Pseudotyön hedelmiä

No niin eli joo.

Eräs tätä blogia varsin satunnaisen epäsäännöllisesti lukeva tuntemani tyyppi sanoi minulle eilen osuvasti tämän blogin teksteistä kuulemma välittyvän sellaisen fiiliksen että etenkin työasioiden osalta kyseessä on varsin turhautunut persoona.

Hän ei olisi voinut olla enempää oikeassa.

Eräs kollegani totesi hyvin näistä töistä eräänä päivänä minulle kai jonkinlaisena yleisempaattisen positiivisena lausuntona, että "ihan hyvä tehdä vähän tällaisiakin töitä, niin sitten tietää ainakin tulevaisuutta ajatellen että mitä ei ainakaan halua tehdä töikseen!".

Koska en nyt kuitenkaan aio pyhittää tätä postausta työasioiden taivasteluun, niin totean vain että kylläpä vituttaa ja eilen oli kova myrsky. Kävin tänä aamuna myös postissa viemässä yhden paketin, jonka jäljiltä käveltyäni postista pois minulle valkeni sellainen tosiasia että saatan hyvinkin asua ns. "mummojen kaupunginosassa", sillä bussipysäkillä kaikki ihmiset olivat vanhoja mummoja sekä postissa kaikki asiakkaat olivat vanhoja mummoja. Pretty cool, huh?

Oikeastaan en ole ennen miettinyt asiaa; saarellamme vaikuttaisi olevan huomattavan iso osa väestöstä wanhoja mummoja ihan kaikkialla! Mitenhän tähän pitäisi suhtautua? No jaa, oikeastaan minunhan pitäisi olla kuin kotonani, sillä joku puolisen vuotta sitten eräs onneksi jo jonnekin aivan muualle siirtynyt tilapäinen työkaverini kuultuaan "elämäntavoitteistani" ja "unelmistani" totesi että "HAH HAH, SÄHÄN AATTELET IHAN KUIN JOKU WANHA AKKA!! EH HEH HEH HEE".

Eli hän halusi oikeastaan kertoa minulle että elämäniloni oli jo aikoja sitten kadonnut enkä tulisi enää pahemmin etsimään mitään muuta elämässäni kuin "omilleni pääsyä" tämän todellisuuden luoman uhkapelijärjestelmän rappusia kivuten.

Eli joo, en pahemmin etsi seikkailuita vaikka niinhän kuulemma nuorten ihmisten pitäisi juuri tehdä. Olen toisaalta myös hyväksynyt sen tosiasian että sisälläni saattaa hyvinkin tätä nykyä asustella kyllästynyt keski-ikäinen, joka voi hyvinkin olla sukupuoleltaan nainen. Tai mies. Tai joku. Ihan sama.

No juu, oikeastaan jos vähän muihin asioihin mennään niin minusta tuntuu että Helsinki alkaa yhä enemmän muistuttamaan moraalisen rappion likaviemäriä. Elän mielestäni tässä kaupungissa samanlaisen todellisuuden keskellä kuin Nichola Cage siinä leffassa bringing out the dead. Odotan vain että joka kadunkulmaan ilmaantuu Aasialaisperäinen nunna huutelemaan post-apokalyptisista todellisuuksista ja strippaajista elintarvikekaupoissa.