Another fine mess

Nyt on kai aika sille vuoden viimeiselle postaukselle ja jälleen koota näinä entistäkin kaoottisimpina aikoina hieman fiiliksiä kokoon kuluneesta vuodesta.

Sanotaan nyt näin että jos viime vuosi päättyi vaisusti ja toivottiin vaikka mitä parannuksia niin elämään kuin sen laatuunkin, niin kai nyt voidaan todeta että on ainakin osa noista asioista parantunut tämän kuluneen vuoden aikana. Toki elämä on nyt hyvin kaoottista ja koko ajan tapahtuu jotain (niin hyvässä kuin pahassakin), mutta kaipa siitäkin on oltava omalla tavallaan iloinen(?).

Minusta myös tuntuu että ottaen huomioon ikäni, niin tässä vaiheessa elämää ei tämä elämänlaatu tai ylipäätään meininki voikaan olla mitenkään tasaista. Toivoisin kyllä kaiken olevan tasaista ja seesteistä, mutta toisaalta tässä maailmassa ei myöskään voi saada kaikkea vaikka kuinka haluaisikin. Voi siis saada joko sekavaa, todella elämysrikasta settiä taikka sitten kirjahyllynmakuista, seesteistä tasavirtaa.

Mutta joo, mitä tästä vuodesta nyt sitten jäi käteen? No jaa, yhä ollaan aikamoisessa aallokossa ja entistä enemmän annetaan vaan virran viedä mukanaan. Spontaaniutta minun persoonallisuuteni on kyllä liimaantunut, mutta olen senkin nyt huomannut ettei sekään liiaksi hyvä asia ole.

Ja sitten ovat tietysti nämä seurustelusuhteet. Olen yllättynyt että pelkästään tänä vuonna kaksi naista piti minun seuraani merkityksellinä ja tämä toinen suhde nyt kaikesta ristipaineesta, sekoilusta sun muusta huolimatta jatkuu. Vuosipäivä tulee kai täyteen.. Hmm.. Helmikuun lopussa?

Vaikka kaikki onkin nyt niin sekavaa ja ikävää, niin yritän lohduttaa itseäni koko ajan kertaamalla sitä että tällainen epämääräisyys kuuluu tähän elämänvaiheeseen. Nuorempana miehenä kuuluu sekoilla ja seilata. Vai kuuluuko?

Mitä nyt sitten toivoisin seuraavalle vuodelle? No, ainakin tämän työpaikan lopullista hautaamista ja kenties jonkun kivemman asian tekemistä. Toisekseen haluaisin varmaan taas löytää uudelleen muutamankin harrastuksen, jotka olen mm. työni takia joutunut hautaamaan.

Mutta pitemmittä puheitta hyvää uudempaa vuotta.. ja tervemenoa vanhalle.

...Knowing you have to go to work tomorrow and waste another day of your life is an awful feeling.

Doing this for an extended period of time can lead to problems with depression, substance abuse, and marital issues.

Voe pyhä kiesus näitä mielialanvaihteluita.

Sandbox games

Joulusta selvittyäni yritin sen välittöminä lähipäivinä paeta Helsingistä useampaankin otteeseen. Pakoyritykset estettiin tällä kertaa pirullisen, suorastaan raamatulliset mittapuut saavuttanneen myrskyn toimesta. Myös yleinen urbaani apatia kontributoi asiaan hyvin vahvasti.

Olen päätynyt samanlaisen ilmiön osalliseksi kuin GTA-pelisarjan hahmotkin; nimittäin siihen että elämä rajoittuu kaikenlaisen pahanteon ympärille, eikä siitä omasta hiekkalaatikoksi muodostuneesta kaupungista pääse millään pois vaikka kuinka yrittäisi.

Kaurismäen elokuvissa yritettiin päästä pois Kalliosta ja sieltä sitten Eiraan. Minä taas yritän kovasti poistua Helsingistä, mutta se ei kokonaisuudessaan onnistu kun jonkinlaiset yliluonnollisest voimat ovat saattaneet minut osaksi tätä hiekkalaatikkoa, josta kuulemma moni muukaan ei helpolla pääse poistumaan.

Elämä ei tosissaan helpotu vaikka olisi työ. Elämä ei helpotu vaikka olisi nainenkin. Elämä ei myöskään tule helpottumaan vaikka kuinka perusasiat olisivat kunnossa.

Varokaa tätä vaaran pyhää kolminaisuutta; parisuhde, työ ja johonkin paikkaan juuttuminen!

No jee.

Mut on jopa bongattu metrossa.

Varokaa.

St. Vitutus

Heräsin tänä aamuna ja huomasin olevani 26.

Tuntuu surrealistiselta tajuta että kohta tässä tosiaan aletaan olemaan lähempänä kolmeakymmentä kuin kahtakymmentä. Siltikään en tunne saaneeni mitään konkreettista aikaan, vaan pikemminkin olen ajelehtinut tässä elämän ristiaallokossa sittenkin aina vain intensiivisemmin parhaimmista pyrkimyksistäni huolimatta.

Älynystyräni- tai siis niiden rippeet yhä edelleen huutavat "TARTTIS TEHDÄ JOTAIN". Sen asian alulle paneminen on kuitenkin äärimmäisen haastavaa ja resursseja kuluttavaa.

Olen tällä hetkellä äärimmäisen ristiriitaisissa tunnelmissa. Uskon että tämä vuosi tulee päättymään vähintään yhtä ristiriitaisissa tunnelmissa, sillä vaikka olenkin kieltämättä saanut monta sellaista asiaa tänä vuonna jota kovasti viime vuonna kaipasin, ovat ne asiat kuitenkin olleet lopulta jollain tapaa sellaisia asioita, jotka eivät olekaan olleet niin pyytettömiä kun aluksi kuvittelin.

Me siis ajelehdimme yhä urbaanin, kaupunkimaisen rappiokulttuurin sekä omien elämäntavoitteiden haaksirikon siivittämässä valtameressä nimeltään Helsinki.

Viime yönä satoi kevyesti lunta maahan. Se ei kuitenkaan enää aamulla ollut juurikaan maassa, vaan tästä nyt tulee tällainen urbaani "eihän etelässä ole lunta"-tason joulu.

Mieleeni näin lopuksi juolahtaa se mitä Robert De Niro sanoi Taxi Driver-leffassa:

All my life needed was a sense of someplace to go. I don't believe that one should devote his life to morbid self-attention. I believe that someone should become a person like other people.

Till' the bitter end

Tahti kovenee ja jossain kuulemma joku Joulukin on pian tulossa.

Elämä vilisee ohitseni kuin kylmä viima keskellä autioitunutta jääkenttää. Päivät kuluvat kyllä, mutta ilman sen kummempaa sisältöä. Sain itseni ensimmäisille sairauslomillekin viime viikolla. Kaksi päivää poissa töistä.

Alan pikkuhiljaa onnistumaan tästä työstä irrottautumisessa.

Ostin eilen uuden television mm. joululahjaksi sekä syntymäpäiviksi saamillani rahoilla. Raahasin sitä kohtuullisen pitkän matkan yksinäni, eikä minua suinkaan odottanut oven takana joku televisionluvan tarkastaja.

plääh.

Pääkaupunkiseudun jäteasema

Mä en turhaan kutsu tätä koko PK-seutua termillä "Capital Wasteland", sillä sitä yhtä suurta moraalisen, eettisen ja ihmissuhdellisen rappion voittokulkuahan tämä mesta edustaa. Mä olisin saattanut tämän kaiken vielä välttää muuttamalla Espooseen, mutta paitsi että nyt kun en niin tehnytkään, niin saan kärsiä nahoissani. Kaikista ihmisistä jotka muuttaa Espooseen tule ennen pitkään parempia ihmisiä ja juuri siksi niiden kunnan vaakunassakin on mm. hevosenkenkä(mystinen itämaan onnen symboli) sekä kruunu, joka alleviivaa kaikkien Espoolaisten ylivertaista asemaa tämän maan päällä ainoina Aatamin ja Eevan vakavasti otettavina jälkeläisinä.

Oikeasti tämä Helsinki(kin) on aika paska mesta. Ei täältä mitään aitoja normaaleja ihmisiä löydä. Kaikki on vaan jotain ihan ihmeen sekopäisiä seinähulluja tai muuta paskaa. Joskus ne voi myös olla naispuolisia.

Hmm.. Onneksi mä olen saanut elämääni kontrastia siitä minkälainen paikka tämä maa oikein on kokonaisuutena. Toki ongelma numero yksi on aina tietysti se, että maaseudulla(?) ihmiset kuolee tylsyyteen jossain metsätorpassa, kun sitten taas täällä sä kuolet ties mihin ja sun moraalis-eettisen arvot kärsii rappiotiloista ja alat tapaamaan taas uudelleen juuri sellaisia ihmisiä joita luulet jättäneesi taaksesikin joskus silloin entisessä elämässä.

Mä en aina oikein ymmärrä että miksi mulla pitää olla tällainen onni. Että jos mä saan jonkun ihmisen löytämään itseni, niin sitten kuitenkin sen yhden tai kahden hyvän puolen väliin asettuu joku tosi hämärä ja pimeä puoli, joka periaatteessa nollaa kaikki edistykselliset askeleet.

Mä olen kuullut että tosi moni ihminen on tullut onnelliseksi muutettuaan pois Helsingistä. Mä taas olin niin naiivi, että kuvittelin mukamas täällä olevan jotenkin onnellisempaa. Loppupeleissä mä kuitenkin ymmärrän että mikään ei ole enää onnellisuutta tuottavaa sinänsä tässä meidän post-modernissa yhteiskunnassa, vaan vääränlaisten profeettojen kuuntelu ja niille vallan antaminen ruokkii yksittäisen urbaanin ihmisen myrkytystilaa tässä betonisessa todellisuudessa.

.. Ja sinisempi oli yö.

En ole pitkään aikaan kirjoitellut taaskaan mitään.

Tämä johtuu ihan siitä, että olen päättänyt pitää tämän (taas jälleen) varsin neuroottiseksi pahanolon purkamisen välikappaleeksi äityneen blogin pidosta hiukan taukoa. Olen ja olin myös yli viikon lomalla, jonka aikana en ajatellutkaan mm. töitä, useampia ihmissuhteita tai tätä blogia.

Olen jossain määrin jakautunut viime kuukausina kahdeksi eri henkilöksi. Toinen henkilö on se boreout-ihminen, joka käy orjallisesti töissä vailla sen suurempia päämääriä ja ns. "pimeän puolen henkilöhahmo" on taasen se mikä olen vapaa-ajallani. Koen että seuraava askel saattaa hyvinkin olla jonkinasteisen Fight Club-kerhon perustaminen Kallion tai Vallilan kujille, jossa me kaikki isäsuhteistamme seonneet modernin urbaanit nuoret miehet voimme mättää toisiamme turpaan vailla sen kummempaa moraalista krapulaa.

Voisi kai siis sanoa, että tällä hetkellä elämäni on yhtä surrealistista trilleriä täynnä. Vapaa-aikani on ruvennut täydentämään oudolla tavalla työssäni tuntemaa tyhjiötä ja merkityksettömyyttä, jonka jäljiltä olen alkanut jälleen menemään melko äärimmäisyyksiin irrotellakseni vallitsevasta todellisuudesta. Tämä tällainen tuntuu tällä hetkellä hyvältä, vaikka tiedostankin että se ei voi loputtomiin jatkua.

Olen toistaisessa elämässäni rakastanut vain kahta naista. Voisi kai olla se eräs kolmaskin, mutta hän on kai omalta taholtaan liian läheisriippuvainen jottako ymmärtäisi että kykenisin rakastamaan häntä jos vain saisin jonkinlaista reaktiota irti. En ole kuitenkaan hyvin lyhyen pikasession jälkeen hänestä saanut enää mitään irti, jonka jälkeen olen tyytynyt ystävän asemaan. Tämä ystävyyssuhde on minusta hirvittävän tärkeä, vaikka osa minusta haluaisi edelleen jotain syvempää.

Asiani ovat kai päällisin puolin ihan hyvin. Pinnan alla kuitenkin on tapahtunut muutoksia, jotka voin vain ja ainoastaan laittaa tämänhetkisen elämäntilanteeni piikkiin.

Palaan asiaan piakkoin. Nyt minulla tässä eräs "kirjoitusjuttu" meneillään.

Rooftops

Kaupunki on tänäkin aamuna likainen, meluisa ja täynnä ihmisiä.

Ilmat ovat jossain määrin kylmät, mutta kaiken peittävää lumisadetta ei kuitenkaan vielä näy. Jokin minussa on saanut toivomaan että ehkä tämä talvi olisi täällä vähäluminen, sillä se olisi kyllä kieltämättä tervetullutta vaihtelua näiden lumitalvien jälkeen.

Vastakkaisen viisikerroksisen asuintalon katolla hoippuu nuori mies ilmeisesti nokikolarin tai jonkun sellaisen varusteissa. Hänellä ei ole turvavaljaita- eikä ilmeisesti korkean paikan kammoakaan. Seuraan hetken parvekkeelta alapuolellani tapahtuvaa jonkinlaisten remonttimiesten ja maalareiden palaveria, jonka jälkeen he siirtyvät asuintalon sivuovesta sisään jotain remonttiprojektia jatkamaan. Samaisen talon takapihalla seisoskelee kourallinen lähimmän pankin toimihenkilöitä tupakoimassa kirpeässä aamussa.

En ole nyt taas vähään aikaan ollut kotona. Olen taistellut mielihalujani vastaan useissakin asioissa viime aikoina. Eräs niistä mielihaluista liittyy pakoon tästä vallitsevasta todellisuudesta jossa elän. Olen myöskin huomannut sen mielenkiintoisen tosiasian, että taidan olla juuri sellainen ihminen joka ei ole vallitseviin olosuhteisiin juuri koskaan tyytyväinen.

Nyt täytyy kuitenkin yrittää siivota tätä kämppää huomista varten, jolloin jotkut tyypit saapuvat tänne arvioimaan tämän kuntoa.

Julmaa

Siinä määrin olen kai yhä aivan liian nuori ettäkö kuvittelin sen pitävän paikkaansa ettei minusta mukamas löytyisi enää tällä iällä uusia puolia. Kuvittelin että olin kaikkien edellisten suhteitteni, kokemusteni ja vaikka minkä muun jälkeen päätynyt sellaiseksi aikuiseksi joka oli nyt sitten niin hyvässä kuin pahassakin "valmistunut" henkiseltä kantiltaan niin pitkälle kun ihminen nyt vaan voi älynsä ja edellytystensä perusteella.

Pidin henkisiä ominaisuuksiani muuttumattomina pitkään.

Olen kuitenkin löytänyt jälleen itsestäni hyvin pelottavia uusia puolia, jotka ovat ilmenneet erinäisten henkilökohtaisten tapahtumaketjujen aikana, jälkeen ja etenkin niiden perusteella. On pelottavaa löytää itsestään samanlaisia puolia kuin niistä keitä on aikoinaan samoista virheistä kritisoinut.

Tällä hetkellä elämässäni on todella paljon asioita joita en kykene myöntämään läheisilleni. Ymmärrän että ne asiat jotka nyt kumpuavat minusta eivät suinkaan näy päältäpäin, mutta sisällä kieltämättä olen yllättynyt ja samalla kauhistunut siitä miksi minusta on tullut sellainen ihminen kun olen tänään. Uudenlaiset piirteet ja käyttäytymistavat ovat todella ällistyttävää tavaraa nykyään.

Koen hyvin vahvasti että niille asioille jotka ovat ilmenneet minulle nyt olisi kai pitänyt tehdä jotain jo vuosia sitten. Syytän itseäni siitä etten reagoinut niihin tarpeeksi ajoissa, sillä totta puhuen kaikki se mitä nyt koen, teen ja käyn lävitse on itseasiassa hyvin vahvasti sidoksissa menneisyyteeni.

Eroavaisuuksia

Terminaattori 2:ssa on eräs lainaus monologista, josta olen aina suurestikin pitänyt.

Olen sen joskus aikaisemminkin laittanut tänne blogiin, mutta mielestäni sen sanomaa ja yhteyttä minunkin elämääni ei voi olla huomioimatta:

The future, always so clear to me, has become like a black highway at night. We were in uncharted territory now... making up history as we went along.

Tuo on erittäin kuvaavaa lausuntaa siitä miltä minusta on tuntunut jo pitkän aikaa. Tunnen että olin ehkäpä muutamia vuosia sitten vielä jonkinlaisella "kartalla" näissä tekemisissäni ja ennen kaikkea sekoiluissani, mutta nykyään koen kaiken aivan aidosti siten että elämäni on kuin kiitämistä pitkin mustaa, yöllistä moottoritietä pelkät ajovalot päällä- aina välillä ajovalojen keilaan hypähtää jokin tapahtuma tai henkilö. Mitään logiikkaa ei kuitenkaan ole enää siinä että mitä minulle tapahtuu, kenet minä tapaan tai mikä on minkäkin homman nimi.

Uskon vahvasti siihen että useimmilla ihmisillä on deterministinen elämä. Useimmat ihmiset toteuttavat sen miksi heidät on enemmän tai vähemmän määrätty tai miksi he pyrkivät. On kuitenkin poikkeavia yksilöitä, jotka omilla valinnoillaan jotenkin murtavat sen ennalta määrätyn kaavan eikä heidän kohtaloaan sitten täytetäkään juuri sillä tavalla miten aikoinaan uumoiltiin. Uskon että itsellänikin oli oikeastaan noin kuutisen vuotta sitten selkeä tie joka olisi voinut ohjata minut ihan kohtuulliseen lopputulokseen, mutta mikä ei nyt sitten kuitenkaan tule toteutumaan.

En tarkalleen tiedä missä vaiheessa minun kohtaloni pirstoutui alkuperäiseltä radaltaan ja päädyin sille yölliselle moottoritielle näin kuvainnollisesti. On kuitenkin melko pelottavaa ajatella ettei ole oikeastaan aivan varma mitä aikoo tehdä edes vuoden päästä tai missä näkee itsensä edes vuoden päästä. Asiat ovat kuitenkin nyt monimutkaistuneet ja voidaan todeta että menneet jopa todella eriskummallisiin suuntiin.

Itselläni on nyt taas ollut vaihteeksi niin kiire etten ole kerennyt pahemmin kirjoittelemaan.

Hyvä tietää tämäkin

Hienoa, äiskän suusta kuultiin tällainen lausahdus:

"Mä en enää nykyisin oikein tunnista näitä sun kavereitasi sekä entisiä luokkalaisia, koska teistä kaikista on tullut jo niin aikuisia"

No joo, tämä olikin aikamoinen paljastus ihan näin niin kuin kansainvälisestikin mitattuna. Eipä silti, mä tunnen kyllä asioiden olevan niin että mun elämäni on pyörinyt aikuisten ongelmien ympärillä jo aika pitkään eli ainakin viimeiset viisi vuotta.

Judgment days

Olen nyt taas jälleen siinä pisteessä että tuntuisi tämä kirjoitteleminen olevan suurinpiirtein ainoa asia mikä tuntuu mielekkäältä elämässä.

Niin moni asia on minulle tällä hetkellä kyseenalainen ja epäselvä. En ole varma monestakaan asiasta johon olen ryhtynyt tämän vuoden puolella ja vielä enemmän mietin että minkälaiset fiilikset tästä vuodesta lopulta jäävät kun se parin kuukauden päästä loppuu. Minulla on ollut tapana mietiskellä aikamoisia reflektioita elämästäni aina vuoden lopun tienoilla ja sitten miettiä että mitä kaikkea tuli ja mitä varsinkaan ei tullut tehtyä sinä vuonna.

Pelkään että tämän vuoden tilinpäätös tulee olemaan vähintäänkin epäselvä, kaoottinen ja kenties täysin omaa elämäntilannettani heijasteleva. Tuntuu että tänä vuonna on tapahtunut paljon- ehkäpä jopa liikaa kaikki aspektit huomioonottaen.

Tuntuu että haluaisin jälleen paeta. Paeta tätä todellisuutta sekä sitä miksi tämä kaikki muuttuu.

Syvää väsymystä ja lihasrelaksantteja.

Lauttasaari recut

On hyvä tietää että "kotisaari" ei ole pelkästään pian purettava vesitorni, pitkä asfalttitie ruoholahteen ja saarellinen autuus.

Eilen tuli reissattua niihin osiin saarta, joissa en ole koskaan käynyt. Nämä osat menivät lähelle Espoon ja Helsingin rajaa, jolloin Lauttasaaren kärjestä alkoi löytyä kaikkea melko hämärää ihan vaan ajamalla moottorikulkuneuvon kyydissä niin pitkälle että vastaan tuli länsiväylä sekä meri.

Että joo.. Löysin mm. Meksikon suurlähetystön, Eteläisen Afrikan vastaavan sekä Egyptin suurlähettilään "residenssin" aivan suvereenisti saaren toisesta kärjestä. Sitten löysin Kaskisaaren, jossa kävin eräiden tyyppien luona ja tämän jälkeen minulle kerrottiin että he olivat jotain melko vitun rikkaita heppuja. Toisaalta sellaisen käsityksen sain jo heidän asunnostaankin. Naapurina oli kuulemma jotkut tosi kovat muotisuunnittelijat.. tai jotain.

Muttaah.. niin.

Elämä nyt on melko seesteistä taasen. Paskalta tuntuu vaikka moni asia onkin kai edelleen ihan kunnossa, mutta jotenkin tuntuu että kaiken tällaisen näennäisen hyvinvoinnin takana piilee kuitenkin oudon syvä tyytymättömyys jotain ihan hämärää kohtaan jota en edes ymmärrä.

Mulla taitaa mennä liian hyvin ettäkö mun käsityskykyni ymmärtäisi olla tyytyväinen edes jostain välillä.

Toisaalta taas se voi myös olla tämä syksykin. Se aina vähän masentaa.

Toksiinisen ananaksen kostotapaus

Ja tapahtui niinä päivänä että menin ostamaan kokonaisen, tuoreen ananaksen.

Leikkasin sen paloiksi. Söin useita paloja.

Tämä ei kuitenkaan johtanut kylläisyyden tunteeseen, vaan pikemminkin aivan vaistomaisen salamannopeasti suupieleni alkoivat vuotaa verta, ne rikkoutuivat ja olivat äärimmäisen arkoja.

Siis eli mitä vittua.. Mulla on ns. "allergiaa" jotain tuoretta ananasta kohtaan? Vai johtuuko tämä hyönteismyrkyistä?

Saatana että sattuu.

Tää on ihan kauheata.

Miksi me ja ne?

Oli kai vain ajan kysymys ennen kuin löysin nukkumiseni avuksi lihasrelaksantit. Olen niiden avulla nukkunut äärimmäisen opiaattisia öitä, sillä mm. selkäkivut ja yleinen apatia ovat alkaneet vaatia verojaan sekä siinä samalla lähentänyt minua tällaistenkin käyttömahdollisuuksien piiriin.

Eilen tuntui että Lauttasaaressa oli aivan jumalattoman synkkä ilta. Syksyinen, sateinen ja kolkko tuuli puhalsi pitkin rantoja. Baarit muistuttivat kaikki jonkinlaisia salamyhkäisiä kapakoita sekä niissä istui vain muutamia miehiä hiljaa keskenään jutustellen. Kuvittelin heidät kaikki jonkinlaisiksi alkukantaisiksi rantojen merimiehiksi, jotka hiljaa rommia ryystäen jupisivat jostain merirosvoseikkailuistaan sekä naisasioistaan kenenkään tietämättä.

Olen miettinyt jo pitkään sitä miten suomalaiset ihmiset tuntuvat usein noin niin kuin kahden eri sukupuolen osalta kohtaavan. Vaihtoehtoja on lähinnä vain kaksi, ehkä parhaimmassa tapauksessa kolme:

- Töissä
- Baareissa (usein humalassa)
- Kolmas vaihtoehto tapahtuu aivan liian harvoin

Tuntuu tosiaan usein että suomalaiset menevät baareihin, juovat itsensä perkeleenmoiseen känniin ja sen olotilan vapauttamana uskaltautuvat mm. lähestymään vastakkaista sukupuolta baareissa. Tässä maassa ei kuitenkaan näe spontaaneja lähestymisiä missään, vaan ainoastaan juomien avulla saatetussa tilassa.

Tämän mahdollisen "lähentymisen" tiimoilta suuressa kännissä sitten seurauksena baareissa on usein illan mittaan seksiä joko a)sinun luonasi tai b)baarin vessoissa taikka hänen luonaan.

Aamulla sitten heräillään krapulassa ja yritetään muistella sekä selvitellä että kuka kukin on ja mitä oikeastaan tapahtui. Näistä lähtökohdista sitten suurin osa Suomalaisista parisuhteista alkaa ja kumpuaa.

Olen keskustellut työkaverieni kanssa paljon tästä aiheesta. Tuntuu että heidänkin mielestään huomattava osa ihmisistä kohtaa baareissa ja tiedän itsekin ihmisiä jotka menevät baareihin vain ja ainoastaan seuran takia. Tuntuu kuitenkin siltä että ainakin täällä ihmiset vain ja ainoastaan kohtaavat ja osaavat avautua vain baareissa, sillä muuten ollaan sitten niin helvetin sulkeutuneita ja omissa asioissa ettei mitään rajaa.

Mielenkiintoinen pointti asiaa koskien tulee mieleen siitä kun joskus kauan aikaa sitten joku kertoi että esim. eteläisessä amerikassa kuulemma bussimatkoilla pyritään aina istumaan sen viereen joka istuu bussissa mahdollisesti yksin. Suomessahan kaikki haluavat aina istua yksin busseissa sun muissa instansseissa, eikä sitä tulkita mitenkään hyväksi jos joku random hahmo istahtaa viereen. Sitä pidetään todella tungettelevana.

Sä flippaat

Viime aikoina ei ole oikeastaan ollut fiilistä kirjoitella tänne blogiin yhtikäs mitään.

Olen paennut tätä kaupungin urbaania sykettä maaseudulle, kärsinyt selkäkivuista ja saanut viimeisetkin muuttokuorman tavarat asuntooni monen kuukauden viiveellä. Sillä välin myös syksy on puhjennut kukkaan eikä aina tiedä että tuleeko päivä olemaan lämmin, kylmä vaiko jotain siltä väliltä.

Olen pohtinut paljon parisuhdevalintojani jälleen viime aikoina. Mietin nykyään useasti vain ja ainoastaan sitä että houkuttelenko kenties persoonallisuudellani, käyttäytymiselläni vaiko monen asian summana vain tietynlaisia ihmisiä puoleeni? Olen useasti todennut että oma naismakuni on täysin päinvastoinen sen suhteen mitä voisi luulla. Sitäpaitsi "kiltit, kunnolliset tytöt"(TM) eivät edes pidä minua mitenkään mielenkiintoisena tyyppinä eivätkä ole koskaan pitäneetkään- kaikenlaiset muunlaiset kylläkin.

On kovin omituista miten ihminen on jotenkin jatkuvasti tyytymätön vallitseviin olosuhteisiin. Jos on sinkkuna, niin löytää sitten naisen ja päätyy syvälliseen suhteeseen hänen kanssaan. Tämä ei kuitenkaan lopulta riitä, vaan jostain syystä alkaakin pohtimaan kuinka paljon parisuhteessa onkaan lopulta vikana aina ollutkin.

En ole tyytyväinen. En ole tyytyväinen mihinkään koskaan enkä varsinkaan kovinkaan pitkään.

Onko tämä nyt sitten tyypillistä persoonallisuudelleni vaiko iälleni? Pitäisikö minun kasvaa aikuiseksi vai pitäisikö minun kasvaa ennen kaikkea ihmisenä?

Eräs tyyppi totesi minulle äärimmäisen filosofisesti muutama päivä sitten töissä että vaikutan enemmän kuin koskaan ennen siltä että elämänvaiheeni ovat jälleen "oman tien etsimiseen" keskittyneitä. Oikeastaan vaivuin syvään, itseäni ja elämäntilannettani pohdiskelevaan transsiin jo viime viikolla, jolloin istuessani auton kyydissä ajaessamme ensiksi Ruoholahden, sitten Taka-Töölön ja monen muun lävitse alkoi vaikuttamaan minuun tällä tavalla.

Tässä vaiheessa Zen-mestari haluaa vaipua syvään, ja kaiken hukuttavaan yksinäisyyteensä ihan vaan pohtimaan seuraavia siirtojaan..

Fuckin' aye

Kaipaatko hellyyttä ja intohimoa? Etkö tunne itseäsi enää rakastetuksi, huomioiduksi ja arvostetuksi parisuhteessasi? Haluatko tavata jonkun joka ymmärtää sinua paremmin?

Mädäntyneen järjestelmän mainospuheet kuitenkin iskivät minuun niin kuin herhiläisen pistin varomattoman kuljeskelijan niskaan.

Tänään mietin:

Ennen kuin taas puhutaan asiaa, niin puhutaan asian vierestä:

Tänään kun mulla oli töissä tylsää, niin tulin miettineeksi että mitä tapahtui Juhan Af Grannille. Siitä miehestä ei ole kuulunut mitään viime aikoina.

Sitten eksyin Wikipediaan lukemaan hänestä ja huomasin kuinka paljon olinkaan unohtanut tai edes tiennyt hänestä.

Tässä erikivoja otteita:

..Grannin mukaan monien ihmisten kokemien erikoisten tapausten ja salaliittojen takana ovat avaruusolennot, hänen määritelmänsä mukaan alien hybridit.[8] Hänen mukaansa avaruusolennot tarkkailevat, valvovat ja säätelevät ihmisten elämää useilla eri tavoilla ja ne käyvät päivittäin maapallolla.[9] Alien hybridien aiheuttamia ikävyyksiä ovat Grannin mukaan keskenmenot, joilla ne pyrkivät kontrolloimaan ihmisten mutaatioita ja kehitystä.[8] Grann väittää kokeneensa kontaktin avaruusolentoihin Israelissa lähellä Jaffan kaupunkia

Grann uskoo yhteiskunnan siirtyvän myöhäis-orwellilaiseen järjestelmään, jossa ihmiset implantoidaan poliittisen kontrollin takia mikrosiruilla, joiden avulla heitä voidaan salakuunnella ja jäljittää. Hän kertoo tietävänsä myös erittäin salaisia virkamiehiä Yhdysvalloista, jotka on implantoitu. Grannin dokumenttisarjassa Uusi ilmestyskirja - ihmiskunnan viimeinen exodus Yhdysvaltain armeijan salaisen tiedustelupalvelun majuri Ed Dames paljastaa ryhmänsä olleen tekemisissä avaruusolentojen kanssa, joiden sivilisaatio on 100 miljoonaa vuotta ihmiskuntaa edellä..

Oi hemmetti, just näin mäkin välillä aattelen!

Mä muistan lapsuudestani myös sen kuinka Af Grann kai kuulutti jotain X-Filesin jaksoja MTV3:lla.

Mitä saadaan sekä mitä tilataan

Mä olen alkanut miettimään sitä että nämä mun parisuhdesotkut varmaan ovat askarruttaneet monia ellei muutamiakin ihmisiä niin tämän blogin lukijakunnan kuin oikeankin elämän porukoiden osalta.

Olen tullut siihen tulokseen, että mä olen juuri sellainen mies joka tapailee sellaisia naisia jotka ovat mahdollisimman erilaisia verrattuna itseeni, vaikka kaiken logiikan mukaan mun pitäisikin oikeastaan etsiä sellaista kumppania joka on mahdollisimman samanlainen tai ainakin "samalla aaltopituudella".

Mielihaluilleen ei kuitenkaan mitään voine. Jos tykkää itsensä vastakohdista, niin sitten on vaan tykättävä tapahtuipa mitä vaan ja kestettävä myöskin seuraukset. En kuitenkaan sanoisi että tämä on joku yleismaailmallinen juttu, vaan kyllä musta tuntuu että villit miehet tykkäävät ihan yhtälailla villeistä naisista siinä missä joku mun kaltaiseni pitää ehdottomasti menevistä naisista, vaikka itse en ehkä kaikkein villein tapaus olekaan.

On kuitenkin niin mielenkiintoista miettiä että minkälaisia tapauksia mä olen tämänkin vuoden aikana kohdannut. Kieltämättä mä olen jo nyt saanut kuulla muutamilta tahoilta ihmettelyjä siitä että "mitä säkin tuollaisen kanssa oikein olet?", joka kyllä voi minun yleisen tyylini tunteville ihmisille vaikuttaakin oudolta.

Kuten olen todennut aikaisemminkin, niin syytän Helsinkiä tämänhetkisen elämäni tilanteista ja käänteistä. Tämän kaupungin kosmopoliittinen ilmapiiri sekä kirjava väestöjakauma ovat aiheuttaneet sen etten ole oikein itsekään pysynyt aina järjissäni, vaan olen yrittänyt rehupuntin tavoin navigoida lävitse asfalttiviidakon ilman sen kummempaa päämäärää tai ohjeistusta.

Tästä "Helsingin tilanteesta" täytyykin keskustella seuraavassa postauksessa.

Parempia tekemisiä

Nyt voidaan jo tosiaan sanoa syksyn saapuneen.

Se on aika paska juttu, sillä kuten olen ennenkin todennut niin syksy on melko pimeää, kylmää ja märkää aikaa. Paskaa fiilistä on siis valitettavasti luvassa.

Olen kuitenkin päättänyt tehdä tänä syksynä eeppisesti "asiat toisella tavalla". Nimittäin olen päätänyt kysyä asuntoni omistavalta taholta mahdollisuutta siihen josko voisin maalata asunnon seinät samalla valkoisella värillä joka siinä on selkeästi ollutkin, mutta päässyt osittain hiukan haalistumaan.

Olen todella huono melkein kaikissa kädentaidoissa, mutta luulisin tällaisen pienimuotoisen projektin kuitenkin onnistuvan. Pyydän kuitenkin ensiksi luvan ja sitten sen saatuani hankin maalit sun muut tarpeelliset tavarat.

Toisekseen talvilomien pitämisestä esitettiin virallinen kysely eilen. Nyt juuri tuntuisi kyllä siltä että noin kuukauden päästä voisi hyvinkin pitää jonkinlaisen talviloman, sillä alan olemaan melko uupunut töistäni muutenkin. Tuntuu hyvältä ajatella että voisi pitää tauon jonkun noin viikon tai vähän yli tästä kaikesta paskasta ja vaan olla ja tehdä mitä huvittaa.

Taidan esittää talvilomatoiveeni vielä tällä viikolla, jonka jälkeen sitten katsotaan että käykö se esimiehille sun muille sikariportaille. Kieltämättä tuo kyseinen loma tai siis sen pitäminen olisi nyt tärkeää, sillä hapotus työluontoisena on taas viime aikoina ollut sitä luokkaa että oksat pois.

Väkivaltaisen nuuskamuikkusen tapaus

Joskus sitä näkee outoja juttuja.

Todella outoja.

Eilen illalla sukelsin saaremme syksyisen tummaan yöhön ihan vaan kävelytarkoituksessa.Yhtäkkiä näin edessäni muutaman sadan metrin päässä miehen jolla oli musta pitkä takki sekä päässään sellainen vihreä "piippahattu" Nuuskamuikkusen tapaan.

Jo tuossa vaiheessa pystyi sanomaan tyypin horjahtelusta että tyyppi oli melko rankasti kännissä. Hän tuijotteli sisään kaduille parkkeerattuihin autoihin ja mutisi epämääräisiä siitä kuinka joko hän tai "joku jätkä" pian tappaa teidät kaikki. Ongelma tietysti oli se että kyseinen hemmo räyhäsi enimmäkseen itselleen, sillä vähäiset ihmiset kadulla vaihtoivat puolta välittömästi tyypin maneerit nähtyään.

Yhtäkkiä tyyppi kääntyi läheisen pienen bensa-aseman pihaan ja sieltä kuului karjahteluja ja sitten vissiin joku taisi käskeä tyypin painumaan helvettiin. Tämän jälkeen hän jatkoi läheisen kaupan pihaan ja isotteli valtavalle rekka-autolle, joka oli juuri poistumassa kaupan pihasta.

Tyyppi kirjaimellisesti hortoili ympäriinsä useita hetkiä, jonka jälkeen sitten tajusi mennä läheiseen räkälä-pubiin täysin spontaanisti sisälle. Äkkiä pubista kuului helvetillinen kahina ja ilmeisesti portsari tai joku vastaava heitti tyypin ulos pubista. Portsari työnteli nuuskamuikkusta ulos ovesta, jonka jälkeen tyyppi jäi isottelemaan pubin pihaan ja huuteli heitellen käsiään ilmaan. Tässä vaiheessa ohi oli ajanut jo kaksi poliisipartiota, mutta kukaan ei ollut viitsinyt soittaa heitä hakemaan tätä tyyppiä pois.

Noh, heppu kuitenkin räyhäsi vielä pihalla hakkaavansa ja tappavansa kaikki. Tämän jälkeen hän poistui toiselle puolelle katua hoippuen ja räyhäsi muutamille vastaantuleville ihmiselle. En osannut oikeastaan enää tässä vaiheessa varmasti sanoa että oliko kyseessä hullu vai humalainen, sillä tyyppi selkeästi oli jossain aivan eri sfääreissä. Huumeet kieltämättä kävivät mielessä- toki olemus ja ikä eivät viitanneet mihinkään satavarmaan huumeidenkäyttäjäänkään.Nuuskamuikkunen sitten hiukan rauhoittui päästyään metrotyömaalle ja yritti mennä makaamaan kadun vieressä sijaitsevaan kukkapenkkiin.

Maassa oli ilmeisesti kumminkin niin kylmä, että tyyppi päätti nousta sieltä pois ja huomasi että aivan hänen nenänsä edessä toisella puolella katua oli kaksi taksia parkkeerattuna. Tässä vaiheessa repesin hihittelemään itsekseni ja seurasin suurella mielenkiinnolla sitä että mitähän tyyppi meinaa oikein tehdä.

Noh, äijä vaappui taksiin ja hetken "mietinnän" jälkeen taksi lähti liikkeellekin.Olisi helvetin mielenkiintoista saada tietää että miten tuo taksimatka eteni ja mihin helvetin Muumilaaksoon tuo tyyppi lopulta halusi mennä.Joka tapauksessa tämä illan ohitsemme kiitävä välikohtaus sai minut jälleen miettimään asiaa siltä kantilta, että ehkäpä tämäkään mesta ei ole yhtään parempi Ruoholahden ohella, vaan on etsittävä mukavampia seutuja jostain ihan muualta.

Lauttasaari by night.

Oleilun sietämätön keveys

No hohhoijaa.

Mä tulin miettineeksi taas kaikenlaista luettuani tuosta eilisestä "Maria!"-nimisestä telkkariohjelmasta. Kyseessä on niin kuin sellainen ohjelma, missä joku Helsinkiläisnainen vittuilee ja vihjailee ihmisille talk show'n muodossa

Siinä oli vieraana joku varhaiseläkkeellä oleva natsi, Jussi&Saana Parviainen sekä sitten joku jätkä veti siellä sellaisen biisin kuin "terveisiä lattianraosta" tai jotain sellaista.

Siis helvettiläinen mitä p*skaa. Täytyy kuitenkin tietyllä tavalla arvostaa sitä taitoa miten televisio-ohjelmat nykyään masentavat minua tasollaan ihan oikeastikin.

Olen muuten myös miettinyt sitä että nykyään tuntuisi siltä että ilmaisen todella paljon itseäni kirjoittelun ja lukemisen kautta. Tai siis, lähinnä ilmaisen itseäni paljon kirjallisesti mutta luen siinä sivussa myös kaikenlaista. Tuntuu että jotenkin tätä harmaata todellisuutta on helpompi navigoida kirjallisen ilmaisun kautta ja muutenkin tuntuu hyvältä päästää ulos kaikkea kirjallisessa muodossa ja tietää että jotkut niitä juttuja jopa lukevat. Tämä blogi on alkanut muodostumaan ja onkin jo vuosikaudet ollut päiväkirja. Mä olen jälleen alkanut miettimään että miksi kirjoitan näinkin julkisesti omasta elämästäni. Se on erään kaverini kauan aikaa sitten lausuman syvän viisauden mukaan vaikeaa ja kenties turmiollistakin- etenkin jos kirjoituksiasi sitten lukee sellaiset tyypit jotka haluavat löytää niistä jotain pahaa. Näin minulle on ennen käynytkin, mutta sellaiset henkilöhahmot ovat jo kauan aikaa sitten jätetty taakse ja oikeastaan heidän kaltaistensa henkilöiden takia olisikin aikoinaan pitänyt ymmärtää pitää tällaiset blogit kokonaan päivänvalosta.

Eivätpä nuo asiat minua nyt niin enää haittaakaan. Tietysti onhan ne kivuliaita muistoina- että kykeni sallia jonkun päästä niin lähelle itseään että sitten heikolla hetkellä sitä kyettiin käyttämään verisesti hyväkseen ja vielä valehtelemaankin ihan vaan koston merkeissä.

Nykyisille seurustelukumppaneilleni en ole kertonut pitäväni mitään blogia enkä koskaan maininnutkaan moisesta. Vaikka tämä onkin julkinen blogi, niin kuitenkaan en aio heille koskaan paljastaa että pidän tällaista blogia enkä suinkaan halua heidän koskaan lukevankaan näitä juttuja täältä. Luonnollisesti kourallinen ystäviäni kyllä tietää tästä blogista, mutta tuntuu että suurinta osaa ei taida onneksikaan tällaiset jorinat niin paljoa kiinnostaa ettäkö sillä olisi mitään väliä. Toisekseen olen kyllä saanut kavereiltani sellaistakin palautetta että tämä blogi on kuulemma siitä haasteellinen lukea että tässä ei kerrota tarpeeksi eikä mitään sanota suoraan muutenkaan, joten täytyy olla aika lähellä minua että näitä juttuja ylipäätään ymmärtää.

Uskon kuitenkin että avoimuuden ajat tällaisista jutuista ovat olleet jo kauan aikaa ohitse. Tämä kuitenkin pysyköön yhä edelleen julkisena testamenttina minulle itselleni sekä kenties jälkipolvillekin siitä että.. minä kai joskus olin olemassa.

Dalai laman tyyliä mukaileva korkeamman henkimuodon valaistuminen

Tänään taas töissä ollessani ja tavallisia tyhjäntoimittajan rutiineja askaroidessani löysin vihdoinkin edes jonkinlaisen kokonaiskuvan siitä mikä minua näin niin kuin työasioiden osalta oikein vaivaa.

Wikipedia kykenee määrittelemään sen melko yksinkertaisesti:

BOREOUT

Boreout tarkoittaa työssä turhautumista ja pitkästymistä mielekkäiden työtehtävien puutteesta johtuen..

..Ongelma syntyy, kun työntekijän taidot ja työtehtävien laatu tai määrä eivät ole tasapainossa. Työntekijä saattaa tehdä päivän työt muutamassa tunnissa jolloin loppupäivä on joutoaikaa. Tällöin valtaosa työntekijän "työpanoksesta" kuluu ajantappamiseen, kuten näennäisiin "palavereihin" tai tietokoneella pelattaviin peleihin, internetin keskustelufoorumeihin ja chatteihin.

VOE PYHÄ LEHMÄ, MULLA ON BOREOUTTI!

Itseasiassa, näinhän tämä asia juurikin on. Nuo tuon Wikin artikkelin tekstit ovat juuri tasan sitä mitä minä teen ja miltä useasti tuntuu. Englanniksi tuosta samasta artikkelista löytyy myös mielenkiintoisia otteita:

Consequences of boreout for employees include dissatisfaction, fatigue as well as ennui and low self-esteem, while for the business itself there are the problems of an unnecessary financial burden, high levels of sick leave and low company loyalty. The paradox of boreout is that despite hating the situation, employees feel unable to ask for more challenging tasks, to raise the situation with superiors or even look for a new job. The authors do however propose a solution: first, one must analyse one's personal job situation, then look for a solution within the company and finally if that does not help, look for a new job.

Helvetin hyvä että tämäkin asia itseasiassa selvisi. Hetken jo luulin että mulla olisikin burnout, mutta se olikin trendikkäästi ihan vaan boreout.

Syvyys (osa 2)

Viime viikolla oli jo niin kylmä että pidin muutamina päivinä talvitakkia.

Tai ehkä se vaan johtui siitä että liikkumillani kulmilla ihanan raikas meri-ilma toi mukavan, useita asteita kylmemmän lämpötilan sille alueelle muutenkin.

Eilen piti olla taasen vapaapäivä, mutta kello seitsemältä aamulla soitettiin että voisinko tulla kymmeneksi töihin ja siitä iltapäivään asti. Hetkellisesti romahdin, mutta toisaalta päätin kuitenkin suostua. Tällä viikolla on muuten sitten jälleen kerran edessä seitsemän päivän työviikko, joka kyllä onnistuneesti syö kaiken sosiaalisen puolen elämästäni ja muutenkin muuntaa minut jonkinlaiseksi yöeläimeksi urbaanissa ympäristössä.

Aloitin lukemaan kirjaakin. Hankin Stephen Kingin "Cell"-nimisen teoksen, joka on vähän niin kuin Romeron Zombie-leffat, paitsi että tässä vaan Zompparit voi korvata verenhimoisilla hulluilla, jotka ovat tulleet hulluiksi heidän puhuessaan kännykkään ja saaden samalla osansa jostain ihmeen pulssista. Todella groovyä.

Kiva pitkästä aikaa kuitenkin lukea jotain. Sitä rakasta harrastusta en olekaan pitkään aikaan harjoittanut, enkä muistikuvieni mukaan ole lukenut kai koskaan yhtään Stephen Kingin kirjojakaan. Melko ällöttäviä ja shokeeraavia juttuja tässä kirjassa kyllä on jo ollut, mutta kenties se on viihdearvoltaan vain hyvä asia.

Syvyys (osa 1)

Olen joskus kirjoittanut tästä ennenkin, mutta aika usein minusta tuntuu että olen laumojenkin keskellä täysin ulkopuolinen.

Vaikka ihmisiä olisikin ympärilläni ja olisin jopa parisuhteessa jonkun kanssa, niin siltikin tuntuu siltä että olen vain minä itse. Olen taipuvainen nykyisin- ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin vaipumaan omiin maailmoihini suuremmaksi osaksi päiviäni. Harrastan jonkinlaista eskapismia, enkä oikein usko että kukaan vaikkapa nyt töissäkään huomaa että alan olemaan melko poissaoleva jatkuvasti vaikka jatkuvasti olenkin paikalla.

Se huvittaa minua miten tämä yhteiskunta on jotenkin täydellisen välinpitämätön. Eniten tuo asia nousi kai taas mieleeni kun luin ja katsoin sen uutisjutun siitä bussinkuljettajasta, joka hakattiin yövuorossa joitakin kuukausia vai oliko vuosi sitten. Hän sai aivovamman ja jälleen kerran tekijät päätyivät enemmän tai vähemmän "kuin koira veräjästä"-tilanteeseen.

Pitäisi kasvattaa jonkinlaiset liskon suomut ja käärmeen kieli jotta tämän yhteiskunnan aallokossa jaksaisi ja kykenisi uimaan. Ymmärrän molempien tarpeen, mutta kunnioitan niitä yksilöitä jotka eivät halua ihan periaatteellisestikaan tehdä niin kuin ympäröivä yhteiskunta normeiltaan vaatii.

Tuntuu että olen jälleen päätynyt pimeyden sydämeen. Sen tekee tämä vuodenaika sekä moni muukin asia elämässäni tällä hetkellä. Tuntuu että jos vain olen ihan hiljaa enkä tee mitään muuta kuin tasan sen minimaalisen mahdollisen, niin jaksan vielä vähän aikaa.

En myöskään vieläkään tiedä mitä lopulta tunnen Helsinkiä kohtaan. Oliko tänne(kään) tuleminen lopulta hyvä idea? Kuvittelinko tosiaan että minusta tulisi jonkinlainen urbaanin legendan kaltainen asfalttien Fred Astaire? Että kävisin keskustan baareissa pikkutakki päällä jauhamassa paskaa pinnallisten Helsinkiläisnaisten seurassa tai ehkäpä jopa heidän kustannuksellaankin? Ehei, urbaani todellisuus täällä on paljon synkempi ja sanotaanko että "maallisempi" kuin saatoin kuvitellakaan, sillä totuushan on tarua ihmeellisempää.

Vihaan näitä pimeitä vuodenaikoja suunnattomasti. Ne imevät minusta kaiken mahdollisen elämänilon ja muodostavat kaikennäköisiä tunnetiloja, joista ei ole pitkään aikaan ulospääsyjä.

Välillä olen aivan helvetin ylpeä siitä etten puhu asioistani kenenkään ulkopuolisen- varsinkaan "läheisteni" kanssa. Tunnen kai siitä jonkinlaista moraalista ylpeyttä, että yhä ja edelleen kaikesta huolimatta en murru.. vaikka välillä koettelenkin itseäni.

Kahvipaussien maa (open your eyes)

Ette saa. Ette voi. Ei kiinnosta.

Taas yksi päivä töissä. Samaa paskaahan tämä nyt on jo- se on käynyt selväksi.

Ilmat ovat kyllä ihan kummallisia nykyään. Tavallaan on niin kuin joka aamu sekä yö helvetin kylmä, mutta jos laitat päälle yhtään lämpimämpää vaatetta, niin sitten onkin taas yllättäen liian lämmintä.

Nyt tässä olisi yksi melko tärkeä työasia, mutta en suoraan sanottuna jaksa hoitaa sitä kun vasta huomenna. Tehtävään liittyy ainakin kahdelle eri henkilölle soittamista puhelimen välityksellä, mutta en halua soittaa nyt kummallekaan sen puoleen kun oikeasti hoitaakaan koko asiaa. Menkööt siis huomiselle- eivät nämä samat asiat kuitenkaan mihinkään katoa tai vallitseva todellisuus juuri muuksi muutu.

Eilen menin Kampin ostoskeskuksen kolmanteen kerrokseen, ja siellä joku todella vahvasti meikattu eksoottinen nuori nainen kysyi minulta unenomaisesti että "do you want buy a gift for your girlfriend, wife, lover or friend?", johon minun täytyi vastata kieltävästi. Taisi olla kyseessä jonkinlainen kosmetiikkatuotteiden myyntiyritys, mutta tilanne muistutti minua lähinnä Vanilla Sky'n kohtauksista, jossa Tom Cruise ja Pénelope Cruz ovat jossain diskossa ja sitten tämä nainen toteaa että "I'll tell you in another life, when we are both cats".

Samat fiilikset siitä kohtaamisesta kyllä jäi.

Mietin hetken sitä kuinka luonnollisesti tuo litania (miehen) eri parisudevaihtoehdoista purskahtikaan hänen suustaan. Olen itse nyt ehtinyt olla noista vaihtoehdoista muutamassa, enkä totta puhuen ole ennen ajatellutkaan asiaa.

Nyt kuitenkin on aika taas pelata pasianssia ja taitella tulosteita siisti tuonne yhteen laatikkoon.

Karlstad???

Tällä hetkellä syön päärynöitä ja pohdin seuraavaa siirtoani.

Minulla on ollut tässä alla eräs varsin mielenkiintoinen käännösprojekti. Se on ollut monella tavalla hyvä juttu, sillä voin tehdä sitä tämän ns. "lumetyöni" ohella eli siis ihan samaan aikaan! Hah hahaha ahahhahahah ahahah!

Mutta joo, tuhlaan näitä aikojani juuri tällaiseen turhaan ihan tahallani. Toisekseen on hyvä tehdä se mitä on luvannut. Olenkin jo puolessa välin alustavaa julkaisua.

Ha-HAA, ei mutta, kuulkaapas:

Tuolla pihalla pyörii joku isohko mies mustassa puvussa. Vaikutti vähän samalta tyypiltä kuin tämä laulaja "Fredi", joka tunnetaan hiteistään Bumtsi-BUM (pylly vasten pyllyä) feat. Pyllykallion puistospurgut sekä sitten tietysti "kolmatta linjaa".

Mulla on omituinen kyky bongata julkkiksia tässä kaupungissa. Samoja naamoja näkee paljon täällä kaduilla kuin mitä risteilee televisiokanavien post-modernin joutomaan digitaalikanavillakin. Ainoa ero tietysti niissä jutuissa on se että nämä ovat ihan eläviä, enkä suoraan sanottuna usko että millään Pihtiputaan mummolla on mitään mahdollisuuttakaan siellä nähdä mitään julkkiksia samalla volyymillä kuin minulla täällä. Eli siinä mielessä hommat niinku kannattaa tälläkin hetkellä!

Mä olen bongannut kai vaan kaksi Salkkari-näyttelijää toistaiseksi. Toinen oli tietysti himomies Seppo sekä sitten se jo aikoja sitten sarjasta poistunut Chiqi-Lee(?), vai miten se kirjoitetaan.

ISMOA ODOTELLESSA.

HAH HAH, TÄMÄ:

Pseudotyön hedelmiä

No niin eli joo.

Eräs tätä blogia varsin satunnaisen epäsäännöllisesti lukeva tuntemani tyyppi sanoi minulle eilen osuvasti tämän blogin teksteistä kuulemma välittyvän sellaisen fiiliksen että etenkin työasioiden osalta kyseessä on varsin turhautunut persoona.

Hän ei olisi voinut olla enempää oikeassa.

Eräs kollegani totesi hyvin näistä töistä eräänä päivänä minulle kai jonkinlaisena yleisempaattisen positiivisena lausuntona, että "ihan hyvä tehdä vähän tällaisiakin töitä, niin sitten tietää ainakin tulevaisuutta ajatellen että mitä ei ainakaan halua tehdä töikseen!".

Koska en nyt kuitenkaan aio pyhittää tätä postausta työasioiden taivasteluun, niin totean vain että kylläpä vituttaa ja eilen oli kova myrsky. Kävin tänä aamuna myös postissa viemässä yhden paketin, jonka jäljiltä käveltyäni postista pois minulle valkeni sellainen tosiasia että saatan hyvinkin asua ns. "mummojen kaupunginosassa", sillä bussipysäkillä kaikki ihmiset olivat vanhoja mummoja sekä postissa kaikki asiakkaat olivat vanhoja mummoja. Pretty cool, huh?

Oikeastaan en ole ennen miettinyt asiaa; saarellamme vaikuttaisi olevan huomattavan iso osa väestöstä wanhoja mummoja ihan kaikkialla! Mitenhän tähän pitäisi suhtautua? No jaa, oikeastaan minunhan pitäisi olla kuin kotonani, sillä joku puolisen vuotta sitten eräs onneksi jo jonnekin aivan muualle siirtynyt tilapäinen työkaverini kuultuaan "elämäntavoitteistani" ja "unelmistani" totesi että "HAH HAH, SÄHÄN AATTELET IHAN KUIN JOKU WANHA AKKA!! EH HEH HEH HEE".

Eli hän halusi oikeastaan kertoa minulle että elämäniloni oli jo aikoja sitten kadonnut enkä tulisi enää pahemmin etsimään mitään muuta elämässäni kuin "omilleni pääsyä" tämän todellisuuden luoman uhkapelijärjestelmän rappusia kivuten.

Eli joo, en pahemmin etsi seikkailuita vaikka niinhän kuulemma nuorten ihmisten pitäisi juuri tehdä. Olen toisaalta myös hyväksynyt sen tosiasian että sisälläni saattaa hyvinkin tätä nykyä asustella kyllästynyt keski-ikäinen, joka voi hyvinkin olla sukupuoleltaan nainen. Tai mies. Tai joku. Ihan sama.

No juu, oikeastaan jos vähän muihin asioihin mennään niin minusta tuntuu että Helsinki alkaa yhä enemmän muistuttamaan moraalisen rappion likaviemäriä. Elän mielestäni tässä kaupungissa samanlaisen todellisuuden keskellä kuin Nichola Cage siinä leffassa bringing out the dead. Odotan vain että joka kadunkulmaan ilmaantuu Aasialaisperäinen nunna huutelemaan post-apokalyptisista todellisuuksista ja strippaajista elintarvikekaupoissa.

Remote viewing

Jostain kumman syystä minulle annettiin kaksi päivää vapaata, mutta sitten kumminkin soitettiin että voitko tulla perjantaina töihin johonkin kahdeksaan asti illalla. No voi perkele.

Sillä aikaa kun koko eteläistä Suomea on riepotellut helvetillinen syysmyrsky, olen vetäytynyt Lauttasaaren sisuksiin pitämään sadetta ja tuulta. Täällä tuo myrsky on tuntunut ja näkynyt todella elävästi- eilenkin kävelin Vattuniemeen asti järkyttävän kaatosateen ja tuulen siivittämänä. Katselin myrskyävää merta ja siellä lipuvia laivoja.

Tunnelma oli elokuvamainen.

Muutama ilta sitten eksyin jälleen Meilahteen. Tällä kertaa täpötäynnä ollut risteili Töölöön suunnalla ja isosta sairaala-alueesta tuli jälleen eräs kohde tässä kaupungissa jonka nyt edes jotenkin tiedän. Hartmannin sairaalassa vanha nainen luki päivystyksen vastaanotossa pitkälle miehelleen ääneen naistenlehteä, joka sisälsi mm. juonipaljastuksia tulevista elokuvista.

Asematunneli sekä Ruoholahti olivat myös tuolloin yllättävän hiljaisia kymmenen aikoihin illasta. Yleensä pidän noita paikkoja kaupungin vaarallisimpina Kampin ohella, mutta yllätyin siihen kuinka hiljaista siellä oli. Kenties se johtui viikonpäivästä, joka ei ollut viikonloppua tai lähelläkään sitä.

Helsingissä- niin kuin missä tahansa vähän vilkkaammassa kaupungissa kannattaa pitää mielessä juuri se mitä Homer Simpson sanoi aikanaan eräässä tuon sarjan osassa; "When the sun goes down, all the freaks come out" tai jotain tuohon suuntaan.

Tuota kultaista neuvoa olen noudattanut ja huomannut sen pätevän etenkin Helsinkiin, joka on todellakin "freak central" sen jälkeen kun aurinko laskee.

Täällä tuo myrsky yltyy edelleenkin. Se on todella helvetillinen silloin kun kyseessä on aivan meren äärellä oleva kaupunginosa, niin kuin nyt vaikkapa tämäkin tässä. Ikävää että kaikkea ei voi saada- kuten nyt vaikkapa tyyntä säätä omaavaa asuinpaikkaa ja merellisiä näköaloja.

Jotain ja

Täytepostauksena voin kertoa kaikista julkkiksista kenet olen bongannut täällä Helsingissä viime aikoina:

- Arvi Lind Vuosaaren metrossa (suhteellisen pelokkaan näköisenä tod.näk. tunnistamisen valpastuttamana)

- Jyrki Kasvi Narinkkatorilla eilen

- Mahdollisesti Paleface ihan kotikulmilla?

- Kari Peitsamo useaankin otteeseen vähän eri paikoissa

- Stefan Wallin (kai?) eilen Tennispalatsissa

- Väsyneen oloinen Terhi Kokkonen aikalailla "kotikulmilla"(Ultra Bra&Scandinavian Music Group-solisti)

- Teemu "kissantappovideo" Mäki

Yms. sakkia joiden mainitseminen ei kuitenkaan varmaan merkitsisi monellekaan tätä lukevalle mitään.

Bad for business

Luin eilen siitä huomattavan isosta moottoripyöräjengiin liittyvästä huumausaineiden takavarikosta.

Kyseessä oli siis ollut ilmeisesti Hel(e?)vetin Enkelien tai jonkun muun porukan huumebisnes, jossa valtava lato oli keskellä metsää sumputettu täyteen valkoisia muovisankoja jonne iskettiin kasvamaan "kukkaa". Tämä kyseinen kiinteistö oli sitten todella loogisesti ympäröity muurilla ja muutenkin paikan turvatoimia oli kiristetty huomattavalla tahdilla ihan alusta alkaen.

Mä en niin tiedä muista, mutta sanotaanko näin että Suomenkin kokoisessa maassa keskellä metsää muurilla ympäröity lato, josta ilmaantuu usein vahvasti tatuoituja nahkaliivimiehiä saattaisi hyvinkin a) vaikuttaa tosi monen mielestä epäilyttävältä sekä b) herättää aika saaketisti huomiota ennen pitkää.

Eli mikä tässä liike-ideassa nyt oikein meni pieleen? No varmaan ainakin se tiilimuuri. Sehän nimittäin tiedetään jo ihmiskunnan varhaisesta historiasta että kun kanssaihminen on rakentanut muurin jonkun asian ympärille, niin aina jossain vaiheessa tuon muurin ylitse tai lävitse on pyritty jonkun oman agendan mahdollistamiseksi. Tässä ei siis mitään uutta auringon alla.

Naurattaapa kuitenkin ajatus siitä että paikka on ympäröity muurein ja sitten odotettu että viranomaiset eivät tämän kokoluokan maassa kiinnostuisi jonkun välityksellä tämän ladon sisuksista ennen pitkää. Sinänsä aika riskialtis idea että ylipäätään muuria on ryhdytty rakentamaankaan- mutta toisaalta tuon ladon sisällön avulla pyöritettiin kuulemma huomattavaa osaa heidän huumekaupoistaan, että sinänsä ymmärrän muurin idean, vaikkakaan en käytännössä ymmärrä että mitä sen muka piti estää kuin vain välillisesti.

Dramaattisia juttuja

Elämä on joskus hyvin epämääräistä ja satunnaista. Ennalta-arvaamatonkin voisi olla sana kuvailemaan sitä täydellisesti.

Kukapa olisi arvannut että koko jalkapallojoukkueellinen porukkaa tulee lentokoneen muodossa alas pakkolaskussa Venäjällä, tai että se jo jonkun kuukauden tai jotain kadoksissa ollut nuori tyttö löytyisi jostain mutaisesta lammesta hukkuneena läheltä paikkaa jossa asui- kaikkien niiden spekulaatioiden, skenaarioiden ja epäilysten jälkeen?

Elämän kaoottisuutta ei kuulemma saisi päästää ihonsa alle. Muussa tapauksessa ihmisestä tulee kuulemma hullu tai se masentuu pahasti ja perustavanlaatuisesti.

Täytyisi ainakin pyrkiä elämään siten ettei mikään enää hetkauttaisi; ei ainakaan sellainen mikä sattuisi muiden kohdalle. Toisaalta sitä pitäisi pyrkiä elämään niin stoalaisittain kuin mahdollista noin niin kuin oman elämän tapahtumiakin ajatellen, ettei missään vaiheessa antaisi inhorealismille mahdollisuutta ryömiä ihon alle ja pureutua yksilön vallitsevaan todellisuuteen arkielämän kulkiessa eteenpäin.

Minulla on ollut periodeja jolloin en ole seurannut televisiota ollenkaan sen puoleen kuin uutisiakaan. Tavallaan on hyvä että nykyään uutisia ja maailman tapahtumia tulee niin monessa eri muodossa ja niin paljon kerralla, että missään nimessä ei välttämättä ehdikään jäädä pohtimaan niitä kaikkein hirveimpiä tapahtumia-tai sanotaanko että "randomeimpia tapahtumia".

Mitähän joku psykologi tai vastaava pohti siitä, kun kertoisin että minun eskapistinen unelmani olisi ja salaa onkin päätyä asumaan Lostin saaren kaltaiseen bunkkeriin keskellä trooppista paratiisia, jossa minun ei olisi mikään pakko elää jatkuvassa uutistulvassa tai ylipäätään kuulla maailman asioita liian seikkaperäisesti jokikinen päivä. Minua kiehtoo kovasti vallitsevan yhteiskunnan jättäminen taakseni, ja kokonaan jonkinlaiseen erakkomaiseen elämäntapaan vetäytyminen.

Monet eivät varmaankaan uskoisi minun edes ajattelevan tällaisia asioita. Ajattelen kuitenkin niitä varsin usein.

Umpirehellinen gallup-kysymys:

Mikä tänään vituttaa?

Mä istun nyt taas tässä.

Heräsin muuten tänään kuudelta.

Päähänkin sattuisi.

Kevennetäämpä kuitenkin pinttynyttä tunnelmaa "pienellä" netistä löytyneellä vitsillä:

Isä ostaa valheenpaljastimella varustetun robotin joka lyö ihmistä aina kun tämä valehtelee.Hän päättää testata robottia ruokapöydässä.
-Poika,missäs olit tänään?
Poika vastaa:Koulussa
Robotti lyö poikaa
-Ok,katselin DVD:tä kaverien kanssa!
......-Mitä filmiä katsoitte?
-Toy Storya.
Robotti lyö taas poikaa!
-Ok,se oli pornofilmi!, poika huutaa.
-MITÄ?Sun iässäs en edes tiennyt mitä porno on,sanoo isä.
Robotti lyö isää.
Äiti nauraa:Hahaha.poika on todellakin sinun poikas.
Robotti lyö äitiä.

Pako todellisuudesta (Helsingistä)

Kummallista vuoristorataa tämä duunikäyttäytyminen.

Välillä haluaisi mennä piiloon. Välillä taas haluaisi tehdä jotain. Välillä jopa hävettää, väsyttää ja on vessahätä samaan aikaan. Groovyä.

En ole ollut taas kotona pariin päivään. Olen paennut klaustrofobista kaupunkitodellisuutta sinne jossa tällaisia ongelmia ei kuulemma ole. Vaan onpa niitä- halusi sitä myöntää tai ei.

Tämä päivä ei myöskään ole oikein ottanut kuluakseen ja rupesin äsken tekemään yhtä juttua jonka huomasin nolosti jo tehdyksi viime viikolla. Vaikka ehdinkin suuna ja päänä aloittamaan ko. homman, niin onneksi vasta myöhemmin huomasin että JOKU oli sen jo tehnyt sekä siististi järjestänyt. Nopeasti lingoin omat kyhäelmäni kirjaimellisesti roskiin ja sitten tein turhaan jotain ihmeen paperitilauksiakin.

Muuten niin on kamalan tylsää, kuten todettu. Mielenmaisemaani hallitsee tällä hetkellä savunharmaa todellisuus, josta ei millään näemmä näytä pääsevän ylitse eikä ympäri. Onneksi tänään ei tarvitse työskennellä kuin neljään, mutta onhan se niinkin että tällä hetkellä vielä se noin kuusi tuntia saisi sekä voisi kulua nopeammin.

AHAHAHAHAHAH... Just tätä kirjoittaessani tuosta ikkunan takaa käveli joku jätkä, joka näytti ihan siltä että se varmaan sanoisi ammatikseen "Maagikko".

Kyseessä oli siis vihreään vakosamettipukuun(!) pukeutunut pitkäpartainen mies, jolla oli musta silinterihattu päässään- eli siis jälleen mitäs helvettiä? No kumminkin, niin hän oli varmaan melko todennäköisesti ammatiltaan Maagikko. Vähän niin kuin Edward Norton siinä yhdessä elokuvassa.. jossa hän oli maagikko!

Vitsi kun mikään asia ei taas vaihteeksi tunnu miltään. Mä olen koko ajan ihan omissa maailmoissani enkä välitä mistään mitään. Tätä kai se turhautuminen sitten teettää.

SEIS MAAILMA! TAHDON ULOS.

Kaukana poissa (jossain saarella)

Eilen oli jotkut Lauttasaari-päivät.

Lähinnä ainoa asia miten se ilmeni taisi olla eilen kun kävelin kohti Vattuniemeä niin jollain "pursiseuralla" oli siellä meneillään jotkut tanssibileet. Sieltä rannasta raikui jonkinlainen suomirock-versioinen coverbiisien sorina. Sitten välillä joku äijä huusi mikrofoniin että "VETKUTETAAN VETKUTETAAN JA RUMMUISSA TÄNÄÄN HENKILÖ XXX" ja sitten saaketin kimeällä äänellä että "UUUUUUUUIIIIHHHH". What the fuck? Noh, touhu oli kuitenkin siinä määrin eksoottisen eroottista että jätin moisen suttaamisen ihan niille jotka moista haluavat juhlia.


Niin joo, ja punainen perheautoa muistuttava koppero kanssa suhasi viereeni tuona samana yönä. Sieltä joku Hesa-poika huuteli minulle että "ÄH-HÄH-HÖHÖ HANKI MUIJA!!!111"- johon tuumin että kaksi epämääräistä irtosuhdetta vuoden sisään omaisi kyllä ihan tarpeeksi muijaa kerrakseen. Varsinkaan kun sen toisen kanssa ei oikein vieläkään osaa päättää että mitä lopulta tehdä- eli siis irtosuhteesta ei kai voi perinteisessä mielessä puhua sitten kumminkaan.

Menin sitten kotiin ja katselin jo varmaan kolme viikkoa sitten kesken jäänyttä Abyss -elokuvaa. En jaksanut sitä kuin noin viitisentoista minuuttia, vaikka aihe olikin sinänsä kiinnostava.

Pohdin siinä samalla että jos postiluukustani nyt tulisi anonyymi kirje, jonka sisältä löytyisi lentoliput johonkin eksoottiselle saarelle Lostin tyyliin, niin varmaan lähtisin välittömästi matkaan enkä enää katselisi taakseni. Toisaalta ehkäpä tällaiset ajatukset tulvivat mieleen juuri tämän ns. "Helsinki-ahdistuksen" johdosta, jota me ns. "maalaispojat" väkisinkin tunnemme siinä vaiheessa kun urbaanin kaupunkikulttuurin klaustrofobinen tyhjyys iskeytyy tajuntaamme ja ymmärrämmekin olevamme vain osa kaupungin asfaltista, betonista ja lasisista toimistorakennuksista liikennevalojen ohella koostuvaa rattaistoa, joita pyörittävät erinäiset teknoraatit Keilaniemen, Arkadianmäen sekä välillä kai vähän Senaatintorinkin puolelta.

Tuntuu oudolta että taas jälleen kerran eskapismi nostaa päätään minussa. Haluaisin taas ihan oikeasti vaan jättää edelliset identiteettini taakse ja poistua maasta johonkin eksoottiselle saarelle. Samalla voisin myös kadota- eikä kukaan tosiasiassa tietäisi minne minä olisin lähtenyt. Voisin lähettää salanimillä varustettuja postikortteja Ruotsiin, Japaniin sekä Ecuadoriin- jos siis niin haluaisin. Mutta en kuitenkaan välttämättä tekisi sitä, sillä muussa tapauskessa minä päätyisin varmaan osaksi sitä televisio-ohjelmaa jossa etsitään vuosikausia kadonneina olleita ihmisiä.

Mutta voidaan kuitenkin kysyä että mikä ajaa silminnähden "normaalia elämää" viettävän nuoren miehen sellaiseen tilaan että hän haluaisi vain kadota yhteiskunnasta ja täten irrottautua sen kahleista täydellisen katoamistempun muodossa? Miksei nuori mies vain kohtaa elämän tosiasioita ja pyri kasvattamaan yhteiskunnan vastavirtaisessa aallokossa niin tuikitarpeellisia eviä edetäkseen vaadittavia polkuja? Miksi hän lopulta tuntee kuitenkin kaikista eniten rasvaisen nahkansa alla tarvetta piilottautua? Paeta todellisuutta? Näytellä päällepäin normaalimpaa ja keskinkertaisempaa kuin onkaan?

Miesten keihäänheitto.

Eilen olin aika kuollut taas töiden jälkeen flunssankin ollessa vielä päällä, mutta siitäkin huolimatta päätin lähteä yhdentoista aikoihin kävelemään pitkin synkänmustaa Lauttasaaren yötä.

Sinänsä hauska huomio taitaa olla se että nyt on jo hemmetin kylmä ainakin niillä kulmilla missä minä vaikutan. Päätin kokeilla jokin aika sitten ostamaani Pea Coat-takkia, jonka iskin ohuen paidan päälle enkä muita asusteita housujen ja kenkien ohella sitten päälleni laittanutkaan.

Sen verran kylmä oli tosiaan jo yölläkin että ko. talvitakissa ei suinkaan tullut edes liian kuuma vaikka kyseessä oli oikeastaan alkava syksy ja päällysvaatteena melko paksu mm. villainen selkeästi talviolosuhteisiin suunniteltu kansitakki. Kävelyretkelläni näin kaksi poliisiautoa, yhden paloauton sekä omituisen silmälasipäisen miehen jonka kassissa kilisivät viinapullot. Hän vilkuili ympärilleen Otavantiellä ja taisi ottaa pientä naukkua pussistaan välillä aina eteenpäin edeten.

Itsehän olen yhä edelleen flunssassa. Kaipa tämä ennen pitkää parantuu, mutta mitään varmaa ei tietenkään voi sanoa kun kerran yksikin tyyppi sanoi minulle eilen että kuulemma nyt on liikkeellä joku kolme viikkoa kestävä flunssakin n' stuff. Kuinka fantastista yleistä terveydentilaani ajatellen!

Lähden nyt juomaan kahvia ja tämän jälkeen pelaan varmaan loppupäivän pasianssia!

V.M.P

Eli sitä itseään.

Mä olen kuulkaas taas tänään töissä taas hiukan väsyneempänä, nälkäisempänä ja kofeiiniin addiktoituneempana kuin ennen.

Ai niin, olen muuten vielä hiukan kipeäkin. Se on tätä syksyä.

Eilen minulle luvattiin aikalailla haikeaa huomista erään asian suhteen ja kyllähän periaatteessa se asia juuri niin menikin. Onneksi tätä vuotta ei ole jäljellä enää kuin sen kolmisen kuukautta, sillä ei tätä nyt olisi millään sen enempää jaksanutkaan koko vuotta.

Mitä mä voin rehellisesti kertoa jälkipolville tämän vuoden saavutuksista`noin niin kuin henkilökohtaiselta kantilta katsottuna? No ööh, olin tota paljon töissä ja sitten sekoilin parinkin eri naisen kanssa ja lopulta kumminkin vaan vitutti enemmän.

Ai niin, olen mä nukkunut tämä vuonna hotelleissakin öitäni. Siitä plussaa.. kai?

Ei mutta, kurkku on nyt niin kipeä ja nenäkin tukossa että pitää varmaan kohta lähteä hakemaan jotain "eteerisiä öljyjä" joita imppaamalla kaikki vaivat sekä pahat henget sisuskaluistani kaikkoavat taivaan tuuliin.

Lähinnä kai minua pelottaa nyt se että muuttuuko tämä pieni flunssa ihan aidoksi flunssaksi kuumeen kera, vai riittääkö tällainen puolikuntoisuus rangaistukseksi tällä kertaa?

Jospa tästä nyt kohta lähtisi sitten soutamaan hevon vit... eikun siis onnellisten ihmisten paratiisisaarelle vai mikä se mesta nyt olikaan jonne kaikki soutaa.

No niin, että tota..

Tässä sitä nyt sitten vielä istuskellaan.

Onneksi huomenna on vihdoinkin lomaa. Totaalinen tympääntyminen ja virikkeetön ympäristö ovat saaneet minut lähes täydelliseen apatiatilaan. Ainoa lohtuni on se että huomenna minun ei tarvitse tulla tänn...

EEEHHHGGG-

Paitsi että kyllähän mun täytyy taas huomenna töihin mennä! Aaaarrgghhhhh!

Eli joo, huomenna siis pitää mennä töihin kun mulle soitettiin just äsken ja taas rahanahneudellani töihin saatiin houkuteltua. KYLLÄ SE IHMINEN ON NIIN HEIKKO ILMAISEN TAVARAN EDESSÄ EIKU RAHAN! TE SENKIN ESIMIEHET, MÄ OLEN TEIDÄN JA TEILLE VAAN YKS YLITÖITÄ TEKEVÄ PELINAPPULA! AHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHHAAHAHAHAHHAHAHA

Vitsi mä sekoan kohta.

Kiitos ja anteeksi.

Voin vaikka mennä kirkkoon sovittamaan syntejäni tän jälkeen.. siis jäljiltä.

Selvittelyä

Nukuin tänään jopa kello yhdeksään ennen "eliittisaarelta" poistumistani.

Duunissa oli taas meneilläään joku ihmeen työaikoihin liittyvä kusetus, mutta sitten tää yksi henkilö josta käytettäköön nyt salanimeä "Tommy K" hoitikin tilanteen tosi mallikkaasti, vaikka mä olen elänyt jo hyvin pitkään siinä käsityksessä että hän on jonkinasteinen mulkku.

Eli voisi sanoa että tyyppi osoitti "uncommon valor"-tyyppistä toimintaa, vaikka ennen hän on mm. syyttänyt minua työaikoihin liittyvästä "spekuloinnista" ja sitten muuten vaan ollut aika tympeähkö. Ehkäpä hän vaan tällä tavalla haluaa osoittaa isällistä rakkautta tai jotain sinnekin päin tyylillä "isi rakastaa, mutta isi kuitenkin nyt lyö".

Mutta, niin.. No, kahviahan mä olen tänään juonut. Lisäksi erään asian väheneminen on ilostuttanut minua ja sitten se on myöskin jo fakta tässä vaiheessa että lomaan ei ole jäljellä enää kuin sen kaksi päivää.

Tekisi mieli ostaa Bruce Lee-leffoja ja käyttää näistä tulevista so-called "pakkolomista" pari päivää kotona istuksien ja jotain ihmeen Kung Fu-mättöä katsellen. Samalla voisin juoda limpparia kalsarisillani ja poltella Havannalaisia sikareita neljännen kerroksen parvekkeellani.

Toisekseen mä olen huomannut että nyt on alkanut olemaan jo pikkaisen kylmää. Odotan innolla että milloin mä saisin seuraavaksi ruveta käyttämään kaulaliinoja.

Ai niin joo, ja sitten pitäisi tehdä jotain tälle mun "fledalleni".. eli siis "tukalle" (hö höh), joka on melko pitkä eikä kyllä sovi tähän meininkiin millään. Saatan käydä parturissa ajeluttamassa sitä vähän lyhyemmäksikin tässä kohta.

Oi, kun ihanaa

Egoon sattuu, eli en olisi kai itsekään voinut sanoa sitä paremmin:

Larulaiset asuu siellä muusta maailmasta eristyneellä eliittisaarellanne juuri paossa kaikkea kaupunkielämään liittyvää. Onnellisten ydinperheiden keskitysparatiisiin ei saa kuulua ääniä! Vitsi kun se metroasemakin tulee, ties mitä itähelsinkiläisiä sekakäyttäjiä sieltäkin sitten purkautuu... voi jeesus larulaiset, rakentakaapa vaikka muuri siihen ympärille, niin sitten on ihanaa

Jossain vaiheessa joku keksi myös ottaa käyttöön sen vanhan taikasanan jolla kaikki referenssit saadaan kotiin:

Ihan väärin että Lauttasaari saa nauttia urbaanista menosta, Sipoo saatava myös mukaan kuvioon.
Stadilaiset valittaa koko ajan melusta, josta me maalaiset tulemme nauttimaan kaupunkiin. Siirtäkää melut maalle niin meidä ei tarvitse junalla tulla kaupunkiin ja laitakaa muutama örisevä spurgu vielä kaupan päälle.
Espoo ja Vantaa eivät muuten kuulu stadiin

Kolmisen päivää, tota

Tällä viikolla olen onneksi töissä vain kolmisen päivää ja jo tänään ylipäätään töihin meneminen oli ihan ylitsepääsemättömän surrealistista.

Kaikenlaista sotkuista sotkua on nyt meneillään. Suurin operaatio viikonlopulta taisi olla se että sain siirrettyä bonsai-kasvini uuteen ruukkuun. En ole oikeastaan aivan varma että oliko ja onko kyseinen ruukku sille ihan sopiva, mutta sain sen sinne kuitenkin tungettua parvekkeella istuen ja kaikki ympäriinsä lennelleet mullat kippasin alas parvekkeelta muiden Helsinkiläisten niskaan ja kai vähän parvekkeellekin.

Tänään aamulla(!) kotiin palaillessani ennen töihin lähtöä bussipysäkillä aivan taloni edessä kohtasin naisen jolla oli pieni lapsi mukana. Muutenhan tuossa ei olisi mitään erikoista, mutta nainen näytti aivan edesmennen Ultra Bra-yhtyeen ja nykyisen Scandinavian Music Groupin Terhi Kokkoselta. Oikeastaan kyseessä saattoi jopa olla hän, sillä voisin kuvitella hänen muuttavan "saarelle" rauhallisemman elämäntavan ja vaikka minkä muun perässä.

Päivä on jälleen aika seesteinen ja kylmäkin. Perjantaiksi on jonkinlaista ohjelmaa tiedossa, mutta suoraan sanoen jo nämä kolmekin seuraavaa päivää töissä ovat melko ikävää katseltavaa ja koettavaa.

Vaikutelmia

Helsinki on kyllä hyvin omituinen kaupunki asua.

Kävelin tänään illalla lukuisien baarien, bussipysäkkien, kännisten ihmisten ja betonisten toimistotilojen vuoraamien katujen kupeessa. Ilta oli säätilaltaan melko seesteinen ja odotinkin sadetta. Sadetta ei koskaan tullut.

Katselin ihmisten asuntojen sisään ja yhdessäkin kämpässä toisessa kerroksessa "joku" oli vääntänyt seinälle taiteellisesti kirjaimilla lauseen "älä vaikuta liian harkitulta" tai jotain sinne päin. Siis mitä helvettiä ja miksi se näkyi niin selvästi ikkunasta kaduille?

Yhdessä vaiheessa joku vanhempi mieshenkilö eli juoppo makasi erään porttikongin ja ulko-oven vieressä oluttölkki kädessä ja selitteli jotain omiaan. Hän rikkoi törkeästi paratiisisaaresta saamaani illuusiota.

Eilen olin myös yöllä saaremme keskustassa. Silloin kävelin erään tässä aivan lähellä olevan tietyömaan ohitse, ja huomasin että joku farkkutakkinen jätkä makasi siellä erään työmaan pohjalla lenkkarit kohti taivasta. Ajattelin hetken että tässä saattoi hyvinkin lojua kuollut mies, sillä tyyppi oli ilmeisesti samalla kaatanut ison rautaisen suoja-aidan ja makasi sen päällä oudossa asennossa siellä kuopan pohjalla.

Hetken mietin että pitäisikö mennä katsomaan tyypin vointia. Päätin kuitenkin että kun kyseessä on ja oli Helsinki, niin antaisin jokaisten huolehtia ihan vaan omista asioistaan, sillä minun tuurillani tyyppi olisi kumminkin luullut että yritin ryöstää häntä humalatilasta johtuen ja saattanut käydä vielä päällekin jos vaan olisi ehtinyt. Tyyppi onneksi liikahti ja örisi jotain epämääräistä, joten annoin hänen olla ja jatkoi matkaani.

Tänään illalla ohitin erään bussin joka oli pysäköitynä erään baarin viereen. Kuljettaja seisoskeli bussin vieressä ja tämän paikan oli kai tarkoitus olla ko. bussin normaali aloitusreittikin, mutta kun kävelin kuskin ohitse hän sanoi minulle jotain kielellä jota en ymmärtänyt. Tilanne oli niin aavemainen että yhdessä vaiheessa en ollut edes varma että puhuiko hän minulle vai kuvittelinko vain hänen sanoneen jotain.

Teen useasti öisin pitkiä kävelyretkiä pitkin saaremme kuolleita katuja. On melko merkillistä kuinka paljon tyhjää toimistotilaa saarellamme on varattuna ja kuinka aavemaisilta tyhjät toimistorakennukset näyttävät illalla niiden ohitse kävellessä. Hienoja ulkomaalaisia firmojen nimiä valotauluineen välähtee ohitse ja rakennusten pääsisäänkäynneistä voi vaan nähdä sen kuinka sisällä valot palavat tyhjillä käytävillä.

Tällaiset harrastukset ovat vaarallisia. Olen pohtinut asiaa siltä kantilta että jossain kantakaupungissa, Sörnäisissä, Kalliossa puhumattakaan "itäpuolesta" niin en todellakaan uskaltaisi tällaista tehdä. Onhan näissä tietysti vaaransa täälläkin, mutta sanottakoon että vain koillisväylä ja päätie ovat minusta ne paikat jossa jotain omituista voisi sattuakin.

On mielenkiintoista aistia, nähdä ja kokea sitä urbaania rappiota aivan pääkaupunkimme kaduilla. Jossain määrin voisin jopa sanoa etten pelkää täällä yhtä paljon kuin Porvoon keskustaajamissa öisin, mutta ei tämäkään alue mitenkään erityisen turvallinen ole.

Etelä-Korean itsenäisyyspäivä

Hohhoijaa-

Nyt on kuulkaas sellainen työviikko takana että on/oli pakko pistää KAIKKI RISAISEKSI JA RIETTAAKSI!!!

AAAAHAHAAHAHAHAH! SE POTKII SE POTKII!! OOHHOHOHOHOHOHOHOHOH

Mä menin haistelemaan noita Flow-festivaaleja enkä jaksanut mennä sinne sisään. Nyt mä tiedän minkälainen paikka on toi tota Kalasataman metropysäkki ja sit kans hirveitä saateisia mutanttien kaasuhyökkäyksiä tulvi niistä läheisistä viemäreistä!

VAROKAA SAVUJA!! SE POTKII SE POTKII...YHYHHYHÖYÖHÖHYÖHÖHÖYHÖHYHYHYH

PS.

Tätä postausta hallitsee Eteläisemmän Korean sotilashallituksen itsenäisyyskomitea, joka käski käyttää savukaasuja vastarinnan tukahduttamiseksi.

... Seuravaaks mä meen pyörätuolilla sporaan!! SE POTKII SE POTKII POJAT

PERKELE MIKSEI "HUVILA" VOI KOSKAAN OLLA AVOINNA. AI NIIN, ENHÄN MÄ VIELÄ KUULU LARUN ELIITTIIN VAAN MÄ OON VAAN TÄMMÖNEN TAVALLINEN ÖH- LILLUKANVARSI.

TE SENKIN LAIHAT LUIKUT! PRRRÄRRÄRÄRÄRÄRÄRÄRRÄRÄÄ

Urbaani yhteiskunta on äänekäs.

Viime yönä alkoi järkyttävä sade ja ukkosilma joskus aamuyöstä. Heräilin parisen kertaa salamointiin sekä myös siihen että sänkyni vieressä sijaitseva tuuletusikkuna lävähti auki ja vettä satoi sisään. Se oli pelottavaa.

Tänään olen kuitenkin näistä aamuöisistä tapahtumista huolimatta keskittynyt elämän perusasioihin; pitkiin romanttisiin kävelyihin saaren rannoille sekä itsetutkiskeluun eli reflektioon.. siis reflektoitumiseen? Tai jotain.

No kumminkin tylsää jälleen on ja olo hiukan altavastaajamainen. Niin kuin kai yleensäkin?

Plääh, huomenna pitäisi mennä taas töihin mukamas nöyristelemään..

Yrjöjen aikakausi

Eli tänään sitten puolestaan yrjöttää ja oikeastaan voisi jo alkaa syksyäkin ennustamaan. Voihan oksennus.

Työasioista en lähde nyt avautumaan, vaikka ehkä kumminkin pitäisi. En kuitenkaan jaksa pitkästyttää niitä vähäisiä(?) lukijoitani tällaisilla aiheilla jotka kuulemma muutenkin tekevät minusta tylsän ihmisen aina välillä. Ei siis ruokita stereotypioita tällä kertaa.

Tänään on ollut toistaiseksi melko ikävä ja surkea päivä. Minua on jo väsyttänyt, olen kuolannut tyynylleni ja nukkunut ikkuna auki puoleen seitsemään aamulla. Olen kuitenkin aloittanut sellaisen perustavanlaatuisen elämänmuutoksen, että olen vähentänyt kahvin juontia sen vaikeudesta huolimatta, ja ryhtynyt juomaan teetä. Tee on toki myös jossain määrin elimistöä kuivattava diureetti, mutta kai kumminkin hiukan vähemmän kun kahvi.

Pohdin tässä lapsuudenmuistojani ja sitä kuinka Sipoossa pienenä poikana omistin 8-bittisen Nintendon joskus ala-asteen ensimmäisillä luokilla. Minulla oli siihen todella paljon pelejä, joista yksi tänään juuri muistui mieleeni erityisesti. Kyseessä on lisenssipeli nimeltään M.C. Kids, joka on siis McDonalds-ketjun rahoittamaa propagandaa pienille lapsille suunnattuna.

Peli oli silloiseen mielentilaan ihan mukavaa viihdettä ja muistankin pelanneeni sitä usein sadepäivinä. Nyt kuitenkin vanhemmalla iällä kun miettii sitä minkälainen peli on kyseessä, niin minua alkaa ihan oikeasti itkettämään se miten kaksinaismoralistinen firma tuo McDonalds-korporaatio lopulta onkaan. Tai no, kyllähän se lafka on rahoittanut jotain sairaiden lasten auttamiseen tarkoitettuja asuntoja(kin), mutta sanotaan näin että viimeistään se Supersize Me sai minut ajattelemaan heidän elintarvikepuolensa olevan melko paha juttu ihan noin kansainvälisestikin mitattuna.

Pahin virhe taisi kuitenkin tapahtua siinä kun ylipäätään myin sen Nessin pois eräälle "pikkupojalle" nykypäivän rahassa hyvä kun sataan euroon. Onhan sekin jo sinänsä melko noloa, varsinkin kun se laatikko peleineen kaikkineen oli ihan hyväkuntoinen, eikä nykypäivänä olisi noin halpaa hintaa tarvinnut siitä edes pyytää.

Tänään on kyllä taasen sitten muihin asioihin siirryttäessä niin synkän harmaa päivä että oikein itkettää. Taidan laahustaa kotiin tänään ja ehkäpä vaan katsoa elokuvia. Itseasiassa lainasin eilen joukon DVD-elokuvia Itäkeskuksen kirjastosta asti, vaikka vannoinkin taannoin etten menisi sinne enää kun minua siellä niin verisesti viime kerralla loukattiin. Fakta taitaa kuitenkin olla että Itäkeskus on yhä edelleen ehkäpä se kaikista parhaiten tuntemani maantieteellinen alue itäisestä osasta kaupunkia, sillä Sipoon/Porvoon aikoinani se kulminoitui vuosien varrella pääasialliseksi hengailumestaksi monessakin mielessä. Tietysti voidaan kysyä että kannattaako Itikseen asti lähteä ylipäätään juuri minkään takia varsinkin kun itse asuu aivan toisella puolella kaupunkia, mutta kyllähän toisaalta ihmiset vaeltavat vuosittain mekkaan uskonnollisten kokemusten toivossa, joten miksen minäkin mielenkiintoisten elokuvakokemusten perässä.

Kaakkua kansalle

No näinhän siinä sitten taas kävi että tuli maanantai sekä minä menin töihin.

Tässä nyt on piakkoin kolmatta tuntia istuttu itkemässä tai siis lähinnä röhnöttämässä omaa tekemättömyyttään haaveilleen siitä että kello olisi edes kaksitoista päivällä. Olen yrittänyt myös palkita tai siis auttaa henkistä alennustilaani juomalla ultramodernia mansikkateetä, joka on oikeastaan aika hyvääkin sinänsä.

Juuri nyt istun tässä ja tsiigailen ihmisten tulemisia ja menemisiä. Minulla on tässä myös mukanani kasa kirjekuoria joille (ehkä) "pitäisi tehdä jotain", mutta en minä nyt jaksa tänään mitään tehdä enkä hoitaa!! Haistakaa ppppeeeeeeeeeerrrrrr!!

Kun pääsen töistä menen hankkimaan lisää DVD-elokuvia lainaan. Lisäksi hankin varmaan jälleen taas yhden kanta-asiakaskortin, jonka jälkeen menen ostamaan uuden matkalipun ja lopuksi menen saaren postiin hakemaan kivan pehmoisen American Psycho-aiheisen T-paitani. Saa nähdä että ovatko ovelat Ahvenanmaalaiset gigolot tällä kertaa pistäneet mitään kivaa mukaan sen paidan kanssa, sillä mehän hyvin muistamme että viimeksi DAWN OF THE DEAD...DEED! -paidan kanssa sain jonkun Jessica Alban elokuvan mukana.

Tänään nuo ilmat ovat olleet kyllä vähän outoja sekä huonoja. Siellä saattaa olla kylmä ja jopa ikävääkin välillä. Oikeastaan minua hapottaa tuolla "Itiksessä" asiointi, kun siellä tuntuu muutenkin majailevan huomattava osa tämän kaupungin paskiaisista eli siis töykeistä ihmisistä. En kuitenkaan väitä ettäkö kaikki siellä oleilevat olisivat paskapäitä, mutta M totesi kerran varsin osuvasti ettei itsekään tykkää asioida Itiksessä kun siellä on kaikkea ikävää, töykeää ja muutenkin pelottavaa sakkia.

Mikä kumma näissä maanantaipäivien jutuissa oikein on vikana? Vanhaa sanontaa lainaten "miksi kaikki on niin paskaa?".

Ai niin, eihän tässä mitään- TÄMÄ ON VAAN SITÄ KUULUISAA URBAANIN VITUN HELSINKILÄISURPON MAAILMANTUSKAA! ETTEHÄN TE EES KÄYTÄ PIPOJA TALVELLA ETTEKÄ KERTAAKAAN OLE OLLEET OMENAVARKAISSA! AMPUA PITÄS JA N*SSIA UUDELLEEN! MENKÄÄ PELLOILLE NIIN NÄETTE ELÄMÄÄHÄHÄHÄHHÄHÄHÄ!

Nykyään miestenmuoti tässä kaupungissa suosii miesten ruutupaitoja. Mä tunnen erään jätkän joka ehkä myös lukee tätä blogia ja joka teki niistä ruutukuoseista suosittuja jo ennen kuin ne tuli muotiin.

Perkeles, tätä menoa musta voisi tulla vaikkapa pokeriammattilainen.

Tuijottelua

Lauttasaaressa satoi jälleen viime yönä.

Join teetä parvekkeella ja katselin ulos märkään pääkaupunkiseudun yöhön. Sade ropisi pitkin peltikattoja sekä kaukaisuudessa siintyvä kirkontorni hohti oudosti öisen valaistuksen nuollessa sen neliömäisen pitkää rakennetta.

Vastapäätä taloani on toinen hyvin samankaltainen varmaan joskus 1970-luvulla kyhätty betonimöhkäle ainakin neljän kerroksen muodossa. Huomionarvoisinta tässä rakennuksessa on kai se että ko. rakennuksen neljännessä kerroksessa asuu ihan kivasti kämppänsä sisustanut nainen, joka aina välillä kuikuilee ulos ikkunasta ilmeisesti olohuoneensa puolelta.

Nyt illan hämärtyessä huomasin naisen jälleen käyskentelevän olohuoneessaan sininen valtavahko yöpaita päällään. Emme tietenkään puhu itsessäänkään kovin pienikokoisesta naisesta, joten kyseessä tosiaan oli melko iso yöpaidaksi kudottu kasa kangasta hänen yllään. Nainen taisi huomata minut parvekkeellani nojailemassa harmaaksi maalattuun kaiteeseen, johon vastasin vain näyttämällä siltä että katselin jonnekin kaukaisuuteen ihan muissa asioissa sen kummemmin tuijottamatta häneen tai hänen siniseen yöpaitaansa.

Pohdin juuri silloin että tällaiset tilanteet ovat oikeastaan aika vaikeita moneltakin eri kantilta. Jos eläisin jossain Jenkkilän ihmemaassa, niin saisin varmaan tai siis se nainen olisi jo soittanut poliisin jostain tirkistelystä ja vaatisi kolmea miljoonaa euroa henkisestä kivusta ja särystä. Toisaalta taas jos tämä olisi joku (huono) elokuva, niin tuo nainen alkaisi automaattisesti paljastelemaan itseään ja lopulta välillemme puhkeaisi orastavan fyysinen suhde, joka päättyisi varmaan siihen että naisen putkimiehenä toimiva aviomies löytyisi jostain arkusta kuolleena ja minä joutuisin siitä selliin.

Normaalia

Syön Thaimaalaista valmisateriaa.

Toisessa pahvipurkissa on synteettiseltä maistuvaa riisiä.

Toisessa taasen jotain voimakkaasti maustettua lihaa. Se on ihan kivaa.

Sekoilua eilen Itäkeskuksen kirjastossa. Muistin että DVD:eitä sai lainata 10 kappaletta, mutta todellisuudessa niitä saikin olla lainassa kerrallaan vaan 5 kappaletta. Nuo kolme alkuperäistä olivat kertyneet jo Lauttasaaresta.

Myös joku Spurgu aukoi siellä päätänsä ja haisi vanhalle viinalle.

Aamulla ja yöllä sateli paljon. Nyt kuitenkin paistaa aurinko.

Pitäisi taas siivota, imuroida ja pestä pyykkiä sekä astioita.

Why bother-

Eilen keskipäivällä minulle soitti joku juippi, joka halusi kovasti kaupitella minulle Bambusukkia. Hän kuulosti jo oikeastaan valmiiksi melko flegmaattiselta, jonka jälkeen erehdyin vastaamaan hänen puheluunsa.

Kiemurtelin hänen myyntipuheistaan ulos melko nopeasti ja tämän jälkeen selittelin kaikkea hämärää vain estääkseni mahdollisen Bambusukkien myyntiyrityksen kohteeksi joutumisen mahdollisimman terävästi.

Mies kuitenkin turhautui luurin toisessa päässä melko nopeasti ja totesi:

"NO NIIN NIIN, MÄ OON IHAN VARMA ETTÄ ET SÄ KUITENKAAN HUOMENNA EDES VASTAA KUN MÄ SOITAN. NIINHÄN NE KAIKKI SANOO, TOTA"

No voi turkasen v*ttu! Miksi sitten soittelet jos kerran tiedät suurella todennäköisyydellä että kaupat eivät tule natsaamaan? Välillä kyseenalaistan puhelinmyyjien työmotivaation, ja oikeastaan se vaikuttaakin melko epätoivoiselta alalta jo muutenkin. Ylipäätään tämä tuote "Bambusukista" vaikutti aika erikoiselta- liekö moisia edes olemassa? Oliko tämä vain yritys saada minut tilaamaan kenties Apu-lehteä, paskoja parranteriä, Aku Ankkaa tai jotain naisten urheiluliivejä?

Nyt suoraan sanoen loukkaannuin noista jutuista mitä siellä luurissa sanottiin. Eipä minulle ole pitkään aikaan muutenkaan soiteltu noista firmoista, mutta vielä vähemmän nykyään tai etenkään viime aikoina. Nyt kuitenkin tuollaisen jutun kuuleminen luurista oli todella ihmeellistä ja nyt päätinkin että suurella todennäköisyydellä en vastaa enää ollenkaan "tuntemattomiin numeroihin"- eli siis niihin missä näytössä lukee vain että tuntematon numero.

Toisiin asioihin siirryttäessä katsoin eilen sellaisen Scifi-pätkän kuin "The Quiet Earth" joka oli oikeastaan vähän niin kuin Omega Man ja I am Legend. Siinä täysin yksin maailmassa pyörivä pälvikaljuinen ukko sekoaa ja luulee olevansa maailman kuningas, jonka jälkeen hän ampuu haulikolla Jeesus-patsaita pukeutuneena naisten valkoiseen mekkoon. Lisäksi hän ajaa frakki päällä junalla.

Elokuva päätyy kuitenkin paremmille raiteille kun ukkeli vähän selviää ja sattumalta löytää pari muutakin "eloonjäänyttä" tyyppiä. Elokuva oli kyllä todella kiva ja totta puhuen pystyinkin samaistumaan tuohon ukkeliin todella paljon, sillä juuri tuolta minusta tuntuu useasti varsinkin yöaikaan Lauttasaaressa, joka muuntautuu täysin kuolleeksi valtakunnaksi kesäöisin ja vain oikeastaan verenhimoiset Zompparit puuttuisivat katukuvasta.

Tänään kun on perjantai niin minä lähden vielä käymään Porvoossa. Voin kertoa myös sen verran että luin eilen sielläpäin sattuneen jonkun helvetin veriteon jälleen kerran.

Hauskin homma tuossa veriteon uutisoinnissa taisi olla se aspekti että siinä kerrottiin veriteon tapahtuneen ns. "Pyllykallion puistossa"???

SIIS MIKÄ!?

"PYLLYKALLION PUISTOSSA"?

Kontrastieroja?

VAI

Töissä aamulla.

Olen jälleen töissä.

Arvailemme kahvilaatua jota käytetään ilmaisissa kahvikupposissamme.

Vietin eilisen illan kooten huonekaluja sekä kuunnellen musiikkia. Tänä aamuna ei kuitenkaan väsyttänyt ihan niin paljon kuin tavallisesti, mutta kyllä sitä kumminkin toivoisi että unet antaisivat entistä enemmän energiaa. Saatan jopa tänään mennä nukkumaan päästyäni töistä.

Lainasin kaksi elokuvaa; Boogie Nights ja Angels in America. Kiva kontrasti noissa leffoissa, jossa toisessa kytätään 70-luvun Jenkkilän pornoteollisuutta ja toisessa sitten on yliluonnollisen uskonnollista teemaa kasarilla. En oikein tiedä että kumman katsoisi ensiksi, vaikka toisaalta valinta taitanee olla siinä määrin selvä että olen jo kerran nähnyt Boogie Nightsin enkä tuota toista koskaan.

Monen viikonlopuksi hakemaan vielä joitakin tavaroita entisestä asuinpaikastani. Sitten kai kaiken pitäisi olla "himassa" ja asiat jotenkin ruodussa.

Nyt tiedän myös missä kaikki saaren juopot käyvät juomassa. Asun siinä määrin strategisessa kohdin saarta että voin tutkailla heidän edesottamuksiaan bussipysäkillä sekä terassilla oman makuuhuoneeni kätköistä. Oikeastaan tähän tarkoitukseen voisi hommata pikantin kaukoputken, sillä sitä käyttämällä voisin muutenkin tutkailla ihmisten olohuoneisiin tirkistelijämäisen harrastukseni kautta ja täyttää persoonallisuuteni aukkoja toisten ihmisten elä(i?)miä vakoilemalla.

Pitääpä alkaa etsimään halpoja kaukoputkia tästä kaupungista. Eikä sen putken tarvitse oikeastaan edes olla "halpa" sinänsä, vaan se voi olla tosi hyväkin kunhan vaan ei piekse lompakkoa liikaa sillä saatan menettää siihen äkillisesti kiinnostukseni tai saada vaikka vakoilutuomion...AHAAHAHAHAHHA-HÄHHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHHÄ.

En ole vielä bongannut yhtään julkkista. Epäilen kyllä että vuokraisäntäni saattaa olla julkkis tai ainakin sukua moiselle, sillä sukunimi viittaisi tuonne avoautojen suuntaan ja muutenkin sellaiseen ylelliseen elämään josta kaltaisemme rotat voivat vain haaveilla. Toisaalta kyllähän rotatkin voivat elämässä onnistua- hyvänä esimerkkinä nyt vaikkapa Turtlesien mestari, "Splinter"-nimeä totteleva Kung Fu-rotta joka oli ennen suurmestari Hamato Yoshi ja Silppurin pahin vihollinen. Nykyäänhän tai siis silloin kasarilla ko. heppu asusteli viemäreissä kilpikonnien kanssa ja myös ulottuvuus-X liittyi vahvasti asioihin. Kaikessa oli oikeastaan kyse mutaatioista ja niiden sopeutumisesta vallitsevaan, urbaaniin yhteiskuntaan sekä näiden eriarvoistumisesta lain sekä ihmistenvälisten suhteiden edessä.

Lääh.

Oletteko huomanneet että postaukset ovat alkaneet olemaan melko "huuruisia" viime aikoina? Pohditteko mielessänne sitä että onko kyseessä huumeet?

Ostin:

Tosi ihana American Psycho-teemalla varustettu T-paita. Toki valkoisena.

Oon töissä nyt.
Plääh.

Oblique

Koillisväylä is my new home.

Illat ovat jossain määrin kylmenneet ja kesä ylitse puolen välin.

Työt ovat siinä määrin olleet hektisiä viime aikoina alati muuttuvan(?) luonteensa johdosta että univelkaa, sosiaalisten suhteiden kylmenemistä sekä kaikkea muutakin kivaa on tullut koettua. Lisäksi olen ostanut paljon huonekaluja joita en osaa ensinnäkään koota.

Lahjoitin entisen mikroni ja piskuisen kahvinkeittimeni jollekin Chileläiselle Patrick-nimiselle opiskelijalle. Ensiksi olin aikeissa pyytää niistä paljon rahaa, mutta lämpenin hänen ahtaaseen tilanteeseen olemalla hyvän karman edustaja ja lahjoittamalla molemmat kodinkoneet hänelle ilman sen kummempia varauksia. Patrickille kiitos siitä että mikro ja kahvinkeitin kelpasivat.

Toisekseen tänne meidän saarellemme tulee kuulemma ennen pitkää metrokin. Se tarkoittaa sitä, että näin koillisväylän varrella asuvana metrotyömaa sijaitsee aivan naapurissa ja siellä tehdään Ruoholahdesta, Kampista ja kai vähän Espoonkin puolelta todella äänekkäitä räjäytystöitä parikin kertaa päivässä.

Ennen räjäytyksiä seuraa pitkä piippauksia muistuttava hälytysääni, jonka rytmin tihentyessä seuraa lopulta massiivinen räjähdys tärisyttäen ikkunalaseja sekä muita kiinteitä paikkoja lähimaastossa. Pari päivää sitten räjähdykset laukaisivat muutaman auton varashälyttimet myöhään illalla ja juuri nyt tätä kirjoittaessani räjähteli jälleen.

Tässä havainnollistava kaavio:

PIIP-

PIIIP-

PIIIIIP-

PIIIIIIIIIIIIP-

PIIPIPIPIPIPIPIPIPIIPIPIPIPIPIP-

PIPIPIPIPIPIPIIPIPIPIPIPIPIPIPIPI-

-KABOOOM- -KABOOM- -KABOOM-

Oikeastaan tuon metron ilmaantuminen tänne oli ihan paska idea. Pidän siitä että metroverkkoa laajennetaan, mutta sitten taas toisaalta se saattaa hyvinkin nostaa alueen kiinteistöjen vuokra- sekä myyntihintoja kulkuyhteyksien parantuessa entisestäänkin.

Suosittelen myös itselleni Vattuniemeä sekä lukuisia kuvauksellisia rantoja.

Höh höh.. ohoh.

No täällä sitä nyt sitten ollaan ja nettikin näemmä toimii.

Piti mennä Espooseen. Päädyinkin Selloon ja siitä jotenkin Meilahteen.

Kampista takaisin "saarelle" ja nyt sitten taas täällä.

Nyt tarttee unta ja nälkä!! Myös on.

EI KIITOS, TOTA JOO NIIN

HUOM! Tämä postaus on taas niitä harvoja kertoja jolloin ulosanti käsitellään ns. "selkokielellä", eli sillä kielellä miten normaalin verbaalisesti tämän kaiken teille rakkaille lukijoille selvittäisin- mikäli siis eläisimme reaalimaailmassa kuutiomaailman sijaan!

AHAHAHAHAHA

Mä olen nyt kerännyt IMDB:n puolelle mun accounttiin "my movies"-kohtaan piakkoin noin sata elokuvaa jotka mun pitäisi katsoa. Mä pelkään että kyseessä on mahdoton urakka, sillä sata elokuvaa kertaa mun nykyinen vapaa-aikani yhdistettynä tarkoittaa suurinpiirtein sadan vuoden savottaa. Muutenkin jää koko ajan leffoja katsomatta loppuun eikä niitä sitten kuitenkaan ehdi katsoa loppuun kun pitää aina tehdä jotain muuta.. ON MULLAKIN VISUAALIS-TAITEELLISET TARPEENI, PERKELE!!

Eräs asia mua kuitenkin jaksaa lohduttaa tässä kylmässä maailmassa, sillä aivan pian mä voin rituaalinomaisesti polttaa tuon SIPOO-PORVOO-ASKOLA-VARMAAN JOKU FUCKIN' LOVIISA -akselilla käyvän typerän kirjastokortin, jonka jälkeen mä voin ylipäätään poistua näiltä paskoilta leveysasteilta jonnekin harmaan seitkytlukulaiseen betonihelvettiin henkisen turmion voimalla. Eipä silti, kyllä mä olen aina ihan kunnioittaen suhtautunut siihen kaupunkiin joka on mulle tällä kertaa antanut juuret Remu Aaltosen uuniin palaneiden rusinapullien ja summittaisten hampurilaisjonoissa suoritettujen avoauto-ammuskeluiden muodossa. Että siis kyllähän "tänne" kannattaa muuttaa ja mennä asumaan niihin kalalta haiseviin joihinkin ihmeen punaisiin koppeihin tuossa joen rannalla, jossa varmaan wanhat mummot kuivaa jotain kapakalaa ja osallistuu Marttakerhojen syysriehaan.

Mä luin myös tässä ihan just äsken jonkun Espoolaisen "pojan" blogia, joka antoi vähän niin kuin ymmärtää että hän olisi Laura Vanamon poikaystävä tai vähintääkin ehkä jopa salarakas. Kuka Laura Vanamo sitten on´? No, se on kuulemma joka anime-pissis Youtubesta, jolla on jotain tekemistä Salkkari-Ismon kanssa.. KAI. Vitsi mun nenä vääntyy kummallisiin asentoihin jos rupeaa miettimään tällaisten alakulttuurillisten ilmiöiden perustavanlaatuisia syitä.

Mä haluaisin nyt vielä tunnustaa että oikeastaan ainoa asia mitä mä todella jään kaipaamaan täällä on varmaan se että en koskaan perustanut mitään Fight Club-kerhoa jonkun kusisen bensa-aseman takapihalle, jossa me kaikki toverilliset parinkympin tienoilla risteilevät hämärähemmot oltais voitu mätkiä toisiamme päin pläsiä joka kerta kun töissä pomot, sihteerit tai jotkut kohteiden esimiehet oli sanoneet meille pahasti. Siten me oltais voitu saada jälleen yhteys omaan minuuteemme ja sit tota kans korjata rikkoutunutta isä-poikasuhdetta muutenkin kuin vaan alkoholin voimalla.

Vitsi että mua väsyttää.. meen kahville.

Subtrooppisen helvetillinen yö

En saanut juurikaan unta viime yönä.

Tällä kertaa syynä taisi olla tämä povattu "subtrooppinen yö", jonka johdosta ei ole mitenkään epätavallista että öisinkin lämpötilat huitelevat parinkymmenen asteen tienoilla. Pyörin sängyssä tällä kertaa yksin varmaan kello neljään, jonka jälkeen katkonaisella unella sinnittelin kello yhdeksään. Yhdeksältä sitten heräilin kun piti lähteä vähän myöhemmäksi töihin.

Voin tällä hetkellä kahvikuppi nenän alla ihan kohtuullisen ihmismäisesti. Itseasiassa vähän ihmetytti että miksi minua ei hajota tai väsytä yhtään tämän enempää, vaan iltapäivää kohden sekin varmaan sitten taas laantuu.

Katselin eilen yhden elokuvan väsymystiloistani huolimatta. Se oli sellainen kuin "To live and die in L.A.", jossa oli CSI:n ensimmäisen sarjan ensimmäisestä kaudesta William Petersen tosi coolina poliisina ja sitten pahiksena tosi nuori ja samalla tosi cool Willem Dafoe. Dafoe oli tässä elokuva murhaaja-rahanväärentäjä, eikä leffasta todellakaan puuttunut selkeän yllätyksellisiä käänteitä.

Kyseessä oli siis kasarileffa, joka toi kyllä todella paljon mieleen niin Miami Vicen kun ylipäätään Michael Mannin tuotannon muutenkin. Tästä elokuvasta minä pidin juuri näistä edellämainituista syistä, vaikka eniten ehkä arvostinkin elokuvassa sitä että se on täynnä muutamia aivan saaketin arvaamattomia juonenkäänteitä, jotka eivät anna kuulua itsestään ennen kuin on liian myöhäistä. Tämä tällainen on realistista, joka myöskin sinällään toi elokuvaan lisää syvyyttä ja juoneen mielenkiintoa.

Yöllä satoi aivan kaatamalla. Kaatosade kesti ehkä viitisentoista minuuttia, mutta sen aikana tuntui että taivas, katto ja sisuskalutkin repesivät. Oikeastaan nyt aamulla kelit olivat ihan yhtä ahdistavat, joten lisää ukkosta sun muuta on varmaan luvassa.

Juttelin pari päivää sitten E:n kanssa metroasemalla mennessäni kotiin. Hän kertoi että puliukot olivat ilmoittaneet läheiseltä R-kioskilta saatavan aamuisin puuroa vain euron hintaan. Kyseinen uutinen oli todella hämäräperäinen, eikä E myöskään uskonut tuota. Hän kertoi että puliukoilla on tapana kuulemma aina iskeä häntä tuollaisilla kommenteilla tai ainakin yrittää iskeä hänen ostaessaan tupakkaa. Naurahdin hänen kommenteilleen ilkikurisesti ja mietin miksei hän mainitse enää juuri ollenkaan miestään, josta puhuimme paljon silloin kun tapasin hänet tai muutenkin niihin aikoihin.

E on siitä erikoinen "eksä", että vaikka suhteemme olikin "short but sweet", niin siitäkin huolimatta välimme ovat ihan hyvät. Toki ehkä tätä tilannetta edesauttaa se että mitään kovin kunnollista suhdetta ei koskaan päässyt muodostumaan sen takia että tapasin M:n kesken kaiken ja niinpä tämä kuvio jäi hyvinkin avonaiseksi. Eipä silti, se kuvio joka meillä oli saattoi olla sekin jo sinänsä aika tuhoon tuomittu, joten on kai fiksuinta vaan pitää tätä kuviota ns. "takataskussa" ja tyytyä olemaan hänelle enemmän kaverillinen toveri (vaiko toverillinen kaveri?) aina kun kerkeää tai jaksaa.

Mielenkiintoista kuinka jotkut ihmiset edes pientä huomiota saatuaan päätyvät avaamaan koko maailmansa tarvittaessa sinulle ilman sen kummempia sitoumuksia tai mitään muutakaan. Tuntuu usein että taidan olla eräs niistä harvoista jotka työpaikalla aidosti ovat hyvissä väleissä E:n kanssa ja joiden kanssa hän juttelee muustakin kuin hyvin äärimmäisen tavallisista asioista. Tämä on mielenkiintoinen ja uusi piirre sosiaalisessa kentässäni, eikä suinkaan missään mielessä vähäpätöinen juttu.

Nyt kuitenkin siirryn lukemaan sanomalehtiä. Hyvää jatkoa kaikille päivän lukijoille ja muistakaa kolistella alasti pitkin Helsingin katuja seuraavan helleaallon sattuessa!

????

Cursed earth

In the second millenium, Finland changed.

Climate. Municipalities. All were in upheaval...

Parts of the country transformed into a poisonous scorched desert,

Known only as "Itä-Uusimaa"

Millions of people crowded into a few mega cities where roving bands of street savages created violence the justice system could not control.

The law as we know it in Porvoo collapsed.

Jälleen kerran olen suorittanut spektaakkelimaisen paon kulmilta joissa minut ehkä joskus tunnettiin. Tällä kertaa on kuitenkin ryömitty yhä syvemmälle maakuntamme pimeimpään urbaanihelvettiin, mutta tällä kertaa vain todeten että "no man is an island, but I come pretty close".

Tukikohta on siis perustettu "saarelle", joka on jo useampaan kertaan esiintynytkin varsin epäsuorasti tämän blogin kirjoituksissa. Pyydän anteeksi sitä että en ole ehtinyt asiasta tiedottamaan, mutta työt, vähäinen vapaa-aika ja edes jonkinlaisen parisuhteen ylläpitäminen samaan aikaan ei ole tätä harrastusta vähään aikaan voinut millään viedä eteenpäin.

Puolet kesästä on nyt aikalailla mennyt eikä vieläkään voi sanoa että kovinkaan moni suunniteltu asia olisi toteutunut. Ehkäpä viisaat toteaisivat tähänkin lopputulokseen että ei varmaan kannata tehdä sitten mitään suunnitelmia jos ei kerran pysty niitä pitämään. No, hehän ovat ihan oikeassakin.

Muuten niin olen ostanut Bonsaipuun, kahvikuppeja, huippumodernin tai ainakin vähän tilavamman ja rosterisemman kahvinkeittimen, taulujen kehyksiä sekä Dawn of the Dead- T-paidan, jonka kylkiäisinä tuli joku paska Jessica Alban elokuva. Kaikkea ne pakkaavatkin vaatteiden mukaan jos ne ostaa Maarianhaminasta.

Stay tuned.

Seuraavat 30 päivää

Tuli käytyä todella rakentavan viihteellinen keskustelu töissä tänään siitä kuinka kesän työskenneltyään ei oikeastaan enää edes huomaa ajan lipumista ohitse. Kohta varmaan vaan

On aivan totta että mm. kesäkuu 2011 on mennyt kuin siivillä.. TÖISSÄ OLLESSA. Eli toisin sanoen seesteinen arki on purrut pään poikki kesämieleltä ja vapaa-aika on sitten ollut vielä abstraktimpaa touhua noin yleisesti.

On kai todettava että tästä kesästä en ole ehtinyt nauttimaan yhtään. Se on vähän ikävä juttu sinänsä, sillä sen perusteella elokuuksi luvatut lomat eivät enää tule merkitsemään yhtään mitään siinä vaiheessa kun ne sitten todella iskevät päälle. On ikävää huomata että tämä kesä taisi mennä taas sille klassiselle "paljon suunnitelmia, vähän toteutuneita juttuja"-tason linjalle, joka on vähän muutenkin aivan liian yleistä.

Töissä on ollut kovin hiljaista ja varmaan tämänkin kuun lopun osuuden osalta se tulee jatkumaan.

Ilmat ovat sentään kylmenneet. Ei tarvitse enää nukkua kaikki ikkunat avoinna ja ilman peittoa, vaan voi jopa sulkea ikkunat ja päätyä uinahtamaan välillä.

Kesää&lämpöä

Nyt on sitten asiat sillä tolalla että ulkona on taas järkyttävän kuuma ja muutenkin kesä on jälleen käynnistynyt alun vaikeuksien jälkeen.

Töissä miinuspuolena on se että suurin osa vakituisista on nyt sopivasti lomalla allekirjoittanutta lukuunottamatta. Oma lomani pitäisi sovitusti oikeastaan ajoittua vasta elokuulle, mutta sekin on aika epävarma juttu tällä hetkellä.

Olen oikeastaan ollut vähän niin kuin kipeänä viime päivät. Kieleni on jostain syystä eräästä kohtaa järkyttävän kipeä ja tämän ohella kurkkukin tuntuu siltä kun sillä olisi yritetty niellä teräsvillaa. Olen nakannut joka aamu suuhuni kasoittain Panadolia, mutta nähtäväksi jää että toimiiko se lopulta. Yhä edelleen on aika hutera olo.

Oikeastaan nyt on kyllä ihan kivat ilmat meneillään. Täytyy vaan muistaa juoda riittävästi koko ajan, sillä väkisinkin sitä hikoiluttaa vaikka ei tekisi mitään muuta kuin istuisi perseellään koko päivän.

Olen myös ollut omituisen väsynyt viime päivinä. Pystyn näemmä menemään nukkumaan lähes välittömästi töiden jälkeen ja heräämään töihin ilman sen kummempia tunnontuskia. Jossain päässä siis mättää jos vapaa-aikanakin väsyttää niin paljon ettei jaksa muuta kuin nukkua.

Eipä silti, onhan se toki niinkin että tämä helle on kanssa niin painostavaa että ei mitään rajaa. Ei oikein jaksa tehdä mitään sen puoleen kuin ajatellakaan.

Nyt on kyllä sen verran tukalata paikat että tällainen vannoutunut kesämieskin kieltämättä tunnustaa joutuvansa hellittämään.