Taisteluraportti (the way it happened according to me)

Muutama vuosi sitten osallistuin erääseen airsoft - peliin jossa viihdyin kovinkin paljon. En aio ihan kyseiseen kampanjaan osallistuneiden oikeusturvan takaamiseksi aio nimetä sen enempää sen yksityiskohtia. Äsken luin kyseisestä tapahtumasta ryhmänjohtajani kannanoton eräällä foorumilla. Kieltämättä kannanotto oli yllättävän negatiivinen ottaen huomioon kuinka viihtyisää tuossakin sotasimulaatiossa oli aikanaan ollut. Sinänsä harmi.


Taustatarinana voin kertoa että ryhmämme koostui minun lisäkseni (tuolloin 17 - vuotias) muutamasta vielä nuoremmasta henkilöstä ryhmänjohtajan ja tarkkampujan kapteenin lisäksi tuntiessa toisensa. Oletin ryhmänjohtajan johtamistavasta että hän oli jo tuolloin ehtinyt käväistä "Suomen harmaassa".

Hän kritisoi meitä , ryhmäämme , siitä kuinka viiden metrin välien säilyttäminen avorivissa oli tuottanut ongelmia. Myöskin kyseinen mieshenkilö oli menettänyt hermonsa erään ryhmäläisen jäädessä taistelukosketuksissa muiden taakse "paeten mahdollisia osumia". Minut määrättiin tuolloin lääkintämiehen tehtäviin ja pysyttelin nimenomaan ryhmänjohtajan kuin kapteeninkin käskyjen mukaisesti muutaman askeleen hyökkäävän/etenevän ryhmäni takana jotten saisi nk. "kuulaa otsaan" sillä lääkintämiehen menettäminen ei olisi välttämättä ollut kaikista otollisin käänne. Se mitä tulee nyt täsmentää on se että minä en ollut tuo henkilö jota ryhmänjohtajamme omin sanoin sai olla koko ajan ojentamassa , vaan muistan kyllä kyseisen tapauksen todella hyvin.

Kaikillehan tuo silloinen ryhmänjohtajamme karjui. En kuitenkaan välittänyt lähinnä siitä syystä että olen tottunut ryhmänjohtajiin jotka pyrkivät saamaan haluamansa lävitse kovalla äänellä ja asenteella. Tein tehtäväni kuten oli käskettykin ja en sen kummemmin saanut kovinkaan negatiivista palautetta. Tämä tuon pelin "RJ" oli selvästi ryhmämme suorituskyvystä kovinkin pettynyt ja viestissään kertoi kuinka hermot olivat menneet useaan otteeseen. En välttämättä täysin ymmärtänyt miksi joku voisi ottaa noinkin ylettömän paljon paineita airsoftista harrastuksena sillä kieltämättä panin merkille tuon RJ:mme varsin vihaiset käskyt yms. muut verbaaliset viestit meille. Näyttää myös että hänen kokemuksensa koko operaatiosta eriää huomattavasti minun näkemyksestäni tapahtumien kulusta , jota saattaakin odottaa tietenkin.

Eriäviä mielipiteitä syntyy kahdesta kohtaa; ensimmäisestä partiostamme sekä nk. "paskajauhamistapauksesta". Ensimmäisessä partiossamme minulle oli määrätty vihreä olalla kannettava lääkintämiehen laukku joka sisälsi siteitä. Laukku oli jo valmiiksi suljettu ja ensimmäisen taistelukosketuksen saatuamme johonkin ryhmän jäseneemme osui. Riensin paikalle mutta vihollisen tuli oli sen verran tiheää että jouduin ryömimään haavoittuneen luo vaivalloisesti. Päästyäni haavoittuneen vierelle en saanut lääkintälaukkua auki sillä sen napit olivat todella tuskaisen tiukasti kiinni. vietin seuraavan minuutin yrittäen repiä laukkua auki mutta se ei todellakaan ollut helposti avattavissa. Sain sitten itsekin kiroilujen saattelemana napin otsaani niinkuin kaikki muutkin. Tästä RJ minulle sitten huomautti , ja ilmoitin että lääkintälaukun napit olivat epäkunnossa ja etten kykenisi saamaan sitä kiireessä auki jos sieltä pitäisi siteitä vetää nopeasti. Kumma kyllä , tämä RJ oli täysin ymmärtäväinen selityksen jälkeen ja sanoi että jatkossa laukku pidetään auki. Koen siis pikemminkin että ensimmäisen "kämmin" aiheuttajat eivät olleet ryhmänjäsenet missään nimessä , vaan sotilaille jaetut virheelliset varusteet aiheuttivat uhreja enemmän kuin mikään muu.

Toinen tapaus jossa omat kokemukseni RJ:n kokemusten kanssa eroavat on tämä "paskanjauhamistapaus". Sen lähtöasetelmana ryhmämme määrättiin muodostamaan taisteluparein "vartio" tukikohtamme edessä sijaitsevaan metsään. Eli kaksi ryhmän jäsentä toistensa edessä tai takana linnoittautuneina tasaisin välein. Me olimme ketjun viimeinen lenkki eli me sijaitsimme aivan tukikohdan edessä

Kun saavuimme metsään RJ "itse" katosi jonnekin jäljettömiin. Olettaisin että hän lähti mitä ilmeisimmin juomaan kuumaa kahvia kapteenimme kanssa. Minä ja taisteluparini totesimme että paikka johon meidät oli määrätty ei tarjonnut kovinkaan mainittavaa suojaa tai naamiointia siltä varalta että viholliset tulisivat suoraan päin. Niinpä päätimme hakea katkenneita puunoksia , puskia sekä kuusia ja sijoitimme ne puiden väliin "suojaksi". Se sujuikin hyvin ja jäimme siihen sitten odottamaan ja en kiistä ettemmekö olisi siinä lämpimiksemme jutustelleetkin. Hetken päästä tämä samainen hetkeksi kadonnut RJ ilmaantui paikalle ja istahti viereemme osallistuen keskusteluumme normaalisti. Oman raporttinsa mukaan hän "löysi meidät jauhamasta paskaa poteron pohjalta" ja siten meidän keskittymiskykymme oli herpaantunut. Kieltämättä hänen lausuntonsa on osittain totta , mutta sitä ei voida kiistää etteikö hän olisi itsekin osallistunut keskusteluun mahdollisimman luonnollisesti saavuttuaan paikalle. Voisi siis olettaa että jos kerran toimimme väärin , niin hän olisi välittömästi pyrkinyt ojentamaan meitä. Niin ei kuitenkaan tapahtunut ja raportissa hän osittain syyttää meitä huolimattomuudesta.

Muutaman minuutin päästä paikalle ilmaantui kapteenimmekin ja hän puolestaan istahti myöskin alas ja rupattelimme hetken. Tuona hetkenä muutama vihollisen sotilas oli ilmeisesti päässyt nk. "seulasta lävitse" ja hyökkäsi asemaamme päin haavoittaen minua , RJ:tä sekä kapteenia. Lopputulos oli epäilemättä kuolettava. En kuitenkaan ole valmis ottamaan täyttä syytä tästäkään tapauksesta sillä voisin vähintään olettaa että nk. "asiantunteva ryhmänjohtaja" olisi varmasti pyrkinyt korjaamaan asennettamme välittömästi eikä istahtanut alas juttelemaan ylipäätäänkään. Syytä siis näyttää olevan molemmissa.

Ymmärrän tietysti että oli kyse sitten leikkimielisestä sotaleikistä , niinkuin tässäkin tapauksessa , voittaa aina korkeamman upseerin sana. Minun näkemyksilläni ei ole siis kovinkaan suurta väliä siitäkin huolimatta että ne eroavat tämän syyn jakamisen taholla.