The best final fantasy of them all - part VII

You may not believe it , but I was a flourishing young man back in the late 90's when Final fantasy VII come out.

Normally the "wizardry and magic" - settings of the earlier games had not motivated me enough to go and take a look at their contents and actually paly through them. But part VII , somehow , has always appealed to me. It's a curious mixture of both Scifi and fantasy. Perhaps that's the reason why I've found it exceptionally good when compared to all the other parts released before this one.

The storyline is quite breath-taking as well. If I'd have to name an RPG that I consider to be the most monumental in terms of a story-line in my gaming experience , I'd pick FF VIII without a moment's hesitation. Of course there are other games with extremely interesting storylines I've played , but FF VII's role is especially emphasized. Afterall , it has been the most profitable series financially to Squaresoft , the developer of the Final fantasy - series. The music and the characters are exceptionally well done in this particular game , I'd say.

Come on and get down with the sickness

Woke up a few hours ago and guess what ? My throat's sore as hell.

Looks like I might've catched the flu. Although it has to be on it's early stages since my nose isn't running and certainly there's no symptoms of a fever yet. And I don't feel groggy. I just hope I won't have the fever since the exam week is just five days ahead. A few years ago I remember I had to go to the exams even though I had fever. The results of the exams were pretty positive although I can tell you that it was more than enough eerie to try and keep your senses together.

I've been taking pills , drinking hot tea , and cutting down on the heavy-metal music since yesterday. I'm hoping that this will die down enough until the exams. It's actually one of your worst nightmares to get a sickness or injury when the exam-week begins or just before them. That way it keeps you on your toes constantly since you don't know if you'll get better soon enough. I'll just have to concentrate on getting better now.

You know it's pretty funny to think about , but I just understood that I'm the only one who's still got a semi-reqularly updated blog here. There were four of us that started out with our blogs but now there's only me with my entries left. Even the guy who influenced me to have to make blog in the first place has gone missing and deleted his blog. As a matter a fact , I think he believes that I have deleted my blog as well since he can't access it. It doesn't really matter if he still reads this or not , but I just happen to find it ironic that the people who influenced me to have this blog in the first place have all deleted their own blogs and gone missing. I have abandoned the idea of making this blog for other people's entertainment a long time ago.

Talking 'bout cars

A friend of mine bought himself a very cool set of wheels the other day. It set him back about 600 Euros but I'd say that by the looks of the car it sure was worth it. Basically , he bought himself a Volvo farmer - wagon that had been painted in camouflage colors and modified here and there. The back lights were busted , the windshield had a huge fracture on it , there were rust all over the place , there wasn't a radio not to mention a CD-player but what it did have was more to make up for all the missing equipment , I would say. The car had a searchlight from a real fuckin' tank on it along with these really bright lights situated at the back of the car on the roof. The interior decoration of the car is pretty awesome too although there seems to be lots of wires hanging around everywhere. Pretty fucking cool , huh ?

I drive (or am going to , at least) a modern Volvo and let me tell you , it's got shit when pitted against the camouflaged farmer-wagon. The coolness factor on the farmer is close to a thousand and still climbing. It'd be very cool to get my hands on a real army vehicle , though. My girlfriend told me yesterday that she's seen Russian UAZ - jeeps for sale at rediculously low prices in some auctions set-up by the military. One of those UAZ's would be pretty damn cool , although I've understood that they're real fuel-hogs. I wouldn't really mind the rattling and the engine noise , those factors would only create a cooler ride , but the amount of fuel the vehicle would consume would make me bankrupt real fast. All in all , I'm sure that many of the military jeeps etc. require alot of fuel but then again they're all pretty much ATV's (all-terrain vehicle) and don't have much trouble crossing hard terrain either.

Last time I was in Sweden I visited a shop that sold the Swedish army's various vehicles. They had camouflaged tractors , trucks , and these really funny looking "box-cars" going by the name of "Terrängbil" or something along those lines. Apparently that thing handles really well in some terrains , and even better than the American hummer , I've read. Plus , it's a really roomy vehicle that really has this cool "APC" - feeling inside it. You can easily fit a small squad-sized element inside that thing since it's been designed as a lightly-armored , all-terrain personnel carrier. The price on one of these "box-cars" wasn't bad at all but I'm sure that the fuel consumption on one of these things is just horrendous. It would a pretty cool "mobile base" for my militaristic activities and hobbies , though. I've even seen them for sale here in Finland and I've actually seen a few people driving around with one of them. It's a actually a pretty nimble vehicle for it's size.. And trust me , there's enough room for the whole family. When I looked inside it , the small compartment for personnel had these handles on the walls where you could rig up your rifle and equipment. It was certainly one cool vehicle.

I guess my ramblings on this matter are all dreams. I know I'll be driving around with my modern Volvo for years to come , but it doesn't hurt to dream. I've actually considered on getting a Hummer/Hum-vee/HMMWV but the price on one of those babies is just insane. Now sure it's a quality car , but the price-tags aren't exactly customer-friendly , if you know what I mean.

27.10.2005 - First snow

We had the first snow fall on the ground a few days ago. It actually started out as a storm of snow falling while it rained and later developed into a semi-stable layer of snow on the sides of the roads.

I've got a few more days to go until the next exam weeks. I'm happy that this particular chapter/episode is over pretty soon since I've been pretty stressed lately. Last night I had to finish a couple of essays 'in the nick of time' since I had been postponing them for several weeks already. I'm happy that they're done now. I've also been able to strike up a few deals in the internet auctions lately. I've made a small sum of money although I've got to admit that in most cases I've been only selling the stuff to get rid of it. I've got very little space in my room and the more I got stuff hauled away from my room the better. Afterall , "you can't take it with you".

There was this dick from Turku who bought some stuff from me today but then he emailed me that he wasn't interested of the purchased item anymore. You're supposed to keep your side of the deal if you reserve items for yourself in the auctions , for fuck's sake ! Well , he sure was a dick. I'll have to put the item on sale again , I guess.

Right now I'm in need of some more sleep so I'll call it a night and come back tomorrow with some fresh material to talk about. So you people reading this have a good day now , ok ?

Good night.

Finding a way to get around the problem

Kello tulee 11:10 ja olen vielä kotona. Syy siihen on se että tänään ei ole oikein nk. "napannut" mikään.

Eilen oli tavallaan hyvä päivä sillä sain tietää vihdoinkin että miten WinMX:n sai toimimaan. Kyseinen "peer-to-peer" - network suljettiin muutama kuukausi sitten kun Amerikan päässä joku oli huomannut useiden vuosien jälkeen että siellähän kulki nk. "laitonta musiikkia" kaiken muunkin ohella.

Olin kovinkin surullinen saatuani tietää että imperialistinen sortovalta oli onnistunut viemään tämänkin ylellisyyden pois elämästäni. Tai oikeastaan välttämättömyyshän tämä oli elämän ylläpitämiseksi. No kuitenkin , vähän aikaa ajelehdin murheen alhoissa kunnes päätin selvittää että mitä oikeastaan olikaan tapahtunut koko WinMX:lle. Siirryin eri keskustelupalstoista toiseen ja selvisi että todellakin WinMX:ää ei enää ollut entisessä muodossaan. Kuitenkin nk. "WinMX-group" - ryhmä oli saanut aikaiseksi jonkinlaisen version WinMX:stä jolla kykenisi pääsemään takaisin tuohon ohjelmaan patchin avulla. Latasin kyseisen ohjelman (myös pätsin) ja siitähän se sitten lähti. Elämäni oli palannut takaisin entisiin uomiinsa.

Mitä koko WinMX:n sulkemispäätökselle tulee , voin vain todeta sen olleen todella paskamainen temppu. Juttelin tyttöystäväni kanssa asiasta muutama päivä sitten ja kyseinen neiti kertoi että erään bändin nimeltämainitsematon CD-levy maksoi 18,90 (!) hänen ostettuaan sen. Onneksi kuitenkin tällä kertaa oli käynyt niin että kyseinen levy oli sisältänyt lähes ainoastaan hyviksi luokiteltavia kappaleita.

Uutinen ei ole niinkään mikään yllätys siinä mielessä että hinnat tälle kamalle ovat aina olleet todella sikamaiset. Alan vihdoinkin tajuta että minkämoisen suuruisia voittoja ne bändit vetelevät jo muutamien satojen levyjen myynnistä. Ja asiaa pahentaa vielä sekin että 18,90 hinnan saavat myös sellaisten artistien levyt jotka ovat täynnä lähinnä rankkaa uudelleenlämmittelyä ja remiksejä.

Kauppa käy -

Siitä onkin taas hieman aikaa kun viimeksi tänne kirjoittelin.

Enkä oikeastaan näe siinä mitään pahaa sillä sitähän varten tämä on. Tänne kirjoitetaan silloin kun ehtii ja sen katsotaan olevan mieluisaa. Useimmiten pakolla rakennetut Blogi-postaukset ovat niitä kaikista ideaköyhimpiä eikä niitä sepustuksia jaksa aina edes lukea.

Mutta nyt kuitenkin kuulumisiin. Viime aikoina ei ole oikein riittänyt juurikaan sitä aikaa blogin ylläpitoon sillä koulu lähes ainoastaan on vienyt aikaa niin paljon minunkin elämästäni. Kuitenkin jossain vaiheessa tämäkin hellittää ja sen jälkeen , kuten olen läheisilleni luvannutkin , niin saatan tavalla tai toisella pistää elämän hieman risaiseksi. Myös ihanaisen tyttöystäväni kanssa on tullut tehtyä vaikka mitä joten aikaa on siihenkin huvennut. Ja harvinaisen hyvä niin.

Olen myös aloittanut nk. "sotaleikkivarustukseni" radikaalin vähentämisen. Vähentäminen on tapahtunut nettihuutokaupan välityksellä jossa , kumma kyllä , suurin osa siitä on jo saatu myytyä ihan kunnollisilla hinnoillakin. Olen nimittäin tullut siihen tulokseen näiden muutamien kuukausien aikana että on täysin hyödytöntä pitää yllä helvetinmoista määrää kamaa jolla ei kuitenkaan sitten välttämättä tee mitään. Olen vihdoinkin hyväksynyt sen tosiasian että talostani löytyvillä varusteilla ei tarvitse varustaa komppaniallista miehiä. Nyt aionkin siis nojata määrän sijasta tiukkaan laatuun ja niinpä nämä varustekohtaiset reformit tulevat jatkumaan niin kauan kunnes lähes kaikki tarpeeton saadaan myytyä.

No mitenkäs se syysloma ? Niin , taidan kuulua niihin muutamiin onnellisiin joilla vielä tänä vuonna sellainenkin on. No , koko lomahan meni tyttöystävän kanssa ja kaikenlaista kivaahan sitä tuli tehtyä. Rakkaani oli käväissyt sitä ennen Kuusamossa jost löytyi mm. petoeläinkeskus ja todella laadukkaita hotellihuoneita halpaan hintaan. Sielläpäin naiset , nimittäin nuo Lappalaisnaiset, olivat omanneet harvinaisen paksut kulmakarvat ja jopa viiksiä muistuttavaa poskiparroitusta. Pidän tätä kovinkin pelottavana.

Kuusamossa ruokakin oli ollut yksipuolista. Lokaalissa "Supermarketissa" (tai sen tapaisessa) oli myyty vain kahdenlaista ruokalajiketta jotka molemmat sisälsivät poroa. Tämä ei ehkä tullut yllätyksenä monille teistä mutta minulle se ainakin selvittää enemmän kuin tarpeeksi juurikin paikallisten naisihmisten naamakarvoistuksen alkuperän. Yksipuolinen ravinto nostaa väkisinkin pintaan vanhan sananlaskun siitä miten ihminen on sitä mitä syö.

Nyt minä lähden kuitenkin istumaan vähäksi aikaa koulun penkille sillä viimeiset kolme tuntia olen vain nk. "haahuillut" ympäriinsä sen johdosta että henkilön jonka piti opettaa meille Ruotsia on vallannut omituinen tarve olla jossakin muualla kuin työpaikallaan tähän aikaan päivästä. Lupaan taas kirjoittaa kunhan ehdin ja sanottavaa löytyy.

Fuck police brutality

You people must have read about the latest incident in the US about alleged "police brutality". Seems like the civil-rights activists are trying to make another Rodney King out of this , and they'll probably succeed to an extent , too.

These sorts of incidents really anger me since the media almost always emphasizes the "victim" and his role as the poor innocent man who got beaten up by the evil fascist police. What they usually disregard is the fact that the police are never provoked without a reason , and in this case the guy who got beaten up had resisted arrest while he was intoxicated. Then he is shocked to find himself beaten up by police of a city that is still recovering from the disastrous hurricane Katrina ? The police have had to endure looting , getting shot at , shortage of personnel among other things during the whole situation.

The same thing happened with Rodney King. That guy had been driving way past the speed limit , resisted arrest , attacked a police officer under the influence of drugs and then everyone wonders why the hell did he get beaten up ? There's something fundamentally wrong with the society when it feels more compassion for the man who breaks the law than to the man who tries to uphold it.

You think it's right to resist arrest especially if you're intoxicated ? Then you'll probably deserve getting beaten. If you don't see anything wrong with it , then you'll probably deserve to get beaten two times harder.

Kurssin uudelleen suorittamisen ihmeellinen maailma.

Käväisin tuossa viikonlopulla Helsingin puolellakin. Tavoitteena oli mennä kirjakauppaan ostamaan kahdelle viimeiselle jaksolle kirjat mutta puolessa välissä huomasin että osa kirjoista jotka olin lähettänyt itse itseni ostamaan eivät näemmä olleet enää kirjakaupan valikoimassa. Oikeastaan sieltä ei löytynyt seuraavalle jaksolle kuin yksi fysiikan kirja jonka tarpeellisuus on vielä tälläkin hetkellä hieman avonainen.

Katselin kirjalistaani ja ajattelin lyhentää 7 - 8 kirjan tarvettani ostamalla historian kymppikurssin kirjan kun vielä ehdin. Eipä ainakaan tarvitsisi enää ostella historian kurssien kirjoja tämän jälkeen. Valitettavasti yhteiskuntaopin kahden kurssin kirjoja en saanut sillä ne olivat kaikki loppu. En ollut siitä niinkään hätääntynyt siitä huolimatta että kirjoilla on taipumus loppua kaupoista juuri silloin kun niiden ei pitäisi. Oikeastaan olo on hieman haikeakin sillä tajusin että nämä kahden jakson kirjat tulevat olemaan ne viimeiset suuren rahan kirjaostokset ja sen jälkeen hyvinkin suurella todennäköisyydellä ei tarvitsisi enää kuutta kirjaa ostella kerralla.

Minulla on tässä jaksossa iskettynä viimeinen Ruotsin kurssi jota itse asiassa käyn toista kertaa sen johdosta että piti koepäivänä käydä tyttöystävän kanssa hieman "kiertelemässä". Uusintakoepäivänä minulla ei ollut sille aikaa koska silloin piti tehdä erään toisen itsenäisesti suoritettavan kurssin koe. Sain myöhemmin iljettävältä Ruotsinopettajalta , jota tullaan käsittelemään myöhemmin , ukaasin siitä että saisin "K" - merkinnän sen nelosen sijasta. Tämä "K" - merkintä tarkoittaisi sitä etten saisi numeroa ollenkaan vaan kurssi menisi uusintaistuntoon jollen ilmestyisi koeviikon tiettynä päivänä tekemään tätä koetta uudestaan. Tämä käytäntö oli siitä ikävä että minulla oli samana päivänä toinenkin koe. Päätin siis priorisoida ja keskityin lukemaan tämän toisen aineen kokeeseen ja jätin Ruotsiin kokonaan lukematta. Kurssinumeroni ei muuttunut.

Päätin kuitenkin että nelosia ei saisi jäädä , vaan nyt enemmän tai vähemmän masokismin puuskassa menin tälle Ruotsinkurssille uudestaan. Se sattuu olemaan yhtä ikävää kuin ennenkin ja vieläpä tämä opettaja , iältään n. 40 - vuotias itsestään liikoja luuleva noita-akka on kesän aikana vain vituttanut minua enemmän. Olen kieltämättä onnellinen että tämä jakso loppuu kohta ja toiseksi viimeinen koettelemus ennen viimeistä taistoa alkaa. Olenkin nyt päättänyt , että jos tämä Ruotsinkurssi joka nyt on jäänyt väliin ei saa edes hyväksyttyä kurssimerkintää , niin jätän sen sitten siihen tilaan missä se on ennenkin ollut. Opiskelumotivaationi tuossa kurssissa on nimittäin täysin nollissa sen opettajan käytöksen johdosta. Lähinnä istun ja pyrin olemaan täysin muissa maailmoissa kurssin aikana. Pääasia että saan sen suoritetuksi taikka sitten en , nimittäin olen jo kaikki muut Ruotsin kurssit hoitanut pois. Ja mikä hupaisinta tässä koko jutussa , on se että Ruotsin loppuarvosanani on itseasiassa noussut (!) sitten viime vuoden vaan tämä kurssi näyttää jotenkin hidastuttavan muuten hyvin jatkunutta matkaa.

Uskonnollinen julistus

Suurin osa tuntemistani ihmisistä väittävät olevansa ateisteja. He puhuvat avoimesti siitä kuinka kristinusko on väärin ja on orjuuttanut ihmisiä vuosituhansia. He pitävät jumalaa huvittavana illuusiona jonka olemassaolo vähintäänkin on yhtä arveluttavaa kun lentävän kalakukon.

Nämä samat ihmiset jotka eivät kristinuskosta perusta , ja nyt avoimesti kamppailevat sitä vastaan ovat vasta pari vuotta sitten aikuistuneita. Sitä ennen he ovat mm. nauttineet kristinuskon tuomista eduista kuten ilmaisesta rippikoulusta. Mielestäni on huvittavaa nähdä nämä tyypit jotka ovat ensiksi nyhtäneet kaikki edut järjestelmästä kääntyvän sitä vastaan. On helvetin helppoa ensiksi ottaa järjestelmän tarjoamat edut vastaan ja saatuaan kaikki edut alkaa julistamaan kuinka se on niin väärää ja perimmäisen korruptoitunutta että oikein oksettaa.

Tämä on jokseenkin tekopyhyydeksi verrattavaa toimintaa , mielestäni. Sillä heillä on ollut jo hyvin aikaa erota tästä kirkosta ja sen vallasta mutta eivät kuitenkaan ole sitä tehneet syystä taikka toisesta. Jos kerran kristinusko ja ev.lut. kirkko on niin paha imperialismin jatke niin mikseivät he eronneet kirkosta välittömästi täytettyään kahdeksantoista vuotta ?

En itse ainakaan voisi ajatella kuuluvani organisaatioon jota vihaan niin perinpohjaisesti kovinkaan kauaa vaan pyrkisin siitä pois heti kun mahdollista. Tämä ei kuitenkaan ystävieni kohdalla toteudu vaan näyttää siltä että heidän tekonsa jäävätkin sille asteelle mitä ne todellisuudessa ovat , puheiksi. Ja vaikka he nyt kirkosta eroaisivatkin , niin se olisi pelkkä muodollisuus sillä johan he ovat ilmaiset rippikoulut kirkon nimissä käyneet. Eli hyväksikäyttö-periaatteellahan tuossa on mielestänu toimittu.

Itselleni nämä uskonnolliset asiat eivät oikeastaan koskaan ole merkinneet paljoakaan. Olen suurimman osan aikuistumisestani nojannut vankkaan ateismiin ja pyrkinyt itsekin tappelemaan niin " kristinuskon tekopyhyyttä" kuin jumalan olemassaolon todistamistakin vastaan. Olen vasta nyt tajunnut että jumalan olemassaolon todistaminen tai kieltäminen on turhaa. Emme koskaan pysty löytämään todisteita joko sen puolesta tai sitä vastaan. Jotkut kuitenkin vahvasti uskovat että jumalaa ei olisi olemassa , mihin itse haluaisin esittää kysymyksen siitä että mistä he voivat sen tietää niinkin tarkkaan. Sillä vasta aikuisiällä mieleeni on tullut kysymys siitä mikä jumalan rooli loppujen lopuksi onkaan ? En näkisi että jumalan olisi pakko olla minkäänlainen nk. "aktiivinen toimija" vaan ehkäpä sen rooli on tarkoitettu sivustakatsojaksi. Ennen ajattelin jumalan roolia puhtaasti välineellisenä , eli periaatteella "jos jumala on olemassa niin miksei se sitten tule maan päälle lopettamaan sotia ja nälänhätää ?". Ehkäpä tuo ei ole jumalan alkuperäinenkään tarkoitus. Ei kukaan ole sanonut että jos jumala olisi olemassa , niin sen pitäisi jatkuvasti ollakaan meitä ihmisiä auttamassa. Nykyisin mielestäni on typerää ajatellakaan asioita puhtaasti hyödyn kannalta , jopa uskonnollisia.

Nämä syyt ovat johtaneet siihen että olen jättänyt puhtaan ateismin ja "kääntynyt" agnostikoksi. Kieltämättä näiden kahden erot ovat hyvinkin pienet mutta agnostikko on valmis hyväksymään sen että jumala , muodossa tai toisessa tarkoitusperistään huolimatta , voi olla olemassa taikka sitten ei. Agnostikko nojaa entistä lujemmin todisteisiin ja todellakin uskoo jumalaan kunhan sellaisen näkee tai saa sellaisesta todisteita.

Tämä päätös on yksinomaan omani eikä kukaan ole siihen vaikuttanut. Olen päätynyt siihen pitkällisen observaation ja muihin uskontoihin sekä myös ateistien mielipiteitten tutustumisen jälkeen. Jos joku ateistismia tunnustavista ystävistäni on eri mieltä tästä , niin syytän heitä tekopyhyydestä ja vakaumuksensa keinottelusta joka on itsessään pahempi asia kuin se mitä minä nyt tunnustan. Haluan kuitenkin muistuttaa myös avoimesti kristityille että minkäänlaista käännytystyötä ette ole onnistuneet tekemään minussa , vaan hyväksyn sen että jonkinlainen jumala voi olla olemassa. Tämä olemassaoleva jumala ei todellakaan välttämättä ole kristinuskon versio siitä , vaan ehkäpä Buddhismin käsite tai vaikkapa jonkun luonnonuskonnon versio jumalasta on se oikeampi. Kenties jumala voi jopa olla nainen.

Dr. Phil , mies joka ratkaisee Irakin sodan ja kaiken muunkin

Minun mielestäni maailmassamme on olemassa ihmisiä joiden ei oikeastaan tarvitsisi ilmaista mielipiteitään vakavista asioista kuten esim. ilmastonmuutoksesta tai sodista. Heidän mielipiteensä eivät useinkaan ole ollenkaan järkeviä vaan tuovat jo tarpeeksi mutkikkaaseen asiaan todella typerää säröä entisestään.

Katselin tänään tätä "ihmissuhdepsykologiksi" itseään kutsuvaa "Dr. Phil" - nimistä miestä televisiosta. Hän oli tämän päivässä ohjelmassa nk. "haukannut paskaa" aiheen valinnassa ja käsitteli Irakin sotaa ja sen tilannetta. Paikalle oli kutsuttu kaatuneiden sotilaiden äitejä jotka vaikuttivat nyt sodanvastaisessa liikkeessä. Dr. Phil oli selvästi kutsunut nämä äidit paikalle ihan vain saadakseen haukkua ja solvata ihmisiä jotka olivat jo tarpeeksi menettäneet elämänsä aikana. Hän kehuskeli ettei "tiennyt sodasta mitään mutta kuitenkin jokainen hänen suvustaan oli pudottanut pommeja aina aikojen alusta joko Germaanien , sitruunanväristen äijien tai rättipäiden niskaan". Ihmeellistä kyllä , sota oli Dr. Philinkin mielestä kauhea asia.

Sitten seuraavaksi hän siirtyi kahden äidin kimppuun ja kysyi että miksi nämä äidit ja heidän sotaa vastustava organisaationsa (ilmeisesti tiedossa ei ollut että Amerikan kokoisessa maassa varmasti on muitakin organisaatioita jotka vastustavat sotaa kuin juuri näiden kahden äidin) tukki kadut mielenosoituksillaan jokin aika sitten. Dr. Phil oli kauhuissaan siitä että maan ollessa "korkeimmassa terrorihälytystilassa" 75 poliisia tarvittiin pitämään sotaa vastustavan mielenosoittajajoukon marssi kurissa. Kuulemma tämä mielenosoitus loppujen lopuksi vei enemmän resursseja terrorismin vastaisesta sodasta kun se antoi mitään hyvää takaisin. Äidit pysyivät hiljaa kun Dr. Phil vaati saada tietää mikseivät äidit kirjoittaneet valituskirjeitä yms. materiaalia kongressiedustajilleen tai muille viranomaisille sodan vääryydestä. Äidit kertoivat mielestäni täysin oikeutetusti että menneisyydessäkään kyseinen toiminta ei ollut tuottanut tulosta ja oli aivan turha odottaa että joku niin jäykkä organisaatio kuin yhdysvaltain hallitus tai kongressi välittäisikään koko mielenosoituskirjeiden tulvasta. Suorin tapa oli , ja onkin , tuoda sodan vastustus avoimesti kaduille ihmisten tietoon. Tätä Dr. Phil ei voinut käsittää missään nimessä vaan pikemminkin piti näitä kahta äitiä laiskoina/kelvottomina kun eivät olleet viitsineet kirjoittaa kongressiedustajilleen paperille asioita jotka kumminkin hyvin suurella todennäköisyydellä päätyisivät kuuluisaan "mappi-ö" - arkistoon. Kuulemma itse Saddam Hussein käytti nyt naisia hyväkseen kun heidän mielenosoituksensa sitoi maan poliisivoimia. Kuulemma "vihollinen" käytti naisia hyväkseen. Tuolloin minäkin repesin nauruun.

Olen suorastaan aika ihmeissäni tällaisten "Dr. Philien" asenteesta ottaen huomioon että koko joukkotuhoase - kohu on saatu paljastettua vääräksi Irakissa. Nimittäin halusimmepa tai emme , niin muu maailma kokee edelleen Irakin sodan enemmän suoranaiseksi valloitussodaksi "WMD-kohun" osoittauduttua keksityksi verukkeeksi koko sodalle. En itse kuitenkaan usko että tässä on kyse öljystä ja uskon nimittäin edelleen että Irak ei olisi ikinä voinut/uskaltanut uhata yhdysvaltoja , NATO-maita , naapurivaltioita tai ketään muutakaan millään aseilla Persianlahden 1991 soditun kampanjan jälkeen. Saddam ei yksinkertaisesti omannut munaa uhata enää ketään sillä jos bioase-ohjelma tai ydinase-projekti olisi ollut Irakissa meneillään ja sen "tuloksia" olisi käytetty jotakin muuta maata vastaan niin Irakin tilalla olisi varmasti ollut hyvin äkkiä helvetin iso kraateri.

No kuitenkin , palataksemme Dr. Philin ohjelmaan. "Dr." Phil alkoi avoimesti ihmettelemään että miksi sodanvastaisuudesta tehdään niin suuri numero kun ihmiset voisivat kuulemma vain kaikessa hiljaisuudessa vastustaa sotaa omissa olohuoneissaan menettäessään läheisiään varsin omituisen poliittisen agendan omaavan sodan jaloissa. Kaikki voisivat vain kirjoitella roskakorin täytettä kongressiedustajilleen eikä tarvitsisi mennä kaduille asti. Eräs mies nousi ylös ja sanoi että "the only way for evil to triumph is for the good men to do nothing". Olisin vähintään noussut itsekin taputtamaan käsiäni.

Tämän jälkeen "Dr." alkoi hiljentämään kantaansa. Yhtäkkiä tulikin suoranainen tahdinvaihdos ja "Dr." alkoi ottamaan vastaan mielipiteitä yleisöltä sillä hänen oma kantansa oli hiljennetty. Mies sitten lopetti ohjelman sanoen kuinka sota on niin monimutkainen asia ja kuinka sen oikeutuksista ja syistä voi olla niin montaa mieltä. Sitten alkoivatkin jo lopputekstit pyörimään.

En ole koskaan tykännyt kyseisestä "tohtorista" joka on mitä ilmeisimmin saanut tutkintonsa jostain jätepaperikeräyslaatikon ja roska-ämpärin välimaastosta. Hänen neuvonsa ovat aina olleet todella avuttomia tai liian ankaria ja nyt kun hän otti kantaa vielä Irakin sotaankin , niin kunnioitukseni vähäisetkin rippeet katosivat. On jokseenkin selvää että Dr. Phil ei ole koskaan kuullutkaan objektiivisuudesta vaan näyttää pikemminkin taittuvan Bushin pää-äänenkannattajien joukkoon. Tämä yhdistelmä tuo pikemminkin mieleen jonkiasteisen propaganda-ohjelman jossa pilkataan vastapuolta ja yksioikoisesti pyritään ylistämään omaa kantaansa. Siksipä hänen koko ohjelmaformaattinsa on vähintään ala-arvoinen , mutta kyseinen "Dr." on Teksasista. Ja Teksasissa kaikki on suurta , jopa idiotismin aste.

Taisteluraportti (the way it happened according to me)

Muutama vuosi sitten osallistuin erääseen airsoft - peliin jossa viihdyin kovinkin paljon. En aio ihan kyseiseen kampanjaan osallistuneiden oikeusturvan takaamiseksi aio nimetä sen enempää sen yksityiskohtia. Äsken luin kyseisestä tapahtumasta ryhmänjohtajani kannanoton eräällä foorumilla. Kieltämättä kannanotto oli yllättävän negatiivinen ottaen huomioon kuinka viihtyisää tuossakin sotasimulaatiossa oli aikanaan ollut. Sinänsä harmi.


Taustatarinana voin kertoa että ryhmämme koostui minun lisäkseni (tuolloin 17 - vuotias) muutamasta vielä nuoremmasta henkilöstä ryhmänjohtajan ja tarkkampujan kapteenin lisäksi tuntiessa toisensa. Oletin ryhmänjohtajan johtamistavasta että hän oli jo tuolloin ehtinyt käväistä "Suomen harmaassa".

Hän kritisoi meitä , ryhmäämme , siitä kuinka viiden metrin välien säilyttäminen avorivissa oli tuottanut ongelmia. Myöskin kyseinen mieshenkilö oli menettänyt hermonsa erään ryhmäläisen jäädessä taistelukosketuksissa muiden taakse "paeten mahdollisia osumia". Minut määrättiin tuolloin lääkintämiehen tehtäviin ja pysyttelin nimenomaan ryhmänjohtajan kuin kapteeninkin käskyjen mukaisesti muutaman askeleen hyökkäävän/etenevän ryhmäni takana jotten saisi nk. "kuulaa otsaan" sillä lääkintämiehen menettäminen ei olisi välttämättä ollut kaikista otollisin käänne. Se mitä tulee nyt täsmentää on se että minä en ollut tuo henkilö jota ryhmänjohtajamme omin sanoin sai olla koko ajan ojentamassa , vaan muistan kyllä kyseisen tapauksen todella hyvin.

Kaikillehan tuo silloinen ryhmänjohtajamme karjui. En kuitenkaan välittänyt lähinnä siitä syystä että olen tottunut ryhmänjohtajiin jotka pyrkivät saamaan haluamansa lävitse kovalla äänellä ja asenteella. Tein tehtäväni kuten oli käskettykin ja en sen kummemmin saanut kovinkaan negatiivista palautetta. Tämä tuon pelin "RJ" oli selvästi ryhmämme suorituskyvystä kovinkin pettynyt ja viestissään kertoi kuinka hermot olivat menneet useaan otteeseen. En välttämättä täysin ymmärtänyt miksi joku voisi ottaa noinkin ylettömän paljon paineita airsoftista harrastuksena sillä kieltämättä panin merkille tuon RJ:mme varsin vihaiset käskyt yms. muut verbaaliset viestit meille. Näyttää myös että hänen kokemuksensa koko operaatiosta eriää huomattavasti minun näkemyksestäni tapahtumien kulusta , jota saattaakin odottaa tietenkin.

Eriäviä mielipiteitä syntyy kahdesta kohtaa; ensimmäisestä partiostamme sekä nk. "paskajauhamistapauksesta". Ensimmäisessä partiossamme minulle oli määrätty vihreä olalla kannettava lääkintämiehen laukku joka sisälsi siteitä. Laukku oli jo valmiiksi suljettu ja ensimmäisen taistelukosketuksen saatuamme johonkin ryhmän jäseneemme osui. Riensin paikalle mutta vihollisen tuli oli sen verran tiheää että jouduin ryömimään haavoittuneen luo vaivalloisesti. Päästyäni haavoittuneen vierelle en saanut lääkintälaukkua auki sillä sen napit olivat todella tuskaisen tiukasti kiinni. vietin seuraavan minuutin yrittäen repiä laukkua auki mutta se ei todellakaan ollut helposti avattavissa. Sain sitten itsekin kiroilujen saattelemana napin otsaani niinkuin kaikki muutkin. Tästä RJ minulle sitten huomautti , ja ilmoitin että lääkintälaukun napit olivat epäkunnossa ja etten kykenisi saamaan sitä kiireessä auki jos sieltä pitäisi siteitä vetää nopeasti. Kumma kyllä , tämä RJ oli täysin ymmärtäväinen selityksen jälkeen ja sanoi että jatkossa laukku pidetään auki. Koen siis pikemminkin että ensimmäisen "kämmin" aiheuttajat eivät olleet ryhmänjäsenet missään nimessä , vaan sotilaille jaetut virheelliset varusteet aiheuttivat uhreja enemmän kuin mikään muu.

Toinen tapaus jossa omat kokemukseni RJ:n kokemusten kanssa eroavat on tämä "paskanjauhamistapaus". Sen lähtöasetelmana ryhmämme määrättiin muodostamaan taisteluparein "vartio" tukikohtamme edessä sijaitsevaan metsään. Eli kaksi ryhmän jäsentä toistensa edessä tai takana linnoittautuneina tasaisin välein. Me olimme ketjun viimeinen lenkki eli me sijaitsimme aivan tukikohdan edessä

Kun saavuimme metsään RJ "itse" katosi jonnekin jäljettömiin. Olettaisin että hän lähti mitä ilmeisimmin juomaan kuumaa kahvia kapteenimme kanssa. Minä ja taisteluparini totesimme että paikka johon meidät oli määrätty ei tarjonnut kovinkaan mainittavaa suojaa tai naamiointia siltä varalta että viholliset tulisivat suoraan päin. Niinpä päätimme hakea katkenneita puunoksia , puskia sekä kuusia ja sijoitimme ne puiden väliin "suojaksi". Se sujuikin hyvin ja jäimme siihen sitten odottamaan ja en kiistä ettemmekö olisi siinä lämpimiksemme jutustelleetkin. Hetken päästä tämä samainen hetkeksi kadonnut RJ ilmaantui paikalle ja istahti viereemme osallistuen keskusteluumme normaalisti. Oman raporttinsa mukaan hän "löysi meidät jauhamasta paskaa poteron pohjalta" ja siten meidän keskittymiskykymme oli herpaantunut. Kieltämättä hänen lausuntonsa on osittain totta , mutta sitä ei voida kiistää etteikö hän olisi itsekin osallistunut keskusteluun mahdollisimman luonnollisesti saavuttuaan paikalle. Voisi siis olettaa että jos kerran toimimme väärin , niin hän olisi välittömästi pyrkinyt ojentamaan meitä. Niin ei kuitenkaan tapahtunut ja raportissa hän osittain syyttää meitä huolimattomuudesta.

Muutaman minuutin päästä paikalle ilmaantui kapteenimmekin ja hän puolestaan istahti myöskin alas ja rupattelimme hetken. Tuona hetkenä muutama vihollisen sotilas oli ilmeisesti päässyt nk. "seulasta lävitse" ja hyökkäsi asemaamme päin haavoittaen minua , RJ:tä sekä kapteenia. Lopputulos oli epäilemättä kuolettava. En kuitenkaan ole valmis ottamaan täyttä syytä tästäkään tapauksesta sillä voisin vähintään olettaa että nk. "asiantunteva ryhmänjohtaja" olisi varmasti pyrkinyt korjaamaan asennettamme välittömästi eikä istahtanut alas juttelemaan ylipäätäänkään. Syytä siis näyttää olevan molemmissa.

Ymmärrän tietysti että oli kyse sitten leikkimielisestä sotaleikistä , niinkuin tässäkin tapauksessa , voittaa aina korkeamman upseerin sana. Minun näkemyksilläni ei ole siis kovinkaan suurta väliä siitäkin huolimatta että ne eroavat tämän syyn jakamisen taholla.

Onnettomuuksia ja väärinymmärryksiä

Tänään oli sitten se palautuspäivä. Kokeiden tulokset olivat yleisesti ottaen todella yllättävät ja mikä yllättävintä pääsin äidinkielen loppuarvosanassani siihen kiintiöön mihin en ollut edes aluksi kurssin väärän opettajavalinnan johdosta arvellut pääseväni. Ruotsin loppuarvosanan numerokin muuten nousi todella yllättävästi , ja se jos mikä pelottaa edelleen.

Sain myös takaisin kuvataiteessa tehtailemani valokuvat. Oikeastaan koko valokuvaus-projekti josta mainitsin muutama postaus sitten osoittautui hieman ikäväksi päätökseltään sillä nk. "ulkopuolinen arvioija" ei ollut tykännyt kuvieni välittämästä tunnelmasta. Hän kutsui työtä kliseiseksi , sodavastaiseksi, ja vasemmistohenkiseksi julistukseksi. Kuulemma sellaisia oli nähty ennenkin eikä tämä tarjonnut mitään uutta. Minua ei niinkään kiinnostanut se arvosana jonka sain , vaan se että tuo arvostelija ymmärsi työni täysin väärin. Vasemmistolaisuus minussa on yhtä mahdotonta kuin Lapualaisen sivarin löytäminen , todetakseni. Joten otin kyllä itseeni kyseisen "arvostelijan" todella loukkaavasta yleistyksestä , varsinkin kun työni ei ollut varsinaisesti edes sodanvastainen. En ole sodanvastainen ihminen vaikka työssäni kuvattiinkin kolmen sotilaan fiktiivisiä hautoja. En pyrkinyt välittämään kuvan arvostelijalle tunnetta siitä kuinka sodassa ihmisen kuolema olisi jotenkin turhaa samalla tapaa kuin sota itsessäänkin olisi turhaa. Pikemminkin teos jonka nimesin "taistelukentäksi" oli kunnianosoitus kolmelle tuntemattomalle sotilaalle joiden haudat jäivät muistuttamaan meitä ihmisten uhrauksista uskomansa asian , olipa se sitten mikä tahansa , puolesta.

No , tätähän tuo arvostelija ei ollut ottanut huomioon. Ja sillä ei nyt voi mitään enää tässä vaiheessa.

Mitä onnettomuuksiin tulee , niin sen verran voin todeta että tämän talon omistajien , "vanhempieni" , ollessa mökillä oli sattunut pienehkö onnettomuus. Siellä oltiin astuttu naulaan joka oli mennyt sitten jalkapöydästä lävitse. Ratkaisuna oli lähdetty sairaalaan ja siellä sitten oli jääty yön yli tiputukseen.

Minuahan tämä ei hetkauta pätkän vertaa. Kyllä kai ne siellä selviävät , ja jos eivät selviä , niin siitäkin huolimatta "I have a school to get to tomorrow".



Hyvää yötä.

Adios , Flamingos !!

Kuten olen aikaisemmissa postauksissani lupaillut niin tänään ne oppilaitokseni 110 - vuotisjuhlat nyt sitten alkoivat. Heti aamusta kouluumme ilmaantui yhtäkisti Ruotsalainen "trubaduuri-duo" nimeltään "Axel Falk & Bengt Magnusson" (turha alkaa esittämään yhtään "et sitten saanut yhtään isompaa kuvaa" - valitusvirttä sillä saisitte olla tarpeeksi kiitollisia että löysin edes noin pienen.)

Nämä tyypit ilmeisesti juonsivat juurensa Ruotsalaisten nk. "allsång på skansen" - perinteestä jossa valtavat määrät ihmisiä laulavat kaikenlaisia Ruotsalaisten yhteislauluja televisiokameroiden ja juontajien hyppiessä ympäri lavaa. Nämä olivat suunnitelleet tekevänsä samaa meille , ja niinhän siinä oikeastaan kävikin sillä meille jaettiin jo edeltävillä tunneilla ihka-oikeat laulujen sanatkin.

Tämä toinen Ruotsalainen ukkeli olikin aikamoinen supliikkimies ja oli koko ajan äänessä ääntäen Suomea todella epämääräisesti. Pitempihiuksinen keskittyi vain kitaransoittoon. En kylläkään ymmärtänyt ihan kaikkea mitä ne siinä yleisölle puhuivat ja laulelivat , mutta yhdessä vaiheessa oli kyse keskiaikaisesta kosimistekniikasta ja toisessa vaiheessa sitten elämä pistettiin risaiseksi jonkinlaisella hävyttömällä tarinalla naturalismia pelkkä viikunanlehti strategisten alueiden peitteenä harjoittavasta Ruotsalaisesta astmaatikosta. Selvää oli että tämä hävytön artisté extraordináire josta laulu kertoi oli todellakin Ruotsalainen ja tapahtumat sijoittuivat Italiaan.

No , kieltämättä osa koko esityksestä jäi hieman epäselväksi valtavan kielimuurin johdosta. Mutta huomenna on sitten palautuspäivä , joten taidanpa kirjoitella sitten lisää.

Hesitation kills all the good plans

I can't remember the exact time when I read a specific article about hesitation from a certain Finnish yellow press newspaper , but the article in it certainly illustrated perfectly why hesitation is the mother of all fuck up's.

The article was about a middle-aged man who had , through one way or the other , deemed it necessary to kill the CO of the Nokia company , Mr. Jorma Ollilla. Apparently , the man had concluded that Ollilla was somehow to blaim for all of his problems in life and needed to be eliminated. I can't remember if the man was somehow mentally ill or was he just desperately looking for someone or something to blame for his own shortcoming's in life. In any case his hate towards Jorma Ollila lacked purpose and proper planning. He had sent Mr. Ollila a letter , in which he proclaimed that it would take "just one bullet to take a man down". And all of you , my dear readers can certainly add two and two together thus understanding that it was clear and present death-threat.

Death threats are almost always a bad idea. They reveal to the target you want to kill that there is certainly someone out there who is now out to get you. Such negligence would be very fatal if I were to kill a man. So I would never resort to death-threats.

Mr. Ollilla , afterall the CO of one of the biggest companies in Finland , wasn't slow in his deductive skills either. So he naturally called the police and the police busted the man who had sent him the letters. The man who had planned to kill Mr. Ollila had a scoped hunting rifle registered under his name in the police authorities' records , so I would assume that this fact sped up the arresting process. He certainly made big mistakes in resorting to threats in the first place since it would have been only logical to assume that Ollilla would've phoned the police the minute a letter written in an aggressive manner hit his mail-box. And that's what he did too.

It certainly makes me wonder if this guy had plans to kill Ollilla in the first place. Since , it would be pretty dumb , first and foremost , to write a letter to the person who you're planning to kill. That way he or she will be prepared since in this sort of business that I am talking about here , I would assume that the element of surprise is certainly the key to success. Lee Harvey Oswald didn't write such letters to Kennedy before he made his move in Dallas , now did he ? Neither did the guy who tried to shoot Pope John Paul II back in the 70's. In both of these cases the assassins had a plan and they executed it in the right time. Like clockwork.

Of course we can't rank this poor Finn in the same category as L.H. Oswald. The Finn had poor planning , empty threats and most likely a few too many beers behind him when he thought it up. Now mind you , I'm not saying that Lee Harvey Oswald would be a hero for doing what he did , but if he truly is the one who did all that by himself then he certainly was a professional at some level. And as it usually is with everything , it is truly the professionals who always keep silent until the moment they strike.

Anyway, I'm going to grab a shower and hit the sack. Tomorrow's a school-day again..

Peliarvostelu: "Line of sight: Vietnam"

Viime arvostelussa ehdin jo kehua Vietcongin tähän astisista Vietnamin sotaa käsittelevistä FPS - peleistä parhaimmaksi. Huolimatta sen pienistä virheistä olen edelleen siihen harvinaisen tyytyväinen. Kuitenkin Vietcongin julkaisun ajoilta löytyy toinenkin peli joka on olevinaan yhtä hyvä. Ja alleviivaan sanan "olevinaan".

Jälleen kerraan eteenne iskee subjektiivista materiaalia kyseisestä pelistä.


Line of sight: Vietnam

Peli on julkaistu vuonna 2003 ja sen julkaisija on pääasiallisesti kolikkopeleistään 1980-, ja 1990 - luvuilla tunnettu Atari. Tämän pelin kantta leimaa suuri valkoinen "best of Atari" - leima joka on yksi harhaanjohtavimmista lausunnoista ikinä koko pelihistoriani aikana.

Juonena pelissä toimii myöskin elokuvia mukaileva tarina erikoisjoukkojen miehestä jonka tehtävä on kaataa Vietkongia niin että parahtaa. Mukaan ei kuitenkaan anneta täyttä laidallista muita ryhmäläisiä vaan pelin idean mukaisesti special forces - häiskä pelissä on nk. "sniper" jonka tehtävänä ainakin kansitekstin mukaan on piileksiä viidakon aluskasvillisuudessa ja odottaa hiljaa vihollistaan tarkkuuskiväärinsä tähtäimen takaa. Loogista olisi siis olettaa että peli nojaisi jollain tavalla enemmän hiipimiseen , taktikointiin sekä piilossa pysymiseen. Odotin itse jonkinlaista tarkka-ampujan simulointia Vietnamin olosuhteissa ennen ensimmäistä pelikokemusta. Lopputulos ei omannut niinkään lupaamiaan elementtejä vaan LOS: Vietnam osoittautui enemmän tai vähemmän nk. "Vietnam-doomiksi".

Pelin grafiikassa ei minusta ole kovinkaan paljoa valittamista. Kieltämättä se ei ole yhtä yksityiskohtaista kun Vietcongissa ja ennenkaikkea tarkkaa , mutta kyllä se nyt pelaajan nk. "tiellä pitää" vaikka joillakin pelikerroilla hieman teräväksihän nuo viidakot ja muu ympäristöt ovat osoittautunut. Grafiikan terävyys voi kaiketi myös johtua näytönohjaimestani vaikka en tosin usko että kahdella testikoneella sama vika voisi toistua.

Peli alkaa päähenkilön tippuessa sateiseen viidakkoon helikopterillaan. Ilmeisesti hän on ollut pyrkimässä uuteen tukikohtaansa niinkuin ajan henkeen kuuluukin mutta syystä taikka toisesta helikopteri on päässyt putoamaan viidakkoon. Neuvokas sankari kuitenkin työnnyttyään ulos helikopterin raadosta alkaa välittömästi lahtaamaan eteentulevia sitruunanvärisiä sissi-heppuja pistoolillaan. Myöskin vihollisilta itseltään löytyy välittömästi rankkaa aseistusta niinkuin esim. AK47 - rynnäkkökiväärejä sekä itselataavia SKS - kiväärejä. Nämä kaikki pistoolin lisäksi voidaan kantaa helposti mukana välittämättä kuorman painosta. Haavoittumiset hoidetaan lääkepakkauksilla joita löytyy aina joskus kuolleilta tai muualta läheltä. Vietkongin miehet pelissä ottavat osumaa ihan kiitettävän helposti eivätkä pahemmin edes pötki pakoon. Toiminta on siis suhteellisen suoraviivaista. Ja mitä aseisiin tulee , niin niiden yksityiskohdat eivät selvästikään ole yhtä tutkittuja ja mietittyjä niinkuin Vietcongissa , vaan aseista lähtee aina oikeaa nappia painettaessa joko vähän isompi tai pienempi pum. Joskus pum aseesta voi myös lähteä kiikarikiväärin takaa. Vihollisia näyttäisi myös olevan maksimissaan kaksi tai kolme hahmomallia.

Vaikka pelin voikin tallentaa ihan milloin vain jää kaikesta ikävä jälkimaku suuhun. Näyttää nimittäin siltä että tämän pelin tekijät ovat pelanneet Vietcongin lävitse ja tajunneet että suoraa kopiota siitä ei koskaan voitaisi tehdä. Niinpä he ovat päätyneet ratkaisuun jossa Vietcong on rakennettu halpatuotannolla uuteen uskoon. Pois on siis jätetty tunnelma , realismi , yksityiskohtainen grafiikka sekä kaikki muut peliä parantavat tekijät. Tästä syystä en ole suoraan sanoen jaksanut pelata LOS: Vietnamia ensimmäistä tehtävää pidemmälle. Voin kuitenkin todeta että ensimmäisessä tehtävässä ei ollut jälkeään kansitekstien lupaamasta hiiviskelystä viidakoissa kiikaritähtäin ojossa. Kyse oli pikemminkin täysin suoraviivaisesta "ammu kaikki viholliset jotta pääset kohtaan X". Myönnettäköön että edellämainitustahan oli myöskin kyse Vietcongissa , mutta siinä pelin perusideaa on kuorrutettu realistisilla yksityiskohdilla ja muulla "tekemisellä" joka peittää suoraviivaisen räiskinnän.

Pelissä on kannen mukaan 12 yksinpelitehtävää. Moninpelimahdollisuuskin on mutta sitä en kokeillut ollenkaan; Tuskinpa tuokaan kamalasti eroaa esim. vanhasta Quakesta.


Yhteenveto


Tämähän voisi olla teoriassa vaikkapa muutama vuosi sitten julkaistu Doomin pelimoottorilla etenevä Vietnam-peli "NAM" (Kuva on muuten Duke Nukemin enginellä tuotetusta versiosta , btw , mutta perusidea on edelleen sama) uusilla grafiikoilla. Tämä ei siis juurikaan tarjoa mitään uutta ihan pelkästään pelinäkin. Grafiikat ovat menevät , niin pelin kulkukin aseiden ohella mutta ei niillä vielä kuuhun mennä , kuten uusi sananlasku asian ilmaisee. On vain onni että tätä ei enää myydä täysihintaisena vaan sen saa ale-korista pilkkahintaan. Sieltä minäkin sen , nimittäin , löysin.

2.10. 2005 -

Lokakuut ovat aina vittumaisia sillä silloin talvi usein tulee jos on tullakseen.

Tänään on ollut aika tavallinen päivä jälleen vaikka täytyy myöntää että minä ja rakas hani olemmekin päässeet hieman keskustelun kautta käsittelemään suhteemme syvimpiä tasoja. Siispä toimintaa on tapahtunut enemmän tai vähemmän henkisellä tasolla fyysisen sijaan tänään.

Hain perjantaina paketin postista jonka olin saanut tuolta Ruotsista. Siinä oli kaikki ne DVD - elokuvat ja muutama peli jotka sinne oli jääneet kesältä lojumaan. Ikävää on edelleen se että naapurimaan kamaralla on edelleen uusi telttani sekä makuupussi jonka ostin aivan pilkkahintaan. Vielä ei ole selvinnyt että millä ilveellä ne pitäisi sieltä saada pois , mutta olen jokseenkin toiveikas että ne sieltä kuitenkin jossain vaiheessa pois saadaan. Tavalla tai toisella.

DVD-elokuvien kokoelmani alkaa hiljalleen ylittämään kuudenkymmenen elokuvan rajan. Se on jo suhteellisenkin paljon. Toivoisin että aikanaan omistaisin ainakin sata elokuvaa. Se onkin sitten aivan toinen juttu että minne sijoitan kaiken tämän tavaran kun muutan pois , mutta sen verran olen jo miettinyt että kunhan sen aika tulee niin kaiketi n. 75 % tavarasta täytyy saada myytyä. En nimittäin halua miehittää tulevaa yksiötäni ainoastaan valtavilla kasoilla kamaa vaan haluan mahtua sinne itsekin tyttöystäväni kanssa.

Mitä taas kouluun tulee niin seuraava viikko menee hieman eri tavalla kuin yleensä. Edessä on nimittäin kouluni , entisen Porvoon Suomenkielisen yhteislyseon , 110 - vuotisjuhla. Tämä tarkoittaa että monetkaan kurssit eivät aivan heti toteudu sen lisäksi että ruoan laatu saattaa parantua. Eli voimme kenties jopa saada kakkua ja sekös jos mikä nostaa mielialoja. Sen jälkeen onkin enää viikko koulua ja syysloma. Tiistaikin kuluu aika hilpeissä merkeissä tulevalla viikolla sillä silloin on sijoitettuna kokeiden palautuspäivä.

Peliarvostelu: Vietcong

Vuosi 2004 oli poikkeuksellinen pelirintamalls sikäli että Vietnamin sotaan liittyviä pelejä julkaistiin huomattava määrä. Syynä tähän on voinut olla toisen maailmansodan pelien suunnaton määrä sekä se että vuonna 2005 Vietnamin sodan päättymisestä oli kulunut 30 vuotta.

Vietcong tosin julkaistiin jo vuonna 2002 - 2003 ja se sai erittäin hyvän vastaanoton sen lisäksi että sitä myytiin tarpeeksi yhden lisätehtävä-paketin aikaansaamiseksi. Tämä arvostelu käsittelee nyt oma kokemuksiani pelin parissa. Siis kaikki mielipiteet jotka artikkelissa esitetään ovat täysin subjektiivisia. Purkaa hammasta yhteen ja jatkakaa lukemista , siis:



Vietcong -


Oikeaa FPS - räiskintäversiota Vietnamin sodasta ei ole oikeastaan ennen tätä peliä koskaan julkaistukaan. Muutamaa epämääräistä Doomin pelimoottoriin pohjautuvaa todella ala-arvoista räiskintää ja yhtä helikoptereiden ympärille sijoittuvaa toimintapeliä lukuunottamatta tämä oli minullekin täysin uusi kokemus. Grafiikka oli myös täysin uutta ja sen pelimoottori oli juuri vartavasten tämän kovan sotakoettelemuksen kuvaamista varten kehitetty. Odotukset olivat siis korkealla.

Pelin juoni on yksinkertainen ja hyväksi havaittu toimintaelokuvan käsikirjoitusta mukaileva asetelma siitä miten uusi yhdysvaltojen erikoisjoukkojen jäsen päätyy vuonna 1967 Vietnamiin johtamaan epämääräisen etulinjan eteen sijoitettua erikoisjoukkoryhmää. Pelaaja saa jokaiseen tehtävään mukaansa aina ydinjoukon muita kovinkin persoonallisia erikoisjoukkoryhmän jäseniä joiden yksilölliset taidot auttavat tehtävän läpäisemisessä. Tehtävänä on vaikka mitä tavallisista partioinneista pelastustehtäviin , tuhoamiseen ja helvetin sankassa viidakossa suunnistamiseen; kaiken puuhastelun takana kuitenkin häilyy Vietkongin lopullinen hävittäminen. No , me hyvin tiedämme mitä siinä noin puhtaasti historialliselta pohjaltakin kävi.

Kun varsinainen peli alkaa niin itse kiinnitin huomiota heti kahteen asiaan. Nimittäin grafiikka ja peliin luotu tunnelma ihan äänimaailmallakin on kiitettävä. Pelin historialliseen puoleen ja näyttävyyteen on panostettu aivan käsittämättömän paljon aikaa ja resursseja jotta siitä tulisi mahdollisimman täydellinen ja realistinen kokemus Vietnamin sodasta sellaisena kun se oli vuonna 1967 ja eteenpäin. Grafiikka piirtää siis tasoista riippuen erittäin hienon laaksomaiseman , smaragdinvihreän viidakon taikka hienon rauniotemppelin pelaajan eteen monien muiden tasojen lisäksi. Yksityiskohdat ihan viidakossakin ovat upeasti tehtyjä ja äänimaailma on selvästi suunniteltu niitä silmälläpitäen eikä pelkästään monotooniseksi taustahälyksi niinkuin yleensä.

Erikoisjoukkojen miehille viidakoissa tapahtuvaan "ruohonjuuritason työskentelyyn" on varattu mitä moninaisin arsenaali kalustoa. Vaikka pelin aseistus alkaakin varsin vaatimattomasti todella pienitehoisilla luikuilla niin mitä pitemmälle edetään niin aseet kasvavat kokoa aina M60 - konekivääriin ja M79 - kranaatinheittimeen asti. Mukavana lisänä vihollistenkin itätuotannolla valmistetut aseet voi poimia mukaansa jos Amerikkalainen tappovälineistö ei satu kiinnostamaan. Mikä kuitenkin tuo valtavaan ase-arsenaaliin ja pelin koko varustepolitiikkaan kaivattua realismia on se että vain yhden kiväärin ja pistoolin veitsen ja kranaattien lisäksi saa kantaa mukanaan. Yleensä aseen saa valita jo ennen tehtävää varastosta jonne kerääntyy uutta tai kaapattua asemateriaalia tehtävien mittaan. Varastolla aseita saa sitten myös testailla sydämmensä kyllyydestä ammusvarojen rajallisuuden puitteissa. Aseissa ei myöskään ole ylettömästi paukkuja vaan ne loppuvat ikävän nopeasti ihan sarjatulellakin. Tämä tuo lisää realismia ja ennen kaikkea pelaaja itse joutuu tähtäämään aseellaan Vietkongin poikia jotka saattavat hypähtää esiin milloin mistäkin kolosta tai notkosta.

Pelaaja itse omaa "elämänviivan" joka hyvinkin äkisti laskee nollan puolelle jos osumia alkaa satelemaan nahkaan liiankin tiuhaan tahtiin. Onneksi kuitenkin viiva voidaan pitää vihreällä ensisidepakkausten avulla joita löytyy vihollisilta sen ohella että useimmiten pelaajan komentamaan ryhmään kuuluu silmälasipäinen lääkintämies mukaan ihan peruskalusteina. Lääkintämies parantelee myös muiden ryhmän jäsenten haavoja heidän koheltaessaan pitkin kenttää enemmän tai vähemmän muodossa ja kurinalaisesti. Nimittäin muu ryhmä usein sotii omaa sotaansa vaikka he kulkevatkin koko ajan pelaajan ympärillä. Tämä piirre ei sinänsä haittaa sillä muut ryhmän jäsenet ovat omia persoonallisuuksia siinä missä muutkin joten tietty vitsailu ja kiroilu taistelun lomassa antaa tiettyä mukavuutta peliin. Tekoälyllä ohjatut ryhmäläiset osaavat myös hajaantua kranaattien sun muiden räjähtäessä sekä ylipäätään taistelukosketusten sattuessa. Olen myös jokseenkin yllättynyt siitä että nämä tekoäly-ohjatut ryhmäläiset eivät onnistuneet tappamaan toisiaan kuin tasan kerran pelikertani aikana. Se on myös mielestäni saavutus.

Pelin tehtävät eivät pahemmin toista itseään. Ne ovat myös osa selvää jatkumoa jossa pelaaja elää muiden ryhmäläistensä kanssa varsinaisen tehtävän loputtuakin. Tämä on myös asia jota itse arvostan pelissä. Kerrankin Vietnamin sodasta kertovaan tietokonepeliin on saatu elokuvamainen jatkuvuus mukaan.

Muutamia moittimisen aiheita tehtävistä kuitenkin selvästi löytyy. Nimittäin siitä huolimatta että kentät ovat hyvin suunniteltuja ja eteneminen on useinkin suoraviivaista , niin yöllä tapahtuvat tehtävät joita ei onneksi ole montaa , muodostuvat suunnistukseltaan painajaisiksi. En nimittäin näe ollenkaan eteeni ja kartan lukeminen säkkipimeässä ilman taskulamppua jota kumma kyllä ei ole annettu tehtävään mukaan on enemmän kuin tarpeeksi mahdotonta. Tuloksena on epämääräinen pyöriminen ympäri kenttää yrittäen etsiä jotakin koloa josta pääsisi eteenpäin. Myöskään muut ryhmäni jäsenistä eivät tuolloin olleet kovinkaan avuliaita , vaan edessä tallustellut Vietnamilainen opaskin johdatti minut pitkällisen haahuilun jälkeen takaisin alkuun. Thanks alot , mac.

Myös Vietkong-sissien tähtäystaidot omiini verraten ovat kovinkin ristiriitaisia. Useimmiten Vietkongin mies nimittäin on kovinkin tarkka tähtäyksessään eikä pahemmin liikutu suorasta osumasta olkapäähän , käteen , tai jalkaan. Pelaajaa nämä osuvat luonnollisesti haavoittavat vakavastikin. Paikoitellen Vietkong - sissi omaa myös pelissä erinomaisen väistelytaidon jota voisi melkeinpä verrata Matrixin agenttien surrealistiseen luotienväistö-rutiiniin sillä suihkutettuani lippaallisen puskaan jossa yksi näistä "sitruunanvärisistä hyypiöistä" makaili ei riittänyt sitä tappamaan. Tämä ongelma kuitenkin esiintyy vain paikoitellen , joten koko pelikokemusta se ei pilaa. Siispä pääasiallisesti realismi pelaajan valitsemasta vaikeustasosta riippuen pysyy kohdallaan.

Pelin saa tallennettua myöskin ihan missä tahansa ja milloin vain tehtävien aikana. Onneksi se ei siis eroa valtaosasta pelejä vaan pysyy ennallaan. En muuta oikeastaan odottanutkaan sillä monissa tehtävissä on vaikeita kohtia ja jos peli käyttäisi nk. "kerrasta poikki" - systeemiä tasojen tallennuksessa niin itkisin varmasti kovempaa kuin yksikään muu parin korttelin säteellä.

Mitä taas Vietcongin moninpeliin tulee , niin sitä en ole varsinaisesti kokeillut. Ilmeisesti kuitenkin sen ideana on standardi USA vs. Vietcong - ottelu johon saa aina uusia kenttiä sekä aseita sen mukaan kun yksinpelissä sattuu tehtäviä suorittamaan. Moninpeli on myöskin käsittääkseni standardisti LAN - yhteensopiva joten sitä voidaan käydä ihan perinteisesti kavereiden kesken paikallisverkonkin kautta. Mitä taas grafiikkaan tulee , niin se ei ainakaan testikoneen näytönohjaimella pahemmin takkuillut muutama pientä kohtaa lukuunottamatta. Syytä takkuilulle en osaa määritellä mutta kuten sanottu niin takkuilu esiintyi lähinnä pelin hidastumisena muutamassa kohdassa. Siispä haittojen pitäisi olla suhteellisen pienet.

Asia jonka halusin myös ottaa huomioon erään henkilön huomautuksesta oli pelin hahmojen ääninäyttelijät näin lopuksi. Useinkin monet peliarvostelijat ottavat tähän nykyisin kantaa ja toteavat että joko ääninäyttelijät kuulostavat pelin maailmaan nähden "korrekteilta" tai realistisilta taikka sitten eivät. No , olen omasta mielestäni huono arvioimaan tätä aspektia pelissä mutta kokeilen nyt kuitenkin. Eli nythän lähdetään siitä että tämän pelin "hyvän ääninäyttelyn" mielestäni mittaa se että miten hyvin ääninäyttelijät hallitsevat tietyn aikakauden slangin , sotilassanaston sekä yleisen puhetyylin. Yksinkertaisesti voin vain todeta että yksikään ääninäyttelijä ei kuulosta roolihahmolleen epämukavalta tai liikaa ylitseampuvalta (tietty ylitseampuvuushan on suotavaa kun kerran nykyisin pelikokemuksen pitää niin kovasti mukailla elokuvia , btw) . Pelissä on jatkuvasti dialogia hahmojen välillä luoden illuusion maailmasta ja sodasta joko koko ajan pyörii eteenpäin huolimatta pelaajasta. En ole huomannut varsinaisesti huonoja piirteitä yhdenkään hahmon ääninäyttelijän suorituksessa vaan antaisin kaikille kiitettävän arvosanan aikakauden ja ennen kaikkea kyseisen sodan ilmapiirin ylläpitämisestä persoonallisella ääninäyttelyllä. Lyhyesti sanottuna niin lääkintämies kun raskasta M60-konekivääriä heilutteleva huivipäinen "kova jätkäkin" kuulostavat juuri siltä miltä heidät voisi kuvitellakin omasta mielestäni.


Yhteenveto


Vietcong on varmasti ainakin vielä jonkin aikaa se kaikista realistisin ja asiallisin Vietnamin sotaa käsittelevä FPS-räiskintä. Sen tunnelma on kohdallaan niinkuin on hyvä grafiikkakin. Tekijät ovat ottaneet asioista selvää ennenkuin on ruvettu nk. "hutkimaan" ja se näkyy lopputuloksessa. Aikaa on siis nähty huomattavasti pelin jokaiseen osa-alueeseen aina aseista ja äänimaailmasta kenttäsuunnitteluun.

Paikoitellen ongelmaksi voivat kuitenkin muodostua muutamat joustamattomat kenttäsuunnitteluun liittyvät ratkaisut ja tietty epäloogisuus taisteluissa jossa oma tähtäys menee päin seiniä ja vihollinen osuu kuin Wilhelm Tell vähät välittäen haavoittumisestaan. Nämä eivät kuitenkaan ole varsinaisesti pelikokemusta pysäyttäviä tekijöitä sillä niistä pääsee ylitse kuitenkin koko ajan uudestaan yrittämällä , mutta saattavat haitata jotakuta.

Ikävä puoli joka myös haittaa Vietcongia muiden FPS - pelien joukossa on tietty yhden pelikerran synnyttämä yllätyksettömyys. Nimittäin pelin tapahtumathan eivät hirveästi eroa enää seuraavilla kerroilla vaikka vaikeusastetta nostaisi tai laskisi. Joten Vietcong jää kieltämättä pelin läväistyä hyllylle notkumaan lähinnä sen takia että siinä ei tosiaankaan ole mitään uutta huolimatta sen sisältämästä vahvasta tunnelmasta. Ainoaksi lisäarvoksi pelille jääkin sitten moninpeli ja siihen ostettava lisätehtäväpaketti "Fist Alpha".

Ystävät ja viholliset

Tänään meillä onkin oikein sydäntä lämmittävä ja ylitsepursuavan positiivinen aihe. Aion nimittäin puhella hieman ystävyydestä. Sehän on nimittäin kovinkin ihana asia ja yleensäkin sellainen mikä edistää ihmisten välistä kanssakäymistä.

Itse yritän olla ystävyyssuhteissani mahdollisimman salliva ja monisyinen. Pyrin olemaan mahdollisimman monen ihmisen , huolimatta heidän sosiaalisesta taikka muustakaan taustastaan , ystävä. En pidä "hierarkiasta" ystävyyssuhteissa. Siksi oikeastaan olen aina vihannut ihmisten asenteita jossa jokaisella on aina ollut "paras ystävä" ja kaikki muut ovat sitten enemmän tai vähemmän olleet eriarvoisia ystäviä. Tuollainen ystävien arvottaminen taitaa kyllä tosin olla enemmänkin ala-asteella tapahtuvaa sosiaalista luokittelua , mutta uskoisin että se tapahtuu edelleen ihan aikusiässäkin joissakin piireissä.

En itse voisi koskaan ajatella arvottavani ystäviäni näillä periaatteilla. Mielestäni ystävien ja minun väliseen suhteeseen eivät vain kuulu arvojärjestykset vaan pyrin koko ajan olemaan niin monen omasta mielestä asiallisen henkilön ystävä kuin mahdollista. Kuitenkin se mitä minun ystävyyssuhteissani ikävä kyllä useastikin tapahtuu on se että tietyt henkilöt jäävät aina välillä taka-alalle tietyin väliajoin kun he sitten taas pomppaavat esiin otollisen tilanteen johdosta. Muutamat henkilöt ovat jopa olleet tästä tyylistä ärtyneitä minulle , sillä heidän mielestään olen aina ollut heidän ystävänsä "kun on sopinut" ja sitten taas ollut täysin hiljaa pitkänkin aikaa. Olen joskus hyvinkin pahoillani siitä että jotkut heistä näkevät asiat noin. Minun tarkoitukseni nimittäin ei ole koskaan olla "väliaikais-ystävä" missään tilanteessa , mutta minun elämäni ei yksinkertaisesti aina sisällä tilanteita joissa nimenomaan ja alleviivaten pystyisin ja jaksaisin olla jokaisen kaverini kanssa 100 % ajasta. Silloin en muuta tekisikään kuin seurustelisin ystävieni kanssa.

Tätä on joidenkin joskus vaikea ymmärtää. Jotkut ystäväni syyttävät minua myös siitä etten pidä pahemmin yhteyttä. En kuitenkaan koskaan ole jäänyt varsinaisiin"huonoihin väleihin" kovinkaan monen ystäväni kanssa vaan aina asiat on pyritty selvittämään ja useinkin minun aloitteestani. En oikeastaan haluaisi että ihmiset vihaisivat minua jonkin tuollaisen asian takia vaikkapa loppuelämänsä sillä minäkin monien muiden joukossa etsin vain sopua. Eräät ystävistäni joskus syyttävät minua sortumisesta "soitellaan sitten joskus" - ilmiöön jossa annan enemmän tai vähemmän tyhjiä lupauksia yhteydenpidosta enkä tosiasiassa koskaan ota heihin yhteyttä. No tämäkään ei ole ollut minun tarkoitukseni koskaan vaan pikemminkin kaikessa on ollut kyse siitä että olen viettänyt aika jonkun muun ystävän tai ystävien kanssa juuri silloin. Koen että jokaisella ystävälläni on jotakin uniikkia annettavaa persoonastaan minulle samaan tapaan kuin minulla on heille. Tosin he ja minä ymmärrämme tämänkin asian joskus hieman eri tavalla.

Mitä taas ystävän ja "tuttavan" väliseen eroon tulee , niin sanoisin että omassa elämässäni ystäväksi määrittelisin sen henkilön jonka kanssa on koettu aikaisemmassa tai myöhemmässä elämän vaiheessa kaikenlaisia positiivia juttuja ja niistä on päästy lävitse kaikesta huolimatta. Ystävä ei aina ole se henkilö kenet on tuntenut kaikista kauemmin. Opiskelussani minulla on myös eräänlaisia "ystäviä" joiden hyöty , myönnettäköön , on joillakin opiskelun osa-alueilla puhtaasti materialistinen. Kuitenkin pidän heitä ystävinäni opiskelupaikassani sillä suhteeni heihin on eräällä tavalla hyvinkin syvä mitä opiskeluun tulee. Taas opiskelun ulkopuolella minua odottaa täysin toinen maailma jossa minulla on muita ystäviä. Nämä ystävät ovat täysin erilaisia kuin opiskelumaailmassani. Näitä kahta maailmaa ei voi yhdistää ja niiden sisältämiä ihmissuhteita en tahdo myöskään yhdistää.

Olenko siis kaksi eri persoonaa kahdessa eri tilanteessa ? No , voisin määritellä asian siten , että tosiasiassahan kukaan ei ole täysin oma itsensä poistuttuaan kodin tai kaikista lähimpien ihmisten huomasta. Aina huolimatta siitä kuinka avoin ihminen on , niin koskaan sitä kaikista aidointa puolta ei näe kun ihminen on ulkomaailmassa. Minäkin olen erilainen ihminen kun opiskelen ja kun olen vapaa-ajalla. En suoranaisesti pyrikään olemaan täysin samanlainen kummassakaan osa-alueessa vaan tarkoituksella persoonani eroavat. Petänkö omasta mielestäni muita ihmisiä ? Valehtelenko ? Esitänkö jotain muuta kun olen ? Nuo kysymykset osuvat kieltämättä hieman arkaan paikkaan , mutta haluan joka tapauksessa sanoa että harvoissa nk. "julkisissa tilanteissa" sitä todellakin haluaa olla oma itsensä. Eräänlaisen naamion kantaminen kasvoillaan on siis myös välttämättömyys julkisissa tilanteissa , mielestäni. En haluakaan olla täysin oma itseni kodin tai läheisempieni ulkopuolella.

Tämä on huvittavaa sikäli että ihmiset ehkä saavat minusta täysin päinvastaisen kuvan. Minua se ei oikeastaan haittaa sillä elämäni on hyvinkin pitkälti eri osa-alueilla puhtaasti eräänlainen "sosiaalinen koe" jonka eri osien perusteella olen aina eri ihminen eri ihmisille. Menen aina joka aamu eri maailmaan ja saan esittää toisenlaista henkilöä. En suoraan sanoen tiedä enkä osaa sanoa että miksi niin on , mutta en ainakaan haluaisi että esim. opiskelumaailman "ihmiset" tai ystävät näkisivät sen vapaa-ajan maailman version minusta. Vapaa-ajan maailman ihmiset voisivat taasen olla kauhuissaan opiskelumaailman versiosta joka saattaisi olla hyvinkin erilainen ehkäpä joidenkin mielestä.

Palataksemme takaisin ystäviin , niin sanoisin että nykyisin pyrin kuitenkin pitämään "ystävien" määrän vähäisenä. Tuttavuuksia minulla on vaikka muille jakaa. Kuitenkin heistäkin on hyötyä minulla vaikkakin vain materialistisesti. Ystävien määrän vähentymiseen on vaikuttanut se että on aika työlästä pelkästään pitää näitä tämän hetkisiä ystäviä tyytyväisinä vaikkakin tosiasiahan on se että ystävyyssuhteita ei vain voida "perustaa" vaan ne tapahtuvat samaan tapaan kuin esim. rakastuminen. Niitä ei pahemminkaan suunnitella vaan ne sattuvat tielle yhtäkkiä.

Nokturnaalisen välipalan savupatsaat

Tänään tuli alustavia tuloksia viikko sitten tekemästäni Englannin YO - kokeesta. "Paskalautakunnan kouriin" koe lähti tänään ja lopulliset tulokset iskevät sitten joskus keväällä ennen seuraaviin koettelemuksiin ilmoittautumista. Toteanpa vaan että Ruotsin lukio on kyllä ihan leikkikalulaitos verrattuna siihen miten meillä asiat hoidetaan. Mutta Ruotsissahan tuo "Gymnasium" on enemmän tai vähemmän ammattikoulun ja lukion sekoitus joka ei varsinaisesti ole kumpaakaan täysinäisesti näiden eri opintolinjojen johdosta. Joten vertailukohtaa ei oikeastaan ole.

No kuitenkin tänään oli aika unelias päivä koululla. Kävin siellä istumassa sen "kuuden tunnin pakollisen" ja lähdin kotiin. Kotiin palattuani menin nukkumaan. Ilta meni jokseenkin normaaliin tapaan kunnes noin kello kymmenen aikaan illalla päätin lähteä metsään. Pakkasin mukaan reppuun kaiken tarvitsemani ja heitin sissiperiaatteella "havua hattuun ja nokea naamaan" jonka jälkeen nk. "läksin matkaan". Ulkona oli todella kylmä ja pimeä mutta minähän olen tunnetusti myöskin vain ja ainoastaan näissä asioissa se "tavallisen suruton poika" joten ne eivät niinkään luoneet paineita vaan pikemminkin otollisen ympäristön yöllisille retkille.

Päästyäni jonkin matkaa eteenpäin satuin katsahtamaan taivaalle. En suinkaan huomannut lepakkoja , muukalaisia nk. "lentävine kaappausaluksineen" sen puoleen kuin lentäviä puliukkoja vaan pikemminkin helvetinmoiset lieskat tulivat muutaman kilometrin päästä puunlatvojen välistä. Hetken aloin jo miettimään että olisiko mahdollisuus piilenyt siihen että suuri idolini ja innoittajani , "the robot devil" (suom. "Robotti-paholainen) olisi lukenut blogini ja päättänyt pyyhkäistä Sipoon pois kartalta valtavilla helvetinlieskoillaan. No näin asiat nyt eivät kuitenkaan ihan olleet.

En osaa tarkalleen sanoa että mistä oli kyse mutta epäilisin että talo paloi/metsää paloi/valtavaa kokkoa poltettiin/auto oli räjähtänyt/Nesteen öljyjalostamo Porvoon puolella oli tuhottu Ruotsalaisten ilmaiskussa niinkuin Arto Paasilinnan kirjassa "operaatio Finlandia"/joku tykkäsi leikkiä tulitikuilla.

Päätin hyvin mielin jatkaa yöllistä vaellustani Porvoon rajojen sisäpuolelle. Satunnaiset autot ja isommat bussit ohittivat minut kävellessäni tien vierustaa hiljalleen eteenpäin. Kieltämättä mielessä kävi kaikenlaisia positiivisia teorioita siitä että mistä tuo isot tulilieskat omaava palo oli alkanut ja missä se juuri paloi. Käveltyäni noin tunnin pääsin epämääräisen rautatien vierelle. Suoraan sanoen oli hiukan ihmeissäni löydettyä rautatiekiskot ja arvioinkin siinä sitten hetkisen että käytettiinköhän niitä ylipäätään ollenkaan. Porvoon ja Sipoon rajaseudut ovat minulle paikoitellen erittäin tuttujakin , mutta tämän epämääräisen rautatienpätkän löytyminen oli kyllä minulle aivan uutta.

Rautatien vierellä kiemurteli pieni soratie jolle päätin istahtaa. Olin varannut mukaan kuuluisan sissikeittimeni ja siinä sitten aloin purkamaan sitä keskellä tietä nimittäin olin erittäin vakuuttunut siitä että jäisin siihen tekemään itselleni ruokaa. No , keskellä yötähän entisen Porvoon maalaiskunnan ja Sipoon rajaseudut ovat hiljaisempia kuin vanhan piian sänkykamari pääsiäisaamuna joten eipä pahemmin ollut pelkoa että joku saattaisi edetä tietä pitkin ilman minun huomioni kiinnittymistä hänen tulosuuntaansa.

Siinä sitten keittelin aluksi itselleni "black currant" - teetä. Samalla heitin huiviin yhden vihreän käärepaperin omaavan jogurttipatukan. Sen jälkeen siirryin valmistamaan nuudeleita. Se olikin hauskaa sillä ilma kylmeni entisestään. Syödessäni nuudeleita huomasin että taivaanrannan takana kytenyt tulipalo oli hiljalleen loppumassa.

Sitten söin nuudelit. Sen jälkeen tuijottelin hetkisen taivaalle ja yritin epätoivoisesti etsiä pohjantähteä ja saada aikaan jonkinlaisia tähtikuvioita mutta en yksinkertaisesti kyennyt. Makasin maassa vielä jonkin aikaa jonka jälkeen nousin ylös , pakkasin ja lähdin pitemmälle Porvoon syövereihin..