The day the king of pop died.

I really didn't see Michael Jackson kicking the bucket this early. What was he, about 50 years old? This is surprising, but then again considering the amount of plastic surgery and other operations performed on him, I couldn't really say that there wouldn't have been certain complications for him in the long run. And then again, you know, he is unique in the way that he's one of those black guys who turned into white guys.. Certainly such a change has had to leave its' marks on his physical condition, too. Anyways, I'd call this a tragic and unforeseen death. Rest in Peace, Michael Jackson. I wonder what happens to that monkey of his - "Bubbles" wasn't it? Or is his life "old news" already?

I'm not a big fan of his 90's and early 2000's music at all, actually - but I do like his 80's and late 70's stuff. That Moon Walk-stuff must've been phenomenal back in the day, and no matter what James Brown says, I'll still remember Michael Jackson as the original inventor of the Moon Walk - no matter how much he said that it was rip-off of his Camel Walk, or whatever the hell it was called.

Anyways, I'm sure Michael Jackson's gonna be sorely missed all over the world. And to think about it, wasn't he supposed to start some sort of a comeback tour? Clearly that's been cancelled now.

Hmm.. All of these deaths got me thinking again. I mean, Michael Jackson is dead now. I remember this one saying that goes along the lines that "when all of your idols are dead, then you'll now you've grown old". Clearly Michael Jackson wasn't really an idol of mine, but still I liked his music and considered him a good artist despite a somewhat tumultaneous private life. I've seen this guy on TV since I was probably like five years old, and I remember hits like "What about us", "Billie Jean", "Bad" and "Beat It" - and now that guy is dead! Man! How intensely surreal is that now, huh? It does make you wonder sometimes, you know.

Anyways, the weather has been perfect here. It's so goddamn hot that you can't do anything else besides lay in your backyard and absorb the precious rays of sunlight that these northern climates rarely have to offer. I bough some "medium protection sun care lotion" today, and tomorrow I'm definitely planning to soak up in the sun for the entire day. I don't know if girls dig tans anymore, but I'm definitely having one for this summer. The way I see things is that such things couldn't hurt.

Heräilin tänä aamuna todella piristävään auringonpaisteeseen vaihteeksi. Tai no, onhan tällä viikolla ja viime viikonloppunakin ollut todella lämpimät ilmat, että eipä sen puoleen.

Oli pakko taas kuunnella 80-luvun hittejä heti aamutuimaan kun heitin huiviin puurot, teet ja mineraalivedet. Ai niin, ja yhden Mangonkin söin.

Soittolista oli seuraava:

New Order - Bizarre love triangle
Expose - Come go with me
Dead or Alive - You spin me round
Rick Astley - Together Forever
Bananarama - Venus
Taylor Danes - Tell it to my heart
Madonna - Into the Groove
Yaz - Don't go
Frankie goes to Hollywood - Relax

Good tradition

Koko toissapäiväisen yön olin kaupungilla.

Helvetin hyvät ilmat nyt olleet. Vaikuttaa todenteolla siltä että ennustukset siitä että "todellinen kesä alkaa vasta juhannuksen jälkeen" todellakin toteutuivat. Vaatetus on tietysti ollut sen mukaista, vaikkakin viime yönä "majapaikalle" kävellessä olikin aika kylmät oltavat.

Kävin siinä keskikaupungilla sijaitsevassa Sushi-raflassakin eilen. Aterian mukaan sai muutaman kympin lisämaksulla jonkinlaista Japanilaista vihreää teetä sekä kupillisen Miso-keittoa, joka on kyllä toistaiseksi tämänastisista Misoista joita olen maistanut se parhain. Tuota paikkaa tulee kyllä suosia tulevaisuudessakin, vaikka totta puhuen kyseisen ravintolan lähellä on myös eräs Intialainen ravintola, jossa on sekä Take-away että seisova pöytä. Hinnatkaan eivät ole pahat, joten voisihan tuota tulevaisuudessa kokeilla.

Tänään tuli syötyä kasvispohjaisia kevätrullia. Nämä eivät olleet mitään Lidlin kamaa, vaan ihan varteenotettavaa mättöä - vaikka kyllä Lidlinkin rullat sopivat pienuudestaan huolimatta vaikkapa alkupaloiksi jollekin muulle aterialle. Nämä mitä minä nyt kuitenkin söin olivat vähän isompia, mutta täytteet olivat kuitenkin samaa luokkaa kuin entisissäkin. Olihan siellä ollut tarjolla lihapohjaisiakin kevätrullia, mutta viime aikoina olen pyrkinyt vähentämään hiukan liharuokia ja niiden tilalle puolestaan syömään enemmän kasviksia. Tämä tällainen vaihtoehto toimii varmasti paremmin pitemmän päälle.

Ostin myöskin toisen Playstation 2:n, HAHAHAHA LOL! Sain uuden sellaisen hintaan 75 €, joten ajattelin hankkia moisen ihan vaan varastoon mikäli tuo ensimmäiseni menisi/menee rikki. Olihan minulla aikoinaan kaksi Playstationia muutenkin, joten tällähän sitä traditioita vain jatketaan. Mahtavaa kun noitakin laatikoita saa nyt noin halvalla.. Pitäisi kai hankkia se kolmonenkin tässä joskus.

Ai niin. Eilen olin kaupungilla tosiaan koko yön. Tuli katseltua tämänkin kaupungin yöelämää pitkästä aikaa, ja mikäpä sen mukavampi aika pienelle kaupunkireissuilulle kuin kesäyöt. Viimeksi kävin erään puolitutun kanssa kaupunkikierroksella joskus kai viisi tai kuusi vuotta sitten.. Tällöin olin kai about 18 tai 19 - ei voi muistaa. No, joka tapauksessa nykyisin tuntuu että on mukavampaa lähteä yksin jonnekin kuin karmean miesköörin kanssa - naispartneri moiselle on tietenkin aivan eri juttu.

Olin oikeastaan aika yllättynyt että niinkin moni baari, ravintola ja muu "palveluliike" oli auki tähän aikaan vuodesta. Enpä olisi tosiaan uskonut, mutta eipähän siinäkään mitään ongelmaa - mitä runsaampi tarjonta niin sen parempi.

Eräs palvelustoverini armeijassa ollessani kertoi isoveljensä asuvan tässä kaupungissa. Hän usein lupasi aina lähteä katsomaan tyyppiä mikäli eräs työkeikka Norjassa ei onnistuisi. Leikittelin eilen illalla ajatuksella tavata joko hänet tai hänen isoveljensä täällä. Mietin tovin mitä sanoisin heille, ja tulin siihen tulokseen että mikäli tapaisin heidän niin ensimmäinen sana suustani olisi "there's just no escaping you, now is there?". Muistan kun kaverini näytti isoveljensä kuvan minulle IRC-galleriasta, ja sen jälkeen tänne tultuani olen pitänyt silmäni auki kyseisen tyypin varalle. Kuten varmaasti arvaattekin, niin en ole häneen täällä törmännyt - vaikka joka päivä mietinkin asiaa siltä kannalta että törmäisin. Se olisi varmasti melkoisen mystinen ensitapaaminen, mutta sepä minulle sopisi.

Samaisella yöreissulla tapahtui myös eräs toinen jälleen traditioksi muodostunut asia. Kun olin yksikseni eräässä nimeltämainitsemattomassa juottolassa, niin välittömään läheisyyteeni pyyhälsi eräs mieshenkilö. Tämä kaveri oli noin viidenkymmenen, omasi siistit vaatteet ja melko huolitellun hiustyylinkin. En arvannut hänen aivan heti alkavan sopertaa minulle päissään, mutta minkäs teet - tällaista se elämä tuo eteen joka päivä. Hän puhui minulle Englantia, ja kysyi että olenko yksin täällä vai miten asioiden laita on. Totesin että yksinhän minä olen - arvelin tämän tilanteen päättyvän jonkinlaiseen iskuyritykseen vanhemman homoseksuaalisen miehen aloitteesta, mutta onneksi vaistoni pettivät kerrankin pahemman kerran. Herra jutteli minulle hetken siitä kuinka hän oli saapunut kuulemma keskustaan taksilla, ja kuinka oli kestänyt kauankin saada taksi keskustaan asti tähän aikaan aamuyöstä. Itse kerroin että käytin julkisia tähän aikaan, sillä vaikka takseilla tai ihan omallakin autolla on yleensä mukavaa matkustella, niin usein tietyt tilanteet eivät mahdollista sitten palaamista samaa tietä. Julkiset olivat siis yön valinta.

Keskustelimme hetken muistaakseni jostain jalkapallo-ottelusta johon hän oli mennyt pari viikkoa sitten, ja kysyi että seurasinko jalkapalloa. Kerroin että olen enemmän nyrkkeilymiehiä, johon hän sitten vastasi että "well, that is a fine sport, too". Jonkin aikaa keskustelimme säästä, ja siitä kuinka todenteolla kunnollista kesää ei ole ollutkaan enää vuosiin. Tämän jälkeen hän sitten omituisesti avautui minulle - kertoi että hän oli oikeastaan varsin yksinäinen. Kerroin olevani tästä päätöksestä varsin yllättynyt, sillä en olisi aivan heti arvannut kenenkään täysin tuntemattoman ihmisen avautuvan minulle tällaisista asioista. Tämä mies oli selvästi jo hiukan tunteellisuuden rajamailla, josta epäilin syypäänä alkoholia - annoin hänen kuitenkin jatkaa sillä moinen tilanne ei ole minulle mitenkään vieras. Olen usein ottanut - tai pikemminkin saanut kuuntelijan roolin erilaisten henkisten avautumisten yhteydessä, ja se on kieltämättä helpompaa minulle vain kuunnella ja päästellä hyväksyviä äännähdyksiä purkauksen ajan, jonka jälkeen sitten tiivistää mietteeni tälle toiselle henkilölle aivan keskustelun lopussa.

Noh, hän kertoi minulle että noin neljä vuotta takaperin hän omasi suhteen noin minun ikäiseeni kieltenopiskelijaan paikallisessa korkeakoulussa. Elämä oli ollut ihanaa ja suhdekin oli ollut tuottelias siihen asti kunnes tämä kaveri oli jätetty syystä taikka toisesta - aika klassinen tarina, siis. Tämän jälkeen hän oli ratkennut "ryyppykausiin", jotka toistuivat aina tietyin väliajoin. Hän kertoi että tunsi syvää kaipausta ja ikävää tätä nuorta naista kohtaan, mutta tietenkään ei voinut olla enää missään väleissä hänen kanssaan eron johdosta. Katsoin parhaaksi ehdottaa hänelle kyseisen naisen unohtamista kokonaisuudessaan maisemanvaihdon kera, sillä se jos mikä tekee usein ihmeitä tällaisissa tilanteissa. Mies ei selvästikään halunnut minkäänlaista muutosta tilanteeseensa, ja jotenkin minulle tuli sellainen tunne että hän oli kertonut tämän saman tarinan kymmenille ihmisille jo ennestäänkin. Mies ei halunnut päätöstä henkisille vaivoilleen, vaan kyse taisikin olla vain puhtaasti myötätunnon ja ymmärryksen hakemisesta. En nähnyt hänen tilanteelleen minkäänlaista ulospääsyä, vaan pikemminkin arvelin tämän saman henkilön kiertäneen baareja jo varmaan vuosia jonkun tietyn liiketapaamisen tai vastaavan jäljiltä nousuhumalassa epäonnistuneesta suhteestaan jauhaen.

Keskustelumme alkoi käydä tylsäksi. En jaksa enää nykyisin kuunnella itseään toistavia ihmisiä, joten päätin lähteä siinä vaiheessa yötä kotiin. Jotenkin oli surkuhupaisaa, että jälleen kerran seuraani lyöttäytyi joku aivan muu kuin sellainen kenen seuraa siinä tilanteessa kaipasin. Tyypillistä että keski-ikäiset alkoholistit, huumeiden sekakäyttäjät, rumat naiset ja pullistuneilla egoilla varustetut tyypit usein yrittävät lyöttäytyä seuraani. Kerran kysyinkin eräältä että miksi aina minä päädyn kyseisten henkilöiden silmätikuiksi, niin tämä resuinen mieshenkilö vastasi että "no kun sä oot luotettavan näköinen".

Niin varmaan joo.

Blue Monday '88

Eilen ja tänään tuli taas kuunneltua aikalailla 80-luvun hittejä aina kun kerkesi. Mahtavaa kamaa tekivät varsinkin Guns n' Roses, Simply Red, New Order, Phil Collins yms. tuohon aikaan. Täytyy taas myöntää itselleen että moista kamaa ei vaan enää tehdä - mutta onneksi 80-lukukin kesti tosiaan sen 10 vuotta, jonka aikana biisejä ehti tulla artistilta kuin artistiltakin aivan hemmetisti. Kuunneltavaa siis riittää minullakin varmasti melkolailla loppuiäkseni.

Hmm.. Olen taas aikalailla vähän pohtinut asioita syvällisemmin näin juhlatunnelmienkin ohella. Toisinaan tulee mietittyä "edellisen elämän" tilanteita ja tapahtumia, jotka sitten negatiivisten asioiden osalta vahvistavat ennakkokäsityksiäni ihmisistä ja heidän luonteestaan. Tämä saattaa kuulostaa itsekehulta, mutta väitän että monenkin ihmisen luonteenpiirteet sun muut ovat avautuneet minulle ennen pitkää kunhan olen heihin kauemmin ja lähempää tutustunut. Aina en tosiaankaan ole pitänyt siitä mitä olen joutunut kohtaamaan, ja toisinaan olen pyrkinyt myötäelämään ja mahdollisimman pitkälle ymmärtämäänkin eri ihmisten reaktioita ja mahdollisia salattuja agendoja. Minulla kuitenkin on rajani, niin kuin jokaisella ihmisellä.

Kaipa suurin ongelmani on oikeastaan se, etten luota suurimpaan osaan ihmisistä. En oikeastaan totta puhuen luota edes vanhempiini - en ole varmaan koskaan luottanutkaan. Valitettavasti minun on todettava että olen elämässäni toistaiseksi joutunut toteamaan käytännönkin kautta että aika (yllättäväkin) monet ihmiset eivät ole oikeasti sitä mitä he pitkään ja hartaasti esittävät ja yrittävät ylläpitää. Tämä onkin yksi syy miksi en useinkaan halua tutustua moneenkaan ihmiseen syvällisemmin, sillä syvällisempi tutustuminen johonkuhun merkitsisi taas sitä että olisi suuret mahdollisuudet kohdata jälleen joku kaksinaamainen selkäänpuukottaja, jolla ei olisi edes uskallusta loppujenlopuksi olla rehellinen minulle.

Puhutaan suoraan: nykyisin en löydä tai tapaa enää ihmisiä joista aidosti pidän. Tällä hetkellä tunnen vain kourallisen aidosti luotettavia, "hyviä tyyppejä" jotka ovat paitsi mukavia ja persoonaltaan mielenkiintoisia tyyppejä - mutta myös muuten luotettavia. Vaikka onkin täysin mukavaa tutustua uusiin ihmisiin ja viettää heidän kanssaan aikaa, niin 99% ihmisistä kuuluu minun luokitteluni mukaan sellaisiksi joiden kanssa olisi ihan kiva olla ns. "puheväleissä", mutten missään nimessä haluaisi tuntea heitä mitenkään yhtään syvällisemmin. Olen valitettavasti vain niin varovainen nykyisin sen suhteen että kenen kanssa olen, mitä kaikkea heille kerron itsestäni ja vielä miten paljon haluan heidän tuntevan minua. Minulla ei ole tosiaankaan mitään Platonisia suhteita vastaan niin seurustelu-, kuin esim. ystävyysmielessäkään, ja tavallaan tuntuukin melkein helpommalta ryhtyä moisiin kuin ruveta aidosti avaamaan itseään jollekin toiselle ihmiselle sen pelossa että mitä kaikkea vastareaktiona voikaan saada pitemmällä tähtäimellä aikaiseksi. Olen yksinkertaisesti menettänyt uskoni minkäänlaiseen "luottamukseen" tai "rehellisyyteen" tai muuhun yhteenkuuluvuutta ihmisten välisissä suhteissa kuvaavaan juttuun. alan pikkuhiljaa uskomaan siihen mantraan että "2000-luvun suhteissa ei ole tunteille sijaa, vaan kyse on vain ja ainoastaan pinnasta" - olen pohtinutkin ja tavallaan tehnyt kenttäkokeitakin asiaa koskien. Kenties kaiken on tosiaan vain tarkoituskin olla pinnallista, sillä toisinaan ihmiset eivät vaan kykene keskinäiseen rehellisyyteen siinä määrin että sen ympärille kannattaisi varsinkaan rakentaa minkäänlaista suhdetta.. Seurustelun tai muunkaan varaan.

Usein myös käy niin, että jos joskus ihan oikeasti tapaan ihmisen joka vaikuttaisi todella mielenkiintoiselta ja mukavalta monessakin mielessä, niin siitäkin huolimatta kyseinen ihminen ei sitten niinkään ole kiinnostunut minusta. Moinenhan on ihan tyypillistä toki, sanoisin! Mutta se vain kuvaa sitä kuinka jotkut ihmistyypit vain sattuvat olemaan sellaisia jotka vetävät puoleensa aivan vääränlaisia tyyppejä. Itse uskon että olen juuri tällainen persoona, joka vain sattuu useimmiten tapaamaan ne väärät tyypit ja saa siitä sitten kalliisti maksaa myöhemmin. Ne hyvät tyypit päätyvät sitten aivan toisenlaisten seuraan. Tuota voisi jo kutsua "the story of my life"-otsikkoon kuuluvaksikin.

Ympärilläni on koko ajan ihmisiä, mutta moneenkaan en halua tutustua kädenpuristusta kummemmin. Missä ovat kaikki ns. "aidot" persoonat? Missä ovat muutaman todella pitkäaikaisen kaverini kaltaiset tyypit? Missä helvetissä he ovat? Ovatko he kuolleet sukupuuttoon, vai elänkö vain maailmassa jossa Karman rangaistuksena minulle ei suoda eteen kuin persoonia joilla tulee aina olemaan epärehellisiä tarkoitusperiä ja juonia päämenokseni? Ennenkaikkea tulisiko minunkin nyt antautua muutamaan puhtaasti Platoniseen suhteeseen, jossa saisin kenties hetkellisesti sitä mitä haluan - mutta sen jälkeen kaikki olisi taas ennallaan? Pitäisikö etsiä pitemmän vai lyhyemmän kaavan ratkaisuja?

Do they even exist in my world?

Party all the time.

No, nyt on kovin osuus tästäkin juhannuksesta ohitse. Taitaa olla parasta todeta että kaikkien suunnitelmien romuttumisesta, huonosta säästä sun muusta huolimatta tämä oli oikeastaan aika erinomainen juhannus. Ruokapuoli oli varmasti parasta ikinä - siis siinä mielessä että se poikkesi täysin siitä normaalista proverbiaalisesta "mätöstä" mitä yleensä kuvittelisi pohjoismaisen juhannuksen omaavan. Menihän näihin tarjoiluihin hemmetisti rahaa, mutta parempi kerrankin kokea vähän vaihtoehtoisempi juhannus näin ruokatarjoilunkin puolesta kuin vaan sekoilla ympäriinsä siinä samassa ja vanhassa. Life, essentially, is about almost constant change, now isn't?

Ja loppupuolella oli myös ihan kivaa viettää juhannusta vähän tällaisella isommalla porukalla, sillä sosiaalinen kanssakäyminen näinkin laajamittaisesti on usein vähintään kilpailunomaista toimintaa, jossa saa aikaiseksi vaikka minkälaisia tilanteita jos haluaa.

Kävin aamulla ostamassa taas hiukan uutta vaatetusta. Viime aikoina vaatetukseen on kyllä mennyt aikalailla rahaa, mutta totta puhuen sitä kyllä tarvitaankin.. Tai, ainakin siltä nyt tuntuu. Ainoa asia mikä taas hieman kusi monessakin osa-alueessa, niin oli varmasti tämä hemmetinmoinen ukkosmyrsky ja kaatosade, joka alkoi puoleltapäivin kun olin palailemassa takaisin asunnolle. Vältyin kuitenkin aikalailla kastumiselta.

Toissapäivänä kävin myös ostamassa muutaman uuden pelin Playstationilleni. Eräästä kulmaputiikista täällä löytyi aivan saatanan odotuksettomasti kaksi peliä joiden olemassaolosta yllätyin: mukaan lähti Volitionin tekemä täysin uusi The Punisher sekä sitten epähuomiossa ostin myös tällaisen sarjakuvamaisen räiskintäpelin kun XIII (a.k.a. Thirteen) luullen sitä peliksi nimeltä Killer 7. Olisi kieltämättä pitänyt olla hiukan tarkkaavaisempi, mutta minkäs teet kun on niin paljon monia muitakin asioita mietittävänä kesken ostosreissujen. Samalla kertaa huomasin muuten erään todella kunnioitettavannäköisen Sushi-baarin lähellä tuota liikettä, ja nyt kun maanantaina lähden taas omille teilleni, niin siellä on aivan pakko syödä lounasta. Näin vilaukselta kun kyseisen paikan tarjoilija kantoi kahdelle naisasiakkaalle lautasellisia Sushia, ja vannon että en ole vähään aikaan nähnyt niin tuoretta kalaa kuin silloin. Simply delicious.

Mitäs huomenna? Varmaan ihan vaan täällä loikoilua viikonlopun ajaksi - varsinkin kun kaikki huomionarvoinen on kiinni tai suljettu Juhannuksen osalta. Maanantaina kuitenkin sitten uusille urille, ja toivottavasti paremman säänkin tukemana!

Just get the fuck out, seriously.. Srsly...

Ja tämäkin juhannus - tai tuttavallisemmin "Jussi" menee kyllä nyt taas niin perseelleen että. Siis puhtaasti sään osalta. Noh, elämässähän ei voi aina saada kaikkea sitä mitä haluaa - varsinkaan hyvää säätä taikka ikuista ihailua ja rakkautta vastakkaiselta sukupuolelta.

Koska olen proverbiaalisena "vieraana talossa", on minun tehtäväni kuulemma vähän ohjata tätä juhannuksen kattauksen suuntaa haluamaani suuntaan. On minulla jo jonkinlainen idea siitä että mitä meidän tulisi nauttia näin juhannuksen kunniaksi, mutta saapa nähdä nyt että miten kauppojen tarjonta realiteettina päivää ennen varsinaista juhla-aattoa vastaa mielikuviani. Voinee siis taas mennä tällaiseen "ostetaan mitä saadaan"-tason hankintamäärään, mutta minkäs teet.

Eilen sain ensimmäisen kosketukseni Windows Vistaan. Hyi helvetti mitä järkyttävää paskaa! Kyseessä oli tavallaan niin kuin Pro Bono - juttu, jossa piti tarkistella hieman erään kannettavan sisältöä, ja käyttiksenä oli tietty tämä Vista. Että otti päähän yrittää saada siitä mitään selkoa, mutta tulipahan sekin nyt koettua. Aion kuitenkin välttää sen hankkimista - vai pitäisikö käyttää termiä "sen tartuttamista" omaan koneeseeni. Oli kyllä tosiaan sellainen "welcome to another planet"-fiilis kun kyseistä käyttistä siinä tutkiskeli, ja tätenpä raamatullisesti aionkin todeta että pesen käteni koko jutusta enkä ajattele sitä enää koskaan.. Ellei siitä saa rahaa tai jonkun viehättävän neidin puhelinnumeroa vastapalvelukseksi. Fat chance of that happening.

Tuli luettua tuo American Psycho nyt sitten loppuun. Hemmetti mikä kirja! Tämä pääsee kyllä nyt Top 10 - lukukokemusteni listalle, enkä ole kokenut tällaista heräämistä johonkin näinkin erinomaiseen kerrontaan ja kuvailuun keskittyvään novelliin sitten.. Noh, en varmaan muutes koskaan (lue: vähään aikaan)! Pakko kyllä lisäillä tämä tuonne Bloggerinkin profiilisivulle, jotta kaikki muutkin pääsevät ihastelemaan sitä faktaa että minäkin pidän siitä kirjasta eikä minua pelota myöntää sitä. Lisäksi tuo kirjan päähenkilö, kaikesta sairaudestaan huolimatta omaa muutaman todella huomattavan yhtäläisyyden minun kanssani - esimerkiksi jätkää kutsutaan (suku)nimensä (Patrick Bateman) perusteella leikkisästi työtoveriensa puolesta "Batmaniksi" - Vähän niin kuin muuten minuakin tietyissä piireissä sukunimeni ansiosta/johdosta. Muutenkin jätkä on selvä kauris, jos nyt haluaa horoskooppeihin uskoa. Itse pidän niiden persoonallisuusarviointia yleisesti pelkkänä kuriositeettina, mutten voi kuitenkaan kieltää ettenkö olisi paljolti huomannut tiettyjä yhtäläisyyksiä yleisten luonteenpiirteiden osalta tietyissä oikeassa elämässä tapaamieni ihmisten kanssa. Kyllä horoskoopeilla - siis minun teorioideni mukaisesti - on luonnekuvaustensa osalta paljoltikin yhteistä toisinaan oikeidenkin ihmisten osalta, kuten sanoinkin. En kuitenkaan usko niihin tarkkoihin päivähoroskooppeihin, ne nyt ovat selkeästi täyttä paskaa ensimmäisestä alkukirjaimesta viimeiseen lauseeseen asti. Keksittyjä alusta loppuun tietysti ja luonnollisesti.

Ai niin, ja Patrick Bateman kuuntelee Genesistä.

Noh, sitten vielä viimeiseen aiheeseen:

Tänään pitäisi tosiaan kiertää vielä kaupat lävitse, vaikkakin perjantainakin pitäisi tehdä sama. Lauantaina sitten vähän hellittää, mutta sunnuntai ja maanantai ovat aikalailla "closely booked" joka tapauksessa. Sää nyt tietysti on se epävarmin seikka monessakin asiassa, mutta minkäs teet kun sää on mitä on nykyäänkin. Pitää miettiä tuota pukeutumistakin vähän tämän sään mukaan - mikä tavallaan kyllä vakavasti ainakin minun arvomaailmani kohdalta kyseenalaista sen että meillä olisi meneillään mikään kasvihuoneilmiö tai "globaali ilmaston lämpeneminen". Eikö joku jo vähän niin kuin luvannut trooppista säätä ja palmupuita jokaisen kadun varrelle Suomessakin tämän "ikävän" ilmaston lämpenemisen sivutuotteena? Ei minua suoraan sanottuna kiinnosta ne pahat puolet tässä asiassa, kunhan vaan Suomessakin ja yleisesti pohjoismaissa olisi helvetin paljon lämpimämpää koko vuoden ympäri niin hyvä olisi. Jos kasvihuoneilmiö tietäisi mikä olisi sille itselleen parasta, niin se huolehtisi ainakin vähintään Suomeen helvetin hyvät säät sillä se saisi minut puolestaan iloiseksi ja LUPAAN SEKÄ VANNON että jos Suomessa alkaisi nyt hyvinkin nopeatempoinen ja ikuisesti lämpimämpään säähän tähtäävä ilmastonmuutos, niin olisin loppuelämäni tämännäköinen <-- I SWEAR TO GOD!

Noh, eipä minulla sitten muuta tältä erää. Mikäli minä en jaksa kirjoittaa mitään kummempaa tämän blogin puolelle enää juhannuksen ajalta, niin toteanpa vain kaikille että oikein kivoo juhannusta ja muistakaa olla hukkumatta. Se olisi ikävää sotkeutua moiseen.

Ja tähän loppuun pitkästä aikaa "päivän biisi" harvinaisen kesäiseen meininkiin tähtäävällä teemalla:

Guerilla radio?

Viime päivinä on tullut kuunneltua tuota Radio Kipinää, joka on niinkös Sotaharjoitusradio tuolle MAANVYÖRY 09-harjoitukselle. Vaikka luulisi että se olisi älyttömän korrektia "koti, uskonto ja isänmaa"-vyörytystä, niin tuo toivomuspohjainen musapuoli on kyllä ollut todella jees lähetyksien aikana. Muusta annista en aio kommentoida (it's the music that counts, ladies and gentlemen!) , mutta tuo musa kyllä on ollut erittäin jees! Miun maun mukkaan kerrankii!

Viime päivinä on soinut ainakin Eppu Normaalin "Hipit Rautaa", Bob Marleyn "No Woman No Cry", Stevie Wonderin "Higher Ground" sekä suuren hevimäärän ohella myös Klamydiaa ja Sleepy Sleepersiä. Tuleehan tätä kuunneltua aikalailla jo senkin takia että eräs vakioasemistani joita kuuntelen, Radio Rock, on loppupeleissä aikalailla samoja raskaamman musiikin listahittejä renkuttava asema muutenkin - ja tällä kertaa tällainen tilapäinen vaihtoehto on ihan jees.

Ajattelin tuossa myös hankkia tuollaisen Xbox 360 VGA HD AV - kaapelin, sillä kuulin että sillä saisi liiteltyä kyseisen pelikonsolin näihin uudempiin litteämpiin näyttöihin sekä HD-telkkareihin. Kyseisiä telkkareitahan minulla ei ole, mutta sitten tuollainen uusi näyttöhän tuli hankittua tässä eilen, ja siinä näyttäisi olevan liitännät moiselle setille. Olisi ihan kivaa saada screenshotteja ja pelivideoita monestakin Xboxin pelistä, joten tuo kaapeli on kyllä pakkohankinta aika pian. Eikä se näytä olevan kuin viidentoista euron pintaan, joten eipähän tuo suuri sijoitus ole.

Mitäs muuta? Noh, ilmat on edelleen aika huonot mutta illalla paistoi jopa hiljalleen aurinkokin. Selvää parannusta on siis havaittavissa.

Huomiseen siis, meine damen und herren.

Mua pelottaaaaaaa!

Todella friikkiä taas.

Tuonne takapihan puolelle kerääntyy nyt varsinkin sateisten ilmojen jälkeen huomattava määrä joko ruskeita tai mustia etanoita matelemaan ympäriinsä. Nämä etanat kuuluvat ns. "tappajaetanoiden" lajiin, joka tunnetaan siitä että ne käyvät kuulemma oikein mielellään kaikkien syömäkelpoisten kasvien kimppuun puutarhassa. Ne myöskin aitoon syöpäläisten tapaan lisääntyvät vauhdilla ja kuulemma myös täysin kaksineuvoisesti lisääntyvät, eli eivät tarvitse koiras-, tai naaraspuolista partneria lisääntyäkseen.

Noh, minulle sitten sanottiin että jos niitä näkyy pitkin ja poikin takapihan kivityksiä, niin olis' tosi mukavaa jos viitsisin kumautella niitä hengiltä aina kun näen. No, eilenhän sitten niitä tuli sellaiset kaksitoista kappaletta matelemaan pitkin ja poikin takapihan kivetyksiä sateen jälkeen, ja päätin sitten melko rauhattomasti läiskiä ne olemattomiin. Tuossa "etanoiden ryhmässä" oli myös todella isoja yksilöitä, jotka armottomasti läiskin kuoliaaksi. Tämän jälkeen kuvittelin että moinen invaasio oli ainakin ohitse muutaman päivän osalta.

Noh, tuossa noin viisitoista minuuttia sitten istuskelin tässä koneella kuunnellen radiota, kun havaitsin jonkun epämääräisen ruskean pitkulaisen läiskän ikkunassa. Tarkemman tsiigailun päätteeksi tämä pitkulainen olento paljastui ETANAKSI JONKA MAHTAVAN ISOT TUNTOSARVET MULKOILIVAT SUORAAN IKKUNASTA SISÄÄN MINUA KOHTI! HOLY SHIT! THE REVENGE OF THE SATANIC ETANA-ARMY FROM ULOTTUVUUS X!

Lähinnä friikkimäisimmän tunteen sai aikaiseksi se että kyseinen etana oli jotenkin onnistunut kiipeämään ikkunalasiin kiinni, ja tämän jälkeen sen mustat pitkät tuntosarvet mulkoilivat sisään minua kohti. Tuli sellainen tunne että tuo etana oli vaan joku suuremman lynkkausporukan lähettämä tiedustelija, joka kävisi vahvistamassa maalin.

Noh, jos muutaman kuukauden päästä jossain lehdessä kerrotaan nuoren miehen ruumiin löydetyn jostain perämetsän ojasta täynnä tappajaetanoita, niin se olen sitten tyynen elegantisti muuten minä!

Hmm.. Kylläpä tuli tosiaan harvinaisen tukala olo. Tältä täytyy varmaan monenkin henkeään uhatun hepun tuntua! Ja tämä alkaa saada jo muutenkin halvan kauhuleffan mittasuhteet. Toisaalta voisi harkita koko takapihan "ruohoalueiden" strategista napalmointia jollain helposti syttyvällä aineella, jolla sitten Vietkongin tapaan ne savustettaisiin ulos yksi kerrallaan! Tätä takapihaahan muuten sitten dominoi nyt ja ikuisesti ihmiskunnan kaksijalkaiset edustajat EIVÄT-KÄ MITKÄÄN KOTILOPIRULAISET MAAN SISÄLTÄ!! THE EAGLE WILL RISE TO VICTORY! Ainoa ongelma on tietysti se että miten sitten selittää porukoille polttaneensa puolet heidän istutuksistaan ja pensaistaan "satanististen ulottovuus-X:stä tulleiden tappajaetanoiden invaasion takia". Kenties valkotakkiset miehet tulisivat sen jälkeen noutamaan minut hyvinkin pian.

No, jäämme nyt seuraamaan tilannetta.

Smash da' TV!

Hohhoijaa, sain tänään vihdoinkin 100% oman LCD-näytön koneeseeni. Teki mieli tosiaan huutaa ja karjua riemusta, sillä minulla ei ole koskaan moista ollut. Vihdoinkin pääsin eroon niistä järkyttävistä läski-pönttönäytöistä, jotka ovat olleet osa minun elämääni jo niin pitkään. Teki mieli tosiaan mäiskiä paloiksi tuokin näyttö niin kuin siinä Palefacen videossa kappaleelle "Back to Square One". DIE DIE DIE, YOU FREAKIN' PHAT-ASSED PÖNTTÖNÄYTTÖ!

Täällä on taas aikalailla satanut, mutta sehän ei ole estänyt minkäänlaista hulppeaa toimintaa. Eipä tässä oikeastaan sen kummempaa ilmoiteltavaa taaskaan.

Play ball!

Shape of things to come (part 1)

Lihakset huutavat jälleen pikkuhiljaa toimintaa. Pitäisi lähteä taas lenkkeilemään, ja juosta oikein pitkiä lenkkejä. Tuntuu tosiaan siltä että ruumis kaipaa jonkinlaista liikunnallista aktiviteettia, mutta pelkäänpä että se ei taida juuri nyt olla täysin mahdollista. Katsotaan muutaman viikon päästä, OK?

Tilailin itselleni tuon Bret Easton Ellingsin teoksen "American Psycho". Kuulin siitä jo itseasiassa n. 12-vuotiaana erään varsin löyhämoraalisen nuoren miehen toimesta, mutta luonnollisesti en koskaan lukenut sitä sen ikäisenä. Nyt taas vanhempana se iskeytyi tielleni, vähän samaan tapaan kuin Fight Club tuli tietoisuuteeni ensin elokuvana - ja nyt taas olen jo vuosia halunnut lukea sen kirjana. Minun mielessäni niin Fight Club kuin American Psycho lukeutuvat jollain omituisella tavalla samaan aihepiiriin hieman, joten tuntuu myös loogiselta että nyt kun sain tietää Easton Ellingsin teoksesta, on minun puolestani nähtävä piakkoin vuonna 2000 valmistettu elokuva kyseisestä teoksesta. Pääosassa muuten Christian Bale, joka tekee yllättävän hyvän (lue: erinomaisen!) roolisuorituksen. Muutenkin on aika pelottavaa että elämäni on pyörinyt viime aikoina useasti Christian Balen tähdittämien elokuvien ympärillä - kuukausi takaperin katsoin toista kertaa elämässäni The Dark Knightin, ja nyt parisen päivää sitten tuli katseltua Balen tähdittämä Rescue Dawn. Tämän jälkeen sain melkein välittömästi tietää American Psychon elokuvaversiosta. Onko tässä ympyrässä enää mikään sattumaa?

Eräs toinenkin hauska asia kävi tässä noin vähän yli viikko sitten lähtiessäni Saksaan. Olin kuuden aikoihin illasta Helsinki-Vantaan lentoasemalla, portin 22 edustalla odottelemassa ensimmäistä lentoa ulos maasta. Paikallahan vilisi älytön määrä ihmisiä, ja eräässä vaiheessa tein sitten varsin varteenotettavan havainnon ihmismassan keskeltä kävelemästä suoraan minua vastaan: mies näytti aivan mahdottoman paljon Tuomas Holopaiselta, Nightwishin kosketinsoittaja-keulakuvalta. Olen itseasiassa aivan varma että se oli hän. No, joka tapauksessa hän oli palaamassa Düsseldorfista ainakin koneen aikataulutietojen perusteella. Hän vaikutti itseasiassa melko tympääntyneeltä - enkä kyllä lopulta yhtään ihmettelekään, sillä kyseiset julkkikset ovat varmasti saaneet jo tähänkinastisen elämänsä aikana sadoittain faneja ahdistelijoikseen varmaan ihan kaupassakäyntien aikana aina lentokentille asti jo muutenkin. Huomioin siis kyllä hänet, mutta missään tapauksessa en olisi halunnut aloittaa hänen kanssaan keskustelua sanoin "hei, etkös sä muuten ole se..", sillä siinä tapauksessa olisin saanut osakseni varmasti huomattavasti ynseän penseähköä halveksuntaa. Mikäli tuo henkilö tosiaan oli Tuomas Holopainen, niin hän varmasti odotti kymmenien Seiskan ja Iltalehden kuvaajien (puhumattakaan faneista) vyöryä suuntaansa heti siinä vaiheessa kun koneesta ulos pääsi, joten enpä yhtään ihmettele miksi hän oli hiukan yrmeännäköinen.

Hmm.. Ja tuon aiheen jälkeen onkin sitten taas palattava "small talk"-aiheisiin. Nimittäin sää on ollut täällä taas aivan paskaa - kylmää on ja kehtaa sataakin vielä! Tuntuu että aivan alkukesästä, vai pitäisikö sanoa että loppukeväästä oli vielä ihan kunnolliset ilmat, mutta nyt on kyllä asiat taas muuttuneet todella huonoiksi. Kenties tästäkin tulee taas niitä märkiä sadekesiä, jotka tullaan muistamaan sitten juuri sellaisina mitä ne pohjimmiltaan olivatkin: täysiä ilonpilaamisen multihuipennuksia, jolloin mitään sellaista mitä suunnittelit koko kylmän, märän ja loskaisen talven et voinut loppujen lopuksi toteuttaa lähes ollenkaan. Noh, hyvä asia kesässä on kai kuitenkin pohjimmiltaan se että niitähän tulee aina lisää, ja "parempi onni ensi kerralla" pitää paikkansa tässäkin tapauksessa. Kaiholla muistellen siis sitä vuosituhannen alun "kuivuuskesää" Suomessa muutama vuosi takaperin! Cheers to you for making me feel like it was a real summer at least once in my decrepit lifetime!

Huomenna on kyllä pakko käydä pitkästä aikaa saunassa. En olekaan käynyt saunassa piiiiitkään aikaan, ja se jos mikä on harvinaisen eskapistinen ja samalla vapauttava kokemus ainakin minulle. Saapahan makailla rauhassa tunninkin jos haluaa, ja vain olla itsekseen. Sauna on kyllä kanssa erinomainen keksintö kaikessa yksinkertaisuudessaan. Here's to you, Sir Sauna!

Today was a good day

Olen tällä hetkellä "at an undisclosed location". Viime viikolla oltiin tosiaan pari päivää Saksassa, ja loppuaika nyt sitten ollaan oltu täällä. Matka meni ihan hyvin, ja Kiel-nimisessä pikkukaupungissa tuli käytyä ja oleiltua tiistaista torstaihin. Internetiäkin sai käyttää hiukan rajoitetusti.

Täytyy sanoa että reissuhan tosiaan meni ihan hyvin, ja ilmat olivat yllättävän hyviä. Lämmintä siis piisasi, vaikkakin nyt paluumatkalla täällä alkoi satamaan ja ilmat ovatkin olleet pääsääntöisesti melko huonot. Tuulta on piisannut ja samalla vettä satanut lähes joka päivä. Kesästä 09' on tullut siis aikalailla huonohko ainakin sään osalta.

Hohhoijaa, nyt taas on kyllä sellainen olo että ei jaksaisi kirjoittaa yhtään enempää mistään tällä kertaa. Pitkästä aikaa tuolla ulkona paistaa jopa aurinko, joten voisi lähteä käymään hieman ulkoilemassa ja vaikkapa matkustaa ihan kaupunkiinkin asti kun ei ole parempaakaan tekemistä.

Kurikkahan.. Kun koko ja maku "ratkaasoo"?

Huomenna kun olisi tuo automobile käytettävissä, niin ajattelin että jospa lähtisi käymään Kurikassa. Näin kesän kunniaksi kuulin tällaisesta varsin erikoisesta "Etno-ravintolasta" - tai no, kenties kyseessä on pikemminkin perinteinen nakkikioski, mutta siitäkin leimastaan huolimatta varsin erikoista mättöä tarjoava paikka. Tämä Grilli Puskajussi - nimellä kulkeva setti näyttää tarjoavan erästä varsin hulppeanhintaista ateriaa, joka on kyllä sisällöltään ja koostumukseltaan todellinen sydänkohtaus-murkina mitä vähään aikaan tulee silmien eteen. En nyt tiedä että pitäisikö tuota välttämättä edes kokeilla, sillä hinnaltaankin tuo vastaa jo melkein kuukauden sijoituksiani ruokiin. Älyttömänä plussana tuosta saa kuitenkin virallisen todistuksen(!!111) joka todistaa henkilön nauttineen tämän kenties joskus myöhemmin ohitusleikkauksien jälkeen kaduttavan aterian.

Onhan tuolla nyt toisaalta muutakin tarjottavaa, ja paljoltikin. Aikalailla vaikuttaa myös että lähes kaikilla tämän alueen grilleillä on pakko olla tarjoilulistoillaan sellainen annos kun "Makupala" - olen todennut tämän faktaksi Kauhavalla, Lapualla ja nyt Kurikassa. Jerikon grillin tarjontaa en muuten millään kykene enää muistamaan, sillä kävin siellä tasan kerran joskus viime vuoden enemmän tai vähemmän lämpimän kesän lopulla heittämässä huiviin makkaraperunat joskus yhden tai kahden aikoihin aamuyöstä. Söin kyseistä mäskiä sen takia että muutkin seurueeni Jampat sitä ottivat ja kehuivatkin vielä. Ja totta puhuen Seinäjoella pidän oikeastaan muutenkin eräästä pienestä Pizzeriasta enemmän kuin Jerikon grillistä taikka monista muista "ketjugrilleistä" ja pikaruokaloista. Enpä tosin tiedä että onko sitäkään Pizzeriaa enää olemassa, sillä sielläpäin missä se on en liiku enää juurikaan vaikka eräs armeijakaverini siellä asuukin ammattikoulunkadulla. Toinen paikka mikä on sitten myös vähintään yhtä irstas ruokatarjonnaltaan, niin on tämä Nurmon ja Seinäjoen välillä sijaitsevan "demilitarisoidun vyöhykkeen", eli Nurmon Hyllykallion lähellä sijaitsevan Hyllybaarin mäskitarjonta. Kerran eräs "toveri" vei minut sinne, ja täytyypä sanoa että kyseisen paikan muut "asiakkaat" saivat minut kyllä kääntymään poispäin viidentoista minuutin istuskelun jälkeen.

Ja älkää nyt kuvitelko ettäkö olisin joku hemmetin grilliruokien asiantuntija ja suurkuluttaja. Nykyään en oikeastaan syö moista kamaa kovinkaan usein, sillä loppupeleissä se on aika kallista ja vieläpä todella äärimmäisen epäterveellistäkin. Viimeksi taisin tosiaan syödä jotain tällaista yhdeksän kuukautta sitten, ja silloinkin seurasi äärimmäinen morkkis kyseiseen kamaan koskemisesta. Minulla kun on muutenkin vähän pelkona aina se että kaikki tuollainen syöpötelty aines valahtaa välittömästi keskiruumiiseen ja saa näyttämään ihraiselta Gorillalta. Tästä johtuen tuleekin lenkkeiltyä joka päivä.

Loma-TJ:n nöyrä paluu (näin se kesäloma toimii?)

Ilmat kyllä paranevat entisestään. Kesäaamut on parhaita! Ja en nyt missään nimessä tarkoita aamuja mitenkään "aamuina" postauksen otsikosta huolimatta. Tahaton yhteensattuma.

Arto Paasilinnakin oli taas sekaantunut johonkin konfrontaatioon. Pääsi taas ilmeisesti kännipäissään lehteen, eikä tämä ole suinkaan ensimmäinen kerta. Aika tunnettuhan tuokin on kuulemma tietyissä piireissä käytöksestään - ja erityisesti päissään käyttäytymisestään. Vaikuttaisi myös että nämä viime vuosien aaltoilut ovat aikalailla vaikuttaneet tyypin kirjallisten teosten tasoon, sillä totta puhuen minustakin tuntuu että Paasilinnan 2000-luvun puolella tehtyjen teosten taso on selkeästi huonompaa kuin silloin joskus alkuaikoina. Itsehän en enää kyseisen tyypin uusimpia kirjoja aio edes hankkia - ne kuulemma ovat ihan oikeasti niinkin huonoja! Myin pois tuossa vähän aikaa sitten kourallisen näitä minulle kertyneitä Paasilinnan huonoimpia - ja täytyy myöntää vaikeahan niitä oli saada myydyksi, mutta samapa tuo kunhan menivät.

Tänä kesänä voisi taas pitkästä aikaa yrittää lukea jotakin. Ajattelin Bukowskia, vaikkakin luin viimeksi kyseistä äijää joskus armeijassa puolisen vuotta sitten. Tuolloin tuli tutustuttua teokseen "Vanhan likaisen miehen juttuja", joka oli kyllä kieltämättä vähän tylsempi kokonaisuus. Eräs koksu luki samaan aikaan sitä Bukowskin novellikokoelmaa, taisi olla osuvasti käännettynä "Etelän Vetelät"-nimellä, ja hän kehui teosta hyväksi sentään kokonaisuutena.

Saamari kun on taas tehnyt mieli pelailla jostain kumman syystä Super Nintendolla. Hirveä tarve saada rämpyttää jotain Donkey Kong Countrya taikka Super Punch-Outia tuntikausia. Harmi että en omista SNES:ä, enkä sen puoleen ole nähnyt markkinavoimienkaan työntävän esiin mitään collectionia SNES-peleistä. Ja mikäli sellainen kokoelma tulisi ulos, niin aivan varmana se tulisi loogisesti juuri Nintendon masiinoille eikä PS2-, ja Xbox-kokoonpanolla nähtäisi moisesta häivääkään.

Siitä tulikin mieleeni, että täytyisi varmaan heittää tämä näppäimistö menemään. Törkytaso näppäimistössä itsessään sekä eri painikkeiden välissä alkaa olemaan melko brutaali siitäkin huolimatta että yritän puhdistella sitä nykyisin vähintään parin viikon välein. Ongelmana onkin se että näppäimistön väleihin on.. jäänyt..vaikka..mitä.. Ja on vaikeaa poistaa sitä kaikkea settiä sieltä. Olen lukenut että näppäimistöt ovat muutenkin aikamoisia tautipesiä useinkin, joten epäilisinpä että tästä eroon pääseminen on mahdollisimman suotavaa ja toivottavaa pikaisella aikataululla. Minulla on back-uppina eräs langaton näppäimistö ja hiiri, ja ne nyt ovat kyllä käyttökonseptistaan huolimatta ihan toimineetkin.. toisinaan. No, pakkohan ne on ottaa käyttöön joka tapauksessa, sillä ei tällä kirjaimellisesti "paskanäppäimistöllä'" kyllä enää hirveästi sodita virtuaalimaailmassa sen puoleen kun kirjoitellakaan yhtään mitään.

RIP Compaq-näppäimistö!

Ai niin, ja legendaarinen Loma-TJ:kin on taas palannut hetkellisesti elämiimme. Hauskaa kuulla tämä termi taas pitkästä aikaa, vaikkakin tällä kertaa ei aivan yhtä kiristävissä tunnelmissa ollakaan. No, laskujeni mukaan Loma-TJ on tällä hetkellä nöyrät 9! Sitä itseään siis odotellessa!

Se kuudessadaskin

No tavallaan kaavailin vähän isompaa ja näyttävämpää postausta tähän, mutta niin kuin useasti elämässä(ni) muutenkin, niin jätän homman sikseen ja puhun vähän muista arkisemmista asioista.

Olen vissiin lähdössä reissuun tuossa parin viikon päästä. Liput jo tilasin, ja säästöt taas hupenivat. Onneksi sentään säästöjä on, sillä minulla nyt on muutenkin nuo menot olleet pian puoli vuotta aika minimissä muutenkin, joten kyllähän tässä on rahaa saanut säästöön tarpeeksi juuri tällaisia kesämatkoja varten. Ajattelin tehdä tosiaan tuon matkan nyt, sillä muussa tapauksessa se jäisi kuitenkin niin tekemättä kun peruisin moisen törsäilyn liian arveluttavana sitten jossain vaiheessa kuitenkin.

No joo, ilmat olleet ainaskin ihan jees jälleen. Yksi asia mikä minua kyllä näiden kesäisten säiden ohella kuitenkin vähän huvituttaa, on se että näen tälläkin hetkellä tuolla keskustassa useimmiten näitä vanhoja mummoja jotka porhaltavat asioilleen tai kauppoihin edelleen vuodenajasta riippumatta joku epämääräinen villamyssy päässä tuima ilme naamalla. Tänäänkin kun menin kauppaan ostamaan mm. uuninpuhdistusainetta hommien jälkeen, niin vastaan tuli eräs aivan helvetin vittuuntuneen näköinen vanha luuska jolla oli päässään semmoinen todella eltaantuneenoloinen punainen villabaskeri - JA JUMATSUIKKA ULKONA OLI KAKS'KYT ASTETTA LÄMMINTÄ! Olen alkanut epäilemään että täälläpäin monellakaan vanhemmalla emännällä ei ole ihan kaikki kohdallaan, mutta omapahan on tietenkin murheensa mikäli sattuvat sitten lämpöhalvaukseen kuolemaan. Ei haittaa mun pyörällä ajoa, kuten eräs sanonta asiasta kuuluu.

Ja joo, pian on puoli vuotta kulunut siitä kun armeijasta tultiin. Muistan kun itse oltiin siellä passienjakotilaisuudessa, ja tulin miettineeksi että "tässä vaiheessa ne toiset on olleet jo pian reservissä sen puoli vuotta", ja nyt tällä hetkellä itsellänikin on pian se puolen vuoden maaginen raja ylittynyt. Kuulin että tämän vuoden kesäsota on tuo Maanvyöry-09, ja hetken kyllä kävi mielessä että jospa lähtisi sinne vapaaehtoisena - siitä saisi jo kahdeksan päivää tilille sitä seuraavaa nakki-auraa varten! Mutta noh, en nyt sitten tiedä että miten siellä suhtauduttaisiin - varsinkin jos törmäisin entisiin alaisiin taikka komppanian kouluttajiin. Pitäisivät minua varmaan aivan täydellisenä sotahulluna, elleivät ole pitäneetkin jo, valitettavasti. Parempi varmaan vaan lähteä ulkomaille (monella eri tapaa) tästä hiljakseen kun jäädä tänne niitä nakki-auroja metsästelemään. Ehtiihän tässä niitä haeskella, ja jos ei ehdi - niin väliäpä sillä nyt sitten loppujenlopuksi!

Vetää vaan nämä kesät niin nostalgiseksi kun tietää että senkin viimeisen saapumiserän jätkät joihin minulla oli itselläni jonkinlaista kontaktia kotiutetaan pian lopullisesti.

My fortress of solitude

Watched the last episode of HBO's Generation Kill today. The series was OK enough, just wish it would've been slighly longer, that's all. I feel that seven episodes wasn't enough, but I guess as they say "all good things will end sooner than later". Luckily they started airing reruns of Third Watch again, so at least I'll have something to watch from the TV now. I wish they'd show the reruns of Over There, since I still haven't seen a couple of episodes of that series. I also tried to watch A Boy and his Dog off the internet a few days ago, but the movie was just way too surreal for me at the moment - and some of the special effects just didn't really convince me - like the way that dog was supposed to talk.

The weather has sucked, my dear ladies and gentlemen. Sure the sun shines, but then it just usually rains and the wind is still mind-blowingly cold and shitty. Still though, even the signs of the summer are upon us with fresh little leafs starting to grow on trees and all that. It sure is pretty cold, still - though.

So, umm.. My next post is gonna be the 600th. I've had this blog since 2004, and haven't changed it ever. I've always told my story right here, and couldn't ever think about changing this blog no matter who reads this and for what purposes. So.. Like.. Things may and do change in life, but fear and loathing is guaranteed to stay in Finland.

I've kinda debated with myself about what to write for the 600th posting. I even considered not to post anything special at all first, because I didn't think that 600 posts was really anything too special to celebrate about. Now though, I think that something slightly different has to be posted now.

Can I kick it?

Pitkästä aikaa aloitin pelailemaan Fallout 3:sta uusintakierroksena Xboxilla. Olen pelannut sen lävitse vain kerran, ja siitä jäi silloin aikalailla paha jälkimaku suuhun monenkin asian kohdalta. Nyt kuitenkin aloitin kyseisen pelin uudemman kerran, ja tällä kertaa tekaisin naishahmon. Yritin saada kyseiseen likkaan hieman samanlaista ulkonäköä kun Tank Girliin, erääseen underground-sarjishahmoon vuosien takaa. Punaisen irokeesin sain tehtyä, ja kasvotkin pyrin muotoilemaan sirommaksi. Tein hahmosta myös "pahiksen", eli pyrin tekemään kaikenlaista yleisesti paheksuttavaa settiä kyseisessä pelissä muutenkin. Tällä hetkellä olen (vasta) levelillä 13, ja karmana on "evil" ja muistaakseni arvonimenä Crimelord of the wastes.

Harmi kun en ole oikein keksinyt vielä että miten tuolla Boxilla toteutetaan kuvankaappaus. Moneen kertaan on ottanut päähän se kun en ole voinut ottaa hahmoistani kuvia, mutta luulisin että tässä vissiin tarvitaan jonkinlaista videokorttia jotta homma toimisi. Noh, kenties sellainen vielä uusine koneineen hankitaan jossain vaiheessa.

If you can't say it with words, say it with comics

I was supposed to be write about all that relationship-crap again, because to tell you the truth, that's pretty much what has gone around in my mind again lately. However, why write stuff if you can find perfect examples of the situations you have once been in from comics? It saves time and won't go into as much detail as you would verbally. So, without further ado, here's a few comics that perfectly reflects my life in the army last year when I was doing my national service here:

This happens to quite a few people in service (especially the ones that serve for a full year here), or maybe our group of fine young men were just cursed in 08' - I don't know:






























Well, my opposition wasn't exactly "personal trainer"-level at all, but after a few months of service in the army and then getting a Dear John Letter just like that.. Well, sure it pissed me off for a while.

And this is pretty much what I kept using my leave on during that year:































And trust me, at first I had just as much luck as this dude did!

Vappu is over and out

No siinäpä se Vappukin tuli ja meni. Tarkoituksena oli käväistä Vaasassa, mutta jätinpä senkin asian sitten tekemättä ihan silkkaa epämotivoituneisuuttani. Ei oikein huvittanut tänä vappuna tehdä mitään erikoisempaa - halusin olla vaan omineni, vaikka suunnitelmat tietenkin olivat normaaliin tapaan aina isot.

Täällä oli kyllä ihan rauhallista oikeastaan koko vappuna. Mitään kummempaa settiä ei ollut, vaan vappu nyt meni aikalailla vaan oleillessa. Sika-influenssankin ruttomaiselta vaikutukselta on aikalailla säästytty - joka on sinänsä muuten aika hauskaa, että en ole ollut pitkään aikaan kipeänä. Melkein puoleen vuoteen ei ole ollut minkäänlaisia sairauksia minussa, joka on samalla positiivinen asia ja myös ensimmäinen kerta ikinä. Yleensähän minulla on aina ollut keväällä joku tietty flunssa tai muunlainen, mutta tänä keväänä olen tosiaankin säästynyt siltä. Hyvä juttu.

Ilmat ovat taas puolestaan olleet aikalailla huonot viime päivinä. Vaikka viikonloppuna olikin ihan hyvä ilma, niin nyt sitten taas ei ole. Kylmät ilmat ja sadekuurot ovat hiukan vaivanneet, mutta osasihan tätäkin lopulta odottaa. Täytyypä keksiä tekemistä tällekin ajalle.

Tappajaviruksien kosto (osa 2)

Hyi helvetti kun kansainvälinen uutistarjonta saa minut taas jaloilleen. Nyt kohistaan tästä Sikainfluenssasta, ja sen lukuisista esiintymisistä. Tällaiset tapaukset saavat minut aivan helvetin varpailleen! Vähintään paniikki iskee!

Tavallaan vähän kaduttaakin. Pitäisi varmaan hankkia jotain suojeluvarustusta, sillä ei ole mitään takeita ettäkö kyseinen lokaali epidemia ei kehittyisi pandemiaksi. Tällä viruksella on kaikki tunnusmerkistö pandemiaan, ja uskon sen valitettavasti äityvän sellaiseksi. Perkeleen perkele! Miksi pitikin mennä myymään se suojanaamari + suojeluvälineet pois muutama vuosi sitten! Näyttäisi siltä että ne ovat tulleet jälleen tarpeellisiksi. Olen harkinnut tässä jo uusienkin hankkimista pikku hiljaa, sillä moderni maailmammehan on yhä ja edelleen vaikka mitä tämän tasoista täynnä. Uhkat ovat todellisia, hitto sentään. Nyt täytyy ruveta olemaan taas varpaillaan - ja erittäin varpaillaan täytyy ollakin.

En oikeastaan tiedä että kuinka paljon media paisuttelee tätä juttua. Olen kuitenkin seuraillut uutisia paljonkin viime päivinä, ja näyttää siltä että useat medialähteet näyttävät koko ajan kylvävän pelkoa enemmän ja enemmän sen puolesta että pandemia syttyisi. Noh, nythän on kyse varsin vakavasta asiasta, joten en ainakaan kykene ottamaan tätä asiaa mitenkään vitsinä.

Noh, katsotaan vielä että kuinka asiat etenevät tämän viikon. Mikäli tapauksia alkaa löytyä Euroopasta, ja vieläpä Pohjois-Euroopasta, niin sitten aloitan kyllä hätätila-hankinnat suojeluvarustuksen suhteen monen muun toimenpiteen lisäksi. Tämä voi hyvinkin olla uusi Espanjantauti, hyvät ja naiset ja herrat. Enkä aio muuten ottaa mitään riskejä.

Be prepared.

Kesä-Esan paluu

No johan on ilmoja pidelly! Tai no, pikemminkin erittäin hyväthän ilmat on täälläkin olleet. Minä luonnollisesti pidän tästä vuodenajasta, ja mitä lämpimämpää niin sen parempi. Käväisin tuossa äsken kaupassa T-paidassa, sortseissa, aurinkolaseissa ja lenkkareissa. Alkoi tosiaan olla pikkaisen kesän tuntua tässäkin, vaikka tuntuu että kevät tosiaan tuli tännekinpäin maata monia viikkoja myöhässä. Hyvä että kuitenkin vihdoinkin saapui.

Jokaiselle kesälle pitää olla minulle nykyään oma teemansa, tämä olkoon kliseisesti "the summer of freedom", sillä en ole muutamaan kesään saanut tehdä oikeastaan mitään omia juttuja. Kesän 2007 olin töissä saadakseni juuri ja juuri vuokrarahat kasaan, ja muutenkin kaikenlainen suhdepaska väritti kyseistä kesää aikalailla, eli "ei ollu kivaa". Sitten kesä 2008 vietettiinkin armeijassa, ja vieläpä niinkin ihanassa paikassa kun Kajaanissa. Vaikka hetkellisiä hyviä momentteja olikin, niin pääasiassa sekin kesä meni aikalailla sotiessa ja rämpiessä hyttysmyrkylle haisten ja ainaisia rakkoja jaloista puristellen. Hyviä muistoja nekin sinällään, mutta eivät kuitenkaan erityisen pitkälle kantavia.

Tänä kesänä olisi siis vissiin tarkoitus tehdä jotain vapauttavaa&hauskaa. Minulla on tässä nyt jonkin verran kevään mittaan, tarkalleen ottaen viimeisten viiden kuukauden ajalta kertynyt aika hyvä summa säästöjä säästötilille erinäistenkin diilauksien yhteydessä, ja veronpalautusrahoista suurin osa sekä vielä ihan vähän säästämieni armeijasta säästämiäni päivärahoja on jäljellä. Totta kai elämiseenkin menee rahaa, mutta joudun toteamaan kaikille kyynikoille että minulla on tällä hetkellä varmasti alhaisimmat elämiskustannukset kymmeneen vuoteen, joten kyllähän sitä rahaa aikalailla jääkin sitten säästöön. Ja säästöönhän minä sitä rahaa muuten nyt pistänkin, sillä moinen toiminta on osoittanut tärkeytensä pitempien aikajaksojen välillä.

Pohdin tuossa että josko lähtisi käymään vappuna Vaasassa. Muutamat "toverit" ovat sitä kovasti kyselleet, vaikka toisaalta olisin kyllä ihan vaan innostunut pyörimään paikallisissa vapunviettomahdollisuuksissa. Jos nyt mitenkään edes vappua juhlin sen kummemmin, sillä YO-lakki päässä pitkin katuja ja kujia horjuminen on alkanut minulla kärsimään hiukan inflaatiota. Ihan kivaahan se on että näitä valkolakkeja näkyy, mutta pikkuhiljaa olen alkanut vetäytymään tällaisista itseään korostavista tapahtumista. Täytyy nyt miettiä että mitä keksii.

Sitten on tietenkin Provinssi. En ole vilkaissut bändilistoja, eli sitä että ketä sinne tänä vuonna tulee. Sinnekin minua on toisaalta pyydetty nyt kolmen tyypin toimesta, ja ymmärrän että ainahan tällaisille "Festareille" meneminen ei ole pelkästään bändeistä riippuva valinta. En kuitenkaan viitsisi pistää yli satasta muine kuluineen ihan kaivosta alas, joten tätäkin asiaa pitää nyt miettiä - ja miettiä hyvin tarkkaan.

Kolmanneksi on sitten vielä nämä omat "Madventuret" joita olen hieman suunnittelut tälle kesälle. Täytyypä katsoa että miten tämän kanssa nyt sitten on, sillä tämänhetkiset rahnat riittäisivät kyllä johonkin yhden maan Euroopankiertueeseenkin, mutta toisaalta olisihan täällä kotimaassakin tekemistä.

Rousk.. Rousk.. *Patonkia*

Syön tässä juuri patonkia. Rouskis Rouskis ja Nami vaan.. Ai että onpa hyvää. Vaaleata leipää ei kuitenkaan saa syödä liikoja, sillä se varmasti lihottaa ja on muutenkin epäterveellisempää varmasti ravintoaineiltaankin.

Kevät on vihdoinkin tullut! Tai siltä ainaskin tuntuu. Tänään kun kävin postissa niin laitoin verkkaritakin alle pitkähihaisen hiukan paksummasta materiaalista tehdyn paidan, sanoisinko että se oli ns. "kevyt villapaita", mutta sen kanssa tuli yllättäen kuuma! Tämä lämpimyys ilmassa on outo tunne, sillä viime kesänä ei ollut kun oikeastaan tasan kerran todella lämmin. Tosin tuona kesänä olinkin Kajaanissa, joka sijaitsee vähitäänkin susirajan takana kylmyyslukemiltaankin. Pohdin useasti että minkähänlaista säätä esim. Sodankylässä ja Rovaniemellä on tähän aikaan vuodesta, ja kuinka pitkä tuo mystinen "Lapin Kesä" oikeastaan onkaan. Kaikenlaistahan olen kuullut, mutta kieltämättä olisi ihan jännää nähdä että miten se sitten lopulta eteneekään. Tosin käsite "Lapin Kesä" tuo myös mieleen eräätkin varsin vauhdikkaat Karaokea ja muuta sekoilua sisältäneet iltavapaat juurikin samaisesta Kajaanista, jossa hoilattiin juurikin tuotakin biisiä muutaman kerran paikallisissa. Hyviä muistoja, kieltämättä.

Hmm.. Eipä minulla sitten oikeastaan muuta asiaa olekaan tälle päivälle. Vähän kaikenlaistahan tässä on positiivisessakin puolessa tapahtunut, mutta en suoraan sanottuna aio kirjoittaa niistä asioista mitään sillä olen muutenkin päättänyt hieman sensuroida tämän blogin sisältöä.

Viime päivinä on tullut vietettyä aikalailla nostalgisia hetkiä: on tullut kuunneltua Kipparikvartettia, Veikko Lavia ja sitten pelattua Final Doomia sekä kenties parasta Super Mario-kloonia, Giana Sistersia.

Siviilipalveluksen yhdistäminen siviilipelastustoimeen!

Tässä on nyt pitkästä aikaa ainakin mielestäni vain asiakirjoitus. Tällä kertaa julkaisen pitkäaikaisen mietintöni perusteella oman ratkaisuni Suomen yhteiskunnan erään peruskysymyksen tiimoilta. Tämä mietintöni koskee nimittäin siviilipalvelusta ja sen parempaa hyödyntämistä siviilipelastustoimen tehtäviin suuronnettomuuden tai muun kriisin aikana tai sellaisen uhatessa.

Lähtökohtana mielestäni tässä maassa on se että mikäli asevelvollisuutensa suorittaa varusmiespalveluksen kautta, sijoittuu kriisin aikana useimmiten taisteleviin tai ainakin aseellisiin Suomen puolustusvoimiin. Siviilipalvelus eroaa totta kai tästä siinä mielessä että sen aikana useampikin Siviilipalvelusmies käy työssä, ja ymmärtämykseni mukaan suurin osa palveluksesta koostuukin nimenomaan työn suorittamisesta jossakin valtiollisessa tai kunnallisessa laitoksessa.

Otin selvää jo jokin aika sitten hieman Suomen siviilipelastusjärjestöistä. Sellaisista järjestöistä kuten VAPEPA, Suomen Punainen Risti ja jollain tapaa myös MPK ry löytyi kyllä tietoa, ja tutustuinkin hieman niiden kokoonpanoon ja hyvin pintapuolisesti myös kriisiajan valmiuteen. Näkisin kuitenkin että maassamme ei ole varsinaisesti mitään virallista siviilipelastusjärjestöä, esimerkiksi samaan tapaan kuin Saksassa, jossa käsittääkseni ihan pesunkestävän siviilipelastusjärjestön rooli on Technische Hilfswerk-järjestöllä. Tämä kyseinen järjestö on kyseisessä maassa ollut pystyssä jo varmaan 1920-luvulta asti, ja se siis nojaa vapaaehtoisiin yhteiskunnan elintärkeitä komponentteja ylläpitäviin ja korjaaviin ryhmiin, joilla on siis varsin laaja skaala tehtäväalueenaan.

Vaikka siviilipalveluksessa käsittääkseni onkin mahdollista saada n. kuukauden verran siviilipelastuspuolenkin koulutusta, niin se näyttää kuitenkin jäävän auttamattoman pieneksi, sillä palvelus koostuu pääasiallisesti vain työpalvelusta. Minusta siis kannattaisi kehittää siviilipalvelusta sellaiseksi, että kun kerran siellä palvellaan se vuosi, niin sen aikana siviilipalvelusmiehet saisivat siviilipelastuspuolen tehtäviin liittyvää koulutusta. Tämä koulutus sisältäisi juuri esim. väestönsuojelullista tointa, pelastustoimintaa, lääkintää ja muutakin tarpeellista mitä nyt ikinä tarvitsisikaan kotirintamalla kriisin aikana. Palveluksen jälkeen näistä siviilipalvelusmiehistä muodostettaisiin sitten kriisiaikoihin oma joukkonsa, joka voisi toimia yhteistyössä Maakuntajoukkojen kanssa.

Peräänkuulutan siis siviilipalveluksessa entistä enemmän väestösuojelullisemman roolin ja koulutuksen tarjoamista. Nykyisessä palveluksessa pitäisi oikeastaan mielestäni laajalti luopua työpalvelusta, ja muuntaa siviilipalvelus juurikin väestönsuojelullisiin ja pelastustoimea kriisioloissa tukeviin tehtäviin. Palveluksen aikana siviilipalvelusmies saisi valita joko aiemman koulutuksensa tai kiinnostuksensa mukaan yhden "alan" tai militaristisemmin ilmaistuna "koulutushaaran", jonka tehtäviä hän opettelisi koko palveluksensa ajan. Kenties näillä osastoilla voitaisiin myös rauhan aikana osallistua esim. pelastuslaitosten harjoituksiin. Pääasia olisi kuitenkin se että siviilipalvelusmies osaisi palveluksensa lopussa oman erikoisalansa tehtäviä, eli esimerkiksi hänet oltaisiin voitu kouluttaa vapaapalokunnan tehtäviin, taikka sitten vaikkapa siviilipuolen lääkintämieheksi, sillä kumpiakaanhan ei voi olla kriisiaikoina liikaa. Täten näillä siviilipalvelusmiehillä voitaisiin täyttää se pelastushenkilökunnan ja väestönsuojeluhenkilöstön huutava tarve juurikin kriisioloissa, sillä olisi vain ajan kysymys milloin sille tulisi tarvetta. Olisi myös ihan hyvä idea järjestää näille pelastustehtäviin koulutetuille Siviilipalvelusmiehille ajoittain juuri kertausharjoitusten tapaisia harjoituksia, jossa heitä kenties hiukan lisäkoulutettaisiin ja samalla pidettäisiin huolta että taidot eivät ruostu.

Eli toisin sanoen haluaisin siviilipalveluksen muutettavan enemmän yhteiskunnan kriisiajan tarpeita huomioon ottavaksi koulutukseksi. Tällä hetkellä tuntuu hiukan omituiselta laittaa siviilipalvelusmies työpalveluun kun heistä voisi muodostaa kriisiaikoja varten pelastustoimea tukevia resursseja, joita voitaisiin kouluttaa omiin tehtäviinsä juurikin siviilipalveluksen aikana. Nyt kai on olemassa sellainen menettelytapa että kriisin uhatessa siviilipalveluksen käyneistä koulutetaan juuri näihin rooleihin miesvoimaa, mutta minusta varautuminen ja koulutus tulisi järjestää jo palveluksen aikana jotta edes jonkinlainen valmius työn aloittamiseen olisi mikäli tilanne niin vaatisi. Oikeastaan olisikin hyvä että kun kriisitilanne alkaisi, niin nämä omiin aloihinsa koulutetut siviilipalvelusmiehet kerättäisiin kokoon juuri maakuntajoukkojen ja yleisesti pelastuspalvelujen yhteydessä ja sijoitettaisiin toimiinsa juurikin palvelukseenastumismääräyksen kautta. Aluksi nämä siviilipalveluksen käyneet voisivat toimia esim. paikallisten pelastuslaitosten apuna, taikka sitten puolestaan heistä voitaisiin koota omia ryhmiä tai joukkueita esim. raivaustoimiin. Täten saataisiin aikaiseksi edes auttava siviilipelastusvalmiuteen tarkoitettu reservi kriisiaikoja varten.

Itse olen maavoimissa varusmiespalveluksen suorittanut reservin aliupseeri, eikä minulla ole mitään siviilipalvelusta tai sitä suorittaneita vastaan, kunhan vain haluaisin löytää sille vaihtoehtoisen käyttötavan tulevaisuudessa. Toivottavasti joku päättäjistämme keksii tämänkin mahdollisuuden - niin ainakin toivon.

So he won't break

Taisi tulla taas aikalailla liioiteltu otsikko tuohonkin. Varsinkin kun 90% tapauksissa valitsemallani otsikolla ei ole mitään tekemistä postauksen sisällön kanssa, mutta minkäs teet - that's how I roll with it.

Noh, minullapa ei ole oikeastaan mitään uutta kerrottavaa. Pari päivää olen tässä elänyt aikalailla todella omituisen euforian kourissa, sillä minusta on pitkästä aikaa tuntunut että asiat ovat kohdillaan ja muutenkin olen ihan tyytyväinen elämääni. Kenties ympärilläni olevien ihmisten tilanteet tosiaan ruokkivat Egoani tällä tavalla, ja tämä saa muiden ihmisten ongelmat monella eri osa-alueella tuntumaan suuremmilta kuin omani. Ja eipä silti, en nyt näe että minulla hirvittävästi mitään ongelmia oikeastaan onkaan tällä hetkellä. Lähinnä kai kyse on vain käytännön järjestelyistä monellakin osa-alueella, jotka pikemminkin vaativat työtä toteutuakseen kuin mitään suoranaista ongelmanratkaisua. Eli juu, kaikki menee ihan hyvin tällä hetkellä. On se nyt lopulta ihan huojentavaakin todeta että "mulla menee oikeestaan ihan hyvin", vaikka todella huono kevätsää, kesätöiden vähyys ja monetkin muutkin jutut ovat nykypäivän realiteetteja. Oikeastaan nähdäkseni omalta kohdaltani "asiat voisivat aina olla huonommin", kuten tuo kliseinen lause kuuluu. Mutta totta se kuitenkin on. Asennoitumisestakin tässä on kyse.

Olen tässä pohtinut juuri tätä eroa ihmisten tunnereaktioiden välillä moneenkin asiaan. Lähinnä olen miettinyt jo pitkään ihan empiiristen havaintojenikin perusteella juuri sitä miten ihmiset usein suhtautuvat elämän tuomiin vastoinkäymisiin tai huonoihin uutisiin - puhumattakaan useista tai jatkuvista huonoista uutisista tai elämän negatiivisista tapahtumista. Minusta on alkanut jo pitkään tuntumaan siltä että vaikka olenkin pohjimmiltani pessimistinen ihminen, niin siitäkin huolimatta en jää rypemään ongelmiini, vaan kiroilen hetken onneani ja totean että "arvasin tämän tapahtuvan ennen pitkää" tai että "merkithän tästä olivat ilmassa jo aikoja sitten", jonka jälkeen seuraa elämänhaluni palauttava Katarsis. Näin on käynyt useasti, ja varmasti tulee vielä käymäänkin. Pidän oikeastaan siitä piirteestä itsessäni että salaa jossain mieleni sopukoissa osaan aina odottaa nykyään jonkinlaisen ongelman, ongelmatilanteen tai negatiivisen kokemuksen saapumista. Totta kai yllätyksiäkin tulee, mutta sanotaanko näin että jos kuulen esim. jonkun tietämäni henkilön ajaneen kolarin, niin totean vain hänen persoonansa tuntien että arvasin sen käyvän ennen pitkää hänen luonteenpiirteillään ja käyttäytymiselläänkin. Samaa pätee ihmissuhteissa, raha-asioissa sun muussakin. Eipä tämä lamakaan minua mitenkään laudalta lyönyt, vaan arvasin että ennen pitkää markkinatalousjärjestelmässämme seuraisi globaalin talouspolitiikan ansiosta myöskin uusi lama. Olen osannut odottaa menneisyydessäni monelta ihmiseltä juuri sellaista käyttäytymistä tai sellaisia ratkaisuja mitä he ovat tehneetkin elämässään myöhemmin - kaiketi vaan joskus sen asian käyminen toteen on tosiaankin hetkellisesti pysäyttänyt, mutta useimmiten kuitenkaan ei. Kenties tämä johtuu siitä että tunnen ja tunsin näiden ihmisten persoonat erittäin syvällisesti, tai kenties olen vain niin kaavoihin kangistunut epäilemään ihmisiä että sitten kun he käyttäytyvät tasan niin kuin olen odottanutkin, niin asia ei oikeastikaan hirveästi säväytä.

No juu, mutta! Palataanpa jälleen arkeen.

Tänään on nimittäin taas jälleen yksi sunnuntai, ja telkusta tulee kolmannen kauden kolmas jakso Madventuresia. Viime viikolla Tunna ja Riku olivat entisen Neuvostoliiton alueella travellaamassa, ja tänään vissiin Afrikassa tai jossain. Pitääpä katsoa oikein innolla.

Lenkilläkin on tullut käytyä taas oikein ahkeran tunnollisesti. Muutaman päivän tauon pidin tällä viikolla, ja suoraan sanoen vaikuttaisi siltä että juoksukuntoon sekin näyttää ainakin minun fysiikallani vaikuttavan. Näyttää siltä että minun tulisi ihan oikeasti juosta joka päivä eikä pitää minkäänlaisia välipäiviä, sillä ne eivät oikeasti näytä toimivan ainakaan minulla. Välipäivät pikemminkin alentavat jo saavutettua kuntotasoa, eikä tässä lajissa voi todellakaan sanoa ettäkö levolla olisi mitään merkitystä minkään kanssa. Eri asia tietysti jos nostelisi painoja, niin silloin lihakset saattaisivat kehittyä levossa, mutta juoksukunnon kannalta tämä lepäily ja taukoilu on ainakin minun fysiikallani turhaa.

Mutta juu, tällaista tänään. Huomenna kenties jotain erilaisempaa asiaa jälleen. Pyrin tässä taas kirjoittamaan muutaman "kantaaottavan" postauksen kunhan jaksan, sillä asiaakin on eräästä osa-alueesta nyt yllätyksellisesti löytynyt.

Kevättä edelleen

Heräsin tänään viideltä. Kaikkialla oli viileää ja ulkoa kuului linnun laulua - minulla oli ollut ikkuna auki koko yön. Kaikkialla tuntui kylmältä, mutta samalla raikkaalta. Jotenkin tuli mieleen armeijan metsäaamujen herätykset. Muistan itseasiassa hyvinkin välisodan oliko nyt muistaakseni nimeltään joku Portti08 tjsp. Pohjois-Karjalassa, kun koko ryhmä makasi teltassa eräänä aamuna kuorsaten niin maan perusteellisesti, ja itse olin ollut jo jonkin aikaa hereillä kuunnellen vain lintujen ääniä aivan täysin hiljaisessa metsässä, missä meidän ryhmätelttamme oli pystytettynä. Meillä ei ollut sinä yönä kipinävuorojakaan, sillä tällöin oli meistä jo tarpeeksi lämmintä nukkua ilman kipinää muutenkin, ja kyseisellä tavalla kaikki saivat enemmän lepoaikaa, joka on muutenkin yksi tärkeimmistä asioista leireillä. Muistelisin että tällöin taisi olla sotaharjoituksen jälkeinen viimeinen aamu, ja meidän oli tarkoitus vain herätä, syödä aamupala ja laittaa kamppeet kasaan sekä ajella Paseilla takaisin Kajaaniin jostain Valtimon suunnasta. Tätä edeltävänä yönä ei siis ollut kipinää, vaan olimme huolehtineet että kaikki heräävät rannekellojen herätykseen. Sinä yönä teltan lähellä oli ilmeisesti myös pyörinyt joko sissejä tai tiedustelijoita, sillä kuulin vartiopoterosta n. 400 metriä teltastamme vasemmalle vitunmoista räiskintää kolme kertaa yöllä. Kumma kyllä kukaan muu teltastani ei herännyt räiskintään, paitsi tietenkin minä, joka säntäsin boksereissa, T-paidassa ja jalassa kumisaappaat ulos rynnäkkökiväärin mukaan noutaen asemaan juosten. Tämä tapahtui siis kolme kertaa yöstä, ja minä olin ainoa joka heräsi siihen paukkeeseen - en viitsinyt kuitenkaan herättää ryhmäläisiäni, sillä he olivat selvästi enemmän unen tarpeessa kuin minä, varsinkaan kun eivät edes heränneet laukauksiin. Mietinkin toisella kertaa että jos tilanne olisi ollut oikea, niin me kaikki olisimme varmasti kuolleet, myös minä. Ihania aikoja kyseessä, siis.

Kai minua väsyttää edelleen. Join taas pitkästä aikaa kahvia jotta pysyisin jotenkin hereillä, sillä unirytmi on tosiaankin vaihteeksi taas aivan perseellään. Viime yönä heräsin valtavaan sydämentykytykseen ja todella oudosti helvetinmoiseen nälkään keskellä yötä. Sydän takoi kuin viimeistä päivää, ja epäilin sen johtuneen ilmeisesti näkemästäni unesta, jota en kyllä tarkalleen muista aivan täydellisesti. Se kuitenkin liittyi armeijaan jollain tapaa - tai ainakin siinä oli jotain ukkoja sieltä. Noh, saman tekeväähän se loppujen lopuksi oli että mitä se sisälsi.

Hiukset ovat kyllä kasvaneet jo aikalailla takatukka-meiningiksi. En kyllä ole jaksanut kiinnittää niihin hirveästi huomiotakaan, vaikka tunnen kyllä syyllisyyttä siitä että hiukseni kasvavat. Yleensä olen aina pitänyt ne siistin lyhyinä lukuunottamatta sitä yhtä kertaa joskus yläasteella. En aio kuitenkaan kasvattaa näitä miksikään Mikko Kuustonen-tason perseeseen ylettäväksi liuhuletiksi, mutta kaipa tässä nyt vielä vähän aikaa tällä setillä edetään.

Ei kyllä tunnu niinkään keväältä vieläkään. Lumi on taas vaihteeksi lähtenyt lähes kokonaan pois, mutta säätilat muistuttavat lähinnä syksyä, mutta niinhän se asia useimmiten on keväällä muutenkin. En minä jaksanut eilenkään katsoa Third Watchia, vaikka taisinkin tehdä jo hattutempun kyseisen sarjan katsomatta jättämisessä. Tänään ei kuitenkaan saa missään nimessä missata Generation Killiä - onneksi se tuleekin jo 21.00 eikä jotain 23.50 niin kuin Third Watchin uusin ohjelma-aika. Vituttaa kun tuonkin ohjelma-aika on nyt sitten siirretty mahdollisimman myöhäisiltaan, vissiin "väkivaltakohtausten" johdosta. Eipä voine mitään. Noh, joka tapauksessa Bosco rulz, OK! Hän jos kuka on kova jätkä.

Jälleen yhdestä Pääsiäisestä selvitty.. Melekeen!

Juupa juu, maanantai. Huomenna tiistai. Eipä tullut saatua yhtään munaa tänä pääsiäisenä, Hoh hoh ja hah hah haa. Eipä siinä, ei kyllä ota yhtään luonnon päälle että munaa ei irronnut sitten perinteisenä KANANMUNANA eikä sitten suklaanakaan, sillä katsoipa asiaa miten tahansa niin molemmat ovat lopulta aika epäterveellistä kamaa syötäväksi. Parempi pysyä tosiaan loitolla kaikesta sellaisesta.

Huomisen tärkeimpiin työtehtäviin kuuluu uuden lampun ostaminen tuohon lukulamppuun. Pimeässä istuminen vituttaa ja käy silmille. Kansa vaatii parannuksia.

Tänään tuli nukuttua ihan mukavasti, enkä suinkaan pinkaissut ylös heti seitsemältä kun silmät avasin. Kävin vain aamulla jolkottelemassa lyhyen juoksulenkin, jonka jälkeen sitten suihkussa kävin ja tämän jälkeen takaisin nukkumaan vielä muutamaksi tunniksi. Kieltämättä tämä resepti toimi, sillä eilen minulla oli hirvittäviä vaikeuksia pysyä hereillä edes kymmeneen asti illalla jotta olisin Madventuresin jaksanut katsoa alusta loppuun.

Tämä uuden tuotantokauden Madventures on kyllä selkeästi ollut huonompi kun edelliset. Eilenkin tässä toisessa jaksossa näiltä Madventures-jätkiltä irtosi ihmeellistä kaksinaismoralistista paskaa kesken sen Venäjä-osion, kun alkoivat haukkumaan länsimaista karjataloutta epäinhimmilliseksi ja vaikka miksi yleisen länsimaalaisvihan tuudittamina, mutta sitten taas vetäisivät pitkin Pietarin katuja BRDM 2 - panssariautolla kehuskellen kuinka "vain rikkailla on varaa ajella tällaisilla ajopeleillä". Vähän on kyllä sarjan henki muuttunut sitten edellisten kausien, mutta ihan keskivertokatsottavaahan tuo edelleen on.

Tänään tuli telkusta myös taas joku tällainen pelätty Bud Spencer & Terence Hill - elokuva. Aivan järkyttävää paskaa, arvon kuulijat! Itselleni osui kyseisen "kaksikon" väsäämä elokuva DVD:lle about puolisen vuotta sitten, mutta sen tasan kerran nähtyäni olen yrittänyt päästä siitä eroon kuin Thaimaalaisesta yhdeksän Boforin hyppykupasta! Vihdoin onnistuin tekemään sen sujauttamalla Huuto.netin kauppojen yhteydessä ko. DVD-leffan erään isomman leffaerän mukaan, ja pystyin vihdoin huokaisemaan helpotuksesta.

Ja mikäli ette ole kuulleet taikka nähneet kyseisen kaksikon leffoja, niin kyseessä on ilmeisesti alkuperäisesti Italialainen "toimintaelokuvakonsepti", jossa kaksi äijää sekoilevat 1970-, ja 1980-lukujen taitteessa pitkin erilaisia mukamas hauskoja tapahtumapaikkoja, vetäen lähinnä kaikkea turpaan - myös toisiaan. Elokuvat on myös aivan hirvittävällä tavalla dubattu, joka saa aikaiseksi varmasti ympäri maailmaa hetkittäisiä väittelyitä aikaiseksi siitä että mistä ne ovat oikeastaan alunperin tulleetkaan. Monet ovat liian innokkaita tuomitsemaan ne heti Amerikkalaisiksi, vaikka ilmeisesti Italialaista alkuperää ne ovatkin.

Kerran erään kaverini kanssa katsottiin näitä Bud Spencerin ja Terrence Hillin leffoja, ja hän tuolloin tosiaankin totesi että niissä ei ollut mitään järkeä katsottuaan about 5-6 kyseistä tekelettä. Niissä ei missään ollut mitään järkeä, ja totta puhuen jos näiden kavereiden tekeleitä ei ole nähnyt, niin kannattaa katsoa se South Parkin jakso missä Russell Crowella on se oma televisio-ohjelma missä hän matkaa pitkin maailmaa ja vetää aivan absoluuttisesti kaikkia turpaan, niin tajuatte Bud Spencerin ja Terrence Hillin elokuvien syvimmän olemuksen täydellisesti.

80-luvun kaipauksen "liskopääsiäinen"

Pääsiäinen on kyllä ollut yllättävän hiljainen. Ainoat varjopuolet ovat olleet lähinnä se että lukulampusta tosiaan paloi lamppu ja eilen satoi helvetisti lunta "kevään kunniaksi". Onneksi se lumi kuitenkin suli aika hyvin pois, mutta valkoinen paska pitkin ja poikin katuja vituttaa joka tapauksessa.

Tuli tilattua netistä V - nimisen minisarjan ensimmäinen kausi. Kyseessähän on ainakin minulle legendaarinen minisarja, sillä se on yksi korneimmista Scifi-sarjoista ikinä, mutta samalla toimii yllättävän hyvin juuri synnyttämiensä muistojen johdosta.

Sarjassahan ideana oli että maahan saapui helvetinmoinen joukko aivan ihmisen oloisia ja näköisiä avaruusolentoja, jotka aluksi näyttivät olevan aikalailla ystävällisiä ja muuten rauhallisia tyyppejä. Kaiken tämän alla kuitenkin ne olivat helvetillisiä ihmisten lihaa syöviä liskoja, jotka kaappasivat ihmisiä avaruusaluksiinsa ruoaksi! HAHAAH! AI PERKELE! 80-luvun Scifi kunniaan!

No, olihan tuo tosiaan pakko ostaa kun kerran niin halvalla lähti. Ja toisekseen siinä oli viisi DVD:tä ja sarjaa en ole muistaakseni koskaan nähnyt loppuun, vaan vain kaksi ensimmäistä osaa olen siitä aikoinaan nähnyt. Visitorit oli siis aivan pakko hankkia DVD:lle, varsinkin kun tuli parikymmentä DVD:tä myytyä not too long ago pois, joten hyllyissä on jälleen tilaa. Nytpä vain odotellaan että milloin ihastuttavan nostalgiset katselukokemukset kolahtavat postiluukusta sisään.

Hmm.. Ja nyt kun ollaan tässä 80-luvun aiheessa, niin tuli tässä taas pitkästä aikaa kuunneltua 80-luvulla tehtyjä vähän hempeämpiä biisejä. Jotenkin kun miettii, niin esim. sellaiset hitit kun Foreignerin Waiting for a Girl Like You sekä John Waiten Missing You omaavat jo soundiltaan niin kaipaavan äänimaailman, että niissä kiteytyy se sanoma täydellisesti. Kenties 90-luvun alussa onnistuttiin vielä tämmöistä tekemään jossain määrin, mutta ainakaan 2000-luvulle mentäessä se jokin on kyllä tosiaan jo kadonnut. Näytän siis jälleen kuuluvan 1980-luvun puolesta liputtavien ihmisten joukkoon tässä asiassa, vaikka synnyinkin sen puolivälissä ja minulla on hyvin hatarat muistikuvat siitä muutenkin - vartuinhan nimittäin enimmäkseen 1990-luvulla, joka oikeastaan sekin on minun mielestäni ihan hyvää aikaa ollut vielä. 2000-luvun alku taas ei ole niinkään muisteltavaa aikaa ollut so far, vaikka muutamia ilonpilkahduksia siihenkin on mahdollistunut ajan myötä.

Olisi muuten aivan helvetin huisin kivaa osallistua sellaisiin 1980-luvun teemabileisiin. Erityisestihän Amerikoissahan noita näytetään järjestävän aika paljonkin kaveriporukoiden kesken, ja varmasti on Suomessakin. Vaatetusta moiseen sekoiluunkaan tuskin olisi erityisen vaikea hankkia, sillä 1980-luvun vaatetusta saa aika monestakin paikasta halvalla vielä nykyisin. Jos saisin päättää hahmon 1980-luvun teemabileisiin, niin varmasti valitsisin joko kliseisesti Miami Vicen Sonny Crocketin (hiustyylihän alkaa pikkuhiljaa olemaan jo kohdillaan!!) taikka sitten Painajainen Elms Streetillä-elokuvista tuttu Freddy Krueger voisi myös olla aika kova.

Ja taas tuli mieleen että tällä viikolla jäi taas South Parkit katsomatta telkkarista. Jaksoina olisivat olleet kuulemma ne missä Buttersista tulee Doctor Chaos, ja sitten se toinen jakso missä Cartman saa Sea People-kansan kasvatettua akvaariossaan. Third Watch (eli Hädän Hetkellä) jäi myös taas kertaalleen katsomatta, perkele!! Mutta, onneksi olin nähnyt tämänkin viikon jakson, joka käsitteli sitä lumimyrskyä N.Y.C:ssä, ja sen aikana tapahtuvia juttuja. Generation Killin muistin sentään sotahulluuksissani katsoa.

Munarikasta Äitienpäivää, bitches!!

Pian on kai Pääsiäinen. Hyvää Pääsiäistä ja Glad Påsk.. Tai jottain.

Viime aikoina olen jälleen enemmänkin keskittynyt omien asioideni hoitoon, luonnollisesti. Televisiota on tullut katseltua vähän kaikenlaista, muutama leffakin on tullut tsiigailtua lävitse, joista mainittakoon jälleen kerran oman elämäni suurin innoittaja, Clerks ja sitten tietenkin tämä Thin Red Line, joka on oikeastaan päätynyt olemaan aina vaan parempi mitä enemmän sitä katsookaan.

Hmm.. Aika erikoinen otsikko tällä postauksella, huh? Noh, kerronpa hieman sen etymologiasta ennen seuraavia käsiteltäviksi saapuvia aiheita. Nimittäin kyseinen lause "munarikasta äitienpäivää" oli erään täysin kajahtaneen naisihmisen suusta kuultu lause ollessani pieni poika joskus aikoinaan vuonna nakki&kilpi. Tämä mielisairas nainen ei suinkaan ollut äitini, eikä minulle mitenkään sukua - kunhan nyt vaan sattui asumaan muutamia talorykelmiä lähellä minua joskus tuolloin. Tosin varmasti kävi monella mielessä että se oli minulle varmaan sukua, mutta voin onnekseni (onneksenne?) sanoa että tällä kertaa kyseessä ei ollut sukulaiseni. Noh, tämä akkahan oli vähän latvasta laho, kuten aikaisemminkin totesin, ja hän toivotti aina usein pääsiäisenä ihmisiä nähdessään että "munarikasta äitienpäivää" kovaan ääneen, ja muutamat vanhemmat ihmiset kai jotenkin suivaantuivatkin kyseisen akan jutuista - kuvittelivat kaiketikin että akka vittuili ihmiselle tuolla lauseella. Kyseinen nainen oli kuitenkin kai sen verta latvasta laho ettei ymmärtänyt pääsiäisen ja äitienpäivän eroa - saatika sitten että olisi ymmärtänyt jättää pois etuliitteen "munarikasta" tuosta sotkusta. Noh, tuosta kyseisestä jutusta tuli kuitenkin aikamoinen lentävä lause sitten lapsuudenaikanani, ja saattoihan tuo pitääkin lopulta paikkaansa joillekin äitee-immeisille varsinkin äitienpäivänä ja miksei myös pääsiäisenä, sillä onhan se kyllä kieltämättä monille varmasti munarikasta aikaa... HAHAHAAHAH!!! REPESIN!! LOOLZZZ!! OMG STFU and GTFO!

Kuuntelin myös pitkästä aikaa Youtuben puolelta jo edesmenneen Yölinjan nauhoitettuja puheluita. Mikäli jollekulle kyseinen radio-ohjelma/TV-ohjelmakin ei ole tuttu, niin jälleen kerran ylitsepääsemättömän tärkeilevä ystävämme Wikipedia on korvaamaton apu. Noh, lyhyesti sanottuna Yölinjahan oli tosiaan melko seko ohjelma, missä jo nykyään vissiin kaupunginjohtajanakin toimiva Pekka Sauri auttoi ihmisiä puhelimitse ongelmineen. Tällaisesta konseptistahan ei saa tosiaankaan ennen pitkää mitenkään asiallista, joka oikeastaan olikin koko ohjelman ydin. Sen parasta antia oli juuri vakavan asiallinen Pekka Sauri ja sitten mitä häröimmät soittelijat erilaisine ongelmineen, ja valitettavan usein pilasoittoineen. Nyt kun hiukan vanhemmalla iällä tätäkin ohjelmaa ja sen sisältöä pohtii, niin oikeastaanhan pilasoitot eivät olleet edes mitenkään hauskoja useinkaan - vaikkakin erityisesti siinä vaiheessa kun mm. "Lepakkoluola" alkoi kiusaamaan Sauria säännöllisesti feikki-tarinoillaan, niin väkisinkin siinä kyllä repesi. Yleisesti ottaen pilasoitot olivat kuitenkin perseestä, niin kuin ne ovat oikeastaan yleensä elämässä muutenkin.

Muistan tämän ohjelman pyörineen öisin aina yläasteen aikoina. Silloinhan sen fanittaminen oli minun ja kaveriporukkani kohdalla kaikista korkeimmillaan, ja tavallaan kiehtoikin idea siitä että voi jospa pääsisi itse Pekka Saurin tuolille vastailemaan näihin epämääräisiin ongelmiin. En olisi varmasti itse kyennyt aivan samaan, eli siis sellaiseen tyyneen rauhallisuuteen, jota Pekka Sauri omasi koko lähetyshistorian ajan - mutta olisi se vaan ollut hauskaa monin tavoin. Häpeilemättä siis voinen todeta, että Yölinjan juontaja oli yksi semi-fiktiivisistä toiveammateistani yläasteella, joka jo varmasti kertoo aika paljon minun persoonastani ja muutenkin vakavuudestani monia asioita kohtaan.

Noh, anyways.. Yölinja oli kyllä parhautta. Harmi että se lopetettiin, mutta niinhän kaikelle hyvälle käy ennen pitkää. Huonot asiat ovat muutenkin minusta pysyviä juttuja elämässä enemmän kuin hyvät ja miellyttävät asiat, joten oli aivan luonnollista että samalla hauska ja hyödyllinen ohjelma kuten Yölinjakin sitten lopetettiin. Perseestähän se oli, mutta onneksi monet olivat nauhoitelleet ohjelman parhaimpia paloja - ja oikeastaan kiitos Shit-tuben yleistymisen, niin niitä voi nyt kuunnella ihan koska vaan ja milloin vaan. Ennen Juutuuppiahan ainut tapa saada kuulla Sauria olivat jo normiksi muodostuneet MP3-tiedostot, joiden kautta parhaimpia puheluita sitten leviteltiin pitkin nettiä. Kun Yölinja loppui, niin myös näiden tiedostojen määrä alkoi vähenemään radikaalisti, sillä jälleen kerran YLE taisi suuttua jostain tekijänoikeusasioihin liittyvistä seikoista, ja monet Saurin ajan tallennukset hävisivät sen siliän tien, niin sanoakseni. Youtube toi kuitenkin takaisin ihan hyvän määrän Pekka Saurin Yölinjaa, vaikkakaan ei tietenkään aivan kaikkea. Valitettavasti.

Noh, Yölinja on kuitenkin osa kiistatonta varhaisnuoruuttani ja sitä ei voida minulta viedä! Ei ainakaan ennen kuin sairastun johonkin aivojen muistilohkoja sulattavaan neurologiseen sairauteen, jonka myötä unohdan kaiken tällaisen asian ja istun kasviksena vanhainkodin nurkassa vanhoja BumtsiBum-ohjelman uusintoja katsellen. Päässäni minulla on muuten takuuvarmana nk. "Paappalakki", joka oikeastaan vain ja ainoastaan sopii hiukan varttuneemmille herrasmiehille muutenkin. Noh, se kuitenkin siitä Offtopicista nytten.

Jaa-a.. No, huomenna on sitten kai jo joku pääsiäispäivä. Tällä kertaa oveni takana ei ole käynyt yhtään virpojaa, tosin viime vuonna olin sopivasti kotosalla juuri näihin aikoihin arrrrrrmeijasta lomilla, kun oven taakse ilmaantui joku ihmeen YH-äitee lapsiensa kanssa virpomaan. Annoin tyypeille lomapuvun taskusta löytyneet kolikot, ja tavallaan vähän aikaa tunsinkin itseni jollain tapaa normaaliksi ihmiseksi kun tällä tapaa käyttäydyin. Sain palkaksi niitä vitsoja, vai mitä nyt olivatkaan, ja ne taisivat jäädä olohuoneen pöydälle lojumaan pitkäksi aikaa. Tuota 2008 vuoden pienoista "pääsiäislomaa" taisi muuten edeltää viikko oppilasvääpelin hommia armeijassa, eli jouduin toimimaan valvojana koko viikon AUK:ssa, ja muistaakseni viimeisenä päivänä sairastuin kuumeeseen ja tetsasin jossain 39 asteen kuumeessa pitkin metsiä ja samalla pidin kirjaa koko fucking komppanian vahvuudesta joka hetken joka sekunti. Taisin siis olla muuten normaalisti ihan hiukan kipeänäkin viime pääsiäisenä - eli jälleen kerran osoitus siitä että 2008 oli myös paska vuosi monella tapaa. Paskempi kun 2007, by the way.

The need to leave

Sometimes I've thought about it.

You know, just leaving. One day just packing your bare essentials, selling 99% of everything you own and burning the rest, then just leaving with the next flight out of this country. I'll admit it, I've played around with the idea.

So, where would I go? It would be an escape, so naturally the place would have to be someplace real far away and secluded. I've always thought about the Caribbean being a good place to kick back for awhile. So, I would probably go there, then.

You see, I've started to experiment with the idea of letting go of this fabric of society that's wrapped us all around itself. What if one day, you would just decide not to a part of it? Just leave everything here, and find a new way of life someplace else? Preferably the place would have to be a reasonably secluded location, and one would have to be in a position to truly leave everything behind before making a dash there. You just couldn't leave a family behind just like that and try to find your dream someplace without consequences. I do, however, believe to be in a rather unique situation in which I could do that. It is a blessing of sorts. That I do not have have any strings attached to this society, since in a way I don't exist in it. I've only got a social security number, but that's about it. I've got no immediately family that might be concerned about anything, nor do I have any other social restrictions that might come and bite me in the ass the least I expect it. I believe to be in a unique situation with very little to lose and alot of things to gain. This sort of a situation would naturally be excellent for a trip, but it remains to be seen whether or not can I make myself go.

So, naturally - I've thought about leaving. Going away for a few months, maybe a year. Or maybe for forever. Whichever situation will present itself to me. I'd like to start someplace warm, and work myself up to another location. I feel that I'm in need of walkabout like this, but when and where will it begin - it is hard to say.

Huhtikuun alkua

Olen pitänyt kirjoittelemisesta taas hiukan vapaata, sillä minulla on ollut jo pitkään sellainen tunne tämän blogin suhteen että tarvitsisin jotakin konkreettista sanottavaa. Viime aikoina postaukset ovat keskittyneet vain sorretun oikeuksien puolustamiseen ja yleiseen paskanjauhantaan. Nämä asiat ovat oikeastaan minun kohdallani yksi ja sama asia, totta puhuen.

No, ei minulla oikeastaan ole nytkään mitään sen kummempaa asiaa. Olen pohtinut että voisi oikeastaan aloittaa jonkinlaisen ajankohtaisten uutisten kommentoimiseen keskittyvän sarjan tässä blogissa, niin siten ei ainakaan sitten olisi kyseessä liian yksipuolinen tarjonta. Jos vaikkapa muutamaa uutista pohtisi vähän laajemminkin erinäisistä lähteistä per päivä, niin siitähän suorastaan saisi asiallista sisältöä jos joksikin aikaa. Näinpä saatan siis tehdä.

Mutta, palataanpa jälleen tämän blogin lempiaiheeseen, nimittäin minuun. Tuossa muutama päivä sitten todistin erään tapahtuman, joka aikalailla avasi silmiäni entisestään liittyen anonymiteettiin. Netissähän anonymiteetti on mitä olennaisin osa tällaistakin ns. "nettikirjoittelua", sillä sen turvin jokainen meistä voi kirjoittaa ja kertoa lähes minkälaisista aiheista. Anonymiteetin turvin suurin osa meistä elää ja kanssakäy internetissä. Anonyymiys sinänsä on tärkeä itseisarvo jokaiselle täällä, sillä ilman sitä internetin sisältö ei tosiaankaan - näin ainakin väitän - olisi sitä mitä se on nyt. Eikä myöskään ihmisten väliset suhteet Internetissä olisi entisellään mikäli meillä ei olisi anonymiteettiä.

Tämä seuraamani tapahtuma josta aiemmin kerroin liittyi juuri tähän aiheeseen. Tavallaan se oli positiivinen ja tavallaan taas negatiivinen asia omalla tavallaan. Itse pidin sitä positiivisena, mutta varmasti osa olisi nähnyt asian negatiivisena. Näen kuitenkin itse siinä eräänlaisen opetuksen.

Sissilutin jälkimainingeissa

Sain tänään tosiaankin postissa tuon Paavo Rintalan Sissiluutnantin. Hemmetin hyvä kirja monin tavoin, täytyy sanoa. Ymmärrän kyllä aivan täydellisesti miksi se aloitti aikansa kirjasodat sisällöllään. Noh, nelisen tuntiahan tuossa teoksessa vain meni - liekö oma uusi ennätys kyseessä? Joka tapauksessa, tässä tulee nyt yksi kirjan minua itseäni eniten puhuttelevimmistä osista. Tämä oli sen verta hyvä ja kaikin puolin elävästi kirjoitettu, että tämä on lähes pakko laittaa tänne blogiinkin. Jos siis aihe kiinnostaa, niin kannattaa tosiaankin lukea moinen teos mahd. pian. Mutta nyt pitemmittä puheitta vähän proosaa:

"Kaikista tappamistani elollisista olin eniten kavahtanut hevosten kuolemaa. Työkseni minä olen tuhonnut kolonnia ja ampunut kymmenittäin niitä vetäviä hevosia. Kolonnan tuhoamisessa on ratkaisevinta se, että ampuu kaikilta hevosilta mahat auki. Vaikka rattaissa istuisi itse pääkenraali, ei muuta kuin ensin hevosten mahat puhki. Siinä syntyy semmoinen korske, läähätys ja kuoleman läsnäolon tuntu, ettei sen vallasta pääse irti kolonnan yksikään elollinen eikä yksikään niistä, joiden on määrä tuhota kolonna. En ole nähnyt kenenkään, en tappajan enkä tapettavan hillitsevän itseään siinä tilanteessa. Se onkin kolonnan tuhoamisen kultainen sääntö, yhtä tärkeä kuin kultainen leikkaus Geometriassa: ensin kaikilta hevosilta mahat auki, loppu selviää sitten itsestään.

Minä olin toteuttanut sitä monta kertaa ja joka kerta yllättynyt kultaisen leikkauksemme tehokkuudesta. Olin katsellut hevosten tuskaa ja itse tuntenut sen. Ne olivat ainoita, joita minun todella kävi sääliksi. Niiden kuolemankorske nousee joskus unessa eteeni ja minä kuulen sen korvissani. Eläinten suuret ja kosteat ruskehtavat silmät minä olen näkevä silmissäni elämäni loppuun, kenties maapallon loppuun, ja mikäli helvetti on olemassa tai taivas tai edes jotakin siltä väliltä, minä olen kokeva hevosten tuskan tämän kaiken loppuun saakka.

Herra Kenraali ja herra kapteeni, olisittepa itse olleet mukana.

Jos olisitte olleet mukana kesäisenä yönä kävelemässä metsäpolkua ja karkottamassa kehrääjän polulta kahden lämpimän munansa päältä murhanhimoisten askeleittenne tieltä. Olisitpa ollut mukana, herra kenraali. Olisit tullut hiipimällä tien varteen ja nähnyt neljänkymmenen hevosen vetävän neljääkymmentä vankkuria. On olemassa asioita, joita sinä et käsitä järjelläsi herra kenraali, herra kapteeni. Silti olet ottanut vallan käsiisi niin kuin olisit ainoa ja kaikkitietävä ja kaikkia hallitseva tässä olemassaolon piirissä, tässä piirissä ja kaikessa tällä välillä, tämän tien varresta aina Andromedan tähtisumun kaukaisimpaan planeettaan saakka, sinun tietämisen alueesi hämärimpiin sopukoihin. Mutta on olemassa kuvia ja kuvioita, joita järkesi ei hallitse edes tässä pienessä olemassaolon piirissä, ei edes tämän pienen tien varrella täällä Vienan Karjalassa.

Kun neljäkymmentä hevosta vetää kesäisenä yönä neljääkymmentä vankkuria, sinä joka hallitset tappamisen, otat tappamisen koko vallan käsiisi niin kuin se joka hallitsee äärettömyyksiä. Kun aseesi ja tovereittesi aseiden sarjatuli rikkoo kesäyön ja puhkoo neljänkymmenen hevosen mahat, kun kuoleman läsnäolo ja hevosten korskunta täyttää tienoon, nousee taivaalle ja levittäytyy pensaiden tasalle ja oravien tasalle puiden latvoihin ja hiljenee viimein avaruuteen, sinä ymmärrät, että on olemassa se jokin, se käsittämätön, jota sinä et pysty hallitsemaan.

Kun neljääkymmentä hiestä ja verestä ja korskeesta höyryävää hevosta pyrkii eteenpäin ja taaksepäin, molemmillesivuille ja maan sisään ja maasta ylös kohti puiden latvoja ja valjuja tähtiä, vasta silloin sinä hätkähdät. Olet päästänyt kuoleman irti. Vielä hetki sitten tappaminen oli sinun käsissäsi, mutta nyt sinä et enää hallitse sitä. Se tempaa sinut mukaan ja sinä alat yhä enemmän ja enemmän tappaa mitä kovemmaksi korske yltyy, mitä kiivaammin suihkuaa elollisten veri ja rapa, mitä sakeampina höyryt peittävät tienoon ja tien ja mitä ylemmäs taivaalle nousee tapettavien huuto."

Aika vahvaa tulkintaa, kieltämättä. Tämä oli varmasti kyseisen kirjan paras osio, eikä suotta - olihan siinä mitä erinomaisin tulkinta kyseisestä tapahtumasta puhumattakaan kielikuvista. Harmittaa etten ole ehtinyt lukea tätä teosta aikaisemmin, mutta kuten sananlaskukin sanoo, niin kaikellehan on luonnollisesti aikansa ja paikkansa. Tätä asiaa silmälläpitäen vaikuttaa siis aivan luonnolliselta että luen Sissiluutnantin nyt, enkä suinkaan vuonna 2006 tai myöhemmin. Joka tapauksessa kyseessä oli todella hyvä teos, ja alankin pikkuhiljaa ymmärtämään mitä kaikkea kyseisen teoksen kirjoittaja halusi lukijoilleen viestittää teoksessa sodan luonteesta ja ennen kaikkea ihmisen luonteesta sodassa.

Noh juu, nytpä täytyy sitten vaan ruveta etsimään seuraavaa luettavaa materiaalia. Täytyypä tutkailla että mitä on tarjolla, ja siitä sitten jatkamaan päätösten muodossa että mitä tehdään.

War Story

Alright, so here's a moment in my life that I want you people to hear about. It made a tremendous impact on me that day when it took place, and I still think about it sometimes. So, anyways.. Let's begin.

During my service in the armed forces last year, I was ordered along with about three other people to participate in a large "expo"-type of a gathering of various companies and VIP's in Oulu. The defence forces naturally wanted to participate, and only a handful of guys were selected from my company, and I was among them since I had a good and clean record. I didn't really have choice, I was just summoned to a 2nd lieutenant one day, and he told me that he was going to order me along with a few other people to go to Oulu for a week on this expo. It was a large expo, too - about 40,000 people were expected to visit it in just a few days. So, naturally I had nothing against such an order - I mean, we got to go to Oulu, and pretty much spend a paid vacation just showing a bunch of civilians what the defence forces was all about.

So, during the days we pretty much acted as the show-and-tell - folk. Civilians came to us as we stood in front of various exhibitions of army equipment. During the nights we had some very heavy R n' R tours in the vibrant summer nightlife on the city. We even went to this modelling exhibition on the Radisson SAS-hotel in the city, and Satu Tuomisto (Miss Finland 2008) was there - naturally we all got her to sign her autograph into our beret's that beautiful Oulu summer evening. I still have that beret, and I remember when we took a picture of her among us and sent it to the other NCO's back at the barracks in Kajaani! Hahhahah, Dude, you could've probably heard the immense amount of swearing originating from Kajaani at night if you really listened quietly enough.

Anyways, naturally the exhibition had a section for the UN Peacekeepers and veterans of the service. There was a pair of old guys there, and they were like the real old school guys who had been in Lebanon, Sinai and stuff. They were very helpful and had interesting stories to tell. I quite literally harvested alot of useful information from them - both through stories and some manuals, too.

During the third day, this tanned guy showed up in Desert Camouflage into the UN tent. You could see that he had been "in country" fairly recently, and he had this tough look of a career officer on him. He was a sergeant, and I was corporal.

So, during the same day I went to have lunch near this small cafeteria at the expo-site, which was strictly reserved for the defence forces personnel serving at the expo. So, the tanned sarge shows up! And he sits into my table. Naturally me sitting there with a pair of friends turns the whole atmosphere a bit tense, since here we have like a real-life soldier who had been in Afghanistan up until a few days ago. We all eyed him a bit discreetly, unsure on what to say. He looked at us - a bunch of young corporals just staring at him in his desert cammies quietly having his meal. Quickly he looked up at us - and asked:

"So, like - guys, how are you doing?"

I immediately replied to him: "Sergeant, Sir - it's all good" - to which he immediately replied by stating that there was no need to call rank here in these circumstances. Instantly the atmosphere got a bit easier, and I and a bunch of other guys proceeded to talk to the sarge.

He told us that he had indeed just came from Afghanistan after three tours. He also told us alittle about the general atmosphere there and about the daily stuff they did there. We naturally listened to what he had to say, and eventually the Sarge told us that he had been a part of the patrol of a certain Sergeant Petri Immonen, who was KIA and made the news in this country in 2007 when it happened. Sgt. Immonen along with his patrol was ambushed by an IED (improvised explosive device) and he was among the badly injured there. He later on succuumbed to his wounds. So, this guy I met had been a part of the patrol. I remember reading about Immonen and the unfortunate events that took place when it happened a few years ago, and now quite frankly what I had there right in front of my eyes was a piece of real breathing and living legend.

So, naturally as the Sarge had told us about all the events there, one of the guys looked at him, and asked him frankly: "So, umm.. If stuff is so horrible there, why do you keep on going back?". The Sergeant deemed this as a reasonable enough of a question from a buch of us green-assed little sons of bitches, and he quietly nodded:

"Well, guys - I guess that's just it. I keep on asking that same thing from myself over and over, and right now I don't really have an answer. I suppose it has something to do with the men next to you. It's not about adventure or anything else out there anymore" he told us. We kept on talking for a while, and eventually he asked whether or not anyone of us would be interested on signing up for peacekeeping operations abroad in the future. None of the guys there were interested - except me. I told him that I had been thinking about it, not just for the money, but mostly because of the money, I guess.

As he left, he said his goodbyes to us, and finally patted me on the back as he left and enigmatically told me that "we'll be seeing each other". And then, the Sarge left. As mystically as he had come, he also went off to continue the tour.

I thought about what he said for a long time afterwards. This guy was a genuine vet, man. He had been down there several times and stood right in front of the face of death and looked upon it. He was one hardcore dude, man. Extraordinary men - such guys you do not see very often nowadays, I think. Men with such sense of duty and willingness to commit. True heroes, man.