Näinä päivinä

Ennenaikainen talvi tuntuu saapuneen tännekin. Viime yönä taisi olla uskomattomat 3-4 astetta lämmintä yöllä, ja monissa paikoissa oli mennyt pakkasenkin puolelle. Itseasiassa täälläkin saattoi hyvinkin olla yöllä pakkasta. Väliasu ja pipo saapuu seuraavaksi pitkäksi aikaa lenkkien vakiovarustukseksi.

Päivän paikallisuutisiin kuuluu kaiketi se että eräästä paikasta onneksi aika kaukanakin tästä paikasta jossa nyt oleskelen löytyi ruumis. Tällä kertaa ruumis löytyi vedestä ja kyseessä oli ainakin huhupuheiden mukaan henkirikoksen uhriksi päätyneen hepun ruumis. Kaikki täkäläiset varmasti tajuavat että mistäpäin se löytyi.. Ei ole vaikeaa arvata jos oikein yrittää ja paikallismaantiedettä tuntee.

Muuten niin olen siivoillut ja juonut ns. "instant" Lattea. Vaikka kahvilakko pitääkin, niin nuo instant-mallin Latet ovat sellaisia että ne eivät oikeastaan ole edes kunnollista kahvia, joten moisten nauttiminen on ihan sallittua, ainakin oman kieroutuneen moraalisäännöstöni mukaisesti.

Luin myöskin Hesaria tuossa jokunen aika sitten, ja siinä oli maininta siitä kuinka syvällä jossain keskeisessä suomessa on kuulemma jonkinlainen pieni kyläpahanen tai sellaisen "alajaosto", jonka nimi on myöskin Helsinki. Tuossa vaihtoehtoisessa Helsingissä oli kuulemma seitsemän vakinaista asukasta ja kesäisin sitten vähän enemmän muistaakseni. Lisäksi heillä oli siellä joku pieni koju tai vastaava joka oli nimetty Kaivohuoneeksi.

Tuo artikkeli sai minut pohtimaan sitä että onkohan kyseistä paikkaa koskaan virallistettu joihinkin tienviittoihin tai karttoihin ylipäätään. Minusta olisi nimittäin vähän hassua jos joku vaikkapa ulkomaalainen ja täysin tämän maan kuvioista tietämätön päätyisi tuonne vaihtoehtoiseen Helsinkiin jostain syystä tai muuten vaan jonkun väärinkäsityksen johdosta. Eipä silti, olen itseasiassa tietoinen siitä että Sipoon Nikkilän ohella on olemassa kuulemma myös Jyväskylässä oma Nikkilänsä, joka sekin eroaa tästä iki-ihanasta vastineestaan aikalailla.. vai eroaako sittenkaan?

Oikeastaan tällaiset kaksoispaikkakunnat saavat minut pohtimaan että jos kerran maassa on useita samalla nimellä varustettuja paikkakuntia, niin onkohan olemassa sitten eri ihmisillekin hyvin samantyyppisiä mutta kuitenkin jollain tapaa perustavanlaatuisesti eriäviä vastineita. Kenties jossain päin itäistä Transylvaniaa paarustaa tälläkin hetkellä jonkinlainen Slaavilainen vastine minulle, jonka päivittäisiin harrastuksiin ei suinkaan lukeudu observatiivisten blogipostausten rustaaminen ja yleinen outoilu, vaan kenties kehittävä perhosten keräily haavilla sekä viinirypäleiden murskaaminen jättimäisessä tammitynnyrissä balalaikkamusiikin tahdissa varpaita heristellen. Yhteistä meillä olisivat kuitenkin sitten.. ilmeisesti nimet ainakin?

No jaa, turha ehkä puhua mistään "there's someone for everyone in this world"-retoriikasta, kun en edes moiseen oikeastaan ainakaan seurustelusuhteellisesti usko. Samanhenkisiä ihmisiä kyllä löytyy toisilleen, mutta eroavaisuuksiakin heistä varmasti aina löytyy ja juuri niiden enemmän tai vähemmän kriittisten eroavaisuuksien sietäminen muodossa jos toisessa voikin olla suhteen kuin suhteen tärkein eheänä pitävä juttu.

Hmm.. Kuuntelin muuten tänään myöskin sellaista bändiä kuin Juliette&The Licks. Kyseessähän on legendaarisen naisnäyttelijän, eli Juliette Lewisin oma pieni bändiprojekti rokkihenkisenä kokoonpanona. Se oli oikeastaan yllättävän hyvää musaa ja Juliette Lewishän on itselleni kanssa sellainen luottonäyttelijä, että hänen leffojaan katson ihan puhtaasti vaan sen takia että niissä on Juliette Lewis.

Oikeastaan en tiedä kovinkaan montaa näyttelijää jolla olisi oma bändi tai jotain musiikkitouhuja takanaan (vaikka niitä onkin tosi monta!). Juliette Lewis taitaa olla yksi ja tietysti Don "Heartbeat" Johnson on toinen. Ovathan nuo musiikkisekoilut vähän noloja sinänsä, mutta osa näyttää aikojen saatossa onnistuneenkin.

Nyt lähden kuitenkin nukkumaan tästä jo näinkin aikaisin ja unelmoimaan vaikkapa tammitynnyreissä kypsennetyistä Don Johsonin soolourista sekä siitä eräästä Juliette Lewisin elokuvasta jota en ole vieläkään nähnyt.

Memorial pyre

Katselin vanhoja 1990-luvulta peräisin olevia mainoksia Youtubesta. Kyseessä siis olivat nämä kotimaassa tuohon aikaa näytetyt mainokset, joten mukaan mahtui lähinnä todella rankkaa tuotesijoittelua ja kliseisiä hokemia.

Huomioin heti alkuun sen miten 2000-luvun mainosten taso jotenkin tipahti radikaasti 1990-luvun vastaaviin verrattuna. 2000-luvun kotimaisten mainosten muistettavimpiin tuotoksiin ainakin noiden videoiden perusteella kuului se McDonaldsin "syökää kanaa"-sika, "elämä on"-kännykkämainokset sekä "meidän äiti tekee teidän äitien ruoat"-hokema. Minusta nuo kaikki olivat jotenkin ilkeitä mainoksia ja niissä korostettiin sitä kanansyömismainosta lukuunottamatta jotenkin sitä itsensä tai oman perhepiirinsä paremmuutta törkeän egoistisesti muiden yläpuolelle aivan suvereenisti. Ne olivat minusta sanomaltaan uusegoistisia, jossa todellakin jotenkin yksilön vaikeudet tai summittainen "paremmuus" muista ihmisistä piti korostua esimerkiksi yhdessä mainoksessa siten että yksi pikkulapsi ilmoittaa hiekkalaatikolla muille lapsille että "meidän äiti tekee teidän äitien ruoat", eli kyseessä taitaa olla muistaakseni Atrian tai jonkun vastaavan ruokatalon mainos.

Tuossa "elämä on"-mainoksessa sitten asiakas kauhistelee ns. "pissismyyjälle" sitä kuinka kaikki on niin kallista hänen kaupassaan. Tuo nuori nainen kuittaa kauhistelun hintoja kohtaan toteamalla välinpitämättömästi että "elämä on" ja jatkamalla vaaleanpunaista olemassaoloaan jonkun luksusfirman kassana. Tästä mainoksesta on muitakin variaatioita.

Nuo ovat tosiaan tyypillisiä 2000-luvun mainoksia juurikin itsekeskeisen negatiivisessa mielessä. Enää ei edes pyritä peittämään sitä millaiseksi yhteiskuntamme on taantunut tai pikemminkin sitä minkälaisia ainakin minusta varsin hälyyttäviä kehityskulkuja yhteiskunnassamme on alkanut leviämään. Kenties kaikki eivät kutsuisi sitä taantumukseksi ja kenties omakin arvioni siitä oli vähän liikaa, mutta se on kai totta että ihan näin epäkohteliaita ja jotenkin häpeilemättömiä omassa ylivertaisuudessaan mainokset tai niiden aiheet eivät olleet vielä 1990-luvulla.

Positiivisena asiana 90-luvun alun mainoksista tunnistin jopa muutaman- siis voitteko uskoa! Tunnistin mainoksia jotka näin kun taisin olla noin 6-7 vuotias pikkupoika television edessä. Kuitenkin niin tuon Frisco-limun muistan, ja sehän oli itseasiassa vähän niin kuin Jaffat nykypäivänä, paitsi että oli silloinkin myös Jaffaa mutta niin oli Friscoakin. Toinen asia jonka liittäisin vahvasti tuohon Friscoon ovat Carrols-ravintolat, jotka nekin kai ovat kokeneet jonkinlaisen uudelleensyntymän hiukan eri muodossa. Alkuperäiset Carrolsit taisivat kuitenkin aikoinaan kuolla lamaan, mutta sitten syntyivät tosiaan 2000-luvun puolella ilmeisesti uudelleen tiettyihin paikkoihin. Itse muistan Carrolsit lähinnä Helsingistä.

Toinen mainos jonka muistin oli aivan ääridramaattisella musiikkivalinnalla kuorrutettu bensantankkausmainos. Se taisi mainostaa Union-merkkisiä asemia, mutta niitäkään kai ei ole enää ollut pitkiin aikoihin.

Viimeisenä oli sitten Fazerin suklaata mainostava setti, jossa musiikkivalinta oli se vähän epämukava biisi jonka loppuosan kuulen aina väärin (ja niin kuulevat muutamat muutkin tuntemani ihmiset). Laulussa lauletaan jotenkin että "kadut ovat kylmiä ja suoria, ja niillä on tarjottavanaan vaan huoria", mutta nimenomaan tuon viimeisen osan kuulenkin aina väärin ja se kai onkin väärin ihan lähtökohtaisestikin. En kyllä tiedä edes että mitähän siinä biisissä oikein lauletaankaan niiden huorien tilalle, mutta niin minäkin sen usein kuulen. Mainoksen väärinkäsityksiä ei myöskään yhtään oikonut se että siinä kaksi ihmistä etsiskelivät toisiaan jostain baareista ja pimeiltä kaduilta, joten kyllähän siinä vähän jotenkin niiden maksullisten naisten suuntaan omituisesti vihjailtiin.

Lopuksi oli sitten eräs 7UP-mainos. Tuo 7UP:han oli eräänlainen Spriten muunnos virvoitusjuomana, mutten tiedä että onko sitäkään enää saatavilla. Kuitenkin mainos toi minulle mieleen Mr. Misterin "Broken Wings"-biisin musavideon- värimaailma oli hyvin samanlainen.

Lukutuokio

Luin tänään Hesaria.

Ensimmäinen juttu joka sattui silmiini taisi olla se joka kertoi siitä kuinka porno on maksukanavien budjeteissa äärettömän tärkeä tuloerä, eli sen näyttämisestä ei missään nimessä haluta luopua kun kaikki haluavat nähdä sitä niin paljon ja tilailevatkin maksukanavia ihan ahkerasti.

Minä en jostain syystä ole koskaan jaksanut hankkia sellaista Digiboksia, johon saisi sellaisen maksukortin. Kerran olin aikeissa tehdä niin, mutta sitten kävikin niin etten jaksanut millään hankkia moista. Television katseleminen ei todellakaan ole minun ykkösprioriteettini ollut enää pitkään.

Toisekseen Hesarissa oli sitten ilmoitus jostain sirkuksesta, jonka mainoksessa komeili paidaton mies muistaakseni Venäläisellä nimellä varustettuna. Pohdin automaattisesti sitä että kuinkahan monta YH-äitiä kärräisi lapsensa tuohon sirkustelttaan katselemaan salaperäisin hymyin varustettuna tuota esitystä vain tuon paidattoman Venäläisen akrobaatin takia- veikkaan että aika moni. Oikeastaan en olisi ollenkaan yllättynyt jos niin kävisi, nimittäin minusta usein tuntuu että yllättävän moni YH-äiti vain haluaisi käpertyä öisin sen oman paidattoman Venäläisen akrobaattinsa viereen eikä mitään muuta.

Muistaakseni perjantaina minulle soitti jälleen pitkästä aikaa joku puhelinmyyjä. Nukuin sohvalla, kun pelätty "tuntematon numero" alkoi kutsumaan minua Benny Hillin tunnusmusan tahtiin soittoäänenä. Kyseessä oli jälleen klassisen tympäännyttävä kalsarimyyjä, mutta jostain syystä hän lausui minun nimeni puhelimessa siten että tulkitsin epäsuorasti ja salaa että hän vihasi minua ja halveksui samaan aikaan. Örisin jotakin vastaukseksi kyseiselle hepulle, mutta sitten kun kieltäydyin hänen kalsareistaan niin automaattisesti tyyppi luki sen tekopirteän "JOS ASIAKAS KIELTÄYTYY, VEDÄ TÄMÄ FRAASI"-puheen suoraan jostain paperista. Katsoin parhaaksi ratkaisuksi vain katkaista puhelun.

Sinänsä aika hauskaa että nuo tuon kalsariyrityksen porukat jaksavat tasaisin väliajoin yhä ylipäätään vaivautua soittelemaan. Olen vastannut kieltävästi yhdeksälle kymmenestä, ja se yksi kerta kun erehdyin niin ne kalsarit eivät koskaan tulleet postissa ja jouduin soittamaan ilmeisesti Ahvenanmaalle jotta tilaukseni peruttiin.

Minulla oli muuten viime yönä varsin tipalle mennyt kohtaaminen poliisinkin kanssa. Heidän partioautonsa numerolla IU ja jotain kierteli täälläpäin, ja juuri kun olin siirtymässä yhden tienpätkän poikki sen toiselle puolelle niin poliisiautohan siihen ilmaantui sanaakaan sanomatta eteeni. Katsoin parhaaksi häipyä paikalta, sillä muussa tapauksessa minut olisi varmaan pidätetty yöllä epämääräisestä liikuskelusta vaiko jopa "tyhjäntoimittamisesta" sillä alueella. Toisaalta toki jos poliisi muuten vaan pidättelisi ihmisiä tyhjäntoimittamisesta, niin olisin kyllä varmasti näillämain listan kärjessä ihan luonnostaan.

No kuitenkin, kävi sitten niin että poliisiauto jätti minut rauhaan vaikka ohittikin minut vielä pari kertaa ja kävi tarkastamassa jotakin paikkaa edelläni. Tämän jälkeen se sitten poistui vähin äänin eteenpäin, ja yllätyinkin että miksei minua pidätetty tai ylipäätään kuulusteltu mistään epämääräisestä toiminnasta. Kenties robottipoliisin teräksiset rattaat ovat ruostuneet, vaikka yhdessä vaiheessa pelkäsinkin että mm. robottipoliisi lukee tätä blogia, sillä aina kun liikun jossain niin tuntuu että siellä rupeaa parveilemaan em. tahon edustajia. Voidaan siis jossain määrin sanoa että nykyisin "joo, pelekään polllliisia". Itseasiassa epäilin yhdessä vaiheessa ja epäilen yhä edelleen jossain määrin että he tai "ne" lukevat tätä blogia, ja aina kun näkevät minut jossain kadunkulmassa niin päättävät heittää pari kierrosta ympäri jotta saisin a)lisää jutunjuurta aikaiseksi tähän blogiin sekä b) säikyttääkseen minut hiljaiseksi... eiks joo?

Kasarilla jälleen ollaan

Kuuntelen tässä parhaillani Talking Headsia, erästä 1980-luvun parhaista poppiyhtyeistä. Mietin kerran tässä vähän aikaa sitten että milloinhan ko. porukka tulisi Suomeen, sillä voisin hyvinkin sen perusteella lähteä katsomaan heitä noin niin kuin keikan muodossa. Tämän ohella olisi kaiketi varsin jännää ja ehdottoman tärkeää keksiä se aikakone, jolla pääsisi (vihdoinkin takaisin!) 1980-luvulle. Vaatekaappini olisi ainakin osittain valmis siihen muutokseen.

Vielä Talking Headsista puheenollen, niin kenties This Must be The Place (Naive Melody) taitaa olla ko. yhtyeen eräs parhaimpia biisejä koskaan.

Katselin myös tuota Lostin viidettä kautta tai sanotaanko että vihdoinkin aloitin sen katselun eilen. Aikalailla "mindfuck"-materiaaliahan se näyttäisi olevan, mutta nyt kun ollaan jo näinkin pitkällä, niin on varmaan parasta a)katsoa tuo loppuun sekä b)ostaa se kuudeskin kausi.

Lisäksi minulla ei ole suoraan sanottuna ollut enää pitkään aikaan sitä ongelmaa ettäkö DVD-hyllyni olisi liian täynnä. Myin nimittäin noin sata kappaletta DVD-elokuviani pois tuossa viime vuoden ja tämänkin vuoden puolella, joten tilaa kyllä löytyy toisaalta ihan mukavastikin vielä ainakin yhdelle DVD-boksille Lostia. Pyrin säilyttämään DVD-hyllyssäni vain periaatteessa hyviä elokuvia, joka sekin tietysti on vähän liukuva käsite sinänsä.

Eräs sellainen elokuva jonka periaatteessa muuten lasken varsin omituisesti "kasarileffaksi"- tai siis sanotaanko että 1980-luvun lopun fiiliksiä, ilmapiiriä ja yleistä menoa hyvin referoivaksi on se ensimmäinen Turtles-elokuva, joka julkaistiin itseasiassa vuonna 1990. Se kuitenkin minun havaintojeni perusteella olisi voitu yleisen ilmeen perusteella aivan hyvin julkaista vuonna 1989 tai jopa 1988, sillä yleinen ilme nimenomaan tuon vuosikymmenen lopulla ja 1990-luvun alussa olivat nähdäkseni ihastuttavan samanlaiset elokuvissakin. Oikeastaan haluaisin nähdä nuo 1990-luvun alun Turtles-leffat ihan vanhojen lapsuusmuistojen verestämiseksi, mutta ihan yhtä samalla tavalla sen johdosta että jopa vuoden 1990 leffoissa on edelleen sellainen kummallinen häivähdys 1980-lukua ettei mitään rajaa.

Yleisesti ottaen toteaisin että useimmiten nämä vuodet lähellä vuosikymmenen vaihtumista ovat aina melko surrealistisia varsinkin elokuvissa, sillä silloin se yleinen ilmapiiri ja moni muukin asia ovat vaikeasti tulkittavissa puoleen tai toiseen noin ajankuvallisesti. Esimerkiksi juurikin näiden Turtles-elokuvien kanssahan kävi itselleni niin, että arvioin tuon ensimmäisen vuonna 1990 julkaistun tekeleen olevan julkaistu joko vuonna 1989 tai 1988. Molemmat arvaukseni menivät aikalailla vikaan, vaikka heittivätkin vain vuodella. Totuus kuitenkin on se että nuo vuosikymmenien loppuvuodet ja toisen alkuvuodet ovat aina ajallisesti varsinkin elokuvissa vaikeasti tunnistettavia nimenomaan ajankuvallisesti- entistä vaikeampaa se on esimerkiksi itselleni vaikkapa 1990-luvun lopun ja etenkin 2000-luvun alun erottamisessa toisistaan.

Jaan muuten 1980-luvun pääasiallisesti kolmeen osaan noin niin kuin ajankuvallisesti katsottuna. Ensinnä on tuo äärimmäinen 1970-luvun loppu vuoteen noin 1985 asti, jolloin kasarilla oli meneillään tämä ns. "Neonvalojen kausi", tai sanotaanko sitä nyt sitten vaikka Miami Vice-kaudeksi pastellipukuineen, näyttävine pukineineen ja yleisestikin värimaailman runsauden johdosta. Oikeastaan vuoden 1980-1983 voisivat olla myös tietyissä tapauksissa aivan suoraan 1970-luvun lopusta monissa elokuvassakin, sillä monenlaisia 1970-luvun tyylejä oli meneillään vielä noinakin vuosina vaikka kasaria elettiinkin.

Vuoden 1985 jälkeen alkaa tietynlainen virtviivaisempi kausi kasarissa, jossa minusta ainakin tuntuu että se monivärisyys ja ylipäätään sellainen tietynlainen riehakkuus häviää vaikkapa nyt muodissakin. Tällöin värivaihtoehdot kapenevat ja sanotaanko jopa että yksivärisempi väriteema voittaa monella tapaa. Tämä reflektoituu monella tapaa tuohon ajankuvaan, mutta sanotaanko näin että varmempaa on kai sanoa että mitä yksivärisempi ja "toned down" joku tietty asia kasarissa on, niin sitä todennäköisempää on että se on 1980-luvun puolelta välin tai jopa sen lopulta.

Ja tosiaan viimeinen "kausi" tuossa kasarissa ainakin minun mielestäni on selkeästi se joka lähtee käyntiin tuossa 1980-luvun puolessavälin ja loppuun sitten sinne vuoteen 1990. Tuon ajankohdan jälkeenkin kuitenkin 90-luvun alussa on vielä hyvin vahvoja 1980-luvun vaikutteita monella tapaa (muoti, elokuvat, autot ja moni muu), jolloin tiettyjen raja-aitojen määritteleminen menee vaikeaksi.

Psykosomaattinen Pelle Hermanni

Voisi luulla että haluaisin kenties jauhaa hieman Ruotsin vaaleista, mutta se ei nyt suinkaan pidä paikkaansa vaikka päivärytmi menikin jälleen hiukan sekaisin niiden vaalivalvojaislähetysten seurannan jäljiltä. Tämä ei kuitenkaan ole poliittinen blogi eikä edes mielipideblogi siinä määrin ettäkö ryhtyisin vatvomaan sitä että kuka oli missäkin ja teki mitäkin- sekä siitä että kuka on oikeassa ja kuka väärässä.

Noh, muihin aiheisiin liittyen syksy ainakin etenee siinä määrin että täällä sataa aivan järkyttävästi. Pitäisi varmaan harkita myös hiusten leikkaamista, sillä kohta ne ovat siinä pisteessä että "puolipitkät" terminä niiden olomuodosta alkaa pitämään paikkaansa. Harkitsin myös että entäpä jos taas ryhtyisin kasvattamaan partaa, mutta totesin että sellaisen kasvattamisessa on omat riskinsä lähinnä sen johdosta että jos näyttäytyy jossain parrankasvatuksen ollessa käynnissä, niin se näyttää melko brutaalilta varmasti monenkin mielestä. Tästä syystä onkin parempi aina vetäytyä joksikin aikaa mikäli meinaa kasvattaa sitä partaa haluamaansa pituuteen ja tämän jälkeen sitten vasta ilmaantua paikalle parran kanssa.

On minulla erästä huomioperäistä asiaakin, oikeastaan.

On kai parasta pitäytyä tässä blogissa sellaisten aiheiden perässä jotka eivät tuota aivan hirvittävää päänvaivaa noin niin kuin vakavampia elämän osa-alueita ajatellen. Minusta on fiksuinta ainakin yrittää pitäytyä aiheissa, jotka eivät ole liikaa ikäviä ajatuspolkuja aiheuttavia ja täten siis vahvasti reaalimaailmaan peilaavia, koska minulle ainakin reaalimaailman koukerot ovat jo ihan tarpeeksi aaltoilevia sinänsä ettäkö jaksaisin nyt vaikkapa ryhtyä kirjoittelemaan liian syväluotaavia pohdiskeluja esimerkiksi Amazonin sademetsän nykytilasta, markkinatalousjärjestelmän riskikorotuksista taikka Ruotsin maahanmuuttopolitiikasta.

Puhutaan siis Huuhaa-aiheista:

Olen päätynyt itseasiassa viimekesäisten ja todellakin suhteellisen pintapuolistenkin tutkimusteni perusteella tekemään erinäisiä arvioita horoskoopeista ja tarkemminkin horoskooppimerkeistä sekä niiden yleisten luonteenpiirteiden paikkaansapitävyydestä.

Useinhan erinäisillä sivustoilla sekä lehdissä voi olla julkaistuna pitkiäkin selontekoja siitä että minkälainen ihminen vaikkapa 22.12.1985 on samalla saamansa horoskooppimerkin perusteella luonteensa ja muutaman muunkin jutun osalta. Olen verrannut useidenkin eri sivustojen juttuja ja kertomuksia eri horoskooppimerkkien luonteenpiirteistä ihmisiin jotka tunnen, ja voin todeta että jossain määrin suhteellisen vedenpitävään tulokseen on nyt päädytty siitä että pitävätkö nämä jutut paikkaansa.

Yksinkertaisesti on todettava että jossain määrin ne pitävät kyllä pääpiirteiltään useimmissa tapauksissa paikkansa. Olen esimerkiksi käyttänyt kolmea tuntemaani horoskooppimerkiltään skorpionia arvioitavina kohteina, ja huomaan heissä kaikissa hyvin samanmoisia luonteenpiirteitä.

Tietenkin aina sattuu eteen tapauksia joissa tämä tällainen todennäköisyys ei päde. Oikeastaan näin voi todeta monestakin asiasta, mutta etenkin se korostuu horoskooppimerkkien osalta jollain kummallisella tavalla. En ole kuitenkaan toistaiseksi kohdannut kuin vain yhden, joka on ollut erittäin paljonkin oman horoskooppimerkkinsä kuvauksen vastainen noin persoonana, joten sinänsä uskaltaisin väittää ainakin omien huomioideni perusteella että mahdollisuudet sellaiseen ovat usein suhteellisen pieniä.

Jos minulta siis kysytään että tulisiko horoskooppeja käyttää jonkinlaisina mittareina jonkun tietyn ihmisen persoonallisuuden mittaamiseen, ennakoimiseen tai arviointiin, niin ehdottomasti toteaisin että niitä tulisi pitää jonkinlaisina suuntaa-antavina neuvonpitoina mahdollisen persoonan olemuksesta. Ainahan ne eivät tietenkään pidä paikkaansa joka tapauksessa, mutta useimmitenkin kyllä.

Ihmetyttääkö että miten tällainen kaveri kuin minä olen hurahtanut horoskooppeihin? Noh, se oikeastaan kuuluu edelleen tähän ajattelutapaani ja maailmankatsomukseeni, joka korostaa ihmisten, ihmismielen sekä samalla myös ylipäätään ihmisten yleisten aivoituksien ymmärtämistä. Tai siis pikemminkin "pyrkimystä ymmärtää", jonka olen aloittanut lähipiiristäni ja joka tulee ennen pitkää laajenemaan sitä mukaa kun lisää ihmisiä siihen piiriin kenties tarttuu.

All I have in common-

David Lynchin "Lost Highway" tuli tänään katseltua yönäytöksenä.

Olen ruvennut miettimään että olisiko kivaa jos täällä meilläkin olisi sellaisia 24/7 auki pysyviä elokuvateattereita, joissa pyörisi vaikka minkälaisia pätkiä kellon ympäri ihmisten katseltavaksi. Olisi jännää vaan heittää takki niskaan ja kävellä lähimmän elokuvateatterin sisään, jonka jälkeen voisi nauttia jostakin elokuvasta täysin siemauksin ihan keskellä yötä.

Noh, tuo Lost Highway ei todellakaan ollut erityisen kevyt katseluelämys. Se oli vaikeaselkoinen, eikä sitä voi millään avata ennen kuin on lukenut suurimman osan IMDB:n keskusteluista ko. pätkää kohtaan sekä myös muutamia Wikipedian artikkeleita. Tuo elokuva oli kyllä nyt niin nimenomaan niin vaikeasti avautuvaa materiaalia, että minun on pakko lukea kaikki oheisinformaatio siitä ennen kuin tajuan yhtikäs mitään sen sisällöstä.

Oikeastaan pitäisi kai mennä myös nukkumaankin. Luulisi että elämässä olisi tärkeämpiä asioita joita pohtia neljän tai viiden aikoihin aamuyöstä, mutta kenties juuri nyt fiktiivisten hahmojen edesottamukset valkokankaalla tuntuvat läheisemmiltä kuin muutamat oman elämäni kuutioiset koukerot. Toki myönnän kyllä että välillä minullekin tulee tuollainen fiilis, jossa fakta ja fiktio ilmeisesti sekoittuvat ja alan epäillä että olenko kokenut moista edes koskaan vai muistanko vain jotain juttuja joita olen itse kehitellyt.

Minulle tuli muuten tänään mieleen eräs asia jota ryhdyin vasta nyt ajattelemaan.

Luulisin nähneeni useampaan kertaan erään vanhan tuttavani- tai no sanottakoon että "lapsuudenystäväni" Helsingissä joitakin viikkoja sitten. Olen enimmäkseen varma että se henkilö jonka näin siinä yhteydessä oli todellakin hän, mutta sillä erotuksella että se ei ehkä kuitenkaan ollut hän. Vaikka se olisikin voinut olla hän, niin siitäkin huolimatta hän oli kovin muuttunut ulkonäöllisestikin.

Kutkuttavinta kenties tuossa tapahtumassa oli se ettei hän tunnistanut minua ollenkaan. Se nyt ei sinänsä ole ihmeellistä, sillä viimeksi kun näin hänet niin taisimme elää noin vuotta 2002. Tämän jälkeen hänkin on kokenut aikamoisia muodonmuutoksia, mutta ehkäpä kuitenkin minä vielä enemmän.

Kuitenkin tuo tilanne kiehtoi minua. Mitkä ovat mahdollisuudet että törmäsin mitä varmemminkin juuri häneen? Mietin muutamaan kertaan että kenties Helsinkikin on liian pieni kaupunki- tai kenties minun elämäni on liian yksiraiteinen ja samalla yhtä pieni, jotta voisin todella paeta ketään tai mitään. Minulla on itseasiassa sellainen teoria, että elämässäni kaikki on eräänlaista näytelmää, jossa tasaisin väliajoin samat henkilöhahmot vaihtuvat selkäni takaa eteen ja tämän jälkeen sitten poistuvat sivuille. Täten on erittäin todennäköistä että kohtaan nämä samat ihmiset ennen pitkää uudelleen.

Nähtyäni tämän ihmisen mietin useasti että tunnistaisiko hän minua enää. Minua askarrutti se kuinka ihminen jonka kanssa vietin aikaa monia vuosia sitten käveli huomaamattomasti ohitseni useita kertoja sekä kenties katsoikin minua ohimennen jossain vaiheessa. Hän ei kuitenkaan kai tunnistanut minua, vaan oli aivan omissa maailmoissaan. Itse kuitenkin huomioin hänet lähes jatkuvasti.

Olen jo pitkään miettinyt, että mitä psykologit sanoisivat tästä kaikesta. Jos toteaisin heille, että luulen elämäni pyörivän itseasiassa enimmäkseen samojen ihmisten ympärillä vaikka kuinka pyrkisinkin heitä pakenemaan vaikka kuinka kauaksi, niin saisinko kenties valmiiksi lääkkeet jonkinlaisen jakomielitaudin oireisiin.

Miten kuitenkin selitetään esim. vuoden 2008 tapahtumat? Miten selitetään tämä viimeisin todennäköisin yhteentörmäykseni? Miten selitetään se että samat ihmiset jotka siirtyvät syrjään yhdessä vaiheessa saavat jälleen palstatilaa elämässäni myöhemmin. Kyseessä ei voi olla se yksinkertainen selitys siitä että kun pyörii samoissa paikoissa, niin samat henkilötkin ilmaantuvat sinne ennen pitkää. Vuosi 2008 osoitti, että vaikka kuinka yrittäisinkin paeta, niin ennen pitkää kohtalo taitaa kuitenkin löytää minut.

Uneni ovat myös muuttuneet omituisen väkivaltaisiksi. Nykyään herään joka päivä erinäisiin painajaisiin ja siihen kuinka sydämeni tykyttää ja laukkaa epämukavasti voimakkaan painajaisen jäljiltä. Melkein alkaa tuntumaan samalta niin kuin niistä tyypeistä niissä Freddy Krueger-leffoissa, jossa ne tyypit eivät saaneet missään nimessä tai halunneet edes nukahtaa tai näkivät kuolettavia painajaisia Elm Streetin viiltelijästä.

Osaan kyllä rationalisoida syyn tälle kaikelle. Tiedän kenties mistä tämä kaikki johtuu, mutta en osaa sanoa että millä sen ratkaisisi. Järkyttävintä kenties asiassa on se että minulla ei edes lopulta ole mitään syytä olla tällaisten painajaisten kohteena, mutta alitajuntani on asiasta aivan eri mieltä.

Dreams to reality

Parin päivän aikana näkynyt taas aika ikävistä aiheista unia. Nämä unet palaavat mieleeni oikeastaan sieltä noin viiden tai kuuden vuoden takaa, jolloin käsittelin mielessäni vähän samantyyppisiä juttuja.

Olen aina pitänyt sellaisia ihmisiä tavalla tai toisella valehtelijoina tai miedompaa termiä käyttäen "huiputtajina" jollain asteella jotka väittävät etteivät näe unia mukamas ollenkaan. Ymmärrän kyllä että suurin osa ihmisistä todella nopeasti unohtaa uniensa sisällön, mutta sitä minä en suostu uskomaan ettäkö ihmiset mukamas noin vaan eivät näkisi ollenkaan unia; kenties syynä onkin vain se että niiden unien todellisia aiheita ei haluta paljastaa ulkopuoliselle kenties syystä tai toisesta. En minäkään varmaankaan haluaisi tietyssä seurassa myöntää näkeväni tasaisin väliajoin väkivaltaisia tai seksuaalisia unia, vaikka niin kenties teenkin tasaisin väliajoin monien muidenkin ihmisten ohella.

Tästä uniaiheesta oli tullut dokumenttikin tässä eräänä päivänä telkkarista. Eräs ystäväni kertoi siitä, mutta nyt pelkään että sen katseleminen ei taida olla enää mitenkään mahdollista. Veikkaan kuitenkin että ko. dokumentissa olisi varmasti ilmennyt sekin että onko tosiaan olemassa ihmisiä jotka eivät mukamas näe ollenkaan unia, vai voidaanko sekin pistää vain huonon muistin edesauttaman illuusion piikkiin.

Minä veikkaan että me kaikki hyvinkin näemme unia, mutta osa ihmisistä ei vain halua myöntään unien aiheiden johdosta näkevänsä niitä unia taikka sitten eivät vaan muista 99% unistaan herätessään. Lisäksi on myös todennäköisempää että laajan ja vilkkaan mielikuvituksen omaavat persoonat näkevät vahvempia unia kun ne vähän tavanomaisemmat mielikuvituksen lahjat omaavat puolestaan. Se kenties selittää miksi minunkin uneni ovat sisällöltään useasti niin englanninkielistä termiä käyttääkseni "vivid in nature", että jälkeenpäin oikein ihmetyttää että mikähän arvomaailmassani on pielessä kun joka toinen yö unissa pikkuvauvat hajoavat kappaleiksi käsissä ja kääpiöt ryhtyvät ryöstöpuuhiin.

Oikeastaan minulle on joskus sanottu että liika asioiden rationalisointi on pahasta. Minulla on tapana rationalisoida lähes kaikkea- nykyisin jopa unia ja unimaailmaa sinänsä. Täten onkin vähän ikävää kun tajuaa että mikä asia milloinkin on pinttynyt mieleen tai mikä muuten vaan vaivaa, jonka jälkeen voi jo hyvinkin suurella todennäköisyydellä olettaa näkevänsä unia sen asian tiimoilta piakkoin. Sinänsä siis sanoisinkin että omalla kohdallani viimeaikaisetkaan unet eivät niin ihmetytä, vaikka näen kyllä edelleen sellaisiakin unia joiden aiheita ei voi aivan helposti tulkita.

Muistan itseasiassa kesän 2009, jolloin olin jälleen Ruotsissa käymässä tavalliseen tapaani. Silloin näin kaksi unta, joiden sisällön kykenin abstraktiudestaan huolimatta rationalisoimaan hyvinkin pitkälle omituisesta symbolismistaan huolimatta.

Minua hieman pelottaa että mihin tämä oma pieni (ilmeisen?) kuutiomainen maailmani on menossa kun tällaisiakin asioita pystyy ennakoimaan näinkin pitkälle. Elämästä selkeästi puuttuu yllätyksellisyyttä ja sattumanvaraisuutta, jota minullakin kai joskus elämässäni tasaisin väliajoin oli. Tällä hetkellä koen sen kuitenkin suurelti puuttuvan.

Juon tässä muuten juuri kaakaota samalla. Tämä ei suinkaan ole parasta kaakaota mitä olen juonut, vaan paras on tainnut olla aikanaan eräs sellainen Hollantilainen todella suhteellisen kitkerä kaakaopulveri lajikkeena, joka oikeastaan sulautui parhaiten kuumaan veteen. Join sitä toisinaan vanhempieni luona.

Nyt pitää kuitenkin lähteä lukemaan yksi kirja pikapikaa loppuun. En ole itseasiassa aivan varma että onko siitä jo laina-aika lopuillaan. Jos on, niin sitten pitää kai taas maksaa itsensä vapaaksi siitäkin ongelmasta.

Miekalla mahaan-

Sain vihdoinkin katsottua tuon Jadesoturin loppuun. Olipa pitkäveteinen urakka.

Ensinnäkin on pakko todeta että olipa vähän korni elokuva. Leffan hauskin kommentti taisi olla että "löitsä mua miekalla mahaan?"- "Jep Jep" vastauksenaan.

Muutenkin Kiinan ja Suomen sekoittaminen kielillisestikin oli vähän villiä. Lisäksi en pysynyt oikein juonesta kärryillä, vaikka yritinkin varsinkin lopussa olla tarkkana. Valitettavasti tämä leffa nyt kyllä oli sitä taattua Suomi-epälaatua, ja huomasin väkisti että leffassa oli niin paljon semmoista kaikkea mitä oli yritetty apinoida muutamasta muustakin sarjasta ja elokuvasta että tällainen kopiointi ei sitten mennyt millään lävitse. Ei tästä kyllä ainakaan viitsisi paria euroa enempää maksaa, sentään.

Noh, toisaalta efektipuolelta tietysti se oli ihan huomattavaa materiaalia. Mutta toisaalta taas sitten minulle ne hienot CGI-mätöt eivät ole kaikki kaikessa, vaan se juonen toteutus ja eteenpäin soljuminen ovat tärkeämpiä, mutta nämä asiat eivät todellakaan nyt sitten kohdanneet toisiaan tavalla jonka olisin toivonut.

Jotkut väittävät tätä maamme mittakaavassa merkittäväksi produktioksi, mutta itse väittäisin sen olevan sitä ainoastaan efektipuolelta. Tarinallisesti se ei tosiaan ole mitenkään järkevä, eikä edes solju eteenpäin järkevästi. Lisäksi se Suomi/Kiina -kielivaihtelu nyt vaan oli vähän hönöä.

Aika kiva pienimuotoinen leffa-arvostelukin tuli siis tehtyä. Ihme juttu sinänsä että jaksoin pitkäveteisyydenkin jälkeen jopa kirjoitella tästä leffasta näinkin paljon. Taidanpa katsoa jonkun toisen leffan sitten perään.

On mulla sentään tämän jälkeen kuitenkin jäänyt ihan positiivinen kuva Kiinasta, sillä olenhan mä nähnyt tämän todella koukuttavan Kiinalaisen "Booty Shakers"-hitin musavideon:

http://www.youtube.com/watch?v=2y0LgZopOno&feature=related

Pull and pray

Pitkästä aikaa mainittavissa määrin sumua. Ilma selkeästi jälleen kylmenee.

Juoksulenkillä sää on jälleen sateinen. MP3-soittimen korvalapuista pääni uumeniin tunkeutuva Armin van Buurenin biisin hehkeältä kuulostava (ilmeisesti) Hollantilainen naisääni kehottaa kesken laukan että "just a little bit longer"/love me, don't leave me/How could it end this way".

Juoksulenkeillä musiikin on kyllä oltava jotain nopeaa. Hidastempoinen ei missään nimessä käy fyysisiin aktiviteetteihin, mutta sitten esim. hehkeästi lasillisten ääressä kuunneltava Jazz tai muu vastaava sopii sitten taustamusiikiksi Lounge-pohjalla todella oikeinkin hyvin. Muistan että joskus lukiossa juoksin useasti joko a) raskaamman rokin tai b) ns. "Cadence"-musan tahdissa. Molemmat kestivät aikansa, jonka jälkeen sitten päädyin tähän elektroniseen mukaan lenkkien soundtrackiksi.

Pohjimmiltaan olen kuitenkin sellainen ihminen, että kuuntelen niin montaa eri genreä musiikillisesti että ei niitä millään voi laskea kaikkea. Toki sen myönnän myös että parin viime vuoden aikana tuo musiikkivalikoima jota kuuntelen on hirveästi kasvanut- periaatteessa en langeta jyrkkää kieltoa enää minkään genren ylle.

Näin kun kuntoiluaiheissa pysytään, niin olen kai ennenkin myöntänyt että halu olisi kova jossain vaiheessa juosta Maraton. Tiedän kyllä yhden toisenkin melko läheisen kaupungin jossa moisen voisi vetäistä, mutta tietenkin jos moiseen menee niin eiköhän se olisi parasta heittää sitten kunnolla menemään ihan Helsinki City Maratonissa eikä missään sivutapahtumassa. Lähinnä kai haluaisin toteuttaa sen jotta näkisin että onko minusta siihen- en nimittäin aivan tarkalleen muista että kuinka pitkä ko. matka onkaan. Olen muutamaan otteeseen lukenut eräiden pitkään Maraton-juoksua harrastaneiden kertomuksia, ja niistä olen ymmärtänyt että pohjimmiltaan se että onnistuuko moinen pitkäaikainen juoksu ei välttämättä riipu pelkästään juoksukunnosta vaan vähän myös ilmankosteudesta. Itseasiassa muistaakseni ilmankosteus on melko tärkeä juttu, sillä sen ollessa korkea saattaa ihminen rasittua nopeammin ja täten mm. nestehuollosta tulee pitää todella tärkeää huolta.

Tuollaiseen Maraton-juoksuun valmentautuminen on kuitenkin suhteellisen tuskallinen prosessi monessakin mielessä. Ensinnäkin pitäisi laihtua sellaiset 10-15 kiloa jotta olisi mahdollisimman kevyt- tsekatkaapa vaikka kuvia tyyliin Paavo Nurmesta ja monesta muusta pitkällisemmän matkan juoksijasta, niin huomaatte että melko laihoja mutta sitäkin jäntevämpiä kavereita he olivat. Hirveästi en ole muutenkaan nähnyt 75-80kg Maratoonareita edes, vaan veikkaan että se noin 70kg taitaa melkein vähän pituudestakin riippuen olla kuitenkin se raja.

Lisäksi pitäisi sitten alkaa vetelemään useamman kilometrin matkoja niin useasti kuin mahdollista valmentaakseen itseään. Mielellään tietysti niin usein kuin mahdollista, sillä itse en henk.koht. näe että on mitään hyötyä käydä vain kolme tai neljä kertaa viikossa lenkillä, vaan siellä pitää käydä joka päivä harjoittelumäärän maksimoimiseksi tietysti vähän lähtötason mukaan.

Tuo Maraton on vaikea prosessi. Haluaisin kuitenkin sitä ennen pitkää kokeilla, vaikka ymmärränkin kyllä että vähintään yhtä noloa olisi sitten jo viiden kilometrin päästä kuukahtaa maahan ja "call it quits", niin kuin sitä sanotaan.

Mieleeni muuten muistuu eräs uni takavuosilta, jolloin juoksin jopa Maratonin. Päästessäni maaliin siellä alkoi soimaan sellainen omituinen Segan 16-bittisen Mega Drive-konsolin peleistä tutun "tason" omaava piippausmusiikki ja taakseni ilmaantui pupukorvaisia Playboy-tyttöjä ns. "sheikkaamaan" sen musiikin tahdissa. Sitten kaulaani nostettiin vihreä seppele ja yleisö hurrasi uskomattoman teennäisesti.

Ja joo, on todettava kliseisesti että "sitten mä heräsin". Untahan se olikin, mutta vielä häiriintyneempää on että muistan sen näinkin hyvin.

No catharsis?

Keskellä viikkoa. Olisi jo perjantai- tietyistä syistä.

Lueskelin vähän kaikenlaista tänään. Kävin lenkilläkin. Totesin että pitäisi oikeastaan kuntoilla entistä enemmän ja ennen kaikkea monipuolisemmin. Uintia voisi joskus kokeilla.

Yritin katsella tätä "Jadesoturi"-elokuvaa, mutta jostain syystä se oli aiheeltaan vähän tylsähkö ja dialogiltaan niin kornia että välillä hihittelin yksikseni siitä johtuen ja toisissa vaiheissa sitten päädyin olemaan kohtuullisen tylsistynyt. Ehkäpä kuitenkin tuo kirjakieli ja dramaattinen mahtipontisuus mitä ko. elokuvan dialogi sisälsi sai minut huvittumaan. Oikeastaan tuli mieleen ne lapsuuden suomeksi dubatut erinäiset piirretyt monessakin kohtaa.

Postissakaan ei ole tullut mitään jännää. Suurin odotuksenaiheeni on kai tosiaan perjantai senkin osalta että silloin saattaa tulla vielä yksi ilmainen Hesari NYT-liitteineen aamuyön tunteina luukuista sisään. Jos hyvin käy.

En muista tarkalleen että kävinkö kaupassa tänään vai eilen. Saattoi olla eilen. Kaikki paikat, ajat sekä tapahtumat alkavat jotenkin omituisella tavalla muistuttamaan liikaa toisiaan. Kenties on syytäkin vaihtaa maisemaa.

There are no more barriers to cross.

Totuttuun tapaan

Jälleen kylmä sade. Yönä ei oikein tullut vieläkään unta ehkä niin nopeasti kun olisi pitänyt. Kahvinjuonti jäänee pian tauolle. Kirjastossa on uusi ihastuttava ja tupakoiva blondi neitonen töissä.

Katselin eilen sellaisen Japanilaisen elokuvan kuin Sonatine. Se kertoo Yakuza-porukasta, jonka päätähtenä vetelee jälleen kerran eräs yhden ilmeen ihme, nimittäin Takeshi Kitano. Oikeastaan hänellä oli elokuvassa vain kaksi ilmettä, joten siinä mielessä taisin hieman liioitella väittämällä hänen omaavan vain yhden ilmeen. Toki eipä sillä toisellakaan hymähdysnaamalla nyt niin hirveän pitkälle pötkitä muutenkaan, mutta onhan se aina yhtä ilmettä parempi.. kai.

Elokuva oli periaatteessa aika väkivaltainen, vaikkakin hidastempoinen. Jotenkin se väkivaltakin oli hirveän hidastempoista ja lähikuvin väritettyä. Sinänsä ihan mielenkiintoinen elokuva, jonka katsoin lähinnä sen takia että olin kuullut siitä näennäisesti hyvää.

Mitäs flunssalle kuuluu? Noh, ainakin sitä kuuluu että kaipa tästä hiljalleen parannutaan. Minulla ei ole siis onneksi mitään kuumetta tai siihen liittyvää tautia, joka voisi olla minun kohdallani eräs bravuureista, eli keuhkoputkentulehdus. Toivottavasti tämä tästä piakkoin paranee, nimittäin en tosiaankaan haluaisi mennä lääkärin vastaanotolle.

Tänään myöskin itseasiassa jouduin taas huonoon valoon ainakin erään eläkeläispariskunnan mielestä. Kävelin heidän ohitseen kun he istuivat bussipysäkillä, ja automaattisesti kun se mummeli äkkäsi minun kävelevän tien vieressä niin sellainen tietynlainen pahasisuinen "kaukotuijotus" kytkeytyi päälle hänen puoleltaan. Minua vituttaa tuollainen käytös, joka oli itseasiassa ihan de facto tapa kohdata ihmisiä vaikkapa nyt Sipoossakin jo. Siellä jos missä kaikki vanhukset tuijottelivat porukkaa paheksuvasti.

Saatuani moista kohtelua tarpeeksi, niin tulin siihen tulokseen että kannattavaa on itseasiassa tuijotella mahdollisimman paheksuvasti takaisin. Tällöin yleensä vastapuoli kääntää katseensa muualle- toki olen kyllä törmännyt aikoinaan tapaukseen joka ajoi minua pyörällä vastaan ja kyyläsi edelleen vaikka kuinka pitkälle mäkeä ylös samalla ajaen sitä pyöräänsä eteenpäin.

Totta kai lukija voi nyt saada sellaisen käsityksen että minussa olisi jotain niin epäilyttävää ettäkö kannattaisi vähintäänkin kyyläillä minua, vai? No, kenties näin asiat ovatkin vanhuksien ja eläkeläisten toimesta. Heillä on ainakin näillä leveysasteilla tapana automaattisesti kyylätä ihan kaikkia sellaisia tyyppejä pahalla silmällä jotka eivät mahdu heidän sosiaaliseen viitekehykseensä. Yleensä tämä siis tarkoittaa sitä että nuorempia pitää ehdottomasti kyylätä paheksuvasti, mutta harvemmin he osaavat varautua siihen että joku tuijottelee takaisin. Toki tässä reaktiossa on se ongelma että sitten he ainakin kyyläävät kahta kertaa pahemmin kun päädyt tuijottelemaan heitä, koska annat suoranaisen syyn heille jo vähintään ainakin siinä vaiheessa epäillä sinua.

Paska juttu kun joutuu miettimään näinkin behavioristisia juttuja päivät pitkät, mutta nykyään ns. "human relations" on suuri mielenkiinnonkohteeni monen muun asian ohella. Oikeastaan monen ihmisen suhtautumisen juurikin sinuun pystyy arvioimaan heidän kehonkielestään, vaikka kuinka naamalla loistaisikin se ns. "respahymy" ja tekopirteys.

Juoskaa pakoon Morsoa-

Tänään pohdin vielä flunssan kourissa sitä että mikä helvetti tuo "Morso" oikeastaan koskaan olikaan.

Aika mikäkö oli Morso? Se oli sellainen hahmo, joka ilmaantui telkkareihin lastenohjelmista muistaakseni tuossa 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa. Luonnollisesti olin jo kasvanut noihin aikoihin ulos siitä lastenohjelmien katselusta, vaikka nykyään olenkin ostanut mm. alkuperäisten Turtles-animaatioiden ensimmäisen kauden DVD:lle ihan vaan sen takia että a) se oli aikanaan hauska sarja b)lystikkäästi dubattu sekä c) aika hemmetin halpakin.

Kuitenkin muistelisin että siinä ohjelmassa mihin tuo Morso kuului niin oli myös sellainen kissa ja aasi tämän Morso-olennon ohella. Sattumalta osui tuo Morso Googlen kuvahaulla tänään pärstäni eteen monen vuoden tauon jälkeen, ja välittömästi mieleeni nousi sellainen käsitys jostain mieleni syövereistä että ehkäpä noinkin häiriintyneen hahmon keksiminen ja ylipäätään sen sisällyttäminen lastenohjelmaan taisi olla eräs niistä tapahtumista joiden voidaan katsoa aiheuttaneen osaltaan yhteiskunnallisen rappion alkamisen.

Pelottava nukkehan se kieltämättä on. Kun miettii sen naamaa ja ajattelee että sellainen ilmaantuisi jossain pimeällä kujalla tai ihan ylipäätään pimeään aikaan eteen jossakin maantiellä, niin aivan varmasti kuolisin sydäkohtaukseen tai haulikolla aseistettuna pyrkisin tuhoamaan sen peläten kyseisen hirviön olevan jonkinlainen Loviisan ydinvoimalasta ryöminyt mutantti.

Youtubessahan on näitä videoita tuosta Morsosta ja siitä miten siitä on tehty pelottavakin olento. Minusta se on itsessään jo ihan tarpeeksi pelottava olento muutenkin, enkä oikein edes tajua että mitä sen suunnitelleet ihmiset ovat ajatelleet tällaisen esikuvaksi- pitäisikö sen olla eläin vai ihminen vaiko kenties joku välimuoto?

Pelottaa kyllä ajatella tuollaisen kohtaamista jossain pimeällä tiellä tai kadulla yöaikaan. Siksi en tajuakaan miksi moisesta on tehty lastenohjelman hahmo aikoinaan- mitenhän se on vaikuttanut lapsiin? Onkohan sillä ollut todellakin se vaikutus jonka satoa kylvämme nyt tänäkin päivänä? Tuon Morson olemassaolo on kyllä aika järkyttävä juttu, ja minusta olisi parempi että Youtubessa julkaistaisiin video missä tuo Morso vihdoinkin tuhottaisiin liekinheittimellä tai räjähteillä erinäisten pelkotilojen ja painajaisten lopettamiseksi kertakaikkisesti.

Muuten niin uskaltauduin tänään jopa lenkille, vaikka olenkin edelleen kipeä. Noh, omalla vastuullahan se toteutettiin.

Tämä lenkkikerta oli siis vähän huono, että heti viisi metriä juostuani niin koko vartalo iskeytyi aivan täydellisesti hapoille ja suuhun nousi ikävän metallinen ja veren makua muistuttava tunnetila. Kenties se johtui siitä etten ollut lenkittänyt itseäni oikeastaan kunnolla melkein viikkoon.

Yhdessä vaiheessa sitten huomasin että takanani juoksi joku muukin. Näin hänen silhuettinsa muutaman auton ajaessa tiellä ohitsemme, mutta tuo tyyppi oli useita satoja metrejä takanani vaikkakin yllättävän nopeasti etenikin. Minulla on muutamia kokemuksia vuosien mittaan siitä mitä tapahtuu kun kaksi lenkkeilijää kohtaa.

Ensimmäiset kokemukset lenkkeilijöiden kohtaamisista sain luonnollisesti aikoinaan Sipoossa. Silloin lenkkeilyäni piristi poliisipartio (Porvoon robottipoliisista tietenkin), eräs happaman nenäkäs nainen sekä sitten eräs aivan rautaisessa kunnossa ollut keski-ikäinen mieshenkilö. Pahin tästä porukasta taisi olla se nainen, joka vittuili minulle tien toiselta puolelta huudellen että minä kuulemma juoksin "väärää puolta tiestä", johon sitten esitinkin vastakysymyksen siitä että mistä hän tiesi kumpi puoli oli se väärä puoli kun hän ei edes tiennyt minne olin menossa JA KYSEESSÄ OLI MAANTIE.

Minulla on sellainen ikävä tapa nykyään että jos näen toisen lenkkeilijän, niin mentaalipuolella näen ko. tilanteen välittömästi jonkinlaisena kilpailuna ja lähden kiihdyttämään juoksutahtia. Se on vähän omituista, mutta jostain kummasta kuitenkin opittua. Muistan kun aikoinaan tein tuota juuri siellä eräässä paikassa, ja jatkuvasti hävisin sille keski-ikäiselle miehelle.

Noh, tällä kertaa taisin ainakin omassa mielessäni voittaa sen kilpailun sillä vastakilpailija katosi yhdessä vaiheessa sitten kokonaan. Sen jälkeen vastaani tuli eräs pyöräilijä sekä sitten joku koiraansa ulkoiluttanut naisihminen.

Lenkki tuntui kyllä tavallista raskaammalta. Rintaankin pisti yhdessä vaiheessa, mutta se meni ohitse kun hiljensi vauhtia. Mielessä sykki kuitenkin se pieni varoitus siitä sydänlihastulehduksesta- toki tuskinpa moista enää näin loppuvaiheella tulisi, eikä minulla kai edes ole ollut minkäänlaista kuumettakaan.

Liskojen yöt

Paitsi että olen kuluttanut pienen sademetsällisen verran paperia nenäni niistämiseen, niin samalla nukkumiset ovat menneet vähän niin ja näin. Viime yönä en oikein saanut nukuttua, ja jossain vaiheessa ulkoa kuului sellainen aivan hemmetin odottamaton rääkäisykin. En tiedä mikä se oikein siellä oli, mutta saattoihan se olla kissakin kun täälläpäin näillä kissoilla näyttää olevan ihan tapana säikytellä porukkaa a)varjollaan sekä b) epämääräisillä Resident Evil-tason rääkäisyillä keskellä yötä.

Yritin katsella eilen paria elokuvaakin, joiden katselunautinto oli oikeastaan jäänyt kesken viime viikolta. Ensimmäiseksi katsoin loppuun sellaisen aivan härön elokuvan kun "Domino", jonka kai piti kertoa jostain nykyaikana eläneestä naispuolisesta palkkionmetsästäjästä, mutta siinä sitten käsiteltiin jotain aivan muutakin aina tasaisin väliajoin.

Toisekseen sitten katsoin tästä Charles Mansonista jollain tapaa kertovan elokuvan nimeltä The Manson Family. Siinä ainoa huomattava asia oli se valtava Goren määrä, mutta sisällöllisesti se oli aikalailla täyttä paskaa kun kaikki tapahtumatkin menivät kuulemma vähän väärin noin faktuaaliselta puolelta.

Jo näistä kahdesta täysin epäonnistuneesta elokuvasta maksoin yhteensä kymmenen euroa. Vautsi- kuvittelin olevani taloudellinen ihminen, joka silloin ostaessaan DVD-tallenteita tajuaisi aina hankkia varman päälle pätkänsä eikä suinkaan näin typerästi valikoiden. Toisaalta siitä satsista valikoituna ainoa oikeasti hyvä oli tuo Killing Zoe(y?), että siinä mielessä totaalista menetystä ei kaiketi tapahtunut.

Lisäksi minulle selvisi jo oikeastaan viime viikolla eräs mielenkiintoinen tosielämän seikka. Nimittäin kävin muistaakseni tuossa keväällä katsomassa jopa ihan Helsingissä asti tämän Reindeerspotting-dokumenttielokuvan, jonka päätähtenä toiminut narkomaani Jani oli kuollut jo useita kuukausia takaperin Kambodhazassa.

Vasta nyt tässä vaiheessa tuo ruumis oli tunnistettu ja Suomen viranomaiset ilmeisesti asiaan sitten reagoineet. Ainoa huono homma tietysti oli se että ruumis oli ehditty ilmeisesti jo polttaa ja kai tuhkatakin siellä kohdemaassa, joten omaisille ei jäänyt mitään haudattavaa. Kyseessä oli ilmeisesti itsemurha, jonka jälkimainingeista oli ihan kuvallistakin materiaalia erään kohdemaan paikallislehden sivuilla. Siellähän se kaveri riippui "kaulakiikussa", jonka varsin huumeidentäytteistä elämää olin tsiigaillut hämärässä elokuvateatterissa tuoliin uppoutuneena muutamia kuukausia aiemmin.

Jotenkin kyllä arvasin tuon päähenkilön kuolevan ennen pitkää. Se nyt kai on vaan jatkuvasti suurenava fakta todennäköisyydellään siinä tapauksessa että käyttää noinkin kovia huumeita noinkin pitkiä aikoja. Ikävä juttu sinänsä, mutta tiehän oli kaiketi valittu.

Muuten niin olen päättänyt että kun eräs erikoiskahvipaketti on loppunut, niin taidan lopettaa kahvin vähäksi aikaa kokonaan. Nyt sen juonti saa riittää, ja kenties jäänkin sen tiimoilta vähäksi aikaa jälleen Teemieheksi.

No ei ole niin

Kipeänä ei tosiaankaan ole kiva olla.

Ulkona kylmä sade aamullakin. Nukahdin eilen sohvalle ja jos joku ihmetteli jälleen kerran että miksi mm. MSN-osallistumiseni pysähtyi kuin seinään, niin kerron suoraan että siitä kun nukahdin ja aamuyöstä painoin koneen kiinni niin moiset setit eivät voineet aivan hirveästi kiinnostaa.

Olo on kuin ilmapallolla. Milloinhan elämä työntää proverbiaalisen piikkinsä ja poksauttaa pääni tai muun vapaavalintaisen ruumiinosani ilmapallonlailla palasiksi.

Pahinta on kai se psykosomaattinen kipu, joka ilmenee siinä vaiheessa kun ei esimerkiksi pääse lenkille. Paikkoja kolottaa ja särkee, sekä huono omatunto vaivaa liian joutilasta. En uskalla sanoa ettäkö tähän olotilaan voisi edes pikkuhiljaa tottua, vaan olen salaa tyytyväinen että niin henkisesti kuin vähän kai fyysisestikin olen nyt sillä tasolla että sattuu niin henkisesti kuin fyysisestikin mikäli en voi tehdä päivittäisiä liikuntasuorituksiani.

Sanotaan ettei kipeänä kannattaisi liikuskella. Olen rikkonut tuota sääntöä useasti, mutta aina kuitenkin aivan tietoisesti ja lapsellisesti todeten "mitään ei ole sattunut koskaan". Lisäksi en ole ollut kipeänä pitkään aikaan (1-1,5v.), joka sinänsä nyt sitten sopivasti masentaa ja yllättää tällä hetkellä.

Viime yönä sain jopa ihan kunniallisesti unta. Harmi vaan että nukuin a) valot päällä b) muutama muukin elektroninen laite päällä sekä c) heräsin siihen kun valot olivat jääneet päälle. Näin käy muuten aika usein.

No niinpä tietysti

Pitäisi varmaan alkaa harkitsemaan Helsingin poissulkemista vierailtavien paikkakuntien listalta kokonaan, jos "lähes" ainoana tuliaisena kotiin palattaessa on helvetinmoinen flunssa.

Että joo- sairaana pitkästä aikaa! Tämähän on suorastaan aivan odotettua, että siinä mielessä en ihmettele syitä enkä edes seurauksia.

Tämän viikon osalta ainakin elämisen rytmi on mennyt ihan.. jotenkin huonosti. On nukuttu vähän (osittain sairastumisen takia), syöty suhteellisen huonosti ja vielä kruununa kaiken päällä päivittäiset liikuntasuoritteet ovat jääneet enimmäkseen pois.

Kahvia on kyllä kitattu. Täytyyhän satunnaisen kofeiininarkomaanin kumminkin huolehtia siitä asiasta, jos kaikki muu kumminkin pettää.

Tyypillistä kai on myös se että todennäköisesti tämän tartunnan aiheuttaja on muuten nainen. Sikäli ihan odotettavaa myöskin että vastakkaisen sukupuolen edustajan ja minun kohdatessani tuloksena ei suinkaan ole puhelinnumeroiden vaihtaminen, leikkisä keskustelu tai edes "kahville kutsuminen"- VAAN FLUNSSA! Noh, onneksi sentään tartunta tapahtui loppuviikosta, joten sinänsä kai lopputulos olisi voinut olla pahempikin. Tietysti olenhan voinut saada tämän aivan hyvin mieheltäkin, mutta sanotaanko että siitä keskittymistä jonka kanssa olin tekemisissä niin ensimmäisenä tartunnan oireita ilmeni eräällä naisella, joka oli sattuneista syistä kanssani tekemisissä.

Oikeastaan olen aivan helvetin väsynyt. Viikko meni melko lujaa (kai), mutta siinä keskivaiheilla sitten sairastui eikä öisin saanut oikeastaan edes unta niin hyvin. Nyt sitten pitäisi eheyttää taas itsensä.

Vetäisin tuossa äsken kaksi 600mg Buranaa naamariin. Jäin miettimään että pitäisikö ottaa vielä kolmas, mutta jo nyt tuntuu vähän siltä että setti on tässä. Lisäksi minulla on tuossa vieressäni ihan uunituore tänään aamulla jostain syystä kannettu "Hesari", jonka NYT-liite houkuttelevasti kutsuu minua. Toisaalta niin kutsuu joko tuo sohva tai sitten perinteisesti sänkykin, joten eipä siinä kai sen puoleen.

Huonompi homma on myös se että muutama perusjuttu on jäänyt hoitamatta eli laiminlyöty lähes täydellisesti. Kumma juttu että Helsinkiin meno sotkee asioita enemmän kuin Ruotsiin meno, mutta ehkäpä se johtuu siitä että Helsinki on liian lähellä ja tulee nimenomaan käytyä sitten aina kotona siinä välillä.

Kunpa kuume ei nyt vaan nousisi. Kenties se kumminkin nousee- saapa nähdä.

Helsinki, you and me

Kun on niin kiire ettei ehdi heitellä mitään postauksia-

Noh, todettakoon kumminkin että jos Helsinki on minun arvomaailmassani pimeyden sydän, niin Sipoo ja Porvoo ovat sitten sitä kohti virtaavia mustia verisuonia, jotka kuljettavat epäonnisia yksilöitä kohti kohtaloaan ilman sen kummempia tunnontuskia.

Mielenkiintoista mitä kaikkia heppuja voikaan Helsingissä tulla vastaan-

"Kanki" Kaikkonen, eli corruption extraordinaire.

Sekä sitten eräs tyyppi jota en ole nähnyt varmaan moneen vuoteen. Hän oli muuten lihonnut, joka on aika yllättävää siinä mielessä että minun on täytynyt sitten olla aika laiha nykyään. Yllättävä juttu kyllä sinänsä.

Tänään oli myös aivan helvetin lämmin päivä. Miksi pukeuduin niinkin lämpimästi, vaikka iltapäivästä oli varmaan mittarissa +20. Saatanan syksy.

Lisäksi Ihastuttavia naisia Leppävaarasta. Heti näkee myöskin mitkä naiset tulevat Espoosta.

Espoo on kyllä niin helvetin high class-paikka. Kaikki Espoolaiset naiset ovat aina tyylikkäitä ja haluttavia yksilöitä. Todellisia rotunaisia.

Kahvia ja kääpiöitä

Sunnuntaiaamu.

Unirytmi on kyllä jälleen aivan persiillään. Yritän kuitenkin pitää itseni elävien kirjoissa juomalla vahvaa kahvia. Nyt kaikki erikoiskahvit saavat riittää vähäksi aikaa.

Katselin eilen jälleen elokuvia ja yöllä lenkillä ollessani törmäsin johonkin naiseen. Nainen oli kai eksyksissä ja sillä oli päässään vihreä pipo. Se kyseli muistaakseni että missä oli jokin osoite, ja totesin hänelle suhteellisen ohimennen että jos kävelee erästä tietä pitkin niin varmasti se kyseinen osoite löytyy. Sikäli aika pelottavaa että en enää hirveästi edes muista että minne hän oli menossa.

Sitten yhdessä vaiheessa lenkillä ollessani törmäsin kahteen ruotsia puhuvaan nuoreen naiseenkin. Naiset huokuivat laskuhumalaa sekä ylipäätään viinan hajua, ja toisella heistä oli todella äänekkäät korkokengät jalassaan. Veikkaisin että he olivat tulossa jostakin ja kaiketi menossa kotiinsa.

Tänään olen oikeastaan myöskin vihdoinkin ymmärtänyt sen että yhteiskunnassamme tai pikemminkin sen mainosalalla on jonkinlainen tarve selkeästi ylikäyttää termiä "ihana". Jos seuraa mainoksia tai muuten vaan lukee erinäisiä tavallisten ihmistenkin laatimia myynti-ilmoituksia, niin sitä huomaa että oikeastaan lannoitettakin voi jo alkaa myydä "ihana"-adjektiivilla jossain päin myynti-ilmoitusta ilman sen kummempia tunnontuskia, koska kaikki muutkin nyt vain tekevät niin. Itse huomasin tämän asianlaidan jälleen kerran muistaakseni eilen, kun sähköpostiini oli tullut jostain syystä CDON.comin mainos, jossa mainostettiin yllättäen pornoelokuvia- siis "ihania pornoelokuvia". Hetken mietin että kuka tai mikä taho uskaltaisi käyttää pornoelokuvista ja niiden myynnistä termiä "ihana", mutta tosiasiassa maailma oli jo heittänyt silmieni eteen vastauksen siitä kuka moista voisi tehdä; CDON.com voisi niin tehdä ja on näemmä tehnytkin. Meidän kaikkien iloksemme.

Ai niin.. katselin tosiaan elokuvia. Sellainen tuli katseltua tällä kertaa kuin "Coffee&Cigarettes", jonka ohjaajana oli Jim Jarmusch. Kyseinen heppuhan on minulle tuttu niin Ghost Dogista kuin Broken Flowersistakin. Molemmat ovat omalla tavallaan hyviä elokuvia, mutta tässä leffassa juonena tosiaan oli että se koostui erinäisistä lyhyistä pätkistä missä eri ihmisillä oli erinäisiä keskustelunaiheita ja tilanteita kaiken kumminkin nivoutuessa yhteen aina kahvin ja savukkeiden muodossa.

Se oli hauska elokuva, kieltämättä. Lisäksi siinä oli aivan hemmetisti juuri niitä Jarmuschin elokuvien luottonäyttelijöitä, kuten esim. Bill Murray ja muutama muukin. Tämä leffa siis sopi oikein hyvin tyyliini, ja se ensimmäinen kohtaus sekä dialogit Elviksen pahasta kaksoisveljestä kuulostivat omituisen realistisilta.

Muuten niin näin myös unia. Unilla on tapana sisällöllisesti kadota varsin äkisti ja huomaamatta ihmisten muistista, joten nyt kun vielä muistan toisen näistä unista niin ajattelin kirjoittaa sen ylös:

Älkää naurako:

Unessa olin erään vanhan asuinpaikan (omakotitalo) yläkerrassa ja tuijotin etupihamaalle. Etupihamaan takana kulkee suhteellisen vilkas moottoritie, ja huomaan että sen laidalle on parkkeerattu sellainen omituinen kolmipyöräinen moottoriajoneuvo jossa on takana kiinnitetty peräkärry. Se kyseinen ajoneuvo oli hiukan tällainen, mutta kuvitelkaa se vielä muutamaa kertaa pienempänä ja peräkärryllä varustettuna.

Ihmettelin suuresti että miksi helvetissä joku on parkkeerannut tuollaisen vehkeen sen moottoritien vierustalle, kun samassa huomaan että tuota etupihaa pitkin kulkee pieni kääpiö raahaten jonkinlaista kaasupulloa- samassa tajuan että olemme joutumassa omaisuusrikoksen uhriksi! Tuolla kääpiöllä on kuitenkin huomattavia fyysisiä vaikeuksia saada sitä kaasupulloa (joka ilmeisesti on varastettu siitä pihalta) mukaansa, joten se raahaa sitä kiristynyt ilme kasvoillaan pitkin nurmikkoa kohti sitä ajoneuvoaan.

Huomattuani tuon varkauden huudan kovaan ääneen että poliisille pitää soittaa, joka saa unessa esiintyvän lähisukulaiseni aivan sekaisin. Huudan ja meuhkaan että pihalla joku yrittää varastaa ilmeisesti pihagrillistä tai jostain kaasupulloa, mutta tämä saa lähisukulaiseni entistä enemmän pois tolaltaan. Viimeinen muistikuvani tuosta unesta on se että lähden itse katsomaan pihalle touhua, mutta sitten onneksi herään.

Näin oikeastaan tuonkin jälkeen vielä toisen unen ja muistan ajatelleeni herättyäni että taas tuli periaatteessa nähtyä kaksi painajaista peräkkäin- joka ei tosiaankaan ole hyvä asia, nyt kun sitä oikein miettii.

A little something (something) like this

Ei tarpeeksi huonoa ettei jotain hyvääkin. Kaiketi.

Eilen tuli katsottua sellainen elokuva kuin Killing Zoe. Ostin sen tässä jokin aika sitten Helsingistä ihan DVD:lle, kun kävin eräässä aivan helvetin "trevligt"-ilmapiirin omaavassa elokuvakaupassa. Se tuon putiikin myyjäkin oli todella mukava heppu ja jopa suositteli tuota pätkää, niin kuin taisinkin asiasta jossain vaiheessa kirjoittaa.

Kuitenkin niin oli hauskaa huomata että Killing Zoen ohjaaja oli sama Roger Avary kuin Rules of Attractioninkin. Kyseessähän on siis lähes ainoa oikeasti hyvä Bret Easton Ellis-teoksen filmatisointi, ja olenkin alati käymässä henkisellä tasolla kamppailua siitä että onko Amerikan Psyko parempi kuin Rules of Attraction leffamuodossa vaiko eikö. Ovathan asiat periaattessa vähän näin kirjateostenkin osalta, mutta valinnan vaikeus alleviivaa itseään kieltämättä eniten kaiketi näissä leffaversioissa.

Vaikka en aivan hirveästi enää Easton Elliksestä (sen puoleen kuin Patrick Batemanistäkään) perusta tietyistä syistä, niin tuo Killing Zoe oli kyllä hemmetin hyvä pätkä. Muistan joskus nähneeni pieniä silmänräpäyksiä tuosta elokuvasta, ja kenties mieleenpainuvin juttu jonka näin tuosta leffasta aikanaan eräässä dokumentissa oli se osio missä pankkivirkailijana häärii pikaisesti ryöstön tiimellyksessä itse "kuningas", nimittäin Ron Jeremy!

Noh, aika pieni osahan hänellä tuossa pätkässä kieltämättä on. Se on kuitenkin hauska Cameo-rooli, ja siksipä niin mieleenpainuva. Oikeastaan minäkin haluaisin tehdä tuollaisen Cameon jossakin leffassa- siis hyvin samantapaisen Cameon jos vain tarjoutuisi mahdollisuus. Se oli niin lyhyt ja brutaali esiintyminen, että moistahan voisi vaikka harkita! Toisekseen niin joskus yritin pitää mentaalipuolella listaa niistä kaikista elokuvista missä Ron Jeremy näytteli ns. "housut jalassa"-pohjalta, ja listoilleni pääsi Detroit Rock City, The Boondock Saints sekä nyt sitten Killing Zoe. Kaikkihan noista ovat oikeastaan omilla tavoillaan hyviä leffoja, mutta oli hauskaa lisätä tuohon listaan vielä tämä uusinkin.. ja riittäähän niitä vielä muutenkin.

Elokuvien ulkopuolella niin järjestin itselleni jopa hieman tekemistä Helsingissä koko tulevaksi viikoksi. Tai no, lähes koko tulevaksi viikoksi. Siitä tuleekin aika jännää kenties, vaikka eilen olikin tiettyä epäselvyyttä siitä että tapahtuuko moista settiä edes. Hyvä kuitenkin että asia saatiin järjestymään, vaikka hiukan päin helvettiähän se olikin tällä kertaa minusta riippumattomista syistä.

Nukuin myöskin viime yönä vain neljä tuntia. Tuli laiminlyötyä hieman eräitä suunnitelmia, mutta minkäs teet kun väsytti.

Yritin myös pitkästä aikaa pelata konsolipelejä. Minulla on täällä itseasiassa tuollainen PS2-konsoli, ja siihen sellainen vanhojen pelien kokoelma nimeltään Taito Legends. Oikeastaan minulla on myös osa 2 tuosta kokoelmasta, mutta ei nyt puhuta siitä.

Minulla on tuo videopelaaminen jäänyt suurelti taka-alalle jo pitemmän aikaakin. Toisinaan kuitenkin tulee pelattua kaikenlaista, ja eilen itseasiassa pelasin aika pitkään sellaista vanhaa ilmeisesti Arcade-pohjais Taiton julkaisemaa tekelettä kuin "Rainbow Islands". Se on minusta oikeastaan aika mukava, vaikkakin paikoitellen vaikeahko pelielämys.

Siinä pelissä pitää olla hieman kuhmurainen poika, joka ampuu sateenkaaria. Sateenkaaret sitten muodostavat tavallaan kielekkeitä, joiden päälle voi kävellä ja pomppia myöskin jotta pääsee eteenpäin ruudun yläreunaan, jonne pitää aina päästä jotta tason läpäisee. Toki vihollisiakin on matkalla, ja niitä voi myös ampua sateenkaarilla. Välillä pitää tapella jotain isokokoista pomohirviötä vastaan- itse pääsin vain hymyilevää helikopteria sekä jotain ampiaista vastaan.

Se on kuitenkin hauska peli. Tykkään tuollaisista yksinkertaisista platformereista suurestikin, mutta toivoisin kyllä välillä että pelissä voisi jopa tallentaa etenemisensä jottei hajotus iskisi kun kumminkin ennen pitkää kuolee.

Rapumiehet tykkäävät kumista

Miten onkaan että kaikki pienoiset ongelmat tykkäävätkin kasaantua yhtäkkiä helvetinmoiseksi kasaksi ongelmia, joita täytyisi äkkiä seuloa ja mukamas ratkaista valonnopeudella.

Vitun helvetti.

Ensinnäkin eilen illalla oli suunnattomia tietokoneeseen liittyviä ongelmia. Oli vähällä etten räjähtänyt. Värkättyäni masiinan ääressä muutaman tunnin sain tietokoneen taas toimimaan, mutta sitä ennen ns. "blue screen of death" oli saanut minut melkeinpä itkemään.

Tämän jälkeen aamulla sain tietää että eräs tuikitärkeä kirje ei ollut omituisesti mennyt perille. Siis mitä vittua? Maanantaina lähetetty pelkkä kirje, eikä torstaina ole mukamas perillä? Luultavasti posti hukuttanut sen kirjeenkin. Saatanan asiamiespostit, pitäisi varmaan heittää pari polttopulloa niiden suuntaan heti kun moisia näkee.

Tämän jälkeen sitten eräästä toisesta jutusta ei ole kuulunut yhtikäs mitään vaikka sen piti tapahtua maanantaina- HEI HALOO MITÄ VITTUA!? JOS TE KERRAN LUPAATTE OTTAA YHTEYTTÄ PUHELIMELLA TAI SÄHKÖPOSTITSE, NIIN JUMALAUTA OTTAKAA SITTEN YHTEYTTÄ JOS KERRAN NIIN LUPAATTE!

Yritin rauhoittaa itseäni katsomalla sellaisen leffan kuin District 9. Se jos mikä vasta olikin aivan älytön pätkä, ja joku oli heittänyt ko. pätkälle keskiarvoksi niinkin suuren luvun kuin 8,3 IMDB:n puolella!? Aijaa!?

Siis mä en tajunnut siitä leffasta yhtikäs mitään. Mieli oli aivan tyhjä sen leffan loppumisen jäljiltä, enkä sen puoleen ne juonenkäänteetkään kumirenkaita syövine rapumiehineenkään olleet mitään merkityksellisiä juttuja. En edes tajua että miksi joku haluaisi välttämättä maksaa tuollaisen Transformers-paskan katsomisesta yhtikäs mitään. Ja tämän sanon kaikella kunnioituksella 1980-luvun alkup. Transformers-sarjaa kohtaan.

.. iih, ja niin. Mä pahoittelen jos kirjoituksestani kuvastuu läpi kiivaus. Oikeastaan tästä kuvastuu läpi kiivaus, väsymys ja muutama muukin juttu. Niin ei enää usein käy julkisesti ettäkö mä tekisin tällaisia viha-postauksia, mutta joskus (oikeastaan aika usein) asiat nyt vaan menevät päin.. ööh.. "seiniä" näin miedosti ilmaistuina. Mä olen oppinut suhtautumaan niihin nykyisin entistä Zenmäisen tyynesti, mutta joskus on vaikea pidätellä kun mikään täällä(kään) ei aina oikein toimi. Silloin viha leimahtaa äkisti muuten niin tyynen rakastettavan kuoreni sisuksista pahaa maailmaa ja sen ikäviä koettelemuksia kohtaan.

Oikeastaan niin tämän päivän mä aion pyhittää sille että mä teen joitain varmuuskopioita joita tuo tietokone on ehdottanut siitä asti kun mä sen viime vuonna ostin. Ne varmuuskopiot on tuikitärkeitä jos jotain vikatilanteita sattuu, ja monikansallinen Fujitsu-Siemens korporaatio on ollut niinkin ystävällinen, että laittoi sen koneen mukana tulemaan kolme (3) kappaletta tyhjiä DVD-levyjä joihin niitä tärkeitä juttuja pitäisi ohjatun toiminnon avulla polttaa.

Mä voinkin vaan kysyä itseltäni sitä tämän annetun informaation valossa, että olisiko kannattanut ehkä tehdä ne kopiot jo aikaisemmin, niin tällaisia tilanteita ei ehkä syntyisi tai niistä päästäisiin eroon huomattavasti helpommin. Kyllä mä jopa itseasiassa tiedän että universumissa asiat ovat usein niin, että ongelmien ja ongelmatilanteiden lähteitä voidaan melko usein jäljittää sen ongelmista valittavan yksilön- eli tässä tapauksessa itseni harteille.

Joo, eli myönnetään tuon PC-probleeman olevan tod.näk. omaa syytäni. Sillä että posti hukkaa tuikitärkeät kirjeet tai että eräät heput ei vastaa sähköpostiin ei taas ole mun kanssani suoranaisesti mitään tekemistä. Että niinku jonkin verran pitää muidenkin nyt ottaa syytteitä niskoillensa.

.. Mainittavan arvoista on kai myös se että eilen lenkillä oli jotenkin aivan käsittämättömän turhautunut olo. Yhdessä vaiheessa muistan juosseeni erään lyhtypylvään alitse ja miettineeni, että miksi helvetissä mä juoksen jonkun lyhtypylvään alitse pitkin teitä ja katuja niin kuin joku hamsteri sellaisessa pyörässä: että joka päivä ihan sitä rituaalia varten mä jaksan nousta ylös ja mennä johonkin kellonaikaan tyhmät verkkarit päälläni juoksemaan sateeseen, lumeen, räntään, kylmään, kuumaan ja niin edelleen.

Sillä hetkellä mä tympäännyin lenkkeilyyn. Hetken jopa mietin sitäkin että pitäisikö lopettaa lenkkeily joksikin aikaa, ja löhötä sisällä jotakin muuta tehden. Toki sitten mä ajattelin että ei se kumminkaan toimisi, koska sitten ennen pitkää mä alkaisin olemaan aikalailla pahoillani siitä etten mä lenkkeile ja nimenomaan istun kotona tai teen jotain muuta.

Kahvikin maistui pahalta tänä aamuna. Vaihdan seuraavaksi sellaiseen englantilaiseen teehen kun Ahmad Tea, niin jospa vaihtelu vähän virkistäisi tai jotain.

Reality cutting device

Mitä helvettiä.

Viime päivinä kuolleet eläimet erinäisissä yhteyksissä ovat vaivanneet minua. Tänään kävelin keskellä katua, ja eteeni oli omituisesti kuollut harmaanruskea pieni hiiri. Sitä ennen niitä on näkynyt kuolleina vähän siellä ja täällä.

Ilmat ovat tosiaan kylmenneet. Iltaisin voi aivan hyvin tepastella ympäriinsä talvitakki päällänsä. Lenkkeillessänikin pipo on jo päässä, vaikka täytyykin käydä ostamassa jossain vaiheessa sellainen pipo mikä on tehty oikeasti hyvästä ja lämpimästä materiaalista. Tämänhetkinen on suoraan sanottuna nolosti akryylistä valmistettu vanha paska, mutta esimerkiksi Fleece on aivan mahtava materiaali jos harkitsee ostavansa ulkoiluvaatteita monestakin syystä. Toki Fleece maksaa, mutta Akryyli on muuten vaan paska materiaali eikä edes lämmitä. En edes tajua että miksi joku haluaisi pitää akryylistä pipoa päässään muussa kuin leveilytarkoituksessa. Väliasunikin ovat kaikki Fleeceä juurikin siitä syystä.

Kaupassakin kävin. Ostin Capuccinoa jauheena sekä muutaman pullon Kvassia, joka on eräänlaista Slaavilaista kotikaljaa. En ole koskaan sitä maistanut, mutta jääpaloihin sekoitettuna se on itseasiassa ihan hyvää.

Tänään eteeni osui keskustassa eräs varsin yllättävä hahmo- tai no ehkei ihan niin yllättävä. Bussiaseman liepeillä nimittäin odotti eräs naisihminen, jota en ole nähnyt sitten lukion. Hän oli tosiaan samassa lukiossa, ja muutaman kerran muistan kun teimme hänen kanssa erinäisiä ryhmätöitä jonkun äidinkielen projektin tiimoilta. Muistan jutelleeni hänen kanssaan- tuolla naisella oli jo silloin todella valloittavat ruskeat mantelisilmät. Muistan kuinka hän aina jotenkin tuijotti minua pelästyneesti, luoden vähintäänkin pysyvästi minulle kuvan eräänlaisesta pelokkaasta kauriista tai ylipäätään yöllä keskelle ajorataa ajautuvasta peurasta juuri ennen törmäystä.

Hauskinta kai on se, että tuo nainen aikoinaan aivan lukion alussa kysyi minulta että olinko alunperin siitä kaupungista kun hän ei ollut nähnyt minua missään strategisissa paikoissa koskaan. Kerroin hänelle avoimesti olevani toisalta paikkakunnalta, johon nainen ei sanonut sitten mitään.

Toinen muistikuvani on siitä kun hän istui takanani eräällä historiankurssilla ja kuinka juttelin hänen kanssaan syistä miksi hän oli tuolla kurssilla. Selvisi että me molemmat olimme siellä arvosanan korotustarkoituksessa.. Silloin vielä olin sellainen ihminen että arvosanojen kohottaminen jaksoi kiinnostaa.

Oli outoa nähdä hänet. Why haven't you ran away like all the others? Kun olimme lukion toisella, tuo nainen seurusteli erään silloisen punapaitaisen Abin kanssa, ja muistan heidän kiihkeät lähentelynsä koulun yläkäytävällä.

Toivoisin ettei hän muistanut minua, eikä hän kai tunnistanutkaan minua monestakaan syystä. Olen siitä tyytyväinen. Minulla on itseasiassa ollut erinäisiä yhteentörmäyksiä entisten lukiotovereideni kanssa, ja kaikki ovat olleet hiukan ihmeellisiä ja saaneet minut epäilemään niin itseäni, heitä kuin ympäröivää todellisuuttakin.

Tänään myöskin satoi. Sopivasti minut ohitti myös joku ihmeen höyrypää polkupyörällä, joka polki aggressiivisesti eteenpäin ja puuskutti suunnattomasti samaan aikaan kiroillen. Kyseessä ei ollut mikään nuori mies, vaan keski-ikäinen heppuli. Jotenkin taas tyypillistä että moiseen äijään törmäsin.

Eipä tässä siltikään sen kummempaa.