Peliarvostelu: Vietcong

Vuosi 2004 oli poikkeuksellinen pelirintamalls sikäli että Vietnamin sotaan liittyviä pelejä julkaistiin huomattava määrä. Syynä tähän on voinut olla toisen maailmansodan pelien suunnaton määrä sekä se että vuonna 2005 Vietnamin sodan päättymisestä oli kulunut 30 vuotta.

Vietcong tosin julkaistiin jo vuonna 2002 - 2003 ja se sai erittäin hyvän vastaanoton sen lisäksi että sitä myytiin tarpeeksi yhden lisätehtävä-paketin aikaansaamiseksi. Tämä arvostelu käsittelee nyt oma kokemuksiani pelin parissa. Siis kaikki mielipiteet jotka artikkelissa esitetään ovat täysin subjektiivisia. Purkaa hammasta yhteen ja jatkakaa lukemista , siis:



Vietcong -


Oikeaa FPS - räiskintäversiota Vietnamin sodasta ei ole oikeastaan ennen tätä peliä koskaan julkaistukaan. Muutamaa epämääräistä Doomin pelimoottoriin pohjautuvaa todella ala-arvoista räiskintää ja yhtä helikoptereiden ympärille sijoittuvaa toimintapeliä lukuunottamatta tämä oli minullekin täysin uusi kokemus. Grafiikka oli myös täysin uutta ja sen pelimoottori oli juuri vartavasten tämän kovan sotakoettelemuksen kuvaamista varten kehitetty. Odotukset olivat siis korkealla.

Pelin juoni on yksinkertainen ja hyväksi havaittu toimintaelokuvan käsikirjoitusta mukaileva asetelma siitä miten uusi yhdysvaltojen erikoisjoukkojen jäsen päätyy vuonna 1967 Vietnamiin johtamaan epämääräisen etulinjan eteen sijoitettua erikoisjoukkoryhmää. Pelaaja saa jokaiseen tehtävään mukaansa aina ydinjoukon muita kovinkin persoonallisia erikoisjoukkoryhmän jäseniä joiden yksilölliset taidot auttavat tehtävän läpäisemisessä. Tehtävänä on vaikka mitä tavallisista partioinneista pelastustehtäviin , tuhoamiseen ja helvetin sankassa viidakossa suunnistamiseen; kaiken puuhastelun takana kuitenkin häilyy Vietkongin lopullinen hävittäminen. No , me hyvin tiedämme mitä siinä noin puhtaasti historialliselta pohjaltakin kävi.

Kun varsinainen peli alkaa niin itse kiinnitin huomiota heti kahteen asiaan. Nimittäin grafiikka ja peliin luotu tunnelma ihan äänimaailmallakin on kiitettävä. Pelin historialliseen puoleen ja näyttävyyteen on panostettu aivan käsittämättömän paljon aikaa ja resursseja jotta siitä tulisi mahdollisimman täydellinen ja realistinen kokemus Vietnamin sodasta sellaisena kun se oli vuonna 1967 ja eteenpäin. Grafiikka piirtää siis tasoista riippuen erittäin hienon laaksomaiseman , smaragdinvihreän viidakon taikka hienon rauniotemppelin pelaajan eteen monien muiden tasojen lisäksi. Yksityiskohdat ihan viidakossakin ovat upeasti tehtyjä ja äänimaailma on selvästi suunniteltu niitä silmälläpitäen eikä pelkästään monotooniseksi taustahälyksi niinkuin yleensä.

Erikoisjoukkojen miehille viidakoissa tapahtuvaan "ruohonjuuritason työskentelyyn" on varattu mitä moninaisin arsenaali kalustoa. Vaikka pelin aseistus alkaakin varsin vaatimattomasti todella pienitehoisilla luikuilla niin mitä pitemmälle edetään niin aseet kasvavat kokoa aina M60 - konekivääriin ja M79 - kranaatinheittimeen asti. Mukavana lisänä vihollistenkin itätuotannolla valmistetut aseet voi poimia mukaansa jos Amerikkalainen tappovälineistö ei satu kiinnostamaan. Mikä kuitenkin tuo valtavaan ase-arsenaaliin ja pelin koko varustepolitiikkaan kaivattua realismia on se että vain yhden kiväärin ja pistoolin veitsen ja kranaattien lisäksi saa kantaa mukanaan. Yleensä aseen saa valita jo ennen tehtävää varastosta jonne kerääntyy uutta tai kaapattua asemateriaalia tehtävien mittaan. Varastolla aseita saa sitten myös testailla sydämmensä kyllyydestä ammusvarojen rajallisuuden puitteissa. Aseissa ei myöskään ole ylettömästi paukkuja vaan ne loppuvat ikävän nopeasti ihan sarjatulellakin. Tämä tuo lisää realismia ja ennen kaikkea pelaaja itse joutuu tähtäämään aseellaan Vietkongin poikia jotka saattavat hypähtää esiin milloin mistäkin kolosta tai notkosta.

Pelaaja itse omaa "elämänviivan" joka hyvinkin äkisti laskee nollan puolelle jos osumia alkaa satelemaan nahkaan liiankin tiuhaan tahtiin. Onneksi kuitenkin viiva voidaan pitää vihreällä ensisidepakkausten avulla joita löytyy vihollisilta sen ohella että useimmiten pelaajan komentamaan ryhmään kuuluu silmälasipäinen lääkintämies mukaan ihan peruskalusteina. Lääkintämies parantelee myös muiden ryhmän jäsenten haavoja heidän koheltaessaan pitkin kenttää enemmän tai vähemmän muodossa ja kurinalaisesti. Nimittäin muu ryhmä usein sotii omaa sotaansa vaikka he kulkevatkin koko ajan pelaajan ympärillä. Tämä piirre ei sinänsä haittaa sillä muut ryhmän jäsenet ovat omia persoonallisuuksia siinä missä muutkin joten tietty vitsailu ja kiroilu taistelun lomassa antaa tiettyä mukavuutta peliin. Tekoälyllä ohjatut ryhmäläiset osaavat myös hajaantua kranaattien sun muiden räjähtäessä sekä ylipäätään taistelukosketusten sattuessa. Olen myös jokseenkin yllättynyt siitä että nämä tekoäly-ohjatut ryhmäläiset eivät onnistuneet tappamaan toisiaan kuin tasan kerran pelikertani aikana. Se on myös mielestäni saavutus.

Pelin tehtävät eivät pahemmin toista itseään. Ne ovat myös osa selvää jatkumoa jossa pelaaja elää muiden ryhmäläistensä kanssa varsinaisen tehtävän loputtuakin. Tämä on myös asia jota itse arvostan pelissä. Kerrankin Vietnamin sodasta kertovaan tietokonepeliin on saatu elokuvamainen jatkuvuus mukaan.

Muutamia moittimisen aiheita tehtävistä kuitenkin selvästi löytyy. Nimittäin siitä huolimatta että kentät ovat hyvin suunniteltuja ja eteneminen on useinkin suoraviivaista , niin yöllä tapahtuvat tehtävät joita ei onneksi ole montaa , muodostuvat suunnistukseltaan painajaisiksi. En nimittäin näe ollenkaan eteeni ja kartan lukeminen säkkipimeässä ilman taskulamppua jota kumma kyllä ei ole annettu tehtävään mukaan on enemmän kuin tarpeeksi mahdotonta. Tuloksena on epämääräinen pyöriminen ympäri kenttää yrittäen etsiä jotakin koloa josta pääsisi eteenpäin. Myöskään muut ryhmäni jäsenistä eivät tuolloin olleet kovinkaan avuliaita , vaan edessä tallustellut Vietnamilainen opaskin johdatti minut pitkällisen haahuilun jälkeen takaisin alkuun. Thanks alot , mac.

Myös Vietkong-sissien tähtäystaidot omiini verraten ovat kovinkin ristiriitaisia. Useimmiten Vietkongin mies nimittäin on kovinkin tarkka tähtäyksessään eikä pahemmin liikutu suorasta osumasta olkapäähän , käteen , tai jalkaan. Pelaajaa nämä osuvat luonnollisesti haavoittavat vakavastikin. Paikoitellen Vietkong - sissi omaa myös pelissä erinomaisen väistelytaidon jota voisi melkeinpä verrata Matrixin agenttien surrealistiseen luotienväistö-rutiiniin sillä suihkutettuani lippaallisen puskaan jossa yksi näistä "sitruunanvärisistä hyypiöistä" makaili ei riittänyt sitä tappamaan. Tämä ongelma kuitenkin esiintyy vain paikoitellen , joten koko pelikokemusta se ei pilaa. Siispä pääasiallisesti realismi pelaajan valitsemasta vaikeustasosta riippuen pysyy kohdallaan.

Pelin saa tallennettua myöskin ihan missä tahansa ja milloin vain tehtävien aikana. Onneksi se ei siis eroa valtaosasta pelejä vaan pysyy ennallaan. En muuta oikeastaan odottanutkaan sillä monissa tehtävissä on vaikeita kohtia ja jos peli käyttäisi nk. "kerrasta poikki" - systeemiä tasojen tallennuksessa niin itkisin varmasti kovempaa kuin yksikään muu parin korttelin säteellä.

Mitä taas Vietcongin moninpeliin tulee , niin sitä en ole varsinaisesti kokeillut. Ilmeisesti kuitenkin sen ideana on standardi USA vs. Vietcong - ottelu johon saa aina uusia kenttiä sekä aseita sen mukaan kun yksinpelissä sattuu tehtäviä suorittamaan. Moninpeli on myöskin käsittääkseni standardisti LAN - yhteensopiva joten sitä voidaan käydä ihan perinteisesti kavereiden kesken paikallisverkonkin kautta. Mitä taas grafiikkaan tulee , niin se ei ainakaan testikoneen näytönohjaimella pahemmin takkuillut muutama pientä kohtaa lukuunottamatta. Syytä takkuilulle en osaa määritellä mutta kuten sanottu niin takkuilu esiintyi lähinnä pelin hidastumisena muutamassa kohdassa. Siispä haittojen pitäisi olla suhteellisen pienet.

Asia jonka halusin myös ottaa huomioon erään henkilön huomautuksesta oli pelin hahmojen ääninäyttelijät näin lopuksi. Useinkin monet peliarvostelijat ottavat tähän nykyisin kantaa ja toteavat että joko ääninäyttelijät kuulostavat pelin maailmaan nähden "korrekteilta" tai realistisilta taikka sitten eivät. No , olen omasta mielestäni huono arvioimaan tätä aspektia pelissä mutta kokeilen nyt kuitenkin. Eli nythän lähdetään siitä että tämän pelin "hyvän ääninäyttelyn" mielestäni mittaa se että miten hyvin ääninäyttelijät hallitsevat tietyn aikakauden slangin , sotilassanaston sekä yleisen puhetyylin. Yksinkertaisesti voin vain todeta että yksikään ääninäyttelijä ei kuulosta roolihahmolleen epämukavalta tai liikaa ylitseampuvalta (tietty ylitseampuvuushan on suotavaa kun kerran nykyisin pelikokemuksen pitää niin kovasti mukailla elokuvia , btw) . Pelissä on jatkuvasti dialogia hahmojen välillä luoden illuusion maailmasta ja sodasta joko koko ajan pyörii eteenpäin huolimatta pelaajasta. En ole huomannut varsinaisesti huonoja piirteitä yhdenkään hahmon ääninäyttelijän suorituksessa vaan antaisin kaikille kiitettävän arvosanan aikakauden ja ennen kaikkea kyseisen sodan ilmapiirin ylläpitämisestä persoonallisella ääninäyttelyllä. Lyhyesti sanottuna niin lääkintämies kun raskasta M60-konekivääriä heilutteleva huivipäinen "kova jätkäkin" kuulostavat juuri siltä miltä heidät voisi kuvitellakin omasta mielestäni.


Yhteenveto


Vietcong on varmasti ainakin vielä jonkin aikaa se kaikista realistisin ja asiallisin Vietnamin sotaa käsittelevä FPS-räiskintä. Sen tunnelma on kohdallaan niinkuin on hyvä grafiikkakin. Tekijät ovat ottaneet asioista selvää ennenkuin on ruvettu nk. "hutkimaan" ja se näkyy lopputuloksessa. Aikaa on siis nähty huomattavasti pelin jokaiseen osa-alueeseen aina aseista ja äänimaailmasta kenttäsuunnitteluun.

Paikoitellen ongelmaksi voivat kuitenkin muodostua muutamat joustamattomat kenttäsuunnitteluun liittyvät ratkaisut ja tietty epäloogisuus taisteluissa jossa oma tähtäys menee päin seiniä ja vihollinen osuu kuin Wilhelm Tell vähät välittäen haavoittumisestaan. Nämä eivät kuitenkaan ole varsinaisesti pelikokemusta pysäyttäviä tekijöitä sillä niistä pääsee ylitse kuitenkin koko ajan uudestaan yrittämällä , mutta saattavat haitata jotakuta.

Ikävä puoli joka myös haittaa Vietcongia muiden FPS - pelien joukossa on tietty yhden pelikerran synnyttämä yllätyksettömyys. Nimittäin pelin tapahtumathan eivät hirveästi eroa enää seuraavilla kerroilla vaikka vaikeusastetta nostaisi tai laskisi. Joten Vietcong jää kieltämättä pelin läväistyä hyllylle notkumaan lähinnä sen takia että siinä ei tosiaankaan ole mitään uutta huolimatta sen sisältämästä vahvasta tunnelmasta. Ainoaksi lisäarvoksi pelille jääkin sitten moninpeli ja siihen ostettava lisätehtäväpaketti "Fist Alpha".