Monday, March 12, 2007

Tänään ei sitten millään viitsinyt lähteä kouluun. Vaikka minulla onkin yhden luennon/kurssin työ palauttamatta ja sen päälle vielä yksi esitelmäkin, olen optimistinen sen suhteen, että saan ne hoidettua vielä tämän viikon aikana kuntoon.

Tänään aamulla vein myös kunnanvirastoon kesätyöhakemukseni. Saapa nähdä, että irtoaako paikka minulle, vai otetaanko sinne kenties joku muu. Virkailija jolle tuon hakemuksen annoin, ei kylläkään ehtinyt minua mitenkään briiffata siitä, että saako kyseisen paikan kuinka pienellä vaivalla, vai arvotaanko ne jollakin tavalla. Parissa kuukaudessa sitten varmaan näkee, että miten tuonkin kanssa käy. 100 paikkaa kuitenkin oli vapaana.

Kauhavalla on myös hiljalleen alkanut tuo kevät saapumaan. Tänään on esim. satanut helvetisti vettä, ja ja viime viikosta lähtien on ollut jo suhteellisen lämminkin. Pitkät kalsarit ja lämpöasut on siis voinut jättää aivan huoletta kotiin. Vesisateen myötä minulle on myös saapunut jälleen kerran toinen suuri ongelma: ainoa sateenvarjoni on puoliksi rikki. Viimeisin sateenvarjoni nimittäin meni rikki tuossa talvella, kun äärimmäisten lumimyrskyjen aikana se napsahti poikki kesken kävelyn. En ole vielä sen jälkeen tarvinnut toista sateenvarjoa, vaan olisihan se tietty pitänyt jo ennakoida, että suomen märän kevään aikana sitä tarvittaisiin nopeammin kuin uskoinkaan. Onneksi tuli nähtyä Lidlissä sateenvarjoja muistaakseni 3 eurolla tässä eräänä päivänä, joten ongelmia ei pitäisi tulla sen hankinnassa.

Kevät saa myös jotkut meistä sekoilemaan aika pahasti. Kävelin nimittäin muutama tunti sitten kohti keskustaa kun vastaan käveli tyyppi, joka kaatosateessa piti sateenvarjoaan kiinni. Hiukan ainakin itse hymähtelin, kun tyyppi käveli sateenvarjo mukanaan - muttei kuitenkaan avattuna. Myöhemmin sitten kun palailin takaisin kotiin, niin sama kaveri käveli vastaan sateenvarjo normaalisti avattuna ! Hah, siinäpä oli sitten taas päivän huumoria kerrakseen.

No comments: