Heräsin tänä aamuna ja huomasin olevani 26.
Tuntuu surrealistiselta tajuta että kohta tässä tosiaan aletaan olemaan lähempänä kolmeakymmentä kuin kahtakymmentä. Siltikään en tunne saaneeni mitään konkreettista aikaan, vaan pikemminkin olen ajelehtinut tässä elämän ristiaallokossa sittenkin aina vain intensiivisemmin parhaimmista pyrkimyksistäni huolimatta.
Älynystyräni- tai siis niiden rippeet yhä edelleen huutavat "TARTTIS TEHDÄ JOTAIN". Sen asian alulle paneminen on kuitenkin äärimmäisen haastavaa ja resursseja kuluttavaa.
Olen tällä hetkellä äärimmäisen ristiriitaisissa tunnelmissa. Uskon että tämä vuosi tulee päättymään vähintään yhtä ristiriitaisissa tunnelmissa, sillä vaikka olenkin kieltämättä saanut monta sellaista asiaa tänä vuonna jota kovasti viime vuonna kaipasin, ovat ne asiat kuitenkin olleet lopulta jollain tapaa sellaisia asioita, jotka eivät olekaan olleet niin pyytettömiä kun aluksi kuvittelin.
Me siis ajelehdimme yhä urbaanin, kaupunkimaisen rappiokulttuurin sekä omien elämäntavoitteiden haaksirikon siivittämässä valtameressä nimeltään Helsinki.
Viime yönä satoi kevyesti lunta maahan. Se ei kuitenkaan enää aamulla ollut juurikaan maassa, vaan tästä nyt tulee tällainen urbaani "eihän etelässä ole lunta"-tason joulu.
Mieleeni näin lopuksi juolahtaa se mitä Robert De Niro sanoi Taxi Driver-leffassa:
All my life needed was a sense of someplace to go. I don't believe that one should devote his life to morbid self-attention. I believe that someone should become a person like other people.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment