Musik non stop

Tänään ukkosti aika rankasti. Heräsin jo yhdeksältä valtavaan ukkoseen ja todella painostavaan sateeseen.

Ajattelin että tästäkin päivästä tulisi jälleen sadepäivä. Syksyn ensimmäisiä.

Ei kuitenkaan tullut, vaan keskipäivällä alkoi jopa hetkellisesti paistamaan aurinko. Lähdin käymään eräässä paikassa.

Kun pääsin kävelemään kaduille, niin alkoi välittömästi sataa. Harmaan kasuaali hupparini kastui, näytti siltä kuin päälleni olisi joku heittänyt saavillisen vettä. Olo oli kuin uitetulla kissalla.

Pian alkoi kuitenkin uudestaan paistelemaan.

Yhdessä vaiheessa muistan seisoneeni erään moottoritieliittymän päällä sijaitsevalla sillalla. Katselin alas moottorietielle keskipäivän kotiinpaluuruuhkaa ja joskus toteutan sen myös iltaisin tai öisin jos huvittaa. On kiva seurata autojen liikettä ja bongailla joskus jotain tyyliin hälytysajoneuvoja tai muuta vastaavaa. Eräs robottipoliisin ajoneuvo "P1" on kiva bongata joka yö ja päivä samoilta kaistoilta menossa tai tulossa johonkin. Mietin usein että huomioivatkohan partioivat konstaapelit koskaan sitä yhtä epämääräistä heppua joka joskus seisoskelee sen ison ylikulkusillan kaiteiden takana ja vain katselee. Olen jo pitkään odottanut sitä mahdollisuutta että poliisi hillitysti pysäyttäisi autonsa moottoritielle ja huutaisi vihaisesti minut esiin selvittämään sitä että miksi väijyn heitä öisin ja päivisinkin.

Poliisi ei kuitenkaan ilmeisesti kiinnitä asiaan mitään huomiota tai edes huomaa.

Vapen & ammunition.

Ironista miten tosi monet sellaiset asiat palaavat kiinnostuksenkohteiksi mistä ei ehkä joskus ole koskaan pitänyt. Muistan pienenä poikana istuneeni joskus erään talon yläkerroksessa katselleen 1990-luvun puolenvälin Jyrki-ohjelmaa, jossa pyöri paljon siihenkin aikaan Kentin videoita. Niitä toki näki paljon MTV Nordicinkin valikoimista, mutta silloin se oli vielä minulle kovin tuntematon.

En pitänyt koskaan Kentin videoista enkä myöskään musiikista. Tänään oli aivan pakko lainata eräältä sukulaiselta Kentin levyjä jostain syystä. Kuuntelin vain muutaman, mutta tulin siihen tulokseen että oikeastaan ko. bändin musiikki oli todella mielenkiintoista ja ihan jännästi sanoitettuakin. Paskempi homma että Kent ei koskaan kiinnostanut minua lukioaikoinakaan, vaikka olisi kai pitänyt.

Saapa nähdä vielä mihin kaikkeen retkahdan- nahkatakkeihin, Kentiin, Hawaijipaitoihin, Riikinruotsin opiskeluun ja fraaseihin, kasvissyöntiin, puolipitkiin hiuksiin, ihmissuhde-elokuviin sekä kirjallisuuteen ja moneen muuhun olenkin löytänyt jo tieni monien kieltojen ja itsepetoksen jäljiltä. Tykkään kokeilla kaikenlaista nykyisin eikä ole montaa asiaa jolle sanoisin jälleen kerran erästä fraasia käyttäen "definitivt nej".

Ihmiset kai muuttuvat. Tai ainakin asiat joista he pitävät muuttuvat aina tasaisin väliajoin. Tai ehkei sittenkään. En minä tiedä.

Sain luettua loppuun jo jokunen päivä sitten tuon Snabba Cashin. Ei siinä kyllä monta päivää mennyt ja heti perään aloitin tuon aldrig fucka upp-teoksen.

Onhan sekin synkkä. Pimeä. Raaka ja muita ihania adjektiivejä.

Se on kuitenkin pohjimmiltaan hyvin samanlainen ainakin yhdeltä kolmasosaltaan esikoisosaansa verrattuna. Osa siitä on vähän tylsää kertausta ja samojen paikkojen lävitse vatvomista kuin Snabba Cashissakin- tehden siitä tosiaan liikaa samoja teemoja toistelevan.

Kolmatta osaa ei ole vielä julkaistu. Toivottavasti se ei olisi samaa settiä, sillä muussa tapauksessa pitää sitten vain päättää lopullisena mielipiteenä se että mikä näistä kolmesta on oikeastaan paras liian samankaltaisuutensa johdosta. Teoksia ei voi käsitellä yksilöinä vahvuuksineen ja heikkouksineen, sillä niissä on liikaa samankaltaisuuksia niin juonessa kuin ennen kaikkea keskushenkilöissäkin. Olen kokenut tämän saman efektin lukiessani Bret Easton Elliksen teoksia, joissa tosiaan tilanne on se että ko. heppu osaa kirjoittaa vain tietynlaisista henkilöistä ja tapahtumista tietynlaisissa ympyröissä. No se on vähän tylsää neljännen kirjan jälkeen.