Yöllistä eksploitaatiota

Sainpa haluamani kirjan. Samalla tuli haettua myös joku sellainen DVD-elokuva kuin District 9.

Menin myös tuossa iltasella käymään lenkillä, ja yhdessä vaiheessa täytyy myöntää että sydänkohtaus oli lähellä kun erään kulman takaa ilmaantui valtavankokoinen tumma varjo suoraan eteeni. Olin aika varma että varjon omaava otus oli taas kai joku paikallinen kirvesmurhaaja, jonka tuoreimmaksi uhriksi pääsisin minä tällä kertaa. Onneksi kuitenkaan näin ei käynyt, vaan kyseessä oli valkoiset tassut omaava muuten musta kissa. Olin vähällä melkein heittää henkeni sen varjon nähdessäni, mutta onneksi tosiaan kyseessä olikin vaan kissa.

Lisäksi on kai todettava että tästä jonkun matkan päässä tuli todettua viime yönä jonkinlaista automurron yritystä. Kävelin nimittäin erästä katua pitkin keskellä yötä kun kuulin auton varashälyttimen pärähtävän soimaan. Tuon kuultuani tajusin itseasiassa sen ettei varmaankaan kannattaisi jäädä niille paikoille kovinkaan pitkiksi ajoiksi, mutta jäinpä kuitenkin paikoilleni hetkeksi katsomaan että mitä mahtaakaan tapahtua. Samassa muutaman sadan metrin päässä sijainneesta sanotaanko että "parkkipaikasta" poistui tumma matala auto nopeasti renkaat vinkuen. Ilmeisesti tyyppi ei ollut päässyt kohteensa auton sisään, ja tästä kauhistuneena kaasutteli pois kiinnijäämisen pelossa.

Minulle tuli tuosta mieleen se dokumenttielokuva nimeltä "Raindeerspotting", jonka täysin käydä katsomassa ihan elokuvateatterissa viime kevättalvena. Se dokumentti itseasiassa alkoi sillä että tämän ko. pätkän päähenkilö yritti murtautua jonkun tyypin autoon. Siinäkin autossa oli kuitenkin varashälytin, ja moisen laukeamisen perusteella jätkälle tuli kiire kameramiehineen kaikkineen lähteä karkuun keskellä yötä tapahtuneen yrityksensä ansiosta.

No, enpä jäänyt kyllä minäkään paikoilleni odottelemaan sitä että milloinhan varmaan vihainen omistaja tai joku vartijointiliikkeen auto saapuisi paikalle ja saisi päähänsä että minä varmaan ainoana heppuna siinä lähistöllä olin se tekijä.

Yöt ovat kyllä oikeastaan aika ikävää aikaa ulkosalla pyöriessä toisinaan. Välillä tuntuu myös että öisin liikkeellä ovat tosiaan vain ja ainoastaan sellaiset epämääräisiä päämääriä hautovat porukat, vaikka toisaalta olen kyllä törmännyt päivisin enemmän ongelmallisiin tapauksiin kuin yöllä. Voinen kuitenkin sanoa että tämä on prosentuaalisesti enemmän rauhallisempi paikka öisin kuin monet muut jossa olen asunut, joten siinä mielessä minulla kai ei ole mitään valittamista. Lisäksi ymmärrän kyllä miksi joku haluaisi murtautua juuri täälläpäin autoon, sillä täällä nyt on vaan niin rauhallista että kohdeympäristö on suotuisa tuollaisille teoille ja onnistumisprosentit kuitenkin kohdillaan.

Ei mitään jännää

Katselin tänään vuodelta 81' julkaistun kaksiosaisen minisarjan tuosta "Hitchhiker's Guide to the Galaxy"-kirjasta.

Mielenkiintoinen teos kai sen takia että se edusti niin monella tapaa 80-luvun tekniikkaa, musiikkia ja ylipäätään halpatuotantoa. Kieltämättä siis ihan kaikki siinä ei mennyt maskeerauksenkaan puolesta aivan nappiin, mutta yritystä siinä oli kovasti monen muun asian osalta ja siksipä on pakko nostaa hattua kyseiselle teokselle. Se oli hauskaa katseltavaa.

Aika kuitenkin palata todellisuuteen.

Yöt ovat ihmeen kylmiä täälläpäin. Alan epäilemään että nämä ovat itseasiassa vain alkusoittoa paljonkin kylmemmälle ja runsaslumisemmalle talvelle kuin viime vuonna. Jotenkin outoa että jo tässä vaiheessa yöt ovat aika kylmiä- tai siis näinkin kylmiä. Kuvittelenkohan jotain omiani, vai tuntuuko tosiaan että yölämpötilä on tavallista alhaisempi. Tuossa eräänä iltana itseasiassa testasin lämpötilaa siinä mielessä että laitoin päälleni erään talvitakeistani ja kumma kyllä ei tullut ollenkaan lämminkään se päällä.

Noh, eipähän toisaalta tuota kylmyyttä juuri huomaa kun kerran päivisinkin sataa kolme kertaa ja öisin muuten vaan aivan helvetisti. Ikävää kun niin tapahtuu, mutta niinhän se yleensä on syksyllä.

Tänään lähden lainaamaan yhden kirjan kirjastosta. Olen metsästänyt sitä jo pitkään ja toteanpa myös että olin eräässä vaiheessa aikeissa jopa ostaa sen. Kyseessä on niinkin epämääräisen inhorealistinen teos kun "Kolme miestä Toyotassa" Alpo Ruuthin kirjoittamana. Se on ihan suomenkielinen ja sijoittuu 90-luvun lamavuosille, jossa ilmeisesti kolme miestä ajelevat Toyotassa ja tekevät kaikkea sekopäistä.

Nyt kyllä toisaalta rupeaa vähän väsyttämäänkin, joten lähdenpä nukkumaaan. Täytyy kirjoitella lisää kun ehtii ja jaksaa.

Aina

Hyi helvetti mitä unia taas.

Toinen oli sellainen aika normaali uni, mutta sitten sen jälkeen tuli kyllä niin hämärä uni etten osannut.. tai siis en oikein vieläkään tajua että mitä helvettiä se oikein merkitsi. Tavallaan kai ei pitäisi kertoa tällaisia asioita, mutta siinä unessa katsoin jonkun tyypin kanssa sellaisesta pienestä minitelkkarista jonkinlaista ns. Snuff-elokuvaa, mutta käänsin pääni pois aina sopivissa kohdissa. Sitten unen ensimmäisessä osassa halailin jotain vanhempaa täti-ihmistä, mutta se oli vielä ihan OK-tason kamaa.

Päällimmäisin kysymys; mikä helvetti unimaailmaani oikein (TAAS) vaivaa?

Katselin eilen vihdoinkin yhden leffan loppuun. Se oli tämä Wong Kar Wain esikoisteos (ohjaajana), nimittäin As Tears Go By. Ihan kiva pätkä, mutta ei välttämättä todellakaan hänen parhaimpiaan. Minulla on tuossa kai seuraavaksi katsottavanani hänen seuraava teoksensa tuosta, eli Days of Being Wild. Saapa nähdä minkälainen se on.

Luin loppuun myös tuon Jens Lapiduksen Aldrig Fucka Uppin. Aika keskitasoa koko teos ja selkeästi huonompi kuin alkuperäinen. Myös (SPOILER, ALLTSÅ!) Olof Palmen murhan sotkeminen noinkin mielenkiintoiseen ja paikoitellen uskottavaan lähiömenoon oli todella huono veto. Pitääkö jokaisen Ruotsalaisen dekkaripersoonan tai ylipäätään fiktiivisen poliisin mukamas esittää joku omanlaisensa teoria siitä että miksi tai miten Olof Palme murhattiin? Haistakaatten nyt paska ja keskittykää Botkyrkan, Albyn, Tumban ja muiden lähiöpaikkojen menon kuvaamiseen. Toki sekin kyllä ennen pitkää alkaa väsyttämään, mutta hauskempaa luettavaa kuitenkin.

Minun tekisi muuten mieli salaa syödä Falafeleja. Ne ovat eräs minun lempiruokani, mutta täysin salaa. Olen oikeastaan erilaisten etnoruokien suuri ystävä, vaikka syönkin niitä harvemmin enää nykyään. Toki Falafeja saa kyllä tietyistä paikoista aika avoimestikin, mutta kerran täältä niitä ostettuani minut valtasi suurenmoinen suru laadun ansiosta. Oikeastaan ne olivat aika epämääräisiä verrattuna niihin konkreettisiin palleroihin mitä olen haukkaillut Ruotsinreissuilla. Siellä kyllä ne pallerot ovat kyllä kohdillaan ja äärimmäisen halpojakin.

Nyt on muuten syksy. Se on vähän ikävää, sillä nyt sataa ja oikeastaan koko kesä satoi poissaollessani. Se on kyllä paska juttu, sillä tämä oli nyt sitten taas näitä sateisin kesiä kun sillä aikaa täälläpäin kaikki muistavat sen helvetin lämpimän kesän. Tyypillistä että olin itse jälleen jossain aivan muualla kuin siellä missä piti olla silloin.

Eräänä päivänä muuten satoi jostain syystä rakeita. Se oli pelottavaa, enkä enää edes muista että minkä kaiken perusteella tuollainen meteorologinen ilmiö edes syntyy. Onneksi olin kuitenkin sisätiloissa juuri kun se alkoi.

Paper jungle

Enemmän ja vähemmän pieniä paperitöitä. Nimikirjoituksia ja tulostimen paperia sekä mustetta kuluu.

Yöt ovat alkaneet olla melko kylmiä. Tänäänkin vain seitsemän astetta. Harkitsen väliasun käyttämistä lenkeillä. Kenties pipokin pitää pistää päähän. Tai ehkä pitää ostaa uusi pipo.

Olisin oikeastaan halunnut lähteä käymään Helsingissä taiteiden yössä. Nämä jutut mitä nyt kuitenkin väsäilen hieman vievät aikaa sellaiselta, ja toisaalta ajateltuna kenties parempikin että vievät. Onpahan jotain konkreettisempaa kuin tutustua kylmiin ja pimeisiin pääkaupungin öihin kaikkine järjestyshäiriöineen ja tapahtumineen. Luin itseasiassa jonkun jutun Helsingin sanomien sivuilta, missä haastateltiin kahta sinne mennyttä naista, ja he istuivat ihan suorasti talvihatut ja takit päällä jotain helvetin flirttailukurssin antia puiden.

Itse en näe oikeastaan syytä miksi juuri naisten pitäisi käydä flirttailukursseilla. Olen kokemuksieni perusteella tullut siihen tulokseen että lähes nainen kuin nainen saa seuraa kuin seuraa mieheltä kuin mieheltä vaikkapa nyt jossain juottoloissa jos hän todella juttuun panostaa. Miehillä se on vaikeampaa joko henkisesti tai fyysisesti tai juurikin niistä seikoista tai pikemminkin niiden seikkojen vajaavaisuudesta riippuen.

Olen nähnyt jälleen viime päivinä jälleen enimmäkseen painajaisia öisin. Itseasiassa minulle kerrottiin että suurin osa unista on aina negatiivisia sisällöltään jonkun tutkimuksen mukaan, joten sinänsä se on kai ihan ymmärrettävää. Pitäisi katsoa asiasta se eräs melko äsken tullut dokumenttikin.. onkohan se vielä nähtävissä YLE-areenalta?

Toinen uni oli todella omituinen ja se on kalvanut minua jo useamman päivän ajan. Siinä pieni lapsi jotenkin omituisesti hajosi kappaleiksi keskellä katua, mutta lapsi hajosi kappaleiksi niin kuin sellainen keinotekoinen nukke jolta joku julma kakara irrottaa päät ja raajat jonkun leikin tiimellyksessä. Muistan itseasiassa joskus lapsena itsekin tehneeni moista, mutta tuossa unessa niin tapahtui aivan itsestään.

Siinä unessa oli päivä. Kohtasin jonkun pienen muistaakseni poikalapsen jonkun kadun kulmassa, ja kun lapsi näytti jotenkin eksyneeltä niin kysyin häneltä että minnehän hän oli menossa ja mikä oli hätänä. Lapsi sopersi jotain, mutta yhtäkkiä ryhtyi huutamaan ja kaikki sen raajat alkoivat irtoamaan itsestään niin kuin jollain nukella. Onneksi heräsin.

Olen muuten taas katsellut elokuvia.. Eräs jonka muistan on sellainen kun "The day the earth stood still" vuodelta 1951. Siinä avaruudesta laskeutuu maan pinnalle omituinen ihmisjätkä ja hänen robottinsa. Ihmisjätkä vaatii päästä kaikkien maailman johtajien puheille koska hänellä on tärkeää asiaa koko ihmiskunnalle.

Kokoontuminen ei kuitenkaan onnistu, joten ihmismäinen avaruusmies paljastaa juonensa koko maailmalle; ihmiskunnan kehitettyä atomienergiaa niinkin pitkälle että se yltää avaruusmatkustuksen käyttöön katsotaan sen olevan vaarallista muille avaruuden muukalaissivilisaatioille tai jotain. Tästä syystä avaruusmies sanoo että hän voi tuhota ja kai tuhoaakin maapallon mikäli ihmiskunta ei lopeta atomienergian käyttämistä.

Vittumainen kiristäjä.

Lopuksi kuitenkin avaruusmies ammutaan ja hänen robottikaverinsa meinaa tuhota maapallon. Maapallo kuitenkin pelastuu mm. avaruusmiehen tultua jotenkin toisiin aatoksiin katarsiksenomaisessa tilassa ja robotti sekä mies häipyvät paikalta.

Nuo vanhemmat Scifi-leffat ovat oikeastaan juoneltaan aika täyttä paskaa. Lisäksi en pidä tuon elokuvan välittämästä sanomasta, jonka mukaan ihmiskunta ei saisi kehittää atomienergiaa siihen pisteeseen että se voisi matkata avaruuteen. Tietysti lieveilmiönä olisivat ydinaseet sun muu setti, mutta suoraan sanottuna ne avaruusoliot olivat täysiä mulkkuja järjestöineen mikäli luulivat että saisivat ihmiset pakotettua lopettamaan atomienergian käytön vain oman olemassaolonsa turvaamiseksi.

Mietin hetken että olikohan tuo noiden avaruusolioiden liittouma jonkinlainen EU:n vastine, joka määräisi kaikkiin jäsenmaihinsa tupakointikiellon baareihin sun muihin juottoloihin vain siksi koska joku mustekalahirviöitä edustava rotu ei siitä liiemmin pitänyt. Parempi että se avaruusjätkä ja sen kivikasvoinen robotti häipyivät Jenkkilän pääkaupungista mahdollisimman pian uhkailujensa ja yleisen pahennusta herättävän käytöksensä johdosta kokonaan.

Tuosta on näemmä tehty joku remakekin. Siinä tuo avaruusmies on Keanu Reeves, eli takavuosien Matrix-tähti. Paskaa kai sekin.

Musik non stop

Tänään ukkosti aika rankasti. Heräsin jo yhdeksältä valtavaan ukkoseen ja todella painostavaan sateeseen.

Ajattelin että tästäkin päivästä tulisi jälleen sadepäivä. Syksyn ensimmäisiä.

Ei kuitenkaan tullut, vaan keskipäivällä alkoi jopa hetkellisesti paistamaan aurinko. Lähdin käymään eräässä paikassa.

Kun pääsin kävelemään kaduille, niin alkoi välittömästi sataa. Harmaan kasuaali hupparini kastui, näytti siltä kuin päälleni olisi joku heittänyt saavillisen vettä. Olo oli kuin uitetulla kissalla.

Pian alkoi kuitenkin uudestaan paistelemaan.

Yhdessä vaiheessa muistan seisoneeni erään moottoritieliittymän päällä sijaitsevalla sillalla. Katselin alas moottorietielle keskipäivän kotiinpaluuruuhkaa ja joskus toteutan sen myös iltaisin tai öisin jos huvittaa. On kiva seurata autojen liikettä ja bongailla joskus jotain tyyliin hälytysajoneuvoja tai muuta vastaavaa. Eräs robottipoliisin ajoneuvo "P1" on kiva bongata joka yö ja päivä samoilta kaistoilta menossa tai tulossa johonkin. Mietin usein että huomioivatkohan partioivat konstaapelit koskaan sitä yhtä epämääräistä heppua joka joskus seisoskelee sen ison ylikulkusillan kaiteiden takana ja vain katselee. Olen jo pitkään odottanut sitä mahdollisuutta että poliisi hillitysti pysäyttäisi autonsa moottoritielle ja huutaisi vihaisesti minut esiin selvittämään sitä että miksi väijyn heitä öisin ja päivisinkin.

Poliisi ei kuitenkaan ilmeisesti kiinnitä asiaan mitään huomiota tai edes huomaa.

Vapen & ammunition.

Ironista miten tosi monet sellaiset asiat palaavat kiinnostuksenkohteiksi mistä ei ehkä joskus ole koskaan pitänyt. Muistan pienenä poikana istuneeni joskus erään talon yläkerroksessa katselleen 1990-luvun puolenvälin Jyrki-ohjelmaa, jossa pyöri paljon siihenkin aikaan Kentin videoita. Niitä toki näki paljon MTV Nordicinkin valikoimista, mutta silloin se oli vielä minulle kovin tuntematon.

En pitänyt koskaan Kentin videoista enkä myöskään musiikista. Tänään oli aivan pakko lainata eräältä sukulaiselta Kentin levyjä jostain syystä. Kuuntelin vain muutaman, mutta tulin siihen tulokseen että oikeastaan ko. bändin musiikki oli todella mielenkiintoista ja ihan jännästi sanoitettuakin. Paskempi homma että Kent ei koskaan kiinnostanut minua lukioaikoinakaan, vaikka olisi kai pitänyt.

Saapa nähdä vielä mihin kaikkeen retkahdan- nahkatakkeihin, Kentiin, Hawaijipaitoihin, Riikinruotsin opiskeluun ja fraaseihin, kasvissyöntiin, puolipitkiin hiuksiin, ihmissuhde-elokuviin sekä kirjallisuuteen ja moneen muuhun olenkin löytänyt jo tieni monien kieltojen ja itsepetoksen jäljiltä. Tykkään kokeilla kaikenlaista nykyisin eikä ole montaa asiaa jolle sanoisin jälleen kerran erästä fraasia käyttäen "definitivt nej".

Ihmiset kai muuttuvat. Tai ainakin asiat joista he pitävät muuttuvat aina tasaisin väliajoin. Tai ehkei sittenkään. En minä tiedä.

Sain luettua loppuun jo jokunen päivä sitten tuon Snabba Cashin. Ei siinä kyllä monta päivää mennyt ja heti perään aloitin tuon aldrig fucka upp-teoksen.

Onhan sekin synkkä. Pimeä. Raaka ja muita ihania adjektiivejä.

Se on kuitenkin pohjimmiltaan hyvin samanlainen ainakin yhdeltä kolmasosaltaan esikoisosaansa verrattuna. Osa siitä on vähän tylsää kertausta ja samojen paikkojen lävitse vatvomista kuin Snabba Cashissakin- tehden siitä tosiaan liikaa samoja teemoja toistelevan.

Kolmatta osaa ei ole vielä julkaistu. Toivottavasti se ei olisi samaa settiä, sillä muussa tapauksessa pitää sitten vain päättää lopullisena mielipiteenä se että mikä näistä kolmesta on oikeastaan paras liian samankaltaisuutensa johdosta. Teoksia ei voi käsitellä yksilöinä vahvuuksineen ja heikkouksineen, sillä niissä on liikaa samankaltaisuuksia niin juonessa kuin ennen kaikkea keskushenkilöissäkin. Olen kokenut tämän saman efektin lukiessani Bret Easton Elliksen teoksia, joissa tosiaan tilanne on se että ko. heppu osaa kirjoittaa vain tietynlaisista henkilöistä ja tapahtumista tietynlaisissa ympyröissä. No se on vähän tylsää neljännen kirjan jälkeen.

Unforgivable-

Osallistuin yhden putiikin asiakaskyselytempaukseen. Luonnollisestikaan en voittanut mitään, vaan tapani mukaan kolme tai neljä muuta heppua voittivat lahjakortit.

No, minulla ei kyllä sitten koskaan ole ollut mitään arpaonnea. Muistan ala-asteella oli kerran sellaiset todella hauskat myyjäiset, jossa huomattavasti minun asemani helpottamiseksi kaikilla arvoilla voitti jotain. Itse voitin sillä kerralla jotain hengellisiä lauluja sisältävän CD:n ja eräällä kerralla sain valkoisen muovipurkin eräässä toisessa yhteydessä.

Sukulaiseni ovat jostain kumman syystä olleet aina hyviä arpaonnessakin. Eräs lähisukulaiseni voittaa aina enemmän tai vähemmän tavalla jos toisella osallistuipa hän mihin tahansa arpajais- tai uhkapelimuotoiseen juttuun. Toki hän tekee niin harvoin, mutta silloin kun arpajaisonnea vaaditaan niin hän tuntuu harvoin olevan altavastaajan asemassa.

Tänään ajoin muuten partani. Sikäli tapahtui ikävä onnettomuus, että onnistuin nirhaamaan itseäni korvaan sillä parranajovälineellä. Minulla on itseasiassa tavallisia kertakäyttöhöyliä, Samsungin parranajokone sekä vanha bravuuri Mach-3. Viime aikoina olen ryhtynyt käyttämään tuota Machia.

Korvanlehdestä tuli jonkin verran verta. Itseasiassa olen huomannut sellaisen ikävän asian itsessäni, että tuntuu siltä kun kaikki haavaumat sun muut eivät umpeutuisi kovinkaan helpolla vaan ne syytävät verta ympäriinsä niin helvetisti että se on suorastaan todella noloa. En ole varma että johtuuko tämä haavojen luonteesta (viiltohaavojen itseasiassa aiheuttaen kuulemma suuremman verenpurkauman) vaiko siitä että minun vereni ei yksinkertaisesti kovinkaan helposti hyydy, vaikka sen pitäisi.

Inhottaa ajatella verta ja hyytymättömiä haavoja. Puhutaan jostain muusta.

Tänään luin horoskooppini. Siinä kerrottiin että tänään minua kuulemma kadehtii joku lähipiiristäni, enkä suoraan sanottuna keksisi sieltä ketään joka ihan niin huolella voisi ihan aidon perustellusti niin tehdä. Toivottavasti hän ei kuitenkaan kadehdi minua pahalla tavalla, jos nyt sellaista termiä voi kadehtimisesta käyttää.

Löysin tänään erään vanhan lukioaikoina muistaakseni synttäri- tai joululahjaksi saamani Donnayn urheilukassin. Se oli ryttääntyneenä erään kaapin perälle ja ilmeisesti joskus se oli ollut mukana jollain matkallakin, nimittäin siinä oli yhä(!) kiinni joku (helvetin) vanha Finnairin "OFFICAL AIRLINE OF PLÄÄPLÄÄ"-mainoksin präntätty osoitelappu.

Olipa noloa löytää tuo kassi. En enää edes muistanut sen olemassaoloa. Pistin sen pesukoneeseen, sillä sitä voisi ehkä käyttää koska ehjähän se kumminkin onneksi oli.

Viime aikoina on ruvennut tekemään mieli kaikenlaisa roskaruokia ennä muita niiden käyttöön liittyviä paheita. Kai se johtuu siitä että luin eräänä päivänä sellaisen illustroidun artikkelin siitä mitä nuorten tai aikuistenkin pitäisi ja ei pitäisi nauttia päivittäin jotta ravinto olisi kelvollista, ravitsevaa ja muutenkin mukavaa kaikille osapuolille. Siinä kerrottiin että kahvia ei saisi oikeastaan nauttia kuin ehkä kerran päivässä sekä mehuakin sai juoda vain yhden lasillisen päivässä.

No jaa, en oikein tiedä että mitä tuosta kahvista sanoisi. Onkohan se nyt sitten mukamas niin helvetin vaarallista, sillä itse olen jopa "rajoittanut" sen juomista noin kolmeen kuppiin päivässä. Nykyisin myös saattaa mennä päivä tai pari ennen kuin juon seuraavat kupit, joten katkonaisuuttahan siihenkin tulee.

Lenkillä oli muuten tänään aivan hemmetin kylmä alkuyöstä. Hengitys höyrysi ilman kylmyydestä johtuen ja rupesin kaipaamaan pipoa pääni suojaksi. Tuli mieleen kunnon flashbackit viime vuoden lopputalvesta ja tämän vuoden alkukesästä.

Noir

Sitä virhettä ei kai koskaan saisi tehdä että aloittaisi kuusi projektia ja yrittäisi saada tasaisin väliajoin niitä kaikkia aina hiukan eteenpäin samaan aikaan.

Oli tästäkin mukaillusta vanhasta viisaudesta huolimatta pakko aloittaa Snabba Cashin lukeminen. Olen nyt oikeastaan jo kirjan puolessa välissä, eli viime yö meni melko napakasti tutustuen Stureplanin snobikulttuurin ja Tukholman lähiöiden Kokaiinidiilerien tyylikkäällä tavalla yhteen kiedottuun elämäntarinaan. Teksti on myös omalla tavallaan hyvin julmaa.

Päällimmäisinä tuosta teoksesta tulee mieleen kai se että a) se on aivan helvetin tyylikäs ja siksi todellista leffamateriaalia sekä b) Suomessa ei koskaan voitaisi tehdä mitään yhtä tyylikästä tuollaisista aiheista. Pohdin jopa hetkellisesti että jos tuo Snabba Cash olisi elokuvateattereissa pyörimässä, niin voisin lähteä sen katsomaankin. Taitaa se kuitenkin olla ohitse, ja tilalla on enää DVD-julkaisu.

DVD:lle tuo Snabba Cash on ainakin julkaistu jo aikoja sitten. Katselin sitä ihan ensi kertaa jo Ruotsissa eräässä ICA:ssa, mutta jäi hankkimatta kun en ollut edes nähnyt leffan traileria tai tiennyt mitään muuta kuin sen että Jens Lapidus oli tosi kova nimi sillä hetkellä.

Tuolle kirjalle on näemmä julkaistu jatko-osakin. Nimeltään se on alkuperäisesti Aldrig fucka upp, ja oli aivan pakko hankkia sekin vaikka lupasin muun muassa itselleni että ensiksi maistelisin tämän alkuperäisen teoksen ilmapiiriä ja vedenpitävyyttä, jonka jälkeen siirtyisin vasta jatko-osaan. No niin ei todellakaan aivan käynyt, vaan kävin hakemassa sen "Siisti Kosto"(?)-nimellä kulkeneen jatko-osan parisen päivää sitten.

Pakko todeta että tuon Snabba Cashin eräs päähenkilö JW on.. mielenkiintoisen ristiriitainen persoona. Lisäksi tuossa kirjassa on se mielenkiintoinen piirre, että senkin sivuilta kuulen oikeastaan aina tasaisin väliajoin jostain aivan uudesta ja tuntemattomasta paikkakunnasta Ruotsissa. Kirjassa kerrottiin heti alussa Robertsforssista, ja itseasiassa itselläni on aina tasaisin väliajoin asiat niin että kuulen aina jostain aivan uudesta, usein "pikkupaikasta" Ruotsissa erinäisistäkin lähteistä. Ruotsissa on itseasiassa varmaan miljoona "pikkupaikkaa" josta kuulen aina tasaisin väliajoin jostain lähteestä, ja sitten on aivan pakko ottaa selvää että minkälainen paikka on kyseessä ja missä se tarkalleen sijaitsee. Robertsfors sijaitsee muuten Västerbottenissa, missä en kai muistaakseni ole koskaan halunnut käydä mutta menisin sinne kuitenkin mielelläni. Puolestaan haluaisin oikeastaan käydä Norrlannissa, sillä leffa nimeltään Jägarna teki minuun vaikutuksen maisemien osalta Norrlannin huomioonottaen.

Enpä muuten tiedä että pitääkö Norrlanti kirjoittaa virallisesti äidinkielelläni yhdellä vai kahdella ärrällä. Kirjoitan sen kuitenkin varmuuden vuoksi kahdella ärrällä puhtaasti kunnioittaen ko. alueen nimen alkuperäistä kirjoitusasua.

The monsters make me hide-

Tänään Sipoossa.

Opin seuraavaa:

VHS-nauhoina voi itseasiassa olla julkaistuna vaikka mitä todella epämääräisen legendaarista kamaa, jota ei todellakaan olisi muuten julkaistuna kuin videotallenteina ollenkaan. Tulipa nähtyä sellainen todella psykedeelinen pilottijakso jollekin 1989-1990 yritetylle Transformers-kopiolle nimeltään "Computer Warriors", josta tosiaan on tehty pelkkä pilottijakso. Onneksi sitä ei oltu jatkettu sen pidemmälle, mutta tässä noin viisitoista minuuttia pitkässä pilotissa oli aivan järkyttävän huonosti dubattu ääniraita suomeksi.

Aivan ratkiriemukas "sarja", sanoisin. Erään pikkupojan ääni kuulosti siltä että se oli äänitetty jonkun ison torven kautta tai vähintään puhelimen välityksellä, ja ne toiset heput sitten muuten vaan kuulostivat aivan järkyttävän epämääräisiltä.

Animoinnin tasokaan ei päätä huimannut, mutta aika tiukille meni arviot kun sarja oli kai periaatteessa teetetty vuonna 1990 mutta vannoin sen olevan animoinnin tason ja periaatteessa vähän musiikkiraidankin perusteella selkeästi 1980-lukua. Noh, periaatteessa kai se olisi voitu tehdä vielä vuonna 1989 jotta olisin voinut laskea sen mukaan, mutta lopullista totuutta on kai vaikea tässä vaiheessa enää selvittää.. kun ei kai kiinnosta. Mutta kuriositeetti se oli silti!

Sitten katseltiin jotain Kristillistä opetuskanavaa. En ole varma että olenko koskaan nähnyt tuota kanavaa ja sen ohjelmaa, mutta aika järkyttävää skeidaa sieltä näytti monessa muodossa tulevan. Kuulemma aina välillä siellä kanavalla "edusti" joku maailmanlopun profeetta-saarnaaja, mutta tällä kertaa se taisi jäädä näkemättä. Harmi sinänsä.

Yhdessä vaiheessa tutustuin "Sipoon Ryöstö"-teokseen, joka itseasiassa on minulle ainakin kansikuvansa perusteella tuttu juttu. En ole kuitenkaan sitä lukenut, enkä tämän päivän oppien perusteella aio lukeakaan. Lähinnä minua ihmetytti että kuka helvetti pystyi tekemään niinkin omahyväisen teoksen, jossa ihan oikeasti uskoteltiin että niin Suomen ulkopolitiikka kuin lähes kaikki muukin pyörii jollain aivan järkyttävällä tavalla jonkun motherfuckin' Sipoon ympärillä. Ei voi kyllä ymmärtää moista logiikkaa vaikka kuinka yritettiinkin painottaa että teos oli jotenkin fiktiivinen aihepiiriltään mutta kuitenkin sopivissa määrin faktaakin sekoittaen.

En ole oikeastaan enää varma että mikä näistä mestoista on lopulta pahempi. Sipoolaiset aluepalauttajat, Porvoon robottipoliisi poliisivaltioineen vaiko.. jokin muu. Ainakin Järvenpäässä oli pikkukakarana tosi mukava sellainen video- ja pelivuokraamo, mutta Järvenpäästä oli itseasiassa erään jo kauan sitten muihin kuvioihin siirtyneen hepun kotipaikka, jonka isä oli poliisi ja päätyi revolverilla kuulemma itsemurhaan.

Palatessani kotiin tapahtui taas kaikkea sellaista mihin en ollut varautunut. Ajelimme vähän uutta kautta pois, ja eräässä vaiheessa huomioin kaksi epämääräistä.. öhm.. vaikka käyttäen termiä "pissistä" keskellä junarataa. Tuo junarata oli keskellä pahinta mahdollista maaseutua, ja siksi ilmiö oli vähän sanotaanko että surrealistinen. Minulle heti tuli mieleen että odottivatkohan nuo tytöt itselleen jonkinlaista Thelma&Louise -tason loppua siten että juna tulisi ajamaan heidän ylitseen viimeisimmän teinirakkaussekoilun jälkimainingeissa.

Löysin myös eräästä "kylästä" todella piilotetusti pienen K-kaupan sekä jonkun hemmetin pubin. Siis mitä helvettiä!? En minä koskaan ollutkaan nähnyt että sielläpäin mitään Pubeja tai K-kauppoja oli, mutta kaipa jo itsessään se asia että siellä oli joku maalaismainen piilopubi jonkun ladon takana piilossa selitti kaiken sen.

Keskustaan-

Nuoret ajavat lauantai-iltana älytöntä rallia pitkin keskustaa. Joku goottityttö juo käsilaukustaan esille ottamaan siideripurkkia tyhjäksi ja kyselee ohikulkevilta ihmisiltä kännykkää lainaksi. Yhdessä vaiheessa ohitseni suhahtaa kolme kertaa sama auto täynnä nuoria heppuja jotka popittavat stereoistaan omituisia teknoremiksauksia suosituista lastenlauluista, kuten Muumeista ja Puuha-Peten tunnarista. Heille naureskellaan avoimesti muiden kadulla hengailevien tyyppien ansiosta, mutta näiden nuorten miesten mielestä se on varmasti ihan söpö tapa yrittää saada naisia itselleen.. tai jotain.

Kotona lenkki taittuu tällä kertaa kaatosateessa.

Broken city

Tänään tuli käytyä pikaisesti Helsingissä.

Käväisin viime kerralla Helsingissä tuossa maanantaina, ja alkaakin jo tuntua että kyseistä paikkaa nautittuani jo kahden kerran osalta tällä viikolla alkaa se jossain määrin olemaan liikaa.

Hassua että Helsinki ei mene samaan tapaan kuin vaikkapa Göteborg. No, ehkäpä se toisaalta taasen johtuu siitä että minulle Helsinki on aina ollut kovin etäinen paikka ilman mitään sen kummempia siteitä. Useampi sukulainen on kyllä asunut siellä ja on sieltä jopa alkuaan kotoisinkin, mutta itse en tunne mitään vetoa koko paikkaa kohtaan.

Tänään oli tuo U2:n konserttikin. Näin vain sen keikkapaikan Olympiastadionilla vilaukselta, eikä minua totta puhuen kiinnosta enää edes tämä moderni U2 samaan tapaan kuin se vanhempi. Toki Bono ei hahmonakaan ole kaikkein suurimpia musiikkimaailman suosikkeja henkilönäkään, ja päällimmäisinä kuten olen todennutkin joskus tämän blogin sivuilla niin tunnen vetoa enemmän tuohon U2:n 80-luvun tuotantoon.

The Unforgettable Fire on kieltämättä U2:lta erittäin hyvä albumi. Pidän siitä ehkä eniten, jopa enemmän kuin Warista tai Joshua Treestä. Päällimmäinen syy kaiketi sille että pidän Unforgettable Firesta on se, että se edustaa minulle aika tyypillisen puhdasta 1980-luvun eri soitinlajien ja tyylien sekoitusta, jota itseasiassa useampikin eri bändi, artisti jne. kokeili tuohon aikaan. Nämä modernit U2:n albumit esim. 2000-luvun puolelta ovat aikalailla täyttä sontaa, eivätkä niiden nimikkobiisitkään (kuten esim. "Vertigo") ole mitenkään ihmeellisiä. Oikeastaan uskon että U2 elää tällä hetkellä sitä vaihetta jossa sen taiteellisin anti on jo annettu maailmalle, ja nyt se elää jälkimmäisintä kaupallisinta vaihettaan, jossa se ratsastaa maineellaan ja omistautuneimmilla faneillaan lähinnä kai rahoittaakseen keikkansa.

En tarkalleen muuten tiedä että mitä biisejä U2 soitti. Kuulemma ainakin "still haven't found what I'm looking for" oli yksi varma tapaus, mutta itse lähinnä kiinnitin kai huomiota siihen kuinka järkyttävän paljon U2:n faneja oli liikkeellä pitkin kaupunkia. Onneksi sentään U2 soitti vähän tuota vanhempaakin tuotantoaan eikä viimeisimpien levyjensä tuotoksia niin kuin vaikkapa tuo Madonna, joka ei kuulemma ollut esittänyt juurikaan yhtään vaikkapa nyt 1980-luvun tuotannostaan silloin sillä Jätkäsaaren keikallaan. Toki Madonnalta sen nyt voi ymmärtääkin, mutta olisi ollut varsin ikävää jos U2 olisi moiseen syyllistynyt.

Lähtiessäni kotiin bussi on myöhässä. Syytä sen myöhäiselle saapumiselle ei oikeastaan koskaan selviä. Jostain syystä saan aivan järkyttävän päänsäryn, joka oikeastaan alkoi jo jossain vaiheessa Helsinkiä.

Bussiin nousee nuori kovaääninen nainen, joka istuu taakseni. Pian saan kuulla kolme eri kertaa tarinan siitä kuinka eräs hänen ystävättärensä ajoi varsin pahan kolarin ilmeisesti mopolla tai skootterilla erään minulle varsin tutun kunnan alueella. Nainen kertoo onnettomuuden yksityiskohdat varsin tarkkaan joka kerta uudelleen puhelimeen puhuessaan, ja hetkellisesti mietin että tuollaisten ihmisten on varmasti helppo myötäelää sellaistenkin juttujen kanssa joita usein esitellään Seiskassa ja sen tapaisissa julkaisuissa.

Saan kuulla yhä uudelleen sen kuinka tuo nuori tyttö oli soittanut kännykällään kavereilleen siitä kuinka hän ei tuntenut enää jalkojaan, kuinka jalat olivat jääneet ilmeisesti auton alle ja lopuksi kuinka skootteri, mopo tai mikä onkaan oli tuhoutunut lähes täysin. Tyttö kertoo myös kavereilleen siitä epävarmuudesta että oliko uhri todella tuo mainittu kaveri, mutta kuulemma vaatteet olivat verisenäkin niin erehdyttävästi "hänen tyyliään" ettei epävarmuutta enää jäänyt.

En tarkalleen tiedä että miksi tämä tyttö haluaa kailottaa koko bussille siitä että mitä tuolle toiselle tytölle oikein tapahtui. Karseinta kenties koko tilanteessa on se että nyt tiedän tarkalleen tuon tytön nimen sekä suurinpiirtein senkin missä hän asuu. Kenties muutamalla puhelinsoitolla saisin tietää asiasta lisää ja jos tosiaan haluaisin, voisin kävellä hänen surevien vanhempiensa pihaan ja hiljaa itkeä sitä kuinka liian pieni paikka maailma kuitenkin lopulta olisi jos tosiaan haluaisin moiseen ryhtyä.

Näiden tapausten takia vihaan tätä ympäristöä.

Kotiin päästyäni minua nukuttaa, mutta siitäkin huolimatta järkyttävä päänsärky jatkuu. Päätin mennä nukkumaan, ja jossain määrin se auttoi.

Tänään Sipooseen.

Sitä kestäis en-

Ihmeellisiä unia taas viime yönä.

Uni oli tekstitetty ja puhuin jostain syystä Ruotsia. Kaksi äijää ja minä tappelimme jonkun pienen kojun edustalla ja toinen väisteli luotejani niin kuin Matrixissa. Lopuksi hän jahtasi minua pitkin mukulakivikatuja.

En ole koskaan kokenut teini-iässä mukamas tapahtuvaa "sekavaa aikaa, jolloin ihminen on eksyksissä ja yrittää etsiä tietään niin elämässä kuin yleisestikin maailman turuilla". Minusta tuntuu että itselleni tuo aika on ajoittunut nyt kymmenen vuotta myöhempään elämäntilanteeseen, enkä ole ollenkaan varma että onko se hyvä vai huono juttu.

Tänään pitää mennä Helsinkiin. Huomenna pitää mennä Sipooseen.

Katselin pari elokuvaa. Toinen oli tuo originaaliversio The Hills Have Eyes-leffasta, ja olinkin tätä ennen nähnyt vain sen Remaken siitä. Kyseinen leffa ei ollut oikeastaan kummoinen, mutta eräällä niistä Kannibaali-pahiksista, jonka ristin "isoksi Penaksi" oli aivan järkyttävä musta permanenttikampaus, joka ei tosiaankaan sopinut alkuasukasmaisen brutaalille kannibaalitappajalle.

Toisekseen siinä leffassa otti päähän se että ne helvetin koirat mukamas pelastivat päivän jatkuvasti. Kyseessä ei ollut mikään helvetin Hopeanuolen jakso, vaan kyseessä piti olla vakuuttavan raaka kauhuelokuva tuon genren parhaimmilta vuosilta. Tämän tajuttuani ajattelin että eipä se Remakekaan tuosta leffasta ollut oikeastaan ollenkaan paha ratkaisu, sillä se oli tuohon alkuperäiseen verrattuna jopa ihan hyvä leffa.

Sitten katsoin sellaisen leffan kuin "Thank you for smoking". Sen moraalinen sanoma tupakkateollisuuden pahuudesta ei uponnut minuun, vaan pidän leffan päähenkilöä oikeastaan ihan mukiinmenevänä mainosmiehenä. Syy miksi en voi oikeastaan moittia tupakkateollisuutta on se, että nykyaikana tupakan vaaroista on niin paljon tutkimuksellista ja siten faktuaalista tietoa, että jäänee sen potentiaalisen tupakoijan itsensä ratkaistavaksi se että kannattaako tupakointi aloittaa. Samaan tapaan et voi haastaa oikeuteen McDonaldsia tai Hesburgeriakaan näin yksinkertaistettuna jos ja vain syömällä niiden tarjoamia ruokia sinusta tulee sairaanloisen lihava tai saat jonkun sairauden. Niin tupakointi kuin roskaruoankin syöminen ovat tietoisia valintoja, tai ne pitäisi ainakin ymmärtää tietoisiksi valinnoiksi.

Anteeksi että päädyin jauhamaan ja saarnaamaan. Se ei ole kai tapaistani, mutta kun viimeisin leffa nyt käsitteli tuota asiaa niin oli kai pakko päästää hieman ajatuksia ilmoille siitä että mitä fiiliksiä tuo nosti pintaan.

Viimepäivinä yöt ovat olleet kylmiä. Yhtä varmasti kuin ihminen vanhenee vuoden kerrallaan niin syksykin saapuu ennen pitkää kausi kerrallaan. Päivät ovat vielä ihan lämpimiä, ja niistä kannattaakin nauttia nyt niin paljolti kuin vaan voi.

En kyllä vieläkään nuku öitäni kovin hyvin-

A million miles from home-

Täälläpäin jos käy kirpputoreilla niin tulee kyllä ihmeellisiä juttuja vastaan.

Kävin eilen keskustassa pyörimässä ja eksyin jopa Tarmolaan(!), mutta ihan alkajaisiksi kävin yhdessä paikassa joka on varmaan vaihtanut identiteettiään kolme kertaa viimeisten vuosien aikana. Ennen se oli joku nuorisotila, mutta nyt se olikin jonkinlainen pieni kirpputori.

Menin sinne sisään ja kauhukseni huomasin että siinäkin kirpputorissa oli päädytty siihen perusajatteluun että siitä kirppiskamastakin pitäisi saada jonkinlainen häpeilemätön liikevoitto irti kaikesta huolimatta. Hinnat olivat siis monessa tavarassa melko kohtuuttomat ja ainoa asia mikä minua siellä kiinnosti oli legendaarisen Oz-sarjan kolmannen kauden DVD-boksi, joka olisi lähtenyt muistaakseni about parillakympillä mukamas ulos. Hauskana yksityiskohtana Lostin se ihan ensimmäinen kausi olisi maksanut siellä muistaakseni viitisentoista euroa, kun Citymarkettiin käveltyäni samaisen kauden olisi saanut ihan uutena jopa kympillä.

En ole pitkään aikaan nähnyt Suomessa kirppareilla enää mitään ihan oikeasti hinnan ja laatusuhteensa osalta kohtuullista tavaraa. Kaikki haluavat rikastua noilla kirppariroinillakin, sillä hintapyynnöt ovat ainakin sitä luokkaa että usein näyttäisi jopa saavan halvemmalla uutta kuin jotain kirppariroinaa. Ikävä juttu, ja siksipä niissä ei tulekaan enää käytyä.

Ai niin joo, kävin Tarmolassakin.. Siellä kaksi eläkeläistä ei oikein tajunnut sitä että keskustassa kadut on jaettu siten että ulommainen puoli kuuluu pyöräilijöille ja sisempi jalankulkijoille. Koska olin itsekin tällä kertaa liikkeellä jalan, niin kuljin sovitusti sisempää puolta, harmi vaan että ne kaksi vähän vanhempaa ihmistä eivät kulkeneet! Toinen meinasi ajaa päälle, ja toinen oli puolestaan hyvin lähellä ajaa päälle.

Mutta joo, löysin Tarmolasta erään itseään kutsuvan "tavaratalon" yläkerrasta uuden Thai-kuppilan. Tämäpä vasta löytö! Kuinkahan kauan se oli siellä ollut- kenties varmaan aika pitkään, kun en kerran ollut muistikuvieni mukaan koskaan edes siinä kaupassa käynytkään. Juttelin siellä kuppilassa tarjoilevan naisen kanssa hetkellisesti ja lupasin itselleni että tulisin sinne jossain vaiheessa syömäpuuhissa käymään.

Lisäksi kadulla tuli vastaan sellainen blondi hyvin vahvasti Paris Hiltonilta vaikuttava nuori nainen joka raahasi mukanaan isoa laatikkoa jonka sisällä makaili kaksi sellaista pientä Chihuahua-koiraa. Ne koirat olivat pelottavia, sillä ne räksyttivät todella äkkinäisesti jokaiselle joka käveli tuon naisen ohitse. Muutama ihminen vähän säikähtikin noita koiria, mutta minun mielestäni kaikki tuollainen oli ihan odotettavaakin.

Yllätykset on kivoja(?)

Kävin eilen Helsingissä.

Oikeastaan en tiedä että miksi edes päätin mennä sinne. Olin kai tylsistynyt, tai jotain.

Haahuilin pitkin Helsinkiä ja kävin syömässä eräässä pienessä Kiinalaistyylisessä ravintolassa. Hassua miten oikeastaan kaikki nuo Kiinalaisiksi ravintoloiksi itseään kutsuvat ovat a) ryhtyneet tarjoamaan myös Sushia paljon enemmän kuin ennen valikoimissaan sekä b) näyttävät koostuvan lähes samoista ruokalajikkeista ravintolasta riippumatta.

Tuon Kiinalaisravintolan nimi oli "Shanghai City", ja törmäsin siihen aivan sattumalta. Ihan kiva paikkahan se oli.

Ostin myös yhden kirjateoksen- nimittäin Jens Lapiduksen Snabba Cash-käännöksen "rahalla saa", josta on tehty se elokuvakin. Ostin kirjan suoraan sen kustantajan myyntiliikkeestä, jossa se oli vähän yllättäen halvin mitä olin siihen asti löytänyt kaikista vaihtoehdoista. Tavallaan jännää lukea tuo teos, mutta tavallaan taas ikävää että hyllyssä on taas yksi kirjateos lukematta. Ymmärrän kyllä toisaalta että kun lukeminenkin nimenomaan lukeutuu erääksi harrastuksekseni, niin on aika väistämätöntä että toisinaan tulee ostettua kirjoja ihan itselleenkin. Se on kuitenkin samalla myös vähintään yhtä välttämätöntä että tajuaa ennen pitkää taas kansoittaneensa kirjahyllynsä täyteen kaikenlaista roinaa, josta ei pääse sitten millään eroon. Täytyy kai yhä edelleen yrittää pitää minimalistinen lähestymistapa kirkkaana mielessä tämänkin osa-alueen hankintojen kanssa.

Eilen oli muuten aika lämmin päivä ja taitaa tänäänkin olla. Ihan kiva juttu sekin, nimittäin viikonloppuna minun pitää oikeastaan lähteä käymään eräässä paikassa. Kunpa ilmat olisivat viikonloppuna kohdillaan.

Muuten niin tuli käytyä myös Helsingissä eräässä tavallisessa ruokakaupassa. Ostin sieltä erinäisiä kahveja, ja kiikutettuani ne kahvit kassalle niin minua odotti siellä varsin mielenkiintoinen näky. Nimittäin kassaneitinä työskenteli "se yksi Idols-tähti", jonka nimeä tai henkilöllisyyttä en viitsi sen enempää tässä valottaa. Olen kuitenkin varma että kyseessä oli juuri tämä Idols-persoona, kun hänen nimilapussaan niinkin luki. Olipa yllättävä käännös, ja minun edelläni asioinut tyttöduo olikin huomioinut tuon tosiasian ja päättikin kysyä tältä naiselta siihen samaan vanhaan klassiseen tyyliin että "hei, etkös sä ole.. se???"

No olipa hän hyvinkin "juuri se". En muista että mitä hän noille naisille vastasi, mutta mitä kuulin sen hälinän ympäriltä niin näin oli käynyt tai hän oli ollut siellä töissä jo aika pitkäänkin. En muuten muista että oliko hän juuri eräs Idols-voittajista, mutta ainakin hän oli yksi melko pitkälle päässeistä finalisteista tai jotain.

Sadetta

Tänään nyt vihdoinkin ukkosti ja satoi. Heräsin aamulla yhdeksän aikoihin järkyttävään jyrinään, joten ukkosmyrskyn täytyi olla aivan päällä sillä hetkellä. Vettä satoi aivan järkyttävästi alas.

Sateen ja ukkosen jäljiltä ei kuitenkaan seurannut tyypillistä harmaata sadepäivää, vaan automaattisesti aurinko alkoi paistamaan ja lämmintä ilmaa virtaamaan tajuntaani. Ulkona oli tuon ukkosenkin jäljiltä vain noin 25 astetta ja yölläkin vain 21.

Eräs vanha MP3-soittimeni taisi vihdoinkin mennä rikki. Se on ollut jo pitkään todella epämääräisesti toimiva ja muutenkin hyppinyt sinne tänne kesken kappaleen soittamisen. Vihdoinkin se alkoi ottamaan päähän viime yön lenkillä, ja päätin heittää sen sitten pitemmittä itkuitta suoraan roskiin. Varmaan tuon soittimen elinikää oltaisi voitu pidentään jonkin verran jos se ei olisi aikoinaan armeijassa saanut mystisesti nestekidenäyttöönsä sitä kohtalokasta osumaa, jonka jäljiltä se ei oikeastaan enää toipunut entiselleen. Se olikin varsin mystinen onnettomuus, mutta minkäs teet.

What are my options? Kaipa pitää hakea toinen MP3-soitin nyt sitten lenkkeilykäyttöön jossain vaiheessa. Voisin mielelläni ostaa vaikkapa toisen samanlaisen muistaakseni Creativen "Zen Stone"-soittimen kun mitä minulla on arkikäytössäkin, mutta veikkaan että tuollaisia malleja ei enää myydä. Lisäksi tiedän vain yhden paikan täälläpäin joka takuulla myy MP3-soittimia, ja viimeksi kun ostin uuden soittimen sieltä niin a) sen myynyt naishenkilö oli eräs koulututtuni ja b) hän ilmeisesti ihan tahallaan teki minulle varsin kitkerän käytännönpilan, joka oli tosi noloa kokea siinä seurassa missä olin sitä soitinta hankkimassa. Suoraan sanottuna siis pelkään Citymarketiin menemistä sellaisen soittimen ostohankkeet mielessäni, sillä se nainen voi olla siellä töissä silloin ja aiheuttaa uusia noloja tilanteita.

Muuten niin tuli taas katseltua elokuvia. Tällä kertaa vuorossa oli sellainen kuin Children of Men, ja perimmäisin ajatus katselun jäljiltä taisi olla se että leffa oli kovin tyylikkään harmaa mutta sitäkin apeampi sanomaltaan. Sitä ennen tuli katseltua muuten sellainen pätkä kuin "Before the Devil Knows You're Dead", ja siinä ehkä eniten kiinnitin huomiotani siihen että miksi Marisa Tomein piti jatkuvasti pyöriä "etupuskurit" paljaana niinkin näyttävästi. Sama juttu toistui itseasiassa tuossa The Wrestlerissä, jossa hän näytteli stripparia. Tuossa toisessa hän oli muuten vaan kaikkien kanssa makaileva kevytkenkäinen, mutta molempia elokuvia yhdistää se että Marisa Tomein piti aina esiintyä alasti tai lähes alasti aika useastikin.

Mutta joo, kello tulee nyt täällä aika paljonkin. Tänään on aikainen herätys, enkä edes tiedä missä kännykkäni on jotta voisin pistää herätyksen päälle. Oh noes.

Sleep is impossible-

28 astetta päivällä.

Yöllä ei voi oikeastaan nukkua, vaikka totta puhuen viime yö olikin suhteellisen viileä. Kävin yöllä lenkillä, vastaani käveli nuori vaaleahiuksinen nainen. Hän pelkäsi jostain syystä yöllistä lenkkeilijää, eli minua. Neuvoin häntä menemään kotiinsa siihen aikaan yöstä, sillä ei todellakaan ollut viisasta harhailla sielläpäin tuohon aikaan. Hän vastasi minulle vain nopeasti muutamalla "okeilla".

Ajatukset harhailevat jatkuvasti vähän kaikenlaisiin ajatuksiin. Katselin eilen muutaman leffan, päällimmäisenä kai sellainen Christian Balen pätkä kuin The Machinist. Se oli aika uuvuttava leffa sinänsä, että pääosissa oli aivan sairaan laiha Bale, mutta lopussa hänestä näkyikin välähdyksenomaisia kuvia taasen normaalipainoisena.

Tietöitä tehdään kauempana. Oranssit hälytysvilkut pureutuvat tajuntaan juoksiessasi ohitse ja miettiessäsi vielä pitkään sitä miksi niitä oikeastaan tehdään yöaikaan eikä päivisin. Lieneekö kyse heilläkin vain lämpötiloista vai maksetaanko yötöistä kenties paremmin.

Yhdessä vaiheessa katuvalojen valaisemassa osassa eräästä levennyksestä yhtäkkiä lähtee liikkumaan pieni tumma henkilöauto. Se ajaa nopeasti ohitseni mutta kuljettajan paikalla istuu omituisesti hymyilevä nuori tyttö. Blondi hänkin.

Omituisen epäsuoria kohtaamisia blondien kanssa tänä yönä.

Haittavaikutus

There was a firefight.

Porvoon McDonaldsin pihassa ammuttiin kolme ihmistä oikeastaan melko merkityksettömästä mutta varsin yleisestä syytä muutamia kuukausia sitten. Jenkkiläinen avoauto peittyi valkoisen nahkasisustuksensa osalta vereen vain hetkellisen mielijohteen johdosta.

Useita laukauksia. Paniikkia ja huutoja. Hetken päästä poliisiautojen sireeneitä ja takaa-ajoja Porvoon moottoritiellä.

People are afraid to merge on the highways of Porvoo.

Mielenkiintoista löytää itsensä tuon rikospaikan pihalta. Toki tämänhetkinen tilanne ei juurikaan eroa jokapäiväisestä tilanteesta, eli kaikki on palannut "business as usual"-tilaan tämänkin osalta.

Oikeastaan mikään ei enää indikoi sitä että siellä olisi koskaan ketään ammuttu. Ihmisiä tulee ja menee. Satun jopa tietämään että muutama työntekijä on eronnut tuosta ravintolasta ja sen palveluksesta. En ihmettele yhtään.

Minun täytyi nähdä tämä paikka. Päivä oli oikeastaan melko lämmin tänään, mutta eniten minua kai on mietityttänyt se miten nopeasti katastrofaalisetkin tilanteet kykenevät palaamaan takaisin normaaliinkin tilaan ja sellaiseen kohtaan jossa mikään ei ole koskaan ole ollut näennäisesti vikana.

Oikeastaan paikalla on vielä muutamia muistokynttilöiden jäännöksiäkin eräässä paikassa.

Minun piti kirjoittaa tästä vielä hiukan lisääkin, mutta nyt tämä Bloggeri kusi tuon jotenkin ja heitti minut ulos. Vitun helvetti.

Noh, siirrytään seuraavaan aiheeseen:

Katselin kotona sellaisen Korealaisen elokuvan kuin "Coast Guard", tai alkuperäisesti vaan Hae anseon. Minulle jopa suositeltiin sitä, mutta en oikeastaan pitänyt siitä.

Juoni oli yksinkertaisuudessaan se että sotilas ampui jonkun pariskunnan miehen kun he harjoittivat rakkauden lihallisia iloja jonkun rajavyöhykkeen vieressä. Sitten se sotilas sekosi tapahtuneesta niin kuin se nainenkin joka iskusta selvisi. Loppu elokuvasta koostui siitä kun seurattiin milloin sen sotilaan sekoiluja ja milloin sen tytön epämääräisyyksiä. Eipä tosiaan ollut kummoinen, vaikka "Asian cinema" onkin suuri suosikkini.

Eräs toinen tosi hyvä Korealainen elokuva on muuten tuo I'm a Cyborg, but that's OK. Se kannattaa katsoa kun se vähän niin kuin komedia. Tätä ei kannata katsoa, sillä se on kai aika keskinkertainen.

This corrosion-

Yöt ovat läpeensä tummia. Ehkäpä se johtuu oikeastaan siitä että katuvalot ovat jostain kumman syystä olleet täälläpäin täysin pimeinä jo siitä asti kun saavuin. Välillä ne ovat kyllä päällä, mutta eivät läheskään koko ajan. Mikähän niitä vaivaa?

Tuo subtrooppinen helle puolestaan vaivaa yhä ja edelleen. En pysty nukkumaankaan. Kahvia kuluu. Lisäksi hämmästelen tämän asunnon kykyä imeä itseensä tuota kuumuutta.

Eräälle asialle tuli päätös tässä tänään. Se otti päähän, mutta kuului eräisiin elämäni realiteetteihin. Olen tyytyväinen että tuo päätös tehtiin, ja nyt olenkin oikeastaan siihen jo valmistautunutkin. Ihan hyvä päätös, lopulta.

Kävin kunnollisella lenkillä oikeastaan ensimmäistä kertaa uusilla juoksukengilläni. Tulihan näistä maksettua, mutta ne tuntuivat todella hyviltä jaloissa juurikin siinä ympäristössä jossa niitä käytin. Kerrankin urheiluliike oli palkannut asiantuntevan miehen töihin kun ne ostin. Kiitos siitä hänelle.

Kun juoksentelen pitkin noita teiden varsia tai yöllisiä katuja niin näen oikeastaan vain jonkinlaisen pienen pisteen päämääränäni kaukaisuudessa. Keskitän näköni johonkin pieneen valopilkkuun kaukaisuudessa ja pyrin juoksentelemaan sitä kohti niin kauan kunnes saavutan sen tai havahdun siihen että se on aivan liian kaukana.

Katselin Robert De Niron Taxi Driverin tänään pitkästä aikaa. Jollain tapaa se puhuttelee minua juuri nyt hyvin syvällisesti, ja välillä tuntuu että Travis Bickle on kenties eräs tavallisimmista ja helpoiten omaksuttavimmista hahmoista koko länsimaisen elokuvahistorian ajalta. En toisaalta vieläkään ymmärrä että miksi hän päätti viedä sen naisen pornoelokuviin ensimmäisillä treffeillä- kenties älli ei riittänyt ymmärtämään että niin ei todellakaan tulisi noudatella.

Laskin juoneeni seitsemän kahvikuppia. Nukuin viime yönä vain kaksi tuntia, sillä lakanat liimautuivat minuun kiinni. Yritin myös nukkua ikkuna auki, mutta sieltä lenteli kaikenlaisia pieneläimiä sisään. Heräsin seitsemältä, ja pelkään että tämäkin yö taitaa mennä enimmäkseen ylhäällä pomppiessa.

Pankissa keski-ikäinen kassaneiti oli vihdoinkin oppinut hymyilemään. Kun kävin siellä viimeksi, niin nainen oli todella epäempaattinen ja palveluhaluton. Tai siltä minusta ainakin tuntui, nimittäin sellainen fiilis minulle pohjimmiltaan jäi. Odotin pitkään pankkijonossa sitä kun kassanainen neuvoi jotakuta nuorta miestä siitä miten nettipankki toimii hänen avattuaan tilin tuossa pankissa. Sikäli hauskaa että oikeastaan itse olen jo pitkään leikitellyt ajatuksella lopettaa tilini tuossa pankissa, mutta en aio varsinaisesti sittenkään tehdä sitä eräästä syystä.

Pitäisiköhän minun oikeastaan tunnustaa itselleni että syksy on alkanut. Kenties pitäisi, mutta tällä kertaa se ei ollenkaan tunnu huonolta vaihtoehdolta. Olenhan nimittäin viettänyt suuren osan lomastanikin sellaisessa paikassa jossa satoi enimmäkseen koko ajan. Olihan siis paluu tavallaan pehmeä lasku- vaikkakin nimenomaan ei mitenkään erilainen.

Tänään olen ajatellut lähteä käymään eräässä paikassa. Kerron siitä lisää myöhemmin, mutta sen verran kai sanon että minun on nähtävä se ennen kuin on liian myöhäistä.

On the other side again-

Juu, palattu ollaan.

Lähtö oli kuitenkin astetta absurdi ja surrealistisempi tapaus, nimittäin paria tuntia ennen lähtöämme eräässä viereisessä talossa asunut ilmeisesti(?) vanha nainen oli päättänyt äkisti kuolla syystä tai toisesta. Ensiksi paikalle saapui ruumisauto ja heput sinisissä paidoissa ja kravaateissa.

Sitten paikalle tuli hetkeä myöhemmin poliisin se "CSI"-yksikkö, joka meni sinne taloon sisään ja ryhtyi työskentelemään. Oikeastaan en tiedä että tarkoittiko tuon tutkijaporukan läsnäolo sitä että sisällä oli tapahtunut jonkinlainen rikokseen viittaava juttu, vai oliko se ns. "standard procedure". Toki en edes ole varma että oliko kyseessä joku CSI-tyylinen ratkaisu, vai mitä.

Juuri kun olimme lähdössä niin muutama poliisi kierteli vielä pihasta toiseen kysellen että tunsiko kukaan sitä naista siellä. Samassa tuo naapuri sanoi että eiköhän se nainen ollut ihan vaan niin vanha ihminen että taisi kuolla luonnollisesti- kuulemma hän oli nähnyt jonkinlaisen omaishoitajan käyneen tuon naisen luona aikaisemminkin. Kaipa se kuitenkin kuuluu poliisin tehtäviin tutkia että mikä oli oikeastaan homman nimi. Nyt tänään sain tietää että kyseessä tosiaankin oli ihan luonnollinen kuolema.

Hirveästi en ehtinyt jatkamaan tapahtuneen tragedian seuraamista, vaan oli kiire kentälle. Sori vaan.

Muuten niin eilinen oli melko brutaali päivä sikäli että kun päästiin puoleen väliin matkaa, niin aivan välittömästi taivas oli harmaa ja sade pirskotteli pitkin katuja ja ikkunoita. Siltikin ilta oli erikoisen lämmin täällä juuri sillä tavalla miten illat ovat lämpimiä ennen ukkosmyrskyä tai mahdollisesti välittömästi sen jälkeen.

Kuitenkin niin pahinta ei oikeastaan ollut se että ilma oli niin lämmin, vaan pahinta oli se että kun pääsin tänne niin SISÄLLÄKIN OLI AIVAN JÄRKYTTÄVÄN KUUMA. Tämä johtui siitä että useita ovia oli pidetty lukossa ja täten auringonpaiste oli päässyt lipumaan ikkunoiden lävitse ja sen synnyttämä kuumuus oli jotenkin omituisesti "jäänyt huoneisiin". Yritin välittömästi tuulettaa kämppää, mutta se ei oikeastaan auttanut asiaa.

Alkoi olla jo niin kuuma että minun oli pakko riisuutua. Yritin juoda kahvia pysyäkseni hereillä, sillä minulla oli vähän tekemistä. Päädyin kuitenkin bokserisillani katselemaan T-paita päällä sohvalla maaten jotain aivan helvetin epämääräistä elokuvaa, jossa paidaton Meksikolainen naamioitunut vapaapainija ja joku valkotakkiin pukeutunut tohtorismies keskustelivat jonkun television kautta joillekin uhkaaville avaruusfaaraoille. Hetken kyllä mietin taas että "what the fuck am I watching".

Yritin saada unta moneen kertaan mutta se ei onnistunut järkyttävän kuumuuden ansiosta. Seitsemältä nousin aamulla. En ehtinyt tänään tehdä oikeastaan muutamaa asiaa jotka piti hoitaa, mutta varmaan piakkoin ehdin.

Kaupassa oli muuten tänään Tsingtao'a.

Mitäs hittoa??

Go home.

No, nytpä sitten huomenna lähdetään takaisin.

En kerkeä enkä jaksa enää kirjoitella täältä puolelta mitään sen kummempaa. Huomenna pitää lisäksi herätä melko aikaisin vaikka paluumatka lähteekin käyntiin vähän toiseen aikaan sen takia kun tänne saapuu asennusryhmä hoitamaan erästä laajakaistan nopeusasennusta.

Sikäli tyypillistä että tuo asennusoperaatio alkaa nyt juuri sopivasti maanantai-aamuna sinä päivänä kun pitäisi lähteä takaisin siirtymään. Asennushan ei mitenkään voinut soljua eteenpäin vaikka viikkoa tai paria ennen. Noh, kaipa ehkä kotona on aikaa sitten nukkua univelkaa pois jos sikseen tulee.

Muuten niin täällä on kyllä todella harmaata ihan loppuun asti. Käväisin kaupasta ostamassa vielä muutaman pussin Lattea mukaani, sillä se merkki jota ostin sattuu vaan olemaan hiukan halvempaa täällä puolen kuin kotosalla.

Kuulin myös jostain Venäjän metsäpaloista ja niiden aiheuttamasta savusumusta. Saapa nähdä että yltävätkö ne kotosalle, vai vältyttäisiinkö niiltä. Helsingissä on ainakin ongelmia ollut.

Mutta juu, pitemmittä puheitta seuraava postaus sitten kun kerkeää.

Terveisin,

Propellikorvahärkä(?)

Gothenburg valley murders (part 2)

Oikeastaan tämä oli niin hyvä ja samalla niin kovin harhaanjohtava otsikko, että päätin käyttää sitä vielä tässäkin postauksessa. Tämä muuten oikeastaan käsittelee tapahtumiensa osalta torstaita, mutta kun tämä blogi on konfiguroitu noudattamaan suomemme aikaa, niin siltikin kun kirjoitan tätä vielä torstain puolella täällä niin aikaerosta johtuen se postautuukin jo perjantaina. NO KYLLÄPÄ OLI TAAS HITSIN ERISKUMMALLINEN SATTUMA!

Olo on vähän "kummallinen". En oikein tiedä että pitäisikö itkeä, nauraa vai olla muuten vaan apea oma itsensä. Simpsoneiden eräässä jaksossa se omituinen pikkupoika nimeltään Ralph, eli sen pyöreähkön poliisipäällikkö Wiggumin lapsukainen kuvasi tällaista olotilaa sananparrella "I'm happy and I'm sad" tai jotain vastaavaa. Hänkin oli siis varsin hämmentynyt, niin kuin muuten minäkin.

Mutta joo, paremmat ilmat ja muuten normaalin ystävälliset asukkaat kaupungissa piristivät päivääni. Nyt tuntui taas että tämä paikka todellakin ansaitsi sen liikanimensä vaiko mainossloganinsa "Ruotsin mukavimpana suurkaupunkina". Nyt kyllä taas elämä hymyili tänään monella tapaa. Olenko muuten kertonut että aloitin lukemaan Mario Puzon teosta "Kummisetä"? No sehän on se sama teos jonka pohjalta Marlon Brando näytteli sitä Mafiapomoa, eli Don Corleonea.

Aikoinaan kummitätini antoi tuon kirjan minulle lahjaksi omasta kirjakokoelmastaan, mutta kävikin sitten niin että minä myin sen eräälle Sipoolaiselle hepulle. Nyt kuitenkin täältä löytyi näiden heppujen kirjakokoelmista se sama kirja. Ryhdyin lukemaan tuota teosta, ja huomasinkin sen olevan todella mielenkiintoinen. Nyt siis minulla on tapani mukaan kolme kirjateosta meneillään samaan aikaan. Saapa nähdä milloin kerkeän lukea ne kaikki loppuun.

Mutta joo, omituisuuksia:

Ajelin tänään ratiovaunulla tuolla keskustassa yhteen mestaan, ja näin raitiovaunun ikkunasta ihan yhden Spurgun joka näytti Charles Mansonilta.. siis nuoremmalta Charles Mansonilta. Yhdennäköisyys oli melko pelottavaa vielä siinäkin mielessä, että heppu mutisi itsekseen outoja kävellessään pitkin katua erään ravintolan edustalla. Olipa todella pelottavaa huomata tuollainenkin tyyppi, joka oli varmaan jonkinlainen Charles Mansonin fani tai vähintään "puolituntematon velipuoli" hulluna 60-luvun hippimurhaajana.

Aijoo, ja sitten minulta pummattiin tupakkaa. Toki se sama tyyppi pummasi kyllä tupakkaa monelta muultakin, mutta minua hän sentään herroitteli jopa. Pahoittelin vuolaasti sitä etten polttanut.

Ja edelleen vasemman jalan kantapää on hitsin kipeä. Mikähän siinä on? Olen nimittäin jutellut erään todella pitkään juoksentelua harrastaneen hepun kanssa, ja hän kertoi joutuneensa lopettamaan päivittäisen juoksentelun sen takia että ennen pitkää hänen jalkansa alkoivat olemaan niin kipeät koska niihin oli muodostunut pohjien osalta itseasiassa hyvin pieniä hiusmurtumia, joten se jo itsessään teki tällaisesta pelottavan käänteen.

Onkohan minullakin hiusmurtumia jaloissa? Paskempi homma jos on, sillä siinä tapauksessa ostin aivan liian kalliit ja uudet juoksukengät moista harrastusta varten varsinkaan jos en pian voi enää juosta. Tarvitsenkohan piakkoin jonkinlaisen eeppisen jalkaleikkauksen niin kuin David Beckham? Hoitaako sen kenties huippukirurgi Sakari Orava vaiko urologi Tom of Finland? Kuka huolehtii pitsatarjoilusta?

Gothenburg valley murders

Pakko oli vielä lähteä kerran käymään kirjastossa lainaamassa elokuvia. Sääkin oli niin hyvä.

- 2 days in the valley
- 2001 - a space odyssey
- Nosferatu
- The battle of Algiers
- Come and see
- Art school confidential
- Before the devil knows you're dead
- Babel
- Sonatine
- Thank you for smoking
- Coast guard(?)
- Schindler's list

Se tämän kaiken rumempi puoli-

Nyt kun aika täällä alkaa muutaman päivän kuluessa olemaan lopuillaan, niin on kai aika harrastaa hieman lisää reflektioita sen suhteen että mikä on mennyt hyvin ja mikä pieleen.

Ottaen huomioon että tämän loman aikana kaksi ulkomaalaisperäistä tyyppiä on näyttänyt minulle keskisormea (toinen Motalassa, tosin), sää on ollut lähinnä koko ajan järkyttävän sateista sekä muutama muukin juttu on vituttanut, niin olen kaiketi enimmäkseen tyytyväinen. En kuitenkaan varsinaisesti sään osalta. Jonkinlainen särö on kuitenkin väistämättä syntynyt mielikuviini ja rutiineihini liittyen tämän kaupungin harmoniseen ulkokuoreen, mutta ehkäpä se sitten ajan mittaan palautuu.

Syksy on oikeastaan alkanut täällä erään paikallisen mukaan. Siltä se todellakin vaikuttaa, sillä tänäänkin oli niin paska ja sadekuuroinen päivä etten jaksanut lähteä palauttamaan DVD:eitä ollenkaan. Oikeastaan minua on vituttanut muutamakin asia jonkin verran tänään, ja huomasin että niiden asioiden täytyi painaa minun mieltäni todella kun kerran puin niitä päässäni vielä lenkiltä tullessanikin ja siellä ollessanikin.

Okei, no minua kyllä kieltämättä vaivaa muutamakin asia. Nimittäin, ensinnäkin nuo keskisormensa heiluttelijat ottavat päähän lähinnä sen takia että heillä ei ole oikeastaan ollut mitään oikeaa syytä näyttää sitä keskisormea, mutta silkassa ylimielisyydessään ovat päättäneet ilmeisesti kostaa ilmeisesti egonsa tönäisyt, joita ei oikeastaan ole koskaan tapahtunutkaan. Syy miksi en ole viitsinyt vastata noihin vulgaareihin sormimerkkeihin samalla mitalla on ollut siinä, että ennen olisin varmaan tehnytkin niin ja sen tuloksena olisi sitten varmaan ollut jonkinlainen Skandinaavis-Välimerellinen mittelö keskellä kaupunkia. Sitä en tosiaankaan halua, vaan olen väsynyt tuollaistenkin koitosten osalta. Nyt kuitenkin jokin sisimmässäni huutaa, että seuraavan kerran kun joku m_lkku näyttää keskisormeaan, niin on aika vastata samalla mitalla takaisin.

En tiedä että olenko vain herkkä vai yliherkkä. En kai voi olla ainakaan liian herkkä, mutta jossain määrin taidan olla herkkä tällaisille ruokottomuuksille silloin kun en mielestäni ole mitenkään provosoinut toista millään tavalla. Helpointa minun on ollut oikeastaan aina ja kaikissa tilanteissa myös analysoida omaa käyttäytymistäni ja samalla miettiä ja huomata omatkin mokani. Pyrin olemaan tasapuolinen ja huomaan molemmat puolet asioista, mutta nyt kyllä tuntuu että ketään ei ihan oikeastikaan kiinnosta. Siksipä sisältäni kumpuaakin se sama vanha tunne siitä että ehkäpä pitäisi vain vastata samalla mitalla ja pistää se toinenkin puoli hieman miettimään käyttäytymisensä, sanavalintansa tai jonkun muun seuraamuksia tarvittaessa.

Jälleen mieleeni tuoksahtaa ajatus siitä miten varmaan tosi monelle tässä kaupungissa tuollaiset tilanteet ovat ihan arkipäivää ja niihin tulee suhtautua kuin ruohon huojuntaan tai pieneen tuulenhenkäykseen. Parhaimmat kaupunkilaiset eivät varmaan huomaa moisia juttuja ollenkaan, vaan heittävät ilmoille vaan "Tupla-Fakjuut" ja lähtevät muualle.

Tunnen olevani kovin erilainen tässä asiassa. Tunnen myöskin että nuo hyökkäykset ovat henkilökohtaisia, vaikka kenties ihan kuka muu tahansa olisi voinut joutua samojen tilanteiden uhriksi ja vain päättää tilanteen puinnit olankohautuksella.

Periaatteessa nämä asiat eivät aina vaikuta minuunkaan tällä tavalla. Olen kuitenkin nyt tällä kertaa päätynyt jollain tapaa miettimään näitä asioita aivan toiselta kantilta, mutta uskoisin että jonkinlainen ulkoinen häiriötekijä kuitenkin ylipäätään aiheuttaa sen että nämä ajatukset singahtavat mieleen juuri nyt tällä hetkellä.

Ikävää että tällä kertaa taidan palata lomalta tavallista raskaimmin mielin.

Roadtripping

Nyt on sitten Itä-Götanmaa ainakin jossain määrin kuljettu ja ajettu ympäriinsä.

Aika mielenkiintoinen kokemushan se oli. Suurimmaksi paikaksi tekemisen osalta päätyi Vadskena, jossa joku paikallinen heppu neuvoi että meidän kannattaisi käydä paikallisessa luostarissa. No, sinnehän sitten mentiinkin ja löydettiin joku aika mittavan kokoluokan kivikirkko. Siellä sisällä sitten ekumeeninen tunnelma rahan hajun ohella alkoi tuulahtelemaan sieraimistamme sisään, sillä jonkun kynttilän sytyttäminenkin maksoi siellä muistaakseni parisenkymppiä. Lisäksi kun oltiin poistumassa tuosta luostarista, niin ulko-oven läheisyydessä oli joku kirstu jonne piti kuulemma vähintään laittaa kaksikymppiä ihan sen takia että tuo luostari ja kirkko sekä kaikki muu oli kuulemma "niin pienen seurakunnan alueella". Minä yllätyin noista rahavaateista aikalailla, sillä olen tottunut siihen että kirko(i)lla jos kellä on rahaa, mutten sentään koskaan ole törmännyt siihen että kirkot ovat vaatineet rahaa noinkin suorasukaisesti toimintaansa tukeakseen. Suurin kävijäryhmä kuitenkin oli turistipohjaista, joten sinänsä ymmärrän vaikka en hyväksykään että heiltä yritetään saada rahaa irti jonkun tuollaisenkin päämäärän hyväksi. Vertailun vuoksi eräässä Buddhalaispaikassa aikoinaan käyneenä voin todeta, että siellä asunut aito Buddhalaismunkki ei missään vaiheessa itse kerjännyt mitään lahjoituksia, vaan porukka lahjoitti hänelle erinäisiä tarpeita sen mukaan mitä keksivät. Tuo Buddhalainen munkki oli muuten siinä mielessä vielä todella yllätyksellinen, että lähtiessämme pois hänen luotaan tyyppi heitti meille paketit nuudeleita sekä muistaakseni joitain kirjoja Buddhalaisuudesta mukaan. Siellä ei pahemmin rahaa anottu, pyydetty tai vaadittu- sen sijaan tämä paikka sitä kyllä teki aika suorasukaisestikin.

Kuitenkin palataksemme aiheeseen niin lisäksi yhdessä vaiheessa pitkin tuota kirkon pihaa pyöri joku pitkähiuksinen tyyppi joka nyökytteli päätään tervehdykseksi ja omasi jonkun rukousnauhan kätensä ympärillä. Oletin hänen olevan jonkinlainen munkki, vaikka kuulemma tuon paikan pitikin olla jonkinlainen nunnaluostari. Toki jos tuo luostari salli noinkin läpinäkyvän rahankeräyksen, niin eiköhän sen ideologiaan sitten sopinut vähintään yksi miespuolinenkin heppu sinne nunnien sekään vaikka viralliset käskyt tämän kieltäisivätkin. Hohhoijaa.

Sitten pyörimme myös Skänningessä, joka on lähellä Mjölbytä. Siellä ajaminen muodostui aikalailla samanlaiseksi kuin Porvoon vanhassa kaupungissa, jossa kadut ovat aika ahtaita ja täynnä vanhoja puutaloja. Oikeastaan tuolla Vadskenassa oli sama juttu. Ajeltiin myös Vänernin ja Vätternin ohitse- enemmän kai Vätternin ainakin menomatkan osalta.

Sitten jossain vaiheessa Motalaan. Se olikin aika mielenkiintoinen paikka sikäli, että sen keskusta oli aika riehakas paikka ja siellä kaiken sen ihmisvilinän keskellä toimi myös ihan kohtuullisen laaja julkinen liikenneverkostokin busseilla sun muilla. Joimme siellä kahvia ja ostin sieltä kivennäisvettä. Joku Motalan kansalainen suuttui myös parkkeeraustapaamme, ja ilmaisikin sen kansainvälisellä sormimerkillä. Tämä on nyt toinen kerta lyhyen ajan sisään kun joku näyttää minulle keskisormea, joten minun on tuumattava että kenties universumilla on minua vastaan jotain hyvinkin konkreettista sitä kolmatta kertaa odotellessa. Näytin kuitenkin tälle tyypille isoa ja punaista kieltäni, joka kai loi eräänlaista tasapainoa loukkauksen ja vastaloukkauksen suhteen ilmoille. Valitettavaa oli kuitenkin huomata jälleen se miten kaupunkilaisilla ei vaan tunnu olevan minkäänlaisia tapoja siellä Motalassakaan, vaikka kuinka yrittäisi saapua tietämättömänä ja "kulttuurinnälkäisenä" kaupunkiin.

Yleisesti ottaen tuon maakunnan maaseutu peltoineen, vainioineen sun muineen toi aikalailla mieleen kotipuolen. Se kuitenkin mikä oli ehkä silmiinpistävin eroavaisuus olivat nuo kaikkialla törröttävät tuulivoimalat, jota todellakin dominoivat Ruotsalaista maalaismaisemaa aika täydellisesti. Kotonahan noita ei juuri olekaan, mutta täällä jotenkin maaseutukaan ei ole ihan niin kehittymätöntä ja luonnontilassa kylpevää kun voisi luulla. Lisäksi "pikkukaupungeissa", jotka olisivat kai oman mittapuuni mukaan ihan kohtuullisen kokoisia kaupunkeja muutenkin, sijaitsi todella paljon kivitaloja sun muuta tiheään asuttua rakennusta.

Linköping oli myös ihan mukavaa kokoluokkaa edustava mesta, josta tuumin nyt että siellä pitäisi kaiketi käydä uudestaankin joskus kun kerkeää. Paljonhan siellä olisi tutkittavaa, mutta ainahan aika on minua vastaan asiassa kuin asiassa muutenkin.

Ulricehamn oli myös ihan jännä, vaikkakin melko pieni ihan minunkin mittapuuni mukaan. Siellä kuulemma kuvattiin ja kuvataan jotain supertärkeää leffaprojektia, mutta sen nimi eli "Änglagård" ei kyllä sano minulle mitään. Kai se on kumminkin jollain tapaa hyvä elokuva, jossa sille tehdään kolmatta jatko-osaa.

Lisäksi yhdessä vaiheessa joku moottoripyöräilijä päätti ohittaa meidät vastaantulevien kaistalta, ja olikin todella helvetin hilkulla ettei oltaisi saatu sitä jätkää tuulilasista sisään pärrineen samalla aiheuttaen murskaavan käänteen koko reissulle. Pakko kyllä todeta että lähellähän tuo yhteentörmäys oli, mutta onneksi mitään ei sattunut.. ennen kuin yksi toinen auto melkein törmäsi meihin äkkijarrutuksen muodossa. Kahteen kertaan siis onnistuttiin välttämään liikenneonnettomuus tällä kertaa.

Juuri kun oltiin palaamassa tänne läntiseen osaan niin pysähdyimme Askersundin lähellä. Sinne paikalle saapui myös joku Saksalainen porukka ottamaan kuvia, mutta ikävin asia taisi olla se että tuon pienen metsäisen levähdyspaikan vieressä makaili hiukan orvonoloinen pieni kissa. Se oli selkeästi vähän hämillään eikä myöskään karannut minnekään jos sitä lähestyi. Koko asetelma haiskahti siltä että joku oli vaan jättänyt "kesäkissansa" matkan varrelle, mutta onneksi me annoimme kissalle ne vähäiset eväät jota meiltä jäi. Sille näytti kyllä tosiaan maistuvan kaikki mitä tarjottiin, joten ei voi kun toivoa että kissa selviää ja sen hylänneet tahot päätyvät johonkin helvetin syvimpään notkoon.. vaikka vaikeaahan sitä on sanoa että mikä tilanne toisaalta oli.

Sitten ajeltiin vielä Skaran, Skaraborgin, Alingsåsin ja muutaman muun lävitse kunnes vihdoinkin "Götan" kultaiset kaaret ilmaantuivat jos ei aivan näköpiiriin niin ainakin mielikuvissa luoksemme. Sitä ennen oltiin kai myös jossain vaiheessa Lidköpingissä ja sitten muistaakseni myös Karlsborgissa, joka omituisesti mainosti itseään tekstillä "Sveriges reservhuvudstad". Se asia minkä olen pistänyt huomiolle täällä Ruotsissa on se tapa miten noissa kunta- ja kaupunkikylteissä on se sellainen identiteettiä mainostava slogan tai vastaava amerikkalaiseen tyyliin niin kuin nyt vaikkapa tuo Karlsborginkin osalta. Juurikin nyt vaikkapa Yhdysvalloissa sijaitsevan Renon kaupungin eräs mainoslausehan on että "the biggest little city in the world", niin eräänkin Ruotsalaisen vastine tälle oli että "Sveriges Möbelcentral" tai jotain vastaavaa.

Suomessa tuollaisia mainoslauseita ei kovinkaan montaa ole näkynyt- en sitten tiedä että onko se hyvä vai huono juttu. Lisäksi haiskahtaahan se vähän sellaiselta tietynlaiselta Jenkkilän apinnoinilta, mutta toisaalta kyllä esim. Norrlannissa sijaitsevan Alnön slogan "Alnön - Norrlands Hawaii" saa kyllä väkisinkin suupielet nousemaan hymyyn. Yritinkin automatkalla keksiä hyviä mainossloganeita muun muassa Sipoolle, Porvoolle sekä muutamalle muulle keskeiselle paikkakunnalle. Sipoolle keksin sellaisen kun "Sipoo- kun paska osuu tuulettimeen!" sekä Porvoolle "Tervetuloa! Joka neljäs meistä on tappanut jo jonkun!".

Kuitenkin niin nytpä istun tässä suoraan eilen about yhdeksän aikoihin nukkumaan menneenä. Vasen jalkapohja on jostain syystä hiukan kipeänä ja vettä sataa jälleen kuuroina. Niin muuten satoi tuolla "tripillä" ollessammekin. Ihan kiva reissuhan se siitäkin huolimatta oli ja kuvia tuli oteltua kyllä.

Tämä loppupäivä on kyllä pakko käyttää hyväksi ihan vaan olotilan nollaamiseen.

Heijastumia

Minua on aina kiehtonut ja samalla epäilyttänyt kaupunki niin elinympäristönä kuin asuinkonseptinakin. Vaikka vietänkin aikaa periaatteessa paljonkin erinäisissä kaupungeiksi tavalla tai toisella luettavilla alueilla, niin siltikin tuntuu että pohjimmiltani taidan olla sellainen persoona joka ei kuitenkaan haluaisi asua aivan jonkun keskustan tietämillä.

En muista että kuka on väittänyt kaupunkien ja kaupunkilaisten elämän olevan useasti kuitenkin yksinäisyyden tyyssijoita huolimatta siitäkin että niiden pitäisi olla asukastiheydeltään suuria ja muutenkin ihmisiä pitäisi olla koko ajan enemmän tai vähemmän ns. "lähellä". Se on kuitenkin eräänlainen illuusio, johon liittyy vahvasti kai sekin ilmiö missä mummo voi olla vuosia kuolleena asunnossaan ilman että kukaan huomaa hänen poissaoloaan kunnes sitten kämpästä leijailee epämääräinen haju ja mummo on muumioitunut jo aikoja sitten mainoslehtien väliin.

En ole oikeastaan pohtinut mielessäni kaupunkeja ja niiden syvällisempää koostumusta koskaan ennen. Kuitenkin se lyhyt ja vihamielinen kohtaaminen sen keski-ikäisen miehen kanssa eilen sai minut ajattelemaan asioita siten, että hetken tuntui tuollaisten nopeiden ja voimakkaiden tunteiden leimahdusten olevan eräs osa urbaania elämää niin vankkumattomasti ettei niitä tulisi mitenkään edes huomioida. Oikeastaan voitaisiin jopa väittää että "kaupunkilaisempaa" olisi ollut suhtautua koko asiaan pelkällä olankohautuksella ja jatkaa tätä samaa merkityksettömän materialista eloa suurkaupungin hengityksessä.

Yleensä tuollaiset asiat eivät vaivaa minua ja myönnän että joskus itsekin päädyn kiromaan jotakuta täysin tuntematonta jos hänen olemassaolonsa aiheuttaa minun tekemisilleni jotain ristiriitaa. Kovinkaan moni ei kuitenkaan varmaankaan pysähdy miettimään sitä miten urbaani elämä muuttaa ihmiset eräällä tavalla välinpitämättömiksi tuollaista suhtautumista ja eleitä kohtaan. Se on pelottavaa huomata miten egoistinen ja samalla äärimmäisen hedonistinen elämänmuoto tuntuu kumpuavan kaupungeista, jossa ihmiset usein halveksuvat "maaseudulta" tulleita tai ihan muuten vaan toisiaankin jostain syystä tai toisesta. Oikeastaan tuntuu että tuo kahtiajako "maalaisten" ja "kaupunkilaisten" välillä ei ole ollut koskaan yhtä voimissaan kuin nyt, mutta samalla tuntuu että ihmiset vihaavat ja osoittavat vihansa toisia kohtaan entistä herkemmin ja kohtuuttomammin.

Olen nähnyt kuvia siitä miten New Yorkissa katuun lyyhistynyt ihminen saa maata kadulla pitkiäkin aikoja ennen kuin joku tajuaa hommata jonkun toisen korjaamaan hänet pois. Olen kuullut myös tarinoita siitä miten joku metroon kuollut huomattiin kuolleeksi vasta monien päivien jälkeen. Samaan tapaan minä kiikaroin katuun lyyhistynyttä puliukkoa kiikareilla pitäen sitä eräänlaisena urbaanina lintubongauksena tutkien tilanteessa osallisina olevien reaktioita monen metrin päästä ikkunan takaa naureskellen.

Jotenkin tuntuu että jotain perustavanlaatuisesti huonoiksi ihmisen persoonallisuuden osiksi haukuttuja juttuja kumpuaa suurkaupungeista. Täällä se kaikki tiivistyy ja muotoutuu harmaaksi massaksi, jonka perimmäisin halu on usein itsekäs ja sen verran eristynyt ettei kukaan kumminkaan ole todellisesti mitään muuta kuin eristyksissä.

Osoittavatko tällaiset aatokset minulla olevan kenties jonkinlaista sosiaalista omatuntoa vielä jäljellä. Oli joskus se aikakin elämässäni kun sitä ei ollut tai en toivonut sitä olevan. Usein ihmiset väittävät tällaisten ajatusten kumpuavan siitä jos itse joutuu samaan tilanteeseen, mutta itse veikkaisin pikemminkin tämän johtuvan siitä että taidan yhä edelleen jollain tapaa kokea tarvetta ymmärtää mahdollisimman monia tahoja ja päästä lopulta kaiken ytimeen suurissa määrin.

Saattaa myös tietenkin olla että olen vain väsynyt. Minulla on täällä vielä jäljellä noin kuutisen päivää, jonka jälkeen on aika mennä kotiin. Tiedän jo nyt minne suunnistan melkeinpä ensimmäiseksi kunhan pääsen kotiin (ja käyn avaamassa yhden tilin eri pankkiin), mutta kuten sanottu niin "this confession has meant nothing", sillä lopulta tulen jälleen korvaamaan jälleen yhden todellisuuden vain toisella hyvin samankaltaisella ja samoja stigmoja omaavalla.

This is not an exit. Jälleen kerran.

Going up the country (that's where we wanna go)

Nyt loppukesää kohden vaikuttaisi taasen siltä että täällä kaupungissa on todella paljon turisteja liikkeellä. Joka toinen ihminen suurinpiirtein vastaantulevana puhuu jotain muuta kieltä kuin Ruotsia, mutta sehän on toisaalta vain mielenkiintoista.

Tänään lähdin aamusta kirjastoon käymään kertaalleen viemässä vanhat DVD:t pois ja hakemassa uusia tilalle. Ikävä kyllä tuo Maltan haukka jonka lainasin sieltä oli todella huonossa kunnossa, eikä DVD-soitin nähnyt lukeakaan sitä muutamassa kohdassa. DVD-levy olikin niin huonossa kunnossa etten yhtään ihmettele miksei se toiminut jälleen kerran muistuttaen ilmaisen yhteisomaisuuden vaaroista ja problematiikasta. Onneksi kuitenkin suurin osa noista DVD-elokuvista toimi, joten sinänsä noin kahdestatoista levystä vain yhden ollessa enimmäkseen toimimaton niin on kai sanottava että kokonaisuutena sentään se oli ihan kelvollinen.

No, kumminkin niin seuraavat leffat tuli lainailtua tuolta kirjastosta:

-Children of men
-We own the night
-Casablanca
-American Beauty
-Häxan
-Polkupyörävaras (Vittorio De Sica)
-Taxi Driver
-Ikiru
-Man on the moon
-Kill Bill vol.1
-Blood diamond
-The day the earth stood still (alkup.)

Muuten niin on kai sopivaa tässä vaiheessa myös kertoa elokuvien ohella että huomenna lähden täältä kultaisten kaarten alaisuudesta vähäksi aikaa käymään vähän niissä pienemmissäkin kylissä tämän maan puolella. Huomenna aamulla lähdetään nimittäin ajelemaan kohti Mjölbytä, joka on itäistä Götanmaata. Miksi me muuten olemme sinne menossa? No, ihan siksi että mahdollisuus sinne ajelemiseen tarjoutui. Oikeastaan me olemme menossa Mjölbyn viereiseen kuntaan tai taajamaan nimeltä Skänninge, mutta yhtälailla siellä Mjölbyssäkin tulee varmasti käytyä, joten sinänsä ajattelin viitata koko matkaan tuollaisella nimellä muutenkin.

Toki matka täältä sinne kestää jonkin aikaa kyseisen paikan sijaitessa itäisellä Götanmaalla meidän ollessamme läntisellä puoliskolla. Sinne nyt kuitenkin lähdetään, joten toivoisin että kun on automatka kyseessä niin ilma olisi viileämpi. Itselläni on nimittäin kokemuksia siitä miten helvetin kuumat automatkat kesällä tuottavat paahtavia ongelmia autossa istuville porukoille, enkä tosiaankaan halua moista kokea kovinkaan usein vaikka ilmastointikin pelaisi ja ne ikkunat voisi avata kesken autoilun.

Lisäksi on myönnettävä että vaikka viime yönä nukuinkin ihmeellisesti koko yön ihan aamukahdeksaan asti, niin näin valitettavasti kaksi varsin ikävää painajaista täysin putkeen. Ensimmäinen painajainen oli eräs vanha klassikko, jonka muistan nähneeni ensimmäistä kertaa noin kuutisen vuotta sitten ja puolestaan se toinen sitten taas liittyi eräällä tavalla ihmissuhteisiin. Tuo ensimmäinen painajainen oli kyllä fyysisestikin rankin, nimittäin heräsin tosiaan keskellä yötä sen nähtyäni ja meni tovi kunnes pystyin taas hahmottamaan etten ollut tosiaankaan siinä tilanteessa oikeasti mihin uni päättyi. Tuo toinen uni puolestaan oli kyllä yhtä epämiellyttävä, mutta siitä herättyäni en ollut täysin sekaisin ja omissa maailmoissani toisin kuin tuossa ensimmäisessä. Oikeastaan niin

Aamulla kun käppäilin tuolla kadulla niin vähän tähän teemaan liittyen näin eräällä bussipysäkillä jonkinlaisen Spurgun joka kerjäsi rahaa ihmisiltä sellainen todella groteski lintunaamari keltaisine nokkineen päässään. Hetken minusta tuntui että olin jälleen jossain unessa, tai vähintäänkin sellaisessa tilanteessa missä unimaailma ja todellisuus kohtasivat äkisti ja täysin ilmoittamatta. Pelottavinta tuossa tilanteessa oli kenties se lintunaamarimies siinä mielessä etten nähnyt sen naamarin alta hänen kasvojaan, vaan hetkellisesti yhdistin hänet jotenkin omituisesti painajaisiini jonkinlaisena täysin kasvottomana tai muuten vaan linnun kasvot omaavana demonina. Hetkellisesti tosiaan teki mieli vihaisesti lähestyä tuota ilveilevää pultsaria ja vihaisesti repiä se naamari hänen kasvoiltaan samalla toivottaen hänet painumaan helvetin alimpiin syövereihin moisen henkisen terrori-iskun toteuttamisesta.

Toisen kerran havahduin jäätävään todellisuuteen pian tuon lintumiehen kohdattuani sen jälkeen kun olin lähellä tuota maailmanpyörää ja yritin kuvata sitä kamerallani. Siinä samassa suojatietä pitkin lähti kävelemään keski-ikäinen mies, joka tuimasti nosti vasemman käden keskisormen minua kohtaan ilmeisesti luullen että yritin ottaa hänestä kuvan tai että olin joku reportti tai vastaava. Samalla hän huuteli minulle joitain törkeyksiä, ja hetkellisesti tuumin että tällaisessa tilanteessa olisin voinut olla aivan hyvin myös jossain keskellä Porvoota. Mies kuitenkin vihaisesti huudeltuaan ja näytettyään sormeaan eteni nopeasti jonnekin ja katosi ihmisvirtaan.

Tapaus oli sikäli mielenkiintoinen, että väittäisin tuon tyypin kuuluneen siihen sellaiseen ryhmään ihmisiä, jotka omaavat tosiaan niin suuren egon että he kokevat itsensä loukatuiksi mikäli heitä katsookin väärin tai ylipäätään tekee jotain sellaista joka loukkaa heidän itsensä kehittämää ns. "personal space"-konseptia, jonka mukaan persoonalla on ympärillään eräänlainen näkymätön suojakehä jota toinen ihminen loukkaa ilmein, elein tai sitten ihan fyysisestikin vain kävelemällä vahingossa väärällä tavalla sen lävitse. Olen tavannut näitä "personal space"-egoisteja muutamankin, ja olen todennut aina poikkeuksetta että heillä on äärettömän suuri riski tuossa asennoitumisessaan joutua tappeluihin tai sanaharkkoihin ihan kenen kanssa tahansa provosoitumalla ihan pienistä asioista ja kenties usein jopa vähän tahallaankin. Näitä "personal space"-heppuja löytyy muuten myös naisten keskuudessa, mutta erityisen paljon olen valitettavasti huomannut tätä käyttäytymistä miesten keskuudessa. Tähän käyttäytymiseen sellaisten persoonallisuuksien osalta kuuluu muuten myös hyvin vahvasti sellainen tietynlainen "heti rinnuksissa kiinni jos katsot väärin"-toimintamalli, joka voi olla joskus sille äkkipikaiselle "personal space"-miehelle tai naiselle vähän kohtalokastakin. Eräs hyvä lisähuomio tässä asiassa oli vieläpä sekin, että tällä välimerenmiehellä oli ilmeisesti mukanaan joku nainen, joten sikälikin ymmärrän hänen pinnallisen tarpeensa tällä tavoin päätyä osoittamaan maskuliinisuuttaan jollekin tuikituntemattomalle. Toisaalta tässä tilanteessa kyllä vaikutti siltä että tuo nainen oli varsin vaivautunut, joten jo se sinänsä sai minut hiukan epäilemään että kenties kyseessä oli joku omaishoitaja tai vastaavassa roolissa oleva henkilö joka vain yritti viedä jotain höperöä päiväkävelylleen keskelle kaupunkia, mutta hänpä aiheutti sitten kunnon draamat ihan periaatteesta.

Pitemmittä puheitta tämän asian osalta niin kirjoittelen varmaan lisää keskiviikkona.