkaan suunnitella vaan ne sattuvat tielle yhtäkkiä.